Hän, joka itkee Afganistanin mukana, hengittää heikosti raskaan burkhan alta, hän itkee kuin monsuunisade punaisen, rutikuivan Darfurin yllä, kun Runoilija-Bol vaihtaa runot aseeseen, kun Polio-John kokee uuden onnettomuuden, kun koko dinkojen kylä Darfurissa hävitetään maan tasalle, kun tuli hävittää niin sikiöt kuin vanhukset, kun Ros Wynne-Jones ojentaa sinulle auttavaa kättä nimeltään Sade lankeaa (Something is Going to Fall Like Rain, LIKE 2010, suomennos Einari Aaltonen) ja tiedät, mitä sinun tietää täytyy, mutta voit nousta ylös ja vaeltaa pelastavassa sateessa kasvot kohden taivasta juoden taivaan mettä ja kyyneleesi sekoittuvat heidän kyyneliinsä ja putoat polvillesi maahan sylissäsi pienen afrikkalaisen tytön kirje, kirje, johon vastaat heti tänään…
Olen etuoikeutettu saadessani kertoa teille kirjasta Sade lankeaa. Olen etuoikeutettu, koska olen lukenut kaiken Darfurista. Olen etuoikeutettu, koska uskallan katsoa Sudanin kansanmurhaa suoraan kohden. Olen etuoikeutettu, koska Afrikka on sydämessäni. Olen etuoikeutettu, koska en ole hän, joka kysyi minulta vuosi sitten: Mikä ihmeen Darfur? Olen etuoikeutettu, koska saan kirjoittaa tästä kirjasta. Olen etuoikeutettu, koska voin tehdä jotain Afrikkani hyväksi. Olen etuoikeutettu, koska saan hengittää samaa ilmaa kuin ne rohkeat toimittajat ja lääkärit, jotka uskaltavat asettua Darfuriin auttaakseen…ja yksi heistä on toimittaja, kirjailija Ros Wynne-Jones, joka uskaltaa katsoa kansanmurhaa suoraan kohti. Hän uskaltaa todistaa, ettei kukaan uskalla sanoa: Tämä ei koskaan tapahtunut. Ja sinä olet etuoikeutettu, koska sanon sinulle: Lue kirja Ros Wynne-Jones Sade lankeaa!
Nyt sydän itkien pitää kirjoittaa tästä kirjasta…mitä minä kirjoitan. Kirjoitan: Lukekaa kaikki tämä kirja, joka on totisesti totta, rankka, mutta kaunis. Tämä kirja on selvästikin kaukainen kaiku Nadeem Aslamin Elävältä haudatuista sillä Wynne–Joneskin lopulta armahtaa lukijaa. Pahin on aina kuivan pölisevän maan peitossa tai vain sivulauseessa. Minun pahin löytyi sivulauseesta, mutta olin jo pitkällä ennen kuin tajusin ja palasin kuivaa polkua takaisin katsoakseni uudestaan ja hokien: Jumala, eihän se ole totta, eihän…ja nuori lääkäriopiskelija Maria tuli luokseni ja saattoi minut ulos savuavasta kylästä. Ylitimme samean veden ja iljettävät juotikkaat imeytyivät jalkoihimme, mutta emme tunteneet edes niitä, sillä Marian hiukset olivat tulessa…
Kylässä ei ole satanut kolmeen vuoteen pisaraakaan, Pohjois-Sudanin taistelujoukot ovat päättäneet tappaa kaikki etelän kylät tavalla tai toisella, ja kuolemaa odottaessaan ihmiset kuitenkin heräävät joka aamu varhain tulisen auringon pätsiin, näkevät nälkää tai saavat avustusruokaa, rakastavat, synnyttävät, kuolevat, hoitavat vuohiaan ja pyhiä lehmiään. Miljoona kuollutta hajoaa jo kuivaan punaiseen maahan ja valkoiset luut valaisevat Afrikan nopeasti putoavassa pimeydessä kuin hohtavat lamput.
Adekin kylässä, dinkojen luona, nuori lääkäri Maria kohtaa sen, mitä myöhemmin muistelee kattojen yllä Lontoon asunnossaan. Vaatimattomassa asunnossaan, jonne on pakko näkyä edes vilahdus joesta, sillä ilman vettä Maria ei jaksa enää elää. Maria muistaa ja kirjoittaa ylös tarinaa kymmenen vuoden takaa. Hän on sairas, mutta ei osaa pelätä enää mitään, sillä hän on nähnyt liikaa. Malaria on uusiutunut ja hän odottaa vain kuolemaa kuunnellen Thamesin surullista laulua unettomina öinä.
Pahoinvoinnin aalto iski minuun ja yritin tyhjentää mieleni, aloin tiedostamattani tehdä niin kuin tein aina murheiden, ongelmien tai tylsyyden piinatessa minua: ajattelin Afrikkaa – mantereen rauhoittavia savanneja, joilla rannaton ruoho huojuu hypnoottisesti ja joilla antiloopit vaeltavat ja ylpeät leijonat vaanivat keltakärkisten lehtien lomassa. Mutta unelmiin vaipuessani tajusin, etteivät ne kestäneet. Todellinen Afrikka raivosi ja ujelsi bunkkerin ulkopuolella, tosi Afrikan karut arot roihusivat, sen villieläimet kuolivat ja sen kova kamara oli hedelmätön. Sillä yksinäisellä hetkellä tajusin, että äitini unelma-Afrikkaa, joka oli hehkunut mielessäni kaksikymmentäviisi vuotta, ei ollut olemassa, ei ainakaan Etelä-Sudanin karussa, steriilissä kraatterissa.
Vaikka unelma-Afrikkaa ei enää ole, Ros Wynne-Jonesin kieli on lumoavan kaunis kantaen muassaan Afrikan värejä, sen kiihkeää tanssia, johon maan kuiva rumpu yhtyy niin kiihkeästi ja kovasti vain saavuttaakseen taivaan rummut ja silloin koko Afrikka tanssii sadonkorjuujuhlaa ja Maria heidän mukanaan. Vaan yhtä ei Maria osannut aavistaa…hän oli unohtanut kanadalaisen ystävänsä Grace Mulhollandin, rohkean ja räväkän sodan kuvaajan, joka on kuin pyörremyrsky, minne ikinä saapuukaan ja eräänä päivänä Lontoon asunnon ovikello soi…,mutta Grace ei ole yksin…ja Maria uskaltaa muistaa Billyn:
Olin nähnyt hänet ilman päähinettä vain kerran, sinä iltana kun olimme valuttaneet erilliset kaipuumme toisiimme, kun hyönteiset majan katossa olivat rapistelleet rytmikkäästi ja kun olimme raapineet toisiamme kuin olisimme olleet kuolemaisillamme omaan yksinäisyyteemme, jota vain fyysinen kipu olisi voinut lievittää.
Huomenna Grace ja William tulevat Kanadasta ja me lennämme yhdessä Adekiin.
Taivas tummuu kuin tahra
Jokin kuin sade lankeaa
Eikä maahan sada kukkia.
WH Auden, The Two, 1932
Collected Poems by W.H.Auden
*****
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet myös Omppu Annika K Susa P., Katja/Lumiomena, Satu, Susa ja Kuutar.
Vaikuttaa hyvin kauniilta kirjalta - elämällisen kauniilta; ei rypytettyä silkkiä, vaan silmäkulmia, jotka ovat aitoja, ja silmiä, jotka osaavat itkeä ja iloita. Upea arvostelu.
VastaaPoistaTuure, nyt on ihan outo olo aloittaa mitään...ja Afrikasta tuli kirjekin, tytöltä, joka asuu savimajassa...Ja tämä kirja on ko. toimittajan esikoisteos!
VastaaPoistaJa: Kiitos!
VastaaPoistaOlen etuoikeutettu ja aion lukea tämän, kiitos!
VastaaPoista(En muuten pysy yhtään perässä...! Hyvänen aika, reseptejäkin. Olet kyllä ihmenainen.)
Ilse, ihanaa, että ymmärsit: Meille on etuoikeus tietää, mitä Darfurissa oikeasti tapahtuu ja voimme kukin tavallamme auttaa Afrikkaa. Minulla on kummityttö Ghanasta Planin kautta ja suosittelen tätä asiaa kaikille. Sain juuri Marylta kirjeen ja vastaan hänelle ensi viikolla.
VastaaPoista(Ilse, yritän hidastaa, mutta tuo munakoiso tuli kuin lumivyöry tms.)
Darfurin pakolaisia on tullut tanne tuhansittain. Egyptin ja Siinain kautta. Egyptilaiset ampuvat kuulemma kohti saalimatta, monia on silla matkalla kuollut.
VastaaPoistaAnu, juuri niin. Pohjoisen arabit ovat päättäneet surmata heidät kaikki. Siellä ei sitten katsota ollenkaan, oletko siviili vai sotilas, joka puolustaa maataan/kotiaan/lapsiaan, kaikki tapetaan sikiöistä alkaen ja etenkin heidät, etteivät vain lisääntyisi.
VastaaPoistaToívottavasti Isreal ottaa heidät vastaan - hyvin.
Juuri nyt luin taas, etta Siinailla oli tapettu nelja pakolaista, jotka livat matkalla tanne. Talla kertaa tappajina oli nelja beduiinia, jotka olivat vaatineet heilta lisaa rahaa auttaakseen heidat rajan yli Israeliin.
VastaaPoistaTaalla heita ei toistaiseksi ole kaannytetty takaisin, mutta ei nain pienella ja ahtaasti asutulla maalla ole resursseja ottaa heita vastaan loputtomiin.
Anu, kaikki tapahtuu aina uudestaan ja uudestaan...etenkin paha. Tietenkään tämä ei voi olla Israelin asia vaan koko maailman. Jotenkin tuntuu kuin kaiken vain sallittaisiin tapahtua. Tuossa kirjassakin käy hyvin ilmi, että toki ruoka-avustukset ja Lääkärit Ilman Rajoja ovat Etelä-Sudanille tärkeitä, mutta kuitenkin ne ovat vain hetken helpotus. Ja kaikki jatkuu...
VastaaPoistaOlen etuoikeutettu ja luen tämän. Mutta nyt, kun valoa on vielä eikä marraskuun pimeys ole laskeutunut. Kiitos Leena, kirjasta ja siitä että saan jakaa kanssasi toisenkin Afrikka kokemuksen.
VastaaPoistaAnne, tämä Afrikka-kirja odottaa sinua. Ja kiitos sinulle, että halusit minun kanssani yhdessä pienen, afrikkalaisen tytön, jolle minä kirjoitan ensi viikolla vastauskirjeen...Miehistä ei joskus ole mihinkään;-)
VastaaPoistaLeena - kiitos tästä vaikuttavasta arvostelusta! Tällaisen kirjan jälkeen tarvitsee varmasti hetken hengähdyksen.)
VastaaPoistaMinä olen tässä kysellyt ja etsinyt Afrikka-aiheisia kirjoja afrikkalaisilta ystäviltäni - tämä on siinä listalla ollutkin, mutta en tiennyt suomennoksesta. Varaan HETI kirjastosta. Itse luen nyt Ayaan Hirsi Alin elämänkertaa Infidel, joka on todella hieno ja järkyttävä (sekin on niistä suosituksista). Ehdottomasti suosittelen! Lisää siitä myöhemmin blogissani! Sinä olet myös sanonut vältteleväsi suomalaisia kirjailijoita, mutta Elina Hirvosen KAuimpana kuolemasta olisi kyllä ehdoton lukulistallesi. Sekin on siis Afrikka-aiheinen. Ja olitko lukenut Puolikas keltaista aurinkoa? Siitä on ymös blogissani - luulen että tykkäsit myös siitä.
(ja tiedetään, tiedetään, sinulla on lukemista aivan tarpeeksi ilman minun "viisaita" suosituksiani, mutta ehkäpä joku muu voi ne sitten tästä poimia omalle lukulistalleen :))
Anni, en aina torpedoi ehdotuksia! Minulta meni vain yllättävän kauan sen aikamatksutajan vaimon kanssa ja sitten joku suositteli Paul Claudelia ja innostuin hänestä niin kovasti. Nyt tulee jo uutuuksia ja SILTI aion tehdä ainakin yhden vähän vanhemman, koska eräälle lukijalleni lupasin, mutta se ei ole seuraava - vielä. Kerään kaikki ehdotukset listalleni ja luen ne joskus elämäni aikana kaikki, jos elämä suo.
VastaaPoistaOlen tänään juuri miettinyt tuota, että en olisi saanut sanoa, että en lue suomalaisia kirjailijoita, sillä siinä tuli heti virhe. En lue PALJOAKAAN suomalaisia MIESkirjailijoita, sillä he ovat MINUN MIELESTÄNI pitkästyttäviä. Mutta yritän opetella. Nytkin luen suomalaista naiskirjailijaa, joista monestakin pidän kovasti. Mutta kokonaisuutena luen todellakin eniten käännöskirjallisuutta. Se vain on niin.
Kaikki aurinko-sanan nimessään sisältävät kirjat on multa lukematta, sekä puolkas aurinkoa kuin tuhat loistavaa...aurinkoa.
Kaikki suositkset ovat tallessa, sillä minulla on vihko tässä vieressä!
Sade lankeaa oli minulle yllätys - ja myös se, miten se vaikutti minuun. Ehkä myös sinuun...
Sade lankesi sydämeeni kyynelten muodossa kuin luin Leena arvostelusi tästä kirjasta. Kyllä, minäkin olen etuoikeutettu ja aion pian hankkia tämän kirjan jostain käsiini luettavaksi. Aslamin kirjan jälkeen en enää voi kääntää kasvojani näiltä tarinoilta, koska olen niille ehtinyt jo avata sydämeni.
VastaaPoistaps: Toiseen postaukseesi liittyen (karjalainen geenivirhe..)olenko muistanut vaiko vasta aikonut kertoa, että minussakinhan siis virtaa karjalaista verta isäni puolelta;)
Susa, lue sitten kun ehdit tai kirjoita semmoista päättymätöntä listaa, kuten minäkin teen. Sitten kun olet lukenut kirjan, ruksaa se aina yli. Siihen kelpaa hyvin ruutuvihkokin;-)
VastaaPoistaTässä Sade lankeaa kirjassa on meille, sinulle, minulle, monelle enemmän samaistumisen mahdollisutta, koska kertojana ja keskiössä nuori naislääkäri Englannista, mutta kiitos tai kirous tämän kirjan, tilasin yhden näitä aiheita sivuavan kirjan lisää...Väliin ehtii tulla kyllä paljon muutakin.
Minulla tuo 'geenivirhe' tulee äitini puolelta, likeltä Viipuria, Valkjärveltä. Mistä päi kultakägöste Karjalaa sie oot?
Tietoni tuosta historiasta ovat vähän hatarat, sillä isoisomummoni niitä aikanaan kertoi ja olin silloin aika nuori;) Sittemmin meni pitkä aika, kun isäni suku ja minä olimme erillämme toisistamme (pitkä, surullinen tarina), ja en oikein voinut kysellä keneltäkään vaikka kiinnosti. Sen mitä tiedän, on isän isän puolelta suku lähtenyt Kuikan kylästä itärannalta aikanaan pois. Shemeikan sukua, mutta tietty "haara" oli aikanaa jostain syystä sekoillut kun oli joitain kirkonkirjojen tyyppisiä tietoja kirjattu ylös, ja sanonut vahingossa sukunimekseen kylän nimen, eikä Shemeikkaa;)
VastaaPoistaSusa, näitä 'pitkiä ja surullisia tarinoita' on itsekullakin...
VastaaPoistaElämän pieniä outoja sattumuksia, jotka vaikuttavat kauan jälkeenpäin, oli tuo erikoinen nimijuttu teidän suvussa. Että siis Shemeikkoja!
Äitini on niin hulluna sukututkimukseen, että minäkään en täysin välty.
Luin tämän rankan kauniin kirjan. Se kouraisi syvältä...
VastaaPoistaSinun arviosi kirjasta on UPEA.
Toivon, että Etelä-Sudaniin todella saadaan pysyvä rauha sen itsenäistyessä heinäkuussa, kuten tuleva presidentti tv:n uutisissa sanoi.
Rakastan savannimaisemaa. Kerran elämässäni olen seisonut Keniassa savannin avarassa syleilyssä, ja silloin tunsin itseni todella ONNELLISEKSI. Se on minun maisemani - vieläkin.
Marjatta
Marjatta, miten ihanaa, että olet saanut kokea livesti Afrikan lumon. Minä katson noita luonto-ohjelmia ihan 'tikkana'. Minun Afrikkanin -elokuva on myös yksi suosikkini ja Sumuisten vuorten gorillat ostin juuri DVD:nä, kun se oli vain VHS:nä.
VastaaPoistaTämän kirjan jälkeen todella tajuaa, mitä siellä on tapahtunut. Sitä ihanampaa on nyt seurata rauhan tuloa sinne vihdoinin. Tänäänkin oli Hesarissa juttua Sudanista.
Marjatta, ota matkalukemiseksi Kreikkaan Susan Fletcherin Meriharakat! Sitä löytyy kustantajalta sidottuna ainakin. Minäkin tilaan sen, sillä lahjoitin oman nidotun painokseni ystävälle.