Minä jaksan hämmästellä aina vaan eräiden omaksumaa harhaista käsitystä, jossa kaiken hyväksymisestä on tullut synonyymi sivistykselle ja suvaitsevaisuudelle, koska asiahan on ihan päinvastoin! Helsingin Sanomat esittelee sunnuntaina tehtäväänsä vihittävän Irja Askolan piispankaapua kauniissa, Marjukka Liiten jutussa, Helsingin uusi piispa Irja Askola sai vedenvihreän kaavun.
Veden symboliikka tuli aiheeksi ihan itsestään, kertoi Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun professori Päikki Priha.
Kaapu on täynä symboliikkaa. Selkäkilvessä on kirjottuna sateen vihmontaa. "Juomavesi, pesuvesi, merivesi, järvet, lähteet, purot, sadepisarat, kalavedet, kasteluvesi", Priha luetteli jokapäiväiseen elämään kuuluvia vesiä.
Kunpa olisinkin jättänyt lukematta maakunta-aviisini Keskisuomalaisen ja Saila Kiutun jutun Naispiispan valinta hiertää kirkkojen yhteistyötä. Jutussa kerrotaan kuinka Askola silmät kostuen kokee asian, jossa Suomen ortodoksikirkko ja katolinen kirkko ovat jo ilmaisseet olevansa pahoillaan siitä, että evankelisluterilaisen kirkon piispaksi valittiin nainen.
Myöskään LUTERILAISpiispat Baltian maista eivät vieläkään ole vastanneet kutsuun tulla vihkimystilaisuuteen.
Askolaa surettaa kirkkojen naisvastaiset reaktiot erityisesti, sillä hän on aiemmin tehnyt työtä yhteistyön lisäämiseksi kirkkokuntien välille. Hän on toiminut esimerkiksi Euroopan ekumeenisen maallikkoakatemialiiton puheenjohtajana.
Samat ihmiset, joiden kanssa hän on ollut läheisesti tekemisissä, kääntävät nyt selkää.
Jaksan ihmetellä joka päivä itseäni kuulumisesta kirkkoon, joka sallii naispapppeduen vastustajien jatkaa viroissaan! Mikä ihmeen siunaus saarnaan tulee miehisestä sukupuolielimestä! Mitä itse olen saarnoja kuullut, niin miesten paasatessa saarnaa, nukahdan ja naispappien maanläheisesti ja elävästi puhuessa seurakuntalaisille, tunnen saaneni jotain vastetta. Voitaisiinko ajatella, että miehisen kalun puuttuminen tuokin saarnaan lisäarvoa!
kuva Iines
Sanoppa muuta Leena. Aihe saa minut aina näkemään punaista. On kuitenkin hienoa, että meillä nyt on viimein ensimmäinen naispiispa ja jaksan optimistisesti uskoa, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Voisin kuvitella (haaveitako vain?) että nuoremmat sukupolvet ainakin täällä Suomessa, suhtautuvat asiaa neutraalimmin.
VastaaPoistaTienraivaajan osa ei tietenkään ole helppo, kunpa Askola sen jaksaisi kantaa.
Amma, tunnen toisinaan eläväni pimeeää keskiaikaa...puuttuu enää vain teilipyörä. Sinä ja minäkin saame olla äänessä vain, jos olemme riittävän nöyriä. Miehet rakastavat naisen nöyryyttä! Minulla on valokuva, jossa seison Olavinlinnan edessä. Toisessa katosn uhmakkaasti suoraan kameraan ja toisessa pääni on kainosti alaspäin. Viime mainutn kuvna nimi on 'Minä mukanöyränä'. Olen tehtnyt testejä ja kysellyt ympäristöni miehiltä, että kumpi kuva on parempi. Poikkeuksetta kaikki ovat pitäneet siitä, jossa pääni on taivutettu alaspäin!!!
VastaaPoistaMinun ainoa optimismini nojaa tyttäreeni Meriin, joka pääsi nyt opiskelemaan teologiaa. Jos hänen kaltaiset valloittavat evankelisluterialiset elimet, on tasa-arvo taattu. Nämä nuoret naiset eivät siedä puoliakaan siiitä, mitä me olemme sietäneet.
Mun piti postata tänään kevyttä ja tämmöistä tästä tuli. Otan lisää Robertsin suklaakahvia ja sitten lähden istuttamaan sipulikukkia...
Minä olen sitä mieltä, että kirkkoon kannattaa kuulua nimenomaan myös siksi (toki on monia syitä!), että kirkkoon mahtuisi mahdollisimman monia avoimesti ajattelevia ihmisiä. Jos kaikki tasa-arvoa - olipa se sitten sukupuoleen, seksuaalisuuteen, kansalaisuuteen tai ikäkysymykseen suuntautuvaa - ajavat pakenisivat kirkosta, muuttuisi kirkko änkyröiden valtakunnaksi. Ja sitä iloa en ainakaan minä aio heille suoda.
VastaaPoistaToisaalta on sanottava yksi hyvä sana maaseutu-Suomen hyväksi. Kun oli rippikoululainen (1988), sai Suomi ensimmäiset naispappinsa. Ja meillä pohjoissavolaisella pikkupaikkakunnalla oli ilo saada yksi Suomen ensimmäisistä naispapeista vuosiksi virkaan paikkakunnalle. Tämä pappi sai meidät nuoret innostumaan leirillä ja hänellä oli oikeasti sydäntä kohdata myös kaikkein vähäosaisimmat. Nyt tuo pappi asuu jo muualla, mutta pitää edelleen, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen, yhteyttä meihin ensimmäisiin rippilapsiinsa.
Suomen luterilainen kirkko on hienosti oikealla tiellä. Nyt meillä on jo Kari Mäkinen, Wille Riekkinen ja Anja Porio. Keskustelu alkaa olla aika avointa.
Muuten, siellä kummini hautajaisissa siunauksen toimitti aivan ihana nuori nainen. Ja hänen saamisensa hautajaispapiksi oli ollut nimenomaan liki 90-vuotiaan kummini oma toive. Viisas nainen uskossaan ja muutenkin oli tuo kummini. (Sanon vielä, että oma suhteeni kirkkoon on monimutkainen, mutta haluan kuulua kirkkoon juuri siksi, että vain avoimella ajattelulla se voi muuttua paremmaksi.)
Juurikin tämän vuoksi en enää kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Uskon kyllä vahvasti Jumalaan, mutta mielestäni ihmiset pilaavat kirkon instituutiona.
VastaaPoistaLumiomena, sinulla on sietoa olla positiivisempi kuin minulla, sillä minun kokemukseni kirkosta on pidempi. Siinä olet kyllä oikeassa, että jos meikäläiet lähtevät, änkyrät ovat voittajia. Ehkä siksi vuodesta toiseen vain jään...
VastaaPoistaRauhantuomari, et ole ainoa, vaan suuressa joukossa. Eikä kirkkoon kuulumisella tosiaankaan ole mitään tekemistä Jumalaan uskomisen kanssa. Jo Saima Harmaja sanoi:" Metsä mun kirkkoni on."
Toisaalta asiaa voi tarkastella myös kuten Lumiomena yllä.
On se vaan kumma, kun vielä vuonna 2010 käydään keskusteluja, että valitaanko tehtään nainen vai mies.
VastaaPoistaNaiset ovat jo pitkään osoittaneet kykynsä hoitaa vaativia tehtäviä, joten olisi aika lopettaa sukupuolten välinen eri arvoistaminen.
Marjatta, juu, ei uskois! Pinnallisesti on pajon muuttunut, mutta kun olen viime aikoina lukenut Leinon, Onervan ja Madetojan kolmiodraamasta, en enää hämmästy mitään: Madetoja sai suljettua vaimonsa L Onervan mielisairaalan vielä vähän aikaa sitten...(vuosiluku oli eilen tässä, mutta juuri nyt en löydä...). Siellä olisi nainen, lahjakas runoilija ja Leinon rakastettu saanut virua kuolemaansa saakka ellei Madetoja olisi kuollut. Kohta miehensä kuoleman jälkeen Onerva pääsi sairaalasta pois!
VastaaPoistaMinäkin olen järkyttyneenä seurannut tätä piispanvalintaa. Pätevin henkilö on valittu piispaksi. Miksi ihmeessä jotkut munakkaat eivät sitä voi hyväksyä?
VastaaPoistaSuomen ja Euroopan kirkoilla olisi nyt paljon tähdellisempääkin huolenaihetta. Eivätkö kironisät ollenkaan seuraa politiikkaa ja sen seurauksia. Nyt suvaitaan niin innokkaasti kaikkea mahdollista. Olisi kirkollakin tehtävää, voisivat aloittaa vaikkapa siitä, että lapsille opetetaan edelleenkin kouluissa kristillisiä elämänarvoaja.
Toivotan tyttärellesi onnea ja siunausta valitsemallaan tiellä. Tehtävää on paljon ja asiat tuskin helpommiksi muuttuvat tulevaisuudessa.
Rakas ystävä, blogisi on hyvin kaunis kuin sinä. Jos haluat matkustaa kehotan teitä vierailla matkustaa blogin täältä!
VastaaPoistaUnelma, tuo muakkaat oli naseva sana;-) Tosiaankin, luulisi kirkolla olevan tähdellisempääkin tekemistä kuin paheksua ihmisiä, jotka ovat uralleen kouluttautuneita ja siinä päteviä ja sopivia ja välillä enemmänkin.
VastaaPoistaDear Phivos, give me your link! When I'm openining it in the comment box, it will not come bigger...so you cannot see anything at all. I'm the technical idiot;-)
VastaaPoistaEn myöskään ymmärrä noita ukon käpysköjä..
VastaaPoistakateellisia ovat, eivät osaa koskettaa oikeilla sanoilla ihmistä...
se jolla on rakkautta, hyväksyy, ymmärtää ei rajoita..
Hanne, harva mies osaa koskettaa naisen sielua oikeilla sanoilla ja vielä harvempi heistä, jotka osaavat, osuu papiksi.
VastaaPoistaNiin, eikö tuo rajoittaminen, syrjintä ja muu, kerrokin eniten juuri heistä itsestään.
Iloitsin suunnattomasti Irja Askolan valinnasta. Eero-piispa oli hyvä piispa eikä hänen paikkaansa hevillä kukaan mies olisi täyttänyt (aliarvioimatta Poutiaista, jonka tunnen seurakuntamme papintehtävistä).
VastaaPoistaEnsimmäinen todellinen heräämiseni naispappeuteen tapahtui kesäisenä sunnuntaina emäpitäjä Rautalammin suuressa puukirkossa, missä saarnasi nainen. Jostakin syystä hämmästelin, että entisen kotiseurakuntani papinvirkaan oli valittu nainen, vaikka täällä etelämmässä se oli jo tapana. Mailin saarna oli niin puhutteleva, että alusta loppuun sen kuuntelin ja vaikka ulkona satoi, salamoi ja ukkonen jyrisi, tämä naispappi rauhallisella puheellaan välitti turvallisuuden tunteen. Nyt Maili on jo eläkkeellä, mutta eräskin karskina pidetty ikämies on pyytänyt häntä toimittamaan ruumiinsa siunauksen sitten aikanaan.
Sanoit Leena, että harva mies koskettaa naisen sielua oikeilla sanoilla. Olen samaa mieltä. Mutta että naispappi koskettaa myös raavaan miehen sielua ja saa tämän pyytämään viimeistä palvelusta, kertoo mielestäni siitä empatiasta, jota saarnastuolista tulisi välittyä meille erilaisille seurakuntalaisille. Ihmisille.
GRRR, saan agressioita naispappeuden vastustamisesta.
VastaaPoistaAnja, empatia on naisten laji! Ja kyllä heikko nainen osaa saada miehenkin kyyneliin...vaikka saarnastoolista.Minä hurraan nyt Askolan valintaa, mutta että näin kauan tähänkin meni.
VastaaPoistaAllu, KRHK!!!!
Juu, luulisi maailmassa olevan ihan oikeita ongelmia setvittäväksi ja työtä tehtäväksi toisten auttamiseksi, ettei olisi aikaa illistellä mitä siellä vaatteiden alla on.
VastaaPoistaIhan järkkyä! Ihan käsittämätöntä!
Olisikohan siellä aika herätä huomaamaan millä vuosisadalla ja vuosituhannella ollaan ja vaikka pari kertaa myös lukaista uudelleen rakkauden sanoma, ilon sanoma, suvaitsevaisuus kaikkia luotuja kohtaan.
Nyt meillä kumminkin on piispa, joka tietää mitä ne asiat tarkoittaa, hurraa hameet!
Johanna, tämä kaikki taphtuu nyt meidän aikana, ei isoisoisoäitiemme aikana...,mutta tapahtui myös näinä päivinä, että Marja-Sisko sai töitä ja sunnuntaina vihittävä piispa on nainen.
VastaaPoistaMiesten paasaus on niin tylsää...paitsi Tabermannin ei ollut!
Uskallankohan jättää kommentin...
VastaaPoistaOlenkohan ainoa lukija täällä joka on vahvasti eri mieltä. Olen outo lintu, suomalainen ja vieläpä nainen, koska en ole naispappeuden kannalla.
Ja uskallanko kysyä: onko naispappeus tuonut Suomen luterilaiselle kirkolle muuta kuin post-modernia "kaikki on meillä nyt hyvin" ajattelua. Silti kirkolla ei oikeastaan mene hyvin. Luterilaisista seurakunnista on eronnut paljon enemmän jäseniä kuin niihin on liittynyt, kirkkojen kannatus on laskenut, tapakristillisyys lisääntynyt. On ikävä kuulla nuorten suusta että he eivät usko mihinkään muuhun kuin itseensä, tai kuoleman jälkeen ei ole mitään. Se on loppu, caput, finito. Valitettavasti en voi uskoa siihen että naispiispan valinta toisi edistystä noihin ylläoleviin väitöksiini.
Olen itse katolinen nykyisin. Vei kauan ennen kuin tein sen päätöksen (yli 20 v.) muuttaa mieleni. Miehelleni se oli oikeastaan vaikea muutos (minun liittyminen "hänen" kirkkoonsa), mutta hänelle taas protestanttisuus ei olisi vaihtoehto missään tapauksessa. Hän mielluummin kuolisi. Niin pyhä asia katolisuus on hänelle vaikka hän onkin melko sekulaarinen mies.
Käymme Suomessa joka kesä ja olemme jonkun verran tekemisissä luterilaisuuden kanssa joten olemme nähneet vuosien aikana suuria muutoksia.
En uskalla laittaa mitään uskonnollisempaa tähän kun se tulisi loukkaamaan lukijoita, mutta lainaan tähän
Pyhan Birgitan rukouksesta:
Osoita minulle tie
ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan.
Ehkäpä meille kaikille on annettu se tie jota meidän pitää kulkea.
Hyvää syksyä Suomeen!
Unelma, kiitos kaiksita toivotuksista Merille♥
VastaaPoistaLissu, toki tohtii sanoa eriävän mielipiteen!
Arvostan kantaasi, mutta koska olen siihen eri mieltä, niin oletko ollenkaan ajatellut, että luterilaisesta kirkosta onkin erottu juuri niistä syistä, jotka koskevat naisten sortoa ja vuosituhantisen nöyryytyksen jatkumoa. Tai siksi, että paasaajat ovat miehiä ja silloin saarnat ovat yhtä tylsiä kuin on aikuinen mies, paitsi Tommy Tabermann, jota häntäkään ei enää ole.
Lissu, kun sairastuin melanoomaan eli nopeaan tappajaan, hain apua jopa kirkosta ja uskonnosta, mutta en sitä saanut. Kaikki oli vain kalseaa. Ja huomaa: Minulla on uskoni Jumalaan ja metsä mun kirkkoni on! Rukous auttoi ja miten paljon ja kuinka usein: Se onkin sitten jo enemmän kuin iso tarina...
Nimenomaan meille on annettu oma polkumme ja se lukee jo tähdissä. Pitää vain osata tulkita.
Kiitos Pyhän Birgitan rukoksesta: Minulla on lukijoita, jotka pitävät tuosta kauniista lauseesta.
Mukavaa syyskesää, missä ikinä asutkaan, Lissu!
@Lissu: kun olet tietoisesti valinnut katolisen uskonnon, niin elätkö myös sen mukaisesti? Kannatat ehkäisykieltoa? Olet sukupuoliyhteydessä ainoastaan siinä tarkoituksessa, että saat lapsia? Paavi on erehtymätön? Selibaatti? Oletko samaa mieltä paavin kanssa, että ekumeeninen ehtoollinen on yhtä paha teko kuin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö? En halua puolustaa tässä mitään uskontoa, mutta olen sitä mieltä, että JOS tietoisesti käännyn johonkin uskontoon, minun pitäisi sitten myös hyväksyä se täysin eikä vain poimia rusinoita pullasta.
VastaaPoistaOlen vähän myöhäjunassa tässä keskustelussa, mutta kun en ennen ehtinyt.
VastaaPoistaOrtodokseista arkkipiispa Leo ei tule Helsingin piispan vihkiäistilaisuuteen, mutta metropoliitta Ambrosius tulee: hän siis hyväksyy naisen piispaksi vihkimisen ja tietysti naispappeudenkin.
Ihmisen sukuelimet eivät ole minunkaan mielestäni mitenkään tarpeelliset viranhoidossa, mutta on olemassa kaksi sukupuolta ja siksi pappi on joko mies tai nainen.
Naisia on sorrettu tuhansia vuosia sukupuolensa tähden, ja siksi, että miehet p e l k ä ä v ä t naisia; onhan nainen ylivoimainen synnyttäessään uutta elämää (lapsia).
Ihmisten pelko ja epäluulo hallitsee heitä (en sano meitä). Olen yrittänyt olla suvaitsevainen ihminen ja pitää myös erilaisista ihmisistä, olivatpa he miehiä tai naisia O_O
Allu, ehkä Lissu vastaa sinun kaikkia ajatteluttaviin kysymyksiisi...
VastaaPoistaAili, aina tulee uusia junia.
Minä tiedostan miesten pelon, suorastaan haistan sen, mutta sekin raivostuttaa, sillä mitä he tekevät pelkonsa kanssa: He klikkiytyvät naisvihamielisiksi ryhmiksi, käyvät pervoja, naista alentavia ala-arvoisia keskustelujaan ja toiset jopa pelkonsa takia yrittävät estää naispappeuden ja ääritapaukset pahoinpitelevät naisia.
Oikean miehen itsetunto kestää naisen vahvuuden! Oikea mies ei ikinä uhkaile, eikä lyö naista. Terveen itsetunnon omaava mies olla hellä, turvaava, hauska, naisen pyrkimyksiä tukeva eikä sellainen isesäälissä rypevä ruokottomia puhuva nilkki, mihin törmää siellä sun täällä.
Aili, nainen ei synnytä yksin elämää. Ainakin minä tarvitsin siihen aviomestäni!
Aili, olet onnistunut minua paremmin suvaitsemaan ehkä jopa naisten alentajat. Sitä minä en tee ikinä!Niemals!!!
Vastasin jo, mutta ei yhteys näköjään vienyt viestiäni perille.
VastaaPoistaSanon vielä tässä Allulle vastauksena. Miksi kysyt noin
suoria ja henk.koht. kysymyksiä?
Kysyisitkö samanlaisia kysymyksiä jos suomalainen vaihtaisi esim. islamiin ja juutalaisuuteen luterilaisuudesta. Eihän
heilläkään ole naisia pappeina. Vaan onko se poliittisesti korrektia kysyä näitä juttuja vain
kristityiltä. Mistä tulevat ne niin monet aggressiiviset
tunteet katolista kirkkoa vastaan? Ei kait missään ole niin paljon mollaa kuin Suomessa katolisuudesta.
Ja muuten eikös Suomessa ole uskonnonvapaus kuten muissakin länsimaissa?
Nuo seikat mitä mainitsit eivät ole syitä miksi katolisuus olisi läpimätä. Kirkossa on paljon kaunista. Se ei ole perfekti, mutta monet miljoonat ihmiset
pitävät katolisuutta juuri heille sopivaksi tavaksi uskoa ja luottaa kirkon antamaan viestiin.
Itse tulen hyvin vahvasti luterilaisesta kodista. Emme käyneet kirkossa muuten kuin juhlapyhinä, mutta jumalanpalvelus piti kuunnella sunnuntaisin ja iltahartaus melkeinpä harvasa ilta. Kodissa asui paljon eri sukupolvia monia vuosia. Tätini joka oli hyvin uskonnollinen menetti sydänystävänsä sodassa ja sen jälkeen hän ei enää katsonut muihin miehiin. Hän oli körttiläinen. Usein ajattelin että hänestä olisi tullut hyvä nunna.
Katolinen kirkko niin kuin monet muutkin kristilliset uskontokunnat perustuvat yksillölliseen uskoon.
Mielestäni olen hyvin vapaa eikä minun tarvitse tehdä selityksiä yksityisestä elämästäni kirkolle. Mutta toisaalta mielestäni minulla on myös velvollisuus (vaikea
kirjoittaa kun yritän olla "julistamatta") kasvattaa lapseni niin että heille perinne jatkuisi ja että itse eläisin elämäni kirkon ohjeiden mukaan. Se on vaikeaa
- it's hard to be holy. ;)
Täällä amerikoissa elämä ei ole muita länsimaita kummempaa. Meidän kirkossa on paljon eronneita,
yksinhuoltajia, onnettomia, sairaita, varanrikossa ym, ym. Valitettavasti usein ongelmat tulevat heidän omista valinnoistaan, koska ihmiset ovat heikkoja. Sille voi antaa monta nimeä. Synniksikin sitä voisi kutsua.
Aiemmin tänään jo kirjoitin tästä, mutta en saanut koko juttua läpi. Kävin viemässä vuokra-auton
liikkeeseen ja funtsailin siinä ajomatkalla autossa näitä asioita. Huomasin nuoren naisen edessäni. Hänen autonsa peräpuskurissa oli bumper sticker jossa luki
"one holy catholic apostolic" Siinä se taas oli. Yksi niistä "signs" joita tulee vastaan minulle heikkouskoiselle.
Ehkäpä yksi niistä rusinoista. : D