maanantai 13. syyskuuta 2010
KETUNMORSIAN
Suomen kirjallisuuden professori Matti Larjavaara, ei ole tainnut kuulla mitään puumanaisista, koska hän on kirjoittanut kirjansa Ketunmorsian (Gummerus 2010) perinteisen kliseen kaavaan eli vanha mies vaihtaa naista kuin paitaa ja aina vain nuorempaan päätyen lopuksi tyttärensä ikäiseen yliopisto-opiskelijaan Annaan. Minä olen kuitenkin niin kiltti, että valistan: Puumanainen on semmoinen naishenkilö, joka ei edes katsetta suo Matti Larjavaaran tai Kimmo Yövaaran ikäisille miehille muusta suomisesta nyt puhumattakaan. Puumanainen on monin tavoin osaava, älykäs, itsetietoinen ja rakkauden leikissä ylittämätön. Puumanainen ei ihan ensiksi ota lukeakseen Matti Larjavaaran Ketunmorsianta, mutta jos hän sen tekee, hän ensin suuttuu ja sitten nauraa kuollakseen, sillä ihme on tapahtunut: Aiheesta vanhempi mies, patologinen häntäheikki, nuorta lihaa janoava sovinistisika, on tehty uskomattoman hauska kirja, jossa myös nainen saa sanan vuoron ja loppujen lopuksi patologinen naistenkaataja onkin vain reppana, iso vauva, joka kaipaa äitiä ja tissiä!
Matti Larjavaaran Ketunmorsian on niin monipuolisesti hauska ja myös paljastava kirja, että kenenkään ei tätä teosta kannata nyt ohittaa. Myönnän alun punaisen raivon, mutta jos paljastan, että kirjani on märkä naurun kyynelistä ja muistivihkoni täynnä huutomerkkejä ja sanoja: Voi Luoja! ja Tämä ei voi olla totta!, niin eikö kannata nousta yli sen oman äijäkaunabarrikadin ja tehdä yksi poikkeus, sillä minä lupaan, että Kimmo Yövaara maksaa tekosistaan myös hinnan.
Ensin pari erikoista huomiota. Olen äidinkielen tähtioppilas, mutta en suinkaan äidinkielen professori, kuten kirjailija Matti Larjavaara, silti edelleen minulta vei aikaa lämmetä kirjan dialogille. Mikä ihme vaivaa suomalaisten kirjojen dialogia! Ovatko Satu Koskimies, Jussi Siirilä ja Leena Lehtolainen ainoat maassamme, jotka pystyvät luontevan dialogin kirjoittamiseen! Larjavaaran kirja on myös täynnä dialogia ja se on puhekielellä eli mä, sä ja niin ku. Olenko lukenut viime aikoina niin ylätyylistä kirjallisuutta (vrt. Nadeem Aslam Elävältä haudatut), että en osaa enää lukea arkikieltä. Kirja ei kuitenkaan tähän kaadu, sillä joko dialogi notkistuu kirjan edetessä tai sitten siihen tottuu tai jopa niin, että kirja on niin mukaansa tempaava, että lukija enää viis’ veisaa muusta kuin itse tapahtumista.
Kirja kertoo tarinan kirjallisuuden professorista, jolla on takanaan pitkä avioliitto Leenan kanssa ja tästä avioliitosta aikuinen tytär Laura. Jo kyseisen avioliiton aikana Kimmo on häntinyt kaikkea mikä liikkuu. Sitten hän jättää Leenansa ja ottaa Tuijan ja saa tämän kanssa kaksi lasta, jotka ovat kirjan alkaessa vielä alle kouluikäisiä. Nyt Kimmo keksiikin rakastuneensa opiskelijaan, joka on Anna. Anna tekee pro gradua Aino Kallaksesta ja työn tarkastaja on professori Yövaara! Kimmo keksii oivan naisenkaatotavan eli hän ehdottaa, että hän ja Anna kirjoittaisivat yhdessä kirjan, joka kertoisi heidän rakkaudestaan, mutta olisi kuitenkin fiktiota. Juonikas Kimmo siis tajuaa, miten kirjallinen Anna saadaan ketun ansaan!
Toivon, että en kerro juonen kaikkea, kun paljastan, että Kimmo saa Annansa, mutta mitä se vaikuttaakaan mieheen, joka haluaa aloittaa soidintanssin aina uudelleen ja uudelleen, joka alati kaipaa vain alun hurmiota ja rakkauden ensivaiheen ihanuutta. Mitä tapahtuu, kun Kimmo huomaa yhden haareminsa naisista eli Tuijan rakastuneen ja menneen sänkyyn toisen miehen kanssa:
Tuijako sen kanssa? Kimmo tutkii huonetta lisää, ja pian löytyykin Nissen itsensä kirjoittama kirja, jossa on omistus ”Till min Tuija”. Aivan selvä tapaus.
Kimmo laskeutuu jalat täristen alas ja miettii mitä tehdä. Tunteen tasolla Kimmo tuntee itsensä loukatuksi, kun Tuija ei pidä – niin kuin hän – yksiavioisuutta arvossa: ei kunnioita sitä periaatetta, että kaikkien Kimmon naisten sopisi olla yhtä aikaa yksiavioisia ja uskollisia herra Kimmolle.
Ja kauimmin Kimmon kanssa ollut Leena, joka tuntee herran parhaiten:
Ja sinä luulet, että se haluaa vaihtaa sun vaippojas, kun sä olet kohta vanhus.
Kimmon naama nytkähtää. Tässä on nyt jokin kipupiste, jota hän ei ole tullut itsekään tiedostaneeksi.
Sä olet parantumaton infantiili naisten perässä juoksija. Kenenkään ei pitäis ruveta sun kanssas mihinkään vakavampaan. Sua pitäis käyttää vain panokoneena.
Aluksi mä olin melkein valmis tappamaan sut. Mutta sitte mä huomasin, kuinka hyvä on elää ilman sua. Sä viet niin valtavasti tilaa. Oli ihanaa vain olla huoletta Lauran kanssa ja tehdä töitä niin paljon kun halus. Mullehan avautu uudet jutut yliopistolla niin ku tiedät. Jos sä olisit ollu vielä mun elämässä, ei semmosta olis luultavasti voinu toteuttaa.
Niin ku mä sanoin: sä viet liikaa tilaa. Sä höösäät ja dominoit, pärpätät ja ideoit ja kaipaat suunnattomasti huomiota. Sun jälkees tuli ihana hiljaisuus.
Tiivistellysti voisi sanoa, että Matti Larjavaaran kirja Ketunmorsian on haaremikirja, jossa kettuna tunkiolla huseeraa sovinistinen mies, jolle minkä tahansa lahkon moniavioisuus olisi taivaan täyttymys. Onneksi kirjan ansiot eivät jää vain tähän mustalla huumorilla kirjoitettuun tarinaan, vaan saamme lukea hiukan Hessen Arosutta ja paljon Aino Kallaksesta ja Sudenmorsiamesta. Mukana ovat myös Aino Kallaksen Päiväkirjat, jotka kehotan jokaisen lukemaan heti ellei ole sitä jo tehnyt.
Ja kuten lupasin: Kirja on äärettömän hauska ja Matti…anteeksi siis Kimmo, saa maksaa elosteluistaan myös hinnan. Siis jokainen, myös puumanaiset, tarttukaa rohkeasti Matti Larjavaaran kirjaan! Ottakaa mukava asento ja alkakaa nauttia kirjan luovasta hulluudesta ja ilottelusta, mutta älkää hetkeäkään uskoko, etteikö tämä olisi totta, sillä ainakin minä tunnen juuri tällaisen Kimmo Yövaaran, joka avioitui tyttärensä ikäisen kirjallisuuden opiskelijan kanssa…
Kannattaa kuitenkin muistaa, mitä Anna, Tuija tai Leena toteaa kirjassa: Me naiset päätämme saavatko miehet seksiä ollenkaan vai eivät ja meillä on myös valta valita ketkä kelpuutamme aistillisiin leikkeihimme. Matti Larjavaara on tehnyt loistavan kirjan, joka vain vahvistaa totuutta: Kaikkien Aistien Juhlat ovat lopulta naaraiden, ei koskaan Yö- eikä Auevaarojen!
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirsi
Haah, tämähän kuulostaa hauskalta! Sanon, ja katselen kun ulkona sataa, enkä pääsekään tekemään puutarhatöitä vaan "joudun" lojumaan sisällä ja lukemaan kirjoja ;)
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa!
Ahmu, et voi jättää tätä väliin. Nyt odotan vain kirjamessuja ja sitä, että tapaanko sieklä Matti Yövaaran, eikun siis Matti Larjavaaran...hah-hah! Nauran sekä kirjaa että omaa arvosteluani!
VastaaPoistaMinunkin piti mennä heti tämän kirjoittamisen jälkeen istuttamaan lumikelloja, mutta sen sijaan sytytänkin tulet leivariin ja rapsuttelen koiruuttani ja mietin: Mikä kirja seuraavaksi. Ehkä nyt yksi tietoteos väliin. Historiaa. Mun täytyy nyt rauhoittua tämän Ketunmorsiamen jälkeen.
Siis eikö vain olekin ikävä 'joutua' vain lojumaan ja lukemaan kirjoja...;-)
terveisin
Foxwoman
Kirja on kiinnostanut jo jonkin aikaa ja olenkin arponut viitsiäkö varata tämä vai ei. Mainion arviosi johdosta menin sitten kirjaston nettisivulle klikkaamaan "varaa"-painiketta.
VastaaPoistaKiitos!
Susa, no minäkin huokaan, että hyvä kun otin lukuun. Tiedät ehkä mitä olen mieltä monista mieskirjailijoista maassamme...hiukan tylsää, mutta tämä takuulla ei.
VastaaPoista´Nyt sitten tietenkin voisi heittää sen tärkeän/ilkeän - ihan miten vain halutaan - kysymyksen, että omasta elämästäänkö tai lähiympäristöstä hän kirjoittaa? ;-)
VastaaPoistaKivaa, että taas yksi suomalainen mieskirjailija on vakuuttanut sinut;)
VastaaPoistaUpea, innostava arvostelu!
Helena, ihan hyvä kysymys! Sitä tuli minullekin mieleen, kun ensikiukku oli hälvenyt, että haetaanko kirjan hauskuudella ja mustalla huumorilla, jossa iskut kohdistuvat myös vanhenevaan irstailija-Casanovaan, hyväksyntää itse toiminnalle. Silti: Kirja on hyvä ja Helena, nämä vanhat äijät ihan oikeesti hiukan keskenkasvuisia henkisesti. Siellä, missä pitäis olla aivot, onkin...;-)
VastaaPoistaSusa, luulin, ttä olit muuuttunut Susa Peeksi! Meinasin kysyä: Oletko sinä 'mun' Susa? Kiva,e ttä saatiin uusi Susa mukaan!
Susa, minä olen tässä nyt niin hememetin innostava, koska kaikki Yövaarat kyllä saavat multa kyytiä tyyliin: Täältä pesee!
Aivan,joskus ajatelen, onko Suomessa ollut kiinnostavia MIESkirjailijoita Mika Waltarin jälkeen. Runoilijoita kylläkin aina. Onneksi löytyy, kun vain uskaltaa ja viitsii vaivautua.
LOL. Noita Kimmo Yövaaroja löytyy täältäkin monta, yksi oli mun parhaan ystävän kanssa naimisissa.
VastaaPoistaAllu, miten en muista lyhenettä LOL...? Lyhyestä Onni Lyhyt. Lemmestä Onni Lyhyt. Liehuu Orit Lällysti. Liehakoi Oriit Lapsia. Ei kai?
VastaaPoistaJuu, jotkut sanovat heitä Pelimiehiksi, mutta itse he pitävät itseään Potenssimiehinä. Seksissä voi löytyä, mutta erotiikka ja asitillisuus ovatkin sitten jo paljon vaativampi laji.
Tämä kirja on silti hauska. Sinä nauraisit takuulla, koska minäkin. Kimmo paralla ei ole oikein helppoa haareminsa kanssa..
Hauskan ja metkan oloinen kirja - ja metka arvostelu! Tosi raikas, sellainen, joka naurattaa ja vie mukanaan :)
VastaaPoistaTulipa mieleeni, että tätä vanha mies-nuori nainen-asetelmaa kuljettavat ihmeen monet naiskirjailijatkin esim. Virpi Hämeen-Anttila, jonka parhaimmissa kirjoissa Suden vuosi ja Alastonkuvia nuori (ja taiteellinen/kirjallinen, totta kai) nainen ihastuu vanhempaan (taiteelliseen/kirjalliseen) mieheen. Mutta että haaremi, se on jo jotain.
Laughing Out Loud.
VastaaPoistaLumiomena, vaan meidän, sinun ja minun Ihana, Jumaloitu John Irving kertoo krijassaan Leski vuoden verran, miten päin ikäeron pitää olla. Ja miten tuo ihana kirja päätyykään: Yli 70 -vuotias nainen löytää onnen häntä yli 40 vuotta odottaneen paljon nuoremman rakkatuensa sylistä.
VastaaPoistaVastaavaa kuin Larjavaara muistan Saul bellowilta, mutta sitä kirjaa en omista, enkä nyt muista sen nimäe, joten en uskalla arvailla. Siinä miehellä on monia naisia eri kaupungeissa ja hän yrittää hoitaa niitä kaikkia perheitään kovasti. Arvata saattaa, että ei kovin menestyskellä. Minä en jaksa tajuta miesten hinkua moniavioisuuteen. Tajuan kyllä, että rakasu ei katso ikää puolin eikä toisin, mutta miksi monta! Naiset kun rakastuvat, eivät yritä haalia uusia päänahkoja ellei menossa ole kostoretki exälle, mutta että monta. Siinähän sitä juuri sitten onkin vain mekaansita seksiä eikä tietoakaan aistillisuudesta, erotiikasta ja siitä, mikä syntyy, kun on kauan matkailtu toisen kartastolla ja aina vain löydetty uusia virtoja....Lumiomena, sinä et voi jättää tätä väliin! Tässä on sitten myös paljon kirjallisuudesta etc. ja saat nauraa!
Allu, voi hyvänen aika, minä meinasin juuri ehdottaa Lerppu Onni Lyhyt;-)
Hih,tämä on varmaan pakko lukea jotta saa nauraa,hyvin kirjoitettu,Leena.Minä taidan olla puumanainen,koska eksä oli 9 v nuorempi ja poikani isäkin on 4 vuotta nuorempi.
VastaaPoistaJael, sinä olet! Minusta tämä on kaujena kiehtova kysymys, sillä...monta syytä. Mutta ainakin yksi on minusta se, että moni nainen on parhaimmillaan täytettyään 40 vuotta. Ja sitten jos silloin on vanhempi mies, niin...Meidän Merin linja on radikaali: Yksikään poikakaveri ei saanut olla häntä vanhempi ja nytkin hän on avoliitossa ja kihloissa itseään kolme vuotta nuoremman kanssa. Minusta tuo 3-5 vuotta nuorempi mies on se oikea juttu!
VastaaPoistaJael, sinähän luet aina vain alkuperäkielellä...nyt minä tiedän, mitä joulupukki tuo sinulle;-) Ja koska olet taiteilija, uskon, että kansikin tyydyttää sinua.
Siis mitä :DDD? Tämähän on ihan pakko lukea, onks tää nyt ihan totta ;) Ja kyllä naiset ovat kuin hyvä viini kypsyvät ja paranevat vanhetessaan.
VastaaPoistaAnne, sinähän luet tämän - viivana;-) Kyllähän me näitä Yövaaroja tunnetaan, sinä ja minä.
VastaaPoistaNiin, naista voi kyllä aina verrata siihen hitaimpaan ja laadukkaimpaan viiniin...
Tämä kirja on minunkin syksyn uutuuskirjojen luettavaa-listalla:) kiitos arvostelustasi, kirjoitan omani kunhan ennätän lukea kirjan!:)
VastaaPoistaSaSo, kiinnostavaa! Minä odotan. Tämä nyt vain kolahti niin,e ttä eräät saavat tätä kirjaa joululahjaksi. Asiaan vaikutti se takuulla, että olen mustan huumorin ystävä ja se, että Larjavaara kirjoitti niin, että hän tuntui sisiäistäneen koko asian myös naisen kannalta eli Yövaaralla ei ollut ollenkaan aina vain helppoa. Se sitten oliskin ollut tosi vääryys;-)
VastaaPoistaHehee, olet ehkä kohdannut mieskirjailijan joka kumoaa aikaisemmat käsityksesi mieskaunokirjallisuudesta :-- D
VastaaPoistaMukavaa viikonalkua teille päin!
Tuure, sainpas sut nauramaan! Tiedät,e ttä teen arvostelut aina kirjan hengessä. Muuten tuo, että naiset määräävät, kuka saa seksiä, on siitä kirjasta. No, sanotaan, että mies, joka saa sinut naurmaan, on se oikea;-) Nyt en taida uskaltaa tulla kirjamessuille ollenkaan...
VastaaPoistaAhaa, tätä ei siis kannata ohittaa.
VastaaPoistaNäin tämän Larjavaaran aamutv:ssä haastattelussa, ja oikein oli KESY tapaus ;D
Feministinä minun on vaikea nähdä tässä aiheessa ja asetelmassa mitään hauskaa, mutta toivottavasti se onkin tahatonta hauskuutta.. Tai mistä minä tiedän. Feministit on aina hieman tosikkoja tällaisten aiheiden kanssa, tai sitten päinvastaisesti nauravat räkäistä naurua! Kumpaa minä teen, en ole vielä päättänyt.
Soolis, niin on lopulta KESY Yövaarakin;-)
VastaaPoistaNo, tiedät minut...aloitus oli hieman hankala, mutta sitten annoin tarinan viedä...ja nauroin.
Otin kirjan käteeni Aino Kallaksen vuoksi, nähdäkseni löytyykö hänen tuotannostaan vielä jotain uutta sanottavaa, jokin tuore näkökulma. No siltä osin romaani ei aivan pettymys ollut, muuten kyllä. Kieli, dialogi ja kerronta ovat sangen vaatimatonta luokkaa, suoraan sanoen. Jotkut kohdat saivat hymyilemään, myönnetään – mutta vanha totuushan on että kun tarpeeksi paljon puhuu, sattuu viimein joku vitsikin joukkoon. Ja tässä puhuttiin noin neljänsadan sivun ja suunnilleen neljän vitsin verran. Melko heikosti ”vastustamattoman hauskalta” teokselta. Tai ehkä olen vain tosikko, kun tällainen raportointi, tarinan kannalta täysin triviaalien yksityiskohtien loputon luettelointi, ei jaksa naurattaa. Sellaisillekin ilmauksille kuten ”pariskunta” ja (muuttaa) ”yksiin” on kielessämme olemassa synonyymejä. En sano että niitä ”löytyy”, koska se on svetisismi. Jota kyllä Ketunmorsiamen kirjoittaja viljelee suruttomasti: Milloin löytyy asema, milloin taas pöytä tahi ohjelmaa. Kirjosieppoa ei kirjan mukaan kuitenkaan löydy. Ja kaikki on ”todella” tai ”tosi” suurta, rakasta, ylpeää..., tuo kielen uusi rikkaruoho rehottaa romaanissa valloillaan. Onneksi kaiken keskeltä pilkistää edes yksi muratti, tuo Kallaksen ”muurinvehreä”.
VastaaPoistaJohannes, wau!, onpa perusteellinen mielipide: kiitos!
VastaaPoistaKirjoitinko vastustamattoman hauska...No, minäkin olen tosikko, mutta ehkä hiukan eri kohdissa kuin sinä. Tämän kirjan häntäheikki seisauti minulta veret, mutta koska olen luvannut tarjota kirjaELÄMYKSIÄ laidasta laitaan ja olen jo niin paljon lytännyt suomalaisia MIESkirjailijoita, lukuunottamatta Waltaria ja runoilijoita, niin oli pakko korjata omaa asennetta -edes hetkeksi. Näin sain tehtyä kirjaelämyksen, joka usko tai älä tulee monen mielestä olemaan hauska!
Minulla on asennevamma suomalaisten kirjailijoiden dialogiin yleensä ja aivan erityinen asennevamma suomalaisiin mieskirjailijoihin ja olen saanut siitä kuulla. Miehiltä. Olen täydesti kehunut uusista kirjailijoista vain Jussi Siiralan Juoksijan, siis puhun nyt proosasta, joka sitten olikin viime vuonna parhaiden kirjojen listallani, mutta ei edes paras suomalainen, vaan sen aseman otti Satu Koskimies kirjallaan Hurmion tyttäret.
Johannes, tuohon suomen kieleen en uskalla ottaa kantaa enempää kuin sen verran, että dialogit olivat jäykkiä, mihin alkaa melkein jo turtua ja en pitänyt puhekieltä tähän sopivana, olisin pitänyt enemän kirjakilielestä myös dialogeissa. Mutta kirjan kirjoittaja on suomen kielen professori ja minä vain entinen toimittaja, joten mikä minä olen sanomaan, että hän kirjoittaa väärin;-)
Mitä vitseihin tulee, minuun uppoaa paremmin Ian McEwannin musta ja brittiläinen huumori, mutta jos alan vertaamaan suomalaisia mieskirjailijoita John Irvingiin tai Ian McEwaniin, voin yhtä hyvin lopettaa blogini.
Ihanaa, Johannes, että jaksoit kommentoida näin syvästi! Tarjoan balsamia haavoillesi: Lue arvosteluni Schlinkin Viikonlopusta ja lue se kirja. Jo helpottaa;-) Ja muista katsoa marras-joulukuulla Vuoden Parhaat Kirjat -listani...uskon, että sinusta tuntuu sen jälkeen vielä paremmalta.
Leena
VastaaPoistaEi, et sinä kirjoittanut ”vastustamattoman hauska” - sen poimin kirjan takakannesta, normaalia kustantajan hehkuttelua. Siinähän on muuten samalla vinkki lukijalle siitä, että tarinassa on onnellinen loppu, voi nauraa pelvotta kaiken aikaa – paitsi ellei sitten naurata, mutta sehän on tosikon oma ongelma, askelmerkit on ainakin annettu, koordinaatit ja reagointiohjeet. Siis heitetään pää takakenoon ja alaleuka irrallaan, annetaan naurun kummuta ja odotellaan auvoista loppuratkaisua. Sillä se tulee.
Mutta kommenttisi jälkeen oli pakko katsoa peiliin ja kirjahyllyyn: eikö minua muka mikään naurata? Eipä niistä paljon huumoriosastoa löytynyt, kummastakaan, myönnetään. Jos sanon, että viimeaikaisista lukukokemuksistani hauskin taitaa olla Mielensäpahoittaja, niin se kertonee asiasta olennaisen...
Mutta edelleen olen sitä mieltä, että ollakseen hauska tarinan on oltava myös hyvin kerrottu. ”Elämyksistä” voi puhua vasta kun kun sisältö ja muoto ovat tasapainossa. Tietysti tässä on olemassa sellainen mahdollisuus, että kirjailija vain parodioi lajityyppiä – mutta parodia on taitolaji. Myöskään minä en sano, että tässä on ”väärin” kirjoitettu, sanon ”huonosti”, lukijaa aliarvioiden, vaikken ole edes ”entinen toimittaja” - pikemminkin entinen ylioppilas.
Kiitos lukuvinkeistä: ”Viikonloppu” on edennyt jo sivulle 36. Asetelma on kiehtova, tyyli taitava. (Schlinkin ”Neuvoton sukupolvi” muutaman vuoden takaa olikin tuttu.) Tosin kyllä Ilsen monisanainen ja pikkutarkka selvitys Hennerille (ss. 16-17) oli enemmän lukijalle kuin kuulijalle kohdistettua informaatiota. Mutta ehkä se on Ilsen tyyli, se selvinnee jatkossa...
Johannes,
VastaaPoistaarvaat jo etten katso koskaan kotimaisia ns. viihdeohjelmia. Ne eivät naurata minua. Irving saa minut joskus nauramaan. Try it! Ja sitten yksi suomalainen on myös tehnyt sen eli Jussi siirilä Juoksijallaan. Kirjoitin sukunimen aiemmin väärin...Tykkään syvästä, tummasta ja draamasta, minkä sille mahtaa. Jos sulla on sama, niin ole ylpeä siitä!
Kauhein sosiaalinen tilanne on joku aikuisten juhla, jonne on kutsuttu klovni. Kaikki nauravat joko aidosti tai kohteliaisuudesta, mutta minä en;-) - enää. Itsetunto on kasvanut sen verran,e ttä olen mitä olen. Try it, too!
Larjavaara varmaan halusi tehdä parodiaa, mutta jokin siinä teki, että se ei ihan tuntunut siltä...
Ole hyvä vain Viikonlopusta. Kiva,e ttä edes joku mies löytää jotain valitsemistani kirjoista. Toisaalta, onko olemassa nais- ja mieskirjallisuutta: On ja ei. Mnulle on valitettu, kun en tee sinänsä hyvää remestä, mutta kun ei kiinnosta riittävästi. Olen lukenyt Pahan perimän, mutta se oli ennen blogia. Toisaalta olen ilhatunut, kun olen saanut miehiltä positiivista palautetta vaikka kirjoista Kaikki mitä rakastin tai Haudankaivajan tytär. Mieheni luki Kirjan kansan ja piti siitä kovasti. Seikkailua, intohimoa, vääryyttä, historiaa ja vielä maailmankaikkeuden nerokkain kansi. Siinä kanen pergamentissa on koko tarina, jos osaa tulkita.
Minusta Viikonlopussa oli hyvä loppu ja sehän on kaikkein tärkeintä! I suppose.
Hei Leena! Linkitin tämän hauskan arviosi (jossa sokerina pohjalla hulvaton keskustelu) Sinisen linnan kirjasto-blogini Siipien kantamat -postaukseen, toivottavasti on ok?
VastaaPoistaPienen mökin emäntä, ihan ok! Voisin ihan hyvin vetää naisseminaariin jossain merenrantahuvillalla ensi vuoden elokuussa aiheena Ketunmorsian;-)
VastaaPoistaMukavaa viikonlopun jatkoa♥
Päädyin tähän arvioon Sinisen linnan kirjaston linkin kautta tässä öistä kirjablogisurffailua harrastaessani, ja voi luoja, olet kirjoittanut niin hersyvän hauskan arvion että nauroin moneen kertaan ääneen (ja varmaan niin kovaakin että naapurit heräsivät ;).
VastaaPoistaSeurailin blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuonna 2010, mutta tämä teksti minulta on mennyt tyystin ohi! Onneksi päädyin tänne nyt! :D
Voi olla että luen tämän kirjankin joskus, mutta pakko sanoa: olet Leena mainio! :D Paras arvio aikoihin!!
<3
Sara, paras vai häijyin;-) Etsi hakukoneella minulta eniten luettu arvio, jonka sain tietää tilastojen kautta: Marilyn Monroen monta elämää.
VastaaPoistaItse pidän Hurmion tyttärien, Kirjan kansan ja Herta Müullerien kirjojen arvioitani parhaina. Jäänyt omaankin mieleen.
Tästä kirjasta nousi pienoinen haloo, sillä kaikki eivät tästä löytäneet naurun sijaa. Jos olisin ottanut tämän tiukan feministisesti, en olisi nauranut minäkään.
Kiitos!