TÄNÄÄN EN HALUNNUT TAVATA ITSEÄNI

Ceausescun Romaniassa nuori nainen on jälleen kutsuttu. Päivä päivän jälkeen hän saapuu tasan kello kymmeneltä kuulustelijansa majuri Albun toimistoon kohdatakseen miehen, jonka käsisuudelma varoittaa vaarasta, miehen, joka jättää naisen käsilaukkuun yllättävän varoituksen tämän huomaamatta, miehen, jolla on valta suistaa hänet Isä Aurinkoisen tuhoamislinjalle yhdellä allekirjoituksella. Ja kuka olikaan ilmiantaja? Mitä ihmettä sillä on väliä, sillä olemmehan totalitarismin kultamaassa, jossa kuka tahansa ilmiantaa kenet tahansa mistä tahansa, sillä sairas ilmiantojärjestelmä on vääristänyt kaikki ihmissuhteet ja kehenkään et voi luottaa. Et aina edes itseesi.

Herta Müller teoksessaan Tänään en halunnut tavata itseäni (Heute wär ich mir lieber nicht begegnet, Tammi 2010, suomennos Tarja Roinila) on jälleen vahvimmillaan niin kirjansa aiheessa kuin sen uniikissa kielessä. Hän on nuori nainen, joka kulkee laukussaan pieni pyyhe, hammasharja ja hammastahna, siltä varalta jos tuhoamissysteemi nielaisee hänet lopullisesti. Kuulustelujen välit hän havainnoi, muistelee, unelmoi ja yrittää elää elämäänsä uuden rakkautensa Paulin kanssa. Joskus hän yrittää löytää naurua, toivoa ja mahdollisuutta, mutta lopultakin:

Kevytmielisintä minussa oli tomuava tuuli.


Ja mitä 'kauheaa' olikaan tehnyt nuori nainen tekstiilitehtaan harmaissa päivissä. Hän oli unelmoinut päästä pois, lähteä Italiaan, minne valmisti hienoja länsivaatteita, jotka kuuluivat vain lännelle. Nuori nainen paketoi miesten pellavapukuja ja laittoi kymmeneen takataskuun kirjelapun kuhunkin: Ti aspetto, nimeni ja osoitteeni.


Ensimmäinen italialainen joka ottaisi yhteyttä olisi sitten se oikea.


Tapauksen seurauksena työnjohtaja vaatii maanpetostuomiota, mutta hänen motiivinsa ovat äärimmäisen kyseenalaiset…Tätä kaikkea nuori nainen muistelee raitiovaunussa matkalla aamuiseen kuulusteluunsa. Hän muistelee koko elämäänsä ja siinä samalla pääsemme kokemaan romanialaisten elämää armottomassa järjestelmässä, jossa onnistunut itsemurha tuntuu paratiisilta. Silti kirja ei ole kavahduttava, sillä Müller omaa harvinaisen kyvyn kertoa asiasta kuin mikään ei sattuisi, vaikka sattuukin…ja se taas johtuu müllerkielestä, joka puuduttaa kivun. Ei kaunistele sitä, ei!, vaan sanoo kaiken loan, paskan, panon, veren, nälän, juonittelut päin sielua, mutta mitä sanoja, mitä lauseita hän kirjoittaakaan:


Kun tulee valoisaa, taivaan on päästettävä maasta irti. Kadut kulkevat jyrkästi ylös ja alas tasaisella maalla. Raitiovaunut ajavat edestakaisin kuin valaistut huoneet.


Uneliailta katseilta ei mikään pysy piilossa, ei edes tungoksessa. Työväenluokka on erojen perään, aamu ei tunne yhden vertaisuutta. Sisällä aurinko matkustaa mukana, ulkona se vetää valkoiset ja punaiset pilvet ylös jotta keskipäivän paahde voit tulla.


Onnen fiasko etenee virheettömästi ja on saanut meidät taipumaan.


Kaupungissa sain pitää varani, etten livistäisi itseltäni niin kuin hengitys talvella tai nielaisi itseäni haukotellessa. En saanut suutani niin leveästi auki kuin sisältä palelin. Aloin tuntea että jokin itseäni kevyempi kantoi minua, ja se tuntui sitä miellyttävämmältä, mitä enemmän olin sisältä turta.


Herta Müllerin kirjan ansiona on paitsi hänen suoruutensa ja ylittämätön kyky käyttää kieltä luovasti, myös totuudellinen omakokemus, jonka pohjalta hän säveltää muisto-oopperaa kaikille maailman hirmuhallinnon uhreille. Tämä kirja liputtaa demokratian puolesta lännestä itään, etelästä pohjoiseen tavalla, jota ei pimennä edes tomutuuli. Saul Bellow kirjoitti Ceausescun Romaniasta Dekaanin joulukuun (The Dean’s December, Tammi 1986) kiinnostavan ja kyyniselle tyylilleen ominaisen tarinan, jolla on oma arvonsa autoritäärisen järjestelmän paljastajana, kuten on laita Solzhenitsynin kirjoilla tai vaikka Nadežda Mandelstamin Ihmisen toivolla. Silti: Tänään en halunnut tavata itseäni liputtaa Ihmisen Vapautta ja demokratiaa myös heille, jotka eivät ole vankileirien saaristosta kuulleetkaan ollen samalla vaativalle lukijalle kirjallinen täyttymys.

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Omppu  Minna  Kirsi  Mai/Kirjasähkökäyrä  ja Tarukirja