BOLŠOIN PERHONEN

Prologi

Rakkaani, anna anteeksi. Et varmaan usko, kun sanon, että rakastan sinua. Vaikka kyllähän sinä tiedät, että rakastan. Ymmärrät mitä merkitsee tulla yllätetyksi, joutua suureen, laajaan verkkoon, jota ei pääse pakoon – aivan kuin mekään emme voineet paeta auringonpaahdetta sinä päivänä järvellä, vaikka tahdoimme vain päästä puun alle suojaan. Ja sitten maa oli kostea ja pelkäsit, ettet saisi pihkaa hameestasi. Voin yhä aistia männynneulasten tuoksun, niissä piilevän viileän, suloisen talven, oksiston kirjavan katveen. Joskus ajattelen, että elän juuri siksi, niiden täydellisten päivien tähden. Mutta tietenkin pihka tahrasi hameesi. Kellertävä pihka, hidastetut kyyneleet, ikään kuin puu tietäisi tulevan.

Siis minulla ei ollut aikomusta ottaa tätä kirjaa luettavaksi, kirja otti minut. Kävelin kauppakeskuksen proosallisilla käytävillä ja näin katalogista tutun kannen. Kirjan, jonka olin hylännyt, vaikka kansi on kaunis kuin unelma! Kirja veti minua kuin noiduttuna ja minä otin sen käteeni. Tein kuten aina olen tehnyt kirjakaupoissa, luin alun…ensimmäisen sivun, sitten olinkin jo toisella ja tajusin, että…


Daphne Kalotayn Bolšoin perhonen (Russian Winter, WSOY 2011, suomennos Irmeli Ruuska) on hämmästyttävä ensimmäinen romaani Kanadassa syntyneeltä, mutta New Jerseyssä kasvaneelta kirjallisuustieteen tohtorilta, jonka isä on unkarilainen ja äiti kanadalainen. Pidin kirjassa kaikesta! Siis lukekaa: Kaikesta! Voisin sanoa, että lukekaa prologi, siinä on se kaikki. Yhtä hyvin voin sanoa: Katsokaa Kirjan kansan kantta, siinä on kirjan koko tarina. Kumpikin on yhtä totta, mutta...silti. Kerron tässä kaiken, enkä mitään, sillä Kalotayn tarina vielä kaiken muun upean lisäksi yllättää loppuratkaisullaan, kuten tekevät kirjat, joita ei unohdeta edes sateenkaaren tuolla puolen. Bolšoin perhonen on tyylikäs teos!


Vanha nainen kurottuu Bostonissa eteenpäin nähdäkseen paremmin alas jalkakäytävälle, mutta hän ei melkein voi sillä kipu. Hän on kuitenkin tottunut kestämään kipua, sillä hän on elänyt baletille, joka on tehnyt hänen ennen niin hallituista liikkeistään avuttomia ikään kuin hän olisi paljon ikäistään vanhempi. Hän istuu pyörätuolissa villaleninki päällä, puuvillasukkahousut jalassa ja postimyynnistä tilatut pehmeät tohvelit jalassa. Vuosien venyttely, voimien kartuttaminen ja kurinalainen elämä ja nyt: Lopussa. Nivelissään tykyttävä kipu Bolšoin baletin entinen primadonna, kuuluisa perhonen, joka häikäisi niin taiteilijapiirit kuin Stalinin, istuu melkein raajarikkona odottamassa nuorta naista, jolle hän on antanut toimeksiannon myydä hänen kuuluisat korunsa. Drew Brooksin on määrä poistaa hänen elämästään viimeinen raskas muisto, se vääryys, jota hän ei jaksa enää kantaa. Korujen, etenkin meripihkasetin myyminen, toisi mukanaan keveyden ja unohduksen.

Kalotayn kieli on lumoavaa ja täydellistä kuin loppunsa hiottu baletti: Kaunista, viihdyttävää, mutta niin vaikuttavaa, että ymmärtää vain suurella työllä saavutetun näin täydellisen esityksen. Kirjan rakenne on kiintoisa. Kautta teoksen kuljemme kahdessa ajassa: Nykyajan Bostonissa sekä Isä Aurinkoisen Neuvostoliitossa. Tahdinvaihto tapahtuu kappaleesta toiseen ja ilman mitään varoitusta. Ja se sujuu! Se sujuu, koska Bolšoin perhonen tanssii pääroolin!


Toinen kiintoisa seikka on se, että kirjassa saatetaan kertoa yllättäen joku tapahtuma, aivan kuin näkisi filmistä trailerin, mutta lukijaa saa tovin odottaa selitystä: miten, miksi, missä? Ei edelleenkään häiriötä, tahti säilyy ja siitä tulee se omin, jonka toivoo jatkuvan.


Nina Revskaja ei tiedä, mitä panee alulle myydessään meripihkasettinsä, sillä hän ei tiedä, että siitä puuttuu kaulariipus, jossa on harvinaisen hieno sulkeuma kätkien sisäänsä…

Kohde 72A


Riipus Baltian meripihkaa, 5 cm:n pyöröhiottu kivi, jossa sulkeuma: hämähäkki (Archea absurda) munapusseineen. harvinaisen selvästi erottuva. Istutettu soikeaan 14 karaatin keltakultaiseen, punoskoristeiseen kehykseen, jossa…


Lopulta huutokauppakamarilla ilmoitetaan myytäväksi myös riipus, mutta kuka sen on voinut tuoda? Mistä? Miksi? Ja kuka on Grigori Solodin, tämä venäjänkielen professori, joka kääntää venäläistä runoutta ja etenkin Viktor Jelsinin runoutta. Grigori, jonka kellertävä pihka, hidastetut kyyneleet saattavat yhteen Drew Brooksin kanssa, naisen, joka on aina halunnut opetella suomen kieltä, äitinsä kieltä.


On kiehtovaa kohdata vastapari ja tässä kirjassa vastapari on kontrasti, se aikasiirtymä, jossa luontevasti olemme milloin nykypäivän Bostonissa, milloin Stalinin diktatuurissa, jossa monet vielä kulkevat sokeina, vaikka kaikkea outoa tapahtuu ja ihmisiä katoaa, etenkin juutalaisia…Miksi Gersh? Miksi Gershin lattialla on kuin tomukasa, jota kukaan ei lakaise pois? Joka viikko pidätetään juutalaisälykköjä, mutta eihän vain Gersh? Nina tanssii voitosta toiseen ja tapaa itse Stalinin. Ja kun Gersh on vielä mukana, saapuvat kesän hitaat päivät, jolloin datšalla kaksi rakastunutta paria saavat viettää muutamia intohimoisia ja pysähtyneitä kesän päiviä. Ja tässä kohtaa tajusin lukevani kirjaa, jonka kosketus on sama kuin Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Se on sitä lävitse kirjan, mutta etenkin datšan lumoavat päivät vertautuvat Vermontin lomapäiviin ja molemmissa sama suloinen joutilaisuus ennen tragediaa. Siitä syntyy tunnetila, joka on verrannollinen. Nyt eivät huhuile mustakarhut, vaan pöllöt. Ja rakastavaiset uivat yöllä yllään tähtitaivas:


Gersh on palannut hakemaan Veraa, joka on vielä rannan tuntumassa. ”Tule tänne”, hän sanoo ja kahlaa Veran luo.


Viktor kauhoo selällään Ninan viereen. Hänen sormensa koskettavat Ninan sormia, kiemurtelevat vedessä. Nina hivuttaa omat sormensa Viktorin sormia vasten. Gersh on alkanut hyräillä sävelmää, jonka Nina tunnistaa. Nyt Viktor työntää kätensä Ninan harteiden alle ja vetää hänet mukaansa, pyörittää häntä hitaasti vedessä.


Painautuessaan Viktorin syliin miellyttävän uupuneena, yllään tähtien kirjoma taivas, Nina tuntee – todella tuntee – maailman avaruuden, tuntee, miten se aina vain jatkuu ja miten hän ja Viktor ja Gersh ja Vera ovat vain sen hitusia. Suurena ammottava maailma, sen rajattomat mahdollisuudet…Hän tuntee sen tuulahduksen, aavistuksen: rajattoman vapauden illuusion.


Jos pidit kirjasta Kaikki mitä rakastin, Bolšoin perhonen on juuri sinulle. Jos sinua kiinnostaa historia, sen vääristelyt, valheet ja paljastukset, tämä on kirja juuri sinulle. Jos sinua kiinnostavat baletti, runous ja ihmisen juurettomuus, tämä kirja on juuri sinulle. Ja jos tämä saa sinut lumoutumaan


…viileän, suloisen talven, oksiston kirjavan katveen. Joskus ajattelen, että elän juuri siksi, niiden täydellisten päivien tähden….


niin, tämä kirja on juuri sinulle.


Epilogi


Varjojen leikki ja neulasmatto, pihkapisaroissa päivän kultaa. Ilma humisee…

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Aletheia  Jonna  Jaana Jenni Minttuli, Katja/Lumiomena, Norkku Pienen mökin emäntä, Susa, Anna Elina ja Mari A.