SUOMEN LASTEN LINNAKIRJA

Yöllä Raaseporin linnassa ei tietenkään saa vierailla, mutta hiivitään nyt kuitenkin niin lähelle linnaa kuin päästään. Onneksi on kuutamo. Shh! On oltava aivan hiljaa, sillä nyt on juuri oikea hetki. Kuu on seitsemän päivää vanha ja katselee linnaa etelästä. On maltettava odottaa, kunnes se on siirtynyt vielä sen verran, että loistaa linnan ikkunoista suoraan sisään.

Nyt! Joesta alkaa nousta sumua! Se kohoaa hitaasti linnan ympärille ja peittää kaiken häilyvään hämäryyteen. Tuntuu viileältä.


Kuuletko? Lapsen naurua. Siellä he ovat! Pieni poika leikkii linnan käytävillä piilosilla äitinsä kanssa. Mutta niin kuin arvaat, ei siellä ihan tavallinen pieni poika ole eikä äiti liioin. Siellä ovat Raaseporin linnan kummitukset äiti-Katarina ja hänen pieni poikansa.


Tämä tekstinäyte on Raili Mikkasen kirjasta Suomen lasten linnakirja (Minerva 2011). Loistavan ja tekstin henkeä tukevan kuvituksen on tehnyt Laura Valojärvi. Onnistunut kansi, jossa linnasta linnaan mukana kulkeva kärppäkin on päässyt esiin avaimenhaltijana, on Laura Valojärven ja Leena Kilven yhteistyötä. Teos esittelee viisi linnaa, yhden kartanolinnan ja kolme linnoitusta. Tarinat on kerrottu ja muokattu niin lapsen mielikuvitusta vangitseviksi, että  houkuttaa seikkailuhaluisimmankin lapsen linnaretkelle. Kuvitus koukuttaa niin pientä kuin aikuista lukijaa, sillä kärppä kurkkii yllättävissä paikoissa ja kuvissa on muutenkin tarkkaavaiselle lukijalle paljon tutkimista. Raili Mikkasen ’ääni’ on kirjaan ihan kuin luotu ja hän on ymmärtänyt jättää pois ne asiat, joita jo Topeliuksen Välskärin kertomukset tarjoavat yltä kyllin ja jotka olisivat pienille lukijoille liian rankkoja ymmärtää kerrotaan ne sitten vaikka kuinka lapsenmielisesti. Alun tekstinäyte on siis Raaseporin linnasta, joka on tarkalleen Tukholman ja Viipurin puolivälissä. Raaseporin linnan kertomus on nimeltään Surullinen tarina, joka kertoo, miten 1400-luvun lopulla Lauri Akselinpoika Tott sai hallitakseen linnan. Hän tuli sinne kesällä 1468 ja halusi marraskuussa luokseen vaimonsa Katarinan ja pienen poikansa Tanskasta. Ajankohta ei ollut kovin otollinen purjehdukseen, mutta…Minä pidän surullisista tarinoista, vaikka en siitä, että... Lähdetään etsimään toisenlaista jännitystä.

Tule mukanani linnan hämäriin sokkeloihin, älä välitä lukinseiteistä, älä vankityrmien oudoista äänistä, vaan kuuntele, miten Kaarina Hannuntytär kertoo pojalleen Juliukselle, että heidän on lähdettävä Turun linnasta, sillä Juhana-herttua, jonka kanssa Katarinalla oli neljä lasta, oli menossa naimisiin Puolan kuninkaan sisaren Katarina Jagellonican kanssa. Pojan surressa lähtöä isän luota, äiti lohduttaa, että

En minä kuitenkaan ole surullinen, joten älä sinäkään ole. Tiedätkö, me muutamme paljon lämpimämpään ja mukavampaan taloon. Vääksyn kartano Kangasalla on kaunis ja hyvä paikka asua, niin kaikki ovat kertoneet.


Katarinan saavuttua alammekin kuulla, miten linnassa silkki ja sametti kahisee, korut ovat raskaita ja komeita, pöydät notkuvat outoja herkkuja ja Turun herrasväki saa opetella käyttämään haarukoita, joita ei ennen oltu linnassa nähtykään.


Hämeenlinnassa tapaamme topakan hallitsijan Ingeborg Åkentytär Tottin, jolta Folke Gregerinpoika yrittää juonia linnaa pois. On juhannus 1505 ja väki haluaisi pitää rouvan mielestä pakanalliset juhlamenonsa, joihin hän ei ole vielä suostunut, mutta kun linnanväki yksissä tuumin puolusti linnaan Folkea vastaan, sai väki juhlia juhannusta linnassa yltäkylläisesti tavallista parempien ja runsaampien herkkupöytien ääressä.

Mutta kenellä onkaan nyt linnan avain? Se on korpilla, joka johdattaa meitä Savon sydämeen, kohti Olavinlinnaa, joka rakennettiin 1470-luvulla. Nyt emme tarvitse opasta, sillä minä tunnen tämän linnan. Tämä on ensimmäinen linna elämässäni, jonka näin ja siitä tuli kuin linnarakkaus. En tiedä mitään niin lumoavaa kuin Olavinlinnaan liittyvät legendat. Ja vaikka Olavinlinna on rakennettu ennen kaikkea puolustuslinnaksi, on se nähnyt romanssin jos toisenkin ja kuuletko: Linna soi! Pyhälle Olaville omistettu linna on aina soinut. Tosin kirjassa kerrotaan hurja tarina tarkkaan vartioidusta vangista, joka kaikista varotoimista huolimatta pääsi pakenemaan, mutta pakoyönäkin kuultiin linnan käytävillä laulua kuten kuulen sitä siellä vieläkin ja etenkin suviaikaan, jolloin oopperajuhlaväki saapuu paikalle ja pääskysetkin lentävät juhlakuviossa…Oi, rakastan, rakastan Olavinlinnaa ja haluan joka kesä koskettaa sen pintaa, kiveä, joka kertoo minulle joka vuosi uuden tarinan…Jos et usko, mene ja kokeile: Sinäkin kuulet tarinan.

Tämä kirja on lumovoimainen. Jo alussa lukijaa houkutellaan kertomalla, että ’linnoissa voi tavata mahtavia kuninkaita, suloisia prinsessoja, uljaita ritareita, pelottavia haamuja, hirmuisia lohikäärmeitä ja linnoista voi löytää kulta-ja timanttiaarteita, silkkiä ja samettia, taiottuja miekkoja, salakäytäviä, vankityrmiä ja paljon, paljon muuta.’

Me kävimme vain lyhyesti Raaseporissa, Turun linnassa ja Olavinlinnassa, mutta vielä on Hämeen linna, jossa kerran loistavan aterian äärellä, kynttilöiden valossa sain tajuta, että olen linnaihminen. Linnaihminen tykkää kivestä, historiasta, kynttilöiden valosta ja pienestä kummittelusta. Sitten Railin linnatarinassa on vielä Kastelholman linna, josta kuningatar Katariina lähtee kerran lumituiskuun ja yöhön hurjalle ratsastukselleen, mutta ei huolta, sillä hän oli hyvä ratsastamaan ja kuningas Kustaakin rauhoittuu kun kuulee, millä asialla kuningatar kävi. Torjumassa tietenkin komeetan pahaa ennustusta! Louhisaaren kartanolinnassa on jotain mikä luo kenraalihenkeä sekä kummittelua. Louhisaari on Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin synnyinkoti.  Lopussa vaellamme vielä linnoitukset, joita ovat Lappeenrannan ja Svartholman linnoitukset sekä Suomenlinna.


Haluaisit ehkä kuulla, mitä Raaseporin Surullisessa tarinassa lopulta tapahtui, mutta en voi kertoa sitä, sillä siitä eivät linnan kummitukset pitäisi. Tarinoita pitää jaksaa odottaa. Etenkin niiden loppuja. Toisaalta voisin kertoa sinulle, mitä oli kirjoitettu lumeen, kun ratsastin kuningatar Katariinan kanssa lumiseen yöhön viitta hulmuten. Lumessa luki: Ellei tämä Suomen lasten linnakirja saa vähintään Junior-Finlandia, niin johan ovat linnojen kirjat sekaisin!

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria Susa Riina Susa P.

***

Tämä kirja oli vuoden 2011 paras lastenkirja Leena Lumi -blogissa.

Osallistun tällä kirjalla Valkoisen kirahvin Lasten linnoitus -haasteeseen.