perjantai 18. maaliskuuta 2011

SUOMEN LASTEN LINNAKIRJA


Yöllä Raaseporin linnassa ei tietenkään saa vierailla, mutta hiivitään nyt kuitenkin niin lähelle linnaa kuin päästään. Onneksi on kuutamo. Shh! On oltava aivan hiljaa, sillä nyt on juuri oikea hetki. Kuu on seitsemän päivää vanha ja katselee linnaa etelästä. On maltettava odottaa, kunnes se on siirtynyt vielä sen verran, että loistaa linnan ikkunoista suoraan sisään.

Nyt! Joesta alkaa nousta sumua! Se kohoaa hitaasti linnan ympärille ja peittää kaiken häilyvään hämäryyteen. Tuntuu viileältä.


Kuuletko? Lapsen naurua. Siellä he ovat! Pieni poika leikkii linnan käytävillä piilosilla äitinsä kanssa. Mutta niin kuin arvaat, ei siellä ihan tavallinen pieni poika ole eikä äiti liioin. Siellä ovat Raaseporin linnan kummitukset äiti-Katarina ja hänen pieni poikansa.


Tämä tekstinäyte on Raili Mikkasen kirjasta Suomen lasten linnakirja (Minerva 2011). Loistavan ja tekstin henkeä tukevan kuvituksen on tehnyt Laura Valojärvi. Onnistunut kansi, jossa linnasta linnaan mukana kulkeva kärppäkin on päässyt esiin avaimenhaltijana, on Laura Valojärven ja Leena Kilven yhteistyötä. Teos esittelee viisi linnaa, yhden kartanolinnan ja kolme linnoitusta. Tarinat on kerrottu ja muokattu niin lapsen mielikuvitusta vangitseviksi, että  houkuttaa seikkailuhaluisimmankin lapsen linnaretkelle. Kuvitus koukuttaa niin pientä kuin aikuista lukijaa, sillä kärppä kurkkii yllättävissä paikoissa ja kuvissa on muutenkin tarkkaavaiselle lukijalle paljon tutkimista. Raili Mikkasen ’ääni’ on kirjaan ihan kuin luotu ja hän on ymmärtänyt jättää pois ne asiat, joita jo Topeliuksen Välskärin kertomukset tarjoavat yltä kyllin ja jotka olisivat pienille lukijoille liian rankkoja ymmärtää kerrotaan ne sitten vaikka kuinka lapsenmielisesti. Alun tekstinäyte on siis Raaseporin linnasta, joka on tarkalleen Tukholman ja Viipurin puolivälissä. Raaseporin linnan kertomus on nimeltään Surullinen tarina, joka kertoo, miten 1400-luvun lopulla Lauri Akselinpoika Tott sai hallitakseen linnan. Hän tuli sinne kesällä 1468 ja halusi marraskuussa luokseen vaimonsa Katarinan ja pienen poikansa Tanskasta. Ajankohta ei ollut kovin otollinen purjehdukseen, mutta…Minä pidän surullisista tarinoista, vaikka en siitä, että... Lähdetään etsimään toisenlaista jännitystä.

Tule mukanani linnan hämäriin sokkeloihin, älä välitä lukinseiteistä, älä vankityrmien oudoista äänistä, vaan kuuntele, miten Kaarina Hannuntytär kertoo pojalleen Juliukselle, että heidän on lähdettävä Turun linnasta, sillä Juhana-herttua, jonka kanssa Katarinalla oli neljä lasta, oli menossa naimisiin Puolan kuninkaan sisaren Katarina Jagellonican kanssa. Pojan surressa lähtöä isän luota, äiti lohduttaa, että

En minä kuitenkaan ole surullinen, joten älä sinäkään ole. Tiedätkö, me muutamme paljon lämpimämpään ja mukavampaan taloon. Vääksyn kartano Kangasalla on kaunis ja hyvä paikka asua, niin kaikki ovat kertoneet.


Katarinan saavuttua alammekin kuulla, miten linnassa silkki ja sametti kahisee, korut ovat raskaita ja komeita, pöydät notkuvat outoja herkkuja ja Turun herrasväki saa opetella käyttämään haarukoita, joita ei ennen oltu linnassa nähtykään.


Hämeenlinnassa tapaamme topakan hallitsijan Ingeborg Åkentytär Tottin, jolta Folke Gregerinpoika yrittää juonia linnaa pois. On juhannus 1505 ja väki haluaisi pitää rouvan mielestä pakanalliset juhlamenonsa, joihin hän ei ole vielä suostunut, mutta kun linnanväki yksissä tuumin puolusti linnaan Folkea vastaan, sai väki juhlia juhannusta linnassa yltäkylläisesti tavallista parempien ja runsaampien herkkupöytien ääressä.

Mutta kenellä onkaan nyt linnan avain? Se on korpilla, joka johdattaa meitä Savon sydämeen, kohti Olavinlinnaa, joka rakennettiin 1470-luvulla. Nyt emme tarvitse opasta, sillä minä tunnen tämän linnan. Tämä on ensimmäinen linna elämässäni, jonka näin ja siitä tuli kuin linnarakkaus. En tiedä mitään niin lumoavaa kuin Olavinlinnaan liittyvät legendat. Ja vaikka Olavinlinna on rakennettu ennen kaikkea puolustuslinnaksi, on se nähnyt romanssin jos toisenkin ja kuuletko: Linna soi! Pyhälle Olaville omistettu linna on aina soinut. Tosin kirjassa kerrotaan hurja tarina tarkkaan vartioidusta vangista, joka kaikista varotoimista huolimatta pääsi pakenemaan, mutta pakoyönäkin kuultiin linnan käytävillä laulua kuten kuulen sitä siellä vieläkin ja etenkin suviaikaan, jolloin oopperajuhlaväki saapuu paikalle ja pääskysetkin lentävät juhlakuviossa…Oi, rakastan, rakastan Olavinlinnaa ja haluan joka kesä koskettaa sen pintaa, kiveä, joka kertoo minulle joka vuosi uuden tarinan…Jos et usko, mene ja kokeile: Sinäkin kuulet tarinan.

Tämä kirja on lumovoimainen. Jo alussa lukijaa houkutellaan kertomalla, että ’linnoissa voi tavata mahtavia kuninkaita, suloisia prinsessoja, uljaita ritareita, pelottavia haamuja, hirmuisia lohikäärmeitä ja linnoista voi löytää kulta-ja timanttiaarteita, silkkiä ja samettia, taiottuja miekkoja, salakäytäviä, vankityrmiä ja paljon, paljon muuta.’

Me kävimme vain lyhyesti Raaseporissa, Turun linnassa ja Olavinlinnassa, mutta vielä on Hämeen linna, jossa kerran loistavan aterian äärellä, kynttilöiden valossa sain tajuta, että olen linnaihminen. Linnaihminen tykkää kivestä, historiasta, kynttilöiden valosta ja pienestä kummittelusta. Sitten Railin linnatarinassa on vielä Kastelholman linna, josta kuningatar Katariina lähtee kerran lumituiskuun ja yöhön hurjalle ratsastukselleen, mutta ei huolta, sillä hän oli hyvä ratsastamaan ja kuningas Kustaakin rauhoittuu kun kuulee, millä asialla kuningatar kävi. Torjumassa tietenkin komeetan pahaa ennustusta! Louhisaaren kartanolinnassa on jotain mikä luo kenraalihenkeä sekä kummittelua. Louhisaari on Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin synnyinkoti.  Lopussa vaellamme vielä linnoitukset, joita ovat Lappeenrannan ja Svartholman linnoitukset sekä Suomenlinna.


Haluaisit ehkä kuulla, mitä Raaseporin Surullisessa tarinassa lopulta tapahtui, mutta en voi kertoa sitä, sillä siitä eivät linnan kummitukset pitäisi. Tarinoita pitää jaksaa odottaa. Etenkin niiden loppuja. Toisaalta voisin kertoa sinulle, mitä oli kirjoitettu lumeen, kun ratsastin kuningatar Katariinan kanssa lumiseen yöhön viitta hulmuten. Lumessa luki: Ellei tämä Suomen lasten linnakirja saa vähintään Junior-Finlandia, niin johan ovat linnojen kirjat sekaisin!

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria Susa Riina Susa P.

***

Tämä kirja oli vuoden 2011 paras lastenkirja Leena Lumi -blogissa.

Osallistun tällä kirjalla Valkoisen kirahvin Lasten linnoitus -haasteeseen.

21 kommenttia:

  1. Voi mikä kuvitus!! Ja mielikuvitus ☺. Voisiko myyvempää kuvausta kirjasta enää kirjoittaa..Ja aihekin on vallan erikoinen ja kiinnostava.. Tätä olisi ilo lukea lapselle ja kuunnella itsekin. Ehkäpä..-

    VastaaPoista
  2. Nette, tätä haluavat isä ja äiti vuorolukea lapsilleen;-) Kirja on myös riittävän jännittävä, joten luulenpa että...

    Tässä kaikki on tehty nappiinsa. Mistään ei voi valittaa.

    VastaaPoista
  3. Ooh, kirja kuulostaa ja näyttää niin ihanalta! Tämä meni mun lukulistalle.

    VastaaPoista
  4. Oi, tämä pitää saada omaan lastenkirjahyllyyn -- ja varmaan ostaa lahjalsikin jollekin! Raili Mikkanen on yksi suosikeistani nykynuortenkirjailijoiden joukossa.

    VastaaPoista
  5. Susa P., suosittelen. Hurjaa julistaa nyt vuoden lastenkirjaa, mutta toivon, että en joudu perumaan;-) Pidän siitä, että sadun seassa tuputetaan houkuttavasti myös tietoa. Ainakin tämä on vuoden paras lasten tietokirja.

    Pienen mökin emäntä, ehdottomasti. Mikkanen on loistava minusta etenkin lasten- ja nuorten kirjoissa. Jos halaut lukea häneltä muuta, niin lue Meren ja ikävän kiertolaiset, joka on osa vaiettua historiaamme.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin on selattu nyt pari päivää innoissamme tätä samaa, siis tämä on aivan upea kotimainen lasten(tieto)kirja, josta on oikeasti iloa koko perheelle!

    Palaan tähän blogissani huomenna tai sunnuntaina, kunhan vielä tovin lisää tutustumme kirjaan ;)

    VastaaPoista
  7. Susa, minähän eilen sulle tästä vinkkasin, kun sinulla oli juuri tämä kirja siinä viikonloppukuvassa.

    Voit postata, mutta et sitten siivoa ja menkää vaikka Rossoon syömään. Se oli usein mun viikonlopun pelastus, kun penskat olivat pieniä.

    VastaaPoista
  8. Tämä olisi ihan meidän kirja! Olen itse rakastanut Suomen linnoja pienestä pitäen ja edelleen linnan kaukaakin nähdessäni tunnen outoa jännitystä sisimmässäni. Haluan tartuttaa innostuksen lapsiini, joten...

    VastaaPoista
  9. Niin vinkkasit, mutten tajunnut ennen tätä ;) Mutta oikeasti kumma jos ei ole listalla sitten aikanaan tämä ehdokkaana!

    Juu, en siivoa, itse asiassa aloitin sen jo aamulla ja jatkan tänään loppuun. Syömään meno voisi olla kyllä kiva idea!

    VastaaPoista
  10. Katja, ihan ehdottomasti teidän kirja...,joten...

    Minä tunnen linnoissa olevani osa niiden menneisyyttä. Kuulen äänet, jopa kuiskaukset ja tietty näen varjoissa jo ammoin kuolleet linnanhaltijat...

    Susa, niinpä. Minusta se Minervan Lapsen oma petokirja olisi kuulunut jo viime vuoden voittajiin.

    Menkää ulos syömään. Tehkää se sinä päivänä, jolloin ei olisi muuta kuin ruoan laittaminen, niin sun ei lopulta tarvitse tehdä yhtikäs mitään. Meillä on sunnuntait nyt jo helppoja, mutta lauantait pakkaavat olemaan mitä milloinkin.

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia! Tuo on sellainen kirja,jonka tällainen lapsenmielinenkin voisi lukea!

    VastaaPoista
  12. Vau, tämähän vaikuttaa vallan mainiolta!!

    VastaaPoista
  13. Tosi kivan oloinen kirja! Menee meillä - siis lapsille - ehkä vähän myöhemmin vasta. Mutta hienoa työtä! Raili Mikkanen on pitkän linjan hyvä tekijä.

    VastaaPoista
  14. Well...siis minä annan tämän kummipojalleni 6 vee...Hänen äitinsä eli serkkuni on yhtä historiahullu kuin minäkin ja odottaa tätä jo kuumana.

    Tiedän Railin, vaikka olen tehnyt häneltä muistaakseni vain Meren ja ikävän kiertolaiset, mutta yksi muu on kasassa odottamassa.

    VastaaPoista
  15. Upeanoloinen kirja! Ja mitkä kuvat! Tätä voisi harkita syntymäpäivälahjaksi eräälle rakkaalle 9-vuotiaalle.

    Raaseporin tarina on kyllä surullinen, kuulin sen itse käydessäni toissa kesänä linnassa. Kierrosta veti Frolloksi pukeutunut opas, sillä linnan kesäteatterissa meni Notra Damen kellonsoittaja.

    (Raaseporin kahvilan buffet on muuten kalaihmisen onnenpäivä)

    Kiitos Leena ihanasta arviosta!

    VastaaPoista
  16. Linnea, minä olen ihan hulluna kalaan, joten tämä täytyy muistaa.

    Reposaaressa on myös yksi ikimuistoisimpia kalaravintoloita.

    Minusta tämän kirjan kohderyhmän ikähaitari on laaja. Tämä on aikuisellekin kiinnostavaa. Oma muisti alkoi sitten kaivaa esiin täydennystä tarinoihin. Tuota Raaseporin surullista tarinaa en ollut ikinä kuullut.

    Ole hyvä vain ja mukavaa viionloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  17. Hei Leena

    Minä hankin tämän kirjan viikonloppuna. Tämä on todella hyvä ja Raili Mikkasen tuotantoa, josta kirjoitin aikaisemmin! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  18. Sara, hieno juttu. Minäkin olen vähän perehtynyt Mikkaseen kun tein sen Meren ja ikävän kiertolaiset ja se on muuten sama kirja, jonka kansi voitti vuoden 2009 Kaunein Kirjan Kansi -kisan.

    VastaaPoista
  19. Aila, no mummi lukee sitä sitten mummin kullalle;-)

    Minä annan tämän kummipojalleni ja hänen äitinsä on yhtä linnahullu kuin minäkin, joten tämä luetaan heillä puhki.

    Hienosti kerrot miten 'nautitte veden solinasta Surovin kanavalla Martti Talvelan mahtavan karisman katveessa oopperan väliajalla...'


    Minun ehdoton suosikkipaikkani oopperalle on Olavinlinna ja siihen ovat heinäkuun lopun illat ja yöt onnen omiaan!

    VastaaPoista