HJORTH & ROSENFELDT: MIES JOKA EI OLLUT MURHAAJA

Aamulla saapuneessa tekstiviestissä oli lukenut suurin kirjaimin LOUNASLYSTIT TÄNÄÄN. Se tarkoitti että Jenny tulisi ruokatunnilla kotiin harrastaakseen seksiä hänen kanssaan, sitten he rakastelisivat vielä kerran tai kaksi illan aikana. Sellaista heidän elämänsä nyt oli. Jenny kävi lapsettomuushoidoissa ja oli laatinut lääkärin kanssa suunnitelman parantaakseen hedelmöittymismahdollisuuksiaan. Tänään oli otollinen päivä. Siksi tekstari. Haraldsson oli puun ja kuoren välissä. Toisaalta hän arvosti sitä että heidän seksielämänsä oli viime aikoina muuttunut monin verroin vilkkaammaksi. Jenny halusi häntä aina. Kuitenkaan Haraldsson ei päässyt tunteesta, ettei Jenny oikeastaan halunnut häntä vaan hänen spermaansa. Haraldssonin olisi ehkä pitänyt soittaa Jennylle ja kysyä pitäisikö runkata ennen töihin lähtöä ja jättää purkki jääkaappiin. Pahinta oli, ettei hän ollut aivan varma siitä että idea olisi Jennystä aivan älytön.

Never say never! Olen aina päättänyt pitää itseni erossa kahden kirjoittajan kirjoista ellei kyseessä ole tietokirja, sillä haluan tietää kuka 'puhuu'. Tässä sitä mennään tukkaputkella ja ollaan menty muutamia öitä lukien herrojen Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt kirjaa Mies joka ei ollut murhaaja (Det fördolda, Bazar 2011, suomennos Jaana Nikula) ja elämys on ollut täydellinen. Niin täydellinen, että kaikki lupaukseni uudesta elämästä ja ’en enää lue aamukolmeen’ ovat kaatuneet – hetkellisesti. Olen valvonut sikana ja nauttinut niin kirjan poliisikomisario Thomas Haraldssonin kovanonnen ritarin koettelemuksista kahden vaativan naisen, nujertavan esimiehensä Västeråsin rikospoliisin päällikön Kerstin Hanserin kuin oman, spermahimoiseksi yltyneen vaimonsa Jennyn puristavassa kuoleman syleilyssä. Teko aloittaa Haraldssonista oli tarkoin harkitun tahallinen, sillä omituiseen huumorintajuuni vetosi oudosti tämä kovanonnen ritari, joka yrittää kaikkensa: Päteä työmaalla murhatutkinnan yhteydessä, saada lisää arvovaltaa ja arvokkuutta kuin myös joka välissä käydä naimassa vaimoaan, jolle lapsen saamisesta on tullut suorastaan mania. Thomas parka tekee kaikkensa kirjan naisia miellyttääkseen, mutta näille ei tunnu riittävän mikään. Ei edes kaikkensa antaminen.

Sen sijaan kirjan sankari, psykologi Sebastian Bergman, joka änkeää kirjan murhatutkimukseen psykologiseksi profiloijaksi, on aivan toista maata. Hän on röyhkeä, suorasanainen, kova, tekee mitä huvittaa, on malliesimerkki huonosti käyttäytyvästä miehestä ja muistaa hankkia joka päivälle uuden panon, sillä tärkeintä on, että nainen ei koskaan saa olla sama. Naisen pitää olla niin helppo, että aamulla voi nousta ja lähteä sanomatta edes näkemiin ja tavataan. Pahinta on kohdata kasvaja, nainen, joka hiukankin herättää todellista kiinnostusta. Ja kaikkein pahinta on kohdata nainen, joka on enemmän kuin kasvaja, sillä maaninen paneskelija Sebastian vihaa muistaa. Hän nai unohtaakseen, mitä on menettänyt, miltä tuntui kun kuului se outo jyly, linnut lakkasivat laulamasta, Lily jossakin ja Sabine hänen sylissään ja sitten meri…Mikään ei kuitenkaan tuo pelastusta yön painajaisista ja aamuyön heräämisistä. Kasvajia pitää karttaa, mutta melkein yhtä paha ovat liian helpot:

Hän vaistosi kaikkien naisten olevan erilaisia ja oli siksi kehittänyt erilaisia taktiikoita joista valita, joita kokeilla, tunnustella ja vaihtaa tarvittaessa.

Sebastian sai nautintoa tuntiessaan hallitsevansa tapahtumien kulkua. Hän hyökkäsi ja väisti ja viimein, jos oli pelannut korttinsa oikein, täydensi kaiken fyysisellä nautinnolla. Mutta Clara Lundinin kanssa kaikki oli sujunut liian helposti. Aivan kuin viiden tähden hotellin mestarikokkia olisi pyydetty paistamaan muna. Hän ei päässyt näyttämään taitojaan. Se oli tylsää. Se oli pelkkää seksiä.

Mies joka ei ollut murhaaja alkaa murhasta. Ja siitä kun Lena Eriksson niminen nainen tulee tekemään katoamisilmoituksen kuusitoistavuotiaasta pojastaan Rogerista. Käy ilmi, että Roger on ollut entisessä koulussaan koulukiusattu, mutta nyt, päästyään Palmlövin hienostolukioon, kaikki alkoikin mennä hyvin. Roger tuntuu menestyvän, mutta onko ketään joka todella tietää, millainen Roger on? Mitä hän ajattelee? Mitä hän puuhailee? Mikä on hänen salaisuutensa?

Hjorthin & Rosenfeldtin kirja on rakenteeltaan perinteistä dekkaria eli murha ja sitten poliisitutkinta, johon Kerstin Hanser kutsuu apuun keskusrikospoliisin yksikön, jota johtaa Torkel Höglund apunaan Vanja, Ursula ja Billy. Se miten Bergman pääsee porukkaan mukaan on työtapaturma, joka johtuu satunnaisesta tapaamisesta sekä Sebastianin ja Torkelin yhteisestä menneisyydestä. Kirjan poliisitutkinta on pohjoismaista dekkarigenreä noudattava, mikä jo itsessään on kyllä jo edullista, mutta kirjailijakaksikko syventää tutkijoiden yksityiselämää niin paljon, että kirja takuulla tulee kiinnostuksensa takia viemään muidenkin kuin minun yöunet. Vanjan ja Ursulan annetaan olla vahvoja, joka osoittaa Hjorthin ja Rosenfeldtin olevan ajassa kiinni. Voisi kuvitella, että maaninen paneskelija Sebastian Bergman saisi naislukijan raivoihinsa, mutta mitä vielä: Sebastian sekä säälittää että kiehtoo. Miten ei säälisi, kun saa lukea, mikä kaaos on hänen sisällään ja miksei viehättyisi kun hän on mitä herkkävaistoisin naisten tuntija, jonka syliin tuntuvat haluavan naiset laidasta laitaan.

Michael Hjorth on käsikirjoittaja, joka on tehnyt mm. Suomessakin nähtyä Wallanderia, jossa käsikirjoittajana on toiminut myös Hans Rosenfeldt. Pieni, mutta ei ihan vähäinen nyanssi on se, että Rosenfeldt on ollut käsikirjoittamassa myös Varustamo-televisiosarjaa (Voiko kukaan ikinä unohtaa Bengtssonia!). Näissä herroissa on laadun takuu! Kirjan käännösoikeudet onkin myyty jo kuuteentoista maahan ja kirjan pohjalta on tehty kaksi tv-elokuvaa, joissa Sebastian Bergmania esittää Kurt Wallander roolista tuttu Rolf Lassgård, jonka rooli mm.Susanne Bierin Häiden jälkeen (Efter Brylluppet) elokuvassa on huikea. Mies joka ei ollut murhaaja kirjasta tehdyt Den fördömde –nimiset elokuvat ovat Suomessa saatavilla dvd:llä.

Se, mikä kirjaan tuo lisäarvoa, on nimenomaan Sebastian Bergman ja hänen menneisyytensä pimeys ja valo, joka on samalla hänen nykyisyytensä pimeys. Koskaan, ikinä ei ole kohdattu niin rankkaa lapsen suhdetta omiin vanhempiinsa kylmyydessä kuin oli Sebastianin suhde omiinsa. Sitten saapui valo, jonka kohtalo tuhosi ja saapui vain pimeys ja yön kurjat tunnit, joista oli selvittävä naimalla tai kuolemalla. Tyhmä Sebastian ei ole, joten hän tietää kulkevansa veitsen terällä ja ymmärtää käydä terapiassa. Psykologina hän osaa arvostaa ammattiapua, mutta siltikin, kun Sebastianin terapeutti Stefan Hammaström kysyy häneltä: ”Miten vaarallista olisi olla kuin muutkin?” Sebastian tekee hänelle välittömästi ja tyhjentävästi selväksi mitä mieltä hän on tyynistä ja arvokkaista, sellaisista kuin hänen äitinsä elämä pähkinänkuoressa. Hän haistattaa niille pitkät ja ennen kärsii!

Sebastianin taitavuus psykologisena profiloijana, sarjamurhaajien tunnistajana lähtee siitä, että vain rantahiekkaan piirretty viiva erottaa hänen oman toimintansa sarjamurhaajista. Sama käyttövoima, sama lähtökohta. Vaikea lapsuus ja sen syvät traumat, huono itsetunto ja tarve vaikuttaa voimakkaalta. Alituinen ahdistus, joka pyörii ikuista kehäänsä fantasian ja sen toteuttamisen välillä. Siinä missä Sebastian fantisoi seksuaalisesta vallasta, sarjamurhaaja fantisoi toisen elämästä ja kuolemasta päättämisestä. Vain seuraukset ovat eri, mutta silti: Aalto tulee ja pyyhkii viivan pois. Rantahiekka on tasainen ja jäljellä on vain pimeys ja outo jyly…

***

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Lumikko  Anneli  ja Elina/Luettua elämää