LIONEL SHRIVER: JONNEKIN POIS

Voimansa yhdistävät joet olivat ihanne, jota he eivät olleet onnistuneet tavoittamaan, mutta suihkulähde kuvasti silti onnistuneesti heidän perusolemuksiaan. Glynis työsti (tai oli työstänyt) metallia, ja hän oli metallia: jäykkä, yhteistyöhaluton ja taipumaton. Kova, häikäisevä ja uhmakas. Hän oli samastunut materiaaliin, joka ei noudattanut työstäjänsä tahtoa, vastusti muovaamista ja totteli vain voimakeinoja. Metalli pani tiukasti hanttiin. Jos sitä kohdeltiin kaltoin, sen lommot ja naarmut näkyivät valossa kuin katkera kauna.

Olen lukenut suuren avioliittoromaanin. Olen lukenut myös tytär-äiti –kirjan sekä siskokirjan. Olen lukenut syövästä ja naisesta, joka puhtaalla raivolla yrittää selättää harvinaisen syöpänsä, naisesta joka on kuin metallia, naisesta joka tykkää sanoa miehelleen Shepille :”Kuule, minä tykkään nussia.” Olen lukenut miehestä, joka haluaa muuttaa Pemban saarelle Itä-Afrikkaan saadakseen kaksi elämää yhden hinnalla, miehestä, Shepistä, joka ei enää jaksa kerätä kanta-asiakaskortille ’bonuspisteitä’, joilla saa monen tuhannen dollarin ostoksista ilmaisen kiitospäiväkalkkunan. Olen lukenut familiaalia dysautonomiaa sairastavasta Flickasta, jonka pää on terävä kuin vasta teroitettu partaveitsi vaikka hän sairastaa alituista silmien sidekalvotulehdusta, skolioosia, tinnitusta, ilmavaivoja, oksentelua, hengenahdistusta, kuolaamista, verenpaineen jyrkkiä vaihteluita, refluksitautia ja on avanneruokinnassa. Olen lukenut Shepin parhaasta ystävästä Jacksonista, joka katkeamattomana puhetulvana ruotii Yhdysvaltain järjestelmää ja tuntee aivan tosissaan, että viranomaiset voivat mielivaltaisesti keksiä ihan minkä tahansa veron ja kun he eivät enää keksi, veroa aletaan määrätä maksetuista veroista. Olen lukenut Jacksonista, joka paasaa, kunnes hän saa päähänsä innovatiivisen idean, joka koskee hänen penistään, eikä se jätä häntä rauhaan, vaan hän pistää toimeksi vaimoltaan Carolilta kysymättä. Olen lukenut rahasta ja sen olemuksesta. Olen lukenut rakkaudesta, kivusta, kaunasta, katkeruudesta, sitkeydestä ja sisarkateudesta. Olen lukenut päivän ja yön ja vaeltanut unieni polkuja maassa, joka on täynnä toinen toistaan uskomattomampia suihkulähteitä aina hopeisesta hääsuihkulähteestä karkeatekoiseen sairashuonesuihkulähteeseen, jossa altaana toimii alusastia ja reunuksina kumiset kirurginhansikkaat, joiden sisässä törröttävät pahviset kädet. Olen itkenyt, nauranut ja nauttinut niin, että en muista koska näin viimeksi. Olen lukenut yhden maailman parhaista kirjoista. Olen lukenut Lionel Shriverin Jonnekin pois (So Much for That, Avain 2011, suomennos Seppo Raudaskoski). Olen täysin tyydytetty lukija!

Lionel Shriver veti maton altani. Olen otaksunut, että tätä tyylimaailmaa ei ole ulkopuolella John Irvingin, Saul Bellowin tai Ian McEwanin, mutta nyt vajoan unisuohoni ja lasken kuin Shep säästöjään, että minun elämäni aikana tätä riittää sateenkaaren loppuun asti, sillä Lionel Shriver on syntynyt 1957 ja ehtii kirjoittaa vielä minut ties mille ulkoavaruuden tähdelle. Siis kirja, joka koukuttaa kaikellaan: tyyli, musta huumori, tragedia, ironia, hellyys, rakenne, oivaltavuus ja uskallus kertoa sytostaattihoidossa olevan seksielämästä sekä vakavasti sairaan tytön toisesta ja raivokkaasta puolesta. Aivan kuulen, miten tabu toisensa jälkeen kaatuu kolisten ja se jos mikä, on kaunein ääni, mitä tavanomaisuuteen kyllästynyt lukija rakastaa, etenkin kun se tehdään elegantisti, tyyliä, hellyyttä ja inhimillistä tekijää unohtamatta.

Kirjassa on pääosassa kaksi pariskuntaa Glynis ja Shep, Carol ja Jackson, mutta usein pääroolin varastaa viime mainitun pariskunnan tytär Flicka, joka sairastaa kuolemaan johtavaa, hyvin harvinaista tautia antamatta milliäkään periksi kenellekään tai millekään, sillä hän, kuten Glyniskin, ammentaa raivosta. Glynis tosin myös erittäin monimuotoisesta kaunasta, jossa osansa on hänen hankalilla sisarsuhteillaan sekä etenkin hänen suhteellaan äitiinsä, Hettyyn, jolta hän toivoo vieläkin saavansa jotain, mitä ei tule ikinä saamaan.

Kirja on niin täynnä kiinnostavia ihmisiä, että heidät kaikki tekisi mieli kutsua juhla-aterialle ja syödä vuorokausi keskustellen kynttilän valossa. Tarinan päähavainnoitsija on Shep, jolle myös kasaantuvat miltei kaikkien laskut yhtä varmasti kuin kaikki tiet vievät Roomaan. Hän on mukautuva vesi, jolla on kuitenkin vahva unelmansa Toisesta Elämästä. Myös häntä tarkkaillaan ja silloin sen useimmiten tekee Shepin paras ystävä Jackson, joka vaikenee vasta kun hänen oma, salattu ongelmansa vie hänen kaiken huomionsa.

Hän ei ollut koskaan oikein käsittänyt, miksi naiset pitivät ’penistä’ houkuttelevana – sen kurttuista ja liian ohutta nahkaa, harvan karvoituksen peittämiä roikkuvia kivesmötiköitä, päässä olevaa pientä sienimäistä lakkia, jonka muoto tuntui ihmisruumille vieraalta. Levossa se näytti pelokkaalta ja masentuneelta, valppaana röyhkeältä mutta epävarmalta, kuin kovaääniseltä rääväsuulta, joka yrittää herättää huomiota kädet pystyssä. Carol oli kyllä innostunut hänen vehkeestään, mutta se ei ollut rauhoittanut Jacksonin mieltä, sillä Carol oli luonteeltaan kiltti eikä häneen siksi voinut luottaa. Mutta Carolinkin kiltteydellä oli rajansa, sillä juuri nyt hän ei yrittänyt mitenkään peitellä inhoaan. Raja oli tullut vastaan myös Jacksonille, olkoonkin että hän vieroksui tavallisen kokoisia falloksia. Parantelematon versio oli ollut parempi kuin tämä.

Ennen henkilökohtaista ongelmaansa Jackson on tyytymättömän, petetyn kansalaisen ääni, jolla on mielipide joka ainoaan asiaan verotuksesta julkiseen terveydenhoitoon ja kaikkeen siltä väliltä. Hänen avioliittonsa salattu epäsuhta kasvaa kuitenkin lopulta niin isoksi Jacksonin mielessä, että hänen on ryhdyttävä toimiin, joilla on kauaskantoiset seuraukset. Ja tämä kaikki samaan aikaan kun Shepistä on tullut Toisen Elämänsä toteuttamisen sijasta vaimonsa mitä uhrautuvin omaishoitaja. Shepistä, joka oli jo teini-iästä alkanut tavoitella unelmansa toteuttamista niin suurella ahkeruudella ettei itsekään enää tiennyt, ’voiko sitä kutsua ahkeruudeksi, että tekee kovasti töitä päästäkseen tekemästä töitä.’

Väitän, että tämä kirja tulee sekoittamaan monen lukijan elämän korttipakan aivan uuteen ja epätavanomaiseen järjestykseen. Siinä missä Revolutionary Road jo tuuppasi liikkeelle, tämä kirja työntää suorastaan kalliokielekkeen yli ja pahinta mitä kukaan voi kuvitella on jättää unelmansa toteuttamatta. Jonnekin pois kuitenkin muistuttaa kiinnostavasti, että kaikella on hintansa, mutta kovin valuutta ei ole dollari, vaan aika.

Rakastan niin tätä kirjaa kaikkeudessaan aina nimeä myöten. Miten tajuttiinkaan laittaa nimeksi Jonnekin pois, kun jokaisen luvun nimi olisi voinut olla Jonnekin pois ja kirja on täynnä henkilöitä, jotka kaipaavat jonnekin pois, mutta kaikilla heillä on vain eri osoitteet unelmalleen. Toiset tietävät toisia tarkemmin, kuten Glynis:

En minä halua taivaaseen. Minä haluan kotiin.

Tunnetko mausteneilikoiden tuoksun?

***

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Carmelita  Rachelle  Maija  Katja/Lumiomena  Helmi-Maaria Minna Liisa Tuulia Booksy Mari A Susa Valkoinen kirahvi Jum-Jum ja Jenni.