Carol Shields: Kivipäiväkirjat

Kuumana heinäkuun iltapäivänä 1905 Mercy Stone Goodwill valmistaa Malvernin vanukasta, jolla aikoo yllättää miehensä Cuyler Goodwillin, joka palaa louhokselta kävellen kello viiden paikkeilla, kuten aina. Eristyneenä kotiinsa kuten naiset siihen aikaan, Mercy suunnittelee tarjoavansa kylmää suolalihaa kotitekoisella pikkelssillä höystettynä, kuoriperunoita, kuppikaupalla makeaa teetä ja lopuksi hienoa vanukasta. Äkkiä hän kuitenkin…

…tuntee olevansa todella syvässä haudassa ikään kuin hän, Mercy Goodwill, olisi pelkkä veren tykytys oman lihansa holvissa, leveissä kasvoissaan, paksussa taikinaniskassaan, suurissa riippurinnoissaan ja vankassa vatsanmöhkäleessään.

Carol Shieldsin Kivipäiväkirjat (The Stone Diaries, Otava 2000, suomennos Hanna Tarkka) on sirpaleiksi pirstottu omaelämäkerta vuonna 1905 heinäkuun kuumana iltapäivänä syntyvästä Daisy Goodwillistä, jonka äiti ei edes tiennyt odottavansa lasta. Hän syntyi äidistä, joka oli kasvanut Stonewallin orpokodissa täysin tynnyrilapsena oppimatta elämästä oikeastaan mitään. Sitten tuli kivimies Cuyler, joka halusi hänen kanssaan naimisiin ja siitä sai sitten alkunsa kirjan päähenkilö Daisy, yllätys kaikille, jotka osuivat tunkkaiseen, kuumaan keittiöön tuona heinäkuun hetkenä, naapuri Clarentine Flett, aviomies Cuyler, tohtori Horton Spears sekä vanha juutalainen kaupustelija Abram Gozhdë Skutari, jonka pojanpoika Skoot Skutar myöhemmin kertoo, miten isoisä oli kokenut Daisyn kohtalon vastasyntynyttä katsoessaan:

Mutta sen vastasyntyneen lapsen murhe ei koskaan lähtenyt hänen mielestään. Hän olisi voinut vannoa, ettei ollut ikinä nähnyt toista niin yksinäistä olentoa. Hän eli pitkän elämän, ansaitsi miljoonan dollarin omaisuuden, rakasti vaimoaan ja oli hyvä isä pojilleen. Mutta sitä lasta hän suri koko ikänsä, sen yllä leijuvaa kirousta, sen hirvittävää hätää.

Näin alkaa tarina Daisysta, josta tulee aviopuoliso, äiti, leski, lehden viherpalstan pitäjä, isoäiti, yksinäinen, masentunut, rauhan löytänyt ja vihdoin sairas vanha nainen, jonka katkerat unetkin todistavat vain poissaolon ja kenellekään kuulumattomuuden kaikua. Lapsistaan ja lapsenlapsistaan huolimatta Daisy tuntee olevansa yksinäisyydelle pyhitetty ja on aamuja, jolloin hän makaa sängyssä katsellen kattoa ja voimatta tajuta, miksi hänen pitäisi nousta ylös. Yli seitsemänkymmentävuotiaana, valkoisena, varakkaana naisena hän löytää yhteyden vain tyhjyydentunteesta, johon heittäytyy täysillä ennen kuin Floridan julma valo pakottaa hänet toimintaan ja yrittää vielä kerran sovittaa itsensä näytelmään, jossa hänellä on vastentahtoinen rooli, sillä hän, älykäs nainen, ei löydä enää mitään todellista sisältöä elämäänsä.

Siitä on kauan aikaa, kun luin Kivipäiväkirjat, Shieldsin läpimurtoromaanin, joka on voittanut useita palkintoja sekä saanut Pulitzer-palkinnon vuonna 1995. Kivipäiväkirjat yhdistelee fiktiota ja faktaa ja jopa mustavalkoiset valokuvat tuovat Daisyn tarinan todemmaksi. Minä en mitenkään muistanut teosta näin. Eri-ikäisenä kokee eri tavalla, tuntee toisin, näkee lävitse, kärsii kärsivien kanssa, tai sitten ei. Tämä kirja aloitti aikanaan Carol Shields -sarjani ja nyt on tarkoitus lukea blogiini hänen vanhemmista kirjoistaan ainakin tämän lisäksi vielä Ellei ja Larryn juhlat. Kivipäiväkirjat on ollut minulle tähän asti häneltä vaikuttavin, mutta pidän ehdottomasti eniten tänä vuonna suomeksi saadusta Ruohonvihreää romaanista. Pikkuseikkoja lunasti paikkansa kirjastossani olemalla edellisen sisarromaani. Ilman Kivipäiväkirjojen ärsyttävimpiä ja eniten henkilökuvaa pirstovia sivuja eli sivukaupalla lasten ja lastenlasten pohdintoja äidin ja isoäidin tilanteesta, puhelinsoittoja, kirjeitä, nopeita tapaamisia, tämä teos olisi käynyt liian rankaksi henkisesti, sillä Shields on todella tiennyt, millaista on kun julma valo tunkeutuu aamulla kaihdinten välistä, eikä löydy mitään syytä aloittaa uutta päivää.

Kirjassa on kuitenkin paljon myös Shieldsin napakkuutta ja tarkkailua, havaintojen tekemistä, mutta menetettyään kolumnipalstansa Daisy muuttuu kuin toiseksi ja jo syntymästä hänen päälleen asetettu yksinäisyys alkaa hallita kaikkea. Hauska nyanssi minulle tulee kuitenkin Fraidyn, Daisyn ystävän, piristyskirjeestä hänelle, jossa on lause, jota olen käyttänyt sitaattina monessa syntymäpäiväpuheessa:

Olen huomannut, ettei viisikymmentä ole puoliksikaan niin paha ikä kuin väitetään – vanhassa naamataulussa on ehkä vähän pusseja ja pikku ryppyjä, mutta ”kaikki millä on jotain väliä” toimii edelleen hyvin eikä hitto vie…


Daisy luulee, että mitään elämyksellistä hänelle ei voi enää tapahtua, mutta niin vain hän lähtee matkalle Brittein saarille, josta löytää Clarentine-tädin miehen, appensa Magnus Flettin, johon liittyy monta äärimmäistä asiaa ja etenkin teos Kotiopettajattaren romaani, mutta millä tavalla...ette ikinä usko!

Minusta Kivipäiväkirjat on ehdottomasti Shieldsin avainromaani! Carol aloitti kirjailijan uransa noin neljäkymmentävuotiaana ja ehti julkaista kuusi romaania ennen Kivipäiväkirjoja. Läpimurtoromaanillaan kirjailija loi sen omaperäisen mosaiikkityylinsä, joka on hänen tavaramerkkinsä ja joita myöhemmin syntyneet heijastavat eri painotuksin: huumori, tarkkailu pieneen ilkeyteen asti, pikkutarkkuus, mielen sisällä oleminen, ihmisten väliset suhteet, pirstaleisuus, tyhjyyden pakeneminen sekä lahjakas kuvailu ja hyvä tempo.

Näemme Daisyn hoitokodin vuoteella, mutta hän ei ole enää täällä, vaan Clarentine-tädin puutarhassa seitsemänvuotiaana:

Hän poimii ruoholaukan lehden ja imee sitä. ”Daisy”, hän kuulee. Häntä kutsutaan syömään. Clarentine –täti on luvannut tehdä tänään pannukakkua. Kaikki tämä: ajatus pannukakusta, ruoholaukan väkevä maku, kukkien näkymätön nielu, aurinko, hänen nimensä kaiku korvissa – yhtäkkiä häntä alkaa pyörryttää tämä aistimusten paino, hän pelkää kuolevansa siihen.


Lähitalojen päälle satoi lunta, ja heti saivat talot ja niiden pienet aidatut pihat pehmeän, valkoisen karvapeitteen, jota siihen aikaan sanottiin myös lumisorbetiksi. Hän kahmaisi sitä kourallisen huoneensa ikkunalaudalta ja piti sitä otsallaan niin pitkän kuin sielu sieti. Se oli koe. Rohkeuskoe. Kuutamo oli kylmä ja kirkas.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Suketus   Marile   Kirja vieköön! ja Mai/Kirjasähkökäyrä

*****

Carol Shields Leena Lumissa