Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta

”Paskat minä hänen kiltteydestään. Poika lähtee täältä!”

Viimeiset sanat tulivat huutamalla. Sitten keittiössä tuli aivan hiljaista. Konrad kuuli oman sydämensä hakkaavan. Hän painoi kättä rintaansa vasten rauhoittaakseen sydäntään. Sitten vieras ääni alkoi taas puhua, nyt tasaisempana, täynnä tukahdutettua vihaa.

”Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi. Joko hän tai minä. Polakki tai teidän oma poikanne.”

Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten hän kuuli Signen puhuvan. Ääntä tosin oli vaikea tunnistaa. Sillä jos Signen ääni oli päivällä ollut lempeä ja huomaamaton kuin perhosen lepatus, nyt se oli raudanluja.

”Veremme on synnin saastuttama”, hän sanoi. ”Tästä ei puhuta enää koskaan, Klas. Mutta sinä tiedät. Ja me tiedämme. Meillä on synti sovitettavanamme.”

Olle Lönnaeuksen ensimmäinen romaani Menneisyyden hinta (Det som ska sonas, Minerva Crime 2013, suomennos Salla Korpela) on niin vahva debyytti lukuisia journalistipalkintoja voittaneelta Olle Lönnaukselta kirjailijana, että taidan uskoa Västerbottens Folkbladetin väittämään: ”Vuoden paras ruotsalainen dekkari.”

Menneisyyden hinnassa toistuu sattumalta se outo kuvio kuin Syyllisessä. että kasvattilapsi jättää perheensä iäksi. Daniel Hunter Syyllisessä edes kertoi miksi, mutta toimittaja Konrad Jonsson vaikenee iäksi. Tai niin hän luulee, mutta elämä päättää toisin. Järkyttävän panttivankidraaman seurauksena Konrad kadottaa otteen työstään ja muusta elämästään. Juuri tähän kohtaan iskee elämän laki kuoleman muodossa, sillä Konradin kasvattivanhemmat Herman ja Signe murhataan ja Konrad joutuu palaamaan Tomelillan pikkukaupunkiin. Tasapainottomassa tilassaan hän joutuu kohtaamaan uudelleen sen menneisyytensä, jonka on halunnut iäksi unohtaa aina velipuoli Klasia myöten. Ikävät muistot vyyhteytyvät käynnissä olevaan murhatutkimukseen ja kaiken peittää sumu, jonka alta Konrad yrittää tavoittaa olennaisen: Mitä tapahtui hänen oikealle äidilleen Agnesille? 

Tomelilla ei todellakaan ole mikään lintukoto, vaan hyvin ikävä paikkakunta täynnä sekä näkyvää että piilotettua rasismia, vaiettuja pimeän töitä ja hönkäävää julmuutta, jolla on mukasivistyneet ja hymyilevät kasvot. Murhasta syytetään aluksi kahta Kosovon albaania kunnes tutkinta saa aivan uuden suunnan.

Lönnaeus osaa kirjoittaa vetävästi ja tuo kiitettävän vähän esiin varsinaista poliisitutkintaa. Lukija pääsee etenkin Konradin ajatusten ja kokemusten kautta mukaan vuosikymmeniä vanhaan, vaiettuun rikokseen kuin myös sisälle siihen poikaan, joka Konrad muinoin oli, sillä menneisyydestä tulee Konradille raskas peili, josta heijastuvat hänen hylkäämänsä Sven, kasvattiäiti Signen kärsivät silmät kuin myös Klasin viha ja eräät punaiset, tuulessa liehuvat hiukset…

Ruotsalaiset dekkarit ovat tunnettuja laadustaan, mutta kun niitä lukee kymmeniä vuosia paljon, tulee joskus olo, että toista ei enää erota toisesta. Sitä pelkoa tuskin joutuu kohtaamaan lukija tarttuessaan Menneisyyden hintaan. Olle Lönnaeus on vahvasti omaääninen kirjailija, jolta hänen koukkuunsa joutuneet jo odottavat seuraavaa teosta.

Yhtäkkiä hän kuulee ääniä.

Joku nyyhkyttää.

Signe istuu punaisessa plyysisohvassa. Vierassohvassa. Klasin pää lepää hänen sylissään. Klas makaa sohvalla, ja hänen jalkansa roikkuvat lattiaa vasten. Aikuinen mies. Signen kasvot ovat harmaat. Hän silittää hitaasti poikansa hiuksia hellällä kädellä. Sopottaa jotakin hiljaa.

Sitten hän kavahtaa.

Yhden veitsenterävän sekunnin ajan hän tuijottaa suoraan ylös porrastasanteelle, jonne Konrad on piiloutunut.

Sitten sirpale hajoaa tuhansiksi siruiksi.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Annika K.

*****

Dekkarit Leena Lumissa