Erik Axl Sund: Varistyttö

Käräjäoikeus oli nähnyt vain surkean ja sekavan miehen, mutta Sofia oli tajunnut, että sitä, mitä Karl Lundström oli sanonut, ei ollut sepitetty lääkkeiden vaikutuksen alaisena.

”Minun mielestäni se mitä tein ei ole väärin”, Lundström oli sanonut. ”Vika on vain nyky-yhteiskunnassa. Teidän moraalinne on saastunut. Vietti on ikiaikainen. Jumalan sanassa ei kielletä sukurutsaa. Kaikilla miehillä on sama halu kuin minulla, ikivanha halu, joka johtuu sukupuolesta. Niin sanottiin jo Mooseksen kirjoissa. Olen Jumalan luoma ja toimin häneltä saamassani tehtävässä.”

Erik Axl Sundin sysimusta jännitysromaani Varistyttö (Kråkflickan, Otava 2014, suomennos Kari Koski) vei minut varjojen maahan, enkä löydä tietä ulos. Mikä maailma se on, jossa Karl Lundströmin kaltaiset äijät taktikoivat niin, että valitsevat vaimonsakin passiivisuuden pohjasakasta, heistä, jotka katsovat pois. Heistä, jotka eivät halua nähdä. Ja sitten nämä sikamiehet vielä kehtaavat puolustella lapsiin kajoamistaan tekouskonnollisilla verukkeilla. Mikä on tämä maailma, jossa noin viisisataatuhatta ihmistä istuu kytkeytyneenä nettiin vaihtaakseen lapsipornoa sisältävää materiaalia. Ja päästäkseen mukaan, heidän pitää myös itse tuottaa lapsipornoa. Nämä rikolliset miehet ja heidän vaikenevat vaimonsa mahdollistavat maailman varjojen kodit, joiden jäljiltä emme löydä tietä takaisin.

Olen lukenut ruotsalaiskirjailijoiden Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sundqvistin psykologisen trillerin, jota en jotenkin osaa enää edes tajuta trilleriksi: Se oli enemmänkin vapaa pudotus pimeään. Luin elämäni parhaan dekkarin, joka heitti minut sietokykyni rajoille paljastaen mitä tarkoittaa sysimusta. Kuka kestää lukea pedofiliasta ja etenkin kuka kestää tajuta, että niitä etovia petoja on niin paljon ja ne kulkevat joukossamme kuin he olisivat huippuälykkäitä ja oikeutettuja, vaikka todellisuudessa he ovat empatiakyvyttömiä psykopaatteja. Silti: Tämä varjojen maan sysimustalla kirjoitettu pimeän kirja on vahvin syväpsykologinen dekkari, mitä olen koskaan lukenut.  Anteeksi, Minette Walters ja Kuvanveistäjä!: Säilytän teidät sydämeni siihen sopukkaan, joka ei tiedä mitään varjojen maasta.

Varistytön laadukkuus raakkuu sen tehokkuudessa iskeä suonta, lyödä sielua, saada vapisemaan, lukemaan aamuun ja kun aamu tulee, se ei palkitsekaan. Kirja on luettu, mutta lukija kokee pahimman viimeisillä sivuilla: Joutuu odottamaan kesäkuuhun asti jatkoa. Varistyttö on raakkunut lukijansa sietämättömään kiihtymykseen, mutta nyt pitää kiltisti odottaa Unissakulkijaa, joka toivottavasti tuo tähdet varjojen maahan, mitä tosin pahasti epäilen, sillä lokakuussa ilmestyvä kolmas osa on nimeltään Varjojen huone.

Sanomattakin lienee selviö, että näillä sanoillani ylistän kirjaa, jossa perustukset ovat kunnossa: sopiva tempo, ei liikaa henkilöitä, kieli on räjähtävän hyvää ja kuin tehty raapimaan lukijan sisintä, dialogeja ei tarvitse myötähävetä ja pääroolit on jaettu henkilöille, joissa on maagista syvyyttä niin hyvässä kuin pahassa.

Varistytön aihe on todella rankka ja erittäin napakasti nimetyt luvut vain tehostavat lukijan tuntemuksia. Lyövät lyötyä, pakottavat katsomaan kohti, vaikka haluaisi liittyä passiivisiin naisiin, jotka eivät näe, mitä eivät halua nähdä. Enkä halua liittyä heihin, vaan minä kestän lukea kaikkien maailman lapsiuhrien kunniaksi. Haluan tietää, mutta ikinä, ikinä en anna anteeksi. Tosin ei kukaan anteeksi pyytelekään, vaan ovat kuin loukkaantuneita, kun heidän yksityiselämäänsä uskalletaan kajota. En tunne sääliä.  Tunnen armottomuutta. Ja avuttomuutta. Tyrmäävänvahva kirjailijakaksikko ei ole tyytynyt ’vain’ kauhistuttavaan pedofiliaan, vaan viiltää sivupolkuja, joissa ei toivettakaan tähdistä ja tekee mieli vain pudottautua polvilleen ja rukoilla.

Kirjan keskeiset tutkijahenkilöt ovat poliisi Jeanette Kihlberg sekä psykoterapeutti Sofia Zetterlund. He löytävät toisensa kun muumioituneita lapsiuhreja alkaa löytyä useampia. Lisäksi tarinassa on mukana Victoria Bergman, joka käy Sofian vastaanotolla terapiassa. Sofia kokee Victorian persoonan monimutkaisimmaksi, jonka on kohdannut kymmenvuotisella urallaan yksityisterapeuttina:

Sofia mietti omaa toimintaansa keskustelujen aikana. Kerran hän oli antanut Victoria Bergmanille yhden rasian omia Paroxetinejaan, vaikkei hänellä ollut valtuuksia siihen. Se ei ollut pelkästään laitonta, se oli epäeettistä ja epäammattimaista. Silti hän oli päätynyt siihen tulokseen ettei hän noudattaisi säädöksiä. Lääkkeestä ei ollut kuitenkaan ollut vahinkoa. Victoria Bergman oli päinvastoin voinut paljon paremmin jonkin aikaa, ja Sofia päätyi siihen tulokseen, että oli kuitenkin…

Dissosiatiivisten piirteiden lisäksi esiintyi jonkin verran pakkotoimintoja, ja Sofia oli vieläpä pannut merkille jotain mikä viittasi savantismin oireisiin. Kerrankin Victoria Bergman...

Kirjaan tuovat outoja väreitä, pohjaimun etiäisiä mm. toistuvat aikamatkat: Kiova 1933, Sigtuna 1984, Uppsala 1986 sekä Sierra Leone 2001…, jotka saavat minut kiihkeästi odottamaan kesäkuuta ja Unissakulkijaa!

Kärpäsen siivet ovat juuttuneet purukumiin. Ei ole mitään hyötyä siitä että räpyttelet, Varistyttö ajatteli. Sinä et lennä enää milloinkaan. Huomenna aurinko paistaa tavalliseen tapaan, mutta se ei paista sinulle.

*****

Muut Varistyttö-bloggaukset  ja Ankin kirjablogi

*****

Otavan Varistyttö-sivut   (Luin kiinnostuneena Jerkerin ja Håkanin suosikkikirjailijoita: Etenkin ilahdutti, että he molemmat pitävät Heinrich Böllin tuotannosta.)


***** 

Dekkarit Leena Lumissa