Bella Linde&Lena Granefelt: Omasta maasta. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja

Tällaisen puutarhafiilistelijän kuin itse olen, on hieman vaikea nielaista hyödyllistä omavaraisuuden aatetta, mutta yritän parhaani. Turvaan kuitenkin selustani kertomalla, että olen noin kymmenen vuotta kasvattanut omat perunat, porkkanat, sipulit, retiisit, tillit, vadelmat, mansikat, herukat, omenat...Sitten vain sain tarpeekseni ja kasvimaa jouti lähteä. Tilalle tuli unelmani eli hedelmäpuutarha: kirsikka-, luumu- ja omenapuita ja nyt on yksi päärynäpuukin. Tietysti on herukoita ja karviaista jopa viime vuonna lisäsimme, mutta vain mahdollinen nälänhätä saa minut palaamaan hyötyviljelijäksi, jonka kellarin omasta maasta saatu sato syksyisin täyttää. Nyt kellarissa valmistuvat omien puiden sadosta kirsikkaliköörit jouluksi, luumut syömme kaikki tuoreeltaan, samoin kuin herukat ja karviaiset. Kun päärynöitä aletaan saamaan valmistan rommiruukkua eli Rumtopfia Vastapoimittua kirjan ohjeella ja laitan houkuttavat ruukut tekeytymään kellarin hyllyille.

Bella Linden&Lena Granefeltin superhyödyllinen tietoteos Omasta maasta. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja (Rätt ur jorden. Handbok i självhushållning, Minerva 2016, suomennos Kirsi Tanner) tarjoaa kaiken tiedon, mitä omavaraiseksi kotitarveviljelijäksi ryhtyvä tarvitsee. Nyt ei puhuta vain suurista maa-aloista, vaan mukana on jopa parvekeviljely. Linden teksti ja Granefeltin kuvat saavat noviisipuutarhurinkin tuottamaan satoa, joka on sijoitus tähän hetkeen, mutta pitkällä aikavälillä  myös tulevaisuuteen. Kirjan lopussa Linde kertoo, miten omatarveviljely on vastaus ilmastouhkaan ja miten se liittyy Transition towns -toimintaan, jossa sen jäsenet suosivat kulutuksen vähentämistä, lähiruokaa ja yhteisöllisyyttä. Omassa perheessään Linde on huomannut omaviljelyn pudottaneen ruokalaskua sekä saaneen kaikki tajuamaan, että ruokaa ei heitetä hukkaan.

Tämän kuvan yhteydessä voitaisiin puhua yleensä samettikukista, mutta nyt onkin menossa aihe maanparannus, johon samettikukka on erinomainen ja se myös kampittaa haitallisia sukkulamatoja. Kyseessä on osa käsitettä viherlannoitus, jossa tiettyjä kasveja viljellään niiden maata parantavien ominaisuuksien vuoksi. Ne siis pitävät maan terveenä, multavana ja kuohkeana. Näitä hyötykasveja ovat mm. hajuherne, lupiini, auringonkukka ja peltopapu.

Suloinen hedelmätarha kuuluu tietysti hyötyviljelyyn ja kirjassa neuvotaan hyvin tarkasti hedelmätarhan perustaminen ja sanomattakin on selvää, että puiden leikkaamisesta on sivukaupalla, sillä tuossa puuhassa jos missä, voi harrastaja tehdä isoja virheitä. Omenapuuthan leikataan keväällä ja vasta sadon jälkeen, jos on tarvetta, leikataan luumu- ja kirsikkapuita, mutta päärynäpuita leikataan suvella. Tosin ei nuoria yksilöitä ollenkaan, vain kilpalatvat pois. Myöhemmin vain huonokuntoiset oksat pois. Latvuksen tulee olla ilmava. Päärynän pahimpia vaivoja on päärynäruoste, joka on sienitauti. Itiöitä tulee katajista, joten ei katajia päärynäpuiden läheisyyteen!

Tämän oman suosikkimme eli Hinnonmäki -karviaisen kuvan alla luettelen kirjan aihealat, että ne joita tämä arvonnassani mukana oleva kirja kiinnostaa, tietävät mistä on kyse. Omasta maasta on runsaat 250 -sivuinen tiukka tietopaketti omavaraiseksi viljelijäksi haluavalle. Kirjassa kyllä mainitaan mitä voi viljellä parvekkeellakin, mutta laskettu on, että noin 500 neliömetriä maata tuottaa itseviljellyt vihannekset nelihenkisele perheelle koko vuodeksi. Toisaalta jo 250 neliön siirtolapuutarha tuottaa hyvin satoa.

Viljelymuotoja ovat luonnonmukainen ja perinteinen. Kasvivuorottelu on tuttua luomuviljelystä ja edellytys maan pysymiselle hyvänä. Kasvimaan perustaminen käydään läpi kuvin ja sanoin, joten kaikki voivat oppia. Käytössä ovat laatikot, lavat ja penkit. Tutustutan permakulttuuriin. Käydään läpi kaikki lannoitteista ja kompostista. Tässä tulevat mukaan sitten mm. edellä mainitut samettikukat ja muut maanparantajakasvit.

Luku Ongelmia sai sai minut tajuamaan miten armoilla puutarhuri on: sienihyökkäys, möhöjuuri, lakastumistauti, härmä, lehtihome, hedelmähome, harmaahome. Näiden päälle virustaudit ja tuholaiset...Ja onneksi sitten torjuntakeinot.

Omat lukunsa saavat kasvihuone, yrttitarha, parvekeviljely ja hedelmätarha. Viime mainittu on itselleni kiintoisin, joskin viljelen yrttejä, mutta vain persiljaa, laventelia ja basilikaa ruukuissa, en maassa.

Luonnon ruoka-aitta kertoo, mitä kaikkea ja miten saamme Suomessa poimia luonnosta. Luku kertoo myös mitä emme saa poimia jokamiehenoikeuden nojallakaan. Viime mainittuun kuuluvat mm. hasselpähkinät ja kuusenkerkät. Sen sijaan kaikki ihanat sienemme kantarelleista suppilovahveroihin ja marjat ahomansikoista tyrniin kuuluvat jokamiehenoikeuden piiriin. Ruusunmarjat muuten poimitaan nyppimällä ja ne ovat todellinen C-vitamiinipommi.

Kirjassa on myös oma lukunsa ravinto-oppia sekä säilöminen ja varastointi. Hapatus neuvotaan ja todetaan, että hapattaa voi muutakin kuin keräkaalia. Kesäkurpitsasta ja porkkanasta voi valmistaa kimchiä ja lihan seuraksi sopivat hapatetut luumut.

Ihan lopussa on maaperäoppia ja muutos. Maaperäoppi on sitä, että oppii tunnistamaan maan, jossa viljelee. Muistan hyvin Luvian saviset pellot...Savimaastakin löytyy kyllä omat plussansa, kuten vaikka hyvä ravinteiden ja kosteuden pidätyskyky. Muutos liittyy siihen, että alamme ajatella mitä syömme ja panostamme myös tulevaisuuteen ja näin Linde:

Ajankäytön kannalta kotitarveviljelyn voi nähdä sijoituksena tähän hetkeen. Itse olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että voin käyttää puutarhaa ruoka-aittana, minkä ansiosta minun ei tarvitse ajaa autolla supermarketteihin, joissa minun olisi uhrattava aikaa tavaroiden valikoimiseen ja jonottamiseen ja maksettava palkkatyössä ansaitsemillani rahoilla. Lisäksi tiedän tasan tarkkaan, mistä vihannekseni tulevat ennen kuin ne päätyvät pöytään.

Tässäpä erilainen puutarhakirja, jossa ei fiilistellä kukkien muodoilla ja väreillä, vaan sillä, paljonko saadaan hyvälaatuista satoa!


*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa