Koko ilta oli ollut vaellusta kuoleman varjon maassa. Ja
tasapainottelua; hän oli ollut sekuntien murto-osien päässä kohdasta, jossa hän
olisi vain paiskonut lautaset, veitset ja haarukat menemään ja huutanut suoraa
huutoa. Eikä kukaan ollut huomannut mitään. Äiti pieni sitä, äiti kulta tätä,
ja nämä lämpimät lakat sinä teet paremmin kuin kukaan koko maailmassa, äiti.
Ikään kuin pakastelakkojen lämmittämiseen olisi minkäänlaisia kykyjä tarvittu.
Hän oli tarjoillut, kerännyt astioita, tiskannut, putkautellut ravintoaiheisia
repliikkejä käsikirjoituksesta, joka oli niin vanha ja kulunut, ettei kukaan
edes huomannut sen olevan teatteria. Hän oli kalastellut sielunsa syvyyksistä
jotakin järkevää sanottavaa – etsinyt edes joitakin lämpimiä tunteita lapsiaan
kohtaan (ja lapsenlapsia ja vävyjä) – mutta koukut olivat roikkuneet tyhjinä
löysissä siimoissaan nieluaukon uumenissa.
Håkan Nesserin jännitysromaani Sukujuhlat (Människä utan
hund, Tammi 2011, suomennos Saara Villa) alkaa joulukuun 18. päivästä, jolloin
Rosemarie Wunderlich Hermansson herää minuuttia vaille kuusi pohtimaan
elämäänsä. Hän on eläkkeellä oleva käsityön ja saksanopettaja. On hänen toinen
päivänsä eläkeläisenä, viimeinen merkittävä elämänmuutos ennen kuolemaa, ja
synkkyydenkin keskellä Rosemarien on suunniteltava perhepiirissä vietettäviä
symtymäpäiväjuhlia. Hänen miehensä Karl-Erik, eläkkeellä oleva opettaja,
täyttää 65 vuotta ja samana päivänä hänen toinen tyttärensä Ebba, viettää
40-vuotissyntymäpäiväänsä. Tilaisuus on vain läheisille ja tyttäret ovat kohta
saapumassa perheineen. Mukaan on liittymässä myös perheen poika Robert, joka
on onnistunut täydellisesti mustaamaan perheen maineen eräässä
tosi-tv-ohjelmassa. Kaikki Rosemarien tyytymättömyys ei ole likikään Robertin
syytä, ei edes likeltä liippaa, mutta niin vain hänen on jaksettava tämäkin
näytös käydä läpi.
Luettuani Håkan Nesserin uusimman trillerin Carmine Streetin sokeat, päätin lukea jonkun hänen kirjoistaan ja päädyin Barbarotti -sarjan
ensimmäiseen teokseen. Carmine Streetin sokeat on hyvin tyylipuhdasta
psykologista jännitystä ja melkein samoilla linjoilla hän on ollut jo
aloittaessaan riksokonstaapeli Gunnar Barbarottista kertovaa sarjaansa.
Oikeastaan vain sillä erolla, että kirjailija on väistämättä kehittynyt
tiivistyksessä eikä pääosassa ole enää poliisi. Tosin Sukujuhlissakin Gunnar
tulee juttuun mukaan vasta varsin myöhään ja toisekseen, kerrankin poliisi,
joka ei tärkeile poliisien operatiivisilla toimilla. Tarinan focus on perhe, josta voitaisiin sanoa ehkä maailman kuuluisimmat perhettä koskevat
sanat eli ensimmäinen virke Leo Tolstoin Anna Kareninasta:
Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.
Rosemarien ja Karl-Erikin perhe on salaa onneton niin monin
tavoin, että kun kauniit kulissit repeävät, kun ensin on saanut sekä sääliä,
kärsiä ja arvostella kutakin perheenjäsentä tarpeeksi, tilalle astuu ymmärrys
sille, miksi tästä sukujuhlasta piti seurata tragedia. Miksi tästä
perhetarinasta tuli jännitysromaani. Miksi perheellä ei voinut olla onnellista
loppua ja miksi tarinan ratkaisu saa miettimään elämän epäoikeudenmukaisuutta.
Oivoi, nyt olisin lukenut yhtä putkea koko
Barbarotti-sarjan, mutta kirjastomme on kiinni elokuun alkuun. Mistä minä
saatoin tietää, että tässä on juuri sellaista vievää suvikirjamaisuutta, jota
olisin juuri nyt kaivannut. Kokonaan toinen juttu saisi nyt lentää luokseni
jostain...
Tunne, joka hänessä hitaasti kasvoi, oli sekä tuttu että
äärettömän outo. Se kohosi pisteestä jossakin vatsan ja rintakehän välillä,
ehkä palleasta, se laajeni hitaasti, suurimmalta osaltaan ylöspäin, niin
hänestä tuntui, ja muutti kaiken tiellään tuhkaksi. Sisäinen roihu, tai kuolio,
jota vastaan ei voinut taistella, vaan odottaa sen tuloa ja hyväksyä.
*****
Pitäisikin joskus lukea näitä Nesserin perinteisempiä (voikohan niin sanoa?) dekkareita. Olen lukenut vain Carmine Streetin sokeat ja hienon + ovelan Kim Novak ei uinut..., joka on taas vähän erilaista, muttei vailla kuolemaa.
VastaaPoistaHieno kirjailija tuo Nesser!
Katja, voi, voi...Sitä nämä juuri ovat: Perinteisiä kivalla tavalla sekä psykologisia. Yritän nyt jostain saada tämän sarjan muut osat...Uusin Nesser on tyyliä. Mietin jonkin aikaa tuota Kim Novakia, kun olen häneen ollut hulluna elokuvasta Vertigo alkaen, vaikka kirja ei nyt häneen ehkä liitykään, mutta nimi on upea, siis kirjassa, mutta pääni vaatii nyt tätä tällaista ja etenkin kun luen rinnalla Siriä ja neurotieteitä.
PoistaIhmettelen, miten Nesser on mennyt minulta ohi..., mutta onneksi nyt tavoitettu!
Minä aloittelen juuri ekaa Nesseriäni, tuota Carmine Streetin sokeita!
VastaaPoistaSusa, se on hyvä! Olen aika saletti, että pitäisit tästä vanhemmastakin.
PoistaKuulostaa ihan mielenkiintoiselta kirjalta. Sukujuhlat ja perheen maineen mustannut poika.
VastaaPoistaMai, ja sitten ne kätketyt kaunat jo ennen tuota live-tv-juttua. Mitä sitä voikaan perheissä tapahtua!
PoistaSalaisuuksia ja luurankoja kaapeissa. Riitoja, mykkäkoulua, mustasukkaisuutta, pettämistä, valheita...
PoistaMai, voisinpa lisätä tähän vielä yhden yhdyssanan, mutta se paljastaisi jo liikaa juonesta. Seuraavan Barbarotti-kirjan metsästys aloitettu:)
PoistaBarbarotti-sarja on ihan mun lemppareita dekkarimaailmassa! <3 Neljä olen lukenut ja viides olisi vielä olemassa. Siihen se kai sitten päättyykin.
VastaaPoistaKaisa V., minä ihastuin heti. Kunpa olisin tiennyt tämän näin hyväksi, kun seisoin kirjastossa kädessäni vain tämä kirja ja Divisadero. Meillä kirjasto on suljettu 1.8. saakka. Nyt täytyy yrittää muualta. Viisi on aika hyvä pituus sarjalle.
PoistaArvaa keneen iski myös Nesser-kuume... Hänen uusinta olen lukemassa ja huuh, mikä teos <3 Pakkohan näitä on saada lisää.
VastaaPoistaAnnika, olen mennyttä! Bessu tuo minulle koko Barbadotti-sarjan paitsi ei tietenkään tätä, jota R. alkaa nyt lukea. Jo kaksi hyvää Nesseriä...missä hän on tähän asti piileskellyt. Luetaan kaikki Nesserit!<3
Poista