Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet

Mistä ovat monen makuun sopivat skandidekkarit tehty? Arvaamattomuudesta, psykologisuudesta, arkisuudesta, siitä mahdollisuudesta, että tarinan henkilöt voisivat olla ketkä tahansa meistä: Heillä on vauvoja, jotka itkevät yökausia puhkeavia hampaitaan, heillä on ihania avioliittoja arjen uupumuksen kuitenkin viedessä haluja, heillä on hankalia teinejä, ystävättäret kadottavat toisensa itsekään tietämättä syytä, heihin voi iskeä uskomaton himo kiellettyyn ja pakko antaa periksi, heillä on parisuhteita, joissa he puhuvat toistensa ohi, heillä on salattuja periaatteita, joista ei puhuta kenellekään, he syövät pizzaa suoraan laatikosta ja jonain päivinä eivät tunteihin jaksa tyhjentää kauppakasseistaan muuta kuin pakastimeen menevät tavarat, heillä on sotkuista ja he ihmettelevät miten he tähän päätyivät. Heidän nimensä voivat olla Åsa, Henrik, Bodil, Magdalena, Urban, Pär, Alva...He voivat kuulua paikalliseen metsästysseuraan, joten mitä tavatonta on siinä, että isä ottaa varhaisteininsä mukaan metsälle. Tyttärensä Alvan, sillä onhan mukana rikospoliisistakin Petra ja joku muukin nainen. Aamu-usvan avautuessa metsä on suurenmoinen syysraikkaudessaan, mutta korkealla ylhäällä kiertävät mustat linnut kuin jotain odottaen...

Ninni Schulmanin trilleri Vastaa jos kuulet (Svarta om du hör mig, Tammi 2019, suomennos Maija Kauhanen) kantaa monia skandidekkariin yleisesti liitettäviä teemoja, voisi jopa siteerata Dagens Nyheterin sanoin "Mainio arkidekkari, jos ilmaus sallitaan: paljon ihmiskuvausta, eikä Ninni Schulman anna jännityksen herpaantua hetkeksikään.” Timantisti sanottu, sillä itse upposin täysin kirjassa muutamaan kiihkeään ihmissuhdekuvioon, vaikka takana oli järkyttävä kuolemantapaus hirvimetsällä. Seurasin hirviporukan uusinta jäsentä ja hänen touhujaan liikaa. Yllättäen olin tilassa, jossa tajusin liikkeellä olevan todella tiukan murhaajan eikä kukaan heistä voinut aavistaakaan kuka, yhtä vähän kuin kukaan tajusi, miten paljon Bodil pelkäsi monia asioita. Bodililla oli syynsä eikä kolmetoistavuotiaan Alvan katoaminen hirvimetsällä mitenkään parantanut hänen oloaan.

Paikallislehden toimittaja Magdalena ei kadu Hagforsiin muuttoaan vaikka hän on kuullut äitiyslomansa aikana työpaikkansa saattavan olla vaarassa. Vauvavalvomisesta huolimatta, hän päättää yrittää tehdä tekstiä äityslomankin aikana sillä hinnalla, että Petter alkaa jo epäillä heidän suhdettaan.

”Rakas, minä en jaksa”, Magdalena sanoi.

Käsi katosi. Huoneeseen tuli niin hiljaista, että kuului vain Livin hengitys pinnasängyssä.

”Ethän sinä nykyään enää koskaan”, Petter sanoi. ”Et ole koskaan sillä tuulella.”

Älä nyt suutu, älä korota ääntä, älä ala itkeä.

”Ole kiltti, rakas. Minä kanniskelen vauvaa ympäri vuorokauden, tunnen itseni koko ajan hikiseksi ja ällöttäväksi. Nils tarvitsee apua läksyissä ja pitää laittaa ruokaa ja siivota ja...”

Hyvin moni Magdalenan ympärillä voi nyt huonosti parisuhteessaan ja näillä keinoin Schulman onnistuu tuudittamaan lukijan auvoiseen arvaamattomuuden tilaan. Valpastuin vasta kun todellinen tekijä ryhtyi toimiin suojellakseen itselleen tärkeää salaisuutta, jonka eteen hän oli valmis tekemään ihan mitä tahansa. Siis: Ihan mitä tahansa!

Soppaa maustaa lisäksi suden salakaato, josta hirviporukan jäsenet kyräilevät toisiaan. Kukaan ei enää luota kehenkään. Ovet pidetään suljettuina, sillä sen takana voi olla kuka tahansa ihmispeto. Tällaiseen ei idyllisessä Hagforsissa olla totuttu ja paineet poliisia kohtaan kasvavat samalla kun

Magdalena katsoi yhä pistoolia...sen perää, joka välkähti, kun...Säihkettä. Timantteja. Tähtiä. Kuin maailmankaikkeuden kaikki tähdet. Niin kaunista. Niin äärettömän ihmeellistä.

*****

Tämän on lisäkseni lukenut ainakin Hemulin kirjahylly

*****

Dekkarit Leena Lumissa