Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Saari lepäsi meriusvan ja haahkanuntuvien piilossa. Harva sinne eksyi ja ne, jotka siitä tiesivät, kertoivat legendaa saaresta, jonne linnut lentävät kuolemaan. Toiset tiesivät, että se oli paikka naisille, joiden käytöstä ei pidetty normaalina. Liian vilkkaat olivat haureutta harrastavia, liian taiteelliset äitiyden tieltä hairahtuneita tai miesten paremmuutta uhkaavia. Ne, jotka oli annettu muuten vain pois, kuten Taimi Reposaaresta, hänen paratiisistaan, ihan vain koska hän oli liikaa. Oli likka kyllä fiksu, sillä osasi kaikki ulkomaan kasvitkin, jotka vieraiden maiden laivat toivat Reposaareen. Taimi annettiin perheelle, joka oli tullut London Villaan kylpylävierailulle. Joku tuotiin usvasaareen, Tiiralinnaan, vain siksi, että mies keksi juttuja päästäkseen ’vanhasta’ eroon. Niinhän runoilija L.Onervakin joutui mielisairaalaan heti kun hänen rakastettunsa Leino kuoli. Sitä ennen alkoholisoitunut Madetoja ei tohtinut Onervaan koskea. Runoilija koki ihmeparantumisen heti aviomiehensä kuoltua. Etten ikinä unohtaisi, kohtaan heti aamulla tänne kirjastooni tullessa kuvanveistäjä Camille Claudelin katseen. Hän oli Rodinin rakastettu ja oppilas,mutta kuinka hänen kävikään kun kun hän kehittyi vaarallisen hyväksi ja halusi perustaa oman salongin. Tämä kaikki on samaa usvan peittämää saarta, jonne joudumme, jos olemme omapäisiä, lahjakkaita naisia ja osaamme haluta muutakin kuin synnyttää lapsia kuten vaikka tuoda esiin omaa lahjakkuuttamme! Kirja kertoi huikea tarinan Krakovasta, johon olin rakastunut syksyllä pari vuotta aikaisemmin ja jonne kaiho elää.

En ottanut Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan heti, sillä tähdet eivät olleet kohdillaan. Nyt oli aika. Kertakaikkiaan! Kaukonen kutoo saareen tuotujen naisten elämistä, niin hoidokeista kuin hoitajista maagisen tarinan vailla vertaa. Jokaisella on diagnoosinsa, joita ylihoitaja Linnea lukee aluksi täysin normaaleina ja uskottavina sen aikaisille naisille. Pelkkä irtolaisuus, ettei ole asuntoa, riitti jo hulluksi määrittelemiseen. Ylihoitaja Linnean ja emäntä Allin lisäksi saarella toimi erikoinen kirkonmies Joel, jonka henki väistämättä korjasi monen kohtalon suuntaa ilman mitään huomiota. Emäntä Alli oli tomera ja lihallinen nainen, jolla oli kaipuita. Linnea puolestaan oli omaksunut hoidokkeihin yllättävän avaran katsantokannan, joka kuitenkin perustui järjestykseen, tuuletukseen ja rauhoittaviin kylpyihin. Vasta nähtyään Solveigin tekemät seinämaalaukset hän tajusi, että määritelmä henkisesti sairaan ja terveen välillä oli yhtä kevyt kuin ruususorsan höyhen. Kaikki herratohtorien tekemät diagnoosit naisista joutivat poltettaviksi!

Kukaan ei tajunnut miksi juuri heidän saarensa rantaan ajautui niin paljon kuolleita lintuja. Linnea käski kaivaa ruumiit maahan, mutta työmiehiä laiskotti ja he paiskasivat raadot kompostiin. Melkein alimmaisena järkyttynyt elossa oleva lintu yritti ilmoittaa olostaan, mutta onneksi hänelle, alkoi kuulua rauhoittavaa laulua. Ensin se oli kuin sanatonta tuutulaulua, kunnes siinä alkoivat erottua kaukaisen kotimaan tutut sanat ja lintu nukahti pitkään, rentoon lepoon voidakseen syntyä uutena saarella nähdyn kengurun kautta kun aika on.

Saaren usvan taika hämärsi rajat heidän ja meidän väleistä. Oli vain naisia ja muutamia miehiä, jotka halusivat elää maagisella saarellaan uiden outojen uniensa usvassa, juoda unelmia ja Tiiralinnan hengitystä. Tuntea miten saari järähteli öisin ennen aamuruskoa. Eräänä yönä

Tiiralinnan kompostikasan linnunraadot olivat maatuneet, niiden alta lehahtivat lentoon Solveigin mekon linnut, kaukana saaren sydämessä juoksi eläintarhasta karannut hätääntynyt kenguru.

Meri-Mirjami oli syntynyt ja kaikki saaren linnut, niin elävät kuin kuolleet alkoivat laulaa.

…koko saari soi. Vihdoin lapsen itku taukosi. Saari oli antanut heille rakkauden, enää heiltä puuttui toivo.

Lounatuulen kertojat kuten Katja Kaukonen, ovat omaa luokkaansa. Heidän ovat aallot ja veden hopea, taika ja tähtipöly, he eivät kaihda sanomista samalla kun nostavat taskuistaan tiirojen huutoja taivasta hipaisemaan. Heidän ovat niin nuotiotulien savut, kuin tarinat, joihin kääriydymme kuin johonkin kauan kaivattuun….toivoon.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirjasähkökäyrä  Suketus  Katja/Lumiomena   Tuulia/Lukutuulia  ja Ankin kirjablogi