Katso, että muutat mielipidettäsi sillä siunaamalla, kun
puolue tekee niin…Tarvitset vihollisia, et ystäviä, jotta vaikutat itse
luotettavalta.
Heidän ei pidä koskaan löytää minkäänlaista halkeamaa julkisivustasi.
Sinun pitää uskoa aatteeseen itse.
Kätke totuus syvälle pieneen sopukkaan, jonka voit lukita.
Älä sydämeesi, sillä sydän voidaan aina tiirikoida auki.
Kätke se aivojesi takaosaan niiden salaisuuksien taakse,
joita häpeät eniten. Joita et ikinä kertoisi kenellekään. Kaiken kantamasi
häpeän ja syyllisyyden sekä sen taakse, josta et milloinkaan voi puhua,
kuolisit mieluummin kuin kertoisit siitä. Pieni kova totuuden siemen.
Gustaf Skördemanin esikoisteos Geiger (Geiger, Minerva Crime 2021, suomennos
Katarina Luoma) on monipolvinen vakoiluromaani kylmän sodan vuosilta. Tarinan päähenkilöiden
liitto niin sodassa kuin rauhassa, on sinetöity kolmekymmentä vuotta sitten,
joten suloinen rauha makaa koko Ruotsin kuuluisan televisiosuosikin Stellan -isän
kodissa Brommassa. Stellan on jo kahdeksankymmentäviisivuotias, mutta pää on
terävä kuin partaveitsi. Aikuiset
tyttäret Lotta ja Malin käyvät tervehtimässä vanhempiaan heidän kauniissa kodissaan,
joka aivan pursuaa muistoja. Isä vietti heidän lapsuudessaan paljon aikaa
puutarhassa, vaikka heillä oli myös palkattu puutarhuri. Puutarhavaja oli kuin
isän pesä, jonne tämä pakeni milloin kuumuutta, milloin tyttöjen melua.
Perheellä oli siivoja Jane ja tällä tytär Sara. Jane ja Sara saivat asua yhdessä
rannan rakennuksista ja koska Sara oli tyttöjen ikäluokkaa, heistä tuli
ystävät. Vai tuliko? Nyt aikuisena hän miettii, miten vähän tytöt ehkä hänestä
perustivatkaan, palvelijan tytöstä. Kun syksy koitti ja koulut alkoivat, tytöt
unohtivat Saran aina seuraavaan suveen asti. Sara Nowak työskenteli Tukholman
poliisin prostituutioryhmässä, kun Brommassa tapahtui rikos. Sara alkaa
omapäisesti tutkia tapausta perustellen sen perheen monivuotisella
tuntemisella. Mitä enemmän hän käy Brommassa, sitä enemmän muistikuvien
satumaisuus alkaa särkyä ja hän joutuu kohtaamaan oman itsensä niin
pahassa kuin hyvässä, samoin Saran ja Malinin ja etenkin oman äitinsä Janen,
jota he huutelivat ’Cleaning Lady!’ kun tahallaan sotkivat paikkoja. Vain
Stellan ja hänen vaimonsa Agneta tuntuivat säilyvän muistikuvien mukaisina. Vanhat
albumit paljastivat, miten hauraita muistomme voivat olla ja miten paljon elämä
on voinut huijata.
Mitä selväpiirteisimmin menneisyys hahmottui, sitä häilyvämmiksi
muuttuivat nykyhetken ääriviivat ja sitä epätodellisemmalta oma elämä tuntui.
Elikö hän tosiaan nyt? Vai silloin?
Ikävästi mieleen tuli myös se, miksi hän todellisuudessa oli
halunnut juuri Martinin. Oliko syynä se, että hän sai vietyä yläluokkaan
kuuluvilta ystäviltään, etenkin Lotalta, jotakin tärkeää? Hän voitti saaliin,
joka nyt kuorsasi sängyllä leuka kuolassa. Ei mikään hurmaava näky. Martinin
puhelin piippasi ja Sara pyyhkäisi näyttöä. Multimediaviesti. Viesti, jonka jälkeen
Saralle aukeni oma hyväuskoisuutensa…
Skördeman tekee hyvää työtä aloittaessaan idyllistä, jossa
tapahtui tragedia. Näin luodaan pohjaa ymmärtää niitä moniselkoisia suhteita,
joista kylmä sota koostui. Agenttien salanimet, koko homman koodi, mitä ihmettä
on tapahtumassa kolmenkymmenen vuoden kulutta ja mitä Saksassa sijaitseva Fulda
tähän kuului? Neuvostoliiton sinne tänne ujuttamat agentit, joille oli luotu
uusi elämänhistoria. Tatuoitu se heihin niin, että uskoivat itsekin olevansa
mitä sanottiin, kunnes tietty koodi aukaisi toiminnan. Mukaan Stellan -sedän kutsuille
oli otettu Ruotsin merkkinimiä aina pääministeristä viihdyttäjiin asti. Sarakin
oli saanut kokea kutsujen kiihkeän, kuin odottavan tunnelman, kunnes heidät oli tyttöjen kanssa määrätty nukkumaan. Juhlat kestivät auringonnousuun ja aina alkoi uusia. Selvää
oli, että korkea-arvoisia vieraita kestittiin hunajaisilla herkuilla. Sopimuksia
syntyi. Uusia pommin rakentajia. Vieraita oli niin entisestä DDR:stä kuin
Neuvostoliitosta ja he kaikki sulautuivat ruotsalaisen yläluokan hauskanpitoon
viimeiseen pisaraan asti.
Kaikki nämä alkukantaset pedot, jotka näkivät nuoret naiset
pelkkinä käyttöesineinä. Itsensä alfauroksiksi julistaneet miehet olivat täysin
sukupuoliviettiensä vietävissä ja piilottelivat sivilisaation ja menestyksen
ohuen lakkakerroksen alla. Muutaman minuutin nautinnon tähden he tuhosivat
nuoren ihmisen elämän. Pitivät sitä oikeutenaan. Empatian puute oli
perinpohjaista.
Juoni on rakennettu perässä pysyttäväksi, sillä sidoksena toimivat lopulta kuitenkin kaiken politikoinnin keskellä henkilökohtaiset tunteet. Pysäyttämätön jano kostoon. Sara on jutun keskiössä, joten seuraa häntä. Pysyt linjalla. Kenen kohdalle osuikaan odottamattomin? Kuka itki pimeässä ensikertaa vuosiin ja miksi?
*****
Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta:)
VastaaPoistaJael, oijoi, piti kirjoittaa varoen, että ei paljastuksia! Tämä on eikä ns. perinteinen agenttitarina, minkä tietysti jokainen arvioi omasta näkökulmastaan.
Poista♥♥
Tämä dekkari oli kyllä minun makuuni. Sara Nowak on kiinnostava tuttavuus. Innolla odotan jatkoa.
VastaaPoistaAnneli A, Sara on tässä kantava voima ja myös yllätyksellinen.
Poista♥♥
Vakoilua, kiinnostavaa. Luin viime vuonna kaksi vakoilukirjaa (Ben MacIntyren tietokirjan ja Lara Prescottin romaanin). Laitanpa tämän nimen muistiin, on sitten mistä valita kun taas tekee mieli lukea vakoilusta. :)
VastaaPoistaLapsuudenn suosikkeja muuten oli Vakoilijan käsikirja ja Salapoliisin käsikirja. :D
Sanna, niin on. No enpä ole kuullutkaan.
PoistaMinä luin kaikkia mahdollisia rikosjuttuja....
♥♥
Luulen, että voisit tykätä tuosta Prescotin Tätä ei koskaan tapahtunut.
PoistaNoi käsikirjat oli kyllä aika kaukana rikosjutuista...:D
❤️❤️
Sanna, kiitos vinkistä♥
Poista♥♥