Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten saariseikkailu

Tuskin kukaan voi olla välinpitämätön, kun puhutaan saarista. Saaret herättävät mieliin tarinoita ja monille suvimuistoja. Toiset haluavat asua vain saaressa. Itse asun saaressa ja se on ihan oma lukunsa. Jos muuttaisin voisin asua vaikka Reposaaressa ja kerran on oltu muuttamassa Irlantiinkin. Suomessa saaria on nyt 178 947, joista 80 897 on meren saaria. Raili Mikkasen toimiessa kertojana ja Sirkku Linnean kuvittajana ( Minerva 2021) piipahdamme tässä kirjassa Kotkan Varissaaressa, Seilissä, Rosalassa Jurmossa Korppoossa, Kökarissa, Raippaluodossa, Tankarissa ja Hailuodossa. Koska en halua spoilata Railin jännittäviä tarinoita, valitsen muutamia itseäni kiinnostavia kohteita ja loput kaikki löytyvät tästä saarikirjasta.

Tältähän saari lasten mielikuvissa näyttää. Yhteysaluksia, hylkeitä, pieni purjevene harjoitteluun, kalastusta, suvionnea...

Varissaari sijaitsee vain noin kymmenen minuutin matkan päässä Kotkan satamasta. Siellä voi tehdä vaikka retken Merikeskus Vellamoon, jolloin avautuu saaren hurja historia. Hurjimmat meritaistelut koko Itämeren historiassa käytiin Varisssaaren edustalla. Taistelevat maat olivat Ruotsi ja Venäjä. Maita hallitsivat serkukset Kustaa III ja Katariina Suuri. Rauha solmittiin vuonna 1790.

Jännittävän tarinan meritaistelusta kertoo vain neljätoista vuotiaana armeijaan värvätty Aleksi. Vailla mitään taistelukokemusta nuoret miehet ottivat vastaan Ruotsin laivaston iskut. Aleksi ja hänen ystävänsä Ilja olivat jo meren armoilla ja vain onnistunut maihinnousu lähimpään saareen pelasti heidät. Lopulta kaikki vietiin laivoihin ja he tiesivät olevansa ruotsalaisten vankeja. Onneksi kuningas Kustaa III ja keisarinna Katariina II olivat solmineet rauhan ja kaikki pääsivät palaamaan koteihinsa.

Pellinki Porvoon edustalla käsittää parisataa saarta ja luotoa. Saaressa asuu ympärivuotisesti vähän alle 300 ihmistä. Kesäisin väkimäärä moninkertaistuu. Pellinki on kuuluisa mm. siitä, että siellä ovat kesiään viettäneet monet kuuluisat taiteilijat. Kuuluisin lienee Tove Jansson, joka pikkulikkana kulki polkuja pitkin hakemassa maitoa perheen kesäpaikkaan. Joskus matkat kestivät niin kauan, että Tove sai aiheesta kirjoitettua todenmakuisen kirjan Kuinkas sitten kävikään? Tämän pohjalta saarelle on kehitetty pulmapolku, jossa saa kulkea Toven jalanjäljissä, mutta perille ei pääse ennen kuin on ratkaissut neljätoista rastia. Kirjassa seurataan Väinön ja hänen perheensä seikkailupäivää Toven poluilla. 

Ohitamme Seilin, jolla on monen tuntema surullinen historia sairaiden hoitopaikkana. Emme ohita sitä sen takia, sillä Seili on todella kaunis ja kiinnostava kohde nykyään etenkin erikoisten puidensa ansiosta. Myös hylkeitä on helppo nähdä ja onhan koko saaren nimi varmaan peräisin ruotsin sanasta säl, joka tarkoittaa hyljettä. Seilistä on mukava tarina niiltä ajoilta kun hoitohenkilökunta asutti saarta. 

Ohitamme kiinnostavan Rosalan, joka liittyy viikinkiaikaan. Saamme jännittävän tarinan viikingeistä, samalla kun purjehdimme kohti

Jurmoa, jonne sydämeni on halannut jo vuosikymmeniä. Olisimme voineet sinne mennä,  mutta ennen kuin huomasimmekaan paattimme sijainti siirtyi Päijänteelle. Silti Jurmo♥ Ei tarvitse olla omaa venettä päästäkseen Jurmoon, sillä sinne kulkee yhteysalus. Matka kestää noin kolme tuntia. Jurmossa on ollut vakituista asutusta yli 800 vuotta. Jurmo -kiinnostus minulla alkoi, kun sain lahjaksi eräältä herralta Sandy Pimenoffin kirjan Iurima Ultima. Iurima iacet ultima versus australem plagam et proxima mari - Jurmo on kauimpana etelässä ja lähinnä merta. Jurmo on tarujen saari. Tämä kirja on kaksikielinen ja kertoo Jurmosta paljon ja etenkin sen asukkaista mustavalkokuvineen. Jos olet yhtä innostunut laamoista kuin minä, toki haluat Jurmoon, sillä siellä ne vaeltavat vapaina. Jurmo on niin kiinnostava kohde, että kannattaa varautua yöpymiseen. 

Jurmon tarina on niin kaunis, että kerron siitä vähän. Noin kolmisen sataa vuotta sitten laiva ajoi karille Jurmon lähettyvillä ja painui pohjaan. Miehistö pelastui saarelle. Ja sitten kävi niin, että miehistä nuorin, hollantilainen Willem, päätyi Lassfolksin tilalle:

Talon tytär oli kaunis ja loi nuorukaiseen ujon tutkivia katseita. Willem rakastui päätä pahkaa. Hän ei voinut enää kuvitella elämää ilman Beataa vaan halusi viettää tytön kanssa koko loppuelämänsä.

- Saanko mennä naimisiin Beatan kanssa? 

Isäntä ei vastannut moneen päivään, mutta lopulta hän saneli ehdot ja koeajaksi tuli kolme vuotta. Sitten tuli aika ryhtyä suunnittelemaan häitä. Willem alkoi iltaisin sulkeutua vanhaan pikkutupaan. Hän takuulla suunnitteli jotain yllätystä...

Hääpäivän aattona Willem viimein pyysi Beatan vanhempia ja muutakin talon väkeä suureen tupaan.

Odottakaa hetki, hän sanoi ja kiiruhti pikkutupaansa.

Hän palasi sieltä käsissään niin kaunis ja huolellisesti veistetty laivan pienoismalli, ettei talon väki ollut sellaista kuunaan nähnyt.

- Tämä on juuri samanlainen laiva, jossa me haaksirikkouduimme Jurmon rantaan, Willem selitti. - Halusin tehdä tämän Jurmon kirkkolaivaksi kiitokseksi pelastumisestani. 

- Toivoisin, että se olisi kirkossa jo huomenna, kun meidät vihitään, Willem pyysi.

Kylän miehet lähtivät saman tien ripustamaan laivaa kirkon kattoon, ja siellä se on kaikkien ihasteltavana vielä tänäkin päivänä.

Loput kirjan jännittävät saaret vilistävät silmissämme, kun purjehdimme hyvässä tuulessa  kohti mannerta. Raili Mikkasen kirjoista voin luvata, että ne ovat aina jännittäviä ja hyvin tarkkoja tiedon suhteen. Raili rakastaa karttoja kuten Lumimieskin. Kerran kirjamessuilla he löysivät yhteisen karttahulluutensa ja minun oli lähdettävä hakemaan seuraa muualta...Sirkku Linnean kuvat ovat kaikenikäistä lukijaa kiehtovia ja kyllä tekstikin vie aikuisia. Lumimies luki tämän kirjan jo ennen minua. Hän ja minä jaamme, emme kartta- vaan saarirakkauden. Saarissa on taikaa, kuten tässä kirjassakin!

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa