Ville Hytönen: Johannes Andreas

 Luin tämän kuun kolmantena päivänä Helsingin Sanomien Kulttuurista Miska Rantasen juttua Psykopaatin jäljillä. Oli jotain kiirettä taas ja laitoin lehden jutun kohdalta taiteltuna hyllylle. Niin paljon olin lukenut, että tiesin aiheen, mutta en muista aikanaan kuulleeni siitä mitään. Siihenhän on selvä syy: Neuvostoliitto vartio uutisia ja elimme siis vielä Neuvosto-Viron aikaa. Johannes Andreas Hanni niminen komeaksi väitetty mies oli syyllistynyt kolmeen poikkeuksellisen järkyttävään murhaan. Hänen vaimonsa Pillen katsottiin myöhemmin salanneen tietoja ja jopa osallistuneen tekoihin jossain määrin. En halua varoitella nyt herkkiä, sillä lehdessä on kerrottu koko tarina ja kirjan kirjoittaja on käsitellyt aihetta sukeltaen päähenkilöiden päiden sisään täyttäen tyhjiöt fiktiolla. Kyseessä ei olekaan tietokirja, mutta faktat ovat kohdillaan. Ville Hytönen sanoo sen, minkä minä olen usein yrittänyt sanoa: "Ihmisten tunne-elämää ei pysty kuvaamaan vain sitä kautta mitä tapahtui, vaan siinä täytyy olla jotain muuta. Fiktio tuo enemmän tietoa esiin kuin faktakirja."

Ville Hytösen romaani Johannes-Andreas (Like 2022) kuljettaa toisiinsa rakastuneen parin mukana heidän mustaa lapsuuttaan sekä rikosta yleistä moraalia, Jumalaa ja sosialismia vastaan. Tarinan kertojina vuorottelevat Johannes-Andreas ja Pille. Johannes-Andreakselle Neuvostojärjestelmä  oli kaikki kaikessa. Pillestä ei aina saanut selvää. Hänellä oli varakas täti Suomessa, hän ryyppäsi reippaasti ja harrasti seksiä melko vapaasti. Tietenkin ottaen huomioon, että hänen miehensä ei saanut tietää. Pille oli myös pelottavan mustasukkainen ja sai raivokohtauksia miehensä petettyä häntä. Kaiken ylle lankeaa kuitenkin tiheä sumu, kun vuonna 1982 Nõmmessä tapahtuu kolme raakaa murhaa. Kuin täyttä luottamusta osoittaen Johannes-Andreas kertoo teot Pillelle, joka raivoaa aikansa, kunnes miehensä kuviteltu ihanuus ohittaa tekojen irvokkaan julmuuden. Vain toisinaan Pille:

Minä halusin pois kaikesta. Lintujen luokse, kyyhkysten kujerrukseen.

Johannes-Andreas:

Minä olin Johannes, pappisperheen lapsi, myöhemmin ehkä sosialisti, työläinen ja aviomies Ja minä olin Andreas, öinen saalistaja, salaisuuksien kätkijä ja elämän ja kuoleman ratkaisija.

Minä olin Johannes-Andreas Hanni, papinpoika maailmassa, jossa pappeja ei enää tarvita. Siksi minä olin se mikä minä olin.

Johannes-Andreaksen lapsuus oli täynnä väkivaltaa. Jos isä olisi ollut vähänkin tietoisempi ihmismielestä, hän olisi tajunnut mihin poikaansa ajaa, sillä merkkejä oli kaikkialla...

Pojasta olisi toisissa oloissa voinut olla parempaan. Hän luki mielellään, hän piirsi, hän osasi olla hauska seuramies, hän oli kiinnostunut monesta, mutta viina ja jo lapsena myrkytetty mieli ajoi hänet veriselle tielle. Juodut alkoholimäärätkin jo aiheuttivat väkivaltaa, jonka kutsu voitti kaiken hyvän.

Olin lamaantunut, raskas ja punainen. Olin lunta, olin lintu. 

Eletään Neuvosto-Viron viimeisiä aikoja. Kohta kansa laulaa itsensä vapaaksi. Muistatko missä olit silloin? Minä muistan hyvinkin, sillä olen aina omannut käsittämättömän kiinnostuksen Viroon. Tämä kirja on jonkinlaista tirkistelyä noihin vuosiin ennen vapautta ja miten kaikesta oli pulaa ja miten tärkeä Suomi oli Virolle niin monessa asiassa.

Ville Hytönen on jäätävän huikea kirjoittaja. Ei ollut vaikea arvata, että luen murhista kertojalta, joka on antanut kynänsä hetken viivähtää runomusteessa, meren vaahdossa, nuotiotulien savuissa. Runoilijat ovat parhaita monessa. He eivät rakentele järkyttävän koukeroisia, ylipitkiä virkkeitä. Lauseet ovat pelkistettyjä. Isonkin asian Hytönen kertoo lyhyesti, mutta kaiken perässä voi kujertaa lumikyyhky. 

Johannes-Andreas hyvästeli ikkunakalteriensa takana kyyhkyset poistuen omasta päätöksestään tuonpuoleiseen. Pille tuomittiin, kunnes Lennart Meri hänet aikanaan armahti. Hän muutti Suomeen saadakseen eron tapahtumiin. Psykiatri Antti Liivin mukaan Pilleä ei olisi tullut ikinä vapauttaa vankilasta. On täysin mahdotonta tajuta, että Pille oli niin vietävissä. On asioita, jotka jäävät raskaan sumuverhon taakse niiden koskaan kirkastumatta. Joskus tietämättömyys voi olla armoa pahimmasta. Ja sen lukeminen osa mustesekoituksen parhaimmasta. 

Minä suljen tämän laatikon nyt. Älä koskaan enää palaa luokseni. Auringonnousu...

                                JOHANNES-ANDREAS

...auringonlasku.