Anneli Heliö: Anna Ahmatovan elämä

Unissani kävelen Fontankan talossa ja etsin Anna Ahmatovaa. Hereillä ollessani katson kuvia hänestä ja luen hänen runojaan. Hän ei helposti hymyile Ja vaikuttaa ylimykselliseltä kiitos hyvän ryhtinsä ja pidättyvän ilmeensä. Kun kerron hänelle, miten hänen runonsa asuvat minussa, hänen silmänsä hymyilevät ja hän kysyy haluanko kuulla hänen lukevan muitakin runojaan. Sydämeni lyö ylimääräisen lyönnin ja istun häntä vastapäätä avatakseni itseni naiselle, jonka kohtasin kerran Fontankan kadulla. Olin silloin lukenut Anna Ahmatova Fontankan talossa ja saanut ensimmäisen kuumeeni naiseen, jonka kaikki runot luin myöhemmin Anneli Heliön suomentamina kirjasta Anna Ahmatova Olen äänenne, Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi) Ne kaikki yhdessä kirjassa Anna Ahmatovan runouden suomentajan ja tutkijan Anneli Heliön uskomattomana työnä. Sitten vaivuin kuuntelemaan Annan äänen sointia...

Kerran Anneli Heliö sanoi kuin ohimennen kirjoittavansa elämäkertaa Anna Ahmatovasta. Hän kirjoitti sitä kolmekymmentä vuotta ja ne vuodet minä pidin aktiivista kirjablogia yli ajan myrskyn vain odottaen neljätoista vuotta, että saisin tutkijan kirjoittaman elämäkerran Annasta. josta pitivät niin naiset kuin miehet. Hänessä oli jotain kuin Virginia Woolfissa, mutta kummallakin ihan erilainen taakka kannettavana.

Anna Ahmatova ja Nikolai Punin 1927. kuva Pavel Luknitski

Anna kantoi bolsevikkivallankumouksen halua tuhota kaikki kastamalla ne vereen, jos vain pilkun paikkakin olisi ollut Stalinin mielestä hallintoa pilkkaava. Outoa, että mikä oli lopulta parasta mainosta Neuvostoliitolle, se eli intelligentsia oli tuhottava. Outoa oli sekin, että Anna Ahmatova oli merkitty tähtiin todistamaan, miten häneltä vietiin rakkaimmat kaikista ja myös oma poika, joka oli ensimmäisestä avioliitosta Nikolai Štepanovitš Gumiljovin kanssa. Lev ei antanut äidilleen anteeksi, sillä Stalin laittoi pojan heti leireille jos jompikumpi ylitti hänen bolsevistisen vaatimustensa rajan. Lev totesi: " Ainut vikani oli se, että minulla oli nuo kaksi sukunimeä: Gumiljov ja Ahmatova." Levin katkeruutta lisäsi, että Anna oli jättänyt hänet isoäidille, olematta itse äiti pojalleen. Hän toisti myös usein Annan puolustellessa itseään, että "mitä sinä oikein touhusit eteeni, mitä touhusit?" Kukaan meistä ei voi tietää Annan syvimpiä tuntoja, mutta tuskasta nousi myös monta runoa pojan puolesta. Osalla noista runoista hänen oli jopa imarreltava Stalinia. Ne Ahmatova jyrkästi kielsi myöhemmin liittämästä kokoelmiinsa. 

Lev Nikolajevitš Gumiljov 1953 (1912-1992)

Ukrainalaissyntyinen runoilija Anna Gorenko-Ahmatova syntyi kesäkuun 11. (23.) päivänä 1889 Mustanmeren rannalla, Bolshoi Fontanissa, lähellä Odessaa.Hänen viimeinen leposijansa  Terijoen Kellomäellä (Komarovossa), missä sijaitsi Leningradin alueen Kirjailijaliiton hänen käyttöönsä vuonna 1955 myöntämä datsha. Ahmatovan koti kaikkien kodittomien vuosikymmenien jälkeen. (A.H.)

Kukapa olisi uskonut, että tuonne pienen kopin kokoiseen datsaan kokoontui kulturellia väkeä Ahmatovan elämän loppuun asti. Anna tiesi!

Hän kertoo jo viisitoistavuotiaana tunteneensa merkityksensä ja lahjansa runoilijana: "Kun olin viisitoistavuotias, äiti ehdotti, että pistäytyisimme katsomassa huvilaa, jossa olin syntynyt, mutta jota en ollut koskaan nähnyt. Mökin ovella sanoin: "Tänne tulee vielä joskus muistolaatta..." Äiti närkästyi: "Hyvä Luoja, miten huonosti olen sinut kasvattanut."

Anna Ahmatova 1920 -luku. kuva Nikolai Punin

Annan eksoottinen ulkonäkö tuli ukrainalaiselta isältä, vielä vahvemmin isänäidiltä, joka oli kreikkalainen, äiti oli venäläinen ja isomummo tataariruhtinatar! Anna opiskeli Kiovassa ja lopulta lakia Kiovan yliopistossa. Boheemi nuoruus Pietarissa, kaikista esteistä huolimatta läpimurto runoilijana 1910 -luvulla. Hän kirjoitti 65 vuotta. 

Ahmatova koki maailmansodat ja Leningradin piirityksen, josta hänet tosin pian evakuoitiin, sillä Stalinille oli tullut tunne, että Ahmatova oli jo liian kuuluisa kuollakseen.

Tämä on tietokirja ja Heliö on hyvin tarkka pienimmästäkin yksityiskohdasta. Sitä en tosin tiennyt, että Ahmatovalla oli useampia avioliittoja ja muita rakkauksia. Siitä hän ehkä sai verensä kiertämään, kun useimmiten oli nälkä ja kylmä, niin rakkaus lämmitti.

Sir Isaiah Berlin 1964 (1909-1997) Berlin oli Annan ikkuna muuhun maailmaan. Silloin ei ollut suotavaa tapailla missään merkeissä ulkovaltojen edustajia, joten Stalin kyllä maksatti tämän. Annan mielestä heidän tapaamisensa käynnisti kylmän sodan.

En voinut aavistaa, että Anneli kertoo niin kiinnostavasti Annan ryhmään ja elämään liittyvistä miesrunoilijoista. Puninin olin kohdannut jo aikaisemmin, samoin Osip Mandelštamin ja kuka olikaan neljäs, vaan ei mies: Marina Tsvetajeva (Jokapäiväinen elämämme). Lisäksi ehkä moneen vaikutusta eniten omaava Boris Pasternak täydensi nelikon. Boris oli saanut näkymättömän arvon Stalinilta kääntäessään runoja Georgiasta. Kun häntä pyydettiin antamaan katteettomia syytöksiä, hän ei suostunut ja silti selvisi.

En kirjoita tätä kirjaa uusiksi, mutta kerron mitä muita helmiä löytyy kuin edellä olen maininnut. Hän jota runous kiinnostaa, löytää nyt monia runoja tai niiden osia, joista ilmenee, kenelle runot on kirjoitettu. Usein niihin sisältyi suuri tragedia ja ne Annan ystävä Lidia Tšukovskaja opiskeli ulkoa. Suojasään alettua naiset alkoivat kaivaa mielten kellareita ja tuoda runoja päivänvaloon. Todellinen helmi. Toinen ovat nämä miehet. Lahjakkaat runoilijat. Heitä Stalinilla oli varaa ajaa kuolemaan tuhansia, mutta lopulta kuuluisuus saattoi pelastaa.  Stalin tajusi mikä arvo oli kuuluisien runoilijoiden elämällä. Boris Pasternak oli likellä tuhoa kirjoitettuaan Tohtori Zivagon ja saatuaan siitä ulkomailla Nobelin kirjallisuuspalkinnon 23.10.1958. Keneltäkään mitään pyytämätön Anna sai myös kunniatohtorin arvon, jota pääsi noutamaan 1965. Sitä ennen Anna oli saanut Kansainvälisen Etna -taormina -kirjallisuuspalkinnon Italiassa joulukuussa 1964.

Anna Ahmatova, Lontoo, 1965   Hänen hymynsä♥

Kirjan arvo on suuri kaikille kiinnostuneille siinäkin, mitä Neuvostoliitossa silloin tapahtui. Kehenkään ei voinut luottaa. Oma lapsi saattoi ilmiantaa vanhempansa. oli syytä tai ei. Valokuvia on kiitettävän runsaasti.

Anneli Heliö on joensuulainen taiteilija ja teatteriohjaaja, FM. Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi). Nyt hän on kirjoittanut Anna Ahmatovan elämäkerran Anna Ahmatovan elämä  (BoD 2023), jolle en ehdota yhtään vähempää kuin tulla valituksi Tieto Finlandia -kirjojen joukkoon!

Neuvostoliitossa oli kaksi naisrunoilijaa, joita verrattiin toisiinsa. Vaikka he eivät tavanneet useinkaan, he olivat tietoisia toisistaan ja mystisellä tavalla ystäviä. Marina Tsvetajevasta luin ensimmäisen kerran Riikka Pelon teoksesta Jokapäiväinen elämämme ja olin yhtä liikuttunut kuin kirjan Finlandia voittajaksi valinnut henkilö. Yllättäen lopetankin Marinan runoon, jonka on suomentanut Anneli Heliö. Runo on kirjoitettu ja omistettu Anna Ahmatovalle.

Sinulle, joka tulet maailmaan,-

kuin henkäys,-vuosisadan kuluttua,

kuin kuolemalle vihitty, -syvältä ajan kuluttua ,

sinulle kirjoitan:

Rakkahin! Ethän etsi minua! On toinen aika!

Edes vanhukset eivät minua muista.

Ja runoni,

kuin tomua kädelläni!-

Ja tuulessa  haet taloa,

jossa tulin maailmaan - tai 

jossa jonain päivänä tulen kuolemaan!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa