- tulisit vaikka tuskassa sydänyön hetkellä... - anche se fossi venuta nel dolore...

 - tulisit vaikka tuskassa
sydänyön hetkenä
niin että pimeys verhoo itkun
tulisit ahdistukselta salaa
vailla sanojen tai 
seurustelemisen velvoitusta
kuin ottaisit lomaa itsestäsi

ja minä 
ottaisin sinut vastaan pimeässä
siirtäneenä itseni syrjään
vailla kasvoja kuin yö
kuin ei-kukaan
vain yötä ja hiuksia

painautuisit minuun
lievittäisit itsesi minussa
antaisit minulle lievityksen
ja lähtisit hiljaa
puhdistuneena liiasta tuskasta
kuin minä, yö

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella (WSOY 1988)
George Yepes Axis bold as love

*****

Anche se tu fossi venuto nel dolore,
nel momento della notte piena
così, che il buio copre il pianto.

Se tu venissi di nascosto dalla angoscia,
senza parole, ne dovere di frequentarci.
Come se tu prendessi le ferie da te stesso.

Ed io,
ti accoglierei nel buio,
mi metterei da parte
senza un volto, come la notte
come una nessuna,
solo la notte ed i capelli.

Ti rannicchieresti vicino a me,
ti allevieresti te stesso dentro di me.
Mi daresti il sollievo,
ed andresti via in silenzio
liberato dal troppo dolore.

Come io, la notte.

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella, WSOY 1988, käännös italiaksi Tuuli Piuhola)

Heli Pekkarinen: Kylässä Italiassa

Meistä monilla lienee jokin maa, jossa on kuin toinen kotimaa. Haluaisimme ahnehtia kotomaamme sekä sen toisen, jonne ikävä on alati. Kaikkea ei voi saada, mutta jos kovasti yrittää, voi tapahtua jotain ja huomaatkin asuvasi 'toista kotimaatasi'. Mielessä se maa voi joskus vaihtua. Minulle se oli tosi kauan Italia. Mieheni sai sinne jopa työtarjouksen erään firman toimitusjohtajana. Kokemuksemme on vain muutamia kertoja. Kun ystävämme puoliso menehtyi melanoomaan ja olin juuri itse ensimmäisen melanoomani sairastanut, tajusin, että Italiassa olisin päivät sisällä. Tämän kerron tarkoituksella pohjaksi haluamatta olla negatiivinen. Toisellehan Italia on paratiisi ja meidän I-maamme vaihtui Itävaltaan.  Syy mikä Italiassa kiehtoo, on maan historiallisuus, Vanhat rakennukset ja kadut. Tosin Sveitsissä ja Itävallassakin niitä, mutta ehkä Italia romanttisine pikkukylineen vie voiton. 

Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa (Avain 2023) herättää todellakin pitkään kestäneen Italia -nälkäni. Olen kiinnostunut historiasta ja jokainen kivi kirjan kuvissa kuiskii kauas menneisiin aikoihin. Heli Pekkarinen on Roomassa asuva filosofian tohtori, vapaa kirjoittaja ja innokas harrastajavalokuvaaja, kuten minäkin. Tosin Helin kuvat ovat jo taidetta:

Corciano Umbriassa, kylä kuin lumottu satulinna. Kyläesittelyssä kerrotaan suunnattomasta aikamatkasta jopa ennen ajanlaskumme alkua! Kylän hiljaisuus ja kaikkialta kuuluvat menneiden aikojen tarinat tuovat oloon maagista taikaa. Kylästä on kiitettävästi selostusta, jos joku sinne haluaa mennä.

Castel di Tora Laziossa saattoi ihailla kylän alapuolella turkoosina kimmeltävää Turano-järveä. 

Jos Turano-järvi onkin keinotekoinen ja nuori, sen rannalla kohoava Castel di Tora mainitaan läheisen Farfan luostarin asiakirjoissa jo vuonna 1035, tosin silloin nimellä Castrum Venus (suo. vanha linna.)

Tellaro Liguriassa on kirjailijoita innoittanut kylä. "Ma purtroppo il treno acclera...", valitettavasti juna kiihdyttää, lopettaa italialainen runoilija Eugenio Montale runonsa Verso Tellaro, jonka hän on kirjoittanut oletettavasti samoihin aikoihin kuin hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1975. Runossa kuvataan ohi kiitävästä junasta nähtyä välähdystä Tellarosta, josta purskahtaa sitruunoiden ja appelsiinien polyfonia.

Tellaroon liittyy maaginen kuvaus miten mustekala aikoinaan pelasti kylän.

Spello Umbriassa tarjoaa yhden kauneimmista kuvista minulle. Helin mukaan kyläkaipuulaiset etsiytyvät usein Umbriaan. Myös Helin mielestä kylä on syötävän kaunis. Kylän historia on hyvin vanha ja se kerrotaan kiehtovasti. Minua innoittaa vanha ja rosoinen! Aloin katsella karttaa, että josko tuonne vielä edes ajaisimme..., mutta turistikauden mentyä ja ilmojen viilennyttyä.

Heli toistaa kerta kerran jälkeen kylien hiljaisuutta, joka onkin suuri houkutin ellei pidä suurkaupunkilomista. Tietenkin Heli vilauttaa myös kulinaarista puolta, mutta tästä minulla on tosi outo kokemus. Olemme aina syöneet italialaisissa ravintoloissa parhaiten Italian ulkopuolella, kuten Sveitsissä ja Itävallassa. Elin itse Italian lomat melkein vain jäätelöllä ja meloneilla sekä Parman kinkulla, joka se ei enää laskisi, sillä olen eettisitä syistä lopettanut sian syömisen. Ja erilaisilla salaattiruoilla. Mikä vahinko, että emme osuneet hyviin mereneläviä tarjoaviin ravintoloihin. No, eikö mitä, tiedän niitä monta Italian ulkopuolella. Jos on viini-ihminen, tekee maasta todella löytöjä.

Kirja on valtavan houkuttava kiihdytys kohti Italiaa! Kuka voi vastustaa historiaa, hiljaisuutta, herkullisia juustoja ja viinejä ja italialaista jäätelöä. Kahvi on myös kuin toisesta maailmasta. Olemme ajaneet ensimmäisen Italian reissumme kolmen lapsen kanssa ja siitäkin selvittiin hengissä. Vahva suositus tälle upealle matkakirjalle!

Orvokkeja armaalleni

 Meillä ensimmäiset kukat ulkona ruukuissa ovat orvokit. Ne kestävät jo vapusta melkein mitä vain. 

Tässä kuva toukokuulta 2019. Hyvin selvisivät. Muut kuvat tältä keväältä. Näistä kun ei tule niin kirjoitettua, kun ovat niin kuin selviö, mutta väri ei aina olekaan.

Tässä kylmä yö takana, mutta toipuivat hienosti aamupäivän auringossa. En nypi kuihtuneita kukintoja pois, vaan kun ovat laakeisssa, suurissa ruukuissa kasvaneet yli mittojensa, istutamme maahan jatkamaan elämää. Sieltä ne siementävät sinne sun tänne ja parhaat kukkivat uudelleen laattakivien rakosista joulukuussakin!

Oli ihan sattumaa, että sain juuri tätä väriä. Muutakin on ollut.

Tässä esim. usein ollut väri. Nyt halusin jotain voimakasta. Tyttären Taika -sheltille käyvät värit kuin värit. Mieheni sen sijaan sanoo aina väreistä jotain ja myös huomauttaa ennen vappua ellei orvokkeja ole vielä istutettu ruukkuihin.

orvokkiterveisin

Leena Lumi

Päärynäpuu heräsi eloon vasta kuusen suojassa

 

Meni muutamia vuosia ennen kuin pääsimme päärynäpuun kanssa tähän tilanteeseen. Ensin istutin keskipihan aurinkoiseen paikkaan, jossa pilvikirsikalla oli ollut oma suurenmoinen ja sittemmin traaginen kohtalonsa. Ei pärjännyt. Sitten siirsimme green housen viereen kuin vähän suojaan, mutta kuitenkin aurinkoon. Siinä se kituutti. Tunsin kastelevani tulevaa tuhoa, kun päätimme kuitenkin yrittää näin kiinni kuusessa. Meni muutama vuosi ja nyt puu kukkii ensimmäisen kerran. Vasta tämä ensimmäinen kukkaterttu, mutta ihme sinänsä.

En ole varma enää puun nimestä, mutta se oli se innokas päärynäpuuvuosi, joten uskon puun olevan Pepi. Vieressä kasvavat kirsikka-, omena- ja luumupuut. Casper Julianille on istutettu oma valkeakuulas. Varhain kypsyvä ja lasten ja aikuistenkin makuun herkullinen.

Sitten aloin miettiä ilmansuuntia ja tuulia. Tässä kohden päärynäpuu saa suojaa ainakin Pohjoisen kylmiltä viimoilta ja saattoihan kaivata kaveriakin. Nyt on jännittävää nähdä, saammeko satoa ja miltä maistuu. Vietin nuorena monia kesän viikkoja Säkylässä isän sukulaisten luona Pyhäjärven rannalla. Perheen lasten kanssa viritimme teltan päärynäpuiden lomaan. Ja selvästi kyseessä varhain kypsyvä laji, koska ehdin minäkin nauttia mehukkaista, makeista päärynöistä ennen Luvialle paluuta ja koulun alkua. Kävimme visiitillä muutama vuosi sitten, mutta niitä puita emme enää nähneet.

Tällainenkin aurinkosuoja kuusesta illan myötä sukeutuu. Nuputkin alkavat nukahdella...

Anna Gullichsenin Satu ja päärynäpuun Pyrre kertoo sadunoloisen tarinan päärynäpuusta. Kuvitus Cara-Maria Knuutinen (Tammi 2008, suomentanut Tittamari Marttinen). Saatu lahjaksi Katjalta.

Olemme vyöhykettä IV, mutta näillä saarilla III. Siinä kitui aikansa. Sitten minun hermoni pettivät ja sanoin Reimalle, että 'pilko risukompostiin'. No eihän mieheni niin tietenkään tehnyt. vaan halusi kokeilla jotain uutta. Hän istutti puun rangan hedelmäpuutarhaa rajaavan ison kuusen oksistoja liki. Tunsin kastelevani tulevaa tuhoa. kun päätimme kuitenkin yrittää. Meni muutama vuosi ja nyt puu kukkii ensimmäisen kerran. Vasta tämä ensimmäinen kukkaterttu, mutta lienee tulossa lisää.

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Puutarhakirjat Leena Lumissa

Hila Blum: Kuinka rakastaa tytärtään

Pimeällä kadulla, tuhansien kilometrien päässä kotimaasta, seisoo yksinäinen nainen.

Hän tuijottaa talon ikkunasta sisään: kaksi kaunista lasta, isä ja äiti.

Talossa asuu hänen tyttärensä tuntemattoman miehen kanssa, siellä leikkivät hänen lapsenlapsensa, joita hän ei ole koskaan tavannut.

Mitä tapahtui? Miksi tytär lähti?

Israelilaisen Hila Blumin teos Kuinka rakastaa tytärtään  (Ech éehov et biteh, Tammi 2023, suomennos Minna Tuovinen) on kirja, jonka valitsin alussa olevan takakansitekstin takia. Minua se huvitti, mutta miten väärässä olinkaan. Kuinka rakastaa tytärtään on kipeä kirja. Moni meistä muistanee joskus ajatelleensa ettei kasvata omia lapsiaan kuin oma äiti teki. Se on harhaa. Menneisyys ei lähde jättämättä varjoaan kaiken ylle. Myöskään Joela ei pääse irti lapsuudestaan, vaikka ulospäin kaikki tuntui olevan hyvin. Tavallaan löysin kirjasta itseni, sillä kuopuksen vaikeat allergiat määräsivät minut hoitamaan lapseni vauvasta asti. Se ei todellakaan ollut suunnitelmani kun Jyväskylään muutimme. Lopulta aloin löytää monia juttuja, joista nautin. Kuulin tyttären ensimmäiset sanat ja koin hänen ensiaskeleensa Zürichissä. Näin ensimmäiset piirustukset, kaverit ja lumilinnat. Rakensin valtavan salaisen puutarhani ja sitten...Olin etuoikeutettu, sillä mieheni näki tytärtään paljon vähemmän. Kiintymys oli väistämättä molemminpuolista. Ja tyttäreni on kiittänyt kauniisti minua siitä, että olin hukan hipahtava kasvattaja, taiteellinen, mutta myös rajat tajuava. Silti voin kuvitella, että jossain on ollut jotain, minkä hän tekisi toisin. Ja nyt nimenomaan puhumme tyttäristä. 

Blumin tyyli viehättää minua. Tällaisia alle  kahdensadan sivun romaaneja enemmän ja kaikki tarpeellinen on sanottu. Kirjassa todetaan tyttären olevan aina äidilleen arvoitus ja uskon, että siinä on perää. Suurinkaan rakkaus ei anna armoa. Joela ei pinnallisesti tehnyt kovinkaan pahoja, mutta hänen rakkautensa oli niin suuri, että siitä tuli kuin maanvyörymä, jonka alle lapsuudesta teiniksi kasvava Lea jää puristuksiin. Hän itkee paljon, mutta ei sano tietävänsä syytä. Lopulta kun hän on aikuinen, hän katoaa. Joela on mestari löytämään eikä mene kauaakaan kun tyttären ja tämän perheen asuinpaikka kaukana Israelista on äidin tiedossa.

Mitä hän tällä tiedolla tekee onkin sitten jo oma juttunsa. Kirjassa ei ole tippaakaan fyysistä väkivaltaa, mutta ihan puhtoinen ei ole Leakaan. Kleine Zeitung on ehkä määritellyt parhaiten:

"Tuskallisen kaunis ja julman rehellinen tarina äidinrakkaudesta."

Yllätys oli tavata kirjassa Lou Andreas-Salomé, jolta blogissani on runokin muistaakseni Even suomentamana. Ja siellä tietysti myös Rilke...Kohtaus uimarannalla on aika kauhistava, sillä Lou huutaa uimassa olevalle äidilleen...

Hila Blum on pelottavan hyvä kirjoittaja. Hän kirjoitti iholleni terävällä kynällä ja pieniä veripisaroita alkoi tihkua. Alkoi sataa, ikkuna yöhön oli auki ja hengitin syvään, sillä tiesin tehneeni ylitse parhaani. Osaan olla rento ja hauska enkä viilaa pilkkuja, kun huomaan, miten on aika rakastaa ja ottaa syliin. Uskallan kiittää itseäni! Tyttäreni kavereista usein joku oli meillä yötä ja syömässä viikonloppupöydässä. Sain taas kerran viestin yhden kaverin äidiltä, että 'M:llä oli niin hauska syödä ja jutella pöydässä tunteja, kun koko perhe oli koolla ja aina kynttilöitä ja myös lasten mielipiteet otettiin huomioon.'

Älkää pelätkö vaan tarttukaa loistavaan ja erilaiseen teokseen. Suotta pelätä ainokaisuuden ainoaa valoa...sehän on kuin tähtiä sataisi.

Toukokuulta

Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

Piippa Mutikaisen taidenäyttelyssä Jämsässä serkun kanssa

 Eilen oli vähän kuin sukukokous, sillä olin serkkuni Annen kanssa Piippa Mutikaisen taidenäyttelyssä Jämsässä. Anne ja Piippa Mutikainen puolestaan ovat pikkuserkkuja ja Piippa taas on sukua miehelleni Reimalle.

Tämä ihastuttava lintukuva, jonka nimi on Seurapiiri, oli lähteä mukaan. Kuvan armoton viehätys on sävyissä sekä jokaisen yksilön erilaisuudessa, joka oli hyvinkin pieni. Taiteilija tuntee linnut, sillä tunnistin niitä yksityiskohdista.

Sipuli. Olen heikkona sipulileihin niin luonnossa kuin kuvissa. Sillä voi olla jotain tekemistä kirjailija Günter Grassin kanssa tai sitten ei. Keittiöni ei tykkäisi tästä yhtään huonoa...

Ensi yönä näen unta, että vaellan kultaisessa metsässä...Maalaus takanani on Aika kultaa muistot. Kiitos Piippa ja toivottavasti pian tapaamme♥ Kiitos serkku monimuotoisesta päivästä aina sinne 'akikaurismäkeläisyyteen' saakka♥

Leena Lumi

"Minun taiteellisen työskentelyni keskiössä on ihminen, luonto ja ihmisluonto."

- Piippa Mutikainen -

Tunnelmallista äitienpäivää!

Tunnelmallista äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja isoisoäideille! Herkkuja, kukkasia, kirjoja, mutta ennen kaikkea yhdessäoloa♥ Omalle äidilleni etähalit eli pitkästä aikaa emme vietä äitienpäivää yhdessä. Kesäkuulla sitten...Merimestaan ja muuta kivaa.

Kesäkuussa vietämme myöhäistä äitienpäivää ja....

Toukokuun tyttäreltä rakkaalle äidille lemmikkejä!

Halit!

Leena

Peili ei voi uskotella että....

 Peili ei voi uskotella että vanhenen

kun olet samanikäinen kuin nuoruus,

vaan kun näen ajan uurteet sinussa,

aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.

Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi

on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,

se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.

Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?

Voi rakas, pidä huolta itsestäsi

niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,

ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti

kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.

     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,

     lahjotit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -

William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens Pullopostia mereltä

Luettuani kirjan Murkens ja hirmuinen myrsky, aloin jo odottaa jatkoa. Nyt se on tässä pöydälläni. Murkensit ovat noin viisivuotiaiden tietokirjoja, joita pääsee lukemaan aikaisemminkin aikuisten seurassa. Jokaisessa Murkensissa on oma aiheensa. Tässä uusimmassa käsitellään turvallisuutta ja luottamusta, kaveritaitoja sekä edellä mainittuja asioita mukaansa tempaavan tarinan keinoin.

Maaret Kallion, Susanna Ruuhilahden ja Julia Savtchenkon tietokirja Murkens Pullopostia mereltä (WSOY 2023) käsittelee lasten vuorovaikutustunteita ja opettaa luottamaan oikeisiin ystäviin. Tätä kirjoittaa Nana, joka huomenna laittaa uusimman Murkensin matkalaukkuun ihan viemisinä lapsenlapselleen Casper Julianille. Hänen vanhempansa ovat innokkaita tarinoiden lukijoita ja Casper aina iloinen ei suutu muuta kuin, jos kirja otetaan häneltä pois.

Murkens viettää aurinkoista päivää merenrannalla ja on suorastaan nukahtanut hyvään oloonsa.

Nekku on löytänyt vedestä jotain kiehtovaa ja alkaa haukkua: "Pullopostia, HAU HAU! Pullopostia, HAUDI HAU! Murkens herää ja kieltää Nekkua haukkumasta ettei joku muu vain saa meren tuomaa aarretta. Sitä ei niin vai saadakaan, vaan Näkkinen tulee avuksi. Kun pulloposti paljastaa salaisuutensa kukaan kolmikosta ei osaa tulkita outoja koukeroita, joten heidän on lähdettävä ryhmänsä neljännen jäsenen luo.

Kolmikko lähtee kohti neljättä jäsentään, Hentolaa, joka on puutarhaansa hoitamassa.

"Miten ihana yllätys!" Hentola huudahtaa ja ottaa muutaman kevyen tanssiaskeleen. "Menen heti laittamaan meille seljankukkalimonadia ja kermavaahtoa metsämansikoilla."

"Ensin työ, sitten huvi", Murkens komentaa.

Hentola alkaa tulkita tekstiä lennellen sen mukaisesti. Tuntosarvillaan Hentola hivelee kuvioita hellästi. Hentola alkaa lukea kirjettä, johon sisältyy salaisuus, joka pitää selvittää.

Ihan kirjan alussa on esitelty tarinan hahmot ja lopussa on timanttikolmikko, eikun nelikko, sillä kirjan graafinen suunnittelu on Kaisu Sandbergin.

Kirjan lopussa esitellään  Hentolan oma turvapaikka ja käsitellään aihetta turvapaikka. Hentolan turvapaikka on lämmin, vaaleanpunainen vaahtokylpy ja kirjassa hän kuvailee miltä turvapaikassa tuntuu. Sitten lapsi saa kertoa oman turvapaikkansa ja miltä se tuoksuu? tai liittyyykö siihen makuja?millaisia ääniä siellä kuuluu?

Koska tästä tulee sarja, suosittelen tutustumaan tähän tiettävästi ensimmäiseen Murkens -sarjan kirjaan. Kaikki kirjat tulevat olemaan satutietokirjoja tunne- ja vuorovaikutussuhteista. Kaverit pohtivat: Uskaltavatko he kulkea läpi pimeän metsän? Miten rauhoittaa oma mieli ja kannustaa vielä kaveriakin? Kaikkien näiden kirjojen pohjavire on tunne turvallisuudesta ja luottamuksesta. 

Tässä Murkens -sarjan ensimmäinen osa. Kolmannen kantta ei vielä näy, mutta sen nimi on Murkens Luminen majakka. Kirja käsittelee riitaa ja kiukkua.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa