Timo Naarala: Iltaan on vielä päivän matka

Harvoin, jos koskaan runo kysyy lupaa tulla. Se on villilintu, tekee pesänsä minne huvittaa. Valvottaa sudenhetkellä ja on pakko viedä uniusvan läpi tullut säkeistö pieneen vihkoon yöpöydällä. Toisinaan sitä tapaa ihmisiä, likeisesti tai kauempaa, joissa näkee runon. Mies kuin runo sanoisin Timo Naaralasta, joka on koonnut elämänsä hetkiä runoiksi. Annan (melkein) täyden puheenvuoron Timolle ja hänen runoilleen kokoelmassa Iltaan on vielä päivän matka.

Runon syntymistä ei voi ennustaa. Se ei katso kellonaikaa, ei vuorokautta, ei viikonpäivää. Se voi  syntyä valveilla tai unessa. Nopeasti tai pikkuhiljaa työstämättä. Kaikki on sattumanvaraista TN

On mahdollista, että runoja voi putkahtaa monta päivässä,  tai sitten ei mitään viikkoihin, kuukausiin. Mieltymys runoihin syntyi nuorena, Rakkaus, ikävä, kaikkinainen elämän tuska ja toiveet. Kaikki tuo antoi sysäyksen kirjoittamiseen ja maalaamiseen.TN

Olen liikaa kiinni maassa

sen juurevassa mullassa, ruohossa

varvikkoisissa mättäissä

sammalten humussa.

Voisinpa halata puuta

pyytää häpeämättömästi tanssiin,

tuntea pihkan parfyymin

kietoutua oksien helmoihin.

Tahtoisin nousta ja lentää kuin unessa

nähdä valon pirstoutuvan usvan läpi,

lopettaa tämä odotus.

Nousta seuraavaan junaan

matkalla mantereen halki

löytää sen, jonka luulin iäksi kadonneen.

Jotakin alkoi syntyä. Nuoren elämän toiveet ja tuskat päätyivät paperille ja joitakin lähetin lehteen ujosti anonyymisti. Oman tekstin näkeminen  painettuna tuotti mielihyvää. Ajatus siitä, että joskus voisi saada tekstit kirjaksi, jäi vielä haaveeksi. Toive toteutui viisikymmentä vuotta myöhemmin. Kun kirja sitten valmistui, alkoi kaduttaa, miten tätä voi näyttää, mitä olen tehnyt? On kuin olisi laittanut lapsensa maailmalle ja murehtinut, miten se siellä pärjää? Minulle runo on henkilökohtainen, voiko siihen toinen samaistua, ymmärtää? TN

Rakkaani, oletko huomannut

sanat eivät kulu puhumalla.

Tiedäthän,

sana        

          katse 

                      hymy

riittävät elämän pintaremontiksi,

tapeteiksi elämän huoneisiin.

Olen todennut, että runoni ovat useimmiten hetkellisen näkymän, tai ajatuksen omaisia välähdyksiä. Luonto on ehtymätön voimavara ja minulle tärkeä. Runolla on oltava sydän, sana, lause tai pari. Lukijalle pitäisi jäädä jotain mihin tarttua tai samaistua, ei se aina ole niin helppoa lukijallekaan. TN

Timo, mies kuin runo, kyllä vain täällä on tartuttu ja samaistuttu. Maistuttu metsämansikalta ja levätty kalliolla kaikkien tähtien suudeltavana alasti ja odottaen. LL

Vuoreni juurelta sinä kiipeät huipulleni,

valloitat sen kättesi hyväilyillä.

Suutelet maatani

sen jokaista poimua, suonteni virtoja.

Pidät minusta kiinni kuin shamppanjalasista

jonka kohotat huulillesi,

minä saan siivet ja nousen kotkana taivaalle..

Kaartelen laaksosi yllä

Ilta-auringon lämmössä

ja tarkkailen jokaista askelta matkallasi.

Timo, mies kuin runo, lähestyi minua kriitikkona. Sitä en ole. Runo on vain intohimo ja toisiin niistä jää kiinni. Timon kirja on jaettu lukuihin. Ensimmäinen on Murusia housun taskussa, jossa lapsuuden muistoja kuin seepianvärisiä valokuvia. Sitten Tänä yönä uneton,  Matkalla tässä, neljäs Tarvitsen tämän hetken, viides Mennyt kesä lauseina paperilla, Äänettömyys, Odotusta, Maa imee valoa. Yleensä nousen kaikkiin juniin, myös niihin, jotka eivät lähde, mutta tänään nousin junaan, joka lähti: Matkalla tässä. Nämä runot ikkunan ohi kiitävässä maisemassa piirsivät itseään minuun jaksosta Matkalla tässä. Ihoni muistutti mistä olin tulossa: selässäni ikiroudan selkääni piirtämät kuviot, joiden väleissä tähtien suudelmat. Runot aina mukana, missä olenkaan. LL

Kuun sinessä siitetty

auringon valossa valettu, 

nukkuva nainen.

Nuo hiukset, rannan heinää

kultaista kortta

kasvot, valkean simpukan kuorta

vedestä aallon nostamaa

kosketusta vailla.

Illan himmeän harson laskeutuessa

Sinä

kuin veteen laskettu paperilyhty,

unien virran vietäväksi, 

käteni ulottumattomiin.

Mielestäni jokainen runo, kirjoittajasta riippumatta on sen hetkensä lapsi, joka syntyy ja jää eloon tai unohdetaan. Ei ole hyviä tai huonoja runoja, joku runo voi vain olla toista parempi. Luovuus ja liike on tärkeää. TN

Mottoni: Mitä en pysty kynällä kirjoittamaan, tartu siveltimeen.

Mitä et voi maalata, tartu kynään.TN

Odottavan yö on pitkä

rakastuneiden liian lyhyt,

pimeässä ei näe elämänviivaa

valo antaa vielä odottaa itseään.

Kosketan pimeässä,

käsi näkee

tuntee

säpsähdän. Oliko se vain unta.

Unenvartija on lähtenyt

jättänyt oven auki hämärän juosta.

Nousemme viivytellen aamuun

lähde, että palaisit

tule, että jäisit.

Timo, mies kuin runo, on kirjoittanut myös runon Tänä iltana. Se on blogini oikeassa palkissa, jossa kaksi nuorta hiekkarannalla, Ilman sitä runoa, tätä juttua ei olisi. Ensirakkauttaan ei unohda ikinä. Jos se on ollut hyvä ja hellä. Elämä antoi ehkä liikaa, kun antoi unohtumattoman ensirakkauden ja sitten puolison, jonka kanssa liekit leimahtavat täältä ikuisuuteen. Pari viikkoa sitten olimme yhdessä, neljästään viikonlopun heillä. Ei surtu, sillä olimme saumattomasti yhtä ja samaa. Kiitän, että sain hyvästellä, mutta uskon ihmeisiin. 

Timo, mies kuin runo on jälleen osoitus yhdestä ihmeestä. Kaikki eivät kirjoita näin valmista ja vahvaa, mutta heitäkin on, Toivottavasti löytävät lukijansa. En haluaisi verrata Timoa kehenkään, mutta jos niin tekisin, hän olisi Yrjö Kaijärvi. Sain Kaijärven Keuruun mammaltani nahkaselkäisenä. Yrjö Kaijärven Kauneimmat rakkausrunot (Otava 1956). Timo kirjoittaa luontoeroottisesti kuten Kaijärvikin.

Timolle, miehelle kuin runo haluan sanoa; ota kynä tai sivellin, olet runo, maalaus ja tähtihuimaus!

*****

Runokirjat Leena Lumissa

*****

Runokirjaa Iltaan on vielä päivän matka voi tilata sähköpostitse:  timo.naarala@gmail.com,

hinta on 15 euroa.