Claire Keegan: Nämä pienet asiat

 Paatuneelle lukijallekin voi joskus tapahtua outoja juttuja. Aloin lukea jotain sellaista, mitä olin jo pitkään kaivannut osaamatta sanoa, mitä kaipasin. En tehnyt yhtäkään muistiinpanoa, sillä olin lumoissa. Luin tarinaa, joka tapahtui Galwayn piirikunnassa, missä kerran vietin pari viikkoa. Ihastuin kirjan niukkaan tyyliin, jossa ydinmehu tihkui rivien väleistä. Sen maku oli lumisateinen, kostea, kylmä, vääryyden maustama, mutta myös jotenkin kotoinen ja lämmin. Oli onni löytää kirja jota jokin minussa oli niin odottanut kohtaavansa. 

Claire Keeganin Nämä pienet asiat (Small Things Like These, Tammi 2023, suomennos Kristiina Rikman) on kertoo 116 sivullaan enemmän kuin joku 600 sivullaan. Tarinan keskeinen hahmo on hiili- ja puutavarakauppias Bill Furlong, jolla kolean lokakuun  aikana olikin paljon ajoa. Furlongin oma henkilökohtainen ongelma oli, että hän ei koskaan saanut selville, kuka hänen isänsä oli. Äiti oli kuollut aivoverenvuotoon Billin ollessa kahdentoista. Yrittäessään etsiä isäänsä väestörekisteristä, hän löysi kohdan, jossa luki tuntematon.

Bill perusti perheen Eileenin kanssa, joka oli hyvin erilainen kuin hän.Eileen touhuaa koko ajan jotakin hyödyllistä yksin tai tyttöjensä kanssa. Ei kuin rauhoitu hetkeksikään. Bill on mietiskelijä ja kokee toisinaan, että kaikki toistuu samanlaisena päivästä ja vuodesta toiseen. 

Vähin erin hän sai tunteensa kuriin ja päätteli, ettei mikään toistunut samana; jokaiselle annettiin päivät ja tilaisuudet, jotka eivät toistuisi. Ja eikö ollutkin suloista olla juuri siellä missä oli ja saada muistella menneitä, vaikka se mieltä liikuttikin. Sen sijaan että olisi aina ajatellut vain tulevia, samanlaisina  toistuvia päiviä ja vaikeuksia, joita ei ehkä koskaan tulisikaan.

Sitten Furlong lähtee viemään luostariin hiiltä. Hyvän Paimenen nunnat ylläpitivät luostaria, pitivät siellä koulukotia tytöille, jotta nämä saisivat kouluopetusta. Luostarissa on myös pesula , jonne varakkaammat lähettivät pyykkiä pestäväksi. Luostarista puhuttiin paljon muutakin eikä liene vähiten puhuttu, miten huonoja tyttöjen olot olivat. Furlong avaa hiilivaraston oven ja silloin hän kokee elämänsä järkytyksen...

Sama se mitä hän joutuisi kärsimään, se ei vastannut lähellekään  sitä mitä tyttö oli joutunut kärsimään, se ei vastannut sitä sitä mitä tyttö oli joutunut kokemaan ja mitä tällä oli vielä olisi edessään Noustessaan katua kohti omaa kotioveaan paljasjalkatytön ja kenkälaatikon kanssa hänen kauhunsa ylitti kaiken ennen koetun, mutta höperössä sydämessään  hän ei vain toivonut vaan uskoi että kaikki järjestyisi.