Unelmia

Tiedätkö - hiljaa hiipien

jätän joukon meluisan,

kun yllä tammien

näen kalpeiden tähtien 

kukkivan.

Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa.
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.

Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
"Ovat kätesi valkeaa silkkiä..."
Hän hämmästyy:"Sanot sen niin..."

On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen eivät ruusutkaan 
voi olla vapisematta.

- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn

Saarella kun asuu....

 Asumme Jyväskylän saarella, jossa myös Aallon koehuvila ja paljon asukkaita. Muuratsalo ja Lehtisaari ovat motissa. Meilläkin piti olla lähtö to Lohjalle. Huomenna myös ohjelmaa. Kaksi pakastinta on marjoja täynnä. Uskallan arvioida,, että 1950 - luvulla rakennettu silta ei ollut valmistettu kestämään niitä raskaita tietyökoneita, joita yli vuoden on täältä jyrryyttänyt eritäin raskaassa lastissa  monta kertaa päivässä. Olen joskus miehelleni ihmetellytkin miten tämä silta kestää näin raskaita lasteja. Silta on kuitenkin sinisissä pimeän ajan valoissaan kaunis Monilla on täällä nyt eritasoisia ongelmia, joita en edes arvaile.

Meillä huomenna meno cityyn koskien lähtöämme to Lohjalle. Nyt ei ole mielessä blogijutut vaan pääsy pois täältä. Minäkin ihan sulussa.

Parasta odottaen, pahinta peläten.

Leena Lumi

kuvakaappaus IS

Leena Kellosalo: Pakkanen on hyydyttänyt linnut

Pakkanen on hyydyttänyt linnut
senkin
uppopuunharmaan urpiaisen
eksyneen cabaret-laulajan
jolle taivas on pirskottanut
Rose'ta rinnuksille
Aamulla löysin sen luunhimmeänä hangelta
auringonkukansiemeniä kurkussaan
silmät jäätyneinä pisaroina
Voi lintuni
lintuseni
Pakkanen pusersi siivet kouriinsa
harotti jään sormet räystäille
askelkehän lumen huminaan

Ja sinä kysyt

oletko jo päättänyt

Ja sinä katsot

pitkin jäätynyttä ruusulinjaa

metsän kipumuurille

Höyhenpeitteeni 

alla nukun

Marian verta otsallani

Tuuleen liekuttelen

kämmenteni maljaa

tuuleen

tuli soroista

- Leena Kellosalo -

Leonardo sai siivet

kuva Pekka Mäkinen

Iloista isänpäivää kaikille isille, isoisille ja isoisoisille!

Tämä Nea Siemannin kuukkeli toivottaa kaikille isille, isoisille ja isoisoisille iloista isänpäivää. Olen luonteeltani melankoliaan taipuvainen, joten olin jälleen kirjoittamassa rakkaalle isälleni samaa kirjettä kuin vuosia jo olen tehnyt. Isäntyttö täällä edelleenkin kantaa ikävää, mutta on muutakin tullut mukaan. Ilonpisaroita ja ihanaa marraskuuta.

Casper isin kanssa mustikassa. Sami on fantastinen isä♥♥ Casper on suloinen, mutta kun kasvoja ei saa näyttää, ovat kotimme seinät hänen kuvillaan päällystetyt ja aika usein syömme virtuaalisesti. Kyllä menee ruokaa kun saa syödä ukin kanssa. Ukki kelpaa aina, me muut joskus:) Kerran ukki lupasi aamusta iltaan hoitaa Casperia ja kyllähän siinä muuten meni hyvin, mutta 

tulikin kahdet päikkärit;) Nyt ei olla enää vauva, vaan joka paikkaan vilistävä vilpertti, Toki hänelläkin on omat hiljaisuutensa, jolloin suusta kuuluu joku ihan oma tarina. Silloin me vain kuuntelemme. Juu, ukista sai virran hetkeksi pois ukille niin rakas♥♥

Rakkaasti teille kaikille♥♥ Minulla palaa isossa lyhdyssä kynttilä ulkona parikin vuorokautta...Muistellaan, miten maailman paras oma isi on ollut♥♥ 

Hei isä rakas sinne tähtiin♥♥

Isän tyttö Leena

Timo Naarala: Rannan hiekalla palaa nuotio

Eilen Runoilija tuli talooni kuten teki viime vuoden lokakuussa, Ensimmäisellä kerralla hän toi minulle runoteoksensa Iltaan on vielä päivän matka, Istuimme juomassa teetä tuntikausia. Puhuimme liikaa ja liian vähän. Muistelimme mistä kaikki alkoi:

Hippinuotiolla tuoksuinaan, meri, tuuli ja intohimo.

Tänä iltana. Se on blogini oikeassa palkissa, jossa kaksi nuorta hiekkarannalla, Ilman sitä runoa, tätä juttua ei olisi. Ensirakkauttaan ei unohda ikinä. Jos se on ollut hyvä ja hellä. Elämä antoi ehkä liikaa, kun antoi unohtumattoman ensirakkauden ja sitten puolison, jonka kanssa liekit leimahtavat täältä ikuisuuteen. Pari viikkoa lokakuussa olimme yhdessä, neljästään viikonlopun heillä. Ei surtu, sillä olimme saumattomasti yhtä ja samaa. Kiitän, että sain hyvästellä, mutta uskon ihmeisiin. Tätä runoa ei ole kummassakaan kokoelmassa.  Se putkahti jostain ja on nyt odottamassa jotain...

Sen jälkeen aloin etsiä miestä kuin runo. Hän saapui lämpimänä syksyn iltana ja päätimme julkaista Iltaan on vielä päivän matka. Kirja on luontoeroottinen kallistuen enemmän erotikkaan, joka siitä ymmärtää. Olin tuulessa simpukankuoria hiuksissani. Runoilija kuuli kutsuni. Sanoin: "Olet mestari sekä kirjoittamaan, että maalaamaan." Hän vähätteli itseään. Pyysin vuoden päästä lisää sanoja, syysusvaa, vuodenaikojen laulua. Hän toi minulle uunilämpimän teoksensa. Hän halusi kertoa pisaran itsestään:

Jotain ajatuksia virtaa mieleen, vaikka olo on nyt tyhjä.

Omasta elämästäni on puuttunut dramatiikka, olen syntynyt väärällä vuosisadalla.

Niin minäkin. Olisin halunnut syntyä 20 -luvulle....(LL)

Maailmalla sitä vastoin tapahtuu liikaakin, joka tuppaa masentamaan.ihmisen., minäkin ehkä etsin jotain tapaa löytää rauhaa, lohtua mieleen.

Runo, kirjoittaminen voi olla hetkellinen pakotie, vaikka kaikki nykyelämän raadollisuus on meidän ympärillämme.

En koskaan kyllästy korostamaan luonnon merkitystä ja vaikutusta omassa elämässäni, jo lapsuudesta alkaen. Metsä, toinen kotini, kuin äiti, joka lohduttaa.

Vaeltelu metsässä, rauha, hiljaisuus, lohtu, ystävä, kaikki.

Ikävä todeta, että niin monet vieraantuvat, pelkäävät luontoa, vaeltelua siellä.

Me olemme täällä pohjoisessa onnellisessa asemassa, kun ympärillämme on tämä kaikki käden ulottuvilla.

Ihmisen itsekkyys ja vallanhimo on nähty niin nyt, kuin kautta historian, että emme ole

oppineet Ikävä todeta, että niin monet vieraantuvat, pelkäävät luontoa, vaeltelua siellä.

Me olemme täällä pohjoisessa onnellisessa asemassa, kun ympärillämme on tämä kaikki käden ulottuvilla.

Ihmisen itsekkyys ja vallanhimo on nähty niin nyt, kuin kautta historian, että emme ole mitään.

Ihminen on luomakunnan ainoa peto, pahaan kykenevä ja siihen myös pystyvä sekä ryhtyvä (LL)

Kaadan lisää teetä, Kynttilän liekki lepattaa. Simpukankuoret helmoissani soittavat merta (LL)

Jotkut piirtelevät ensin rajoja kartoille, sitten todellisuuteen, piikkilangat rajoille, joita

siloposkiset nuorukaiset vartioivat aseineen, että emme muita tuntisi.

Kuitenkin maailman rannoilla lapset kahlaavat samaa vettä, vain kieli on eri.

Ihminen ei ymmärrä, tai halua ymmärtää, että luonto voittaa loppupeleissä aina!

Vaikka me täältä häviämme, luonto jää. Ihminen on täällä vieraslaji katkeraan loppuun saakka.(TN)

Kaislojen meri

           huutaa tuulen juovuttamana

           rannan kivet vastassa

           tyynnytellen aaltoja

           jotka palaavat merelle

            työnsä tehneinä

tuuli jatkaa yksin matkaansa.

Emme voi lopettaa, me runon viemät. Juomme lisää teetä, katsomme liekin lävitse, maistelemme sanoja.

Olet majakka

väyläni varrella

kun palaan puolin purjein

karikkoja vältellen.

En osaa kertoa oikein itsestäni. Runot puhukoon puolestani. Nehän ovat meidän kaikkien ympärillä kun vain katselemme ympärillemme.

Loput ovat päämme sisäpuolella. On olemassa kaikki valmiina, sanat, joista askartelemme mieleisiä lauseita. Käytämme mielikuvia, unia, todellisuutta.

Haluan kertoa runoissa yksinkertaisen helposti ymmärrettäviä, lyhyitä, hetkeen oleellisia havaintoja.(TN)

Runoilija osaa toki puhua, mutta hänellä oli niin kaunis paita, että unohdin muistiinpanot. Timo myös maalaa eli kirjan upea kansi on hänen jälkeään. Nyt sain ne ulos. Siellä suruvaippakin jo etsii kiitorataa kylmästä pois. Jos minulta kysytään Timo Naaralalta tulee vielä Kootut runot. Kiitos Timo, että sain vaikuttaa kirjasi nimeen. En voinut muuta kuvitellakaan. Kiitos♥♥

Olet minulle viini

minun vuosikertaani

kun nostan sinut huulilleni

            suussani viipyilet

             pirskahdellen

lämmität sisintäni

viileneviin iltoihin.

*****

Runokirjaa Rannan hiekalla palaa nuotio voi tilata sähköpostitse:  timo.naarala@gmail.com,

hinta on 15 euroa.

Runokirjat Leena Lumissa

Hyvää marraskuuta ja pyhäinpäivän viikonloppua

Aamupäivästä lähdettiin taas saarelta cityyn. Mukana oli listoja paljon. Lounaan jälkeen ei enää jaksettu kaikkiin, mutta onneksi saimme silti eräitä joulun toivelahjoja hankittua, olimme syöneet hyvän lounaan, mutta minun mieleistäni joulupaperia ei löytynyt. Siis huomaatteko, kirjoitan joulusta vaikka julma juonne sanoo sen mahdolliseksi vasta isänpäivän jälkeen. Eipä sitä paljon enää huomannut. Jouluihmisistä joulu ihan purskahtelee ulos. Hiukan harmittaa, kun piti vielä esitellä puutarhan viimeiset esitykset. No yllä atsalea, joka oli ennen ohi amaryllisten, mutta ehkä kaipasin nostalgiaa. Vaniljaisen ja kirsikkaisen joululiköörin viimeinen maistelu. Kohta pullotetaan....

Monta vuotta valkoisia, nyt kaikenvärisisiä.

Ulkona kukkivat vielä syysasterit, Usein ne aukeavat vasta lumilla. Tämä pehko kasvaa ihan sisääntulossa ja on selvinnyt yli vuoden tieremontistakin. Meille nämä ovat lumiastereita, koska usein kukkivat lunta kantaen. Äidille syys- tai lokakuun astereita. Viimeiselle kukkijalle monta nimeä.

Vaatimattomia, mutta kuin kaunis pensas runsaana.

Ensimmäinen oravien ja lintujen kakku on terassilla jo melkein syötynä. Toisen aineet jo valmiina. Syövät muuten ihan sovussa. 

Olen kirjoittanut marraskuusta paljon, sillä se oli joskus iso ongelma, nyt se on mahdollisuus vaikka mihin!

Oksien kärjissä
valopisarat.
Olet kaunis, marraskuu.

- Lassi Nummi -