AXEL MUNTHE - TIE CAPRIN HUVILALLE

Prologi

Nuori nainen lepää sairaalan vuoteella. Hänet kohta leikkaava lääkäri astuu ovesta. Nainen lukee kirjaa, mutta laskee sen alas professorin saapuessa. Lääkäri ottaa nuoren potilaansa kädet omiinsa ja lupaa kaiken menevän hienosti. Nainen hymyilee ja sanoo uskovansa leikkauksen onnistumiseen, sillä ’tohtori Munthe osti juuri Barbarossavuoren ja enää italialaiset eivät voi levittää sinne lintujen pyydysverkkojaan, joiden alle kätkevät häkeissään alati laulavat, kuumilla nauloilla sokaistut houkutuslinnut. Nyt Barbarossavuori on siellä levähtävien muuttolintujen suojelualue.’ Lakanalla lepää kirja. Axel Munthen Huvila meren rannalla.

Bengt Jangfeldtin teos Axel Munthe – tie Caprin huvilalle on minulle tie eiliseen, sillä jo varhain Munthen Huvila meren rannalla tuli elämäni myyttiseksi teokseksi. Koska luin kirjan ensimmäisen kerran varsin nuorena, vaikutuin varmasti eniten Munthen suurista urotöistä eläinsuojelun alueella, sillä hän oli ajatuksissaan eläimistä niin aikaansa edellä, että olisi osalle ihmisiä vieläkin suuri hämmästys. Koko Axel Munthe on suuri hämmästys. Nyt kun olen saanut viikon pari lukea kirjallisuudentutkija Bengt Jangfeldtin loistavaa elämänkertaa tohtori Munthesta, koko panoraama on avautunut minulle kuin maisema Napolin lahdelle. Tutkijan tarkkuudella, mutta mitä tasokkainta ja kiinnostavinta kieltä käyttäen Jangfeldt loihtii eteemme kertomuksen miehestä, jonka elämänkerta on uskomattomampi kuin kenenkään toisen, mitä olen ikinä lukenut.

Axel Munthe syntyi lokakuun 31. päivänä vuonna 1857 pienessä Vimmerbyn kaupungissa Ruotsissa. Hänen isänsä oli apteekkari, joka olisi halunnut olla lääkäri. Axelin kodin ilmapiiri oli ankaran uskonnollinen ja ilmeisen alistava. Toki myös musikaalinen. Tästä ympäristöstä varttui Munthe, jota jo varhain kiinnosti kaikki poikkeava ja erikoinen. Hän oli kuin luotu kohtaloon, josta voidaan sanoa, että valmistuu lääkäriksi Pariisissa, liikkuu kuin kotonaan Euroopan hoveissa, tutustuu Rainer Maria Rilkeen ja Oscar Wildeen, vaeltaa Napolin köyhien lääkärinä ryysyissä, on tuttu syfiliksen, lavantaudin ja koleran kanssa, kirjoittaa kirjan, joka käännetään neljällekymmenelle kielelle ja joka on vuonna 1930 koko Yhdysvaltain eniten myyty teos, lahjoittaa kirjojen tuoton hyväntekeväisyyteen eli köyhille ja eläintensuojeluun, ei kuluta itse juuri mitään, sairastaa tuberkuloosia, jonka takia viettää miltei koko ikänsä Caprilla, menee kahteen avioliittoon, joista toinen ei saa edes muodollista täyttymystään ja toisesta syntyy kaksi poikaa, joita hän saa tavata tuskin koskaan, rakastaa naista, jota ei voi koskaan saada, on Ruotsin kuningatar Victorian henkilääkäri kolmekymmentäseitsemän vuotta eli Victorian kuolemaan asti, säilyttää loppuun asti salaisuutta, joka esiin tuotuna ja todeksi näytettynä kirkastaa koko kuvan siitä, miksi Axel Munthe ajatteli, teki ja toimi aivan toisin kuin muut aikalaisensa ja miksi Victoria kuolinvuoteellaan piti tätä ryysyihin pukeutuvaa miestä kädestä ja sanoi viimeiset sanansa juuri hänelle, ei toista kättään pitävälle pojalleen Wilhelmille.

Bengt Jangfeldtin teos Axel Munthe – tie Caprin huvilalle (WSOY 2010, suomennos Juhani Lindholm) on yhdistelmä ruotsinkielistä alkuteosta En osalig ande (2003) ja englanninkielistä lyhennettyä laitosta Axel Munthe – The road to San Michele (2008). Katkelmat Axel Munthen kirjasta Huvila meren rannalla on suomentanut J.A.Hollo. Kirja vie meidät pitkälle ja hyvin erikoiselle matkalle. Pitkälle siksi, että Axel eli hyvin vanhaksi huolimatta tuberkuloosista ja vaikeista näköongelmistaan, joista kirjassa kerrotaan varsin yksityiskohtaisesti. Munthe ei kuitenkaan ollut mikään itsensä säälijä ja vaivojensa valittaja, vaan heittäytyi kaikkeen täysillä ja selvästi antaen muille enemmän kuin itse sai. Huolimatta siitä, että omisti Caprilla kolme tornimaista asuntoa ja vuoren, hän säilytti loppuun asti kosketuksensa köyhään väkeen avustaen sota-aikana jopa suomalaisia sotalapsia. Eläimet olivat hänelle kuitenkin kaikki kaikessa ja etenkin koirat ja linnut. Aloittaessaan kirjoittaa matkakirjeitä Italiasta Tukholman lehdille, hän käytti koiransa Puckin nimeä antaen näin koiralle sukunimensä tai omiakseen itse koiransa etunimen. Joka tapauksessa ruotsalaisten tietoisuuteen tuli Italiasta kirjeitä kirjoittava ruotsalainen Puck Munthe.

Axelin eläinrakkaus oli niin suurta, että hän fantisoi käänteisen sielunvaelluksen, jonka seurauksena roolit olisivat täysin vaihtuneet. Tuossa luvatussa maassa Axelin toiset suojatit, eläimet, kulkisivat olemassa ilkeitä ihmisille:


pikkulinnut ja perhoset lentäisivät vapaina ja katselisivat täytettyjä julmia pikkupoikia ja perhostenkeräilijöitä lasilaatikoissa pitkien neulojen lävistäminä. Kaikki ylämäet olisivat täynnä kuolemanväsyneitä vetojuhtia, jotka istuisivat mukavasti kuskipukeilla ja palauttaisivat säälimättä jokaisen verisen piiskaniskun vanhoille tyranneilleen hevoskuskeille.

Ruotsin kuningatar Victoriassa Axel löytää jakajan suurelle eläinrakkaudelleen. Victoria viettää heikon terveytensä takia talvikaudet Italiassa ja hän osallistuu täysillä panoksilla Axelin eläinsuojelutoimiin siellä, mutta myös ympäri Eurooppaa. Heillä on myös yhteisiä koiria, joita pidetään yhtä hyvin kuin ihmisiä, sillä kirjailija ja Victorian henkilääkäri kokee niin voimakasta samaistumista eläimiin, että näiden eristämisen ja alistamisen hän tunsi täysin itseensä kohdistuvaksi julmuudeksi ja tämän tunteen omaksui myös Ruotsin valtakunnan kuningatar.

Nyt minun tekee mieli vetää hiukan mattoa niiden lukijoiden alta, jotka kuvittelevat Axelin suuren ja saavuttamattoman rakkauden olleen Victoria. Ei. Tämä nainen oli ruotsalainen Sigrid von Mecklenburg, jota Axel kaihosi todella kauan, kunnes tuli eräs viikko Venetsiassa, jossa tapahtui…

Tämä kirja vie! Mustavalkokuvat kertovat menneiden päivien tunnelmista ja voitte vain arvata kuka on monien kuvien ottaja: Kuningatar Victoria! Tietystä ajasta lähtien Victorian kosketus tuntuu melkein kaikessa, mutta kuningattarena hänellä oli velvollisuutensa, joiden vuoksi hänen tuli viettää vähintään puolet vuodesta Ruotsissa. Tätä tarkoitusta varten ja voidakseen tavata Axelia ilman kuningas Kustaan läsnäoloa, hän rakennutti Sollidenin, jonne Axel oli aina tervetullut.

Axel ei kuitenkaan ollut kenenkään kahlittavissa, sillä hän pakeni omaa painajaistaan, masennusta. Vaikka hän toisaalta rakasti elämää, kuoleman houkutus oli aina lumoavampi kuin itse elämän. Vaaran ja kuoleman viehätys vei hänet kiipeämään Mont Blancille aikana jolloin siellä oli lumivyöryvaara. Hän joutuikin vakavaan onnettomuuteen, jolla oli seurauksensa. Sama vaaran houkutus sai hänet vaeltamaan kurjimpiin kolerakortteleihin hoitamaan ja auttamaan ihmisiä ilmaiseksi. Se sai hänet myöhemmin vastustamaan Mussolinia ja kannattaa muistaa, että vaikka suuri osa caprilaisista piti Munthea pyhimyksenä, niin linnustajat vihasivat häntä. Masennusta hän selitti mm. Bacillus niger –tartunnalla, jonka saaneet ihmiset saavat kyvyn nähdä elämän sellaisena kuin se on. ’Mikrobia on vaikea saada hengiltä, ja sen voi tukahduttaa vain neljällä tutulla ja tunnetulla keinolla: alkoholilla, tupakalla, musteella ja musiikilla.’

Täytyy kuitenkin muistaa, että Axel Munthe oli lääkäri ja erikoistunut gynekologiaan. Tässä ominaisuudessa hän perehtyi myös sen ajan suureen kiinnostuskohteeseen hysteriaan. Väistämättä tapaamme myös jälleen Charcotin ja Freudin, joista saimme lukea Siri Hustvedtin kirjassa Vapiseva nainen. Gynekologin ominaisuudessa Munthe oli yläluokan naisten lääkäri ja jotain ihmeellistä tässä melkein sokeassa, oudossa, vaatimattomassa miehessä täytyi olla, sillä ylimysnainen toisensa perään ihastui häneen loppuelämäkseen! Pääsemme kurkistamaan myös joutilaan yläluokan kulissien taakse ja näemme mitä aikalaistapoja silloin oli vallalla. Munthelle kaikki hovi- ja tapaetiketti oli myrkkyä ja hän esiintyi aivan kuten halusi. Toisaalta hänen omat masennuksen torjuntakeinonsa musiikki ja purjehdus olivat sopusoinnussa aateliston harrastuksiin. Usein Victoria soitti pianoa ja Axel lauloi ja Munthe vei myös vieraitaan purjehtimaan. Meri oli Axelin ikuinen voiman lähde.

Vaikka Axel oli ruotsalainen, niin Huvilan ilmestyminen Ruotsissa onnistui vain Victorian painostamana. Axel ei halunnut antaa kirjaansa kotimaalleen, vaikka toisaalta uumoiltiin, että hän sitä juuri eniten halusi. Victoria pyysi, että ruotsinkieliseen painokseen tulee omistus hänelle. Kun kirjan painos oli valmistumassa, Victoria oli Roomassa Axelin hoivissa ja todella huonossa kunnossa. Hän suoritti oikolukua, minkä jaksoi, mutta ei ehtinyt nähdä itselleen omistettua kirjaa, vaan kuoli vuoteessaan ympärillään käsikirjoituksen sivut huhtikuun alussa 1930 ja kirja ilmestyi toukokuun alussa omistuksella


KUNINGATTARELLE
Sorrettujen eläinten suojelijalle
Kaikkien koirien ystävälle

Victorian kuoleman jälkeen Munthen elämän mystiikka vain kasvoi. Axel alkoi tavata Victorian miestä kuningas Kustaata pitkiä aikoja Sollidenissa, jonka Victoria oli rakennuttanut itselleen ja Axelille. Kaksi vanhaa miestä löysivät vain toisissaan sen, minkä voivat jakaa. Oli niin iso salaisuus tai itse asiassa useampia isoja salaisuuksia, joita vain he kaksi saattoivat käsitellä. Axel eli vanhaksi, mutta kuudenkymmenenseitsemän vuoden kiertolaisvuodet olivat auttamatta ohitse ja Axel Munthe asettui asumaan kuninkaanlinnaan, jossa viimein saavutti kaipaamansa kuoleman 11. helmikuuta 1949.

Kukaan ei voi olla huomaamatta, että tunnen lukeneeni elämäni kiinnostavimman elämänkerran. Tähän asti se on ollut aina Nikolai II:sta kertova, mutta Romanovitkin kohtaamme tässä loistavassa teoksessa, joka on tatuoitunut lävitse sydämeni. Saatatte myös vaistota, jos olette tarkkoja, että vaikka olen lukenut Huvila meren rannalla ja se on kulkenut mukanani kuin talismaani, löysin täysin yllättävän salaisuuden…Ja miten voisin unohtaa tätä Dante Gabriel Rossettin lainausta:


Look in my face; my name is Might-have-been;
I am also called No-more, Too-late, Farewell.


Epilogi


Vanha nainen istuu valkoisen huvilan varjossa Caprilla. Hän on nukahtanut lempeään varjoon. Ison koiran pää lepää hänen jalkaterällään kuin rakkaus. Naisen pää on nyökähtänyt hieman eteenpäin. Sypressin varjo liikkuu auringon mukana ja hipaisee isoa leikkausarpea naisen vasemmassa käsivarressa. Maahan on pudonnut kirja. Axel Munthen Huvila meren rannalla.

*****

Axel Munthen jäljillä