PUUTARHAN AIKA

Puutarhanhoito on vuoropuhelua puutarhurin ja hänen puutarhansa välillä, me hoidamme toinen toisiamme. Puutarha ei voi olla oikean- tai vääränlainen. Saan tehdä omastani juuri sellaisen kuin haluan, luoda rohkeasti itseni näköisen puutarhan. Minun lempikasvini ovat ehkä toisenlaisia kuin sinun. Lisäksi suosikkini muuttuvat vuosien mittaan, tulen rohkeammaksi, kokeilen uutta. Ehkä kypsyn, ehkä tulen hupsummaksi. Puutarha on sielun jatke.

Tuulia Ahon Puutarhan aika (WSOY 2012) voisi olla minulle puutarhakirja muiden ihanien puutarhakirjojen joukossa, mutta nyt tämä ei ihan mene näin, sillä kun vajosin tähän hurmaavaan kirjaan, putosin samalla kahteen asiaan, joista ensimmäinen oli tunne, että jos minä olisin tehnyt omasta puutarhastani kirjan, se olisi ollut juuri tällainen. Toinen on se, että minusta tuli ihan rento. Aivan kuin joku olisi painellut joitakin rentoutushermonpäitä minussa tai katkaissut kokonaan virtani. Kaikki suorittaminen oli poissa. En rynnännyt kirjan jälkeen soittamaan yhteenkään puutarhaliikkeeseen, vaan jäin vellomaan minulle outoon raukeuden mereen, jossa tuoksuivat ruusut ja siniset kärhöt suikersivat pitkin hedelmäpuita riippuen niistä kuin siniset morsiushunnut…

Ihan kaukaa haettu nirvanani ei ollut, sillä kun olin yhteydessä kirjan upeiden kuvien ottajaan, valokuvaaja Minna Kurjenluomaan, sain kuulla erään hänen odottavan asiakkaansa kokeneen samaa, kun sai kirjan käteensä. Asiakkaalta oli yhtäkkiä kadonnut kiire ja hän kertoi poissaolevan tuntuisena käyneensä jossain muualla, jossain virkistyksen maassa. Tämä kirja on taikaa!

Puutarhan aika alkaa talvesta, jossa kerrotaan puutarhurin talvehtimisesta ja vähän muutamia kivoja talvijuttuja. Minä olen niin hulluna lumeen, että olisin voinut tarjota teille vieläkin talvea, mutta tiedän monen lukijani jo kurottuvan kohden kevättä multasormet kutisten, joten siirrytään suoraan kevääseen ja katsotaan, miten näsiät ja tarhakylmänkukat aukeavat ja huomataan, että persikkapuu ei ole selvinnyt talvesta. Toukokuun yhdeksäntenä avautuvat rusokirsikan kukat ja epäilen, että Tuulialla on syntymäpäivä samalla viikolla kun minä noidun pilvikirsikoita aukaisemaan kukkansa muutamaa päivää ennen yhdeksättä päivää. Kuvissa puutarhuri näyttää ylen iloiselta ja rentoutuneelta. Ja onko kukaan niin toiveikas kuin puutarhuri, joka vuosi vuoden jälkeen:

Puutarhuri istuttaa sitten maahan erilaisia keppejä, risuja ja luutia, joiden hän väittää olevan vaahteroita, orapihlajia, syreenejä…

- Karel Capek –

Haluan nyt painottaa paitsi Tuulian suorastaan hypnoottisen rauhoittavaa ja lempeää tekstiä, myös Minna Kurjenluoman kuvia. Kuvat eivät rajoitu vain kertomuksen taustaksi, vaan huomatkaa tekstisivujen pienet, herkän herkät yllätykset. Minulle yllätys oli löytää tämä kasvi, jonka nimi on kesälumipisara (Leucojum aestivum) , joka kukkii kesäkuussa.

Tuulian puutarhan kasvivalikoima on runsas, mutta rauhoittava ja romanttinen: kärhöjä, jotka antavat puutarhalle suloista villiintymisen sipaisua, valkoinen helmipensas, onnenpensaita, kääpiömanteli ja japaninmagnolia. Sininen kevätkaihonkukka rönsyää keltaisen onnenpensaan helmoina. Muuttolinnut saapuvat ja levähtävät juomaan raparperin lehden malliselle juoma-altaalle, jonka puutarhan valtiatar on itse tehnyt betonista. Ohje löytyy kirjasta ja kerrankin jopa minä osaisin jotain askarrella…ja toinen askartelu on kieputtaa köynnöshortensian kukkivaa oksaa kruunun ympärille. Hortensia on sisustuksellisin kukka, jonka tiedän.

Tuulia on puutarhurina luova, mikä oikein onkin eli perunamaan tilalle tuleekin yllättäen mahtava ruusupuutarha. Ensin hän istuttaa valamonruusua ja neidonruusua, ’Minette’, jota myös mustilanruusuksi kutsutaan. Viime mainitunhan tiedätte siitä, että se on hyvin, hyvin kerrottu ja sadekesinä sitä voi auttaa kuorimalla ulommaisia, ruskettuneita terälehtiä vaikka pinseteillä pois. Juhannusruusua (Rosa pimpinellifolia ’Plena’) tietenkin ja ehkä myös papulanruusua, jonka kukkia voi käyttää vaikka kakunkoristeina, sillä ne näyttävät jo valmiiksi marsipaaniruusuilta. Ja sitten tulee viehättävä ’Maidens blush’, jonka minä onnistuin tappamaan. Tästä ruususta Tuulialla on ruusueroottinen tarina. Sammalruusuja, maanpeiteruusuja, omenaruusua, norjanruusua, orjanruusua…Kaikkialla leijuu humalluttava ruusun tuoksu.

Kirjassaan Tuulia vierailee myös ystäviensä siirtolapuutarhamökeillä pienen puutarhan keskitettyä kauneutta ihastelemassa. Aitona härän horoskooppimerkin edustajana löytyy muukin syy eli vieraiden tarjoamat parsat voisulan kera. Nam! Kirjan johtoajatuksen löysin kuitenkin siitä hetkestä, jolloin puutarha riehaantuu ja villi puutarha aloittaa lumoavan syntymisensä. Näin meidän rento puutarhurimme silloin:

Heinäkuussa jokaisen uutteran puutarhurin tulisi muistaa myös tärkein: rentoutuminen. Onhan jonkun meistä otettava tehtäväkseen lojua riippumatossa ja vahtia, kuinka omenaraakileet pullistuvat ja alkavat punastua. Antaumuksellinen tarkkailu ei ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Minun on pidettävä varani, ettei jää huomaamatta, kuinka rohkein haarapääskyn poikanen pyrähtää lentoon räystään alta. Joutilaisuus on sitä paitsi kaiken luovuuden, kuten puutarhanhoidon, edellytys. Uudet ajatukset syntyvät vain, jos niiden ympärillä on riittävästi tyhjää tilaa.


Puutarhassa tapahtuu ihanaa villiintymistä. Sormustinkukat nojailevat ruusupensaisiin. Tuliköynnöskuusama on livistänyt telineestään ja kavunnut läheiseen tuomeen. Puun oksilta kurkistelevat oranssit kukat kuin eksoottiset linnut.

Satoa kohden rento puutarhurimme kuitenkin innostuu tekemään päärynähilloketta sekä kirsikkalikööriä. Suosittelen, sillä kellarissa likööri valmistuu juuri sopivasti vaikka joulun makeaksi nautinnoksi seurusteluun. Syksyä kohden istutetaan kukkasipuleita kevään toivoksi ja todetaan, miten kauniita ovat sammaloituneet kivet ja erinomaisia talvehtijoita.

Ja vielä pääsemme minun mantraani, joka sanoo, että omenapuuta ei tarvitse kaataa ikinä. Omenapuu ei Suomessa tule liian vanhaksi. Vaikka siinä ei olisi yhtään tuottavaa oksaa enää, vaikka se olisi ihan pystyyn kuollut, se voi olla vielä vuosikymmeniä vaikka kärhöjen koti taikka sitä pitkin kiipeää köynnöshortensia.

Satavuotiaan puun toimitusaika on sata vuotta.

Panu Kaila: Talotohtori

Näin työskentelee puutarhurimme, sillä puutarhan perimmäinen tarkoitus on tuottaa iloa. Ilo on terveellistä. Ja Tuulian puutarhassa lepää myös koira puun varjossa, leikkivät lapset vesileikkejään, perhoset tanssivat ja kesäpäivän kuumimmalla hetkellä puutarhurimme sulkee silmänsä ja näkee unta hitaan siemenen matkasta sinivaleunikoksi tai siitä, miten hän nostaa yhden kukan maahan pudonneen sinisen terälehden ja asettaa sen paksun kirjan väliin, juuri siihen kohtaan, jossa on Mirkka Rekolan runo Maarian pyryt.

*****
Suosittelen tätä suorituspaineisille puutarhureille, äitienpäivälahjaksi, lahjaksi itselle, tyttärelle, ystävälle, stressaantuneelle, isoäidille, luonnosta pitävälle herralle... Tämä kirja on kuin levollinen puro, joka virtaa suvilehdon läpi tarjoten enemmän ideoita nauttia puutarhasta kuin suorittaa puutarhaa.

Tuulia, kiitos täydellisestä rentoutumisesta kauniissa puutarhassasi ja Minna, kiitos upeista kuvista♥

*****
Muut puutarhakirjat Leena Lumissa löydät täältä