Peter Ames Carlin: Paul Simon Elämäkerta

Pojassa oli jotain surumielistä. Kapalovaatteisiin puetun Paulin tummanruskeissa silmissä oli jo tuolloin epätoivon katse – ikään kuin hän olisi kokenut jotain kammottavaa, mitä ei voi koskaan karistaa mielestään. Louis ja Belle olivat aluksi pojasta huolissaan, mutta pian he alkoivat laskea asialla leikkiä ja käyttää pikkuisestaan  nimeä ”Cardozo”, joka viittasi yrmeään korkeimman oikeuden tuomariin Benjamin Cardozoon.

Hän oli kuitenkin muita pienikokoisempi. Pieni kuin päästäinen, muut lapset repivät loputtomasti huumoria lyhyenlännästä toveristaan...Hän oli vahvempi kuin ulospäin näytti, ja tarpeen tullen hänkin osasi olla häijy.

Kun kuukaudet vaihtuivat lukukausiksi ja lukukaudet vuosiksi, muut kasvoivat, mutta Paul venyi tuskin senttiäkään. Eikä siinä kaikki. Hän ei pitänyt pyöreistä poskistaan, lättänenästään eikä paksuista kulmakarvoistaan. Hän tajusi jo lapsena, että hänen täytyisi onnistua kaikessa yhtä hyvin tai paremmin kuin muut.

Peter Ames Carlinin teos Paul Simon Elämäkerta (Homeward Bound: The life of Paul Simon, Minerva 2018, suomennos Jere Saarainen) vastaa kaikkeen mitä osaat kysyä ja siihenkin, mitä et ehkä olisi halunnut tietää koskien yhden maailmankuuluisimman duon toista osapuolta, Paul Simonia. Olen todellakin jäävi, sillä Paul Simonin sooloura ei ole ollut minulle yhtikäs mitään. Olen jälleen se kuusitoistavuotias teini, joka sai kesälomapalkkansa ja lähti innolla ostamaan Porista levysoitinta ja viittä LP-levyä. Levyistä yksi oli Simon&Garfunkelin Bridge over Troubled Water, joka ilmestyi 26.1.1970 ja jota albumia yksin myytiin 25 miljoonaa kappaletta. Albumi piti Billboardin listan kärkipaikkaa hallussaan kuusi viikkoa ja oli listoilla yhteensä kolmesataa viikkoa. Miten minä tyttö maalta satuinkin ostamaan juuri tuon levyn? Voiko sitä olla ostamatta, jos on sen sitä ennen kuullut vaikka radiosta tai kaverilla? Kun Bridge over Troubled Water esitettiin ensimmäisen kerran yleisölle, ruudulla näkyivät presidentti John F. Kennedy, senaattori Robert F. Kennedy ja pastori Martin Luther King, ja seuraavassa kohtauksessa oli kuvaa itkevästä väkijoukosta seuraamassa heidän hautajaissaattueitaan. Fanitin toki myös The Beatlesia, mutta heidän levynsä Let It Be ei yltänyt samaan! Paul ja Artie kahmivat kaiken, vuoden Grammyn, vuoden levytyksen, vuoden laulun ja parhaan nykyaikaisen kappaleen. Levystä tuli niin merkittävä, että sen katsottiin olevan uuden sukupolven ensimmäinen merkki tulevalle muutokselle, aivan uudelle suunnalle. Levy on minulla tietenkin edelleen. Se on paljon soitettu, rakastettu ja sen kansi on unohtumaton. Olin aivan lääpälläni paitsi Paulin ja Artien musiikkiin ja heidän yhteensopivuuteensa musiikillisesti, etenkin ihastun enkelikiharaiseen Artie Garfunkeliin, mutta ennen kaikkea arvostin heitä duona. Tuota levyä tehdessä Paulin ja Artien tiet olivat eronneet jo useasti. Syynä eivät olleet vain Artien yliopisto-opinnot versus että Paul oli isänsä vastusteluista huolimatta antautunut vain musiikille, vaan syynä oli se käsittämätön tummuus Paulin sisällä, se tunne vähäisemmyydestä, se joka heräsi etenkin huikeaäänisen Artien rinnalla. Ongelmana oli vain se, että koko maailma halusi heidät yhdessä! 1975 Simon&Garfunkel palasi vielä yhteen, mutta pian välit viilenivät uudelleen.

Tämä kirja on Paul Simonista, mutta sen kautta tietenkin voimme saada monenlaista kuvaa myös Artiesta ja minulle hän on edelleen sama suloinen kiharapää, joka ylti ylä-ääniin kuin enkeli! Sitä ei kukaan Peter Ames Carlin minulta vie pois. Toisaalta myönnän, että Paul onnistui soolourallaan yli odotusten, mutta minkä hinnan hän siitä maksoi, se on jo luku sinänsä. Oliko hän koskaan aidon onnellinen? Jos hän ei olisi kuin lyhentynyt etisestään pitkän Artien vierellä? Jos hän olisi yltänyt samoihin äänisfääreihin? Jos tytöt olisivat hullaantuneet häneen kuten Artieen? Niin silloin tämä kirja kertoisi myös Artiesta yhtä paljon kuin Paulista, jolla oli kunnianhimoa, kykyä ja antaumusta musiikille, mutta jonka pimeä puoli vei osansa. Mikään ei auttanut, ei edes se, että Artie kuvissa ja lavalla yritti lyhentää itseään pitämällä polviaan usein vähän koukistuneina...Paulin varjoista suurin oli kateus:

Monet varmasti kuvittelivat, että taitavasti rakennetut kappaleet olivat ilman muuta säihkyvänsinisilmäisen ja kultakutrisen kaverin käsialaa. Tuo poikahan kuulosti enkeliltä. ”Artien olisi kuulunut olla biisien tekijä”, Paul sanoi vielä kaksikymmentä vuotta myöhemmin 1980-luvun puolivälissä kiukusta kihisten. ”Lahjakkuuden olisi pitänyt kiteytyä tuohon hahmoon.”

Ja kun joku kutsui Arteita seksisymboliksi, Paul repi pelihousunsa. Mitä helvettiä! He olivat tunteneet Artien kanssa yksitoistavuotiaista lähtien: Artiella oli ollut hammasraudat ja finnejä, hän oli kantanut Tooraa...”Miten hitossa kukaan voisi pitää Garfunkelia seksisymbolina? Sehän olisi ihan järjetöntä.Joku Hollywoodissa muka sanoisi: ’Hommatkaa minulle uusi seksisymboli, joku sellainen kuin Garfunkel!

Paulin ja Carrie Fisherin räiskyvä parisuhde kesti kaksitoista vuotta.

Paul itse löysi Artien. He asuivat lähekkäin ja kun Paul kuuli kerran Artien laulavan koulussa, hän aavisti tietämättään kenen kanssa hänen äänensä soi yhteen. Hän etsiytyi Artien seuraan ja siitä se sitten lähti. Maailmankuulu uuden sukupolven ääni ja tietenkin Bridge over Troubled Water, josta tuli niin menestynyt, että vasta Michael Jackson päihitti sen suosiossa.

Paul ja Artie erosivat ja menivät yhteen. Lavalla he olivat aina yhtä huikeita. Paul kuitenkin etsi omaa tietään mm. lähtemällä joksikin aikaa Englantiin, jossa tunsi viihtyvänsä hyvin. Hän löysi polkunsa paikallisiin folkklubeihin ja solmi monia tuttavuuksia. Kun aikanaan ilmestyi levy Scarborough Fair, Paul merkitsi tekijöiksi vain itsensä ja Artien, myöhemmin vain itsensä, josta syntyi uutta riitaa. Scarborough Fair oli kuitenkin vuosisatoja vanha kansanlaulu. Brittiläinen Carthy ei pitänyt suutaan asiasta kiinnni ja musiikkipiireissä levisi tieto, miten Paul kahmii kaiken kunnian ja rahat itselleen. Tätä Paul kyllä tekikin, sillä hänen heikkoutensa oli omavaltaisuus ja ylivaltainen kunnianhimo. Hänen vahvuutensa oli musiikin sovittaminen ja sanoitus. Hän myös etsi uusia musiikkisuuntauksia ennakkoluulottomasti Afrikkaa myöten.  Elokuvaan Miehuuskoe Paul teki tunnarin eli Mrs. Robinsonin ja sen ’pojat’ esittivät yhdessä. Aikakausi ei kuitenkaan ollut kevyt:  poliittinen osallistuminen oli vahvaa niin Vietnamin sotaa kuin rotuerottelua vastaan, monia mustien puolustajia murhattiin. Simon&Garfunkelista tuli sukupolvensa laulavia julistajia tehtyään levyn ”The Sound of Silence”, joka tietenkin nousi listojen kärkeen. Kun sekä matematiikan tohtorius että elokuva kutsuvat Artieta, Paul lähti vahvasti vetämään omaa linjaansa salaa kuitenkin kaivaten sitä ainoaa henkilöä, jonka kanssa oli tehnyt musiikkia kouluikäisestä asti, ainoaa häntä, joka jo pienestä soinnusta tiesi, miten jatketaan soundia, että se vetoaa yleisöön. Hän ainoa tiesi, miten heidän äänensä soisivat yleisölle huikeimmin. Vahingossakaan Paul ei valittanut vaan puursi kahta hullummin, mutta kävi myös terapiassa, solmi suhteita ja avioliittoja, sai lapsia, riiteli oikeudessa ja teki oman myydyimmän sooloalbuminsa Gracelandin, jolloin oli kulunut jo kolmekymmentä vuotta hänen ja Artien läpimurtosinglestä ”Hey, Schoolgirl” ja ”The Sound of Silencen” sijoituksesta kaksikymmentä vuotta.  Nyt hän tunsi olevansa omillaan ja uuden musiikin virroissa.

Tämä kirja on todella tuhti tietopaketti, josta kiinnostunut voi lukea monia kiertueselostuksia, kulissien takaista draamaa, naisystävistä, tarkkaa musiikkikappaleen sovitusta, sanoitusta, kaikkea siihen liittyvää. Voi muistella missä itse oli silloin ja silloin, kun joku kuuuluisa levy julkaistiin. Paul rikastui valtavasti ja voi edelleen hyvin. Kuudenkymmenen vuodenkin jälkeen voimme vain ihmetellä, mikä oli todellinen syy Artien ja Paulin syvän ystävyyden rapautumiseen. Julkisuudessa he pelasivat varsin korrektisti yhteen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.  Viimeisen luvun otsikko Katsokaa mitä minusta on tullut sopii niin hyvin Pauliin.

Paljon on vettä ja soundeja virrannut siitä, kun räätäli Paul Simon syntyi vuonna 1888 Itävalta-Unkarin Galitsiassa. Juutalainen kulttuuri oli kukoistanut Itä-Euroopassa jo satoja vuosia. 1890-luvulla kuitenkin alkoivat joukkovainot ja Paul Simon lähti 1903, vain viisitoista vuotiaana Yhdysvaltoihin, jossa perusti räätälinpuodin ja löysi vaimokseen itävaltalaisen maahanmuuttajan Triedan eli Friedan. Perheen ensimmäinen lapsi Louis oli musiikillisesti lahjakas ja tulevan maailmankuulun duon Simon&Garfunkelin toisen jäsenen, Paul Simonin isä.

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa