torstai 12. kesäkuuta 2014

Elämäkerrat Leena Lumissa


Taas syntyy pieni aiherajattu kirjasto ja nyt elämäkerroista kiinnostuneille. Miten vetää raja elämäkertaan, joka on toteutettu sekä fiktion että faktan kautta? Ja entäs sitten Romanovit? Tästä saa keskustella, mutta jätin nyt kuitenkin pois minua niin ihastuttaneet Hurmion tyttäret kuin myös Vanessa&Virginia -teoksen. Romanovit ovat mukana - tietenkin. Myös ne, joissa on muistakin kuin Nikolai II:sta. Ihan huimaa, kun ajattelen, että olen lukenut elämäkerrat kaikista Venäjän hallitsijoista, mutta se oli ennen blogiaikaa.

En ole mitenkään innostunut varhaisimmista jutuistani, ne olisi voinut tehdä paremminkin, mutta uskokaa minua, kun sanon, että Marcel Reich-Ranickin omaelämäkerta Eurooppalainen on kirjastoni helmi. Toinen on Bo Carpelanin Axel. Ja kolmas on...Järjestys ei ole kronologinen, mutta ainakin ryhmän aloittaa blogini luetuin elämänkerta (4 803!) - tähän mennessä:


1.   Sarah Churchwell: Marilyn Monroen monta elämää (Ajatus Kirjat 2008)


2.  Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)


3.  Edward Radzinski: Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema (WSOY 1992)


4.  Anna Virubova - Keisarinnan hovineiti (Otava 1993, toimittanut Irmeli Viherjuuri)


5.  Donald Spoto: Lumous - Audrey Hepburnin elämä (Ajatus Kirjat 2009)


6.  Charlotte Chandler: Ingrid - Ingrid Bergmanin elämä (WSOY 2009)


7.  Pirkko Vekkeli, Ismo Loivanmaa: Unohtumaton Ansa Ikonen (Minerva 2009)


8.  Bengt Jangfeldt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle (WSOY 2010)


9.  Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II - Suomen suuriruhtinas (Atena 2010)


10.  Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen (Otava 2001)


11.  Aila Meriluoto: Vaarallista kokea - Päiväkirjat vuosilta 1959-1975 (WSOY 1996)


12.  Aila Meriluoto: Tältä kohtaa - Päiväkirjat vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010)


13.  Kitty Kelley: Oprah (Otava 2010)


14. Deborah Spungen: Nancy (Gummerus 2002)

15. Bo Carpelan: Axel (Otava 1998)


16.   Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt  (Schildts 2011)


17.  Stacy Schiff: Kleopatra (WSOY 2011)


18.  Staffan Skott: Romanovit - Keisarisuvun kohtalo (Schildts 2011)


19.  Anne Delbée: Camille Claudel - Kuvanveistäjän elämä (WSOY 1996)


20.  Helen Rappaport: Jekaterinburg - Romanovien viimeiset päivät (Helsinki-kirjat 2011)


21.  Sarah Marshall: Daniel Graig - Mies James Bondin takana (Minerva 2008)


22.  Donald Spoto: Marlene Dietrich - Sininen enkeli (Ajatus Kirjat 2010)


23.  Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät (Schildts&Söderströms 2013)


24.  Helen Mirren: In the Frame - My Life in Words and Pictures (Weidenfeld&Nicolson 2007)


25. Laura Jackson: Jon Bon Jovi (Minerva 2011)


26.  Paul Auster: Talvipäiväkirja (Tammi 2012)


27.  Paul Auster: Mielen maisemissa (Tammi 2014)



28.  Nigel Nicolson: Virginia Woolf (Ajatus Kirjat 2007)


29.  Riitta Konttinen: Fanny Churberg (Otava 2012)


30.  Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien (Minerva 2013)


31.  Donald Spoto: Seurapiirien kuningatar - Grace Kelly (Helsinki-kirjat 2010)


32.  Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (WSOY 2013)


33.  Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita (WSOY 2010)


34.  Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva (WSOY 1991)


35.  Juhani Numminen: Lähikuvassa Tommy Tabermann (Otava 2010)



36.  Reinhardt Haydin: HIM (Minerva 2009)


37.  Christoph von Marschall: Michelle Obama (Minerva 2010)


38.  William J. Mann: Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar (Helsinki-kirjat 2011)


39.  Agneta Rahikainen: Edith Runoilijan elämä ja myytti (Schildts&Söderströms 2014)


40.  Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva (Minerva 2014)


41.  Peter Cowie: Francis Ford Coppola (Minerva 2014)


42.  Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon (Otava 1992)


43.  David Suchet: Hercule Poirot ja minä (Minerva 2015)



44.  Riitta Konttinen: Elämänvirrassa Alvar ja Ragni Cavén (Siltala 2015)


45.  René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015)



46.  Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut (Gummerus 2016)



47.  Maria Salonen: Axel Munthen jäljillä (Avain 2016)



48.  Katarina Baer: He olivat natseja (Teos 2016)



49.  Gerald L. Posner ja John Ware: Josef Mengele Elämä ja teot (Mengele. The Complite Story, Minerva 2017, suomennos Pertti Jokinen)



50.  Henriette von Schirach: Herraskansaa Elämäni Natsieliitin sisäpiirissä (Der Preis der Herrlichkeit. Erlebte Zeitgeschichte, Minerva 2017, suomennos Maija Isola)



51.  Diane Ducret: Diktaattorien naiset (Femmes de dictateur, Atena 2017, suomennos Pirjo Thorel)



52.  Raili Mikkanen: Hilja Yksi maailman ensimmäisistä (Robustos 2017)



53.  Ray Connolly: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977 (Being Elvis - A Lonely Life, Minerva 2017, suomennos Jere Saarainen)



54.  Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala Ellen Thesleffin elämä ja taide (Teos 2017)



55.  Heinrich Thies: Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä (Fesche Lola, brave Liesel. Marlene Dietrich und ihre verleugnete Schwester, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro)



56.  Tara Westover: Opintiellä (Educated, Tammi 2018, suomennos Tero Valkonen)



57.  Peter Ames Carlin: Paul Simon Elämäkerta (Homeward Bound: The life of Paul Simon, Minerva 2018, suomennos Jere Saarainen)



58.  Jeannette Walls: Lasilinna (The Glass Castle, Bazar 2014, suomennos Raija Rintamäki)



59.  Michelle Obama: Minun tarinani (Becoming, Otava 2018, suomennos Ilkka Rekiaro)



60.  Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö (Flickan som blev fel, Gummerus 2011, suomentanut Riie Heikkilä yhteistyössä Karin Ehrnroothin kanssa)



61.  Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu (Avain 2019)



62.  Ray Connolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980 (Being John Lennon - A Restless Life, Minerva 2019, suomennos Jere Saarainen)



63.  Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY 2019)



64.  Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina ((Boken om Kim Wall – när ården tar slut, WSOY 2019, suomennos Ida Takala, artikkelit, sitaatit ja puheet alun perin englannin kielestä  ruotsin kieleen on kääntänyt Ingrid Wall)



65. Mark Sullivan: Palavan taivaan alla (Beneath a Scarlet Sky, Sitruuna Kustannus 2019, suomentanut Seppo Rauduskoski)



66.  Marie Héléne Baylac: Agatha Christie Arvoituksellinen elämä (Les mystéres d'une vie, Minerva 2020, suomennos Noora Niemelä)



67.  David Suchet: Sanoin ja kuvin Omaelämäkerta (David Suchet: Behind the Lens. My Life, Minerva 2020, suomennos Sirpa Saari)



68.  Hallie Rubenhold: Viisi Viiltäjä Jackin tuntemattomat uhrit (The Five. The Untold Lives of the Women Killed by Jack the Ripper, Atena 2020, suomennos Mari Janatuinen)


69.  Erin Carlson: Meryl Streep Valkokankaan kuningatar (Queen Meryl - The Iconic Roles, Heroic Deeds and Legendary Life Of Meryl Streep, Minerva 2020,  suomennos Sirpa Parviainen)



71.  Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi (Oktoberbarn, Like kustannus 2021, suomennos Petri Stenman)

72. Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet (Bazar Kustannus 2021)


73.  Venla Hiidensalo: Suruttomat (Otava 2021)


74.  Aileen Wuornos&Christopher Berry-Dee: Monster Amerikansuomalaisen sarjamirhaajan tositarina (Monster: My True Story, Into kustannus, suomennos Heidi Nieminen)

75.  Jerry Hopkins: Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971 (The Lizard King - The Essential Jim Morrison, Minerva 2021, suomennos Kirsi Kämäräinen)


76.  Simone de Beauvoir: Erottamattomat (Les inséparables, Kosmos 2021, suomennos Lotta Toivanen)

77.  Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Bränn alla mina bräv, Nemo 2020, suomennos Jaana Nikula)

78.  Kristiina Markkanen, Leena Virtanen: Wivi&Hanna (Atena 2021)


79.  Riitta Jalonen: Omat kuvat (Tammi 2022)


80.  Anneli Heliö: Anna Ahmatovan elämä  (BoD 2023)


Osa elämäkerroista on täyttä faktaa ja osa on Venla Hiidensaloa mukaillen 'faktoista innoituksensa saanutta fiktiota.'

Leena Lumi

37 kommenttia:

  1. Jaan Leena intohimosi elämäkertoihin ja paljastan nyt, että olin koulutyttönä suuri Romanov-fani & viimeisen tsaariperheen fani, jolle isä tilasi aiheesta kirjoja ulkomaita myöten. Olen suunnitellut postaavani aiheesta myös blogissani viimeisimpien kirjahankintoihini perustuen -- kunhan löydän lapsuuteni lehtileikkeitä ym. arkistohuoneesta... Luin myös Hirvisaaren Katariina-romaanin ensimmäisen osan ja yksi englanninkielinen elämäkerta odottaa niinkuin kouluaikainen Henri Troyatin biografia Katariina Suuresta (pitää lukea uudestaan ja katsoa tekeekö yhtä suuren vaikutuksen). Parhaimmillaan elämäkertoja lukee kuin hyviä romaaneja ja romaanit ovat parhaimmillaan silloin kun ne loihtivat jonkin historiallisen henkilön elämästä mahdollisimman tarkasti faktoihin perustuvan mutta silti vetävän tarinan. Ja suurin osa ihmisten oikeista elämistähän ovat tarua ihmeellisempiä. Ja usein sielu tarvitsee selviytymistarinoita jaksaakseen omia vaikeita vaiheitaan... Paljon hyviä kirjoja Sinulla listalla -- tuon Rahikaisen Edithin haluan saada pian käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, ehkä tämä on geeneissä. Isäni oli historiasta innostunut ja luki paljon elämänkertoja ja minähän pyrin yo-kirjoitusten jälkeen historiaa lukemaan yliopistoon. Jäin 3 pisteen päähän, vaikka historia aina 10 ja sitten tarjtotiinkin jo muuta. Oneksi historiaa voi harrastaa niin paljon kuin sielu sietää. Minä olen lukenut Troyatin kirjan Katariina Suuresta ja myös elämänkerran Pietari Suuresta. Näitä lukee kuin jotain jännittävää seikkailua! Samaa mieltä, että parasta kun tarina on tosi, mutta vetävästi kirjoitettu. Tosin itse putoan myös sellaisiin kuin vaikka Susan Sellersin Vanessa&Virginia, mutta en tuonut sitä listalleni. Näin on: Oikea elämä päihittää kaikki tarinat, paitsi tosielämäntarinat.

      Minulla elämänkertojen välissä on myös po. henkilöihin liittyviä lehtileikkeitä...

      Minä ostin Edithin kirjan takia uuden leningin. Nyt on tarkoitus ottaa uusi profiilikuva Edithin kanssa! Lue se: Lupaan ettet kadu.

      Poista
  2. Siinäpäs olikin elämäkerta poikineen ja tyttärineen. Itse ajattelen niin, että elämäkerrat ja omaelämäkerrat ovat aina fiktiota, jossa on myös joitakin ns. tosia asioita. Em. ajatus perustuu siihen, että totuuden kertominen lienee aika mahdotonta, mutta tietysti on aste-eroja elämäkertojen totuudellisuuden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, näin varmaankin on. Toiset kirjoittavat niin tarkasti, kuin olisi pidetty kirjaa tapahtumista. Päivämäärät ja monet niihin liittyvät asiat ihan kohdillaan. Sitten joskus tietysti huomaa kaunistelua ja/tai sitä, että jotkut asiat jätetään kokonaan pois.

      Vedin rajan esim. siihen, että tähän listaan ei voinut tulla kirja, jossa tapahtumia oli muutettu tai niihin oli tuotu ihan keksittyjä henkilöitä ja sen takia esim. JP Koskisen Rasputin http://leenalumi.blogspot.fi/2013/12/jp-koskinen-ystavani-rasputin.html ei mahtunut tähän joukkoon.

      Poista
  3. Aikamoinen listaus jälleen, Leena! Olet sinä vain aikamoinen lukija! Aina ajattelen lukevani elämäkertoja lisää, mutta sitten ne vain jäävät. Jokunen vuodessa. Proosa vie mennessään. Hienoa, että listasit - luulen, että tästä on iloa monelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, taidan olla aikamoinen listamaanikko;) Juu, olen lukija...,mutta luen nykyään selvästi hitaammin ja näin saa jatkuakin. Muu elämä ja liian iso puutarha saakoot myös aikansa.

      Minä luin elämäkertoja alussa tosi paljon. Nyt on tulossa Polanski ja syksyllä sitten taas lisää.

      Taidan lukea melkein kaikkea, paitsi en fantasiaa, kovin mielelläni. Ennen en lukenut sotakirjoja, mutta pari herraa pyöräytti pääni ja nyt niitäkin on tulossa lukuun kaksi, mutta ei ns. perinteistä sotakirjaa, mitä se sitten tarkoittaakaan, mutta tunnistan itse eron.

      Toivotaan, toivotaan...Kaikkie eivät halua lukea kaikkea, joten tästä sitten nämä nopsasti löytyvät.

      Kiitos.

      Poista
  4. Mahtava listaus. Minullekin muutama hyvin kolahtanut mukana, molemmat Axelit, Jänis, Paul Auster - kaikki tuovat niin hyvät muistot mieleen että kansien näkeminenkin on kuin vanhan ihastuksen muistamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Axelit ovat tosi hyvät ja nuo muut myös. Mitäs jos sanon, että listassa on kaksi kirjaa, jotka ovat loppuvuodesta kuumassa ryhmässä;)

      Poista
  5. Sainpas taas pitkän listan seuraavaan kirjastoreissuun..kiitos sinulle..:)
    Nuo historialliset kiinnostavat kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, ole hyvä.

      Sama täällä: Niihinkin koukuttuu;)

      Poista
  6. Huikea lista, vau! Omia suosikkejani ovat Erään avioliiton muotokuva ja ihana Vanessa & Virginia, mutta tuo Nigel Nicolsonin Virginia Woolf -elämäkerta on minulla vielä lukematta! Asia täytyy selvästi korjata pian... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr, kiitos. Kyllä runsaassa viidessä vuodessa ehtii. Erään avioliiton muotokuva on ihan uskomaton ja valitan, että en omista kirjaa. Vanessa&Virginia on kirja, jonka toivoisin mahdollisimman monen löytävän. Siitä oli lokakuun kirjamessuilla paneeli, jossa mukana mm. Pelo, mutta sain tietää liian myöhään ja olimmekin silloin su ip jo kotiin lähdössä. Sain Nicolsonin Virginia Woolfin lahjaksi kirjablogiystävältä ja aina siitä hänet muistan - rakkaasti. Suosittelen!

      Poista
  7. Huomasin heti tuosta kuvakollaasista Roman Polanskin ja ajattelin, että täytyy lukea, mitä sinä olet lukenut Polanskista. Mutta se näköjään onkin vasta luvussa.:)

    Mä en lue kovin usein elämäkertoja. (nyt tietty epäilet tätä, kun olen lukenut tästäkin listasta useamman;)) Mulla on vähän samat ajatukset kuin Ompulla. Vaikka olisi kuinka päivämäärät ja asiakirjat kohdillaan, kuinka totuudellisen kuvan se kuitenkaan kertoo ihmisestä tai minkä osan totuudesta... Kyse on lopulta kuitenkin jonkun tulkinnasta ja tavasta nähdä asiat. Toiset näkee laajemmin ja kriittisemmin, toisilla näkyy ihailu kirjoituksessa, toiset painottaa toisia asioita kuin toiset, myös aikakausi milloin kirjoitetaan vaikuttaa jne. Musta siinä Hollinghurstin Vieraan lapsessa oli mainiosti kuvattu elämäkertojen kirjoittamista.

    Bo Carpelanin Axelhan on romaani, joten siinä mielessä listalla voisi olla ihan hyvin myös Vanessa&Virginiakin. Mutta sun lista, sun valinnat.:)

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, Polanski on nyt luvussa. No, olen vähän filmihullu ja minua kiinnostavat mm. ohjaajat Hitchcock, Allen, Fellini, Polanski ja moni muu. Huomenna tulee Polanskin Katkera kuu Liviltä.

      Polanskilla on ollut tosi erikoinen elämä, joka ei voi olla kiinnostamatta.

      Minua kiinnostavat monet tulkinnat. Näinhän olen lukenut mm. Edithiä. Jokainen kirjoitus on jonkun muun mielipide ja omaelämäkerta po. henkilön näkemys, kaikki yhtä subjektiivisia. Ei ole olemassa mitään objektiivista totuutta, kun puhutaan elävistä ihmisistä. On kirjoittajan sisäistetyt arvot ja hänen oma tiedostamaton normituksensa, jotka katsovat arvoitavaa, subjektia, täysin havainnoitisijasta lähtevin tiedostamattomin tarkoitusperin. Olen aivan avoin näille eri tulkinnoille ja kaikenkin jälkeen totuus on vain hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois.

      Hollinghurstin Vieraan turva on yksi ikisuosikkini, mutta nyt tässäkin listalla on kaksi, jotka jäävät sellaisiksi ja tämä näkyy myös loppuvuoden kuumassa sarjassa.

      No, olen keskutellut Bon kanssa Axelin elämästä ja olen lukenut siitä muualtain ja mm. yhdestä Sibelius-elämäkerrasta, joten katsoin, että se menee näin. Minusta Susan Sellers kirjoitti ihanan kirjan kuten Satu Koskimieskin kuin 'uiden' kerrottavien henkilöiden päänsisälle, sielunelämään, kuvitellen mitä he olisivat ajatelleet jossakin tilanteessa, mitä sanoneet toisessa, joten vedin rajan nyt näin. Kuitenkaan, en voinut olla noita kahta kirjaa mainitsematta. Nythän ne kulkevat niin kauan kuin joku blogi tai netti on mukana jutun ingressissä aika vahvoin mainesanoin eli sain heidät kuitenkin mukaan;)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Mä olen lukenut yhden elämäkerran Polanskista, mutta siitä on jo niin kauan, etten äkkiseltään muista kenen kirjoittama ja minkä niminen.

      Juu, mä olen huomannut, että olet lukenut paljon erilaisia elämäkertoja ainakin Edithistä ja Romanoveista. Unohdin tuossa näemmä kirjoittaa, että juuri tämän kirjoittajan näkökulman jne.takia jouduin aina vähän skarppaamaan elämäkertoja lukiessani. Että muistaisin aina tuon yllä kirjoittamani, ettei mua hyvän kirjan kohdalle sattuessa vietäisi ihan kuin pässiä narussa.;)

      Mä olen melko varma noista kahdesta tämän listan loppuvuoden kuumaan sarjaasi pääsevästä. Iki-ihanan Jäniksen taisit lukea viime vuoden puolella, joten...:)

      Poista
    3. Hän on ainakin yhden kirjoittanut itse...

      Luin vieläkin enemmän ennen blogia eli ne kaikki Venäjän hallitisijat mm. Minä taas antaudun suosiolla;) Kun luin Ernet Brunnerin Edithin, olin myyty, ja mikä hirveä kohu siitä kirjasta syntyikään. Minä pidin.

      Siis kuumaan sarjaan omassa blogissa, voi päästä vaikka sata vuotta sitten tehty kirja. Nyt sun on vieläkin helpompi arvata. En vain voi sille mitään. Se vei niin jännästi ja samoin kävi R:llä. Toisen tiedät satavarmasti. Ostin uuden leningin aivan sitä kirjaa varten, että saan uuden profiilikuvan otatettua;) Tuo päärynämekko on Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -kirjan inspiroima, vaikka kädessäni onkin toinen ihanuus eli Riverton. Mutta Pasin kirjaa Harjukaupungin salakäytävät olen kuvannut eniten. Nyt sulta meni sitten pari arvausmomenttia pois, mutta voit sitten vaikka lokakuulla yrittää arvuutella lisää, koska näemmä luet minua kuin kirjaa, jonka olet lukenut joskus ennenkin.

      Poista
  8. Minä olen tainnut lukea näistä vain Vaarallista kokea (joka oli minulle aikoinaan järisyttävä lukukokemus) ja Axelin. Tuon Ahmatovan ja tämän tuoreen Södergranin haluaisin myös lukea, ne kiinnostavat kovasti. Taidan lukea aika vähän elämänkertoja, kun oikein tässä aloin asiaa miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, minäkin järistyin siitä ihan valtavasti. Koin tunteen, että mun on muutettava koko mun elämäni ja minä tein sen. Jätin kaiken taakseni ja sitten löysin itseni tältä saarelta...Olen siis ainakin kerran tehnyt 'ailat'. Ihailen muuten häntä ihan syvästi. Axel oli minulle tie Bon tuntemiseen, tiettyyn asiaan sukuni elämässä ja ennen kaikkea polku Sibeliuksen musiikkiin. Tällä listalla oleva Ahmatova pitäisi omistaa, sillä se on ehkä maailman kaunein kirja. Kaikellaan. Luen tänä kesänä yhden muun Ahmatova elämäkerran, joka aukaissee minulle Annaa vieäkin enemmän. Hänen runonsa hengästyttävät...Sinussa on Ahmatovan rytmiä ja kohtalokkuutta, joka tulee juuri kun nautiaan ostereita ja viileää viiniä kesäiltana...

      En usko, että voit olla lukematta Rahikaisen Södergrania;)

      Minulla on niihin aika-ajoin suorastaan himo. Kirjailija- ja kuvataiteilija elämäkerrat ovat hot, mutta kyllä elokuvatkin vetävät ja....

      Kaunista viikonloppua!

      Poista
  9. Hieno lista Leena! Jotain tuttua, paljon uutta. Romanoveista luin aikoinaan kaiken mitä löysin. nämä uusimmat ovat vielä lukematta. Tästä listasta poimin Aila Merluodon lukulistalleni. Kiitos sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Romanovit jaksavat kiinnostaa aina vain. Jos et ole lukenut tuota Vaarallista kokea, lue se ensin. Näissä kahdessa kirjassa on Aila hyvin rohkeasti tuonut esille elämänsä kuvioita. Ole hyvä ♥

      Poista
  10. Elämänkerrat ovat kiehtovia ja tuossa onkin hieno kokoelma niitä;Muutama on minullakin,kiitos sinun ja sinun innoittamana hankittu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eivätkö vain olekin. Onneksi olet lukenut jo De Waalin kirjan;) Ole hyvä vain. Eikös sinulla olekin synttäri x päivänä kuussa, jossa ponit pudottavat karvansa=vähän intiaanikieltä tähän sekoitin huvin vuoksi vain.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. Kiitos samoin:) Hmmm,pitää opetella tuota intiaanikieltä;D

      Poista
  11. Voi, elämäkerrat ovat niin inspiroivia, kiitos näistä, löysin monta kesälukemistooni sopivaaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, ne ovat, Ole hyvä, Ja minulla menee varmaan tuonne sudenhetkeen herra Polanskin kanssa;)

      Poista
  12. Mielenkiintoinen uusi kirjasto, jota tulee varmasti selailtua useaankin otteeseen! <3

    VastaaPoista
  13. ♥Oikein ihanaa viikonloppua Sinulle Leena♥

    VastaaPoista
  14. Upea rivi elämänkertoja. Voi, kun saisi luettua kaikki haluamansa kirjat tuostakin rimpsusta. Seuraavaksi uppoan suosittelemaasi Sydänmagneettiin. Uskon saavani siitä pajon irti ja vahvistusta ajatuksilleni sekä selitystä elämän käänteilleni. Kiitos kirjan esille tuomisesta. Viimeksi luin Paula Havasten kolmiosaisen sarjan sodan ajasta 60-luvulle. Petyin, eka kirja oli lähes kioskikirjallisuutta. Aiemmin hänen kirjoittamansa neljän kirjan sarja Lapista ennen kristinuskoa ja sen tulosta, tempaisivat minut ja tyttäreni toisiin maailmoihin ja ulottuvuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minulla on koko ajan sellainen olo, että en ehdi lukemaan kaikkia hyviä kirjoja ennen kuolemaa. Niitä kun vielä tuppaaa hyviäkin vielä syntymään...eli aina must to read -lista vain kasvaa.

      Lue Sydänmagneetti ajatuksella! Se heivasi mun elämässä monta asiaa kuntoon. Ole hyvä.

      Lappi ennen kristinuskoa onkin jo kuin magiaa...kiinnostavaa.

      Poista
    2. Huomasin juuri, että näissä kommenteissa olemme me kaksi Riitta peräkkäin. Eipä siinä muuten mitään, mutta me olemme saman Pyry-pojan mummit. Pieni on maailma.

      Poista
    3. Riitta, ei voi olla totta;) Suomi on pieni ja maailma on pieni...

      Kun odotimme R:n kanssa kuopustamme oli valmiina kaksi nimeä: Meri ja Pyry. Meri tuli. Minä muuten rakastan lumipyryä. Kaikkea ihanaa Pyry-pojan kanssa!

      Poista
  15. Hieno lista ja kerrankin lista, josta suurimman osan olen lukenut.

    Omaan listaani voisin lisätä hyllystä löytyvät Ingmat Bergman Laterna Magica, Lauren Bacal, Pia Maria Montosen Brita Kekkonen Valtakunnan miniä, Tuula KarjalaisenTove Jansson Tee työtä ja rakasta sekä Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat.

    Aila Meriluoto on lukematta, pitääkin varata se heti kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos. Arvasinkin...;)

      Lauren Bacal on oma, mutta en ole ehtinyt vieläkään sitä lukea ja nuo muut nyt ehkä jäävät toiseksi minulla seuraaville elämänkerroille, jotka ovat Roman Polanskista ja Anna Ahmatovasta ja sitten syksyllä taas yksi kiinnostava elokuva-alan herra. Voiko kukaan ohittaa Ahmatovaa;)

      Brita Kekosesta olen lukenut paljon lehdistä. Tove voi tulla lukuun kun ehdin etc.

      Ellet olet lukenut Ailan Vaarallista kokea, aloita siitä. Aila on jotenkin niin uniikki kaikellaan. Ja mielettömän rohkea, normeista piittaamaton omien polkujensa kulkija. Ihailen häntä!

      Poista
  16. Vaikuttava kokoelma. Mulla riittäisi tässäa aihepiirissä kahlattavaa, sait ajattelemaan asiaa oikein vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos. Ota itsellesi kiinnostavin kesälukuun!

      Poista