keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Keittiöremontti


Koska melkein kaikissa blogeissa tehdään nyt remonttia ja sisustusta, minä laitan uusintana meidän keittiö- ja saunaremontin, sillä niistä on juttua riittänyt lehtien sivuille asti eli jotain huvittavaa meidän remontissa on täytynyt olla... Meidän seuraavat kohteet ovat tämä minun kirjasto/toimistoni sekä alakerran wc, jossa ilmeisesti vietän yhdet isot synttärini Bessun kanssa samppanjaa juoden, sillä niin kauan olen sen kopin remonttia odottanut. Siitä tulee valkoinen ja turkoosi. (Sivuhuomauttelija: Ei tule turkoosia, sillä Järjen Ääni jyräsi minut. Mutta tulee turkooseja pyyhkeitä ja muuta turkoosia rekvisiittaa. Nyt just saumaus ohi. Ma kalusteet. On marraskuu 2013.)Turkoosi on salainen sieluvärini ja annan sille tilaa talomme toisessa kerroksessa, mutta en päästä sieluväriäni yläkertaan, sillä tapani on innostua siitä liikaa. Mutta nyt siis meidän huvittava, rankka ja aivan liian tyyris keittiöremonttimme, jonka ansiosta nautimme ateriatkin useimmiten vieraiden kanssa köökissä, emmekä enää olohuoneen lasipöydän ääressä. Keittiöön mahtuu nyt pöytä kuudelle ruokailijalle ja suurempikin ryhmä siinä on istunut kulinaarisia lumouksiani nauttimassa.


Kaikki alkoi jo vuonna 2001, jolloin sain lahjaksi Frances Mayesin kirjan Toscanan auringon alla. Saatesanoissa luki kauniisti: 'Aistien Juhlien Vaalijalle, Leenalle!' Viesti lienee ollut selvä, sillä olen ystävieni keskuudessa tunnettu intohimoisena kokkina, sisustajana, puutarhurina…, mutta kirja itsessään mullisti käsitykseni keittiöstä täysin. Olin aina pitänyt keittiötämme pienenä, mutta kirjan luettuani siitä tuli todella ahdas. Kaksi valtaisaa kulmakaappia olivat epäkäytännölliset ja veivät lattiapintaa isolta ruokapöydältä, jota kiihkeästi halusin. Kaapit olivat puhdasta 70 –lukua ja kattoon asti. Keittiö oli niin epäviihtyisä, että söimme kaikki viikonloput, juhlat yms. olohuoneessa, jossa onneksi iso lasipöytä. Tosin edelleenkin nautimme kaikki joulupäivien ateriat 'salissa'.

Vuoden pyörittelin Mayesin kertomuksia italialaisesta keittiöstä: patinaa, pajukoreja, kivilattia, avointa hyllytilaa, käytännöllisyyttä, viihtyisyyttä, lihatukki…Keväällä 2002 kädessäni oli astia, jossa kaksi kiloa puolijäisiä mustikoita. Ne putosivat vahingossa keittiön kuluneelle pyökkiparketille arvattavin seurauksin. Ryhdyin heti siivoamaan sotkua, mutta mieheni väittää vieläkin minulla olleen sekuntien viivettä…No, yhdessä sitten siivosimme ja totesimme, että tästä ei nyt ilman remonttia selvitä ja aloitettava on lattiasta. Näin keväälle 2002 sovittu saunaosastoremontti vaihtui  kolmen vuoden keittiöremonttiin!

Kaikki purettiin ja lattiaan vedettiin lämpöputket. Löysimme tutusta laattaliikkeestä meitä miellyttävän lattialaatan, jossa pieni karheus, vaihteleva tulenpunainen väri, hiillosta mukana ja laatat kahdessa koossa, joten ilmettä oli luvassa. Tyttäremme Meri sommitteli laattakuviot ruutupaperille ja mieheni ryhtyi hommiin. Yhtenä aamuna silloin vielä kotona asuva teinityttömme nukkui vähän pitkään, kun isänsä intona laatoitti. Meri heräsi ja huomasi heti kuvioiden menneen yhdessä kohdin pieleen, joten ei siinä auttanut muu kuin purku, minkä remonttimies sitten kiltisti tekikin. (Voi vain kuvitella, mikä olisi ollut tilanne, jos MINÄ olisin vaatinut purkamaan jo valmiin laatoituksen muutaman laatan ’väärän’ sijoituksen vuoksi.) Huomatkaa yläkuvassa uuni seisontakorkeudella. Se on kätevää! Valitsimme myös uunin hinnasta viis' eli siinä on mm. 'turvahyllyt', joten kuuma ruoka ei voi liukua päälle, kun käy välillä hämmentämässä. Hintaluokassa seuraava olikin sitten jo itse itsensä pesevä uuni!

Välitilalaatan valinta oli ikimuistoinen, sillä löysimme sen vuotta ennen laatoitusta. Kahta lukuun ottamatta kaikki moittivat sitä. Minulla oli alkuperäisenä tarkoituksena vanha, aito tiili, mutta ei, ei sittenkään: Halusin jotain ihan muuta! Heti nähdessäni Tarascon Beigen tiesin löytäneeni Elämäni Laatan. Laatta on raskas, vaikea laatoittaa ja siinä on pienet ruudut, joissa jokaisessa hippunen maaston värejä kuin vahingossa roiskahtaneena. Tiesin löytäneeni italialaisen hylätyn talon nyt ja pidin laatasta kiinni. Testasin sitä kaatamalla siihen punaviiniä ja mustikkasoppaa, eikä mikään tarttunut kiinni, vaikka pinta vaikuttaa rosoiselta. Se oli siinä♥
Välitilalaatoituksen teki ammattimuurari, mutta mieheni oli apumiehenä mukana. Se oli aivan välttämätöntä, sillä saumausaine vedettiin koko laatan päältä, että saatiin riittävät saumat ja siinä vaiheessa oli vaarana, että Tarascon upeat värit, joista yksi sävy toisti keittiön lattiaa, häviävät saumausaineen alle. Huoleni ei ollut turha, sillä näin valokuvan keittiöstä, johon oli käytetty samaa laattaa välitilaan ja itku tuli, sillä saumausaine oli peittänyt laatan kauniit sävyt. Suotta ei mieheni jäänyt hanslankariksi ja pyyhkinyt rätillä perässä, kun laatoittaja teki työtään. Ja kiitos tämän, kaikki kaipaamani maan värit näkyvät välitilassamme. Vain yksi asia jäi puuttumaan ja se on valot tuosta ylähyllyn listan takaa, mutta ne ovat tulossa...

Kaapistoiksi valitsimme Petra-keittiön Caritan. Väri on vaalea, vanhan vihreä. Saattaa se sävy löytyä luonnostakin, sillä mielestäni poronjäkälästä löytyy sama sävy tiettyyn aikaan vuodesta. Keittiöfirma on kuitenkin nimennyt kaapiston värin salviaksi...Alakuvassa toscanalainen uunilohi.

Ensimmäinen asia oli vähentää kaappeja rankalla kädellä. Osa astioista alakerran varastohyllyille, osa mukaan kotoa poismuuttavalle tyttärelle, osa eläinsuojelun hyväksi toimivalle kirpputorille. Motoksi tuli: Vähemmän on enemmän.

Kahdelle seinälle tuli massiivipyökkiset avohyllyt, jotka uitan parafiiniöljyssä kerran vuodessa. Mikä sopii vauvan pepulle, sopii myös puulle! Öljykäsittely tekee pinnasta kosteutta kestävän ja likaa hylkivän. Puu saa aikaa myöten myös kauniin punertavan sävyn.
Lokakuussa 2012 hyllyn alla näytti tällaiselta. Nyt on yrttejä, jotka eivät kuihdu talvella!

Keittiön sisääntulo oli ahdas ja kapea, tosin se aukeaa isosti olohuoneeseen, mutta ei ruokakasseja olkkarin kautta kanneta. Tilasimme ahtaaseen välikköön tavallista kapeammat alakaapistot. Lisäksi tuli pajukoreja ja lyijylasiovia kodikkuutta lisäämään. Keraaminen liesitaso oli selviö, samoin jättisuuri tiskiallas. Olen varmaankin ollut entisessä elämässä armeijan muonitusmestari, sillä minun täytyy saada tilaa käsitellä kahdeksan litran kattilaa ja pystyä myös pesemään se. Ja pakko myöntää, että taidan olla muutenkin tilaa kaipaava henkilö, sillä tunnen tukehtuvani ahtaassa. Tiskialtaaseen ei tullut myrskyreunusta, vaan sen haluttiin näyttävän myös työtasolta, mikä se oikeasti pienessä keittiössä onkin. Ylläoleva kuva on siltä helmikuulta, kun serkkuni odotti vauvaa ja pöytä on vielä lyhyenä ja 'väärinpäin'. Nyt pidämme pöydän koko ajan pitkänä ja se on siis keittön keskellä ja ikkunaseinästä irti. Vasemmalla minä, sitten serkkuni Anne ja Meri.

Pajukorit toimivat kuin vetolaatikot ja niihin voi kukin kätkeä, mitä ikinä keksii. Minusta paju, yrtit, rouhea kivi ja massiivipuiset hyllyt tuovat keittöön kaivattua country life -tunnelmaa. Tai siis olen henkeen ja vereen country&cosy. Mikä sääli, että kamerani ei anna ulos kaapiston kaunista salvian vihreää...

 Keittiömme ei ole enää pieni. Saimme lisää neliöitä ja kaiken juuri kuin halusimme. Vain lihatukki jäi vitsiksi. Se mikä nyt tuntuu sisäistyneeltä, on halu olla ostamatta mitään kodinkoneita ja krääsää pinnoille. En halua munankeitintä enkä tehosekoitinta, en minkään valtakunnan lisätilanryövääjiä. Vain välttämättömän.

Ostimme jatkettavan keittiön pöydän ja olemme pitäneet sen koko ajan täydessä pituudessa, sillä kaikki haluavat nykyään istua keittiössä. Näin sain toteutettua italialaisen unelmani kaikkien kokoontumisesta keittiöön, kodin sydämeen. Tunnelma on rento, ruoka tuoksuu, tuikuissa kynttilöitä, kaikki puhuvat italialaisesti toistensa puheen päälle…tuntuu kodilta Muuratsalon saaressa. Ja tänään keittössä nautitaan zarzuelaa...


Ja kyllä kannatti♥

Love
Leena Lumi
Marraskuussa 2013 keittiöhyllymme saivat uuden värin. Lue lisää täältä 
Keittiömme helmikuussa 2014 pinkkien tulppaanien viikolla.
Tarkoitus on kevään aikana maalata vanhoja tuoleja osa keittiömme vihreällä ja osa vaaleanpunaisella: Pidän tuosta väriyhdistelmästä etenkin country-keittiössäni. Tuolit toimivat lisätuoleina kun pöytä jatketaan ja herkutellaan isommalla porukalla.
Mikä onkaan sen ihanampaa kuin kokoontua yhdessä syömään. Istua tunteja pöydässä ja antaa keskustelun lainehtia, kynttilöiden liekehtiä ja saada muistoja, joita ei voi ostaa kaupasta.
Tammikuussa 2015 maalasimme keittiön lisätuoleiksi kaksi vanhaa wieniläistuolia ja niistä kuvia ja juttua enemmän täällä

24 kommenttia:

  1. Voi, minä täällä haaveilen noin isosta keittiöstä, mutta pakko kokkailla vain minikeittiössäni, kun naapurit ei suostu antaa meille lisätilaa seinän takaa. Sulla on siellä kokkaillessa viinilasi vieressä, oikea systeemi se!

    VastaaPoista
  2. Allu, ei tämä oikeasti niin iso ole, mutta me teimme 'ihmeen'. Minulle on aina ollut keittiö ja pesutilat tärkeät ja niinpä on outoa, että ostimme tämän talon, vaikka tässä oli pieni keittiö. Kokonaisuus vaikutti kuitenkin silloin enempi. Keittöstä tuli nyt todellakin se kuuluisa 'kodin sydän'.

    Toki kokilla pitää viinilasi olla;-) Jos Reima grillatessa unohtaa, minä muistan hänelle aina sen viedä. Nyt minun palvelustani on tullut 'maan tapa'.

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva juttu keittiöremontistanne : ) Tuo välitilan laatta on kaunis.
    Minunkin pitäisi vähän suunnitella keittöremppaa. Se on edessä ihan lähivuosina, oikeastaan se piti tehdä jo pari vuotta sitten... Jäin miettimään, mitä sinne todella haluan/tarvitsen, vai tehdäänkö se vain "tavalliseksi" ; )

    VastaaPoista
  4. Olen aikaisemmin katsellut ihastellen keittiöremonttinne tulosta. Näyttää ihanalta ja heti pääsin sisälle siihen tunnelmaan, joka teillä vallitsee ruokien tuoksun ja ystävienne puheen täyttäessä keittiön. Pidän tuosta vihreästä, joka teillä on kaapistojen ovissa (meillä oli tummanvihreää, sellaista kummallista tummaa mintunvihreää, ja siksi halusin nyt vaniljataikinaa). Lattian tiililaatat meillä on samanväriset ja meillekin mahtuu keittiöön suuri ruokapöytä. On onni saada sen ääreen liuta ystäviä ja/tai sukulaisia.

    Pidän myös tuosta kuvasta, jossa sinä kokkaat. Viinilasi - ja ihana essu!

    VastaaPoista
  5. Sari, yksi ainoa ohje: Tee siitä ihan sunoloinen♥ Ja vielä toinen: Make your dreams come true! En kadu yhtään, että maksoi enempi kuin piti ja tuo välitilalaatta on hautaana asti mun unelmalaatta. Ja näyttää eri valoissa aina erilaiselta, eikä mitään ole siihen kiinni tarttunut, vaikka roiskunutkin on.

    Lumiomena, huomasit siis vihdoinkin, että on vihreää ja vihreää;-) Ja todellakin, kodin tunnelma jotenkin lähtee keittiöstä ja sen tuoksuista...

    Toimintakuvat ovat parhaita. Muistin pitkään tuon Marimekon essun kuosin nimen, mutta enää en ole varma...olisiko se Karhun kukka...

    Tämä on sitten ainoa huone, jossa vahvan, tumman viininpunaiset verhot. Muuten vain pitkiä, valkoisia, ohuita, tuulessa hulmuavia...

    VastaaPoista
  6. Ihana keittiö teillä on ja tarina remontista oli kiva ja mukaansatempaava!!!:)
    Ihana postaus!

    VastaaPoista
  7. Leena:

    Lämpimät onnittelut onnistuneen keittiöremontin johdosta!

    Aina kannattaa pitää toiveistaan kiinni, silloin saa sen, minkä haluaa tv. Aili-mummo <3

    VastaaPoista
  8. Susanne, tämä juttu on ollut Suomelan nettisivuilla pitkään ja sen lisäksi Suur-Jyväskylän lehti teki jutun remontistamme. Mukana oli myös makkarin uutta tapettia yms. Se Salainen puutarha.

    Kiva, että pidit. Kiitos♥

    VastaaPoista
  9. Leena: Olen jo kauan sitten huomannut, että eri vihreillä on eroja. Vihreä on lempivärini (ja sisutuksessa valkoinen, pellava, tiilenpunainen...) :)

    VastaaPoista
  10. Aili-mummo, olet aivan oikeassa! Oli hyvä. että tätäkin jouduin odottamaan, sitten sain sitä, mitä halusin. Tätä suosittelen muillekin, sillä tyytyväisyys on välillä ihan muakva olotila;-)

    Ja kiitos♥

    VastaaPoista
  11. Hienoa (minä taidan olla historia ainoa nainen joka sanoo "ei" miehelle, joka haluaa tehdä keittiöremontin :)

    VastaaPoista
  12. Lumiomea, tottakai olet, kunhan vähän kiusoittelin;-)

    Olen entinen täysin sininen. Sitten tuli karmea funkkiskausi ja kestin vain mustaa, valkoista ja terästä. Nyt taidan alkaa normalisoitua, sillä kaipaan joitain värejä...Koska meillä melkein kaikki seinät valkoiset ja kiveä, käytän yläkerrassa ruskeaa, vihreää, valkoista (esim. KoKon astiota väreinä Lime ja valkoinen) ja erityisvärinä pinkkiä: kynttilät, Mariskoolit, kukat makkarin tapetissa...pinkki ja tumma ruskea sopivat yhteen. Muuten on sitten rottinkia, tummia Ikean hyllyjä etc. Mutta: Talvea kohti saapuu vahva punainen. Ja kaiken joukossa patinoituneita huutokauppahuonekaluja, joita EI ole entisöity.

    Alakerrassa päästän sitten itsestäni irti sekä Välimeren että rannikkolaisuuden, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

    VastaaPoista
  13. Hannele, mitä suotta, jos sinä tunnet, että viihdyt keittiössäsi, jos se tuntuu toimivalta ja 'sykkii kodin sydämenä'.

    VastaaPoista
  14. Minäkin aikaisemmin kun tämän julkaisit, ihastelin jo keittiötänne, mutta nyt vielä enemmän uppouduin kuviin. Erityisesti tuohon persoonalliseen, elävän näköiseen välitilan laattaan ja tuohon hyllyjen välissä olevaan avohyllytilaan, missä hyllyllä kirjoja jne.

    Keittiö on minulle rakas paikka, rakastan ruoanlaittoa ja leivontaa. Jos meille tulee vähänkin vieraita, tykkään loihtia monenlaista herkkua ja hyvää pöytään vaikka edes pienelle kahvihetkellekin. Olen se emäntä, joka iloisena häärii keittiön ja ruokapöydän väliä:) Mutta toki malttaa istuakin pöytään nauttimaan ruoasta ja seurasta:) Nykyinen keittiömme on oikeastaan kaikkea muuta, mitä toivoisin, mutta vuokrakodissa siihen ei kauheasti voi vaikuttaa. Mutta..vielä joku päivä minullakin on juuri SE keittiö, josta haaveilen..ja piiitkä vanha pöytä, jonka ääressä on erilaisia vanhoja tuoleja omine historioineen:)

    Minäkin olen vanha sininen, mutta nyt olen siitä halunnut irti, jäljellä vain kylppärin sinisyys.

    Tuo, että kerroit yläkerrassa olevan niin eri tunnelman sisustuksessa ja alakerrassa päästät irti Välimeren jne, pidän siitä ajatuksena jo kovasti! Kunhan meilä on se oma talo joku päivä, sellaista tavoittelen itsekin omaan kotiin varmasti. Eteisessä kenties jotain maalaisromanttista, työhuoneessa vanhaa tummaa puuta, makuuhuoneessa vaikka pirteää turkoosia ruskean kera..Keittiössä taas sitten jotain ehkä tuonne välimeren keittiöihin viittaavaa ja..ja....:)

    VastaaPoista
  15. Susa, juuri laskeskelin, että sinä et ollut lukijani vielä kun tämän julkaisin...,mutta olenkin aina ollut matikassa huono.

    No, nyt varmaan kommentoit sitten runsaammin;-) Tästä puuttuu juuri ne kuvat, joista herää se country-tunnelma: Ne rottinkiset vetokorit, isot. ja toine seinällinen avohyllyä. Kuvat ovat oudon huonoja, epätarkkoja. Otimme uudetkin, mutta aina jotain vikaa. Sama saunakuvissa. Muutama tarkka ja sitten se huipputunelmakuva on ihan söhröä.

    Minäkin pidän tästä, että voin kuin jakaa mieltymykseni, eikä tarvitse silti olla ilman turkoosia ja sinistä,mutta sitä ei puske koko talosta.

    Susa, minä olin kauan ilman keittiötä, jota toivoin ja vielä kauemmin ilman toimivaa, HELPPOA saunaa ja suloista pesuhuonetta, jossa EI pestä pyykkiä. Pyykkihuone on nyt ihan erikseen. Kaikki tulee aikanaan, mutta ei ilman suunnitelmaa ja päätöstä ja vähän kärsimystäkin siinä on mukana, mutta lopputulos korvaa
    kaiken.

    Toivon niin, Susa, että saat sen unelmiesi piiiitkän pöydän ja olkoon jokainen tuoli pöydän ympärillä erilainen ja kertokoon omaa historiaansa. Skönä hem-lehdessä esiteltiin kerran todellakin upea keittiö, jossa oli vanha iso pöytä ja sen ympärillä jokainen tuoli erilainen.

    Keittokirjoja on muuten jo melkein hyllytila täynnä. Kerään niitä.

    Susa, kaikki tulee aikanaan, lupaan sen♥

    VastaaPoista
  16. En ollut tosiaan vielä tuolloin viime vuoden keväänä lukijasi, myöhemmin törmäsin siihen kun sitä jonkubn kirjoituksesi yhteydessä mainitsit, että haulla kun hakee, löytyy juttua jne;)

    VastaaPoista
  17. Susa, no en olekkaan sitten ihan toivoton numeroissa...

    Olet takuulla ainoa, joka käyttää hakukontta;-)

    VastaaPoista
  18. Hih, ja en minäkään aina sitä muista/tajua kuitenkaan käyttää;) Nyt tosin jo useammin!

    VastaaPoista
  19. Susa, joskus pisaroista voi syntyä valtameriä. Jos sinä olet se pisara, vaikka romanttisesti poimulehdellä ja sitten tulee lisää pisaroita ja syntyy pieni puro ja sitten puro kasvaakin sateitten takia (ah!, kuinka kaipaankaan sadetta!)ojaksi ja...

    VastaaPoista
  20. Ei ole Susa ainoo, joka käyttää hakua :)
    (Käytätkö sitä itse?)

    VastaaPoista
  21. Hannele, kiva kuulla! Siltikin ihmettelen, miten tietää, mitä laittaa hakuun, kun mulla ei ole sivupalkistossa mitään 'slide showta' tai vastaavaa...toki sitä voi kokeilla etsiä niitä kirjoja, jotka kiinnostavat etc.

    Minä en käytä hakua, mutta minä jaksan rollata ja etsiä. Tänäänkin menin varmaan yhden bloggaajan kaikki kirjat läpi järjestyksessä.

    (Mun on pakko nyt lähtee nukkumaan, sillä päivä on ollut enempi kuin kuuma ja koko alkuyö meni puutarhaa kastellessa. Huomenna pitäisi Suomessa sitten rikkoutua kaikki lämpöennätykset...Voiko tämä tämän pahemmaksi enää tulla! Öitä!)

    VastaaPoista
  22. PS. Siis toki käytän hakua, jos näen selvästi vaikka kirjaluettelon. Sen jälkeen se on helppoa.

    VastaaPoista
  23. Kauniin keittiö teitte! Huomasinpa jotain yhteistä meidän keittiöissämme. Samanlaiset vetimet ovissa. :)

    VastaaPoista
  24. Santra, kiitos samoin! Niin, mun kuvissa ne taitavat näkyä tarkemmin...en vaihtaisi muihin. Olen muutenkin hirveän tyytyväinen - vieläkin, mutta ihan pikkaisen harmittaa, kun en ottanut ydistelmää, jossa täysmittainen pakastin jääkaappipakastimen vieressä. Vaikka kone vaihtuisi myöhemmin, nyt en ala näitä vähiä kaappeja enempää hävittämään. Nyt varapakastin alakerrassa oleva arkku. Vaikka meitä on vain kaksi, niin kyllä siellä saa ravata ja raput ovat ikävän jyrkät.

    VastaaPoista