tiistai 6. elokuuta 2019

Camilla Grebe: Horros



Olimme ihan tavallinen perhe. Se oli ihan tavallinen aamu.

Tarinan alku kuulostaa pahaenteiseltä. Nykyaika ei noteeraa mitään tavallista, vaan kaiken pitää olla kuten nettimaailmassa: äärimmäistä. Niillä saadaan huomiota ja klikkauksia. Tosin hakeeko tavallinen perhe tavallisena aamuna extremeä? Vai haluaako tavallinen perhe vain selvittää, kumpi jää tänään tekemään kotiin töitä ja samalla pitämään huolta perheen pienestä  ja vilustuneesta Nadjasta? Haluaako tavallinen perhe vain selvitä taas kerran yhdestä tavallisesta arkipäivästä? Tänä tavallisena aamuna rikostutkija Manfred Olsson tasa-arvon nimissä päästää vaimonsa Afsanehin lähtemään. Hän jää kotiin päivänä, joka ei myöhemmin muistu häneen mieleensä tavallisena päivänä, sillä...

Camilla Greben trilleri Horros (Dvalan, Gummerus 2019, suomennos Sari Kumpulainen) heiluttaa voitonriemuisesti haastavan dekkarikuningattaren viittaa, sillä vaikka muuta pelkäsin, Horros panee paremmaksi esikoiselle, Kun jää pettää alta ja siitä seuraavalle Lemmikille. Horros on näiden kirjojen itsenäinen jatko-osa. Tässä kohtaa olen yleensä kokenut notkahduksen eli se on noin kolmannessa teoksessa, mutta ei Camillalla!

Sanon suoraan, että huumekirjat eivät kiinnosta, mutta onneksi en ottanut kirjan ennakkomainontaa ihan todesta, sillä onhan  teos melkein kuusisataasivuinen. Luin kolmessa päivässä, enkä sitten paljon muuta tehnytkään. Horros on äärimmäisen selkeästi kirjoitettu monista kertojista huolimatta tai juuri heistä johtuen, sillä väistämättä kiinnyt toiseen ja arvostelet toista, löydät arvaamattomia yhteyksiä heidän välilleen vaikka niitä ei pitänyt olla ja lopulta tajuat, että täysin toivottomana pidetyn ja huumesotkuihin vaarallisten venäläisten kanssa sotkeutuneen työttömän Samuelin ihan tavallinen äiti, Pernilla, on kirjan tammi, se johon tarina turvallisesti nojaa, se minkä takia tarina tulee liki lukijaa, jolle action ei olisi kovinkaan kiinnostavaa, vaan se tärkein:  toivottoman hankalan teinipojan ja hänen äitinsä viha-rakkaussuhde. Aluksi etenkin viha tai äitikiukku, sillä Pernilla ajaa saamattoman Samuelin ulos heidän asunnostaan, mitä tosin aika pian ymmärtää katua. Samuel on kuitenkin silloin jo saanut työpaikan kaukaa, eristyneestä talosta, jossa haisee vauraus ja sairaus. Samuel kohtaa Rakelin, joka on suunnilleen Pernillan ikäinen, mutta järisyttävän kaunis. Urheasti Rakel hoitaa koomassa tai horroksessa olevaa poikaansa Jonasta, mutta hän tarvitsee Jonakselle päiviksi seuraa, vaikka tämä ei näytä mitään tajuavankaan. Palkkaan kuuluu hulppea huone, ruoka ja kuukausipalkka, joten Samuel ottaa työn vastaan. Mitä muuta hän olisi voinut tehdä, kun venäläinen huumejengi jahtaa häntä.

Manfred puolestaan tutkii huumerikoksia, joissa hän tapahtumien edetessä väistämättä törmää Samueliin ja Pernillaan, mutta myös minun Grebe –suosikkini profiloija Hanne Lagerlind-Schöniin. Hannen intuitio toimii vahvasti ja hän kääntää kauniiden kuvien taustat esiin. Hän lataa armotonta faktaa, joka on meidän jokapäiväistä elämäämme narsistisessa maailmassa: Näkyä sosiaalisen median eri kentillä, haalia seuraajia hinnalla millä hyvänsä, mutta ennen kaikkea näkyä niin, että erotut ja sinut huomataan.

Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Pidin Horroksesta todella paljon. Tarina on niin jännittävä ja uskomaton, toisaalta taas niin tätä päivää, että ei voi olla tekemättä vaikutusta. Rakkauden ja pahan tulinen tango, jossa kaunis kääntyy päälaelleen kuin photoshopatut kuvat, joista ihmistä ei tunnista itsekseen. Pernilla on kaukana photoshoppauksesta, mutta kruunaan hänet tarinan kuningattareksi. Minulle hän on sitä kaikellaan, koska kantaa mukanaan syvää äitirakkauttaan, vaikka vähän joskus väsyikin, mutta ikinä ei luovuttanut!

Polveeni sattuu ihan helvetisti, ja ihmiskuntakin on kai tuhon partaalla, koko ajan yleistyvän narsismin armoilla.

Mutta mitä väliä sillä on?

Katson Afsanehia.

Hän hymyilee ja vetää syvät henkoset. Sitten hän kallistaa päätään taaksepäin ja puhaltaa nautiskellen savua kohti vaalenevaa kesätaivasta.

Olemme ihan tavallinen perhe. Tämä on ihan tavallinen aamu. Ja vaikka mikään ei ole entisellään, elämä jatkuu.

*****

6 kommenttia:

  1. Laitetaanpä tämä kirja lukulistalle. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Grebe parantaa kirja kirjalta. Tämän alku oli jotain mikä koukutti tiukasti mukaansa. Henkeäsalpaava koulutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, nimenomaan niin! Pelkäsin toisin.

      Todella tiukka koukku. Kun aloittaa tarinan näin, lukija on jo mukana.

      Poista
  3. Tämä tietenkin lukulistalle, siksi kutkuttavasti taas kerroit. Grebeltä olenkin lukenut vasta yhden (Jää pettää alta). Olisiko viisainta lukea järjestyksessä? t. Kaisa Reetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos ja vahva suositus! Nämä ovat ns. itsenäisiä jatko-osia, joten voit lukea tämän suoraankin. Esim. edellisessä oli paljon Hannesta ja tässä vain rippunen.

      ♥♥

      Poista