perjantai 2. syyskuuta 2022

Remonttimiehiä vaaleanpunaisessa satavuotiaassa puutalokodissa


 Vanha talo huokailee ihastuneena kun häntä stailataan. Viime viikonloppuna olivat remonttimiehet Reima ja Sami rakentamassa tämän puoleista pidempää terassia, jota minä kutsun aurinkoterassiksi. Siellä saavat paahtaa itseään, minä valitsen päädyn, jossa sohva ja pöytä ja lehtimaja, jossa seiniä kiertävät villiviinit ja ties mitkä muut. Tosin nyt tuli sellainen juttu, että saatan yön pimeässä hiipiä tuosta alakerran ovesta saunan lauteilta ulos ammeelle ja upota tähtiyön ihanuuteen...


Nuorten unelma, terassiin upotettu allas oli tuotu paikalleen, mutta tarvitsi uuden terassin, joten minä vietin elokuun samettiyön kotona, koska en kerta kaikkiaan jaksanut pakata ja purkaa, pakata ja purkaa. Ollaan ajeltu niin paljon edestakaisin, että vietin sametti-iltamme Alvar Aallon huvilasaarella yksin. Kastelin myös kaikki uudet istutukset, joita on jostain syystä paljon. Ilma oli kuin silkkiä ja hiveli ihoa, mistään ei kuulunut melua, vaikka asumme suuresta järvestä parin minuutin päässä. Katselin järveä ja kaipasin Reimaa jakamaan viimeisen kunnon terdeillan kanssani. Ei niin samettista tule enää, mutta toki terassielämä jatkuu ainakin grillaten ja chillaten eli vaatetta päälle. Minua hyviteltiin ja sain paljon videoita, kun ukki ja Casper Julian leikkivät. Ne kaksi ovat kuin paita&peppu♥ Mitä ikinä ukki teki, Babea hymyilytti. Jopa Taikan suukot, kun ne loppuivat ukista liian vähiin ja Taika tuli uudelleen suukottamaan. Voi mikä katse♥ Yllättäen Casper oli kahvipöydän alla. Ukki kuvasi ja pieni tutki pöydän materiaaleja hitaasti hivellen ja täysin keskittyneenä. Henkeä salpasi...Pyysin videon uudelleen, mutta se olikin ollut 'whatsapvideopuhelu', joten siirsin sen uniini. Muuta en voinut. 

Appiukko ja vävy kahden ja puolen raskaan duunipäivän jälkeen. Terassista tuli upea! Nyt miehet ansaitsivat kunnon herkut ja sitten saunaan. Vielä ei ammeeseen, sillä se kytkettäneen päälle viimeistään ensi viikolla. Mahtaa olla huikeaa, sillä jo hämärtyvät illat. Minä lienen altaassa Merin kanssa marraskuulla, sillä hän haluaa jakaa tämän silloin kanssani ja olemme kuin kylpylässä. Sami tarjoilee jotain salaisen reseptin drinkkiä ja lopulta olemme kaikki neljä altaassa. Tähdet, tähdet...

Tämä maailman ihanin Casper Julian ja valonkantajamme seurasi työnjohtajaäitinsä kanssa miten homma sujui. Meristä ei käydä yli. Kun Reima laatoitti keittiölattiaamme vuosia sitten ja likka veteli unia, olihan viikonloppu, hänen isänsä sävelsi kuviot vähän eri tavalla. Siinä se sitten alkoi kuivua kunnes uninen tytär näki mitä oli mennyt vikaan. Kyllä alkoi Reima kaula punaisena purkaa ja tehdä uudestaan, sillä se oli todella vahinko. Tästäkin Meri muistutti ja Casper Julian kuunteli tarkasti. Tähdet taivaan eivät riitä kertomaan, miten suloinen ja rakastettava tämä kultarakasihanin on. Casper Julianin nana ja ukki niin ovat hämmästyksissään, että ei tosikaan♥ Suukkoja ziljoonasti♥ Bis Donnerstag♥

Leena Lumi&perhe

14 kommenttia:

  1. Uuh, miten terassi - ja aina vaan ihana talo!

    Ja Casper Julian, mikä pieni tähtisilmä! Oikea aarre ja ilo. ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin samaa mieltä. Kiitos♥ Hän on monta, kuten oli Irvingin yksi kirjan nimi. Tähtisilmä, tähtisikermä ja saa meidätkin tuikkimaan tähtimä. Kivaa viikonloppua teille♥♥♥

      Poista
  2. Hieno maisema terassilta ja CJ on jo niin iso poika, kyllä aika rientää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, eikö vain, vaikka ei olekaan rannan puolta. Talo sen sijaan on kivan, lyhyen matkan päässä kirkasvetisestä Lohjanjärvestä ja entisestä Laguksen huvilasta, jossa todellinen maisematerassi järvelle ja järkyttävän hyvää lohisoppaa. Ihan pelästyin, että näinkö se ajan virta taas menee...CJ on♥ ja kiitos♥

      Poista
  3. Tuo talo on niin upea ja varmaankin ihanaa heille kun uusi terassi, hienoa Reima ja Sami👏Suloinen pellavapää Casper, hän on jo niin kasvanut❤️Kaunista viikonloppua Leena❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, juuri näin: nuorten koti täynnä elämää. Kolme kerrosta ja rappuja riittää. Kiitos psta♥ Niin, pellavapää, vaikka vanhempansa ja ukkinsa ja mumminsa tummia. Kun taas Casper Julianin isomummo on vaalea samoin kuin minä. Samin pappa mielestäni ristiverinen, kun tapasimme ristiäisissä. Kiitos samoin sinulle Jael♥♥

      Poista
    2. Tuo talo on aivan ihana, amme luksusta ja Casper äärettömän suloinen Hymypoika❤️siskosi Merja

      Poista
    3. Merja, eikö vain. Joku voisi pitää meitä jääveinä, vaan kun emme ole. Ikinä ei olla nähty mitään yhtä suloista. Minä ihan pyörryn, kun hän keskittyy johonkin juttuun ja saan seurata miten hän ne kokee. Casper Julian on ihanin ikinä♥ Kiitos♥

      Poista
  4. Osaavia miehiä teillä siellä.
    Lapsenlapsenne on pikku hurmuri<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripranie, juu, ainakin kaksi. On kiva, kun mies ei ole peukalo keskellä kämmentä, vaikka onkin tehnyt elämänuransa ihan muulla tavalla♥ Vävy on myös kätevä♥ Kiitos♥ En voi kieltää: Olen hulluna hurmiosta häneen♥

      Poista
  5. Onnea <3 Upean ja rohkean värinen talo!
    Eikös ollut vaaleansininen ensin?
    Ja tuo veikeä pieni keikistelijä on kyllä sellainen sydämen valo teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjamummi, kiitos psta♥ Talo on tyttäreni ja hänen miehensä. Tosin väri on juuri oikea. Oletko Lohjalta? En tiedä paljoakaan talon historiasta. Enemmänkin olisi kiva tietää. Yritän tehdä kasvilöytöjä, havainnoida talon asukkaita puutarhan kautta. Hän on sellainen valo ja ilonpisaroita tulvillaan, että en olisi uskonut♥ Kiitos♥

      Poista