tiistai 18. tammikuuta 2022

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Sofie Sarenbrantia kutsutaan jo uusimman kirjan liepeessä pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kuningattareksi. Hän loi rikostutkija Emma Sköldin, johon monet takuulla koukuttuivat eikä ihme: Emma on persoona, johon ei voi kyllästyä. Itse olen lukenut häneltä aikaisemmin Häpeänurkan. Kirjailija asuu Tukholman lähellä Brommassa ja sinne hän on sijoittanut myös Valheenpunojan. Tarinassa liikutaan paremman väen alueella, jossa ei osata edes kuvitella tapahtuvan mitään muuta kuin mitä varakkuuteen kuuluu. Ei ainakaan murhia!

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan Valheenpunojassa (Mytomanen, WSOY 2021, suomennos Helene Bützow) Bromman yhdyskunta joutuu ajattelemaan asuinalueensa turvaluokituksen ja ylellisen koskemattomuuden uusiksi. Kuntoradalta löytyy julmasti kuoliaaksi raadeltu poika. Vielä lapsi. Hän on Felix Rossi. Niin monien rakastama Felix. Hyväkäytöksinen ja urheilullinen. Lapsi, joka on vaiennut elämästään vanhemmilleen, joille oli kaikki kaikessa. Kun Emma kollegansa kanssa menee Rossin perheen kotiin toista kertaa, vanhemmat pystyvät jo kertomaan:

"Yritimme monta vuotta ennen kuin aloimme odottaa lasta", Jacqueline kertoo.

Emma tietää millaista raskauden odottaminen on. Onni, että hän ei onnistunut poikaystävänsä Hugon kanssa. Seuraava mies ei hänkään ollut varsinaisesti isäainesta, pikemminkin päinvastoin, kuten myöhemmin ilmeni. Mutta silloin Emma ei vielä tiennyt sitä. Hän näkee silmissään Ineksen kuvan ja ymmärtää, millainen lahja tyttö on, vaikka hänen isänsä olikin sekopää.

Giorgio jatkaa takellellen. "Kun saimme kuulla, että odotamme Felixiä, mustavalkoinen elämämme tuli taas täyteen väriä."

Ja nyt ilo on muuttunut syväksi pimeydeksi.

Valheenpunoja tuo esille montakin murhaajaehdokasta aina koulun urheiluvalmentajasta muualla asuvaan rähinäsakkiin. Kohta pohdittavana on kaksi murhaa. Felixin kaveri Lukas Carlson löytyy kuolleena. Emma Sköldin siskon Josefinin vetämä brommamammat -kuntopiirikin pui asiaa kauhistellen. Alkaa pohdinta, kuka on ollut kenenkin ystävä ja kuka ei oikein tullut toimeen muiden kanssa. Menetyksen kokeneita lohdutellaan ja pelätään samalla omien puolesta. Sosiaalisesta siskosta on Emmalle hyötyä ja tietty kuvio alkaa rakentua, vaikka ollaankin vielä hyvin kaukana ratkaisusta.

Tarinaan väriä tuovat pohjoismaiseen tyyliin ihmissuhteet. Erittäin kiinnostava on rikospoliisi Nylletin ja Sköldin suhde, edesmennyt sellainen, mutta vielä jotakin kipinöi. Nyllet syyttää kollegaansa Krilleä Emman kiinnostuksen katoamisesta, vaikka onkin itse vähän töpeksinyt. Krille on niin pahasti sekaisin ei vain Emmasta vaan myös siskostaan, että on välillä kuin työkyvytön. Onneksi Nyllet käy terapiassa ja saa itsensä rauhoittumaan Emman menetyksestä ja onhan heillä yhteinen lapsi, Elli, yksivuotias.

Valheenpunoja on erittäin pohjoismainen kaikkineen. Monet pitävät, että esiin tuodaan muutakin kuin rikostutkinta. Ja vaikka murhat ovat raakoja, niillä ei mässäillä eli tämä ei ole julmimmasta päästä. Monien epäiltyjen jälkeen uskomaton finaali lunastaa monien kehuman teoksen. Tämä on täysin kohden ystävääni, joka sanoi minulle odottavansa kovasti Valheenpunojaa. Lukijoita Sarenbrantille riittää. Eikä kukaan arvaa valheiden kutojaa etukäteen. Se on tärkeää tällaiselle trillerille, tarina- ja henkilövetoiselle!

*****

lauantai 15. tammikuuta 2022

Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys

Mikä on tehokkaampaa kuin tragedia rajatussa tilassa tai pienellä näyttämöllä. Vaikka kyseessä on nyt kirja, sanon pieni näyttämö mielessäni suosikkini Viettelysten vaunu ja Kuka pelkää Virginia Woolfia? Näin myös siksi, että haluaisin nähdä tämän kirjan filmattuna. Taisin nähdäkin, sillä halusin aloittaa lukuvuoteni alpeista, joita kaipaan aina vain. Tarinassa olemme Ranskan alpeilla, likellä Le Rocherin kylää, mutta paljon korkeammalla. Seuranamme ovat maailman luokan lumilautailijat kymmenen vuotta sitten ja kutsukirjeiden saavuttua, nykyisyydessä. Sama paikka, eri aika ja yksi on joukosta poissa....pelko kouraisee tiukalla puristuksella ja vain hetkellinen puuterilumi vie ajatukset järkensä menettämisestä takaisin elämään.

Englantilaisen Allie Reynoldsin esikoisteos Hyytävä ystävyys (Shiver, MinervaCrime 2021, suomennos Maikki Soro) on fiktiota, mutta lumilautailutermistöineen faktaa, sillä Allie on entinen ammattiurheilija ja yksi Britannian parhaita freestyle-lumilautailijoita. Voisin lisätä, että eräästä toisesta lajista tietävänä, urheilukaveruus voi olla täynnä pahaa tahtoa kanssakilpailijaa kohtaan, etenkin jos tämä on voittajan vaara. Niin sanottu 'hymyilevä kuolema', jossa tahto poistaa kanssakilpailija maailmasta ajaa arvaamattomiin tekoihin.

Jotenkin en olisi uskonut, että lumilautailulle näin innostuisin, sillä kaikki kiinnosti termistöä myöten puhumattakaan niistä jäärinteistä, jotka kuulostivat surmanloukuilta.  Puuterilumilaskeminen on lajin kilpailijoille jälkiruokaa, jää on pääateria. Laji on kova, mutta sen tarjoamat endorfiinit vieläkin kovemmat. Kirjan ystäväryhmä on seitsemänhenkinen ja kymmenen vuotta sitten valmistautui juuri Le Rocherin alueella suuriin kisoihin. Harjoitteluviikkojen aikana syntyi sekä aitoa että petollista ystävyyttä, mutta jo takakansiteksti kertoo, että joukosta katosi yksi ja toinen halvaantui. Kadonnutta ei koskaan löydetty. Nyt yllättäen joukosta jäljellä olevat saavat kymmenen vuoden jälkeen kutsun samaan paikkaan. Lopulta kukaan ei tiedä kuka kutsut lähetti...

Hyytävä ystävyys on kiihkeä, kuten on voitontahtoisten lautailijoiden mieli. Lukijan henkeä salpaa, sillä kirja kantaa tarinassaan klassisten dekkarien hurmaa tajuta kuka teki mitäkin kuin myös nykyajan kovan kilpalajin yksityiskohtia. Nyt porukka jää jumiin hyvin korkealle, sillä hissi ei kulje alas, vaan on lukittu. Näyttämö pienenee. Onneksi on Panorama-talo, jossa voi asua ja säilyä ehkä hengissä, mutta miten kauan aikaa aikaa. Mitään henkilökuntaa ei talossa näy. Turistilaskettelijoita ei myöskään, sillä jäiset rinteet eivät heitä houkuta. 

Kertojana toimii brittiläinen Milla, joka on ollut yksi kovimmista lautailijoista ja kadonneen kilpailijan kovin vastus. Toinen toisillensa. Nyt on menossa eloonjäämiskilpailu monessa mielessä, sillä Milla alkaa tajuta, että....Hänen oma mottonsa, 'se ei pelaa, joka pelkää', alkaa käydä nyt todemmaksi kuin koskaan. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miten kauan he joutuvat ylhäällä olemaan. Odottamassa sitä hetkeä vuodesta, jolloin jäävirta tuo kadonneet ruumiit esiin. Eikä aika ole korjannut kilpailuviettiä edes tässä tragediassa, jossa heidän yhteytensä muuhun maailmaan on katkaistu. Yksi kuitenkin hymyilee aina voitonriemusta tai ellei kehtaa, hymyilee sisäänpäin ja ajattelee: Minä voitin!

Erittäin jännittävä esikoistrilleri ja aiheesta joka voi kiinnostaa monia. Heitäkin, jotka eivät voittaneet!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

torstai 6. tammikuuta 2022

Lumihiutaleiden pudotessa, metsäkauriin jälkiä seuratessa, hitaasti lukiessa...tajusin haluavani pitää hetken paussin...

Olen introvertti. Minulla on korkeat seurallisuuspiikit, mutta sitten tarvitsen ihan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Lukemista, joskus jotain Netflix -sarjaa, vierellä muki kaakaota tai teetä. Kynttilöitä, pitkät, hitaat vielä jouluiset päivät, jonka mukaan kuusikin on kestävä jalokuusi. Olen niitä, joille nämä lyhyet päivät ovat tankkausta jaksamiseen. Sataa lunta. Metsäkauriiden jäljet lumessa ylitse kaarisillan johtavat kuuselle, jonka alle olemme vieneet omenalohkoja ja auringonkukan siemeniä. Oravat rouskuttavat saksanpähkinöitä ja linnut käyvät hasselkookoskakulla.  Onni on nyt kirja, lumisade ja hiljaisuus.

Yhdessä istuttamamme pitkä kuusiaita, jota Lumimies hellästi vaalii rajaa lehtomme itään. On muuten aika kova juttu sen muotoilu, mutta niin vimpan päälle tehty. Anoppi osti vävylleen lahjaksi akkukäyttöisen pensasleikkurin, joten hiukan helpotti, mutta nyt jo korkeimmat tikkaat käytössä. Tässä pensaassa asustaa runsas mustarastaspopulaatioomme, joista on suven öinä kaikille musiikillista iloa. Jos kiinnostaa, liittykää Matti Lavin vetämään Mustarastasyhdistykseen Facebookissa. Siellä on menossa Unni neidon uskomaton romanssi, sillä hänen elämänsä rakas ei palannutkaan. Ikä tai joku muu vei Oskun. Suostuuko Unni komealle nuorelle urokselle? Mustarastasruokavinkkimme olemme saaneet sekä biologi Mauri Leivolta että Matti Lavilta. Matilta tulivat rusinat. Mustarastas on maastasyöjä eikä sen nokka kestä jäätynyttä. Siksi vaellamme usein kuusiaidalle jo ennen omaa aamun herkkuamme suklaakahvia ja etenkin, jos takana on kova pakkasyö. Kun juttelen niille, ne lurittavat kivasti, ehkä jo tuntevat rusinan maun pikkusuissaan.

Kartiovalkokuusemme, ne kaikki yksitoista, kestävät lumen painon varsin hyvin ja näyttävät kivoilta. Vasta jos on paljon lunta ja tulee loskakelit, kevennän kuormaa.

Tässä se kakku, joka ei roskaa ja josta yläterassillamme syövät sovussa niin oravat kuin linnut. Kookos sulatetaan kattilaan, varo kiehumista. kakkuformuun ainakin hasselpähkinöitä, mutta myös auringonkukansiemeniä ja muita pähkinöitä. Sula neste kaadetaan päälle. Iso lautanen kuuman seoksen suojaksi ja laitan illasta ulos yläterassille pakkaseen. Noin pari tuntia ja kakku on valmis. Irrotetaan kuumentamalla pohjasta kuumalla hanavedellä eli otetaan käteen että pysyy ehjänä. Sitten vain takaisin ulos aamun iloksi eläimille.

Ensimmäinen ja toistaiseksi viimeisin selfieni jouluna 2018... Nuoret ostivat meille Espanjasta selfiekepin, mutta aikaa on kai vienyt joku muu kiinnostava...

Nuoret ovat nyt vauvan vanhempia. Suoisista suloisimman ikinä♥ Kuva muistaakseni joululta 2018...Kiva kun olivat täällä viikon ja oli paljon lunta♥ Tässä kuvassa nainen unohtaa, että hän ei muka ole isoäitiainesta:


Tapahtuu hämmästyttävä muodonmuutos! Niin uskomattomia vauvat ovat♥ Koska huomenna on muutenkin aikainen herätys, käymme teettämässä tästä pienen taulun, jonka näen somessa ollessani eli koneella istuessa. Minulla on iso harkinta myös somesta, sillä tämä vie liikaa aikaani. Olen kohta kolmetoista vuotta innostanut kaikkia lukemiseen, joten...

Jouluruusu lumessa kaunehin on....

Olen toistaiseksi hetken lomalla. Jos kommentoitte, kommentit näkyvät vasta, kun olen ne avannut. Nautitaan näistä lumen ihanista päivistä♥

Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa
      ...siellä täällä leijui
hopeisia kiteitä,
      ...lumiset kirsikkatarhat...

-Saila Susiluoto -

puuterilumiterveisin
Leena Lumi

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Tuetaan Tanjaa hänen työssään Eläinkoti Kuurassa!

Eläimet asustavat Kokemäellä Eläinsuojeluyhdistys Kuura ry:n hoivissa. Perustettu 2 vuotta sitten Tanja Kosken pitkäaikaisen haaveen pohjalta. Tanjalla on 25-30 vuoden rupeama eläinsuojelutyössä. Hänelle muuttaneet eläimet elävät täysin lajityypillisissä oloissa ja viettävät Kuurassa loppuelämänsä. Kaikki asukit ovat huonoista oloista pelastettuja. Yhdistyksen sivut:  www.esykuura.fi. Sieltä löytyy lisää tietoa heidän toiminnastaan. Nyt myynnissä on vuoden 2022 seinäkalenteri, jonka kaikki tuotto menee suoraan perille eläinten hyväksi. Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja kaikki rahat menevät eläinten hoitoon mm. ruoka-, eläinlääkärikulut. Kalenteri maksaa 15,- euroa +postikulut. Tilata voi 044-2406 645 viestillä whatsApp tai s-posti esy.kuura@gmail.com.

Eläimet kiittävät♥