Kaupoissa päät pyörryksissä, joulukuusi kotiin ja kirjat voivat tappaa

Teharin biisi Tähteni mun alkoi soida, kun vihdoin pääsimme Plantageniin. Melkein roikuin tähdissä ja syyn kerron nyt: Ensinnäkin tähdet merkitsevät minulle ja toisekseen, tuli mieleen, että tarvitsen jotain pelastusta. Kirja yritti murhata minut juuri viime torstaina, kun perjantaina oli Lohjalle lähtö. Kerron siksi, että älkää kukaan tehkö kuten minä tein. Olen jemmannut erilaisia kirjoja, mutta hiukan myös muuta erään komeron ylähyllyn täyteen. Lähdin vetämään kirjakasasta yllättävän painavaa kirjaa, koska ystäväni toivoo sitä joululahjaksi. Niinpä. Olen kotona talviaikana villasukissa. Murhanhimoisen ja toisen kirjan väliin oli jäänyt jotain liukasta vaatetta, jota en nyt tarkenna. Vaistomaisesti sain pääni sivuun, mutta kirjan terävin kulma osui vasemman jalan isovarpaaseen. Kipu oli suunnaton ja verenmäärä valtaisa. Onneksi Reima oli kotona. No, Lohjalla oli sitten oma rumbansa laastareiden, desinfioinnin ja ilmakylpyjen kanssa. Tänään meille oli sovittu ostospäivä ja nyt varvas sieti jo maihareita eli ei tuntunut kipua. Kuljimme kohti Plantagenia, mutta ensin Prismaan ruokaa hakemaan ja mitä siellä olikaan kukkapöydällä:

vaaleanpunaista amaryllistä ruukuissa, vaikka minulla oli sanottu, että tätä myydään vain leikkokukkana. Tästä on olemassa hieno Karton kortti, jossa osa kukista on vaaleanpunaisilla raidoilla. Odotan ihmettä! Tänään ostettu ei ole auki vielä, joten jonain vuonna joku on ymmärtänyt tuoda tämän minulle♥ Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi oli sovittu Plantagen, jossa olemme usein tehneet huikeita löytöjä.

Nyt kohtasimme erikokoisia sotamiehiä, joita oli monessa koossa. 

Myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana esitteli pähkinänsärkijän teknistä toimintaa.

Minä olin jähmettynyt lumiukkoon, joka oli lumisadelyhdyssä ja näytti ihastuttavan vanhanaikaiselta♥

Plantagenin kuusi....

ja tutut, ihanat lumiukot, jollaisen veimme viime vuonna Lohjalle ledit ympärillään:

Reima oikein usutti ostamaan oman lumiukon, mistä arvasin, että ketunhäntä kainalossa...Ja sitten kuusta valitsemaan.

Ensin oli vähän pienempi, jolle minä 'no, no'...Kyseessä on jalokuusi, joka kestää varistamatta kuusi viikkoa eli juuri sen ajan kun vietämme joulua. Täydellistä!

Tämä se on, meidän kuusemme, joka koristeita saa kantaa. Olin helpottunut, että kaikki oli löytynyt mitä pitikin, mutta silloin Reima sanoi, että muka mun kamera laukeaa kohta, kuvat katoavat ja vaikka mitä. Tuli uupunut olo, kun tiedän, että puhelin hajoaa, mutta siellä on niin paljon Casper Julianin kuvia, että en kestä...Olin hyvin vastentahtoinen asiakas ja Reima sai päättää ihan itse, mikä opetteluvehje minulle tulee. Jos kuvat ovat kovin terävät, katoaa tunnelma, mutta kun nämä useimmat ovat jo ylitunteellisia ja kuvia ei mahdu paljoakaan. Siinä oli pakkopaikka ja alistuin. Ketunhäntä oli saada minut miettimään minne asetan lumiukon ja mistä löydän just siihen sopivat ledit.

Kohta oksat saavat kantaa Romanovien käpyjä ja Patinaputiikin kuusikeijuja. 

Oi, miten ihanaa, että on lunta♥♥

Leena Lumi