perjantai 5. helmikuuta 2021

Vanessa Springora: Suostumus

G. ei ollut tavallinen mies. Hän oli ottanut asiakseen ryhtyä seksisuhteisiin vain koskemattomien tyttöjen ja alle murrosikäisten poikien kanssa ja kertoa niistä kirjoissaan. Sitä hän teki, kun käytti minun nuoruuttani seksuaalisiin ja kirjallisiin tarkoituksiin. Hän tyydytti laissa kielletyn intohimonsa minun avullani joka päivä ja rehvastelisi taas voitonriemuisesti saavutuksellaan uudessa romaanissaan.

Niin järkyttävältä ja pöyristyttävältä kuin tämä ehkä kuulostaa, äiti saattoi tiedostamattaan pitää G:tä ihanteellisena isänkorvikkeena minulle, isänä jota ei ollut kyennyt minulle tarjoamaan.

Se jopa jollain lailla lisää äidin arvostusta. Niissä boheemeissa taiteilija- ja älykköpiireissä, joissa me liikumme, suhtaudutaan moraalisiin poikkeamiin suvaitsevasti, jopa tietyllä tavalla ihailevasti. G. on sentään kuuluisa kirjailija, se on itse asiassa aika imartelevaa.

Hänen ( äidin) mantrakseen on jäänyt ”On kiellettyä kieltää”. Ei ajan henkeä niin vain voi välttää.

Vanessa Springoran omaelämäkerta Suostumus (Le Consentement, WSOY 2021, suom. Lotta Toivanen) ravisutti ilmestyessään Ranskaa, koko kirjallista maailmaa ja kaikkia, jotka kirjan lukivat. Olen lukenut samasta aiheesta vähän aikaa sitten erinomaisen Kate Elisabeth Russelin teoksen Vanessa, jonka tyyli ei ollut yhtä henkilökohtainen. Kirja ylsi lukuvuoteni 2020 kuumaan ryhmään. Mieheni Reima haluaisi Russelin teoksen oppikirjaksi kaikille, jotka ovat nuorten kanssa tekemisissä eli ’miten saada nuoret ymmärtämään, että aikuisen esittämä palvova rakkaus ei ole sitä vaan aivan muuta.’ Ranskalaiset tekevät kaiken toisin haluten korostaa vapautta kiellettyynkin, mutta onneksi tämä ei ole koko Ranska.  Ranskalaisen Delphine de Viganin elämäkerta äidistään Yötä ei voi vastustaa, liikkuu osin samoilla laittomilla kentillä, kuin Springoran teos, jossa ’suostumus’ on vain oletus. Yötä ei voi vastustaa ei jätä minua ikinä. Sen paikkakin on muualla kuin kirjastossa. Kun Vanessa Springoran äiti ajan henkeen viitaten antoi suostumuksen, annetaan ymmärtää, että sen tekee myös lapsi, kolmetoistavuotias lapsi. En ole kiveä, vaikka olenkin kovia kirjoja pedofiliasta lukenut. Jokin ranskalaisten tavassa kertoa vain lävistää minut kuin tikari. Olen tarinan värisevä uhri nuoren viehättävän naisen äitinä, sillä muistan millaista oli olla nuori ja kuulla yössä huutavien junien kutsut...En voi ohittaa tätä kirjaa läpihuutojuttuna. Tämä on tosi ja satuttavakin tarina.

Luin eilen uutta Anna -lehteä, jossa Kira Poutasen jutussa Oman elämänsä päähenkilö, G:stä aikoja sitten  selvinnyt Vanessa Springora kertoo miten hän joutui yli vuoden kestäneeseen  seksisuhteeseen 50-vuotiaan kuuluisan ranskalaisen kirjailijan Gabriel Matzneffin kanssa. Hän kuvailee hengästyttävän tarkasti, miten isän ikävä, äidin ihailu G:tä kohtaan, ajan henki, hänen oma kiinnostuksensa kirjallisuuteen ja tietysti kokemattomuutensa saivat hänet ansaan. Tajuttuaan lopulta mikä G. oli miehiään eli Vanessa ei ollut ainoa: uhreina olivat aina uudet koskemattomat tytöt ja Manilan esipuberteettiset pojat. Vanessa halusi hukata itsensä. Siitä on kirjassa vahva kuvaus, jossa Vanessa kulkee Pariisin kaduilla oltuaan syömättömänä kauan ja alkaen kadottaa itseään psykoosiin, jonne G. oli hänet ajanut. Psykoosi parani ja ehkä sitä hetkeä kuvannee lause:

”Onko kaikki tämä siis totta? Enkö minä olekaan…fiktiivinen?

…mutta hänen sieluaan korjataan kauan. Hänen pitää löytää omat sanansa takaisin, oppia luottamaan ja rakastamaan terveellä tavalla ja haastaa elämänsä unelma eli ryhtyä kirjoittamaan.

Anna -lehden Kira Poutasen haastattelussa Vanessa kertoo:

”Yritin tavallaan piiloutua fiktion taakse ja silti kertoa oman tarinani. Sitten tajusin, että minun on kirjoitettava tapahtuneesta minä-muodossa, suoraan. En vielä tiennyt, mitä tekstillä tekisin, ajattelin vain, että se oli kirjoitettava.”

Vanessa Springora kirjoitti pieniä tekstinpätkiä lähinnä öisin, kun ei saanut unta, ja kun jokin tapahtuma nousi hänen mieleensä. Fragmentaarinen muoto näkyy myös lopullisessa kirjassa, joka on helppolukuinen ja tehokas.

”Kustantaja tarttui tekstiin heti.”

Vuonna 2021 Vanessa Springora on menestyskirjailija sekä Julliard-kustantamon – juuri sen saman, joka vuosia aiemmin julkaisi Matzneffin pedofiliakirjan – kustannusjohtaja. (KP, Anna no 5)

Ranska on omanlaisensa maa ja on huomattava Springoran teon julkaista kaikki tapahtunut todesti, ei G:n värittämänä, olleen todella rohkea teko. G:llä on ihailijajoukkonsa, jonka mielestä vaikeneminen on suostumus. Eräs ihailemani ranskalainen näyttelijä oli jyrkästi vastaan me too-liikettä…

Rangaistuksia annetaan, mutta normi tuntuu olevan, että papit ja taiteilijat ovat lain ulottumattomissa. Voiko uskonnon ja taiteilijuuden varjolla saada kaiken anteeksi? Ei voi ja uhrien äänet ovat vihdoin alkaneet kuulua. Suuri kiitos siitä Vanessa Springoralle, joka uskalsi

laittaa itsensä alttiiksi

kertoa kaiken kuten se meni

pedofilia ei ole rakkautta

kirjoittaa kirjan rikoksesta ja osoittaa syyllistä


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirja hyllyssä Tuijata  Kirja vieköön!

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tarja K, juu, tällaista tapahtuu.

      Kiitos samoin sinulle, Tarja♥♥

      Poista
  2. Huh tämä kuulostaa tosi raskaalta ja ahdistavalta aiheelta, mutta luen sen silti. Kirja odottaa yöpöydällä. Tämä on siis omaelämäkerrallinen teos.

    Talvista viikonloppua ja lukuiloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, olen iloinen jos luet, vaikka tiedän, että...Mutta nythän tiedät jo, että loppu on onnellinen. Minä en kyllä tykkää, että noita yksiä ei tuomita. Tämä on täydellisen omaelämäkerrallinen eli osta tämän viikon Anna, niin muutakin aukeaa. Kirja kyllä sinänsä riittää vahvana, mutta minua helpotti kun luin Kira Poutasen jutun.

      Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  3. Näitä tämän aiheen kirjoja ilmestyy nyt paljon. Luin tämän myös juuri vähän aikaa sitten, mutta tuntui, että olen saanut yliannostuksen ja jätin kirjoittamatta blogiin. Luin ensin Elina Kilkun Ihanan tytön (hyvä!), sitten Vanessan (hyvä myös) ja sen jälkeen sen naisen kirjan, joka syytti Vanessan kirjoittajaa oman aiemmin ilmestyneen kirjansa plagioinnista, Wendy C. Ortiz, Excavation (turha syytös eikä kovin tasokas kirja) ja nyt lopuksi vielä tämän Suostumuksen.

    Tässä kirjassa kuten myös haastatteluissa tulee hyvin esiin asenteiden muuttuminen, ja kuten sinäkin niin minä myös ymmärrän äidin ahdingon tilanteessa, jossa voimakastahtoinen 14-vuotias on hullaantunut aikuisen miehen ihailusta ja ajan henki, ilmapiiri Ranskassa näihin päiviin asti, sekä myös lain suojarajat (Ranskassa olleet aina matalat ja joustavasti tulkitut) ovat tytön ja äidille tutun, arvostetun julkkismiehen puolella.
    Tämä historaillinen näkökulma on myös tärkeä ja pohdinnan arvoinen asia.

    Poimin Anna-lehden jutusta lauseen "Ja tuohon aikaan etenkin taiteilijapiireissä haluttiin ajatella, että kiellettyä oli ennen kaikkea kieltäminen." Tämä vie minut muistelemaan, millaista Suomessa oli joskus menneinä vuosikymmeninä. Muistan, ettei paljon välitetty seurata nuorten seksuaalielämää. Vanhempien puuttumista lastensa intiimiasioihin pidettiin amerikkalaisena hössötyksenä. Usalaisethan ovat aina vartioineet teinejään ja tehneet rajoja vyötärön yläpuoli ja alapuoli, kaikki muu seksi vastaan yhdyntä. Muistamme Bill Clintonin "I didn't have intercourse with that woman Lewinsky." Oli sikarilla tökkinyt häneen hullaantunutta tyttöä, se ei sitten ollut seksiä.

    Pistin tämän kirjan uudelleen varaukseen, koska kirjoituksesi sai miettimään näitä näkökulmia.
    Jotenkin kirja jäi vaivaamaan minua, koska siinä oli tämä historiallinen puoli toisin kuin noissa muissa saman aiheen kirjoissa.
    Toivon, ettei äitiä nyt ainakaan syyteltäisi somen mätkimisalustoilla.

    VastaaPoista
  4. Enpä ole tämän kirjan ilmestymistä huomannutkaan. Varmasti on tärkeä kirja, hienoa kun joku uskaltaa avautua rankasta aiheesta. Pitää miettiä, meneekö lukulistalleni. - Mukavaa viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, tämä vaati todellakin rohkeutta. Tavallaan lukeminen myös.

      Kiitos samoin sinulle Anneli♥♥

      Poista
  5. Marjatta, minusta tämä kirja avasi paitsi aikansa henkeä, myös ranskalaisuutta kuitenkaan yleistämättä. Springora itsekin ihmettelee, että miksi kukaan muu ei ole kertonut G:stä. Hän kuitenkin tapaa yhden G:n uhreista myöhemmin ja he vahvistavat toisiaan.

    Äiti pitää G.tä sopivana kumppanina tyttärelleen ja kutsuu tätä syömään heille etc. Kun Springora ilmoittaa lopettaneensa suhteen. äiti hämmästelee. Tämä on huomattava sekä kulttuurisena että ajan henkeen kuuluvana asiana. Kun Vanessa kyselee tästä äidiltään, ilmenee myös miten yksin äiti oli näitä asioita päättämässä. Ja ympäristö sousi hänen suostumustaan. G:hän kysyi äidiltä luvan ja äiti asetti vain yhden ehdon.

    Yhdysvallat on niin kaksinaismoralistinen maa, että pahaa tekee.

    Tämä kirja ei voi olla vaivaamatta. Koin tunteita, joita en edes voi pukea sanoiksi.

    Vanessa on vapauttanut äitinsä aikansa ja heidän ympäristönsä hengen mukaan eläneenä äitinä.

    ♥♥

    VastaaPoista
  6. Todella ahdistava aihe, mutta sellaista jota tapahtuu koko ajan, ja hyvä että tuo kirja on kirjoitettu, ja kuten Reima sanoo, niin todellakin tuon aiheinen kirja pitäisi olla oppikirjana.
    Googlasin tuon pedofiilin, ja aika yököttävä persoona, todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ei helpoin, mutta ellei näistä kukaan uskalla kertoa, sitten vasta kauheaa onkin. Samaa mieltä sun ja Reiman kanssa! Ai hitsi, minä unohdin sen tehdä. joten nyt...Tapahtunut kaikenlaista, palaan privaatisti heti kun...

      Halit♥♥

      Poista
  7. Nyt on tämä hieno kirja luettu! Ristiriitainen lukukokemus, niin kuin monet parhaat (tosi)tarinat. G on kerrassaan ällöttävä tyyppi, mutta Vanessaan ja nuoren tytön ensirakkauteen on helppo samastua. Mieleen jäi paljon upeita lauseita ja ajatuksia, joihin voin onneksi aina palata, kun kirja löytyy omasta hyllystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, Vanessa oli minulle helpompi. Miten voi 13 -vuotiasta vedättää mukarakkaudella aikuinen mies, joka harrastaa montaa muutakin. En jaksa tajuta, että G. on vapaana eikä rikollisuudesta kiinniotettuna.

      ♥♥

      Poista
    2. Yes! eli täällähän tämä. Jotkut kirjat on omistettava. Katsoimme juuri leffan, jonka käsikirjoitus on Julian Barnesin kirjan Kuin jokin päättyisi pohjalta ja noudattikin kyllä kiitettävästi teosta. Kauheaa ellen löydä kirjaa enää omista hyllyistäni...

      ♥♥

      Poista