keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita


Rouva Richardsonin elämä oli ollut aina kurinalaista ja järjestelmällistä. Hän punnitse itsensä kerran viikossa ja varoi tarkoin lihomasta, vaikka hänen painonsa vaihteli ainoastaan kilon parin suuntaan tai toiseen, mikä oli...Hänet oli kasvatettu noudattamaan sääntöjä ja uskomaan, että maailman meno mullistuisi, ellei hän tekisi niin, eikä hän kyseenalaistanut ikipäivänä kumpaakaan näistä opetuksista. Hänellä oli ollut tyttöiästä lähtien suunnitelma, jota hän noudatti pikkutarkasti: lukio, college, poikaystävä, avioliitto, työpaikka, asuntolaina, jälkikasvua. Turvatyynyillä ja automaattisilla turvavöillä varustettu henkilöauto. Ruohonleikkuri ja lumilinko. Saman sarjan pesukone ja kuivausrumpu. Lyhyesti sanoen hän oli toiminut aina niin kuin pitikin ja rakentanut hyvän elämän – sellaisen, jonka halusi , jonka kaikki haluavat. Mutta tässä oli tämä Mia, aivan erilainen nainen, joka eli aivan eri tavalla ja näytti laativan sumeilematta omat sääntönsä. Se oli rouva Richardsonin mielestä yhtä häiritsevää ja merkillisen vangitsevaa kuin hämähäkkitanssijan muotokuva.

Celeste Ngn Tulenarkoja asioita (Little Fires Everywhere, Gummerus 2019, suomennos Sari Karhulahti) tuo ikänsä Shaker Heightissa asuneen sääntöjä, lakeja ja normeja noudattaneen rouva Richardsonin elämään hämmentäviä huomiota hänen vuokrattuaan ylimääräisen talonsa toisen kerroksen Mia Warrenille, yksinhuoltajalle ja taiteilijalle. Ei sormusta ja elanto taiteilusta, mikä ei luonut rouva Richardsonille mielikuvaa menestyvästä, jos edes siedettävästä elämästä. Hän toki ottaa heidät mieluusti vuokralaisikseen, sillä hyväntekeväisyys on opetettu hänelle jo lapsuudessa. Voimakas halu auttaa muita, antaa heikommin toimeentuleville kuin hyvitystä, rauhoittaa häntä. Tiedostamattaan se saattaa myös tukeaa häntä niinä hetkinä, kun hän puuttuu liikaa muiden elämiin. Toki hän tekee näin vain hyvässä tarkoituksessa ja halutessaan puolustaa perhettään ja parhaita ystäviään sekä omaa käsitystään hyvästä elämästä. Sitä älköön kukaan uhatko!

Jostain syystä Mia Warren on ryhtynyt tyttärensä Pearlin kanssa nykypäivän nomadeiksi. Heti kun levottomuus valtaa mielen tai valokuvat eivät enää tyydytä häntä, lähdetään kohti uutta. Pearlille se on rankkaa, sillä teinin ei ole helppoa asettua aina uuteen kouluun, uusiin kavereihin ja taakse jäävät niin sydänystävät kuin kodinoloiset asunnotkin. Kun Mia ja Pearl ovat asettuneet Shaker Heightsiin, he hyvin pian tajuavat tulleensa eräänlaiseen onnelaan. Kaikki on hyvin siistiä, kaupungin asemakaava on uskomaton samaten kuin paikan tarve olla tasa-arvon tyyssija mitä tulee rotuun tai asumiseen. Kaksikerroksisista taloista ei edes käy ilmi, että ne on vuokrattu kahdelle perheelle, vaan ne näyttävät ulos yhdenperheen omistusasinnoilta. Pearl asettuu nopeasti Richardsonin perheen teinikatraan jatkoksi ja viihtyy heidän upeassa talossaan kuin kotonaan. Elena ja Bill Richardsonin neljästä lapsesta taas taiteellisin eli Lexie on hyvin kiiinnostunut Mian työskentelystä, joten hän viettää paljon aikaansa katsellen Mian työskentelyä samalla osallistuen siihen. Mia puolestaan saa osa-aikaisen taloudenhoitajatyön Richardsoneilta, joten hänen on helppo luvata Pearlille heidän nyt asettuvan aloilleen.

Kauniiden kuvien alla kuitenkin tapahtuu. Izzy Richardson kostaa musiikinopettaja Petersille tämän rasistisen käytöksen tummaa tyttöä kohtaan rajusti. Samoihin aikoihin Richardsonien hyvät ystävät, jotka eivät ole voineet saada omia lapsia, pääsevät paloaseman eteen hylätyn vauvan vanhemmiksi ja tätä kautta mukaan adoptioprosessiin. Kaikki näyttää niin varmalta, kunnes tämä täydellinen perhe onkin oikeudessa ja median riepoteltavana. Nyt herää Elenan raivo, mutta hän peittää sen, sillä onhan hänen miehensä puolustusasianajaja sekä ottanut hoitaakseen ystäväperheen puolustuksen. Itsensä hilliten Elena aloittaa omat tutkimuksensa kulisseissa, tietämättä, että vaikeneva Mia on huomannut jo monenlaista.

Tulenarkoja asioita on kiinnostava kuvaus kahden täysin erilaisen naisen maailmojen yhteentörmäyksestä. Täydellinen Elena nojaa normeihin ja lojaliteettiin, boheemi Mia puhtaaseen oikeudenmukaisuuteen. Kumpi on oikeassa vai ovatko he kumpikin yhtä paljon väärässä ja oikeassa? Kaiken aikaa tarinassa kulkevat mukana syttyvät ja sammuvat teinirakkaudet kuin myös nuorten taustoista johtuvat halut rikkoa normit, särkeä kaavat. He haluavat olla tuli, joka polttaa kaiken vanhan antaen tilaa uudelle. He haluava olla uusi maa ja sen yllä lentävät villit linnut. Celeste Ng on kirjoittanut hyvin kiinnostavan psykologisen romaanin erilaisten arvojen paremmuudesta. Boheemin ja täydellisen maailman utopiasta elää rinnakkain.

Lapsi, jota hän oli pitänyt vastakohtanaan mutta joka oli perinyt hänen kauan sitten sammuksiin tallomansa kipinän ja kuljettanut ja varjellut sitä sisimmässään – sitä kiihkeää varmuutta, että erotti oikean väärästä. Hän pohti päivällä löytämäänsä valokuvaa kullanvärisestä höyhenestä häkin jäännösten keskellä kuten pohtisi vähän väliä vuosien ajan. Symboloiko se häntä vai Izzyä? Oliko hän lintu, joka pyrki vapauteen, vai oliko hän häkki?

8 kommenttia:

  1. Mitä sinä itse tykkäsit tästä kirjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiinnostava, kiinnostava, kiinnostava...Minua kiinnostaa kaikki perhedynamiikka.

      Poista
  2. Kiinnostavalta kuulostaa. Googlasinkin heti englanniksi tuon kirjan, ja kuulostaa :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä taas kirjoitat kiinnostusta herättävästi, Leena! :) Kiitos tästä, tämä(kin) teos täytyy laittaa muistiin, jos vaikka jossain vaiheessa kevätkuukausia... Ja taiteilijateema lisää kirjan kiinnostavuutta mulla - aina.

    Kevät tulee! Toivotan ihanaa kevätpäiväntasauksen iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos. Kirja oli jännittävämpi kuin odotinkaan, mutta ei spoilata. Toki tämän voi ottaa samalla ihmissuhdekirjana, kaksi naista, ihan erilaiset, mutta samalla kaksi äitiä ja he ovat kuin yö ja päivä. Tässä on paljon Mian taiteilusta, on valokuvausta, ja kuvien käsittelyä niin, että ei ihan tavallista.

      Ja just tänään länsirannikon lumipyry saavutti meidät ja sitä tuli paljon, mutta narskut olivat ulkona ekan koulutuspäivän:) Kiitos samoin sinulle!♥

      Poista
  4. Tänään täkäläisessä nettilehdessä oli kappale kirjasta, ja samalla huomasin että kirjasta on tekeillä 8-osainen minisarja. Täytyykin etsiä tämä kirja englanniksi

    VastaaPoista