tiistai 31. joulukuuta 2019

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin viimeistä...


Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu, 
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun, 
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
suomennos Marja-Leena Mikkola
Anna Ahmatova Fontankan talossa
kuva Anne Hämäläinen

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Tapaninpäivän ajelulla jännittävin fiiliksin ja rakastuneita pöllöjä


Vietimme Lumimiehen kanssa villasukkajoulun eli oli rauhallista, herkullista ja maa valkeana lumesta. Joulupäivänä kuitenkin aloimme pakata, sillä olimme lähdössä tapaninajelulle kohti Aurinkolahtea ja nuoriamme. Oma kuusemme jäi nököttämään koristeissaan, kun nostimme lahjakassimme autoon ja lähdimme leikkimään tonttuja Vuosaareen meren rannalle.



Monta Aurinkolahden joulua palvelleen kuusen juurelle laitoimme kaikkea tarpeellista vähän haikeina, sillä tiesimme, että tämä on viimeinen kerta.Merinäköalalla oleva opiskeilijakämppä on ollut tyttäremmme kotina aina tämän vuotiseen valmistumiseen asti.


Muuratsalon tontut toivat nuorille hyvin nyt ajankohtaisen kirjan Puutalotarinoita sekä samaa aihetta liippaavan Olisipa aina joulu. Westend lähtee perässä, sillä haluan lukea sen vielä kerran. Tarpeeseen tuli myös IKEAn lahjakortti ja muuten vain iloksi kumpikin sai oman Wrendalen pöllömukin.



Eipä mitä, rakkautta ei voi koskaan olla liikaa ja nämä rakastuneet pöllöt saavat tulevien kuukausien aikana muistuttaa Meriä ja Samia siitä mikä on tärkeintä, jos jostain kumman syystä uupumus alkaisi heikentää muistia. Siihen emme usko, sillä katsokaa, miten he opettelevat Lumimiehen opissa graavisiian valmistusta.



Oppimestarina toimii Lumimies, joka tyttären mielestä tekee parhaan merisiikagraavin. Nyt tehtiin niin, että maestro näytti vain vähän ja nuoret kumpikin erikseen keskittyivät sataa.



Kun opettaja neuvoi, pari osoitti selvästi, että 'tässä mitään rakastuneita pöllöjä tarvita, kun ollaan jo sellaisia!'



Tästä kuvasta huomaa, että ollaan tosissaan niin tässä kuin tulevassa suuremmassa projektissa. Yhdessä elämän yhteiset projektit siian fileoinnista remontointiin!



Tapaninilta meni nopsaan seuraavaa päivää suunnitellessa ja nauttiessa Samin järkyttävän hyvästä pizzasta. Juu, olin tilannut pizzaa, en halunnut enää jouluruokia, mutta nautimme kyllä erinomaisen hyvät ruotsalaiset glögit.



Nautittiin kunnon aamiainen ennen lähtöä Lohjalle katsomaan, minkä hankinnan nuoret olivat tehneet. Kuva ei kerro, että takana on parveke, jonne mahtuu ruokapöytä ja näköala on puistoon tai merelle...


Hyvänen aika sentään! Siinä hän seisoo näyttävänä, vanha kaunotar, odottamassa kotiin  saapujia. Hän on valmistunut 1929, on vaaleanpunainen ja kahta seinää kiertää terassi. Huoneet ovat kolmessa kerroksessa ja piha on kivasti aidattu koiruuksille. Rantaan on matkaa noin kilometri. Ihana rinnetontti, josta keväällä varmaan putkahtelee vaikka mitä kukkia.


Lumimies ja Sami ovat katsastaneet talon ja suunnittelevat kevään projekteja. Meikäläisetkin ovat siis valmiit tarttumaan siveltimeen yms. Ja ach, jos pääsee taas plaraamaan tapettikirjoja...Huh-huh, olemme eläneet jännittäviä aikoja, mutta nyt vain eteenpäin! Meille esiteltiin Lohjaa ja sitten olisi pitänyt vielä IKEAan,mutta jätimme sen jollekin kevään viikonlopulle ja piipahdimme vain Itäkeskuksessa hankkimassa lisää juustoja, rypäleitä, maustekurkkuja, smetanaa, löylyastiaa ja -kauhaa, Myy -laudetyynyjä ja minä tähtilautasia, jollaiset näkyvät nuorten aamiaispöydässä. Ilta meni seurustellessa ja pelatessa lautapeliä.


Seuraava päivä meni nukkuessa pitkään ja sitten touhuja koirien kanssa. Vietimme myös Merin synttäriä yksi päivä etukäteen ja meidän hääpäivää pari päivää takakäteen. Aurinkolahteen on tullut uusi italialainen ravintola Mama Mozza ja minähän olen niin italialaisen ruoan perään, että kaikki olivat suostuneet jo aikaa sitten, että sinne ja pöytä oli varattu. Lista oli niin mahtava, että olisin halunnut syödä sekä risoton että pastan, mutta söinkin sitten jotain mitä en aikoihin ellei poroa lasketa eli pihvin. Minulla ei pihvi laske, mutta pakko myöntää, että nyt Merikin ihmetteli kun olin ihan hiljaa, enkä yhtään valittanut. Kun tilasi listalta sai ottaa runsaasta salaattipöydästä alkupaloja yhden lautasen, joten siellä ne minun herkut alkaen grillatusta munakoisosta hunajameloniin ja kaikkea siltä väliltä. Taidan seuraavalla kerralla ottaa salaattipöydän ja on siellä keittovaihtoehtokin. Kaikki oli hyvää, tunnelma oli rento ja palvelu kodikasta, mutta asiantuntevaa ja kohteliasta. Sellaista kuin italialaisessa kuuluukin olla. Talon viini oli laadukasta italialaista. Olin päättänyt olla kuvaamatta, mutta sorruin vain puolikkaan salaattilautasen verran...


Me...34 vuotta me. Katsoin juuri, että 35 vuotta avioliittoa on sitten pelkkää korallia! Pitänee keksiä jotain huisia...


Nuoret seikkailijamme, joilla nyt alkaa hiukan erilainen luku elämässä eli unelmakotia kohti. Toivomme ja uskomme, että Meri ja Sami saavat vanhan talokaunottaren sädehtimään.


Dina on ikälady, joka on kulkenut emäntänsä mukana monet asiat. Minä nyt jännitänkin täällä, että miten Dina suoriutuu muutosta ja siitä, että ei pääse lukemaan enää vanhoja postejaan. No, Dinassa on sisua sekä sydämen sulattajaa. Tämä pieni koira on vienyt palan sydäntäni ja kun olemme yhdessä, hän nukkuu kanssani. Taika -sisko on sheltti ja kivaa seuraa kaikille, mutta Dina on hallitseva kuningatar, joka suosiollisesti suostui poseeraamaan rakkaalla vanhalla kuusimatolla, olemaan joulun kirkkain tähti. Pian hyvästi jää ihana Aurinkolahti, mutta uusi piha ihmeineen odottaa koiruuksia. Dinakin tietää sen ja antaa hurmaavan persoonansa sädehtiä iloa meille kaikille♥

muutoksen tuulista
Leena Lumi

lauantai 21. joulukuuta 2019

Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2020!


Mikä muu kokoaa perheet niin yhteen kuin joulu ja jouluinen pöytä. Siinä jaetaan vuoden kuulumisia, muistellaan menneitä, luodaan uusia muistoja, kerrotaan tarinoita. Joku pöydästä on jäänyt pois, joku on tullut lisää. Pääasia, että perhe kokoontuu hektisessä elämässämme kerrankin yhteen vailla kiirettä. Pitkät joulut ovat armo ja rakkaus♥ 

"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä laillla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..."

Ann-Marie MacDonald, Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill

Tarinoiden taika on yhtä lumoava kuin joulu♥

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta teille kaikille♥

Leena Lumi

PS. Jos joku kaipaa 'joulusaarnaani', tässä Joulu jälleen meidän kaikkien

kuva Ilona Pietiläinen Olisipa aina joulu

perjantai 20. joulukuuta 2019

Rakkaus jouluun on ajaton juttu ja siirtyy ehkä sukupolvelta toiselle!


Mietin, että voikohan rakkaus jouluun siirtyä geeneissä, sillä tyttäremme on yhtä joulumaanikko kuin äitinsä. Lämmittelen teitä viime vuoden muutamalla kuvalla, sillä uskokaa tai älkää, olen jäämässä joululomalle. Meri sytyttelee tähtisädetikkuja muunneltuun Alaska -kakkuun.


Nainen, jolle joulu on viides vuodenaika viettää joulua viikkoja. Kuusi on nyt sisällä ja kohta alkaa koristelu.


Joulupöydän alkupalaehdotus: Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut  Tarjotaan saaristolaisleivän päällä.


Kummasti perinteistä joulupöytää raikastaa hedelmäinen manchengosalaatti. Tästä pitävät meillä kaikki.


Oma ehdoton jouluherkkuni on yrttiset valkosipulisilakat, jotka onnistuvat takuulla, kunhan malttaa ensin valuttaa silakat kunnolla liotusnesteestä. Minä jopa töpöttelen fileitä kevyesti talouspaperilla.


Hui, kuinka jännitti! Elämäni ensimmäinen ja toistaiseksi vielä viimeinen selfieni. Nyt on saatu selfiekeppikin, jonka nuoret toivat Espanjasta, mutta on ollut kaikkea muuta. Kerron heti kun saan luvan, mutta en ole ollenkaan pääosallinen siihen, että miksi meillä on villasukkajoulu ja mitä sitten tapahtuukaan...


Yläterassilta kuvasin eilen lumiset omenapuut. Lumi on nyt märkää, mutta onneksi sitä on.


Ihan parhautta, kun Taikan ja Dinan kanssa saa peuhia lumessa♥


Meri ja punaninen kelkka kotisaaren lumissa.

Meri ja Dina lumileikeissä.



Meri&Sami saavat poseerata valkokuusen vierellä. Juhlan aihetta jouluna riittää meidän hääpäivästä joulun kautta Merin synttäriin ja oli siinä joku muukin aihe viime vuonna, mutta en muista sitä nyt...


Jotain romanttista se oli♥

Me kans♥



Enhän kuvaa tänä jouluna, enhän...


Mukavia joulunalustunnelmia♥

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

White Christmas

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia


Tyler tietää miten minä inhoan ja paheksun joulua. Tyler ja Rex Kipp riehaantuvat totaalisesti joka vuosi...lahjoittavat hyväntekeväisyyteen leluja rammoille lapsille, ruokaa vanhuksille. Kuulin kuinka ne suunnittelivat että pudottaisivat jouluaattona leluja ja ruokaa Juarezin hökkelikylään. Mikä tahansa veruke...

Tyler otti ja kutsui kakhdeksankymmentä ihmistä meille jouluaatoksi. Aatto on huomenna. Ja tässä vaiheessa meidän uusi sisäkkö Lupe sai päähänsä varastaa keittiöstä norsunluupäiset leikkuuveitset. Se kätki ne liiveihinsä, ja sitten se jostain älyttömästä syystä kumartui Juarezin sillalla. Puukotti vahingossa itseään ja oli vähällä vuotaa kuiviin...

Lucia Berlinin Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia (Evening in Paradise, Aula&co 2019, suomennos Kristiina Drews) on viimeinen Berlinin novellikokoelmista, joten kirjoitan hyvästijättöisessä tunnetilassa berlinismistä, elämäntyylistä, jossa normit ovat tuntematon käsite. Berlinismi meni minuun eikä se kysynyt lupaa. Rakkaimmaksi kirjoista jäi Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia, mutta Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia Siivoojan käsikirja 2 olivat kuin yhtä ja samaa säihkyvää Luciaa, joka sai kovimmankin elämän ylle tähtien hohteen, rytmin, liikkeen, naurun, halun tehdä kaikille hyvää, innostua monesta. Hän oli nuotiotulien savua, syvänmeren sukellusta, Toda luna, Todo ãno, hiekkaiset sääret, mutta myös krapulaiset aamut, päivät jolloin ei ollut laittaa pojille ruokaa pöytään, mutta suriko hän? oliko hän katkera ja odotti koko maailman auttavan häntä, olevan hänelle velkaa helpomman elämän? Ei ikinä!Hän oli neljän pojan yksinhuoltaja, hänellä oli skolioosi, kauan kestävä alkoholismi, mutta myös huumorintajua, kirjoitustaitoa, ja halu opiskeluun. Hänestä parhaiten todistavat hänen poikansa, jotka ovat jälkeenpäin kertoneet äidin ihmetelleen, miksi kukaan ei ottanut poikia huostaan. Tämä oli sen jälkeen kun Lucia oli selvinnyt alkoholismistaan ja pojatkin olivat aivan tervepäisen teräviä. Ilta paratiisissa esipuhe on Mark Berlinin, Lucian esikoisen, joka vakuuttaa heidän eläneen antoisan lapsuuden. Rakastan tätä kohtaa:

Yksi parhaista muistoistani liittyy Yelepaan, missä laskevan auringon säteet kimpoavat Buddy Berlinin saksofonista, bebopin sävelet kietoutuvat puuhellan savuun, kun äiti laittaa ruokaa isolla valurautapannulla, kasvot hehkuen ruusunkajoisessa valossa, flamingot kalastavat jalat harallaan viereisessä laguunissa, kaukaa kuuluu meren kohina ja sammakoiden kurnutus, ja meidän paljaat jalkamme narskuvat karkealla hiekkalattialla. Luetaan läksyjä öljylampun valossa, ja levylautasella rahisee Billie Holiday.

Lucian motto oli, että tärkeintä on hyvä tarina ja siinä hän oli mestari. Hän kirjoitti kaikesta ympärillään, ihan pienetkin asiat saavat hänen huomionsa. Hän antaa kaikelle merkityksen. Vaikka Jean Rhys on yksi suosikkikirjailijoistani, niin en voi olla vertaamatta hänen Rhys –naistaan Luciaan. Luettuani Kvartetin, Huomenta, keskiyön ja Herra Mackenzien jälkeen, tajusin Lucia Berlinin olevan Rhys-naisen täysi vastakohta:

Rhysiläinen nainen on onneton. Hän toistaa paljon samoja sanoja, hän ei saa tartuttua todellisuuteen, hän ajelehtii tilanteesta toiseen, hän on kaunainen ja rankaisee muita usein itkullaan, hän pyytää rahaa, hän on elämän ajelehtija, jonka mielestä elämä on hänelle jotain velkaa. Kaikki ovat hänelle jotain velkaa. Koko maailma on hänelle velkaa.

Lucia Berlin oli kaikkea muuta! Hän kirjoitti 77 novellia ja antoi kaikesta huolimatta pojilleen rakkaudellisen lapsuuden. Ehkä kaikki ei ollut täydellistä alkoholismin kostuttaminan vuosina, mutta kaikesta selvittiin ilman ruikuttamatta. Berlinismi on naurua, säpinää, säihkettä, uskaltamista uuteen. Yllättäen se on myös kunnianhimoa, sillä Stephen Emerson kertoo Ilta paratiisissa kirjan lopussa, että ’vuonna 1994 Edward Dorn vei Berlinin Boulderissa sijaitsevaan Univercity of Coloradoon, ja siellä hän vietti seuraavat kuusi vuotta ensin vierailevana kirjailijana, sitten yliopiston professorina. Opettajana hänestä tuli huomattavan suosittu ja rakastettu, ja jo toisena opetusvuotenaan hänelle myönnettiin yliopiston palkinto erinomaisesta opetuksesta.’

Lucian terveyden heikettyä, hänellä oli aina happisäiliö mukanaan ja jo kauan sitä ennen hän oli joutunut pitämään skolioosikorsettia, mutta Berlinistä ei ollut valittajaksi.  Tämä jäi minuun:

Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan milloin tahansa Idahon loskakelin, jossa minä ja Kentshereve laskemme liejussa mäkiä litistetyn pahvilaatikon päällä. Tai syreenipensaiden hillittömän hekuman, talven yli selvinneet hyasintit. Polttelin siinä terassilla, ja metallinen tuoli painoi reisiini kylmät viirut. Kaipasin rakkautta, kuiskuttelua kirkkaana talvi-iltana.

Lucia Berlin antoi merkityksen kaikelle, jopa metallisen tuolin reisiin painamille kylmän viiruille. Ehkä hän tavallaan antoi kaiken tämän kautta novelleillaan merkityksen meille kaikille, hänen lukijoilleen. Lucia Berlin oli kaikkien aistien juhlat kaikellaan.

Laura aikoi juuri sammuttaa valot, kun Maria tuli tuomaan kaakaota. Hän suukotti Lauraa otsalle. Buenas noches, mi doña. Ulkoa tyhjiltä kaduilta kantautui yövartijan huuto: Medianoche y andado. Keskiyö ja ”käyty on”. Andado y sereno...Käyty on ja kaikki on hyvin.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirjojen kuisketta ja Kirjaluotsi

maanantai 16. joulukuuta 2019

Nanso piti mitä lupasi eli miten tasokasta palvelua!


Kuka muu kuin minä suunnnittelee ja ostaa joululahjoja syyskuun alussa. No, tässä syyskuun kolmantena Nanson kesämekossa, joita ostin kaksi: Koko suvena en Nanson mekkojen lisäksi tarvinnut kuin uikkarit ja  juhlaleningin! Siis syyskuussa kuitenkin muistin, miten paljon äiti oli edellistalvena pitänyt minun Nanson Sydän -yöpaidastani:


Kirjoitin sitten jutun: Nanso on nyt niin suosittu, että osa kuoseista loppunut. Kolmas joulukuuta sain Nanso Shopista sähköpostilleni viestin, että heille on saapunut sydänkuvioisia Hertta -yöpaitoja. Mikä muu liike muistaa asiakkaansa noin, kun en tosiaankaan ramppaa alvariinsa Nanso Shopissa, mutta muutaman kerran vuodessa kylläkin ja voin ostaa kaksi, kuten tein Yuyu -tunikankin kanssa ja kannatti!!!

Niinpä äiti saakin nyt joulupaketista tämän kauniin yöpaidan, jota on myynnissä myös harmaalla pohjalla. Äidille punaista, sillä siitä hän pitää. Iso kiitos Nansolle hyvästä palvelusta♥


Toisaalta, kun tein tämän juttuni Nanson Yuyu -tunikamekosta sain tuta, että jopa Kinnusen Lopotti jäi kakkoseksi. Tuli mieleeni, että onkohan niin, että moni etsii itselleen jotain kivaa, mutta ei löydä...Tiedän tämänkin tunikan kuin loppuneen ennen kuin sen kysyntä loppui. Kolmannen ostin ystävälleni hänen pyynnöstään Saksaan. Taikasana on monikäyttöisyys! Menee helteellä vaikka hellemekkona, ainakin omalla pihalla etc., farkkujen kanssa, ja talvella alle voi pukea lämmittävän pitkähihaisen puseron ja laittaa ylle vaikka paksut sukkahousut, niin hyvinkin voi mennä ystävän kanssa kaupungille syömään tms.


Nanson Korsi -mekon kanssa sama juttu eli käytän ohutta neulejakkua viileämmällä ja solmin sen liehukehelmat edestä kiinni. Kuvassa Plantagenin myymäläpäällikön Pirjo Uuttanan kanssa.


Niin, että ostinko itselleni mitään kun noudin äidin yöpaidan? Kävi niin hullusti, että sovitin tätä Hile -tunikaa ja eihän Lumi voinut Hileestä luopua. Googlatkaa niin näette tästä myös mekkoversion.

Edelleen olen kirjabloggaja, mutta meidän perheessä tapahtuu nyt aivan liikaa, joten en ehdi lukea. Yksi kirja on luettu jemmaan, joten...Saavuimme tänään länsirannikolta ja eihän sinne äidille mennä kuin häntä ja muuta perhettä tapaamaan. Ratsulan brunssilla tuli käytyä, äiti ja vävynsä kävivät torilla kun me Merjan kanssa visiteerattiin täällä Länsirannikolla ei ollut lunta, mutta se on minulle tuttu juttu. Sunnuntaina 'länsirannikon perhe' kokoontui syömään maailman parasta lohilaatikkoa. Huomenaamulla pitää olla cityssä klo 12 ja nyt ei olekaan kampaajalle meno...Ehkä meillä on huomenna tapaamisen jälkeen salaattipäivä eli ostamme Sokoksen palvelutiskistä mukaamme salaatit makumme mukaan. Vähän helppoa kaivataan, sillä joulustakin on tulossa kuin tuntematon seikkailu. 

Tällainen kevennys nyt: Olkaa hyvät!

Love
Leena Lumi

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Kirjoja perheelle ja ystäville sekä...


Minusta joulu on muistamisen aikaa. Minä mieluusti muistan perhettä ja ystäviä kirjoilla, tein niin ennen blogia ja nyt blogin aikana. Muistakaa, että kirjoja löytyy myös antikvariaateista etc. Kirjan ystävä arvostaa myös vanhoja lukemisia. Sain ystävältäni pari vuotta sitten lahjaksi kaksi Aila Meriluodon Lasimaalausta ja kummassakin painoksessa oli jotain aivan erityistä minulle. Arvostin♥ Siis raha ei minusta tätä asiaa ratkaise, vaan perheen ja suvun tavat. Kukin tekee kuten hyväksi näkee. Minä nyt sitten pilaan hiukan yllätystä, sillä aion paljastaa, mitä kirjoja meillä on kääritty pakettiin kuusen alle. Onneksi äiti ei lue blogiani! Hän on jo saanut Johanna Venhon Ensimmäisen naisen, joten nyt hänelle käärimme pakettiin:


Heidi Köngäksen Mirjamin, joka sattumalta sijoittuu juuri niihin pitäjiin sota-aikana, joihin äitini perhe ohjattiin rankan evakkomatkan jälkeen. Takuulla kiinnostaa!


Toisena kirjana äiti saa Anna-Kaisa Ahon Paperijoutsenen, jonka toivon myös kiinnostavan häntä. Äiti pitää Pirjo Rissasesta ja minusta tässä oli jotain samaa. Ja vinks!, vinks!, Rissasenkin kirjoja voi löytää edullisesti monista eri paikoista aina alelaareista Adlibrikseen.


Lankomies saa Erkki Pulliaisen ja Lassi Rautiaisen Suomalainen susi -tietoteoksen ja vaimonsa eli sisareni ei saa tänä vuonna kirjaa, vaan jotain aivan muuta.


Esikoiseni saa Peter Jamesin Kuolema vaanii verkossa. Hän on lukenut ja kerännyt koko sarjan eli takuulla pitää.


Paras ystäväni on tainnut saada joka vuosi valitsemansa dekkarin, mutta tänä vuonna hän pyysi Suvi Vaarlan Westendin. Tässä kirja, jota ei kannataa ohittaa. Luen itsekin uudestaan ja sen jälkeen menee pokkarina kuopukselle, jolta kirja jatkaa matkaa hänen parhaalle ystävälleen. He ovat molemmet syntyneet 1986 eikä heillä ole mitään tajua '90 -luvun lamasta. Bestis sai toisenkin kirjan, koska yritän sytyttää hänet Ruth Galloway -mysteereihin, kuten minulle on käynyt.


Elly Griffithsin Kadonneet ja kuolleet on arkeologiaa, jännitystä ja historiaa, kuten muutkin kiehtoivat Ruth Galloway -mysteerit.


Kuopukseni saa Ilona Pietiläisen Olisipa aina joulu ja tarpeeseen, sillä näin unta, jossa hän sisusti vanhaa puutalokaunotarta...


Vävykokelas saa Leena-Kaisa Laakson Puutalotarinoita, sillä näin unta, jossa hän ehosti hyvin vanhaa puutaloa...


Hyvän ystäväni lapsi saa Raili Mikkasen ja Laura Haapamäen Suomen lasten aarrelaivat, jonka yritän vielä ehtiä tuoda blogiini ensi viikolla. Hirveän jännittävä ja taiten tehty.


Muistakaa myös Raili Mikkasen ja Sirkku Linnean Suomen lasten majakkakirja.


Naapurin Eeva saa Carin Gerhardsenin trillerin Musta jää kiitoksena eräästä asiasta...


Mark Sullivanin Palavan taivaan alla saa eräs ystävämme, jota kiinnostaa kaikki toisessa maailmansodassa.



Heidi Kerosuon Muista, unohda lähtee naapurille, josta uskon hänen  ns. alan ihmisenä kiinnostuvan, sillä niin rankka on kirjan äidin, Mutin suhde, etenkin omaan esikoistyttäreensä, mutta kyllä myös mieheensä.


Kirjojen lisäksi pehmeitä paketteja.


Villasukkia ei voi koskaan olla liikaa, kuten ei kirjoja tai suklaatakaan.


Tällainen levy ja yksi Sebastian Bergman -tarina menevät kuin tuosta vain...


Iloinen Plantagenista ostettu lumiukko toivottaa kaikille mukavaa matkaa jouluun. Tässä on hyvä ilmoittaa, että aion ottaa joulubreikkiä, kuten tapanani on ollut. Ne kirjat, jotka ovat 'tulossa', saapuvat blogiini teille ensi vuonna. Luen parhaillaan Lucia Berliniä, sitten Westendin uudestaan ja sen jälkeen onkin tulossa...Kurkatkaa tänne, jossa kevään 2020 teoksia. Nyt on kuitenkin tämä matka jouluun. Ollaan läsnä ja nautitaan. Minäkin palailen vielä ennen joulurauhaa tapaamaan teitä lumisin ja jouluisin ajatuksin♥

matkalla jouluun -terveisin
Leena Lumi

PS. Lumimiehen lahja on nyt salattu, joten älkää huolehtiko, kyllä hänkin lahjan tai kaksi tai kolme saa. Yksi on takuulla kirja, mutta jo sen toimittaminen taloon hänen huomaamatta...




Ystäväni Sanna yllätti minut Anna Ahmatova -riipuksella. Kiitos Sanna♥