tiistai 22. lokakuuta 2019

Erkki Pulliainen&Lassi Rautiainen: Suomalainen susi


Vain viikko pari sitten sain jälleen kerran todeta, miten pelottavana ihmiset pitävät sutta. Kyseessä tuttu paikkakunta, jossa en itse ole nähnyt siellä asuessani vilaustakaan sudesta. Nyt joku kertoi melko varmasti nähneensä suden, toinen epäili sitä jonkun karussa olevaksi koiraksi ja kolmas oli jo valmis järjestämään susijahtia. Näin se meillä Suomessa menee. Suomi on muihin länsimaihin verrattuna eläinsuojelun takapajula, mitä tulee turkistarhaukseen, kettujen metsästykseen käyttäen koiria, mutta susipelko ja –viha ylittävät kaikki mitat. Kunpa tuota Punahilkka –satua ei olisi luettu niin tosissaan, sillä eihän susi oikeasti syönyt isoäitiä! Bambin äitikään ei kuollut muuta kuin elokuvassa, sillä hän oli eilen meidän pihalla nauttimassa omenapuun pudokkaista. Sutta ei käy ohittaminen, sillä sen levinnäisyysalue on maapallon nisäkkäiden joukossa kolmanneksi laajin. Sen ohittavat vain ihminen ja kotihiiri. Susi herättää tunteita puolesta ja vastaan, joten lähdetäänpä tapaamaan suomalaista sutta.

Erkki Pulliaisen ja Lassi Rautiaisen Suomalainen susi (Minerva 2019) on tiivis tietoteos suomalaisesta sudesta sivuten samalla sutta maailmalla yleisestikin. Teksti on tutkija ja kirjailija Erkki ”Susi” Pulliaisen, joka tunnetaan luonnon monimuotoisuuden sekä siihen liittyen suden vahvana puolustajana. Loistavat kuvat ovat suomalaisen luontokuvaajan Lassi Rautiaisen ja niitä on paljon eli tarjoilen tässä jutussa vain alkupaloja. Myönnän, että olen suden puolesta vaikka vaellankin kettujen kanssa. Ymmärrän, että joku voi pelätä sutta, mutta että vieläkin vain: Eikö susipelon juuria saa millään kitkettyä pois. Pelko tuntematonta kohtaan herättää alkukantaista vihaa ja sen seurauksena kaivetaan tussarit esiin ja murhataan kaunis, vain eläinvaistoelämäänsä elävä susi. Eri asia ovat häirikkösudet, mutta ne ovat ihmisen tekojen seurausta. Ihminen on vallannut villieläimelle kuuluvia reviirejä tai rikkonut susilauman hierarkian tappamalla vaikka alfanaaraan. Tunnen pariskunnan joka oli sekä koira- että luontoihmisiä. Sitten he muuttivat suden reviirille asumaan ja jo kohta saimme lehdistä toistuvasti lukea, miten sudet pitäisi siellä korvessa lahdata! Kuka oli tullut kenenkin maille? Mitä tekee susi kun ihminen ajaa sen yhä ahtaammalle, vaikka me kaikki mahtuisimme täällä asumaan rinnatuksin ihan sopuisasti?


Ilpo Kojolan työryhmän tutkimusten mukaan Fennoskandiassa susilaman reviirin keskikoko on nykyisin noin 1 200 neliökilometriä. Omat havaintoni (keskimäärin 1 000 neliökilometriä) tukevat sitä. Virossa, hyvästä ravintotilanteesta johtuen, se on vain noin 600 neliökilometriä.


On helppo arvata, että susi leimautuu vaikka ihmiseen, jos se on pennusta asti ollut tekemisissä ihmisen kanssa. Karhuista meillä on tästä oiva esimerkki Kuusamon Suurpetokeskuksessa, jossa Sulo Karjalainen on tehnyt pyyteetöntä työtä karhujensa kanssa käytännössä koko ikänsä. Sisareni ja hänen lehtikuvaajamiehensä kävivät vuosikausia tapaamassa Sulon perhettä. Blogissani on muutamia kuvia, joissa sisarellani on sylissä yksi karhuista ei enää ihan aivan pienenä ja toinen kuva, jossa sisareni syöttää omenaa kädestä karhulle. Tämä on aivan muuta kuin vankina olo eläintarhoissa! Karhuilla on hyvät tilat ja erinomainen ravinto. Sulon työn arvoa taas ei voi mitata kukaan, sillä hän on kuin hivuttamalla laimentanut järisyttävää karhupelkoa. Sulo ei ole itsestään meteliä pitänyt, mutta onneksi media on ja ihme kyllä ulostulot ovat olleet positiivisia! Tässä valossa voimmekin ihmetellä, miksi media, siis sekä lehdistö että sosiaalinen media levittävät susinegatiivista kantaa. Viime mainittu tietysti suorastaan kiehuu ja kun lukee, ensivaikutelma on viha ja toinen vaikutelma suuri tietämättömyys. Laumassa tyhmyys tiivistyy ja salakaatoja tapahtuu. Toivon, että niihin riittäisi virkavallallakin enemmän aikaa, sillä Suomen susipopulaatio ei ole suuren suuri. Toivon salakaadoista myös kovemmat rangaistukset. Toivon, että mitä enemmän oikea tieto susista leviää, sitä enemmän yhteiselo paranee, mutta terve järki mukana, sillä kyseessä on villieläin vaistoineen. Haluan nyt kertoa susista muutakin kuin tätä ikuista susivihaa. Jotain kivaa sieltä sun täältä ja kirjasta löytyy lisää. Mainitsin kappaleen alussa leimautumisen, mutta onneksi kuka tahansa ei saa pitää villieläintä, mutta susi kesyyntyisi siinä missä karhu tai kettukin, mutta niiden tulee pääsääntöisesti saada olla vapaita. Sudenpentujen tulee leimautua laumaansa.


Suden pentujen varhaisessa elämässä viikot neljännestä seitsemänteen ovat niin sanottu sosiaalistumisen kausi, jolloin muodostuvat ensisijaiset sosiaaliset suhteet pentujen sekä pentujen ja niiden vanhempien kesken. Laumassa voi olla myös samojen vanhempien eli alfaparin edellisten vuosien jälkeläisiä, jotka  - sosiaalisuudesta viestien – ovat saattaneet osallistua nuorimman sukupolven ruokkimiseen. Näihinkin lauman jäseniin sen nuorimmat yksilöt solmivat sosiaaliset suhteensa. Eläinpsykologisesti kyseessä on palautumaton oppiminen eli leimautuminen.

Susilaumojen kooksi on suurimmillaan Fennoskandiassa tavattu 15 jäseninen lauma, mutta tavallisesti susiperheessä on 7 yksilöä.

Vuonna 1988 Erkki Pulliainen pääsi kongressimatkalle Alaskaan, jossa hänellä oli tilaisuus käydä susista tunnetussa Denalin luonnonpuistossa. Siellä Pulliainen pääsi seuraamaan susiperheen elämää sekä pesäluolalla että jahtipuuhissa. Aina kun luen Alaska ja sudet, muistan erään paikallisen poliitikon, joka ampui susia helikopterista käsin. Onneksi maa on suuri, kaikki eivät tokikaan halua tappaa susia ja vuoristot ovat ikimuistoinen matkakohde etenkin jos pääsee
käymään Denali National Parkin luonnonpuistossa. Pohjois-Amerikan ja Alaskan korkein vuori on Mount McKinley (6194 m). Luku Alaskan susien elämää oli kuin seikkailukertomus eli luin sen ihan hengittämättä. Lupaan että ette pitkästy. Ja kunpa joskus saisi kokea vastaavaa...

Ihmisen ja suden rinnakaiselosta on kiinnostava selostus , joka osoittaa, miten suden asema on aikojen saatossa muuttunut. Milloin niihin ei kiinnitetty mitään huomiota, milloin ne edustivat Saatanan vihaa yhteiskuntaa kohtaan, jos jotain ikävää tapahtui eli vertaa noitavainot! Suomessa usein tulee susien kohdalla esiin porotalous ja susien sille aiheuttamat hävikit, jotka muuten rahassa poromiehille korvataan. Erilaisia aikojakin on kohdattu:

Samuli Paulaharju kirjasi muistiin saamelaisen poromiehen tyytyväisyyden siitä, että sudet pitivät porotokat öisin koossa oleillen ja partioiden niiden läheisyydessä. Maailman väri riippuu aurinkolasien linssien väristä.

Minusta maailman ainoa peto on ihminen: Tietoisesti paha ja pahaan myös ryhtyvä. Voisimmeko alkaa nimittää kaikkia luontomme eläimiä villieläimiksi, joilla kullakin on niiden omat tapansa ja vaistonsa, syntymässä saadut. Ihminen aiheuttaa suoraan 94 prosenttia susien kuolemista, sellainen peto on Homo sapiens.


Nyt kun Suomen rajat on ylittänyt kultasakaali sitä voitaisiin hyödyntää koiraeläinpelkojen hälventäjänä. Sehän aivan säihkyy! Sen sijaan, että vedotaan suomalaisen suden puhtauteen, annettaisiin suomalaisen suden määrän kasvaa ehdottomasti nyt lasketusta 200 tutkijoiden toivomiin lukuihin. Kuten Pulliainenkin toteaa:

Virossa on susia enemmän kuin Suomessa, mutta siellä ei ole salakaato-,  ei pihasusi-,  eikä susipelko-ongelmia. Mielenkiintoista!


Erkki Pulliainen on laittanut itsensä likoon susien puolesta jo viiden vuosikymmenen ajan. Häntä ja hänen perhettään on uhkailtu niin monipuolisesti, että virkavallan apua on tarvittu. Kaikesta huolimatta Erkki on jaksanut jatkaa ja kiitos siitä hänelle. Kiitos tästä kirjasta sekä Erkille että Lassille kuin myös Minervalle: Tieto auttaa ymmärtämään. Tieto on valonkantaja.Kuulen pikkuhukan ulvontaa...

*****
"Ihmisen villiys voi toteutua vain suhteessa villiin luontoon."

- Riikka Kaihovaara -
Villi ihminen ja muita luontokappaleita (Atena 2019)

10 kommenttia:

  1. Erkki Pulliainen on tehnyt merkittävää susitutkimusta, se on ollut tiedossa jo iät ja ajat, taisin kirjoitella joskus susijutussa kauan sitten samoin. Tämä kirja on ehdoton ja heti hankin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, viitisenkymmnentä vuotta jo. Erkki huolehtii susista ja Taskinen saimaannorpista. Sulo karhuistaan Kuusamossa.

      On se sen verran ehdoton, että minunkin on ostettava pari lisää...Sisklta tuli jo joululahjatoivomus, yksi itselle ja kolmas...

      Ihanaa, että arvostat ja jaat tämän välittämisen♥

      Poista
  2. Susi:) Olen tehnyt vähemmän tai oikeastaan tosi vähän tuttavuutta susien kanssa, kettujen kanssa sitten enemmän. Nuo poikaset ovat niin suloisia.
    Kultasakaaleja on täällä, ja Tel Avivin keskuspuistossa niitä on paljonkin,kerran onnistuin ottamaan jonkinlaisen kuvankin, joka on blogissa en muista milloin. Ne ovat aivan koirien näköisiä! Ja siinä puistossa menevät usein ihan puiston reunalla olevien roskisten luo etsimään ruokaa, jos ei puistosta löydy,mutta yleensä niillä on siellä tarpeeksi ruokaa. Osa niistä on oppinut olemaan pelkäämättä ihmisiä. Ne rokotetaan joka vuosi ,eli ilmasta pudotetaan niille herkkua jossa myös vesikauhurokote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, poikaset ovat kaikki suloisia. Villiltä ketulta olen saanut...muistat kyllä:)

      Ihan tosi, en tiennytkään!Eivätkä näytä kovin suuriltakaan. Hyvinkin voisi sekoittaa koiraan.

      Oijoi, minun piti laittaa tuohon juttuuni vielä, kun kirjassakin oli vesikauhusta, että mikä juttu se on pudottaa niitä ilmasta syöteiksi. Vesikauhun nimissä on ihan turha alkaa mitään eläimiä murhaamaan.

      ♥♥

      Poista
  3. Jos tuossa kirjassa on paljon kuvia, uskon että meidän 5-vuotias lapsenlapsi voisi olla tuosta kirjasta tosi kiinnostunut. Sitä kun kiinnostaa eläimet. Meillä on mummolassa sellainen leikki, että katsotaan tietokoneelta jotakin tiettyä, niin kuin nyt susien kuvia.
    Hän tietää ikäisekseen tosi paljon eläimistä, voin rehellisesti sanoa että enemmän kuin minä. Tuota kirjaa me voitas yhdessä katsoa ja lukea.
    Mukavaa keskiviikko aamupäivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkokujalla, on runsas kuvitus. Meillä kuopus yllätti kiinnostuksellaan ötököihin. Minervalta on ilmestynyt myös Lapsen oma ötökkäkirja. Kuopus tietää hämmentävistä pienotuksista minua enemmän.

      Susikirja olisi mukava kirja just teille yhdessä.

      Kiitos samoin♥ Kampaajalle ja kaupungissa lounas..

      Poista
  4. isäni sanoi aina et ei saa viheltää, susi tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, meilläkin oli yksi 'pelottelulause', mutta se ei koskenut eläintä. Etenkin isäni oli luonnon ja eläinten ystävä, joten ei mitään sellaista. Susipelottelulla on varmaan pitkät juuret.

      ♥♥

      Poista
    2. Äh, kadotin kommenttini. Sama lyhennettynä: hienoa että kirjoitit tästä! Aihe aiheuttaa usein polarisoitunutta "keskustelua", ei mitään rakentavaa, vaan vihaa. Hyvä, että täällä on kommentit hyviä.
      Ymmärrän, jos susia ei rakasta ja surua, jos susi on vienyt koiran, mutta sitä vihaa ja tapetaan kaikki -mentaluteettiä en.
      Tuo virolainen suhtautuminen on kiinnostavaa, pitäiskin lukea siitä enemmän.

      Poista
    3. Sanna, juuri niin. Kuin heittäisin tulitikun bensaan. Pidetään kommentit järjellisinä.

      Ei tarvitse rakastaa, mutta ei se oikeuta tappamiseen. Koirat kuuluvat laumansa eli perheen pariin.

      Virolaiset ovat niin erilaisia...Tulivat meitäkin aikanaan auttamaan, mutta...(en jatka nyt politiikalla, en:)

      Torstai on toivoa täynnä♥

      Poista