maanantai 18. helmikuuta 2019

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta


Olemme korviamme myöten veloissa, mutta siitä huolimatta ja jonkin tuntemattomaksi jääneen varjeluksen myötävaikutuksella – kenties silkan tuurin, jota emme tiedostaneet – jatkoimme elämäämme koskaan törmäämättä erityisiin vaikeuksiin. Noina vuosina onnemme salaisuus ei ollut rakkaus (koska rakastamme toisiamme edelleen) eikä liioin kaksi tytärtämme (nekin meillä on edelleen) vaan se, että meillä oli töitä, joiden ansiosta saatoimme lipua hyvästä asiasta toiseen myötätuulen saatellessa suotuisasti eteenpäin: maksetuista lainanlyhennyksistä lomamatkoihin, ravintolaillallisista yliopiston lukuvuosimaksuihin ja autoihin. Meillä oli luja usko siihen, että uuttera ja päättäväinen työntekomme antaisi ennemmin tai myöhemmin korvauksen kaikesta vaivannäöstä, koska siihen meillä oli omasta mielestämme täysi oikeus.

Pierre Lemaitren trilleri Petoksen hinta (Cardes noirs, Minerva Crime 2019, suomennos Kaila Holma) on pettävä kirja: Se houkuttaa lukijaa tavallisen ihmisen hunaja-ansoilla, rakkautta, ihmissuhteita, alkuja ja loppuja, aikuiset lapset, matkoja, unelmakoti, josta tosin on vielä aika monta lyhennystä maksettavana, mutta mitä hätää, kun kumpikin tienaa hyvin. Vävy Gregory Lippertti, Mathilden aviomies, olisi voinut olla vähän kiinnostavampi, mutta onneksi kuopus Lucie on lukenut lakia, eikä ole niin kotikeskittynyt kuin Mathilde. Mathilde, joka kuitenkin muistuttaa eniten hänen rakasta vaimoaan Nicolea. Yli viisikymppisellä Alain Delambrella on kaikki hyvän elämän puitteet, kunnes hänet irtisanotaan työpaikastaan, jossa hän on ollut ylempi ja hyvin palkattu henkilöstöpäällikkö. Hänen tarkka ikänsä 57 vuotta on selvä taakka, sillä mihin ikinä hän hakee, ikä tulee vastaan. Muut hakijat ovat noin kaksi-kolmekymmentävuotiaita, hän kuin aivan eri sukupolvea, vaikka tieto-taito on päivitettyä ja hän on pätevä. Työttömyyttä on nyt kestänyt jo neljä vuotta.Se alkaa näkyä ja tuntua. Remontit ovat mitä sattuu tai niitä ei tehdä ollenkaan ja rakas Nicole vaimo ei valita yhtään, vaikka kulkee rikkinäisessä villatakissa ostaen astioita alennusmyynneistä. Yrityksen puutteesta Alainia ei voi syyttää, sillä hän herää aamuyöstä tekemään mitä tahansa työtä vaikka kolmeksi tunniksi. Nyt hän on lastauslaiturilla pakkaamassa tavaraa, kun esimies Mehmet alkaa raivota. Alain kumartuu eteenpäin, jolloin Mehmet potkaisee häntä.

Kello oli vähän yli viisi aamulla.

Olen Alain Delambre, 57 vuotta.

Olen ylempi toimihenkilö – irtisanottu.

Yllättäen Alain hakee ylemmän toimihenkilön paikkaa yrityksessä ja läpäisee monet karsinnat viimeiseen asti. Hän kysyy kahden kesken suoraan pääjohtajalta, miksi hänet, ikämies on valittu näin pitkälle. Hän saa kuulla sekä syyn, tehtävän että palkkion. Yhdentoista hakijan joukosta Alainin on valittava firmalle uskollisin. Uskollisin kaikissa tilanteissa. Jos hän onnistuu siinä, hän on työllistetty kykyjensä ansiosta. Delambre ryhtyy pikkutarkkoihin valmisteluihin, joihin hän katsoo tarvitsevansa 25 000 euroa rahaa. Pankista ei anneta, vävy ei suostu antamaan heidän asuntosäästöistään, joten...

Alkaa erikoisin rekrytointitilanne, josta olen ikinä lukenut tai kuullut. Tähän pystynee vain Pierre Lemaitre, joka sai Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Goncourtin, teoksestaan Näkemiin taivaassa. Lemaitre kirjoittaa pelottavan hypnoottisesti. Olen mennyttä. Hämmästyttää Alainin yllättävä kovuus ja nokkeluus. Nicole rukoilee häntä peräytymään, sillä vaimo perustaa vain heidän rakkaudestaan. Alainille se ei riitä, sillä hän taas haluaa tarjota vaimolleen enemmän. Tietty hän hakee myös revanssia. Kaiken aikaa uutisissa kerrotaan...John Arnoldin, 33-vuotiaan arvopaperivälittäjän, viime vuoden tulot ovat arviolta kahden tai kahden tai puolen miljardin luokan suuruiset. Hänen jälkeensä listalla on...Sitten luetaan uudet työttömyysluvut, joita perustellaan laskusuhdanteella.

Lemaitren Petoksen hinta on kovan luokan laatutrilleri. Se on osaltaan sekä toimintatrilleri että psykologinen kaivaus ihmisen syvimpiin pimeyksiin: raju pettymys, epäoikeudenmukaisuuden tunne, toivottomuus, viha, jano kostoon...Toisaalta kirja on myös kertomus perheestä ja rakkaudesta. Alainin ja Nicolen rakkautta ei voi olla tajuamatta, mutta mistä löytyy sen murtuma vai löytyykö?

Olen yksin. Tuuli yltyy. Pian alkaa sataa.

Ei enää aavistustakaan, mitä voisin tehdä.

Alain?

Missä sinä olet?

*****

14 kommenttia:

  1. Sanon nyt vain: Lemaitre! <3

    En lukenut juttuasi vielä kuin silmäyksellisen, koska otan tämän lukuun ihan pian!

    Ihanaa uutta viikkoa, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä on laatua!

      Yritän välttää spoilauksia, joskus jopa vähän harhautan:)

      Kiitos samoin sinulle, Kaisa Reetta!

      Poista
  2. Pitäisikin lukea Lemaitren dekkareita. Aloittaa toki niistä aiemmin suomennetuista, mutta ylipäätään aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sinulle suosittelisin tätä tai Silmukkaa. Silmukka on kesympi, tämä vaativampi, mutta ei mässäile raakuuksilla. Piti oikein keskittyä, sillä Lemaitren juono on niin uskomaton...

      Poista
  3. Wow! Vaikuttaa erittäin hienolta lukukokemukselta, olet kyllä oikea taikuri koukuttamaan kirjoihin, sillä niin hyvin niitä esittelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, juuri niin, että wow!Kiitos ja olethan huomannut, että tuon esiin vain hyviä kirjoja:) Toisaalta on olemassa sellainen kuin makukysymys, mutta nämä mitä esittelen ovat tietty mieleeni ja voihan niistä muutkin tykätä. Tässä on juoni niin kiero kuin korkkiruuvi ja muutama tilanne kuin filmin nopea leikkaus eli vaati keskittymistä. Tästä on kuulemma olemassa DVD -filmikin eli CDON.COM, mutta kirja on niin ladukas, että ensin se.

      Poista
  4. Lukulistalle meni, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Olen Lemaitre-fani ja kaikki suomennetut lukenut. Mutta tämä ei vedä yhtään. Olen jossain sivulla 100 ja taitaa jäädä kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minä en aluksi pystynyt lukemaan Lemaitren dekkareita, mutta Silmukka avasi polun ja tämä uusin on huikea!!!Niin moni on tätä ylistänyt, että et uskokaan...Nämä ovat makuasioita.

      Poista
  6. Minä luin ensin silmukan ja sen innoittamana halusin lukea lisää lemaitrea. Luin Irenen. Se oli niin kuvottava, että lopussa olin vain vihainen ja pettynyt, että olin tuhlannut aikaani sellaiseen. En missään nimessä halunnut lukea sen jatko-osia. Siksi tämäkin epäilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, Silmukka oli minulle ensimmäinen Lemaitren dekkari ja siitä pidin. Sitä ennen olin lukenut häneltä Näkemiin taivaaseen, joka ei ole dekkari ja on erinomaisen hyvä: Veikkaan siitä huomisen klassikkoa. Minäkään en ole lukenut Ireneä, sillä olen alkanut vältellä liian raakoja trillereitä. Jokaiselle tuo asia on tietty omansa eli missä raja kulkee. Petoksen hinta on minusta enemmän psykologinen, mutta kun alkaa tapahtua, sitten tapahtuu. Minulle tämä ei ollut liian rankka, vaan sopiva.

      Jos haluat varman trillerin, josta pidät, lue Håkan Nesserin Cafe Intrigo.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Ehdottomasti tsekkaan tuon kirjan. Luin myös Näkemiin taivaassa, se oli kyllä hyvä!

      Poista
    3. Ole hyvä! Nökemiin taivaassa ihan uskomaton...

      Poista