maanantai 17. elokuuta 2020

Delia Owens: Suon villi laulu


Äiti lähti krokotiilikorkokengissään kun Kya oli kuuden. Kya oli sisaruksista nuorin ja väkivaltainen, juopotteleva isä piti huolen siitä, että pian Kya oli jäänyt isänsä kanssa asumaan kaksin. Hän odotti äitiä palaavaksi, mutta kun häntä ei kuulunut syntymäpäivänäkään, kun keittiöstä ei tulvinut suloisia tuoksuja, kun ei kuulunut äidin puuhastelua, kun ei tuntunut lieden lämpöä ja syksy teki tuloaan, Kyan tuska alkoi kuihtua. Pelottava isäkin lähti reissuilleen, joilta ei lopulta palannut ollenkaan ja pieni tyttö oli eristyneessä marskimaan mökissään seuranaan lokit, simpukat, kotilot, aallot, suon tuoksut, lumikurjet...ja niin haipuva muistikuva perheestä, että hän otti äidikseen suon ja ystäväkseen pojan, jonka kanssa hän viestitteli jättämällä merkiksi erikoisen hienon linnun sulan. Vain he tunsivat sulkien merkityksen, vain heille villi marskimaa, raja maan ja taivaan välillä, oli maailman kaikkeus. Kauneinta mitä voi olla. Ainoa, josta ei halua lähteä pois. Maa, jossa voi pärjätä vain olemalla yhtä sen kanssa, elää vaistoten villin maan hengitys, kesyttää se rakkaudella.

Delia Owensin teos Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing, WSOY 2020, suomentanut Maria Lyytinen) vei kaikellaan: Se on romanttinen olematta siirappinen, se on jännittävä olematta raaka, se on runollinen menettämättä proosan juonta, se on eroottinen hänelle, joka rakastelee meren kanssa, se on huikea luontokuvailussaan, tuskin saatoin hengittää...Se on tarina hyvin yksinäisestä lapsesta, jota marskimaan valtaajatkin pitävät heitä alempana, Rämelikkana. Se kertoo Kyasta, joka kestää koulua vain yhden päivän, sillä hänet kiusataan ulos. Hänen ainoa ystävänsä on Tate, mutta hyvästä syystä Tatekin lähtee...Eräänä päivänä merkkisulkia ei enää ilmesty. Kya on omillaan ja ajelee vanhalla venellään keräten simpukoita myyntiin, saadakseen edes polttoainetta ja maissijauhoja. Hän viljelee nauriita, keittää simpukoista muhennosta, elää luonnosta. Useimmiten hän ruokki ensin rannan lokit, jotka saapuivat hänen niitä kutsuessaan. Hän oppi välttämään peräänsä lähtijät. Hän ei halunnut tulla enää jätetyksi ja silti hän teki yhden vaarallisen erehdyksen...Chasen, jota odottaessaan

hän kierii lähemmäs aaltoja, hän tuntee valtameren pauhun päästä varpaisiin ja aistii vartalossaan kysymyksen: Milloin meri koskettaa mua? Mihin se hipaisee ensin?

Olen jo lähellä, ihan lähellä. Se on matkalla. Milloin saan tuntea sen?

Hän liikkuu yhä hitaammin, tuuma tuumalta, ja odottaa kosketusta. Pian, pian. Miltei tuntee sen jo ennen kuin se tulee.

Hän ei ollut osannut lukea, mutta Tate ehti opettaa ennen lähtöään. Ajan hän näki kuusta. Laskuvedellä hän kyykki mudassa poimimassa simpukoita säkkeihin myytäväksi. Yöt hän nukkui terassilla kaskaiden ja yön äänissä. Hän erotti pienimmänkin poikkeaman, vaaran ja silloin hän katosi. Hänen äitinsä oli suo, siskojaan linnut, ystävänsä meri ja marski. Hän ei tarvinnut enää ketään, mutta hän halusi piirtää kaiken, minkä oli luonnosta löytänyt, kerätä kokoelman marskimaata harmaaseen mökkiinsä kuin läheisyyden. Sen läheisyyden, johon saattoi luottaa, jonka tunsi, josta tiesi kaiken. Sen läheisyyden, joka ei petä.

Yksi kuitenkin palasi takaisin. Yksi, jolle marskimaa ja Kya olivat kaikki kaikessa. Taten veressä kiersi suon villi laula, sama melodia kuin Kyalla.

Taivaanrantaan ilmestyi kapea musta pilvi, joka lähestyessään heitä liiteli yhä korkeammalle. Kaklatus voimistui entisestään, ja pilvi peitti nopeasti koko taivaan , eikä mistään pilkistänyt enää sinistä. Koko maailma täyttyi satojentuhansien lumihanhien siivenläpseestä ja kaakatuksesta. Ne kaartelivat valtavana parvena edestakaisin hakien laskeutumispaikkaa. Kenties puoli miljoonaa valkeaa siipeä lävähti yhtä aikaa kokonaan auki ja vaaleanoranssit koivet riippuivat laskeutumisvalmiudessa lintujen humahtaessa lumimyrskyn lailla maahan. Sokaiseva valkeus pyyhki koko kamaran alleen niin lähellä kuin kauempana. Vain muutaman jaardin päähän siitä, missä Kya ja Tate istuivat saniaisten alla, laskeutui ensin yksittäisiä, sitten kymmeniä, sitten satoja hanhia. Taivas tyhjeni ja vetinen niitty peittyi ääriään myöten untuvaiseen lumeen.

Olenko lukenut elämäni kauneimman kirjan?

Aavistin astuvani  vaarallisille poluille, kun aloin lukea Suon villiä laulua, mutta enpä tuntenutkaan Delia Owensin taikaa...En ole innokas lukemaan luontokuvailuja, haluan elää ne itse. Nyt Owens sai minut marskimaan nälkään, meren janoon, haluun kohti vuorovesiä, kohti kuuta.

Pohjoiscarolinalainen suo otti lukijansa.Tein onnekkaan valinnan, sillä meri, marski, linnut, villimaa, suot...niille antauduin. Kuka kieltäytyy tulikärpästen tanssista, kuka suomyrttien tuoksuista, kuka sudenkorennoista hiuksillaan, kuka lumihaikaroiden seurasta...Luin kaiken Catherine Danielle Clarkin ensimmäisestä tietoteoksesta Itärannkon merisimpukat. Luin kaikki hänen teoksensa, joista jokainen vei likemmä maan ja taivaan rajaa. Kohti sitä hetkeä, jolloin Kya jätti yöhaikaranaaran untuvaisen rintahöyhenen Tatelle kutsuksi tulla katsomaan sulkakätköä...

*****

Lukijani kommentti Saksasta:

Aivan uskomattoman hienoa luontokuvausta ja kirjassa tulee aina vaan uusia jänniä käänteitä. Tämä on kiertänyt meidän ystäväpiirissä sen jälkeen kun se ilmestyi Spiegelin bestsellerlistan ykköseksi joskus keväällä enkä tunne ketään, joka ei olisi tykännyt.

Kotiliedessä no 19 oli valittu parhaita kirjoja ja vain kaksi kirjaa oli kuvattu sanoilla Sensaatio! Owensin Suon villi laulu ja Kinnusen Ei kertonut katuvansa♥

*****
Helsingin Sanomissa torstaina 27.1.2022 on ensimmäistä kertaa koottu niin, että teosten kaikkien formaattien eli paperin, äänen jaa e-kirjan myynti laskettiin yhteen. Vuoden toiseksi myydyin kirja oli Delia Owensin Suon villi laulu, WSOY 2020, 86 900 🧡 Vuoden parhaat kirjat Leena Lumissa:

*****


Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena  Kirjakaapin kummitus  Kirsin kirjanurkka   Kirjan jos toisenkin   Kirjasähkökäyrä   Kirjojen kuisketta  ja Hemulin kirjahylly

22 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa paljon. Ennakkokappale odottaa hyllyssäni, mutta luen nyt kaikkea niin omaan tahtiini, että tämä saa vielä odottaa. Tosin ei kauaa, eli varmasti jo loppuviikolla aloitan tämän.

    Upeaa, että tässä on sellaista taikaa, jota luetulta niin usein kaipaa. ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tässä on taikaa! En tietänyt kirjasta mitään, mutta tiedäthän, minut on profiloitu jossakin:) Tämä on kiitos Inan♥ Minäkin hitailen, just vasta palattiin ja sateesta ei tietoa, joten eikun puutarhaa kastelemaan. Me ehdimme yhdessä viikonlopussa käsittämättömän paljon:)

      Sinut tuntien, tämä on sitä taikaa, josta sinäkin pidät♥♥♥

      Poista
  2. Kiinnostavalla tavalla kuvaat kirjaa. Varmasti on hyvä lukukokemus, taitaa mennä lukulistalle. Plussat menee kirjalle kauniista kannesta ja upeasta kirjan nimestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, A, kirja valitsi minut. Suosittelen ja käynb lukemassa kaikkien kirjoitukset tästä kirjasta. Samat sanat!

      ♥♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Saila, lue ja lue♥ Muistan kun olit siellä Skotlannissa ja miten kauniin karua siellä oli: Tässä on myös karua kaunista, vääryyttä, sitkeyttä, erikoisia kasveja, mereneläviä, vuorovesiä ja erotiikkaa Joko tunnet suon kutsun...

      ♥♥

      ♥♥

      Poista
  4. Suo on kiehtova elementtti. Tämä kuulostaa kiehtovalta kirjalta. Pidän mielessä. Ehkä jossain, joskus voin lukeakin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, niin minustakin! Et voi olla lukematta...

      ♥♥

      Poista
  5. Aivan uskomattoman hienoa luontokuvausta ja kirjassa tulee aina vaan uusia jänniä käänteitä. Tämä on kiertänyt meidän ystäväpiirissä sen jälkeen kun se ilmestyi Spiegelin bestsellerlistan ykköseksi joskus keväällä enkä tunne ketään, joka ei olisi tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, täysin samaa mieltä! Minultakin kirja lähtee kiertoon. Kiitos tuosta infosta, lisään sen!

      ♥♥

      Poista
  6. Tämä kuulosta lumoavalta. (Jos se nyt on oikea sana tuon köyhyyden ja karuuden yhteydessä.)

    Luontokuvaukset kyllä kiinnostaa minua kirjoissakin, mutta mulla on niiden kanssa vähän sama kuin komedioiden: tykkään komediasta, mutta harvoin tykkään mistään komedioista. ;D
    Montgomeryn kirjoissa, niin nuorten kuin niissä aikuisemmille suunnatuissa, on aina kaunista luontokuvausta, toki kovin romanttista, mutta jotenkin niin ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, siltikin: Tämä tarina on lumoava♥

      ...etenkin akileijat, jotka tuovat keijut puutarhoihin.

      Tämä on kuuma kirja ja suo, jos mikä on vahvA ja värisyttävä elementti.

      ♥♥

      Poista
  7. Hui! Myös sinä olet taikuri kaappaamaan minut odottamaan kirjan lukemista, vallankin kun suo on aina kiehtonut minua. Ja äitini suotarinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, ihme, että ei ole kirjoittanut suokirjaa, siis kirjaa suosta. Minulla aina suo saa mielikuvituksen laukkaamaan ja tunnen tuoksun, maistan sen, koen uhkaakin, mutta myös lupausta...Laita paperille äitisi suotarinat. Minä otan sitten kirjan lukuun tai voiko tehdä Suomen Lasten Suokirjaa...Miten suo minusta on kuin erotiikkaa...en tajua:) Siis aikuisten oikeesti, lue Raili tämä kirja♥

      Poista
    2. Lupaan lukea. Otin kerran osaa Maaseudun sivistysliiton suo-aiheiseen kirjoituskilpailuun ja tulin toiseksi novellilla Suon syvä syli. Äidin kertomus sekin. Oltiin sitten telkkarissa voittajan kanssa isolla kauniilla suolla, jonka nimeä en enää muista.

      Poista
    3. Raili, kiva kuulla sitten mitä pidit! Muistan kysyä:) Onpa ollut huikea aihe: Suon syvä syli...Tuli väreet samalla tavalla kuin aikanaan vuonna koivu ja tähti yo-kirjoituksissa, kun aiheena oli Runous ilon ja lohdutuksen lähteenä. Kuin minulle mittatilaustyönä:) Hauskaa kertoa, että minäkin olen kerran tullut toiseksi isossa novellikisassa, mutta telkkarissa olin puutarhasta...Oi!, kirjoita suokirja♥

      Poista
    4. Huh, epäilys valtasi mielen. Piti tarkistaa. Kilpailutöistä julkaistun kokoelmakirjan nimi oli Suon syvä syli. Omani ei ollut noin kaunis. Se oli Rakkaus syvä kuin suolampi. Anteeksi!

      Poista
    5. Raili, sinä olet aina niin tutkijan tarkka! No jos rakkaus on syvä kuin suolampi ei se ole paha. Ole hyvä vain: Halit♥ Mieti aihetta...Lue kirja.

      Poista
    6. Ostin sen diginä ja aloitin jo.

      Poista
    7. Raili, hyvä sinä♥ Sinuun voi luottaa!

      Poista
  8. Kiitos Leena!
    Tämä alkoi kiinnostamaan kovasti. Pitääpä varata kirjastosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kuulostaa kliseeltä, mutta tämä tarina on ihana!!!

      Vakuutan, että on myös rosoa ja särmää ja juuri sellaista jotain, että ihan pikkasen tuli mieleen tunnelma kirjasta Kiuru ja Termiitti.

      ♥♥

      Poista