tiistai 4. elokuuta 2020

Jaakon tartar -kastike kalalle - herkullista!


Viimeksi ollessamme länsirannikolla kävimme syömässä poikani Jaakon luona. Söimme todellisen herkkuaterian eli paistettua siikaa, johon Jaakko loihti tosi erinomaisen maun. Uusia perunoita, melonisalaattia ja tartar -kastiketta. Olen usein kaivannut grillatun kalan kanssa jotain kastiketta, mutta se mun juttuni eli tzaziki ei siihen oikein istu. Tartar -kastike kalalle täydellisesti eli teimme itse viikonloppuna Jaakon ohjeen mukaan grillatulle lohelle ja hyvää oli.


Jaakon ohje on 4-6 ruokailijalle, me teimme 2- 4 ruokailijalle eli siitä riitti vielä toiseksikin päiväksi. 

Tämä ohje on nyt 4-6 ruokailijalle

4 dl kermaviiliä 
puoli nippua tuoretta timjamia
nippu ruohosipulia
1-2 maustekurkkua
mustapippuria myllystä aika reilusti
merisuolaa maun mukaan (meillä oli sormisuolaa, koska merisuolaa ei sattunut olemaan)
2-3 limen mehu puristettuna
1 rkl tai oman maun mukaan sokeria

Timjami, ruohosipuli ja maustekurkku pilkotaan tosi pieneksi. Sekoitetaan kermaviilin joukkoon, kuten mausteet ja limen mehu. Annetaan maustua jääkaapissa mieluiten yön yli. Ja eikun nauttimaan!

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

13 kommenttia:

  1. Ai ai mitä herkkua, kuulostaa ihanalta sekä kala että kastike.

    VastaaPoista
  2. Tuleeko tuohon tosiaan noin paljon limettimehua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön, me teimme kahdestaan purkkiin kermaviiliä ja käytimme yhden limetin mehun. Jaakolla en seurannut, laittoiko hän 2 vai 3, mutta hyvää oli. Jos epäröi, voihan sitä vähentää eli vaikka purkki kermaviiliä per limetti. Riippuu tietty vähän limetin koostakin. Oman maun mukaan, kuten oli sokerin määräkin. Tässä ei siis ollut ohjeessa virhettä:) Itse mietin, että jos sitruuna maistuu paremmalta, voihan sitäkin käyttää. Meillä puristetaan sitruunaa aika moneen ruokaan kuten vaikka tähän ja kuoriraaste myös eli ei voisi kuvitella, miten hyvin sitruuna puristettuna maistuu tässä: http://leenalumi.blogspot.com/2016/11/lohilaatikko-herkullinen-helppo-tuunattu.html

      Poista
    2. Vikke, soitin Jaakolle ja kysyin, että montako limettiä oli siinä kahden viilipurkin annoksessa, jota simme hänellä ja siinä oli kaksi. Ja hänkin sitä mieltä, että limettien koko ja oma maku ratkaisevat. Oli muuten hyvää ja säilyy jääkaapissa vaikka kolmanteen päivään. Mietin just, että kun kohta taas reissaamme jonnekin taidan tehdä tätä kalapöytään viemisiksi tietenkin kylmäketjusta huolehtien.

      Poista
  3. Olin ihan kokonaan unohtanut tartar-kastikkeen. Olen syönyt tsazikia kalan kanssa aivan tyynesti :D ilman ajatustakaan, ettei ne kaksi sopisi hyvin yhteen. Mutta nyt kun näin tämän postauksesi ja kaapissa on lohta tarjolla, niin teenkin sen seuraksi tartaria. Ohje on ainakin todella helppo! Kiitokset Jaakolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, sama täällä. Minä laitan aina vain tzazikia, joten tulihan vaihtelua. Tosin en saanut ensimmäisellä kerralla yhtä herkullista kuin mitä Jaakko sai aikaiseksi. Meillä aina sunnuntailounaalla äidin luona lohta eli R. ja minä teemme sen, nyt mukaan saa liittyä ruoanlaittoon Jaakko tartar-kastikkeellaan. Kiitos psta♥

      Poista