keskiviikko 11. elokuuta 2021

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo


 Jeffreyn kanssa Sara oli tiennyt, että oli olemassa kymmeniä, luultavasti satoja muita naisia, jotka voisivat rakastaa Jeffreyä yhtä kiihkeästi kuin hän rakasti. Willin kanssa Sara tiesi täsmälleen, että hän oli ainoa nainen maan päällä, joka voisi rakastaa Williä sillä tavalla kuin tämä ansaitsi tulla rakastetuksi.

Karin Slaughterin Vaikeneva vaimo (The Silent Wife, Harper Collins 2021, suomennos Päivi Paju) on dekkarikuningatttaren tapaan julma ja tavaton, suorastaan naskalilla kirjoitettu paksu teos, joka ei olisi löytänyt minulle lukuun ilman dekkarimaanikkoystävääni. Enhän minä pidä näin kovista dekkareista…Se oli eräs ystäväni, joka vuonna kirves ja kivi kantoi minulle väkisin Slaughterin Grant County–sarjan kirjoja Sokaistu, Riistetyt, Piinattu…Valitin ja vaikersin kunnes ilmestyi Triptyykki ja sen jälkeen olen jo aikaa sitten myöntänyt itselleni, että minussa asuu myös tietynlaisten verellä kirjoitettujen, piinaavien, vahvoilla persoonilla kirjoitettujen trillerien himoaja. Ja lopulta luin ehkä elämäni parhaan trillerin Minette Waltersin Kuvanveistäjän jälkeen, ja se oli Karin Slaughterin Yli rajan. Alun sitaatti ei vaikuta merkittävältä, siinä ei ole Kivun jälkien sähäkkää paneskelua, ei Pettävän hiljaisuuden Lena Adamsin mielen pimeitä huoneita, ei Triptyykin varakasta, varjoissa seisovaa, kauniisti ikääntynyttä Lydiaa nauttimassa muiden kärsimyksistä…ei tällä kertaa mitään näistä, vaan paljon mystisellä tavalla murhattuja naisia, Saran ja Willin suhdejumia sekä kirjailijan yllätys: Hän halusi tuoda Jeffreyn mukaan tähän kirjaan. Siihen on syynsä…

Metsistä alkaa löytyä naisia, joiden murhatapa on käsittämätön. Sitten alkaa löytyä vanhempia uhreja, kadonneiksi ilmoitettuja, joita Jeffrey oli aikanaan tutkinut. Ilmaan leviää kuin myrkyllinen kaasu: Olisiko Jeffrey tehnyt virheen tai jopa tahallaan häivyttänyt jotain, sillä varsin sekopäinen Lena Adams sohlasi kaikessa mukana, vaikka oli rohkea ja ylittämätön hänelle sopivissa tapauksissa. Slaughter paljastaa kuitenkin hillityn lastenlääkärin Sara Lintonin rajattoman vihan rikosylikonstaapeli Lena Adamsia kohtaan. Hänen koskaan muuttumaton käsityksensä Lenan työparin, Saran edesmenneen miehen Jeffreyn kuolemasta nousee pintaan, kun... Sanomattakin on selvää, että Lena on oman pimeytensä vanki, kuten saimme lukea Pettävässä hiljaisuudessa, mutta Saran raivo sokaisee hänet niin, että hän ei näe Lenalla olevan jo muitakin huoneita.

Vaikenevassa vaimossa on sekä aikahyppelyitä hetkiin, jolloin Jeffrey tutki murhia ja todellista matkaa Atlantan ja Grantin piirikunnan väliä. Se mikä alkaa olla selvää, saadaan tietää eloonjääneiden kertomusten perusteella: murhaajalla on Ted Bundyn tapa palata murhapaikalle uhrinsa luokse, mutta hänellä on myös koko ajan etumatkaa rikostutkijoihin, kuten oli Michelle McNamaran True Crime -teoksessa Katoan yön pimeyteen. Hän on kuin ajatusten lukija, jolla on sadistinen tapa murhata. Se on julma ja tavaton. En ole ikinä lukenut mitään tällaista…

Ihmissuhdekuviot ovat monien ’slaughteristien’ kovasti odottamat asiat, sillä mikä ihme siinä on, että kun Sara olisi myötään, Will keksii jotain ollakseen vastaan. Pitäisi antaa korkokengillä kipittävän minikokoisen noin eläkeikäisen, sähisevän Amanda Wagnerin karjahtaa: "Willbur, ole kuin mies ja kosi!" Willistä, lastenkodissa kasvaneesta, on tullut Amandan salainen lapsi. Oi, niin pidän Amandasta, että en sanotuksi saa! Hänen paras ystävänsä on rikosylikomisario Faith Mitchellin äiti, Evelyn, entinen poliisi, jonka Will oli joutunut siirtämään eläkkeelle. Mikään ei ole kesyttänyt Evelyniä, mutta ei voi muuttaa sitäkään, että Amanda pitää Faithia kuin suojattina, jolle hän oli tämän lapsuudessa Mandy-täti. Mikään ei estä häntä kuitenkaan sanomasta kahdesta erikoisesta suojatistaan raivoten äänijänteet kireinä:

Vähä-älyinen, raivohullu dyslektikko ja hallitsemattomasti sikiävä paksu diabeetikko, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä yhtään mitään.

 …tosiasioita olki vaikea kieltää, sillä Faith oli ensimmäisen kerran raskaana neljätoistavuotiaana.

 Nyt on selvää, että liikkeellä on todella älykäs sarjamurhaaja, jolla on paljon erikoista tietoa biologiasta. En saanut vinkin vinkkiä, vaikka kovasti yritin eli osuin harhaan. Slaughter itsekin myöntää teoksensa olevan keskittymistä vaativa. Ehkä hän tarkoitti Jeffreyn hetkellistä paluuta tai sitten tavatonta murhaajaa. Ehkä molempia. Vakuutan, että tämä teos vetää ilmat pihalle.

Jos haluat aloittaa Slaughterin Will Trent&Sara Linton kirjoista, aloita Will Trent -dekkarista Yli rajan, niin saat enemmän irti Vaikenevasta vaimostakin. Yli rajan on minulle edelleen paras kaikista Slaughterin kirjoista, mutta lopulta ne yhdessä ovat osiensa summa: Täydellistä rikoskirjallisuutta!

Yli rajan kertaa lahjakkaasti sekä Grant County-sarjan lastenlääkäri Sara Lintonista kertovan että Atlanta-sarjan etsivä Will Trentin vaiheet piinaavimman ikinä lukemani trillerin vieriessä mielen sisään kuin vereen kastetun filminauhan. Ja sen filmin viimeinen jakso on Vaikeneva vaimo. Dekkarikuningattaren älyllisin ja vaativin ikinä!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä

8 kommenttia:

  1. Huipputrilleri. Slaughter takaa laadun. Onhan nämä väkivaltaisia, joten en suosittele herkille lukijoille.
    Minä itkin kuin vesiputous, kun Jeffrey kuoli. Nyt meni maku koko miehestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, todella huippua, mutta myönnän, että ehkä olisi pitänyt sanoa 'ei herkille'. Gillian Flynnin Teräviä esineitä vaadin suorastaan tuollaista mainintaa, sillä se sikalakohtaus...Nyt tuntuu, että kun lopetin Patricia Cornwellin 11. romaaniinsa, koska laatu minusta ei samaa kuin sarjan alussa, tarvitsin kuitenkin naskalilla kirjoitettuni ja on sitten Karin Slaughteria. En pidä komiikasta dekkareissa, mutta pidän mustasta huumorista kuten Sebastian Bergmanissa ja myös Slaughter osaa iskeä toisinaan tilannehuumoria erikoisiin kohtiin. Se vähän keventää. Tämän kirjan murhaaja oli sitten ihan puskista!

      Minulta on välistä pois Viimeinen leski. Oliko Jeffreyn kuolema siinä vai enkö vain muista. Muistan miten kuoli Kay Scarpettan rakastettu ja siitä en toivu. Vai eikö hän sitten kuitenkin...Juu, ei kannata itkeä tuollaisen häntäheikin perään!

      Poista
    2. Jeffrey kuoli monta kirjaa sitten. Suosittelen lukemaan Viimeinen leski kirjan, sillä se oli sarjan parhaimpia.
      Me on varmaan lopetettu Cornwellin sarja samoihin aikoihin. Benetton kuoli, mutta oli oikeasti peitehommissa, vaikka hautajaisetkin pidettiin. Kuka lie oli ruumiina?

      Poista
    3. Mai, no, mikä sen kirjan nimi oli, jossa Jeffrey kuoli? Viimeinen leski voi olla hyvä, mutta silloin kun aloittelin sitä, se ei vetänyt. Ja sitten tuli kaikkea muuta eikä enää aikaa.

      Aika tarkalleen. Muistan kun siitä vaihdoimme mielipiteitä. Muistan sen! Kuolintavasta oli tehty järkyttävä sen salaamiseksi, kuka ruumis oli. Keine Achnung!

      ♥♥

      Poista
  2. Nerokas juttu kirjailijalta yhdistää kahden sarjan päähenkilöt uuteen sarjaan. Minusta se oli aikanaan ennen kuulumattoman upeata ja on vieläkin. Olen lukenut kaikki tarinat Sarasta ja Willistä js myös muut yksittäiset itsenäiset kirjat. Ja olen pitänyt kaikista, myöskin ihmetellyt omaa "verenhimoani". Ehkä se on meissä kaikissa, se kuuluisa pimeä puoli tai ainakin se meitä kiehtoo.
    Tämänkin aion lukea, kunhan saan kirjan käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoiset Asiantuntijat, nimenomaan. Sen takia kai olen koukussa kaiken ikääni.Kariniin. Sama täällä, mutta oli jotain muuta ja Viimeinen leski jäi lukematta, mutta juuri nyt, tässä kirjoittaessa, tajUsin, että on otettava Triptyykki kirjastosta lukuun uudestaan...Olen etsinyt Lyydiaa ja siinähän hän oli, Triptyykissä! Mutta: olen lukenut tutkimuksen, jossa sanottiin, että trillerien ahmijat ovat vähiten väkivaltaisia ihmisiä. Uskon siihen♥ Nämä kertovat niin paljon ihmismielestä.

      En usko, että tarvitsee varoitella juuri teitä, mutta ihan uusi ja järkyttävä eli tavaton juttu tässä on. Slaughterin mielikuvitus tai sitten hän on sattumalta lukenut tästä puolivahingossa. Onneksi ei tarvitse nyt sanoa, että lakkaan syömästä ihmisiä. Kävi nimittäin niin, että kun luin Gillian Flynnin Teräviä esineitä ja tuli se sikalakohtaus, en ole sen jälkeen possua suuhuni laittanut...Siis tuli vakva eettinen este.

      ♥♥

      Poista
  3. Luin aikoinaan paljonkin Slaughteria, ja sitten vaihdoin kesympiin dekkareihin, mutta viime aikoina on jotenkin ollut Slaughteria ja hänen raakuuksiaan ikävä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, vanha suola janottaa! Minulla on sama Cornwellin alkupään dekkarien kanssa. Kyllä Slaughterin Yli rajan ja Näkymätön ovat unohtumattomat. Tämä myös suloisesti sekaisin murhia ja ihmissuhdesotkuja. Nautin henkilöhahmoista, kuten vaikka Lena Adams, kauhea Angie, ihastuttavat ja pelottavat ikäjeparit Evelyn ja Amanda, tietenkin Will ja Sara. Nyt sitä taas roikutaan koukussa, kun pääsin tähän ihmissuhdejuttuun mukaan. Ja tietysti Faith, paksu ja alati 'sikiävä' Evelynin tytär. Hänen päänsisäiset mietteensä, oijoi♥

      Poista