lauantai 13. maaliskuuta 2021

Gustaf Skördeman: Geiger

Katso, että muutat mielipidettäsi sillä siunaamalla, kun puolue tekee niin…Tarvitset vihollisia, et ystäviä, jotta vaikutat itse luotettavalta.

Heidän ei pidä koskaan löytää minkäänlaista halkeamaa julkisivustasi.

Sinun pitää uskoa aatteeseen itse.

Kätke totuus syvälle pieneen sopukkaan, jonka voit lukita. Älä sydämeesi, sillä sydän voidaan aina tiirikoida auki.

Kätke se aivojesi takaosaan niiden salaisuuksien taakse, joita häpeät eniten. Joita et ikinä kertoisi kenellekään. Kaiken kantamasi häpeän ja syyllisyyden sekä sen taakse, josta et milloinkaan voi puhua, kuolisit mieluummin kuin kertoisit siitä. Pieni kova totuuden siemen.

Gustaf Skördemanin esikoisteos Geiger  (Geiger, Minerva Crime 2021, suomennos Katarina Luoma) on monipolvinen vakoiluromaani kylmän sodan vuosilta. Tarinan päähenkilöiden liitto niin sodassa kuin rauhassa, on sinetöity kolmekymmentä vuotta sitten, joten suloinen rauha makaa koko Ruotsin kuuluisan televisiosuosikin Stellan -isän kodissa Brommassa. Stellan on jo kahdeksankymmentäviisivuotias, mutta pää on terävä kuin partaveitsi.  Aikuiset tyttäret Lotta ja Malin käyvät tervehtimässä vanhempiaan heidän kauniissa kodissaan, joka aivan pursuaa muistoja. Isä vietti heidän lapsuudessaan paljon aikaa puutarhassa, vaikka heillä oli myös palkattu puutarhuri. Puutarhavaja oli kuin isän pesä, jonne tämä pakeni milloin kuumuutta, milloin tyttöjen melua. Perheellä oli siivoja Jane ja tällä tytär Sara. Jane ja Sara saivat asua yhdessä rannan rakennuksista ja koska Sara oli tyttöjen ikäluokkaa, heistä tuli ystävät. Vai tuliko? Nyt aikuisena hän miettii, miten vähän tytöt ehkä hänestä perustivatkaan, palvelijan tytöstä. Kun syksy koitti ja koulut alkoivat, tytöt unohtivat Saran aina seuraavaan suveen asti. Sara Nowak työskenteli Tukholman poliisin prostituutioryhmässä, kun Brommassa tapahtui rikos. Sara alkaa omapäisesti tutkia tapausta perustellen sen perheen monivuotisella tuntemisella. Mitä enemmän hän käy Brommassa, sitä enemmän muistikuvien satumaisuus alkaa särkyä ja hän joutuu kohtaamaan oman itsensä niin pahassa kuin hyvässä, samoin Saran ja Malinin ja etenkin oman äitinsä Janen, jota he huutelivat ’Cleaning Lady!’ kun tahallaan sotkivat paikkoja. Vain Stellan ja hänen vaimonsa Agneta tuntuivat säilyvän muistikuvien mukaisina. Vanhat albumit paljastivat, miten hauraita muistomme voivat olla ja miten paljon elämä on voinut huijata.

Mitä selväpiirteisimmin menneisyys hahmottui, sitä häilyvämmiksi muuttuivat nykyhetken ääriviivat ja sitä epätodellisemmalta oma elämä tuntui. Elikö hän tosiaan nyt? Vai silloin?

Ikävästi mieleen tuli myös se, miksi hän todellisuudessa oli halunnut juuri Martinin. Oliko syynä se, että hän sai vietyä yläluokkaan kuuluvilta ystäviltään, etenkin Lotalta, jotakin tärkeää? Hän voitti saaliin, joka nyt kuorsasi sängyllä leuka kuolassa. Ei mikään hurmaava näky. Martinin puhelin piippasi ja Sara pyyhkäisi näyttöä. Multimediaviesti. Viesti, jonka jälkeen Saralle aukeni oma hyväuskoisuutensa…

Skördeman tekee hyvää työtä aloittaessaan idyllistä, jossa tapahtui tragedia. Näin luodaan pohjaa ymmärtää niitä moniselkoisia suhteita, joista kylmä sota koostui. Agenttien salanimet, koko homman koodi, mitä ihmettä on tapahtumassa kolmenkymmenen vuoden kulutta ja mitä Saksassa sijaitseva Fulda tähän kuului? Neuvostoliiton sinne tänne ujuttamat agentit, joille oli luotu uusi elämänhistoria. Tatuoitu se heihin niin, että uskoivat itsekin olevansa mitä sanottiin, kunnes tietty koodi aukaisi toiminnan. Mukaan Stellan -sedän kutsuille oli otettu Ruotsin merkkinimiä aina pääministeristä viihdyttäjiin asti. Sarakin oli saanut kokea kutsujen kiihkeän, kuin odottavan tunnelman, kunnes heidät oli tyttöjen kanssa määrätty nukkumaan. Juhlat kestivät auringonnousuun ja aina alkoi uusia. Selvää oli, että korkea-arvoisia vieraita kestittiin hunajaisilla herkuilla. Sopimuksia syntyi. Uusia pommin rakentajia. Vieraita oli niin entisestä DDR:stä kuin Neuvostoliitosta ja he kaikki sulautuivat ruotsalaisen yläluokan hauskanpitoon viimeiseen pisaraan asti.

Kaikki nämä alkukantaset pedot, jotka näkivät nuoret naiset pelkkinä käyttöesineinä. Itsensä alfauroksiksi julistaneet miehet olivat täysin sukupuoliviettiensä vietävissä ja piilottelivat sivilisaation ja menestyksen ohuen lakkakerroksen alla. Muutaman minuutin nautinnon tähden he tuhosivat nuoren ihmisen elämän. Pitivät sitä oikeutenaan. Empatian puute oli perinpohjaista.

Juoni on rakennettu perässä pysyttäväksi, sillä sidoksena toimivat lopulta kuitenkin kaiken politikoinnin keskellä henkilökohtaiset tunteet. Pysäyttämätön jano kostoon. Sara on jutun keskiössä, joten seuraa häntä. Pysyt linjalla. Kenen kohdalle osuikaan odottamattomin? Kuka itki pimeässä ensikertaa vuosiin ja miksi?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, oijoi, piti kirjoittaa varoen, että ei paljastuksia! Tämä on eikä ns. perinteinen agenttitarina, minkä tietysti jokainen arvioi omasta näkökulmastaan.

      ♥♥

      Poista
  2. Tämä dekkari oli kyllä minun makuuni. Sara Nowak on kiinnostava tuttavuus. Innolla odotan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, Sara on tässä kantava voima ja myös yllätyksellinen.

      ♥♥

      Poista
  3. Vakoilua, kiinnostavaa. Luin viime vuonna kaksi vakoilukirjaa (Ben MacIntyren tietokirjan ja Lara Prescottin romaanin). Laitanpa tämän nimen muistiin, on sitten mistä valita kun taas tekee mieli lukea vakoilusta. :)
    Lapsuudenn suosikkeja muuten oli Vakoilijan käsikirja ja Salapoliisin käsikirja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, niin on. No enpä ole kuullutkaan.

      Minä luin kaikkia mahdollisia rikosjuttuja....

      ♥♥

      Poista
    2. Luulen, että voisit tykätä tuosta Prescotin Tätä ei koskaan tapahtunut.

      Noi käsikirjat oli kyllä aika kaukana rikosjutuista...:D

      ❤️❤️

      Poista
    3. Sanna, kiitos vinkistä♥

      ♥♥

      Poista