torstai 10. kesäkuuta 2010

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Monet naiset ovat lukeneet Michael Cunninghamin kirjan Tunnit. Vielä useammat ovat otaksuttavasti nähneet siitä tehdyn samannimisen elokuvan, jota tähdittivät upeat Nicole Kidman, Meryl Streep sekä Julianne Moore. Mutta kuka muistaa, ketä esitti Nicole Kidman? Ja mihin kirjaan perustui Cunninghamin teos?

Filmi alkaa rankasti, sillä kirjailija Virginia Woolfia esittävä Nicole K. kävelee kivipainot taskussaan heti alussa hyiseen veteen tehden itsemurhan kuten Woolfkin teki oikeassa elämässä. Mutta ennen kuolemaansa Woolf ehti uudistaa kirjoittamisen rakennetta ja kirjoittaa mm. Mrs. Dallowayn, johon elokuva Tunnit perustuu.

Mrs. Dallowayn (SEVEN 2003, suomennos Kyllikki Hämäläinen) olen kirjaimellisesti lukenut 'hiirenkorville', sillä Virginia ei jätä minua rauhaan. Woolfin kieli on erikoisen kaunista ja vivahderikasta heijastaen poiskiitävää hetkeä, käsin koskemattomissa olevaa tunnelmaa. Woolf oli modernisti ja kokeellisen kirjallisuuden uranuurtaja, jonka kotona kokoontui ennen ensimmäistä maailmansotaa Bloomsburyn ryhmäksi kutsuttu joukko kirjoittamisen tyylin uudistavia kirjailijoita. Yksi Woolfin tunnetuimmista teoksista on juuri Mrs. Dalloway. Itse asiassa Mrs. Dalloway loi Woolfin maineen perustan.


Mrs. Dallowayssa päähenkilön, seurapiirirouva Clarissa Dallowayn elämää tarkastellaan yhden ainoan päivän ajan. Tuohon yhteen päivään, jona rouva on syventynyt juhlien järjestelyyn, on kuitenkin saatu mahtumaan kokonainen elämä ja runsaasti pinnanalaista, näkymätöntä tapahtumaa. Rivien välit tihkuvat Woolfin tajunnanvirtatekniikalla hänen omaa taisteluaan masennusta vastaan. Luodessaan mielisairaan Septimus Warren Smithin hahmon, Woolf yrittää ottaa niskalenkin omasta pelostaan, halusta kuolla. Mutta kun Septimus kuolee, kirjan kutsut jatkuvat ja Woolfin taianomainen kieli jatkaa virtaamistaan...

"Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat. Lucylla oli muutenkin ylin kyllin työtä sinä päivänä, Rumpelmayerin miehet tulisivat ottamaan ovet saranoiltaan. Ja sitä paitsi, Clarissa Dalloway ajatteli, mikä aamu - raikas kuin rannalla leikkiviä lapsia varten luotu."

Irma Rantavaara kertoo Mrs. Dallowayn johdannossa:

Hän oli yliherkkä, mutta samalla kova, kuningatarmainen, käskevä aristokraatti, joka piti yllä välimatkaa toisiin ihmisiin. Hänessä oli jatkuva itse-erittelyn tarve ja sisäinen levottomuus, josta hän yritti paeta jonkinlaisen mystiikan avulla:


Kaikki täyttää omaa tarkoitustaan ja saa sillä tavoin salaperäistä symbolista merkittävyyttä. Varsinkin Mrs. Dalloway-romaanissa tämä ajatus on keskeinen.


Tiedämme, että kirjailijattaren hermot olivat jo Mrs. Dallowayn kirjoittamiseen mennessä pettäneet kolme kertaa johtaen itsemurhayrityksiin. Neljäs ja viimeinen hermoluhistumisen pelko ajoi hänet lopulta hukuttautumaan v. 1941.


Vaan yhä Virginia Woolfin kieli luomoaa yhä uusia ja taas uusia lukijoita...ja he ihmettelevät: Mitä tämä on? Musiikkia? Mystiikkaa? Salaisuutta? Jotain uutta?

Virginia Woolf ei kuole koskaan!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kaisa Reetta Maisku/Täysien sivujen nautinto  ja Aletheia

11 kommenttia:

  1. Minulla on tämä kirja,englanniksi.

    VastaaPoista
  2. Jael, tästä minäkin selviäisin englanniksi, sillä Virginian kieli on...Tilasin juuri yhden kirjan englanniksi. Olen kiireen uhri, joten en voi alkaa lukea vieraalla kielellä jatkuvasti, mutta ajattelin nyt suvella, kun sain yhden suosituksen. Minulla meni monta vuotta siinä, kun pidin saksasta niin kiinni. En pysty pitämään kahta vierasta kieltä ENÄÄ kovalla tasolla, joten keskityn nyt englantiin. Aika näyttää, oliko valinta väärä...

    VastaaPoista
  3. Ja minulla suomeksi... :)

    Voi tuota Virginian kohtaloa, että hakeutui lopulta virran vietäväksi. Olen sitä usein pohtinut ja epäillyt aviomiehenkin vaikutusta Virginian patologiseen masennukseen, mahdolliseen rakkauden puutteeseen. Oliko hän mahdollisesti narsistin uhri? Miehenhän kerrotaan saivarrelleen aina kirjailijattaren kirjoitusvirheistä. Vaikka näyttikin toimivan vaimonsa rinnalla, tukahdutti.

    VastaaPoista
  4. Rita, se aviomies on esitetty filmissä kuin sivullisena kärsijänä ja hyvin oli sympaattinen näyttelijä siinä...,mutta totuus saattoi olla vallan toinen. Ja sama saattoi olla Sylvia Plathin kohdalla, kun mies häntäheikkinä heilui vieraissa ja luova, taiteellinen, herkkä vaimo koko ajan kiinni kahdessa pienessä lapsessa. Miten siinä luot! Teet taidetta!

    VastaaPoista
  5. olen nähnyt Tunnit-elokuvan ja se vaikutti vahvasti..
    Olen jotain lukenut häneltä..
    pysähdyttävää...

    VastaaPoista
  6. Hanne, ensin näin Tunnit elokuvateatterissa, sitten ostin sen VHS:nä ja nyt sitten DVD:nä. Hieno leffa ja roolitus on täydellinen.

    Lue MRs. Dalloway. Takaan, että pidät.

    VastaaPoista
  7. Kaiken muun blogikeskustelun ohella ehdin viimein Virginia Woolfiin. Mrs Dalloway on eräs suosikkikirjoistani, kuten tiedät. Ja Tunnit on yksi suosikkileffoistani (pitääpä muuten tehdä joskus leffalista, vaikka kesän kunniaksi - tartutko tähän listakoukkuun?).
    Jäin miettimään aviomiehen roolia niin Virginia Woolfin kuin Sylvia Plathin kohdalla. Molemmilla itsemurhan "syy" oli varmastikin mielenterveys, paha masennus. Mutta sen käsityksen olen saanut, että Virginia Woolfin mies Richard yritti ymmärtää vaimoaan ja kunnioitti tätä. Sen sijaan Ted Hughes, Plathia kuuluisampi kirjailija silloin aikanaan, oli nimenomaan häntäheikki, jonka kanssa Sylvia oli onneton. Ted Hugheshan myös pimitti osan vaimonsa päiväkirjoista ne julkaistessaan. Sittemmin julkaistiin uusi painos, jossa mukana oli myös Hughesia vähemmän imartelevia tekstejä. Harmillisesti minulla on Lundiassani nimenomaan tuo Hughesin toimittama versio.

    VastaaPoista
  8. Lumiomena, tartun leffakoukkuun heti, kun annat merkin! Eli täällä yksi lista- ja yllytyshullu;-)Taidankin alkaa väsätä jo. Montako?

    Olen noista puolisoista arvellut vähän samoin itsekin. Tosin en ole alkanut syvästi tutkia Woolfin aviomiestä, mutta miksi se elokuva olisi tehty sitten niin, että munkin sympatioista osa valui aviomiehelle...,mutta Ted Hughes oli tunnettu naistenmies eikä ole millään todistettu, että naisen masennusta parantaisi vieraissa laukkova aviomies. Katsoin Sylvian talvella, kiitos Sooliksen ja olin järkyttynyt ja kyynelehdin ja samaistuin, sillä olin juuri vasta lukenut ehkä sinun suosituksesta Sylvian runoja...Muistan tuon jutun myös jostain lukeneeni, liekö ollut kirjastoista lainaamieni kirjojen alkulehdillä, että Hughes sensuroi tekstejä. Teko itsessään jo kertoo paljon.

    VastaaPoista
  9. 10 vai tuttu 12? Ja taas samanaikaisesti?

    VastaaPoista
  10. Kymppi ja klo 21. Sopiiko? Sano, jos haluat 12, minä kyllä keksin.

    VastaaPoista
  11. Lumiomena, mulla on nyt kympin kärki valmiina;-) Odotan ajoitusta...Sitten lähdetään viikonlopun viettoon.

    VastaaPoista