Saila Susiluoto: summerhill

Sukelsin keltaiseen uneen voidakseni unohtaa suurimman hellyyden kuolevan huomenna. Sukelsin pitkin pohjaa tullen likemmäksi suruani. Keltainen ei ollut iloni väri. En ollut yksin enää, olin häiritty

Uin yksin järvellä keskellä yötä, olin kaksitoista yhtäkkiä/niin kuin kaksitoista tulee aina yllättäen / ja jättää taakseen hämmentyneen lapsen/ joka ei voi pitää kenenkään kädestä kiinni enää

pohjasukellukseni huusi happea viedäkseni ruumiini kesäpäivään, jota en kaivannut

kanssauimarini lähestyi minua rannalla
ajattelin sanaa malva, oli vaalea yö, malvanvärinen yö

eikö tämä ole kaunista, minä kysyin kuiskaten/
ja eikö tämä ole kaunista, huusin
mitään tällaista ei ole, ei missään muualla

Saila Susiluodon uusin teos summerhill (Otava 2026) ei ole sama, josta imin itseeni kaiken tulevaisuutta varten. Susiluodon teos on itse runoilija, joka imee itseensä kuumia katuja, taivaanvuohia, kuumaa keltaista, ympäristöä pienimmästä suurimpaan

tähän kesän hiljaisuus/ putoavien tähtien kolina, hotellin helteinen huone/ ikkunasta avautuva jättömaa/ betonia ja vieraskielisiä lauseita…/ miliisejä joita ei saa katsoa silmiin…/ kadulla haisee kyynelkaasu ja helle ja sirpaleet

Sailan aistit eivät unohda mitään. Hän punoo runoa kaikesta näkemästään ja kokemastaan

kun putosin penkiltä ja rikoin olkapääni/ kun kaaduin tuolilla ja tuijotin pitkään…/voikukkia ja leskenlehtiä jotka ovat lempikukkiani/ niin kuin lokit ovat lempilintujani/tai oikeastaan kaikki linnut/ ja kaikki ystävät ovat parhaita ystäviäni

kesä korvensi hiukset, iho hehkui/kultainen aura hohkasi tornien yllä…/helle valui kaupunkiin/kävimme suihkussa viidesti päivässä / ja nukuimme ikkunat auki

Saila on kesä, helle, aurinko, keltainen, näin olisin kirjoittanut hänen ystäväkirjaansa, jos olisimme tunteneet lapsina. Mitä samaa olisi voinut olla kuin runot, kirjat, lehdot, avohakkuiden hyväksymättömyys. Noustessani keltaisesta unestani, kuulin hänen kuiskivan

keltamaite, ruiskaunokki, mäkimeirami/ kaikki ystävät ovat minulle parhaita ystäviä/ kaikki metsät ainoita metsiä

kaikki metsät

ovat ainoita metsiä, kaikki

Luin Sailan kirjan kolme kertaa ennen kuin tajusin sen osaksi kaikkea mitä rakastan. Ihan kuvittelin nämä tekstit laulettuna rannalla elokuun hämärissä. Voiko olla kauniimpaa? Voiko? Ei ihme, että Sailan runoja on käännetty viidelletoista kielelle. 

Sain tarinan, jota sukelsin kuuntelemaan keltaiseen uneen vielä hetkeksi. Aurinko ei enää polttanut ja elokuun hellyys liki kuolemaa paransi minut avoimeksi. Saila oli lääkettä, jota nautin malvanvärisestä lasista. Lääkettä tämä oli, uskokaa pois

kesäsade rummutti kattoon, rummutti kattoon ja ikkunaan/ rummutti multaan joka oli kovaa ja pehmeää…lakoon pionit ja juhannusruusujen terälehdet maahan/upoksiin ulpukat ja sammaleet veden peittoon ja sade…/jonka väliin putoili nuotteja, pitkäjalkaisia hyönteisiä…

Runoilija Saila Susiluodon uusin teos on keltaista kultaa. Kaikki on keltaista ja kultaa.

ja kuu valui valkoisia helmiä/ ja tähtien kainalossa hehkui ruoho
kuu kohosi taivaalle ja suihkutti hopeaa/ meri kahisi kuin lehti, silkkisesti

Leena Kellosalo: Pakkanen on hyydyttänyt linnut....

Pakkanen on hyydyttänyt linnut
senkin
uppopuunharmaan urpiaisen
eksyneen cabaret-laulajan
jolle taivas on pirskottanut
Rose'ta rinnuksille
Aamulla löysin sen luunhimmeänä hangelta
auringonkukansiemeniä kurkussaan
silmät jäätyneinä pisaroina
Voi lintuni
lintuseni
Pakkanen pusersi siivet kouriinsa
harotti jään sormet räystäille
askelkehän lumen huminaan

Ja sinä kysyt

oletko jo päättänyt

Ja sinä katsot

pitkin jäätynyttä ruusulinjaa

metsän kipumuurille

Höyhenpeitteeni 

alla nukun

Marian verta otsallani

Tuuleen liekuttelen

kämmenteni maljaa

tuuleen

tuli soroista

- Leena Kellosalo -

Leonardo sai siivet

kuva Pekka Mäkinen

Elin Gullhed: Euforia

Luen usein jonkun hyvän kirjan uudelleen. Nyt tapahtumien myllerryksessä, kun en tajua, haluaako Google meidän olemaan mainostamatta villasukkia, ruokaohjeita, puutarhakuvia, kirjoja vai elokuvia, halusin lukea August-voittajan 2021 Elin Cullhedin Euforian, joka on romaani Sylvia Plathista (Atena 2022, suomennos Laura Kulmala) . Mikä kirja! Blogissani 26.9.2022 ja kovasti olin pitänyt.

Äärimmäinen intuitio ja herkkyys ovat usein naimisissa suuren lahjakkuuden kanssa. Jollekin kaikki voi olla niin läpinäkyvää, että vaikka kuinka kaipaisi niitä junan suojaverhoja, on pakotettu katsomaan ja kokemaan, kunnes ei vain enää jaksa. Onneksi uskon Woolfin kirjallisen lahjakkuuden kristallisoituneen hänen elämästään, en kuolemastaan. Samoin uskon Sylvia Plathin kohdalla hänen runojensa hohtavan lahjakkuuden, en hänen kuolemansa kautta.

Lempitarinoita 5 -vuotiaalle

Miten ihania lastenkirjoja onkaan saatavilla. Lempitarinoita 5 -vuotiaalle lähtee mukanamme Casper Julianin viisivuotissynttäreille. Ihan tulee mieleen omat lapsuuden lukuvuotemme ja sitten Meri ja kirjat. Paljon värejä ja useita tuttujakin hahmoja (WSOY 2026). Kansi ja tittelisivu Kati Vuorento, graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen. Kuvittajia on useita aina Astrid Lindgrenistä alkaen, löydät ne heti kirjan alusta. Oma ostos ja kyllä kannatti!

Muuratsalon erottamattomat....

Edes jotain pysyvää tässä maailman menossa....

Safkaa!!!

Tulossa!!!

Aleksis Kivi, torpan pojasta ensimmäiseksi suomen kielellä kirjoittavaksi ammattikirjailijaksi...

 Lokakuun kymmenentenä päivänä 1834 syntyi Nurmijärven Palojoen kylässä kyläräätäli Eerik Juhana Stenvallin ja hänen vaimonsa Annastiinan perheeseen neljäs poika, joka sai nimen Aleksis. Jo kahdeksanvuotiaana Aleksis runoili:

Minä neljäs veljistä
Synnyin juuri köyhäll vuodella
Isäni suuttui
Ja vähän muotokin muuttui
Sanoi poikia tulee kuin nallikoi,
Jumala noit' nyt hallikkoon -.

Aleksis Kivi (1834-1872) oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ammattikirjailija. Tämä on huomionarvoista ja tärkeää suomenmieliselle ja -kieliselle identiteetille. Ruotsi oli ylhäisön kieli ja vain rahvas puhui suomea, mutta monet kulttuurivaikuttajat Kiven jälkeen vaihtoivat suomen kieleen. Tällöin myös oman isäni isä muutti perheensä nimen Sten suomalaiseksi.

Kieli on vahva osa ihmisen identiteettiä. Kansan oma kieli vahvistaa sen yhteisöllisyyttä ja tuo sille omanarvontuntoa. Kieli on valtaa!  Suvella 2016 tapaamani suomalaiset juuret omaava Anna kertoi, miten meidän itäisen rajamme toisella puolella rangaistiin koulussa jo yhdestä suomenkielen sanasta. Kansan oma kieli pelottaa hallitsijoita ja maiden mahtavia ellei sillä ole hallinnon siunausta. Vrt. Ukraina.

.Olen herkistynyt Kiven elämälle luettuani Markus Similän kirjan Pienet suuret suomalaiset. Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva 2009). Samaisesta kirjasta on myös yllä oleva Aleksis Kiven runo. Joka itsenäisyyspäivä luen Similän kirjaa ja kun luen miten Kiven koulutie katkesi nälkään, koen pakahduttavaa surumieltä.  Aleksishan jäi kaksi kertaa luokalleen, mutta syynä eivät todellakaan olleet tyhmyys tai laiskuus vaan nälkä! Kaikesta huolimatta Aleksis kirjoitti ylioppilaaksi ja hänen pääteoksensa Seitsemän veljestä loi perustan suomenkieliselle taideproosalle, näytelmäkirjallisuudelle ja runoudelle. Hänestä tuli myös kansalliskirjailija, jonka syntymäpäivä 10.10. on suomalaisen kirjallisuuden päivä ja virallinen liputuspäivä.

Kirja, josta ammennan suomalaisten kirjailijoiden ja myös Aleksis Kiven elämästä on Haltiakuusen alla. Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain 2013). Tekijät Anne Helttunen, Annemari Saure ja kuvat Jari Suominen.

"Minua painaa hirveä ikävyys, mielensynkeys, se ehkä viimein perin hävittää minun sieluni."
Toinen

 
Kirjeessä Kaarlo Bergholmille loppuvuonna 1870.

Aleksis Kivi vietti viimeiset kuukautensa tässä mökissä Tuusulan Rantatien varrella. Hänen lapsuutensa lapsuus Palojoella oli suhteellisen hyvä ja Aleksis pääsikin opintielle. Kouluaika Helsingissä olikin jo tiukkaa ja Aleksis näki aika-ajoin nälkää ja terveys oli heikko. Kaikesta huolimatta ensimmäinen suomenkielinen romaani Seitsemän veljestä syntyi Charlotta Lönnqvistin Fanjunkarsissa, jossa Kivellä oli parhaat oltavat. Siellä syntyivät myös Nummisuutarit ja Kihlaus. Kiven valo kuitenkin sammui professori August Ahlqvistin ruotsinkieliseen lehteen 1870 laatimaan murska-arvosteluun Seitsemästä veljeksestä. Takana saattoi olla kaunaa, sillä vuonna 1860 Kivi voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kilpailussa palkinnon murhenäytelmällään Kullervo. Viisi vuotta myöhemmin Nummisuutarit sai alan auktoriteeteilta korkeimman mahdollisen tunnustuksen: valtion kaunokirjallisuuspalkinnon, 2 500 markkaa. Se oli paljon rahaa mutta sitäkin tärkeämpää lienee, että Kivi päihitti kilvassa Runebergin ja August Ahlqvistin (runoilija A. Oksasen) 

Kiven rusikoijana historiaan jäänyt suomen kielen ja kirjallisuuden professori Ahlqvist oli Suomettaressa kirjoittanut, ettei Kivellä ole asiaa "runouden pyhään yrttitarhaan, jossa kansan hengelliset hedelmät kasvavat ja jossa ulosvalitut tietäjät hellin käsin näiden kukkasia vaalivat".

Aleksis Kivi, surun poika, torpan poika, on kirkkain osoitus siitä, miten lahjakkuus lyö itsensä läpi ilman tukea, ilman sosiaalisia verkostoja ja vaikutusvaltaisia ystäviä. Kivi ei ollut ostettu harha, vaan puhdas lahjakkuus. Kovimmassa puristuksessa syntyvät kirkkaimmat timantit.

Kivi vietti elämänsä viimeiset kahdeksan kuukautta veljensä Albertin ja tämän vaimon Karoliinan perheessä. Väsynyt surun poika asusteli mökin takakammarissa ja pysytteli lopun aikaa omissa oloissaan kunnes nukkui pois joulukuun viimeisen päivän aamuyönä 1872 kuvan huoneessa. (LL Haltiakuusen alla kirjasta)

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

(Huom. Aloin katsoa lokakuutani, joka on liian täynnä. Pyydän anteeksi, että postaus on myöhässä. Arvostan Aleksis Kiveä paljon. Kovimmassa paineessa syntyvät kirkkaimmat timantit!)

Leena Lumi

Ulkona levittäytyvät lokakuun siivet...

Ulkona levittäytyvät lokakuun siivet

kun viima kaluaa koivujen luita,

nuolee vielä nurkkapielet mennessään.

Talon harjalla peltinen, levoton kukko

halkoo tuulta virkansa vankina.

Metsä viittoilee

ja mykkä lintu jättää pihan.

Laihan miehen pelto on käännetty lepoon

ikkunasta tuo katselee. kädet taskuissa

kuin ei muuta osaisi

jumalten itku valuu maahan

toisille siunauksena, toisille tuhoksi

luonto on odottavalla kannalla,

vain ihminen on malttamaton.

-Timo Naarala -

Iltaan on vielä päivän matka

Paula Noronen: Yökoulu ja kaikkien aikojen halloween

Lukiessani lasten Halloween kirjaa sain sekä nauraa, pelätä ja ihastella Kati Närhin loistavaa kuvitusta. Kirjan henkilöt esitellään alussa ja heitä ovat Paavo, Martta, Erkki sekä pariskunta Jorma ja Tiina Mälsälä. Ehkä nauruhermoja kutitteli eniten Martta, tavallinen vampyyri, jolle joulu on suosikkijuhla, koska silloin voi toivottaa "veri Christmas."

Yökoulu ja kaikkien aikojen halloween on hauska Paula Norosen tekstittämä sekä Kati Närhin kuvittama ( Tammi 2026, kirja saatu markkinointi tarkoituksessa) Suomeenkin jo aikoja sitten rantautuneesta juhlasta lokakuun lopulla. Olen kuullut tästä juhlasta oltavan montaa mieltä, mutta pidän sitä vain hauskana syynä piristää pimeitä viikkoja. Annetaan nyt vaan Martankin pitää toivotuksensa, sillä oikea Christmas lähestyy. Meidän Casper on tehnyt tästä tosi hauskan tanssin Halloween asussa, mutta se tietysti näkyy muualla kuin somessa. Musiikki taitaa olla muskarista...

Kun parhaat ystävykset Martta Vampyyri ja Paavo Zombinen vaeltavat keskiyöllä läpi synkän metsän he keskustelevat:

Onko meillä ensimmäisellä tunnilla äidin kieltä? Paavo mietti ja kiinnitti roikkuvan sormensa käteensä.

Zombien ruumiinjäsenet saattavat irrota ilman, että he huomaavat mitään. Paavolla tippui milloin mitäkin. 

Joo, Martta vastasi.

Hänen komeat vampyyrinhampaansa välkehtivät kuun valossa.

Kenen äidin kieli pitää tunnin tänään?

Yökoulussa tunnin pitää aina jonkun oppilaan äidin irtokieli. Yleensä kielet kertoivat tarinoita lapsuudestaan.

Opettaja oli närkästynyt lasten myöhästymisestä, mutta onneksi Pihla Kävyn äidin kieli vei huomion. Pihla Kävyn äidin kieli ei jaksa kuunnella selitystä vaan otti vaahtokylvyn

Otan kielikylvyn tässä odotellessa. hän ilmoitti ja sukelsi veteen. 

Yhtäkkiä Paavon silmäkulmasta putosi suuria vihreitä zombin kyyneleitä. Ne muodostivat luokan lattialle porisevan vihreän lätäkön.

Kiva poreallas, Pihla Kävyn äidin kieli hihkui ja hyppäsi lätäkköön.

Sitten alkaakin erään lapsen etsintä synkästä metsästä. Olli-Pekka Lepakolla ja Mauri Luuvalolla on siinä tärkeä rooli valaistuksessa.

 

Näin hoidetaan valaistus, kun tehtävä on tärkeä ja se on, mutta ei kerrota vielä...Joukkoon on liittynyt Erkki, joka saa soittaa ensimmäistä ovikelloa. 

Rouva Niposella ei ollut yhtään huumoria ja kun Erkki kiljaisi:

Karkki vai kepponen? rouva Niponen ojensi yhden karkin. Niposten naapurina asuivat Mälsälät. Heiltä olivat karkit jo loppu, joten he valitsivat kepposen. Siitä tulikin hauska kolmiosainen kepponen, josta Mälsälätkin innostuivat. Ja tietysti myös kauhistuivat.

Kirja on hurmaavan kauhistava, mutta minua alkoi naurattaa. Lumimies ilmestyi viereeni ja sanoi haluavansa nyt lukea kirjan ennen kuin se matkustaa Casperille. Kysyisinkö Lumimieheltä: Karkki vai kepponen?

Jorma Mälsälä taisi olla perillä kepposista, sillä hän pyysi kupposen verta...Kaksi kepposta pelottivat Mälsälöitä niin, että he eivät avanneet ovea enää kolmannelle. Mutta vampyyreillä on taitonsa! Ja odottakaas vaan, keitä juttuun vielä sekaantuu. Karkki vai kepponen?

*****

Lasten kirjat Leena Lumissa

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa

 

Lucilen kuvien joukossa, joita löysimme hänen asunnostaan, huomasin mustavalkoisissa pinnakkaisvedoksissa pienenpienen kuvan äidistäni, joka on otettu perheen pöydässä Versaillesissa tai Pierremontissa. Samassa vedoksessä näkyy Liane, Georges, Gabriel, Lisbeth ja muita.

Lucille näkyy kuvassa sivusta, hänellä on musta poolopusero, hän pitää vasemmassa kädessään savuketta, hän näyttää katsovan jotakuta tai jotakin, mutta todennäköisesti hän ei katso mitään, hänen hymynsä on hämärän pehmeä.

Lucilen musta on kuin taidemaalari Pierre Soulagesin musta. Lucilen musta on Mustan toinen puoli, jonka heijastus, vahvat värit ja salaperäinen valo kertovat jostakin muusta.

Delphinen de Viganin teos Yötä ei voi vastustaa (Rien ne sòppose à la nuit, WSOY 2011, suomennos Kira Poutanen) on tyttären kuvaus itsemurhan tehneen äitinsä elämästä. Perhe ja suku yrittää vaikuttaa Delphineen, ettei hän kirjoittaisi aiheesta, mutta hän saa vahvaa tukea etenkin nuoremmalta sisareltaan Manonilta.  Jo kirjan kansi vangitsi minut ja se mitä luin de Viganin kirjasta vakuutti, että tämä perhetarina on luettava. Miten oikeassa olinkaan! Kuka ei voi olla kiinnostumatta tarinasta kauniiden kuvien takana: Hälisevä, suuri perhe, jossa yhdeksän lasta, iloinen äiti Liane, charmantti isä Georges, jolla loistava kyky elää yli varojensa, mutta siitä huolimatta lomia Etelä-Ranskassa, Italiassa, Espanjassa…sekä sodanjälkeinen iloinen Pariisi. Usein mukana joku ’köyhä’ serkku lomilla, viikonloppuina, jouluissa oli varaa tai ei. Yksi lapsista oli hurmaavan kaunis Lucile, Delphinen äiti, joka oli jo lapsesta asti toivonut

Kun piti toivoa jotakin ensimmäisen kerran kunniaksi: ensimmäiset mansikat, ensilumi, ensimmäiset perhoset

aina vain samaa:

Hän toivoi voivansa muuttua näkymättömäksi, jotta voisi nähdä, kuulla ja oppia kaiken ilman että mikään paljastaisi hänen läsnäolonsa. Hän olisi pelkkä aalto, henkäys, ehkä tuoksu, ei mitään mihin voisi tarttua tai koskea.

Delphine kirjoittaa äitinsä ja tämän perheen tarinan hyvin taiten alleviivaamatta tapahtumia, selittelemättä niitä liikaa puhki. Kirjailija luottaa lukijan kykyyn ymmärtää, mikä tässä kaikessa ihanan boheemissa perheessä oli niin pielessä. Ja juuri se, että hän ei alleviivaa, saa lukijan näkemään kirkkaammin. Voihan tätä lukea niinkin, että huokailee ihastuneena, miten Georges ja Liane palvoivat toisiaan, miten Liane sanoi heti tulevan miehensä tavattuaan haluavansa tusinan lapsia, voi miettiä, miten Liane palvoi miestään niin, että ei ikinä kyseenalaistanut mitään hänen tekemäänsä tai päättämäänsä, mutta vain kuollut voi lukea tajuamatta, että enempää ei perheessä voi olla pielessä kuin oli Porrierien idyllissä. Perheen kaapin päällä kuolleiden poikien kuvat lisääntyvät ja aina vain kaikkialla kuuluu iloisen Lianen vahva nauru. Kun Lucille on jo äiti ja Liane isoäiti, lapsenlapsetkin saavat todistaa, miten 70-vuotias Liane vielä pukeutuu tiukkoihin trikoisiin ja tekee spagaatin tai nousee hienosta autosta rannalla antaakseen upean vesihiihtonäytöksen.  Perheeseen on valunut myrkky, jonka lähde ovat alkoholi, ilmeinen insesti, kuolleet lapset, itsemurhat, hulluus, vaikka kukaan ei syytäkään ketään, kukaan ei kerro mitään – ei ikinä kaikkea. Kantaako perhe salaisuutta yhdessä, vai johtuuko kaikki kuitenkin kuningatarmehiläismäisestä Lianesta ja itsevaltaisesta Georgesista? Mitä Georges touhusi sodan aikana? Oliko hän ehkä antisemiitti? Mitenkään Delphine ei voi välttyä ajattelemasta, mikä oli hänen äitinsä Lucillen rooli suurperheen kuvassa? Mitä kertoivat Lucillen silmänsä kun ne eivät katsoneet ketään tai mitään? Mitkä sanat hän jätti lausumatta useimmiten puoliavoinna olevien huuliensa välistä?

Vaikka Yötä ei voi vastustaa onkin Lucillen tarina, sitä ei voida kertoa ilman hänen perhettään. Ja sen tarinan oikeutettu kertoja on hänen esikoistyttärensä Delphine, jonka mukana kuljemme yhä syvemmälle hänen äitinsä mielen mustaan. Lucillen erityislaatuiseen suruun, joka on vailla nimeä. Lucillen miehiin ja hänen liikuttavaan yritykseensä jaksaa pitää kiinni oman elämänsä horjuvista kulisseista kuolleiden veljien, poiskääntyvän äidin, kaikkoavien rakastajien ja itsemurhalla uhkaavan sisaren sekä oman mielensä mustan houkutuksessa. Seuranaan vain Pienet proosarunot, josta posti t –lapulla merkitty Charles Baudelairen Matkaan kutsu-runo:

Sinähän tunnet tämän kuumetaudin joka valtaa meidät kylmässä puutteenalaisuudessa: tämän kaipuun tuntemattomaan maahan, tämän uteliaisuuden ahdistuksen? Jossakin on seutu, joka muistuttaa sinua, jossa kaikki on kaunista, rikasta, tyyntä ja kunniallista, jonne mielikuvitus on rakentanut ja koristanut länsimaisen Kiinan, jossa elämä on kevyttä hengittää, jossa onni on aviossa hiljaisuuden kanssa. Sinne on mentävä elämään, sinne on mentävä kuolemaan!

*****

Baudelaire -suomennos Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo

*****

Tämä teksti oli laitettava uudelleen, sillä se katosi blogistani päivänä jona tein juttua yli 3 000 lukijaa saavuttaneista kirjoista. Onneksi olin kirjoittanut tekstin wordille, mitä enää harvoin teen.

Tuo vuodenaika jonka näet minussa....

Tuo vuodenaika jonka näet minussa
kun keltaisia lehtiä, ei ainutta tai muutama,

riippuu oksilta jotka vapisevat kylmän tullessa,
kuorin paljaat rauniot, joissa linnut vasta lauloivat.
Minussa näet tuon päivän iltahämärän.
Auringon laskettua hohde hiipuu länteen
ja musta yö vie sen pian mukanaan,
kuoleman veli, joka solmii kaiken lepoon.
Minussa näet tuon tulen hehkuvan.
Se lepää nuoruutensa tuhkan päällä,
kuolinvuoteella jolle viimein sammuu,
kun aika joka ruokki, söi sen loppuun.
Tämän näet. Se rakkautesi vahvistaa,
rakastat sitä mistä pitää kohta luopua.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit Nautintojen ajan aarre (Suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri, Gaudeamus)
kuva Gustav Klimt

Kivoja asioita!

Ensin kiukutellut päärynäpuumme siirrettiin toiseen paikkaan ja jo viime vuonna tuli muutama hedelmä. Tänä vuonna tuli paljonkin, mutta rankat sateet ja myrskyt lienevät pudottaneet osan yön eläimille. Tuntuivat kovilta kuten kaupan päärynätkin. Pidimme kulhossa pari päivää ja eilen kun maistoimme, olivat mehukkaita ja pehmeitä syödä. Kukapa olisi uskonut. Vietin toisinaan kesän viikkoja isäni kotipitäjässä ja perheen poikien kanssa telttamme oli päärynäpuiden keskellä. Talo kuin huvila Pyhäjärven rannassa. Kyllä kelpasi nauttia päärynöistä, joita äitikin vielä kaiholla muistelee. Tässä ne nyt ovat! Toinen päärynäpuu tulee ensi keväänä ja samaa Pepi -laatua. Ystävälläni on Pepi ja Olga, mutta hän pitää Pepiä maukkaampana.

Löysin viime vuonna Kirsin kukasta myynnissä erivärisiä villasukkia. Ostinkin parit ja totesin erittäin hyvin tehdyiksi. Nyt meni ihan jouluksi, sillä kaikki paitsi vävyni saavat joulunpunaiset sukat. Yhdet jo lähteneet matkaan ja loput viemme mukanamme. Kutoja/neuloja on Tuula Rossi näiltä saarilta.

Ei vävy ilman jää. Hänen sukkansa on kutonut/neulonut Anne Vitikainen, joka heti keksi mallin, kun näki vävystä tämän kuvan:

Meillä on tauluseinä perheelle alakerrassa ja Sami tulee sinne tällä kuvalla! Mitähän mahtaa Casper Julian nyt todeta....

Oijoi, nyt on joku saamassa suloiset Bambi -lapaset. Nämä ovat Anne Vitikaisen tekemät ♥♥

Tämä ihanan suuri ja suloinen calluna on Kirsin kukasta. Olin ostaa toisen ison, mutta sitten muistinkin, että viime vuonna tein laakeaan ruukkuun monta pienempää. Nyt Kirsi tekee sen valmiiksi ja värit ovat valkoinen ja kaksi eriväristä punaista. Jotain täältä:

Kiitos Anne, Tuula ja Kirsi ♥ ♥ ♥ 

Olen hyvin kiinnostunut näkemään mitä kirjoja te luette!

Olen ajatellut, mitä kirjoja te luette ja sehän näkyy tilastoista. Tämä on sen verran kova homma, että mieheni sanoi "laita vain yli 5 000 lukijaa luetut." En pysty, en pysty! Nyt en tähän 17 vuoden kirjojen joukkoon ehdi laittaa kuin kirjailijan ja kirjan nimen, sekä lukijamäärän, joka elää koko ajan. Yritän ottaa mukaan kaikki yli 3 000 lukijaa saavuttaneet. Heidänkin aikansa tulee, sillä toiset näistä ovat olleet mukana vuodesta 2 009.

Satu Koskimies: Tämän runon haluaisin kuulla - Kaikkien aikojen rakastetuimmat 8 387

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla 5 121

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla 5 966

Linka Neuman: Norjalaisia villapaitoja  5 795

Minna Lindgren: Vihainen leski  5 301

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe 4 200

John Williams: Stoner  4 950 

Terhi Rannela: Frau  5 040 

Paul Auster: Talvipäiväkirja  4 559

Heidi Köngäs: Dora, Dora 5 460

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen  13 462

Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia   6 148

Ian McEwan: Lapsen oikeus   5454

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja  3 045

Riitta Jalonen: Kirkkaus   3 326

Emily Brontë: Humiseva harju 13 457

Helen Rappaport: Jekaterinburg - Romanovien viimeiset päivät  5 437

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen - Hermojeni tarina  3 887

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina 3 472

Tara Westover: Opintiellä  3 257

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa  7 262

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme  4 963

Sami Hilvo: Pyhä peto  3 393

Max Manner: Kadotettujen kahvila  3 013

Daphine Kalotay: Bolšoin perhonen  3 230

Delphine de Viganin: Yötä ei voi vastustaa  3 145

Kirsi Tuominen: Pihan köynnöskasvit  5 715

Kirsi Tuominen ja Olavi Niemi: Maanpeitekasvit 20 415

David Khayat: Syötkö riskiruokaa - Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista 

45 419

Sinikka Piippo; Puhdasta ravintoa  3 022

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe  5 131

Gillian Flynn: Teräviä esineitä  3 857

Miriam Gebhardt: Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailman sodan voittajien käsissä.    3 292

Kirsi Tuominen: Syötävän kaunis piha - Nykyaikainen hyötypuutarha  3 884

Herman Koch: Illallinen  4 247

Sarah Churchwell: Marilyn Monroen monta elämää  6 697

Anne Svärd: Vera  3 521

Herman Koch: Naapuri  3 039

Herman Koch: Lääkäri 3 039

Bengt Jangfeldt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle  5 070

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät  4 545

Charles Baudelaire: Pahan kukat   11 021

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla  3 346

Herman Koch: Naapuri  3 039

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen   3 022

Marja-Leena Mikkola suomentanut ja toimittanut: Anna Ahmatova - Valitut runot  7 404

Tess Gerritsen: Jääkylmä  21 589

Jessie Burton: Nukkekaappi  3 210

Suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri: William Shakespearen sonetit- Nautintojen ajan aarre  12 354

Riitta Konttinen: Naistaiteilijat modernin murroksessa  3 442

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina  3 865 

Elena Ferrante: Loistava ystäväni    4 859

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät  4 545

Ann Patchett: Hollantilainen talo 3 018

Liane Moriarty: Hyvä aviomies  3 975

Kakkujen kuningattaret - Ruokatoimittajien kakkubravuurit jokaiselle  4 231

Maija Kajan: Sukellus kuumaan aaltoon- Naisen vaihdevuodet, terveys ja hormonit  7 056

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät  3 740

Pierre Lemaitre: Silmukka  3 013

Gillian Flynn: Kiltti tyttö   3 239

Krista Launonen: Ofelian suru  4 245

Suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö: Anna Ahmatova olen äänenne.  Kootut runot 1904-1944     3 944

Heidi Köngäs: Sandra  3 656

Agneta Rahikainen: Edith Runoilijan elämä ja myytti  6 034

L.Onerva - Liekkisydän  6 954

Ruta Sepeteys: Harmaata valoa   3 046

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa 3 502

Tommi Kinnunen:  Neljäntienristeys  5 056

Michelle Obama: Minun tarinani  3 062

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa   7 263

Mila Teräs: Jäljet  3 492

Elif Shafak: Kunnia  3 529

Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa  3 721

Herbørg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos   8 577

Lea Bergström ja Sue Cedercreutz: Helene Schjerfbeck - Malleja    4 185

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat   4 073

Nina Honkanen: Pohjakosketus   3 436

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro   3 298

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani  3 352

Tuulevi ja Henrik Aschan: Selviämistarina - Alkoholi parisuhteessa   5 756

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe   3 003

Tommi Kinnunen:  Lopotti   4 793

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi   4 240

Anne Svärd: Jackie       3 062

Emma Rous: Au pair   4 247

Britt Bennet: Mikä meidät erottaa   3 000

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö  7 934

Delia Owens: Suon villi laulu   7 122

Tässä noin 17 vuoden ajalta teidän lukumakuanne kirjoissa, jotka ovat ylittäneet 3 000  lukijaa. Monta, monta omaakin suosikkiani jäi 3 000 alle. Kaiken kaikkiaan lukijoita on ollut 7 862 613. Kiitos kaikille sekä Suomessa että kaikkialla maailmassa. Huomenna vielä oikoluen, sillä päivä on ollut vauhdikas. Puutarhaistutuksia, sillä syksy on parasta aikaa siihen. Ehkä tämä kiinnostaa teitäkin....Jälkilöylyissä löysin neljä puuttuvaa kirjaa, kaksi Gillian Flynniltä, yhden Cunninghamilta, Shafakin Kunnia ja mikä häpeä Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi....Keneltäköhän Casper Julian sai toisen nimensä....Tämä on nyt sitten taputeltu, sillä nyt liki kolmea tuhatta olevat jo nousevat sinne. Muun muassa kaikki ihanat Ian McEwanin kirjat, paitsi yksi ja rakkaimmat kotimaiset. Ne tulevat!

Pitihän se arvata! On ihmetelty, miten jaksoin tämän tehdä. No, jäljet näkyvät nyt! Rollasin tänään vieläkin tarkistaen ja sieltä löytyi huippu:

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Jag  ville inte dö, jag vill bara inte leva, Atena 2010, suomennos Ulla Lempinen)    9 828
 

Leena Lumi