Sormustinkukka - cottage gardenin kuningatar, sydänsuven valtiatar!

Kun ajattelen kuumaa sydänsuven korkeaa hetkeä, mieleni alkaa kukkia sormustinkukkia! Digitalis purpurea on erittäin myrkyllinen, mutta niin ovat monet muutkin kauniit kasvit, eikä näitä siis ole tarkoitus syödä. Luin kerran puutarhajuttua jostain taiteilijapihasta ja oli se unohtumaton tarina. Puutarhan vaalija sanoi, että sormustinkukka tietää itse, missä se on kaunein. Sitä ei määräillä, ei komennella, eikä hetken hurmassa siirrellä. Olen senkin virheen joskus tehnyt ja se oli sitten vain Bye, Bye Digitalis...Nyt olen oppinut.

Viime vuonna pohjoisrinteemme näytti tältä, kun olin ymmärtänyt olla puuttumatta sormustinkukkien vaelteluun. Aika kiva, eivätkä tässä tietenkään näy ne monet, joita kasvoi siellä sun täällä.

Meidän nurmikon kadottamisprojektimme alkoi etupihalta ja vuonna 2016 jutussa Luna esittelee: Nurmikosta kukkaniityksi ensimmäistä villikukkasuveamme. Vakuutan, että villikukkaniitty ei synny tuosta vain, vaan sitä on vähintäinkin kitkettävä, maata voi joutua köyhdyttämään ja toisia kukkia, joiden haluaa voivan hyvin, voi joutua kastelemaan, tosin viime mainittua on vähemmän, kunhan ensimmäiset hetket ovat ohi. Eikä siis missään tapauksessa lannoitetta! Olimme siinä onnnekkaita, että sekä valkoista että sinistä lehtosinilatvaa oli pilvin pimein. Oli yksi puutarhaesittely varhain keväällä ja ostin hädissäni valmiita taimia ja nyt ne ovat paljon enemmän kuin tuplaantuneet eli kannatti. Myös monenmoista akileijaa on omasta takaa kiitos lehdon. Myös samasta syystä kieloja, vuokkoja, esikoita...

Tämä kuvattu tänään aika tarkkaan samasta kohtaa kuin edellinen kuva, hiukka vasemmalle. Takana vanha syyshortensia, joka kukkii edelleen syksyisin upeasti. Sen röpelöisten oksien eteen olen istuttanut äidiltä saadun pensaan Amber Jubileen, joka vaihtaa lehtien väriä. Vaatii muuten sitten muhevuutta eli tätä joutuu etupihalla kastelemaan. Vielä kukkivat lehtosinilatvat ja eräät kellokukat, puna-ailakit ovat jo lopettaneet, mutta onkin sydänsuven valtiattaren, digitaliksen aika. Mikä mahtava kukka houkuttamaan pölyttäjiä!

Etenen epäkronologisesti, mutta kun luettelin noita kukkia, joita käytämme etupihalla nurmikon sijasta, ei voi unohtaa tuhatta valkoista ja sinistä scillaa! Lisää juttua täällä

Myönnän, että keskityn scillojen lisäämisen nykyisin kuin kapiainen: Otan sellaista aitareunusta, jonka asetan johonkin kohtaan, sellaiseen, jossa sen jälkeen scillat saavat kukkia 4-ever. Tavallista kukkamultaa ja sitten valkoista ja sinistä scillaa koloihin, multaa päälle ja istutuskastelu. Kehikko siksi, että vierailevat, rakkaat koiruudet eivät talloisi etc., mutta ei mitään kohopenkkiä enää seuraavana vuonna eikä aitoja: Scillat ovat sitten kevään villejä aloittajia kera esikkojen, joita olen jakanut varmaan kaikille ystävillekin, sillä niitä riittää. Ei muutenkaan mikään rikkaruoho vielä kasva, mutta ei tule kasvamaankaan eli ei tarvita mitään ruohonleikkuria etupihalle: Hus, hus, mene pois! Mikään ei ole yhtä kiitollinen leviäjä kuin scilla, joten satsaan helposti siihen erikoisuuksien sijasta. Scillassa miellyttää kaikki, jopa se, että se ei vaadi paljoakaan eli salattu mukavuudenhaluni saa jatkaa eloaan: Kukat vain kukkivat ja nainen lukee kirjaa...

Tunnelmissa♥

Etupihalta kohti nuorinta kartiovalkokuustamme ja siitä pudotus kallionauhusrinnettä kallion keltakurjenmiekkoihin ja kuunliljoihin. Huomatkaa kaikkensa antanut atsalea Northern Hi-Lights.

Atsaleat - sydämeni lumoojat, Sissinghurstin arvostetut, metsäkauriiden herkut ja ripaus japanilaista puutarhaa

Minusta tuntuu, että tästä tulee sellainen 'neverending story' (Die Unendliche Geshichte), sillä kun klikkaan kuvan isoksi ja näen nuo helman pienet pilkut/kuviot, olen mennyttä naista.

digitalisterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Meriharakoita, lukuvinkki, vieläkin yksi hortensia ja....

Meriharakoissa on jotain vetoavaa! Asuessani vielä länsirannikolla Luvialla, en muista näitä silloin nähneeni siellä enkä myöskään Kuivalahden mökillämme. Joutsenia sitten senkin edestä. Lankoni Pekka Mäkinen on nämä kuvannut Luvialla, joten lajit siirtyilevät. Näistä linnuista tuli mieleeni lukuvinkki:

Tässäpä kirja, jota ilman en voinut olla. Annoin pois jossain arvonnassa, mutta halusin lukea aina uudestaan ja sitä paitsi kirjastoni suorastaan huusi Fletcherin Meriharakoita. Tässä kirjassa on sitä jotakin...

Aina on tilaa vielä yhdelle hortensialle, mutta enpä olisi uskonut, että se voisi taas olla Endless Summer! Kun mainittu hortensia tuli markkinoille, laitoin sen etupihalle. Kukkien värit vaihtuivat sen mukaan, millä kastelin etc. Yllättäen huomasimme, että etupihallamme alkoi seisoa aivan vieraita ihmisiä kasvia ihailemassa....Jossain vaiheessa sitten siirsin sen alapuutarhaan ja mitä sitten tapahtui, en muista, mutta ehkä se ei pitänyt siirrosta tms. Nyt tämä ei ole enää sensaatio, joten istutin sen etupihan kukkapenkkiin, jossa leimukukat eivät enää viihdy, kun niitä varjostaa yksi kapea kuusi. Tämä tuli siis puolivarjon paikkaan ja sen vastapainona vasemmalla on köynnöshortensia. Jotkut ovat sanoneet, että terassihortensiat voi istuttaa syksyllä ruukusta maahan ja ne nousevat keväällä. Taimipihan puutarhuri sanoi, että eivät nouse. Äitinikin oli yrittänyt länsirannikolla ja oksat jaksoivat suojaisalla pihalla nousta, mutta ei kukan kukkaa ja äitini on huima viherpeukalo. Kerroin, että en nyt halua mitään isoa hortensiaa, niitä on monta ja tämä tulisi penkkiin. No hän sitten tarjosi heti Endless Summeria, joten kokeillaan taas. Vaikka on mukavan viileää, on järkyttävän kuivaa, joten paljon kastelua, sillä uusia istutuksia lisätty. Seuraava projekti on sekoittaa hiekkaa, oikeaa hienoa santaa multaan ja vetää virta sitä alas pohjoisen japanilaista rinnettä. Sitten villikukkien siemeniä eikä missään tapauksessa lannoitusta!

Tässä Luna esittelee etupihan projektia Nurmikosta kukkaniityksi!

Nyt alkaa jo olla aika tiheää. Takana vanha, syksyisin hyvin kukkiva syyshortensia ja vasemmalla äidiltä saatu lehtien väriä vaihtava kivankokoinen pensas purppuraheisiangervo Amber Jubilee.

Mukavaa suven jatkoa♥ Me tänään grillaillaan, chillaillaan ja silleen...

Love
Leena Lumi

PS. Mitä kertoo dekkarista se, että luin sen blogiini viime vuonna, kirja meni jossain arvonnassa ja nyt ostin sen lukeakseni uudelleen. Yöt valuvat kuin kuuma laava...Kaikkein erikoisinta, että Karen Clevelandin trilleri Koko totuus on agenttitarina,mutta se on sen lisäksi erittäin jännittävä avioliittoromaani!

Elämäkerroista ja Kim Wallin muistolle

Kirjallisuuden ystävät ryhmä facebookissa on antava, sillä siellä kuka vain esittelee omia mieltymyksiään, tarjoaa lukuvinkkejä sekä myös esittää kysymyksiä. Jokunen päivä sitten siellä joku, anteeksi, että en muista enää nimeä, joten tarkkaa sanamuotoa kysymykselle en muista, mutta jotenkin näin: Mikä on ollut sinulle koskettavin elämäkerta, minkä olet lukenut? No, näihin kysymyksiin monikaan ei pysty vastaamaan yhdellä kirjalla, en minä ainakaan, mutta päätin kertoa vain yksitoista! Kysyjän adjektiivi ei ollut koskettava eikä traaginen, mutta se oli joku synonyymi noille adjektiiveille, siksi valikoitui minultakin kerran nopea lista:

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa

Bengt Jangfeldt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle

Tara Westover: Opintiellä

Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen

Anne Delbée: Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä

Bo Carpelan: Axel

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon

Ray Connolly: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977

Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita  (Lue myös Marilyn Monroen monta elämää)

Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina

Tämä nopeasti ja tunteella -lista ei ole elämäni parhaat elämäkerrat. Onneksi, sillä sitäpä olisikin vaikea laatia, mutta tämä on lista, joiden kirjoja lukiessa olen jopa itkenyt ja en ole helposti itkupilli.

Maailmassa on muutama rikostarina, joista en vain pääse yli. Kaksi niistä on Suomesta ja kolmas nyt tämä Kimin tarina.

Kim Wallilla oli tapana kirjoittaa juttuja, joilla hän saattoi vaikuttaa asioihin, viedä niitä paremmiksi ja eteenpäin. Kun hän onnistui, hän näytti voitonmerkkiä. Haluan tehdä tuosta Kimin 'tunnarista' nyt viestikapulan, jolla emme fanittele omia menestyksiämme vaan teemme voitonmerkin Kim Wallin muistolle! Kimin vanhemmat ovat mielestäni tehneet oikein, kun ovat jättäneet murhaajan kuin sivuun, sillä Kim oli jotain, ei hänet tuhonnut henkilö. Tosin vanhemmillakin oli 'tarpeensa' ja se oli se, että mennessään oikeudenistuntoihin, he pakottivat heidän tyttärensä murhaajan katsomaan heitä silmiin. Kirjaa ei ole kirjoitettu sensaation takia, vaan Kimin säätiön kasvattamiseksi. Säätiön varoilla yhä useampi toimittaja voi tehdä työtään turvallisesti. Minusta kannatettava asia.

Elämäkerrat ovat muuttaneet käsitystäni monista ihmisistä. Ikinä en olisi uskonut, että Elvis olisi listallani, mutta lukekaa kirja niin tajuatte. Toki Nikolai II oli traaginen hahmo, mutta annoin nyt tilaa muille ja minusta ansiosta. Liz Tayloristakin tuli kirjan myötä eri, mutta ei tähän listalle mielestäni kuuluva. Toki nämä ovat makuasioita ja kukin tavallaan.

Elämäkertaterveisin
Leena Lumi

Elämäkerrat Leena Lumissa

Hyvä peto

Peto on minun armaani, vaan peto hyvä,
ei haavoita silmänluontinsa syvä,
ei tahdo hän tappaa, kynsiä, purra, 
vain hiipiä hiljaa ja kauniisti surra,
pään painaa olkahan lemmityn miehen,
elon siirtää kuin laskevan auringon tiehen,
hänet kiertää katseella hyväilevällä,
niin kärsimys-kirkkaalla, surun-kipeällä,
ja heittää maailman yli hän yön hunnun
ja tunteen kuolon ja rakkauden tunnun.

Peto on minun armaani, vaan peto arka,
hän askelta säikkyy, hän ääntä jo karkaa,
kun kutsut, hän pelkää, kun huudat, hän lymyy
ja silmänsä lehvien halki vain hymyy,
hänet saada voi saaliiksi ahdistamalla,
kun vuori on eessä ja jyrkänne alla,
voit vangita hänet ja kotiisi kantaa,
mut silloin hän saattaa iskunkin antaa,
voi hyväillen hyökätä, suudellen purra
ja itse sun haavojas haikeimmin surra.

Peto on minun armaani, vaan peto soma,
ei tahdo hän olla pyytäjän oma,
hän tahtovi tulla kun hällä on mieli, 
ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa, jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämän-murheeksi vaihtuu,
hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä, 
et itkuas näytä, et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja onneton olla
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.

- Eino Leino -
L.Onerva Eino Leino - Toisillemme (Otava 1986)
kuva Albert Edelfelt

Kohti Eino Leinon sekä runon ja suven päivää!

Huomenna vietämme mm. Eino Leinon päivää. Hän jos kuka on suomalaisten sydänten tulkki. Arvostan♥

Vietämme myös runon ja suven päivää, joka joskus taisi olla ruusun ja kirjan päivä...Juhannusruusut tulivat meillä myöhemmin kun taas monet muut kukat aikaisemmin, jos vertaa menneisiin suviin.

Tämä kuva on toisesta niistä siemenpusseista, jotka ostin tiistaina Viherlandiasta. Lord Nelson 'Winky Double Red White'. Päätin istuttaa heti oli kuun asento oikea tai väärä. Jestas kun avasin pussin, tajusin ostaneeni elämäni kalleimmat siemenet: Melkein euron kipale. Ja äiti taisi ostaa vähän enemmän. Ei voinut nähdä pussin sisälle, mikä minipussi siellä oli ja olisi oikeasti pitänyt laskea oliko siemeniä seitsemän vai kymmenen. Suurin odotuksin istutin♥ Miten tuo punavalkoisuus nyt niin houkuttaakin...

Mansikoita säilötty, viikonlopun talo täynnä ja maanantaina lähden pakoon yllättävää sähköremppaa eli joku saa minut kahvivieraaksi. Ai niin, laitoin kellariin muhimaan kirsikoista ensimmäisen satsin joululikööriä: Koskaan ei ole liian varhaista ajatella joulua♥ Muuten käyn puoliteholla eli nyt just luen vanhoja Nicci Frenchin dekkareita. Aion myös ostaa kirjan, sillä annoin Kim Wallista kertovan kirjan lahjaksi, joten...

Love
Leena Lumi

Viherlandia -päivä äidin ja siskon kanssa ja aina mahtuu vielä yksi terassihortensia...

Sateisissa päivissä on oma sulonsa. Eilen illalla ruokailimme terassillamme ilta-auringon säihkeessä ja lämmössä, tänään vietimme Viherlandia -päivän ja ostimme mm. akileijan siemeniä 'Winky Double Red-White', vielä yhden terassihortensian ja mitä kaikkea äiti löysikään...

Sisko, äiti ja minä kukkakaaren alla. Se oli hilkulla ettei kaari olisi huomenna matkannut länsirannikolle...Kävimme katsomassa äidin nuoruudenaikaista kotia, joka on edelleen olemassa ja miten se kaikki mahtoikaan tuntua äidistä. Nyt kannattaa kuunnella omien vanhempien ja isovanhempien tarinoita. Minä en aikanaan osannut kysyä mammaltani mitään Pietarista, Nikolai II:n aikaisesta Pietarista, jossa hän pääsi käymään isänsä kanssa Valkjärveltä. Kulkivatko mammani askeleet yli Anna Ahmatovan kulun, mitä hän olisi muistanut...Kuunnelkaa tarinoita eilisestä!

Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.

Ann-Marie MacDonald Linnuntietä 

Tänään Lumimiehen kanssa kukkakaaren alla. Nyt jo kotona herkuttelemassa koko poppoo. Tämä pieni perhe, jossa karjalaisuus ja satakuntalaisuus on me. Lumimies on passannut anoppia kiitettävästi♥

Leena Lumi&co

Suvi Vaarla: Westend

Toiset meistä muistavat 90-luvun lamavuodet, toiset eivät ehkä tiedä niistä mitään. Toiset kokivat ne henkilökohtaisesti ja rankasti, toisia nuo vuodet eivät kuin hipaisseetkaan. Muistan meidän ystäväpiirissämme jokaisen yrittäjätuttumme sekä yksityisen palveluksessa olleen kokeneen menetyksiä. Jotkut maksavat niistä vuosista vieläkin, toiset selvisivät kuin sattumakortilla vähemmillä menetyksillä. Lapset ovat tarkkoja havannoijia, he kyllä näkevät ja huomaavat, jos joululahjoista toivotuin puuttuu tai ellei syyslomallakaan lähdetä mihinkään, jos ennen oli niin tehty. Osa näki jopa nälkää ja näin alkoivat syntyä leipäjonot. Noita vuosia on kasvattavaa muistaa, kunhan ei jää niihin vellomaan. Osa kärsijöistä teki omat ratkaisunsa eikä paluulippua ollut. Toiset turvautuivat alkoholiin. Ne nuoret, jotka noina vuosina olivat vielä koululapsia, voivat muistaa outoja asioita, kuten vaikka kouluruokalan seinältä ilmoituksen, että ’vain neljä lihapullaa yhdelle syöjälle.’ Hirveän hyödyllistä palata noihin aikoihin, sillä historialla on tapana toistaa itseään. Kaikki kuitenkin alkoi löysän pankkilainoituksen ajoista, jolloin ostettiin isompia ja hienompia taloja ja veneitä, kun pankit kerran tyrkyttivät lainaa. Tokikaan sitä ei ollut pakko ottaa, mutta ihminen on vain ihminen ja haluaa perheelleen ja itselleen parempaa ja parempaa sokeana tulevalle.

Suvi Vaarlan Westend (WSOY 2019) ilmestyy vasta 24.9., mutta yllätyksekseni sain ennakkokappaleen, vilkaisin vähän ja sitten se oli menoa. Suvi kertoo tarinan olevan fiktiota, mutta sanoo tuntevansa aiheen josta kirjoittaa. Totta! Juuri näin se meni. Vaarla kertoo Elinan perheestä, joka on onnellinen, kuten Elinakin on onnellinen lapsi, vaikka hänellä ei olekaan kavereita. Kun hän täyttää 7 vuotta kukaan kutsutuista ei tule hänen syntymäpäivilleen. Eletään aikaa 1984-1988 ja ilmassa on jotakin outoa, kuin savun ja ilokaasun sekoitusta...Sitten Elinan perhe muuttaa Westendiin, jossa on omat norminsa eikä muutto mitenkään sosiaalista Elinaa, mutta tapahtuu jotain muuta: Ollaan saavuttu vuosiin, jolloin verkostoitumisesta tulee pyhä toimitus ja Elinan vanhemmat lähtevät mukaan. Pekka-isä hakee pankista ison lainan ja aloittaa yritystoiminnan, jonka suunnitelma vain kasvaa kasvamistaan ja lopulta se on lomakylä Levillä! Perhettä aletaan huomioida ja heitä kutsutaan tilaisuuksiin. Parhaasta ystäväperheestä Elina saa vakituisen ja pitkäaikaisen ystävän Sandran. Rahaa ja viiniä virtaa, ostellaan matkoja, ostellaan veneitä, mutta tehdään tietty myös pitkiä työpäiviä. Kaikki juhlapyhät vietetään Forsholmien kanssa. Kai on lopulta myös sijoittanut Levin mökkikylään ja näin he kaikki voivat alkaa unelmoida paitsi voitoista, myös yhteisistä lomista Lapissa. Juhannus 1989 vietettiin vielä veneellä Forsholmien kanssa, mutta tunnelmassa oli jotain outoa.

Tunnelma oli utuinen, jollain tavalla unelias.

Tunsin, että jokin oli vialla.

Forsholmit vaikuttivat happamilta, vaikkei siihen ollut mitään syytä. Erik sanoi, että hänellä on vatsa kipeä. Aterian jälkeen Forsholmit halusivat maihin, kotiinsa nukkumaan.

Sitten keväällä 1991 saapuu ulosottomies ja perhe muuttaa Matinkylään. Elina saa jatkaa samalla yläasteella. Tyttöjen ystävyys jatkuu, vaikka vanhemmat eivät siitä enää pidäkään. Tapahtuu todella paljon, mutta kukaan ei näe Elinan sisälle. Tuo aika rakentaa hänet. Elina päättää tuntea talouselämän lait ja pyrkii aikanaan Kauppakorkeaan ja pääsee. Hän tekee myös yhden ratkaisevan päätöksen: Hän ei ikinä määritä ihmistä tämän varallisuuden mukaan. Kaikella on kuitenkin hintansa. Vaarla kirjoittaa järkyttävän todenmakuisesti Elinan masennusvuodesta soluasunnossa ja siitä, miten Elina oli käytännössä kyvytön lähtemään sängystään. Vaikuttavaa! Kirja ottaa kantaa myös Elinan työuupumukseen, jota hän ei millään tunnista. Hän on vihdoinkin koulutustaan vastaavassa työssä eikä yhtäkkiä jaksa mitään...

Nyt vanhemmat elävät omaa elämäänsä ja Elina omaansa. Elina varsin yksinäisenä, sillä hän ei jollain tavalla kuin osaa ystävystyä. On kuin rankat vuodet olisivat rakentaneet hänen ja muiden väliin lasiseinän, jonka läpi ei ole käyminen. Vai onko vika vain siinä, että Elina ei edes oleta, että hän voisi olla hyvinkin suosittu? Ja mitä on olla suosittu? Juhlia isäpapan purjeveneellä? Ulkomaan lomamatkoja äidin luottokortilla? Ei, ei ja ei. Sen elämän Elina oli kurkannut eikä sitä kaivannut, mutta hän oli silti päättänyt olla oikeutettu kohtuulliseen unelmaan, mutta omilla ansioilla ja rahoilla.

Suvi Vaarlan teos on laadukas ja traaginen. Se on sitä monessa. Perhe hajoaa, rakkaus katoaa, tapahtuu paljon muutakin...Kuka ei noita Suomen järkyttäviä vuosia muista, suosittelen vahvasti Westendiä, joka on osa suomalaisen yhteiskunnan historiaa suuressa murroksessa. Ja ketkä ovat kokeneet: Tässä on vertaiskärsimystä. Elina ei sääli itseään, joten mikään itkuvirsi tämä ei ole vain hyvin tarkkakatseinen analyysi lamavuosiin ja Elinaan.

Sattumaa vai valintaa? Vastaus oli kadonnut, sillä hetkellä ei ollut enää mitään, ei mennyttä eikä tulevaa, oli vain tämä, minun elämäni, vain sinisenä ylleni kaartuva taivas, jota pitkin linnut syöksyivät kuin nuolet.

Pikakurkistus pihalle

Satanut kiitettävästi, minkä näkee päivänliljoista keskipihan valaisimen ympärillä. Oikeassa reunassa köynnöshortensia joka

ensin rakentuu pergolan seinäksi pohjoispäädyssä sekä

kasvaa vieläkin ylemmäksi toiseen kerrokseen muodostaen kukkivaa seinämää kivoilla 'ikkunoilla' ruokakatoksen eli pesämme ympärille. Mukana villiviiniä, mutta vain siihen ei voi tyytyä, sillä se lähtee liikkeelle niin myöhään, kun köynnöshortensia aloittaa jo huhtikuulla.

Köynnöshortensia keskipihan yläosasta. Kallioistutusten läpi kulkee nyt keltainen polku...

Kallion reunassa, lintujen kylpyaltaan kohdalla kuunliljoja kera viimeisimmän villityksemme eli kartiomarjakuusi Groeland 'Taxus Media Groeland' tai japaninmarjakuusi Farmen 'Taxus Cuspidata Farmen'...Ostimme useampia samana päivänä ja tämä yksi viihtyy hyvin tässä kalliolta valuvan veden äärellä. Palaan näihin tarkemmin, kunhan saan niihin jotain tolkkua. Tässä kohtaa onkin hyvä mainita, että siilit ovat palanneet: Ne syövät murkinansa tässä murheenkryynissä keltakurjenmiekkojen kohdalla ja jälkkäriksi popsivat sitten kotiloita!

Sinikuunliljat ovat jo valtavan suuria. Tässä kallion murheenkryynissä kukkivat nyt päivänliljojen lisäksi

keltakurjenmiekat ja

kullerot.

Tätä kohti matkalla...eli vielä kiveä syleilevä köynnöshortensia ei ole näin kukkiva. Sen sijaan se on yllättänyt talon eteläpäädyssä, josta otan kuvia heti kun ehdin. Kaikkea ihanaa teille♥

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhasta

Nämä pohjoispäädyn kartiovalkokuuset oli lumi painanut aivan haralleen ja kuten tiedämme, sitomisesta nämä 'sokeritopat' eivät pidä. Nyt on kaikki korjaantunut itsestään. Tuo ylempänä oleva on toinen vanhimmista ja suuremmista myös. Tästä kuljen paljon rauniorappusia pitkin alapuutarhaan. Edessä atsalea Northern Hi-Light viimeisenä hyvästelee kukillaan. Äiti ja sisko saapuvat huomemma, ehkä he ehtivät vielä näkemään...

Jos klikkaat kuvaa suuremmaksi näet vasemmalla kaarisiltamme ja puiston penkin, jotka ovat lehtomme alaosaa. 

Tässä vähän likempää...

Köynnöshortensian kukinnot kaartuvat kivasti pohjoispuolelle.

Varjoliljat ovat olleet jo tovin auki.

Vielä päivä tai pari, niin oikealla aukeavat ne valkoiset, joita on Sissinghurstin linnan valkoisessa puutarhassakin..
.

Melkein sama, mutta vuodelta 2018.

Suvet eivät siskoja keskenään, joten tänä vuonna ei sormustinkukkien merta, mutta onneksi edes joitakin!