Suru

 Suru mun suuri on,
suunnaton.
Vähäisin suurin olla voi.
Valonkantaja, levon ja riemun antaja.
Siniset scillat lumesta kyynelten kantajiksi.
Mikä mennyt on, lyhdyt sammutti.
Häntä, häntä etsin tähtien tarhoista.
Häntä et löytää voi, kuiskii routa maan,
rakkaus lupaa: hänet takaisin saan.

R.I.P. my friend M. where stars are shining...

-- Leena Lumi -

kuva Pekka Mäkinen

Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja paukkupakkanen

Olen tavattoman innostunut Riikka jäntin Pikku hiiri  -sarjaan, Samoin olen kuullut nuoremmilta lukijoiltani. Riikka Jäntti (Tammi) on tunteisiin vetoava, todenmakuinen ja vähän myös opettava kirja. Oma suosikkini on Pikku hiiri, tuuliviiri ja sitten kaikki muutkin.

Olen äiti hiiren fani, sillä hän onnistuu ikävissäkin hetkissä ottamaan asian oikeaan malliin ja siitäkö kaikki koskettavuus...että yllä mainittu suosikkikirjani.  Hiiru taas osaa olla niin suloinen kun odottaa kavereitaan heille ja istuu polvillaan oven edessä vaikka kuinka kauan. Tämä oli toisessa Hiiru -tarinassa...

Nyt herätään pakkasaamuun ja äiti kehoittaa Hiirua laittamaan huivin myssyn alle. Hiiru sanoo kaveriensa nauravan, mutta kyllä huivi mukaan lähtee. Hiiru on nyt eskarissa ja heti kun Hiiru saapuu, Lyly alkaa nauraa, että Hiirulla ei ole korvia. Oli keräilyhahmopäivä ja Hiiru halusi sellaisia myös. Iltapäivä meni iloisesti pulkkamäessä...Kun äiti ja Hiiru menevät kaupan kautta kotiin, Hiiru pyytää keräilyhahmoja.

 

Minä haluaisin keräilyhahmoja.

Hiiru on aloittanut pianonsoiton. Mummihiiri ja ukkihiiri kutsuttiin kuuntelemaan. Hiiru soitti. pimpelipom! Kaikki pitivät esitystä hienona ja Hiiru kumarsi kiitokseksi.

Seuraavana päivänä Hiiru esittelee kuvahahmojaan mutta, kaikkien kiinnostus kohdistuu Lylyyn, joka on saanut puhelimen!

Nytpä tulee vanhemmillekin miettimistä, kun ollaan vasta eskarissa. Tunnen tytön, joka sai isänsä sylissä istuen harjoitella tietokoneella ja oli hyvin innoissaan. Lisäksi hän sai puhelimen, jota sanottiin kännykäksi, mutta jolla voi vain soittaa ja ottaa puheluja vastaan. Sen tytär sai ala-asteen viimeisellä luokalla. Kyllä helpotti etenkin äitiä! Jos tyttöä ei kuulunut kotiin normisti, niin soitto vain tyttärelle Näitä tämän päivän kännyköitä pitää varoa, sillä järkytyn niistä itsekin, mitä voivat sisältää.

Kirjastossa Hiiru sai itse valita kirjansa ja leimata ne koneeseen. Se oli jännää. Äiti katseli, miten hyvin Hiiru osasi merkitä valitut kirjat.

Äiti, minä haluan puhelimen, Hiiru julisti.

Saat sitten ensi syksynä, kun menet kouluun.

Hiiru oli vaitonainen ja pohti elämäänsä. Ei puhelinta, ei keräilyhahmoja. Vain pianoläksyjä ja kypärämyssyjä...

Hiiru teki julistuksen: Sitten kun minä olen iso, sinä et voi enää määrätä minua Äitiä hymyilytti.

En varmaan, mutta sinä olet vielä pieni.

Jälkkäriksi oli mansikoita. Hiiru sai katsoa lastenohjelmaa telkkarista.

Tekee mieli kertoa, että tyttö joka nelivuotiaana harjoitteli isin tietokoneella, teki pro gradun tietokonepelistä. Ei kaikki aina niin pahaa, kun vanhemmat seuraavat.Tämäkin äiti sai  tietokoneella tehdyn hienon äitienpäiväkortin.

Iltapesulla Hiiru alkoi jälleen miettiä elämäänsä ja totesi sen varsin hyväksi kun oli saanut mansikoita muusilaatikon jälkeen, ja hänellä oli äiti ja mummihiiri ja ukkihiiri ja paljon kavereita. Myös oli kiva oppia soittamaan pianoa.

Iltasadulla äitihiiri kertoi, että seuraava viikko on hiihtolomaviikko ja voidaan tehdä kaikkea kivaa.Kivaa! Hiiru hihkaisi.

Olen tosi mahdoton Hiiru -perhe fani! No, näette paljon ihastuttavia kuvia ja ihan lopussa voikin olla kuva, jossa Hiiru opettaa äitiä'.

En tajua miksi silmäni ovat märät ja sielu värisee. Tässä on sitä jotain, sitä jotain, jota ei voi ohittaa♥♥

Kiitos taas kerran Riikka Jäntti♥

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Isä rakas, kaikki taivaan tähdet sinä!!!!

Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin? Kun yö liki ikkunan liikkui, se virsi, se viihdytti niin. Se antoi rintahan rauhan, se uskoa unehen toi. – Jos muistat sen virren, niin laula, laula se oi!

Muistatko isä? Sinulla oli vihdoinkin pieni tyttö, pieni, suloinen, paksu vauva, jota olit odottanut vuosia ja taas vuosia. Ehkä kaipasit häntä jo rintamalla, kun olit taistelemassa lapsellesi itsenäistä Suomea. Ehkä haaveilit hänestä jo sotasairaalassa, jossa olit toipumassa sodan haavoistasi. Ehkä näit hänet silmissäsi jo kun rauhan palattua aloit rakentaa omaa elämääsi ikuiset kranaatinsirpaleet selässäsi.

Muistatko isä, kuinka koko Säkylä sanoi, että ’tuolle tytölle Viljo hakee vaikka kuun taivaalta’. Pieni nuhani oli sinulle maailmanloppu, johon haettiin apua vaikka keskellä yötä ja vähät eivät olleet nekään yöt, jolloin heijasit huutavaa prinsessaasi sylissä tai istuit hikimärkänä höyryhengityshupun alla seuranani. Työstä tultuasi et koskaan ollut liian väsynyt asettuaksesi nelinkontin lattialle, jotta tyttäresi sai riemusta kiljuen ratsastaa selässäsi huoneiston ympäri, ympäri, kohti auringonlaskua.

Ja ne pyöräretket pitkin pitäjää! Sinä polkien ja minä ylpeänä tarakalla istuen. Milloin mentiin mummolaan, milloin Pietilään tai Rauniolle, aina kuitenkin poikettiin oikealle tötteröjäätelölle. Sellaista jäätelöä ei ole enää olemassakaan, sillä se oli oikeata hellyysjäätelöä.

Muistatko isä, kun sairastuin vakavasti ja jouduin kuukausiksi sairaalaan, kuinka olit kuolla tuskaasi ja mitkään lääkärien vakuuttelut eivät antaneet Sinulle toivoa. Lopulta et voinut enää käydä luonani, sillä huusin vuorokauden suoraa huutoa lähdettyäsi ja minut piti sitoa sänkyyni kiinni. Muistatko, kuinka aloin toipua ja Sinä riehakkaana ilosta keksit, että nyt likalle tuodaan televisio! Aku Ankkoja luit minulle niin, että äänesi oli enää vain pelkkää pihinää. Ja nukuit kanssani lattialla, sillä sairauteni jälkeen minua pyörrytti sängyssä.

Ja isä rakas, muistatko ne ukkoset, joita pelkäsin niin, että istuin pimeässä komerossa tuntikausia. Ja kuka jälleen olikaan kanssani, oma isäni, maailman paras isä!

Rakas isä, kiitos Sinulle, että olit niin paljon kanssani. Kiitos, että olit aina jaksavainen ja ymmärtäväinen ja hellä. Kiitos, että aina seisoit puolellani ja kehuit ja kannustit lastasi. Ne hetket, jotka annoit minulle, eivät unohdu koskaan. Ne ovat elämäni tukipilarit, joihin nojaan, kun väsyttää. Ne ovat muistoja, jotka tähdittävät isän ja tyttären tarinaa. Ne samat tähdet haluaisin ojentaa valoksi ja iloksi kaikille isille ja heidän lapsilleen.

Muistatko isä, kuinka lauloit: Rakastan elämää, joka nuoruuden haaveita kantaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa. Rakastan elämää, sille lempeni tahdon ma antaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä kantaa.

Isä rakas, kaikki taivaan tähdet Sinä!

♥:lla tyttäresi Leena

Sing Me A Song Again, Daddy

Rakkaasti teille kaikille♥♥ Minulla palaa isossa lyhdyssä kynttilä ulkona parikin vuorokautta...Muistellaan, miten maailman paras oma isi on ollut♥♥ 

Hei isä rakas sinne tähtiin♥♥

Hyvää isän- , isoisän ja isoisoisän päivää teille kaikille tulevaan sunnuntaihin ♥♥

My darlings päivänokosilla♥♥

Marraskuulla maa ei martona makaa

 

 Joskus kauan sitten marraskuu oli kauheinta mitä tiesin. Nyt kaikki on toisin eli kuukausi, jolloin saan suunnitella joulun menua taikka loikoa sohvalla kirja ja suklaalevy mukanani. Koska joulu on viides vuodenaikani on olohuoneen ruokapöytä täpötäynnä lahjapapereita, naruja ja paketoitavia yllätyksiä. Tänä vuonna olemme koolla meillä, joten vain yksi automatka enää ja se on Casperin nelivuotissynttäreille. Yritän kuitenkin pysyä vielä marraskuussa.

  

Olemme jo kaivaneet esille kaikki ledimme, sekä ulko että sisäledit. Ne on myös testattu ja pattereita on hankittu paljon. Isoon toisista syyshortensioista on eilen vedetty yli kolmensadan lampusarja pehmeävaloisia lamppuja. Se sitten edellytti kukkien leikkuuta tosi korkealta, mutta takana oleva saa kukkia vielä hetken. Valkoisen hyvin ohuen verhon takana loistavat kaunisvaloiset pikkuledit kuin tähdet taivaan ties kuinka monetta vuotta. Uuteen siniseen etuoveen en aio laittaa mitään koukkua kranssille vaan oven ympäri kierretään kaksinkertainen havukranssi valoilla. Ilonalta kauan sitten ostettu hopeinen kranssi hopeisilla poroilla menee nyt alakerran sisäänkäyntiin. Siellä jo oven vieressä sypressi kauniilla valosarjalla odottelee jouluperhettä. Apua! Minun piti kirjoittaa marraskuusta.

Marraskuu on hyvä lenkkeilykuukausi, koska ilma on raikas ja kostea. Ja vielä on voimakkaitakin värejä luonnossa. Marraskuussa on hyvää aikaa suunnitella noutopöytä ja kaivaa esille kaikkea jouluaiheista. Marraskuussa on aika muistaa ystävää, jota ei ole tavannut pitkään aikaan. Voi kutsua vaikka lounaalle ja tarjota kahvin kanssa vaniljaista, vahvaa kirsikkalikööriä, joka tulee omasta kellarista. Eilen viimeinen tasting ja hyvin oli onnistunut.

Tässä kuussa, jos missä katsomme netflixiltä sarjoja, sillä aikaa eivät vie enää 30 joulukorttia, ehkä vain kolme, Suvun vanhimmalle ja nuorimmalle ja hänelle, joka ei ole paljon kortteja saanut. Vaivihkaa suunnittelemme tekemiset ja merisiikaa on tilattu jo kiitettävä määrä. Aatolle emme laita enää juustotarjotinta, päivä se on seuraavakin, mutta viherpippuripateeta pitää olla ja Leenan valkosipuli-yrttisilakat.

Tämäkin kuva on marraskuulta muutama vuosi sitten. Vuodenajat tervehtivät toisiaan. Kolmen vuorokauden kynttilä, vielä yksinkertaiset havuvalot ja vanha ovi. Terassihortensia kukkii aivan intona. Tänä vuonna aion kokeila terassihortensiaa viedä talven läpi kellarissa. Nyt kaksi ovat vielä ikkunalaudalla terdellä ja kumpikin lykkää uusia alkuja. Kellarissamme on just oikea lämpötila, valotamme viisi tuntia päivässä ja ihan vähän kastelua. Näin kadotin intohimoni pelargonioiden talven ylitykseen, koska niistä tuli pienen pensaan kokoisia! Terassihortensiat eivät kykene moiseen suoritukseen.

Mietiskely on yhtä aliarvoitua kuin kiitollisuus: Marraskuussa voi harrastaa molempia. Kannattaa valita iso laiskanlinna ja miettiä kaikkia niitä asioita, joita kesällä ei ehdi. Sitä voi ilosta hämmästyä, mitä kaikkea hyvää elämässä onkaan. Positiivinen listaus on kuin marraskuun henkiset ledvalot. Marraskuussa jos ikinä on lupa sanoa kutsuihin 'ei kiitos', sillä pitää olla vuodessa edes yksi luolanainenkuukausi, jossa ei koko ajan tarvitse olla 'iskussa'.

"Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

- Kyllikki Villa -

"Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee."

Susan Fletcher Meriharakat

Vuodenajat siirtelevät ajatuksiamme, mutta aina niihin mahtuu tähtiä.

Leena Lumi

"Kyyhkyset kujersivat", Sara jatkoi. "Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai...ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena..."

Virginia Woolf Vuodet

Minne aamut menevät...

Vihreä aamu lankeaa alas puista,
puiden lehtien läpi.
linnut pudottavat laulunsa

Aamut putoavat, linnut, laulut,

sateet satavat:; pilvet, taivaan paimentolaiset

hajoavat tuuleen.

Vuodenajat kääntyvät, syksy

kulkee korjuuvaunuilla ohi

läpi hiljaisten laaksojen.

Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut.

- Eeva-Liisa Manner -

Niin vaihtuivat vuoden ajat (Tammi, 1964)

Kotilieden upea Suklaa-Kirsikka-Trifle ja vähän muutakin...

Kotieliesi 21 sai taas paineet päälle, vaikka olenkin enemmän ruoanlaittaja kuin leipoja. Toki olen myös hulluna kirsikoihin. Huomenna pullotamme vaniljaisen joulukirsikkaliköörimme, joka ei ole makea, vaan makoisa. Juttu on tutusti Katri Schöderin ja kuvaajana on ollut Kirsi-Marja Savola. Jutun nimi on Viimeinen silaus ja siinäpä on joulun jälkiruokia valittavaksi. Ajattelin kokeilla upeaa Suklaa-Kirsikka-Trifleä, vaikka aikaisempi Kotilieden Alaskakku ei onnistunut ollenkaan,

Tämä Baked Alaska jäätelökakku vaikka ei mennyt ihan kohdilleen, antoi ikimuistoiset naurut. Onneksi olimme hyvin ruokailtuja, sillä palasimme kaupungilta syömästä eli kyseessä välipäivät.

Vuoden 2018 välipäivä ja minä 'melkein' Alaskakakun tehneenä...

Meri tässä äitiä vähän avusti. Loppujen lopuksi kaikki muistamme tuon joulun vain hauskana. Kuinka hauskaa onkaan, kun toteutan suklaisen kirsikka-triflen. Onneksi vävy on todella hyvä korjailemaan, missä olen epäonnistunut. Tämäkin resepti on Kotiliedestä.

Yritän tehdä joka joulu jonkun uuden jutun joulupöytään. Anna -lehdestä poimin aikanaan Taina Salovaaran herkullisen alkupalan ja se oli menestys eli uusi alkuruoka Hedelmäinen Manchengo.salaatti:

En tiedä ketään, joka ei olisi tästä pitänyt. Kokeilkaa! On upeaa kantaa tämä joulupöytään ja vasta sen jälkeen avautuu keittiön noutopöytä. 

Ähkyyn ei kannta itseään syödä, sillä ainakin meillä joulu on päiviä ja viikkojakin joskus. Siihen auttaa vahva, vaniljainen kirsikkalikööri, joka ei ole makea. Tällä viikolla on pullotus ja kaksi ystävää on jo pyytänyt pullon, joten tottakai, jouluhan on hyvän mielen juhlaa.

Uskallan ennen isänpäivää jo olla henkisesti joulussa, sillä se on meille kuin viides vuodenaika ja mikä parasta nuoremmekin viipyvät Merin kotisaarella kunnon ajan. Reima hoitaa kaiken kalapöydän, minä valmistan vain kaksi purkillista Leenan valkosipuli, yrttisilakoita, joita ilman pöydästä puuttuu jotain ja samoin on merisiian laita. Sitä on jo tilattu vaan en kerro paljonko. Casper Julian saa kokea Välikaton Feetun touhuavan välikatolla ja sitähän me kaikki odotamme.

Mitä Kirsikka-Trifleen tulee, niin totean vain, että 'yrittänyttä ei laiteta! Resepti löytyy Ruokareseptit Leena Lumissa

Leena Lumi

Terveisiä Porista ja Luvialta

Ostin jokin aika sitten kukan, jota en tunnistanut. Tuntui vain kuin tutulta. No, sehän on ruusubegonia, joita oli lapsuudenkodissani. Vien yleensä äidille jonkun hänelle tuntemattoman ja olen kovasti iloinen, että hän on innostunut viirivehkasta, Siellä se kaunis voi

hyvin eikä ole huonosti meilläkään: Reima on saanut viirivehkasta pensaan kokoisen ja se on sisustuksellisesti aika tyyikäs. 

Huonevehkaa eli kallaa olemme vieneet äidille pääsiäisen keltaisessa värissa ja itselle tietty myös. Äiti on hyvä niin sisäkukissa kuin puutarhassa.

Nuo punaiset kukat ovat leimukukkia äidin äidiltä. Pensas takana on Amber Jubileum, joka vaihtaa väriä miten sattuu. Itsellänikin on sitä. Helppohoitonen ja takuulla huomataan.

Emme lähteneet nyt Merimestaan syömään, vaan sisareni oli laittanut pöytään makean kakun ja voileipäkakun. Sitä ennen ja jälkeen äiti ja vävy söivät leipää graavilla merisiialla. Onneksi sitä on tilattu Mäkisen kalakaupasta riittävästi jouluksi. 

Neljä sukupolvea Merimestassa. Isoisomummo ja äitimme,  Nana (minä), Meri (tyttäremme) ja Casper Julian, valonkantaja, pienen perheen suuri ilo.

Vuodet vierivät, joet virtaavat ja äiti kaikessa mukana kuin aina ennenkin. Sain äidiltä sukualbumin, josta nyt kuvaamme digille perheemme kuvia monilta vuosikymmeniltä. Äiti on vaikka ette usko, todellinen naurattaja oman perheen kesken. Merikin sanoo, että mummo osaa olla niin hauska. Sen toivomme jatkuvan ja säestämme parhaamme mukaan. Casper Julianissa taitaa olla jotain samaa...

Eilen illalla iski kova Pori -nostalgia. Olimme Porissa hotellissa, sillä äiti on täyttänyt vierasmakkarinsa aika täyteen kaikkea mahdollista. Lähdimme minun vihikoiratyylilläni etsimään yhtä 'snäkäriä' joita Porissa oli ennen tosi monta ja kaikissa oli myynnissä aito porilainen. Nyt ei ole vuosikymmeniin saatu sitä alkuperäistä, joten tahto oli kova. Sain pienen vinkin ja niinpä kohdistimme kävelymme Juhana herttuan kadulle. Siellä sitä sai. Huomasin, että sisätilakin oli ja kaikenikäisiä kävi siinä noutamassa monipuolisesta valikoimasta. Minun oli kuitenkin jo vilu, joten veimme herkkumme hotelliin ja jo ensi haukkauksesta vajosin vuosikymmenien taa. Hyvänen aika sentään. Ei tapahdu, että olisimme Porissa käymättä tässä herkuttelemassa, emme tosin jätä Merimestaakaan ja Ratsula on must.

Jos kuva näyttää oudolta, se johtuu siitä, että syön 'kannen' erikseen. Saan vahvat maut kuin enemmmin riittämämään. Herkkua oli. Muualla Suomessa tätä ei osata tehdä. Kokeiltu on!

Mikä päivä ja ilta. Likka voi lähteä Porist, mutta Pori ei lähre likast! Kiitos!

Leena Lumi

PS. 

Hömötiaisesta kirjoitellaan, että se on katoava laji. Syytä ei tiedetä. Meillä on onneksi niitä ollut varsin runsaasti. Ruokimme myös hömppää monipuolisesti. Suloinen lintu.

kuva Nea Siemann

Sinisen oven kutsu....

 Minun piti maalata Tikkkurilan Pionilla takkahuoneen puolipaneeli, mutta tuli pieni värierimielisyys. joten keskityin kahteen tilaamaani ulko-oveen. Molemmat yläkertaan. Olohuoneesta parvekkeelle tuli valkoinen, kun ennen oli ollut tummanruskea, Siinä iso ikkuna. Lyhyt matka kantaa suvella tarjoilua sinne.

Ulko-ovet valmistuvat Sysmässä, Päijänteen äärellä. Päijänne -ovilla on loistava valikoima ja erinomainen, toimitus. Koska asumme veden äärellä valitsimme ulko-oveksi Ulappa -oven. Ennen kuin ovien asennus alkoi, miehet saivat kuulla, että 30 vuotta vanha köynnöshortensia ei saa kärsiä ja sehän menee jo oven yläpuolella. Nyt vielä hetken lehdessä ja huhtikuulla taas aloittaa. Kaikki meni mitä parhaimmin. 

Pääoven lasi on himmennetty ja kun katsoin kuvaa tarkasti, huomasin, että siitä heijastuu yksi lehtomme puu. Sinisen sävy on todellisuudessa vielä esittelykuvaa ihanampi, joten olemme hyvin tyytyväisiä Päijänne -oviin. Jos laitamme alakertaankin uudet ulko-ovet, toimittajamme on sysmäläinen Päijänne -ovet.

Leena Lumi& Reima Nieminen

Kun kuulaat iltapäivät....

Kun kuulaat iltapäivät
Pudottelivat syksyllä
Rapistuneita minuutteja
Nyt, nyt, nyt
Ja lopulta kun puu
Oli aivan alaston
Pelkkää ääriviivaa -
Niin minun sanani, hellät huokaukseni
Varisivat sinun syliisi
Punaisina ja keltaisina lehtinä
Ja olin luonasi, yön sammalissa
Kun kaikki minuutit olivat menneet

- Kirsti Simonsuuri -

Rakkaus tuli kun lähdin maan ääriin (Tammi 2000)

Leena Kellosalo: taivaalta sataa mustia orvokkeja

 

Emilia asuu huojuvassa hirsitalossa 
joka on siirretty Pyynikin harjulle Terijoelta,

Suomen Rivieran juoksuhiekkarannoilta

piilipuun myriadeista varjoista

juurilonkeroiden puristuksesta

Hän toi Tampereelle varpaanväleissä 

höyryävän kuumaa moreenia ja

Viipurin evakkolapsen kolhitun elämän

Mansardikattoisen huvilan lasikuistin ikkunat helisevät

Kronstadtin pommituksista

ja unista joissa hän joka yö kahlaa

pitkin hiljaista maininkia kohti vastarantaa

sitä koskaan saavuttamatta

ja unista joissa

hän on valkoinen linnunpoikanen valkoisessa pesässä

ja taivaalta sataa mustia orvokkeja

                                             jotka leijuvat kuin

                                                      kondorin sulat vaahtoavaan mereen

terälehdet ovat ahmineet kaikki sateenkaaren värit

kaiken normeista poikkeavan tavan olla

onnellinen, kokonainen

Leena Kellosalon Taivaalta sataa mustia orvokkeja (ntamo 2025) on hänen neljäs runoteoksensa. Nyt en näe tulikärpäsiä eikä Leonardo saa siipiä kantaakseen nerudan hengitystä 

Seison Galwayn rantakivillä kuullakseni hyljenaisen nousevan merestä, mutta en kuule kotiloiden kalinaa hänen helmoissaan, ohitse kulkee nainen kantaen sanojensa verkkoa johon vangitsee  halulliset. Huudan naiselle, mutta hän ei halua olla etäinen ja täynnä surua 

Emilia kaipaa vain lapsuuden kesien rajantakaista ulappaa, dyynejä

pakenevia lintuparvia, märän hiekan pursuamista varpaiden välistä...

Pietarista ostettua vihreää uimapukua joka

huuhtoessa karkasi meren kitaan

kymmenmetrisen laiturin alle ja 

takertui kannatinpaalujen tummanvihreään, niljaiseen levään...

Leena Kellosalo kasvaa omaksi kielekseen, jonka ymmärrys ja useammat lukukerrat nuohoavat avoimeksi, likeiseksi. Proosarunoissa kokonaiset elämät liitävät yöperhosina houkutellen lukijaa likemmäs. Kuunsirpalesilmillään hän katsoo taivaalta tippuvia mustia orvokkeja, nainen veressään karjalaisuuden kesyttömyyttä ja draamaa, mutta on montaa

freelancernäyttelijä, FM, kirjallisuuskriitikko, kirjoittajakouluttaja ja palkittu äänikirjalukija, jota on käännetty myös espanjaksi. Hän on uniikki, jota yökiitäjät seuraavat,  taivaalta satavat mustat orvokit haluavat

Leenalta on ilmestynyt tätä ennen jo kolme runokokoelmaa; Leonardo sai siivet (2015), Hevosenpääsumussa (2018), ja Tulikärpäsiä Tammelan yllä (2021). Taivaalta sataa mustia orvokkeja on hänen neljäs runoteoksensa. Sitä luetaan kohta myös espanjaksi...

Emilia toi Pyynikin huvilaan

vuosien vaellukseltaan italiaa ja suomea puhuvan pojan

joka pureskeli kuusenkerkkiä

etsiskeli jättisimpukankuoria kallioiden poukamista,

mesiangervoja  Jalkasaaresta ja nokkosia Joselininniemeltä

Äidillä ja pojalla oli oma koodikieli....

Leena Kellosalo on oma kielensä. Ei ole toista. Samoin on hänen kirjojensa kansien kuvittajan kanssa: Juha Tammenpäätä ei ole toista. 

Pinjojen varjoissa hän käveli noviisi Antonion kanssa

he kuulivat kostean maan hengityksen

yölinnun mystisen balladin

joka tipahteli ruukun mustaan veteen

tämä kaikki tapahtui sarastuksen  pehmeällä kämmenellä

jonka valosuoniin eivät yltäneet kokelaiden siveyslupaukset

eivät täydenkuun  estrogeenimyrskyt

Leena Kellosalo saa minut hengittämään Baudelairea, Lauri Viitaa, kujertavia sepelkyyhkyjä, hänen runoissaan vaellan tähtien tomussa

Kynttiänpäivänä

ratamo kukkii nokista lunta

Nuori urkuri ostaa purkumiehiltä kirkon palossa vääntyneen kastemaljan

tupakka-askin hinnalla

liekeistä käpristynyt risti ja tapulin kellot

höyryävät  jäisessä maassa

Yö aukeaa kuin simpukka...

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Aleksis Kivi, torpan pojasta ensimmäiseksi suomen kielellä kirjoittavaksi ammattikirjailijaksi...

 Lokakuun kymmenentenä päivänä 1834 syntyi Nurmijärven Palojoen kylässä kyläräätäli Eerik Juhana Stenvallin ja hänen vaimonsa Annastiinan perheeseen neljäs poika, joka sai nimen Aleksis. Jo kahdeksanvuotiaana Aleksis runoili:

Minä neljäs veljistä
Synnyin juuri köyhäll vuodella
Isäni suuttui
Ja vähän muotokin muuttui
Sanoi poikia tulee kuin nallikoi,
Jumala noit' nyt hallikkoon -.

Aleksis Kivi (1834-1872) oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ammattikirjailija. Tämä on huomionarvoista ja tärkeää suomenmieliselle ja -kieliselle identiteetille. Ruotsi oli ylhäisön kieli ja vain rahvas puhui suomea, mutta monet kulttuurivaikuttajat Kiven jälkeen vaihtoivat suomen kieleen. Tällöin myös oman isäni isä muutti perheensä nimen Sten suomalaiseksi.

Kieli on vahva osa ihmisen identiteettiä. Kansan oma kieli vahvistaa sen yhteisöllisyyttä ja tuo sille omanarvontuntoa. Kieli on valtaa!  Suvella 2016 tapaamani suomalaiset juuret omaava Anna kertoi, miten meidän itäisen rajamme toisella puolella rangaistiin koulussa jo yhdestä suomenkielen sanasta. Kansan oma kieli pelottaa hallitsijoita ja maiden mahtavia ellei sillä ole hallinnon siunausta.

.Olen herkistynyt Kiven elämälle luettuani Markus Similän kirjan Pienet suuret suomalaiset. Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva 2009). Samaisesta kirjasta on myös yllä oleva Aleksis Kiven runo. Joka itsenäisyyspäivä luen Similän kirjaa ja kun luen miten Kiven koulutie katkesi nälkään, koen pakahduttavaa surumieltä. Aleksishan jäi kaksi kertaa luokalleen, mutta syynä eivät todellakaan olleet tyhmyys tai laiskuus vaan nälkä! Kaikesta huolimatta Aleksis kirjoitti ylioppilaaksi ja hänen pääteoksensa Seitsemän veljestä loi perustan suomenkieliselle taideproosalle, näytelmäkirjallisuudelle ja runoudelle. Hänestä tuli myös kansalliskirjailija, jonka syntymäpäivä 10.10. on suomalaisen kirjallisuuden päivä ja virallinen liputuspäivä.

Kirja, josta ammennan suomalaisten kirjailijoiden ja myös Aleksis Kiven elämästä on Haltiakuusen alla. Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain 2013). Tekijät Anne Helttunen, Annemari Saure ja kuvat Jari Suominen.

"Minua painaa hirveä ikävyys, mielensynkeys, se ehkä viimein perin hävittää minun sieluni."
Toinen

 
Kirjeessä Kaarlo Bergholmille loppuvuonna 1870.

Aleksis Kivi vietti viimeiset kuukautensa tässä mökissä Tuusulan Rantatien varrella. Hänen lapsuutensa lapsuus Palojoella oli suhteellisen hyvä ja Aleksis pääsikin opintielle. Kouluaika Helsingissä olikin jo tiukkaa ja Aleksis näki aika-ajoin nälkää ja terveys oli heikko. Kaikesta huolimatta ensimmäinen suomenkielinen romaani Seitsemän veljestä syntyi Charlotta Lönnqvistin Fanjunkarsissa, jossa Kivellä oli parhaat oltavat. Siellä syntyivät myös Nummisuutarit ja Kihlaus. Kiven valo kuitenkin sammui professori August Ahlqvistin ruotsinkieliseen lehteen 1870 laatimaan murska-arvosteluun Seitsemästä veljeksestä. Takana saattoi olla kaunaa, sillä vuonna 1860 Kivi voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kilpailussa palkinnon murhenäytelmällään Kullervo. Viisi vuotta myöhemmin Nummisuutarit sai alan auktoriteeteilta korkeimman mahdollisen tunnustuksen: valtion kaunokirjallisuuspalkinnon, 2 500 markkaa. Se oli paljon rahaa mutta sitäkin tärkeämpää lienee, että Kivi päihitti kilvassa Runebergin ja August Ahlqvistin (runoilija A. Oksasen) 

Kiven rusikoijana historiaan jäänyt suomen kielen ja kirjallisuuden professori Ahlqvist oli Suomettaressa kirjoittanut, ettei Kivellä ole asiaa "runouden pyhään yrttitarhaan, jossa kansan hengeliset hedelmät kasvavat ja jossa ulosvalitut tietäjät hellin käsin näiden kukkasia vaalivat".

Aleksis Kivi, surun poika, torpan poika, on kirkkain osoitus siitä, miten lahjakkuus lyö itsensä läpi ilman tukea, ilman sosiaalisia verkostoja ja vaikutusvaltaisia ystäviä. Kivi ei ollut ostettu harha, vaan puhdas lahjakkuus.

Kivi vietti elämänsä viimeiset kahdeksan kuukautta veljensä Albertin ja tämän vaimon Karoliinan perheessä. Väsynyt surun poika asusteli mökin takakammarissa ja pysytteli lopun aikaa omissa oloissaan kunnes nukkui pois joulukuun viimeisen päivän aamuyönä 1872 kuvan huoneessa. (LL Haltiakuusen alla kirjasta)

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

(Huom. meillä ovat  nuoret viihtyneet hauskoja päiviä. Aikatailu on ollut Casper Julian melkein 4-vee.. en halunnut avata konetta ollenkaan. Nyt aloin katsoa lokakuutani, joka on liian täynnä. Pyydän anteeksi, että postaus on myöhässä. Arvostan Aleksis Kiveä paljon. Parempi myöhään kuin ei ollankaan.)

Leena Lumi

Eilinen syyseuforia Kirsin Kukassa

Näin  upan callunakuvan ja ajattelin, että 'vielähän terassihortensiat kukkivat'. Nyt annoin periksi, sillä oli iso muovinen laakea kukkaruukku, jota jaksaa hyvin kantaa. Veimme ruukun Kirsille, joka pitää Kirsin kukkaa Säynätsalon keskustassa. Asumme molemmat täällä viimeisellä  eli Alvar Aallon huvilasaarella. Soitin Kirsille ja hän lupasi istuttaa ruukkuun vain mitä haluan eli valkoista, pinkkiä ja tummanpunaista, Meillä oli jo kova kiire ja niin lähdimme hoitamaan asioitamme cityyn. Lisäksi tietty söimme herkullisen lohiaterian  Olimme Kirsillä noin 10 minuuttia vaille viisi. Ruukku oli upeasti istutettu ja just makuuni. Kirsillä taitaa tuossa mennä lediäkin...

Kirsin kukka on vähän salaperäinen liike. Olen tehnyt siellä pienessä kaupassa eli putiikissa elämäni korttiostoksia, joten kun kello viisi ip kortteja oli aikaa hieman katsella, löysin ihastuttavat kuorikortit, joiden tekijäksi mainitaan SirkkaT. 

Kortin koko on tasan Fazerin sinisen suklaan kokoinen ja korttikuori on upea myös sisältä. Ja voihan sinne tuikata tuon Suomen suosikkisuklaan tai vaikka nuorelle Ikean lahjakortteja ja äidille....

Voi ihanuutta♥♥ Huomatkaa tuo nauha: Sen voi avata ja sulkea vaikka kuinka monasti, kunhan avaa ja sulkee hellästi. Tuli ihan mieleen 20 -luku, jonne olisin kuulunut henkisesti. Nytpä tiedämme mitä ehkä  kortin sisällä on: pieniä viestejä, ja on näytetty mihin kohtaan ainakin yhden tai pari voi liimata sisäkuvien häiriintymättä.

Villasukkia tarvitaan aina. Piipahdin muutama päivä aiemmin ja vedin tuosta omaa kokoani pinkit sukat. 7 veljestä lankaa ja niin hyvin tehdyt, En ollut uskoa, että vain 7 euroa! Veikkaanpa, että naru on taas tyhjä, Eräs Tuula niitä ihan ajankulukseen liikkeeseen tuo.

Tässä floristin käden jälkeä. Yleensä kuivatan nämä hyvin ja sitten sellaiseen ruusukoriin.

On kiva leikkiä : Mikä on sun suosikkikuvasi? Kaikki kukat ovat niin ihania, mutta ylläoleva maljakkoasetelma on ihan minua suosikkiväriyhdistelmiä myöten. Kokonaisuus pakahduttaa kauneudellaan.

Kirsin kukka toi mieleeni pienen suklaapuodin ja en tosiaankaan ole löytänyt vielä pikkukaupan kaikkia aarteita. Kahdessa tunnissa selvittäisin. Muistaisin, että murattia saa aina. Olen antanut muratin nyt kasvaa tämän kirjasto/toimistohuoneeni ikkunan peitoksia ihan muuten vaan. Nyt se kasvaa osin katossa ja on myös kiertynyt sydämenmuotoiseen led-valoon.Niin, Jyväskylässä on se Harjun Kirja ja paperi, pienen pieni kauppa täynnään kaikkea houkuttavaa. Kirsin nettisivut ovat täydelliset, joten googlaamalla löydät kaiken mitä liike tarjoaa ja näet hyviä kuvia. 

Kuvat ovat Kirsi Vähäjylkän paitsi villasukat, ballerina ja viulukotelo.

Ah, olen niin onnellinen, että sain ison ruukun just puuteripinkkiä, valkoista ja tummanpunaista callunaa. Kiitos Kirsi♥♥

Ai niin, annan vinkin, jonka juuri kuulin. Terassihortensian voi talvehdittaa kellarissa, jos sopiva viileys, kosteus ja muutama tunti valoa päivässä. Tein niin vuosikausia pelakuille ja niistä tuli pensaita. Olen maahankin istuttanut, mutta terassihortensia on kukkinut uudelleen vain pari kertaa. Aivan toista maata ovat te-te narskut. Se on toinen tarina...

Ihanaa viikonloppua kaikille♥♥

Leena Lumi