Katso! Täältä minä tulen! Nuppu-liituri huudahti ja irrottautui kuusen rungolta. Nuppu liiti metsässä leijan lailla kohti haapaa, missä Nupun äiti oli. Nuori liito-orava tarrautui rosoiseen haavanrunkoon pikkukätösillään.
Kylläpä sinä liidit hienosti, äiti kehui.
Minä olen tehnyt retkiä niin kauas, että voisin lähteä jo maailmalle, Nuppu sanoi tomerana.
Niin, sinä lähdet etsimään itsellesi oman metsän ja kodin, äiti nyyhkäisi.
Aika on kulunut nopeasti, vasta keväällä synnyit ja nyt olet jo noin iso.
Minun tulee ikävä sinua äiti, Nuppu huokasi ja katsoi äitiä, mutta reipastui sitten. Minä liidän vielä tänään matkoihini.
Kysy rohkeasti neuvoa muilta eläimiltä, joita tapaat, mutta varo viirupöllöä ja näätää, etteivät ne syö sinua!
Kyllä, äiti. Nyt näkemiin! Nuppu hihkaisi ja suuntasi suuret silmät sepposen selällään kohti elokuun tummuvaa iltaa.
Laila Nevakiven ja Titta Kuisman Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020) on niin suloinen sekä tietoisa teos, että melkein en sanotuksi saa! Nevakivi on kirjan kuvittaja ja Kuisma tarinan kertoja. Laila Nevakivi on palkittu lastenkuvittaja, joka tunnetaan luonto- ja satukuvistaan. Titta Kuisma on lastenkirjailija, tietokirjailija ja luontokasvattaja. Tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt mm.
Lapsen oma lintukirja sekä
Lapsen oma luontoretki.
Pidän monista lastenkirjoista, mutta tarina Nupun matkasta kohti omaa pesäpuuta ja elämää, aivan erityisesti koskettaa minua monestakin syystä. No, tietysti liito-oravat♥ Luettuani
Benjam Pöntisen Liiturin olin aivan myyty ja kuinka ollakaan hän on kirjan toinen asiantuntijakommentoija yhdessä Aulikki Laineen kanssa.
Pidän hyvin monista eläimistä paljon ja mm ruokimme oravista metsäkauriisiin lehdossamme villieläimiä. Jos minulta kysyttäisiin, mikä on kaikkein suloisin villieläin, taitaisin sanoa liito-orava, vaikka en ole sellaista ikinä luonnossa nähnyt.
Kirja on niin huikea liito-orava- ja metsätietopaketti, että satumainen tarina vakuuttaa aikuisenkin luontoharrastajan. Tärkeää on tietää liito-oravan olevan uhanalainen laji, mutta Nupun matkan myötä saamme tietää sellaistakin, mitä monet eivät ehkä ole tienneet. Kun meiltä jouduttiin kaatamaan lahovian takia lehdostamme ikivanha haapa, itkin. Onneksi vielä jäi yksi vanha haapa, mutta kaksin olisi ollut parempi. Jätin reippaan haavikon kasvamaan, mutta ennen kuin ne kelpaavat tikoille, lepakoille ja liiturelle, sinne on matkaa.
Jos liito-orava on minulle sydämenasia söpöilyssä, sitä on puissa haapa♥ Juuri se puu, jota monet kaatavat pois, koska sen norkot sotkevat keväällä niin isosti. Myönnän sen, mutta jos on vähänkään tilaa, laittakaa edes yksi haapa jonnekin nurkkaan kasvamaan! Tämän minä tiesinkin jo, mutta nyt kaikille:
Haapa on liito-oravien ja satojen muiden eliölajien lempipaikka. Ne elävät ja lisääntyvät haapapuussa sekä saavat siitä ravintoa. Haapa onkin luonnon monimuotoisuuden kannalta Suomen tärkein puulaji.
Olemme hyvin liki seuranneet miten ensin puuta asuttavat tikat vuosi vuoden jälkeen ja voivat muutkin linnut tikan jättäessä puun sinne tehdä pesänsä. Sitten voivat saapua lepakot, vaikka meillä on kyllä rakennettu oikein lepakkojen asuntola, jonka rakennusmalli on kirjassa sivulla 63, jossa esitellään myös muiden lentävien eläinten asumuksia. Ja jos tuurissaan on, sitten saapuvat liito-oravat! Sitä emme ole saaneet ainakaan vielä kokea...
Matkallaan kohti omaa pesäpuuta, Nuppu kohtaa liiturimetsän eliöitä, joita mm. haapaperhonen, harmaapäätikkka, kevätlinnunherne, metsäkerrossammal, käenkaali, harmaaleppä, pikkusieppo...Nuppu kohtaa hyvin erilaisia metsiä ja niiden luontaista eliöstöä. Männikössä kukkuu käki ja kasvaa puolukka. Sekametsässä on sekä havupuita että lehtipuita ja sieltä poimimme mustikat, näemme suloisen punarinnan ja komean ukkoetenan, mutta myös äidin mainitseman viirupöllön.
Nupun matkassa olemme nyt menossa kohti lehtoa, jota Suomen metsäalasta on vain yksi prosentti! Siellä virtaa vesi, kukkivat sini- ja valkovuokot sekä kielot ja talvikit. Pensaista siellä viihtyvät ainakin meillä lehtokuusamat, etelämpänä maassamme pähkinäpensaat. Kotkansiipi on suurin Suomessa kasvava saniainen ja se onkin suuri! Lehdossa laulavat satakieli ja sirittäjä, mutta meillä myös vahva populaatio mustarastaita, hämärän hetkien laulaja. Se mikä tekee lehdosta lehdon on tietysti sen erityisen rehevä maaperä, josta nousevat ylös korkeuksiin suuret metsälehmukset. Meillä niiden korkeus on yli kolmekymmentä metriä ja ikä on noin 150 vuotta! Mustakerttustakin voi kuulla lehdossa...
Nupun matkatarinasta voimme lukea, mitä varten me tarvitsemme metsiä, miksi ne ovat meille välttämättömiä! Astakin löytyy makoilemasta sammaleella ja saa samalla iholleen hyviä pöpöjä.
Nuppu tekee elämänsä pisimmän liidon ja lentää haavankoloon lepäämään päiväksi. Illalla kun sen on aika lähteä, se kuulee rapinaa ja:
Petomainen käpälä kurkotti sisään hämärään koloon.
Taidat olla siellä, minun iltapalani! Näpä-näätä murahti.
Nuppu vetäytyi alas kolon pohjalle, niin liki puuta kuin vain pystyi ja oli aivan hiljaa.
Näpä-näädän käsi haroi ilmaa. Onneksi se ei yltänyt liito-oravaan. Siitä huolimatta Nuppua pelotti kauheasti.
Ulkoa kiiri lasten iloisia ääniä. Sitten kuului koiran haukahdus! Asta ja Joonas kävelivät tietä pitkin liito-oravapuun läheltä ja juttelivat keskenään. Jake-koira oli mukana.
Vuh vuh, Jake haukahti uudelleen ja pysähtyi tienreunaan.
Näpä-näätä häiriintyi ohi kulkevasta seurueesta. Höh, se tuhahti ja veti tassunsa pois kolosta. Pian se hypähti haavasta toiseen puuhun ja katosi metsään.
Lapsen oma metsäkirja on metsätietoteos, siinä missä Nupun tarinakin. Yhdellä aukeamalla esitellään metsän isoja ja pieniä eläimiä kuten vaikkapa metsäkauris, jollaisia meilläkin käy ja löytyipä suvella päivällä nukkumastakin lehdostamme. Meillä on rauhaisaa, sillä on luontopiha, jossa eläimiä ei häiritä. Vinkki: Lukekaa
Riku Cajanderin kirja
Luontopiha! Kirjan uudistetusta painoksesta löydätte tietoa
täältä Kauriskuva antaa osviittaa seuraavasta sivusta, jossa esitellään eri eläinten jätöksiä eli kakkoja.
Liito-oravan kakka on kuin riisinjyviä puun juurella ja usein niitä löytyy juuri haapojen tai kuusten alta. Kannattaa muistaa, että kuusi viihtyy lehdossa. Mäyrät kakkivat pökäleen pökäleen päälle eli niillä on tavallaan huussi!
Nuppu on vähän onneton, sillä se ei näe muuta kuin nuorta metsää. Mutta kun hätä on suurin on apu usein lähellä. Liituria lähestyy iso siniritariyökkönen, yökeiju, joka oli valmis kertomaan Nupulle, mistä tämä löytäisi vanhaa metsää. Iloisena Nuppu lähti matkaan!
Yökköset♥ Oletteko huomanneet miten kauniita ovat yökköset!
Onni-haapa parhaillaan heräili päivään aamuhämärissä. Yllättäen se näki suuren odotuksensa täyttymyksen: Sitä kohti liiteli liito-orava! Nuppu kurkisti tikankoloon ja totesi paikan mitä parhaimmaksi hänen omaksi kodikseen. Haltioissaan Onni toivotteli Nuppua kovasti tervetulleeksi. Ruskaisen syksyn, talviruoan keruun ja hiljenevän lumen maisemassa voimme pohtia vaikka puiden ikää:
Olen nähnyt komeimmat metsät ikinä aivan muualla kuin Suomessa. Tarkoitan sellaisia metsiä, joita ei pidetä puupeltoina vaan niissä kasvavat elinvoimaiset ikivanhat puut. Sellaisessa metsässä on taikaa ja voimaa, jota se tarjoaa eläimille ja kaikelle eliöstölle. Meillä vanha puu katsotaan liian usein riskiksi vaikka asiantuntija kuinka vakuuttaisi sen olevan terve ja turvallinen. Jos jossain on säilynyt yksittäinen vanha tammi, sitä kiiruhdetaan katsomaan kuin suurta ihmettä, vaikka se ihme voisi olla omalla kotipihalla! Suomen vanhin puu on mänty. Sen ikä on lähes 800 vuotta. Iäkästä mäntyä kutsutaan kilpikaarnapuuksi! Tammet voivat kasvaa vaikka tuhatvuotiaiksi, mutta niitä olen kohdannut muualla kuin Suomessa.
Vanha metsä on luonnon syli, jossa sielu ja mieli rauhoittuvat! Vanha metsä on maailman parasta stressilääkettä. Jos on syystä tai toisesta kaadattamassa vanhaa puuta, kannattaa miettiä, miten kauan on vienyt puun tulla kokoonsa ja ikäänsä.
Lapsen oma metsäkirja on mielestäni mitä parhainta luontokylpyä eli lapsi oppii arvostamaan puuta sillään, sen kauneutta, suojaa, ruskalehtiä, kevään uusia vihreitä lehtiä, sen rungon lämpöä, sitä virtausta, jossa virtaa itse Äiti Maa! Ja entäs sitten tammenterhot ja erilaiset kävyt, joista vaikkapa lehtikuusen hurmaavat rennot oksat käpyineen ovat meillä vuodesta toiseen ilahduttaneet joulukoristeina. Ja mitäs sanotte tilhien tiukukelloista kun ne saapuvat pihlajanmarjoja syömään: Sitä konserttia kaipaa aina vain.
Kuten huomaatte, olen yhden intohimoni äärellä ja tämä kirja on tilaisuus opettaa lapsi Nupun seikkailun myötä arvostamaan ja rakastamaan luontoa sitä häiritsemättä ja vahingoittamatta!
Oih, yllättäen on saapunut kevät! Jotain ihanaa on tapahtunut laulavat lintuset kilvan ja kaikkialta putkahtelee eläinvauvoja. Ilmassa tuoksuu näsiä, lehdolle tyypillinen kaunis, mutta myrkyllinen kasvi. Purokin laulaa kilvan lintujen kanssa ja Onni-haapa hihkuu:
Meille tuli kaksi vauvaa!
Tyttö saa nimekseen Liina ja pojasta tulee Elmeri, Nuppu hymyili onnellisena.
Nuppu katosi takaisin kolon suojiin ja ryhtyi imettämään pikkuisiaan, joiden silmät olivat vielä ummessa. Nuppu pääsisi näkemään poikastensa kauniit nappisilmät vasta kolmen viikon päästä, jolloin ne avautuisivat.
No siinäpä odotettavaa, sillä onko mitään yhtä ihmeellistä kuin liiturin silmät. Liiturin suuret, pyöreät silmät, joista heijastuu koko ihmeellinen luonto hellästi ihmeteltäväksi. Mitä enemmän kannamme luonnostamme vastuuta sitä vahingoittamatta, sitä suurempi ilo elää kiinni luonnossa, olla itse osa luonnon kaikkeutta♥ Kiitos matkasta Nuppu♥
*****
Lastenkirjat Leena Lumissa
