torstai 21. tammikuuta 2021

Joskus pienikin asia voi pysäyttää...

Joskus pienikin asia voi pysäyttää vaikka kaupungilla. Olin rientämässä kampaajalta lounaalle eli minua odotettiin jo. Nähdessäni juuri nämä Muotikuun oviin laitetut ledit pysähdyin katsomaan niitä ja samalla etsin jo puhelinta laukusta kuvatakseni ne. Sitä ennen ihailin niitä joka suunnasta, vaikka menosuunnassani näytti olevan paljon suurempia valoteoksia. Siis edelleen pidän kovasti juuri kävelykadun valaistusta pilvikirsikoista ja yleensä koko kaupungista. Jyväskylä on kaunis kaupunki, jota kutsunkin Suomen Salzburgiksi. Kuvasin muutamia ja jatkoin matkaa hyvillä mielin. Katsoin vielä taakseni ja edelleen juuri nuo ledit näyttivät niin ilahduttavilta. Hymyilin vastaantulijoille...

Olen niin samaa mieltä Susan Fletcherin Meriharakoissa olleen ajatuksen kanssa, että

"Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee."

Joulun viikoissa on oma taikansa, mutta niiden jälkeen alkaa aika ajatella, pohtia ja elää murrosta. Minulle tämä ilmeni nyt niin, että aloitin kirjan toisensa jälkeen ja kaksi sytytti. Ei, väärin sanottu! Pitää olla: yritin lukea ainakin viittä kirjaa ja millekään niistä ei ollut oikea ajankohta minua ajatellen. Miten paljon voikaan merkitä lukuajankohta. Oikea mielentila teokselle. Jäin nimittäin kirjaan, jota olin yrittänyt jo aikaisemmin, mutta silloin ei ollut sen aika. Olin vähän järkyttynytkin, sillä ko. kirjailijan eräs toinen kirja jäi minuun heti. Laitoin teoksen hämmentyneenä syrjään ja nyt menen sen kanssa iltaisin sänkyyn. Luen hitaasti ja nauttien. Niin pitäisi lukea aina. Mikään ei häiritse näissä hämärissä päivissä, nopeasti putoavissa lukuilloissa. Vain minä, kirja ja ehkä vielä suklaatakin ja ikkunan takana pimeä, jota lumi valaisee. Ilta yöeläimineen.


Vuodesta 2014 olen kantanut kukkarossani kuvaa Maria Wiikin (1853-1928) maalauksesta Ullakkokamarissa, 1889. Kuva on nyt jo melkein puhki, hyvin ruttuinen, mutta aina vaan saan tästä jotakin...,mutta kukkarosta se saa jo lähteä. Kuvan löydän täältä 

Mikä Wiikin työssä pysäyttää paitsi värien harmonia? Naisen rauha ja kyky keskittyä yhteen asiaan ja pysyä siinä. Sellaista tämä levoton sielu on aina kaivannut. Nyt taidan olla melkein siinä tilassa kun jään kirjani kanssa viettämään iltaa. Ja ne muut kirjat, nekin odottavat omaa aikaansa. Kaikella on aikansa.

Torstaina hämärän putoomisen hetkellä...kaikille toivoa♥

Leena Lumi

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Anna Jansson: Katoavat jäljet /Dotter saknad

 

Harvoin jos melkein koskaan tapahtuu niin onnistuneita jälleen kohtaamisia kuin itselleni tapahtui viimeksi lukemani tarinan kohdalla. Olin jostain syystä jättänyt ’kirjailijani’ syrjään ja nyt kun tartuin hänen uusimpansa saan kauhun väreitä ajatuksesta, että tämä tiivisverkkoinen juonikauhukudelma olisi jäänyt minulta lukematta. Entinen suosikkini on vain parantanut tahtia ja pitää juonen monimutkaisuudesta huolimatta tempon niin mukana pysyttävänä, että lukija ei ärsyynny. Tutkiva rikospoliisi on heikoilla jäillä, sillä yksi uhreista on omista polttareistaan kadonnut Vera, hänen ja Ellan tytär…

Anna Janssonin trilleri Katoavat jäljet (Dotter saknad, Gummerus 2021, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom), joka ilmestyy viikolla viisi, aloittaa rikoskomisario Kristoffer Barkista kertovan uuden suosikkisarjan, jossa Bark on etsinyt tytärtään Veraa jo vuosia. Tapaus on suljettu, koska Veran uskotaan hukkuneen, mutta Kristoffer ei usko tähän teoriaan. Hänelle viisi vuotta sitten kadonnut Vera elää. Bark saa uuden mahdollisuuden, kun hänet siirretään tutkimaan ratkaisemattomia tapauksia. Hän aloittaa tutkimalla kolme vuotta sitten kadonneen sairaanhoitajan katoamista. Börje oli aikanaan tutkinut Camilla Hörlinin tapausta ja päätellyt sen olleen itsemurha. Näin tapaus saatiin edes jollain tavalla valmiiksi. Kristofferia suututti ja hän päätti aloittaa kaiken alusta. Isänä häntä kadutti kovasti, että oli juuri ennen Veran katoamista kovin sanoin moittinut tätä menemästä avioliittoon vain parikymppisenä, vaikka tytär kuinka oli hulluna Rasmukseen. Vera oli käyttäytynyt polttareissaan oudosti ja oli lähtenyt yllättäen veneelle, vaikka oli nauttinut alkoholia. Ystävä Matilda yritti estää, mutta kun ei voinut niin…

Kristofferilla oli ongelmia riittävästi, sillä Veran äiti sekosi täysin tyttären kadottua ja sortui monenlaisiin aineisiin ja löytyi milloin mistäkin. He olivat eronneet, mutta Kristoffer oli päättänyt kantaa vastuuta, kunnes Veran kohtalo selviäsi. Hänellä on omakin pimeytensä, jonka johdosta hänelle määrätään lukuisia terapiakäyntejä.

Lopulta asian huomion herättäjäksi nousi Denise, joka oli menossa avioliittoon Albertin kanssa. Denisen sisällä soivat kuitenkin varoituskellot, että kontrollifriikki Albert olisi hänelle vaaraksi. Toistaiseksi Denise asui labradorinnoutaja Saban kanssa Hedda-tädiltä perityssä mökissä Hampetorpin rannalla. Heitä sisaruksia oli ollut enemmän, mutta koska testamenttia ei löytynyt, Denise sai mökin yksin. Hänen välinsä isosiskoon Isabelliin olivat viileät.

Kristofferin ja hänen tiiminsä huomattavin sykäys tapahtui, kun selvisi, että Deniseäkin uhkaillaan ja samalla kaikki havaitsivat nuorten naisten muistuttavan toisiaan muutenkin kuin iältään ja vaaleilta hiuksiltaan. Tämän jälkeen lukija pudottautuu tutkintaan, joka on kaikkea muuta kuin poliisioperatiivista toimintaa. Mennään tunteet edellä, tekniikka ohella ja paine on valtava. Silti lukija ei voi olla pelkäämisen ja kauhun keskelläkään naurahtamatta kun eräs Ingrid, poliisilaitoksen siviilihenkilö, osoitti oikeita suuntia, teki uskomattomia avauksia, joista oli helppo jatkaa.

Trilleri, joka on yksi parhaimmista lukemistani pitkiin, pitkiin aikoihin. Anna Jansson pyyhkii taidokkaasti tarinallaan monet muut jättäen rantahiekkaan jäljet, joita seuraava aalto ei pyyhi pois!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

torstai 14. tammikuuta 2021

Pakkanen narskuu, soi...


Pakkanen narskuu, soi
ulkona askelten alla,
silmäsi kevään toi
silmiini uppoutumalla.
Palan jo! kuiskaa suus
vapaana suudelmista.
Muuta et ehdikään,
huuleni sanas jo vei,
kevääni punerva puu,
rikas maan antimista,
keskellä lumen ja jään
tuoksuva toukokuu.

- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956)
kuva P. Koivuranta

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Emma Rous: Täydelliset vieraat

Vanhat suvut ja vanhat talot kantavat salaisuuksia, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa, mutta he voivat yrittää niihin väkisin tunkeutua...tuhoisin seurauksin. Muiden katseilta suojassa eristyjät viettävät omaa elämäänsä sukupolvesta toiseen kenenkään tietämättä, miten onnettomia tai onnellisia ovat perhesalaisuuksiin sidotut ja myös ne suvun jäsenet, jotka ovat tapahtumissa olleet mukana. Ei ole tavatonta, että vintin yläkerrassa rukki alkaa pyörähtää, ovet natisevat, askelia... Raven Hall Itä-Englannissa hengittää monien erimielisten tahtiin, mutta yksi on varmaa: Eräs rakastaa taloa liikaa. Siitä lankeaa tapahtumien varjo, jota tuhatkaunojen suloisuuskaan ei voi peittää.

Emma Rousin Täydelliset vieraat (Perfect Guests, Minerva 2021, suomennos Maikki Soro) vetää hyvin vertoja Rousin maailmanmaineeseen nousseelle Au Pairille. Kirjoissa on paljon samaa, mutta nyt suvi- ja talvisyntyisten kaksosten tilalla on juonittelu vailla vertaa. Viherluumujen sijasta maistamme erään henkilön despotismia saamatta sitä kuitenkaan mitenkään selvitettyä ennen finaalia. Yritin kaikkeni, sillä muistin miten luin aikanaan Agatha Christietä ja yritin löytää sen pienen paljastavan vinkin, yhden henkäyksen tai hiuksen...Ei onnistunut!

Tässäkin kuten Au Pairissa on kaksi aikakerrosta eli liikumme alusta alkaen joko Bethin kertomuksessa alkaen heinäkuulta 1988, jolloin hänet adoptoidaan Raven Halliin yksinäisen Nina -tyttären seuraksi. Toista aikaa, nykyisyyttä, kuljettaa mysteerijuhlien vetäjäksi palkattu näyttelijä Sadie Langton tammikuusta 2019. Eikä tässä vielä kaikki, sillä joukossa on salattu henkilö, joka paljastuu vasta jossain tarinan keskellä. Hänen mielensä on kerrottu kursiivilla.

Tapahtumat saavat alkunsa seitsemän ihmiset saatua kutsun : "Tervetuloa pelaamaan Mysteeripeliä Raven Hallin kartanoon." Jokainen saa myös tietää nimensä pelissä. kun se vihdoin käynnistyy.

Sadie esittele mm. professori Owl, Lamb, Nightingale, eversti Otter...

"No, oletko tullut kaukaakin?" Sadie kysyy täyttääkseen kiusallisen hiljaisuuden. Hieman härski Everett Owl tunkee väliin ja alkaa selittää miten hyvin hän tulekaan toimeen Mousen eli Hiiren kanssa. Nuoren naisen katse tihkuu inhotusta. Sadie alkaa katua nimivalintojaan. Samppanjaa tarjoillaan ja illallisella viinejä. Kutsuvieraiden onkin tarkoitus rentoutua vastaamaan rehellisesti vaikeisiinkin kysymyksiin ja yrittää arvata kuka lopulta murhasi ja kenet. Illan aikana todellakin joku saattoi kadota vai katosiko? Menikö ehkä vain laiturille savukkeelle?

Kurjenmiekat kahisevat 'Kursiivin' rantakävelyllä Raven Hallissa. Hetkeksi hänen ahdistuksensa helpottuu. Silti suuta kuivaa kostonjano.

Kun Beth on adoptoitu Ninalle siskoksi, on aivan selvä sääntö, että kylälle he eivät saa mennä. Ei edes kouluun. Tytöt ystävystyvät aidosti ja Markus -isä tuo heille työmatkalta tuliaisina amulettirannekorut. Kummallekin täysin samanlaiset. Leonora on onnessaan, sillä näin sen pitää mennä. Jokainen kuitenkin aavistaa, että hän kulkee ajoittain varjoissa, joihin muilla ei ole asiaa. 

Emma Rous kuljettaa kartanoromaaniaan  raikkaasti ja uudistavasti tuottamatta kuitenkaan pettymystä Jalna-sarjan lukijoille tai heille, jotka rakastuivat Kate Mortonin kirjaan Paluu Rivertoniin. Ellet usko vanhan talon voimaan ja henkeen,  vakuutan, että se on olemassa. Olimme kerran hyvin vanhassa ystäväni sukutalossa vintillä, jossa vielä ikiaikaiset huonekalut vain kuin väkeään odottamassa. Pöly siivilöityi hämärissä huoneissa. Sitten se kuului: Rukkia käytti joku, kylmä viima hipaisi meitä emmekä uskaltaneet enää mennä sinne viimeiseen huoneeseen..., sillä selvästi joku esiäideistä oli aloittanut kehruun.

Kartanoromaanit eivät ole ikinä poissa meistä. Ne ovat osa rinnakkaista todellisuuttamme. Eilisen nykyisyyttä rinnan nykyisyytemme kanssa.

Täydelliset vieraat kehrää usvaa vaarallisesta pakkomielteestä ja kateudesta kehrääjän tahtomattaan kehrätessä loimiin mukaan ripauksen heltymystä Raven Hallin nimiin.

Rannalla kahisee. Kaksi tyttöä vaeltaa vesirajassa käsi kädessä, Beth ja Nina, kummallakin ranteessaan samanlaiset amulettirannekorut. Kurjenmiekka. Merihanhi. Rytikerttunen.

torstai 7. tammikuuta 2021

Tätä joulua en unohda!

Tätä joulua en unohda! Meidät oli kutsuttu Merin ja Samin jouluun Lohjalle, jonne olisimme lähteneet vasta tapanina. Sitten alkoi tapahtua. Aattona vielä skoolasimme virtuaalisesti yhdessä, mutta seuraavana päivänä sairastui yksi (ei koronaa!), sitten toinen (ei koronaa!) ja kaiken huipuksi sydämenvaltaajamme eli Dina, joka vietiin hätänä päivystykseen ja on nyt leikattu jo ja vähän liiankin pirteä. En mene yksityiskohtiin, mutta kyllä tuli melankolinen olo. Nyt kun minäkin olisin voinut ja miten kauniiksi Meri oli heidän joulukotinsa laittanut. Äsken sovimme, että jos seuraavat kaksi viikkoa eivät kaada mitään ikävää niskaamme, me lähdemme heille joulunviettoon ja muutamia lahjakasseja tuossa odottaakin ja vähän muutakin...Meri tämän keksi: Hän aina kohottaa minua. Hän tietää, että olen Mama Christmas ylitse kaiken

Siis jos elämä nyt soisi...Heillä ei enää silloin kuusta, mutta me pidämme viikon nuutin yli. Roikun aina joulussa viimeisillä voimillani, en voi päästää irti, en. Mikä vuodenaikajuhla on kuin joulu, suorastaan viides vuodenaika, se rakkain


❤

❤
 Satavuotias talokaunotar Lohjalla, ehkä vielä tulemme...

Rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

tiistai 5. tammikuuta 2021

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin ...



Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään,
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...


Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?


Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä 
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.


- Anna Ahmatova -
suomennos Marja-Leena Mikkola
Anna Ahmatova Fontankan talossa
kuva Anne Hämäläinen

tiistai 29. joulukuuta 2020

Toivotan kaikille lukijoilleni antoisaa vuotta 2021 ja kiitän kuluneesta vuodesta!

Kiitän kaikkia jo nyt kuluneesta vuodesta, johon on liittynyt monenlaista koronasta ihaniin yllätyksiin. Ja kesähän oli kuin melkein normaali eli päästiin perheidemme kanssa tapaamaan. Lohjanjärven ihanuuskin tuli koettua, se sukeltelu siellä pitkin poikin hyvää pohjaa ja Päijännettä kirkkaampaa vettä. Toki meri on aina meri....Vuosi on kuitenkin ottanut hintansa ja aion pitää muutaman viikon loman somesta. Hitaasti luen nyt jo ensi vuotta, mutta teen muutakin eli pientä reissua ja sellaista. Välipäivät ovat vasta menossa, mutta nyt on sopiva aika tehdä inventaari ja kiittää teitä!

Anne piipahti joulukahvilla ja pidimme turvavälit. Hän toi tullessaan mm. joulunpunaisen Kalevantulen kynttilän, johon ihastuin ihan sataa. Onneksi sitä oli vielä myynnissä Sokoksella sesonkiajan myymälässä  joten noudimme muutaman. Juuri oikea väri jouluun, tämä tai sitten valkoinen, joita on ollut tähän asti.


Tässä kuvassa tuo valkoinen kynttilä näyttää hyvin, miten ihanasti valo tulee läpi. Tuossa menossa edellisvuoden välipäivät, jolloin nuoret viihtyivät luonamme viikon. Oli 29.12. eli kuopuksemme syntymäpäivä kuten tänäänkin♥

Onnea, onnea Meri♥ toivottavat mami&papi

Koska Meri vietti ensimmäistä jouluaan vaaleanpunaisessa puutalossaan armaansa kanssa, leikimme, että  tämä tonttu on aina Meri keinumassa!

Anna Ahmatova -faneille on tämä kuva sekä

tämä nopea otos eräältä illalta somessa, jossa näkyy miten luen Anneli Heliön suomennosta kaikista Ahmatovan runoista. Nyt on menossa jo toinen kierros kirjaa Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966. 

Ja tässä mitä on Heliöltä tulossa! Päivämäärä ei ole tiedossani. Hyvää kannattaa odottaa.

Tämän vuoden kirjallinen ilahdutus: Minun blogini mainittu ihailemani Oatesin kirjan liepeessä. Kyseessä Elämäni rottana, jolle tietenkin vahva suositus♥

Jossain on joulu aina♥ Kuva lokakuulta 2015.

Kummikoiruudeltamme tuli tällainen yllätys joulukuuseemme♥ Kiitos Luna&Kirsi♥

Joulukuusemme näkyy makkariimme. Sen kauniisiin valoihin on kiva herätä ja sitten taas nukahtaa. Meillä tuoksuu mustaviinimarjapensaan lehdiltä, sillä kuusi on valkokuusi, joka tähän asti on kestänyt neulasia tiputtamatta nuutista vielä viikon. Varmaan maailman tärähtänein kuva...,mutta sängystä herättyä otettu.

Joulu on meillä montaa, myös mm. hääpäivämme. 

Tässä aattona samppanjaa Villeroy&Bochin laseista kera Ratian Saunatontun ja Reiman rakentaman kiviseinän, joka on ainoa kodissamme valaistu taideteos! Lasit nostettiin korallihääpäivälle♥


Minusta pöllöt ovat kiehtovia, mutta rakastuneita pöllöjä on mahdoton vastustaa <3 Mukit Wrendale.


Vaaleanpunainen amaryllis kävi vähän ulkoilemassa.

Sypressi talviruukussaan ja vuodenaikavaloissaan. Yritämme keväällä istuttaa puutarhaan...Kuten huomaatte, luntakin on saatu, mutta ei mitään verrattuna

tähän! Tosin talvihan vasta on tulossa ja näillä leveyksillä se on yleensä vielä ollut kunnon talvi.


Tällaisiin lumipolkuihin oli täällä ihan tavallista sukeltaa lenkille koiruuden kanssa....Tästä on joulukorttikuvakin, jossa Meri ja Olga polulla.

Lukijaltani Sannalta sain hurmaavan tuoksupussin ja sen mukana sitaatin, joka liittyy Tori Amosiin jollakin tavalla: "Oh, flower beyond compare/  bloom in our hearts midwinter/ Restore the springtime here." Kiitos Sanna♥

Sisareltani sain ihan toivomuksesta Wrendalen Winter Mice mukin. Kiitos Merja♥

Tämä rosmariinia kantava muki oli ainoa tärähtämätön kuva uudesta mukista.(Tämä on alkanut kasvaa, vaikka tökkäsin tuohon mukiin vain kuvatakseni ja se unohtui poistaa tapahtumien virrassa...)

Muistetaan pihan pikkuisia ruokinnalla, jota ilman moni niistä menehtyy. 

Esimerkiksi metsäkauriin sorkat eivät kestä rikkoa routaista maata kuten valkohäntäpeuran. Tämä pienokainen saattaa olla juuri se, joka reippaana äsken saapui jyvä- ja omena-apajalleen.

Vielä tämän blogin kirjoittaja jouluna 2018 elämänsä ensimmäisessä ja toistaiseksi viimeisessä selfiessään. Nyt hyggeillään...


Kiitos kuluneesta vuodesta ja kaikkea hyvää ja toivottua teille vuodelle 2021♥ Tähtisädetikkuja ja rakkaita ihmisiä ympärille♥

Olen ajoissa, mutta tunsin, että kaksitoista kiihkeää blogivuotta ottaa nyt veronsa... On aika somettaa ja aika tehdä muuta. On aika.

♥:rakkaudella Leena Lumi

Historia un de Amor

Straight for the Heart

urpiaiskuva Pekka Mäkinen

lintulaudat kuva Ilona Pietiläinen

PS. Olemme runsaassa lumessa♥ 


Vuoden 2021 aamulyhty. Oraville saksanpähkinöitä....


Vuoden 2021 ensimmäinen orava aamuhämärissä saksanpähkinöillä.


Hauska Plantagen muisto viime vuodelta.


Let it snow, let it snow...

torstai 24. joulukuuta 2020

Joulu on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden...

Joulu on kuusenneulasten ja
sammuvien kynttilöiden tuoksua
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää
rakkautta,
ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat
enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka luetaan ja unohdetaan.


Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

- Mika Waltari -
kuva Talven taikaa, Ilona Pietiläinen

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulu jälleen meidän kaikkien!

Kohta joulu saapuu luoksemme. Saapuu luokse rikkaan ja köyhän, luokse maahanmuuttajan ja luokse alkuasukkaan. Se saapuu luokse pikkukauriiden, joiden jäljet puutarhamme lumessa. Se saapuu kolossaan nukkuvalle ketulle ja supikoiralle. Se saapuu luokse lapsen, joka saa kaiken mitä on toivonut kuin luokse lapsen, jolle joulu ei ole koskaan tuonut mitään, mistä kertoa koulussa joululoman jälkeen. Joulu saapuu luokse vanhan ja väsyneen, kuin myös oravanpyörässä loputtomasti kilpavarustelussa pinkovan suorittajan. Joulu saapuu luokse kuolevan ja syntyvän. Se saapuu luokse hänen, joka on juuri menettänyt rakkaansa eikä näe valoa. Se ei tarvitse kystä kyllin, sillä sille riittää matalakin porstua ja riisipuuro. Se saapuu navetoille ja henkii joulun henkeään lempeiden lehmien sieluun. Se puhaltaa hellästi hevosen kanssa samaa hengitystä. Se rapsuttaa possuja ja suukottaa hevosen samettia. Matkallaan se murustelee siemeniä lintujen syödä ja osalle pääsevät lumiset hiiretkin.

Lapset juolu huomaa aivan erityisesti. Se tulee luokse tulitikkutytön, joka seisoo megamarketin välikössä hiukset ja vaatteet likaisina, katseessa osattomuus. Pieni tyttö silmissään kysymys:"Tätäkö on elämä ja tältäkö tuntuu se, kun joulu tulee?"

Lasten eriarvoisuus maassamme on tosi. Siinä, missä toinen lapsi näplää älypuhelintaan ja kantaa laukussaan IPadia sekä kertoo Lapin tai etelän joulustaan, toinen vaikenee, sillä hänellä ei ole mitään kerrottavaa, ei mitään hämmästyttävää näytettävää. Aikuisten varustelukilpailu on heittänyt jo osan lapsistakin elämän ulkokehälle, jossa vain välittäminen ja puuttuminen voi pysäyttää putoamisen.

Tulevaisuuttamme emme tiedä, joten annetaan kaikkien eläinten ja ihmisten elää rauhassa. Korskeus ja pöyhkeys pois, sillä saatamme olla itse huomisen vieraslajeja. Kohdelkaamme kaikkia elollisia siten kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan, jos joutuisimme vieraille vesille, outoihin kyliin juurissamme vieras multa.


Onneksi joulu on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se menee sinnekin, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo varattoman ja vauraan. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta istuu myös yksinäisen pirttiin puurolle. Se silittää ryppyistä kättä, se lohduttaa leskeä. Se ei pelkää pimeitä kujia eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se tuo pilkkeen silmiin ja valoa pimeään. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se rakentaa sillan rakkaisiin poisnukkuneisiimme. Se saa lasten silmät säihkymään tähtinä. Se tuo mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se puhaltaa lämpimästi jouluruusun nuppuihin, jotka hämmästyneinä alkavat avautua lumessa.

Joulun henki koskettaa yön kulkijoita. Se laastaroi niin ihmisten kuin eläinten kivut. Yksinäisyyteen käpertyneen se avaa rauhaan ja iloon. Se vaeltaa sairaaloiden käytävillä, suukottaa niin vastasyntyneet kuin jouluna poisnukkuvat. Joulun henki kulkee mukana hautuumaan kynttilämeressä. Se ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Se täyttää lintu- ja oravalaudat pähkinöillä. Metsäpeuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat naavapesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydissä mummot ja papat kertovat tarinoitaan ja kaikkihan kuuntelevat, sillä tarinat ovat sukupolvien viestikapula. Vanhempamme ovat kokeneet, mitä me emme, heillä on avain tarinoiden taikaan:


"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." (Ann-Marie MacDonald,Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)

Tarinoiden taika on yhtä lumoava kuin on Joulu♥

 Toivotan  hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtihuimaus...


"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

enkelikuvat Hannele Salmela






torstai 17. joulukuuta 2020

Erilaisen joulun joulupöytään!

Mikä muu kokoaa perheet niin yhteen kuin joulu ja jouluinen pöytä. Siinä jaetaan vuoden kuulumisia, muistellaan menneitä, luodaan uusia muistoja, kerrotaan tarinoita. Joku pöydästä on jäänyt pois, joku on tullut lisää. Pääasia, että perhe kokoontuu hektisessä elämässämme kerrankin yhteen vailla kiirettä. Pitkät joulut ovat armo ja rakkaus♥ 

Nytkin on pitkä joulu, mutta koronan takia monet perheet viettävät joulua erillään, jolloin aletaan miettiä, että mitäs nyt joulupöytään? Ainakaan en tee lanttulaatikkoa kahden kilon survoksesta, sillä yksi riittää. 


Edesmenneen anoppini ohje on niin herkullinen, että vävy valmistaa tätä nyt sitten heidän kahdenkeskiseen jouluunsa. Mehän Samin kanssa teimme tästä selvää aikaisemmissa jouluissa, paitsi viime jouluna olimme heillä Aurinkolahdessa tapanista alkaen ja kävimme kurkistamassa heidän juuri ostamaansa vaaleanpunaiseen kotiin Lohjalla. Sekin oli erilainen joulu, mutta omista valinnoista lähtevä iloinen kaikkine välipäivän menoineen. Tähän ohje löytyy Ruokareseptit Leena Lumissa


Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut ovat tänäkin vuonna alkuruokana

Yrttiset, valkosipulisilkat valmistan tänäkin vuonna itse ja himosilakkaa on tilattu Mäkisen kalakaupasta samoin kuin muikun mäti. Mäkiseltä ostin aikanaan Porin torillakin...


Hänelle, joka oikeasti haluaa päästä helpolla Lohilaatikko - herkullinen, helppo, tuunattu

Hedelmäinen manchengosalaatti mahtuu hyvin monen päivän pituiseen jouluun! Rakastan salaatteja ja jos menemme ulos syömään, voin jopa varmistaa, että saan puolet lautasesta salaattia.

Jos tulossa on isompi porukka pöytään, heille joilla se onni on eli korona ei rajoita, he voivatkin tuoda jouluun jotain aivan uutta. Ehdotan esikoiseni Jaakon huikean hyvää kantarelli-kanakeittoa. Varaa vain aikaa sen valmistamiseen, mutta kun tekee riittävästi, sitä siinä sitten on: Parasta ikinä!


Tomaatti-mozzarellapastaa välipäiviin tai muuten vain.

Itävaltalaisilta ystäviltämme lahjaksi saaduista keisarinna Sissin laseista aiomme joulun kunniaksi nauttia omatekoista kirsikkalikööriä, jota jäi tänä vuonna meillekin, sillä tein tuplasatsin.

Tässä siis vaniljaista kirsikkalikööriä, josta niin kaikki ovat pitäneet. Vain äiti saa kokonaisen pullon ja se onkin hieno eli Tapio Wirkkalan suunnittelema ja jouluinen.Tämä sinänsä käy jälkiruoasta, sillä Reima haluaa pienen kinkun ja tietenkin meillä on rosollia! Pateita en nyt halua, sillä siinäkin kunnostauduimme minä ja vävy. Nyt vähemmän on enemmän eikä tule kahdeksan juuston tarjotinta hedelmillä ja hilloilla. Tasot pursuvat konvehtirasioita ja pakastimessa on sitä liian herkullista jäätelöä eli Aino Samettinen Nougat. Katsomme jouluelokuvamme ja sarjoja, jolloin nautimme brietä ja rypäleitä. Jouluyönä saatan lukea niin kauhistavaa kirjaa, että en voi edes sen kantta näyttää. Reimakin lukee melkein kaiken minkä minäkin ja siinä välissä sitten konvehtirasia tyhjenee kuin itsestään♥

Tähän Alaskakakkuun en kykene eikä ole nyt syytäkään edes yrittää. Jos nuoret olisivat meillä, olisikin taas juhlia: Heidän kihlajaispäivänsä, meidän hääpäivämme, joulu ja joulun lapsemme synttärit.

Kovasti kyllä yritin, mutta siitä tulikin sitten aivan hurjan hauskaa!

Synttärisankari itse sai tähtisädetikut loistamaan kauneimmin♥

Tätä joulua en unohda! Enkä niitä muitakaan...

makuterveisin
Leena Lumi

pöytäkuva Ilona Pietiläinen Olisipa aina joulu