.JPG)
Kun kuulaat iltapäivät
Pudottelivat syksyllä
Rapistuneita minuutteja
Nyt, nyt, nyt
Ja lopulta kun puu
Oli aivan alaston
Pelkkää ääriviivaa -
Niin minun sanani, hellät huokaukseni
Varisivat sinun syliisi
Punaisina ja keltaisina lehtinä
Ja olin luonasi, yön sammalissa
Kun kaikki minuutit olivat menneet
Wim's Red on syyskuinen ilopensas. Tänään erityisesti. Ihan pieniä ilon pisaroita, mutta kun ne laittaa yhteen syntyy virta. Kampaajalla, lounas kaupungilla, kosmetiikkatäydennystä ja kaikkea sellaista pientä.
Riitta Jalosen Kirkkaus oli ja on lukuvuoteni suurin kirkkaus. Kirkkain tähti, josta kirjoitin sydän väristen, mutta tässä lyhennettynä:
Näin syntyvät klassikot. Näin kirjoitetaan maailmankirjallisuutta. Olen sanaton. Leijun...Olen valkoinen tunturipöllö. Vapaa valitsemaan...
Muutun tunturipöllöksi kun superlatiivini loppuvat.
Syyskuinen Wim's Red muistuttaa, että olen mitä tervein melkein kolmen viikon flunssasta. Näin unta Siri Hustvedtista. Hän on unieni kuiskailija. Öitteni kanssakulkija ja -valvoja. "Se oli Ajuma, joka sinut paransi ja toi hyviä uutisia. Se oli Tatu Kokon Minä, Ajuma..."
.jpg)
Nämä on kutonut/neulonut Tuula♥♥ Kerron sukunimen, jos siihen tulee lupa. Laitoin lisätilaukseni varmuuden vuoksi ensin, etten vain jää itse ilman. On aikaisempaa kokemusta Tuulan sukista ja ne todella ovat kestävät, pestävät ja kauniit. Arvostan laatua. Olen villasukkamaanikko, myönnän sen. Vävykin on oppinut arvostamaan heidän satavuotiasta taloaan rempatessa.
Tilaamani Paula Norosen Yökoulu saapui (kuvitus Kati Närhi) Ja Adlibrikselta tilattu dinosauruksista kertova tietoteos on jo matkalla. Koska Casperin synttärit ovat marraskuun lopulla ja sitten onkin jo joulu, olen pitkin suvea hankkinut harkitusti myös tietokirjoja.
.jpg)
Tässä kirja, jonka haluaisin jokaisen lapsen saavan jouluna ja tämä olisi hyvä teos myös kouluille. Tein Casperin kanssa koeluvun niin että otin jonkun asiakohdan ja sitten katselimme samalla Kunnaksen loistavia kuvia ja kuin ohimennen hipaistiin tärkeitä tunneasioita. Tämä on tärkeä kirja!
Ja mikä parasta äiti oli oikein pirteä kun soitin hänelle, oli käynyt lenkilläkin ja huomenna, mikä parasta meillä on herkkulounas jo valmiina. Vieläkin parempaa: Casperin äidillä ja kummitädillä on yhteinen meno Jyväskylässä. Casper jää Ukin ja Nanan Valonkantajaksi. Aika on lyhyt, koska maanantai tytöillä työpäivä, mutta pääasia, että tapaamme. Muuratsalon saari on molempien tyttöjen kotisaari, jonne heitä Tuulin äidinkin kanssa odotamme. Enempää en voi jatkaa, mutta lupaan, että huomenna häärin keittiössä ja illalla Casper takertuu Ukkiin kiinni. Saatan päästä jopa hiukan makustelemaan Riitan kirjaa...
Tässä sitä positiivisuutta olkaa hyvät♥♥
Leena Lumi
%20(2).JPG)
"Jokainen kuukausi on ystäväin mut omenakuuta mä eniten rakastan." (L.M. Montgomery) (kuva Pekka Mäkinen)
Tämäkin syyskuu tarjoilee omenoita ylenpalttisesti. Ne paitsi tuovat puutarhan tuoksua sisälle, tarjoavat mahdollisuuden herkulliseen omenasoseeseen, piirakoihin ja moneen muuhun.
Omenakuussa olemme käytännössä soseessa, koska näistä saa niin hyvää sosetta. Ja helposti. Muutkin ovat innostuneet, sillä tätä on luettu jo 14 636 kiinnostunutta! Tarvitaan vain pihapuiden omenoita, pudokkaatkin käyvät, sitruunamehua, tilkka vettä. 3-5 kanelitankoa, vähän sokeria.
%20omenasose.jpg)
Leikkaa omenoista lohkoja uuninkestävään vuokaan. Voit kuoria tai olla kuorimatta omenat ennen valmistusta. Vuoan pohjalle tilkka vettä ja sitten satsi uuniin 175 asteeseen noin pariksi tunniksi. Kattila ulos uunista ja poista kanelitangot. Soseuta omenat vispilällä, tarkista maku ja sitten pakastusrasioihin. Laitan mukaan jokaiseen rasiaan yhden vaniljatangon, jolloin maku on taattu. Ripaus inkivääriä on myös tervetullutta. Oi, nyt tuli mieleeni Apfelstrudel mit Sahne...
.jpg)
Me kasvatamme keltakanelia, jonka maussa on jotain uniikkia. Casperille on oma omenapuu, valkea kuulas, jonka maku on lapsille mieluisa. Sitten on tämän talon entisen rouvan istuttama Antonovka, talviomenoita, joita emme käytä, sillä kaksi pakastinta on jo täynnä muuta ja myös kellari. Mutta koska se on tosi suuri, en ole ikinä nähnyt sellaista määrää omenankukkia kuin tänä kesänä. Ei onnistunut minun kamerallani kuvata. Se on lunastanut paikkansa alkusuven kauneudellaan ja talvella lumi vetää sille valkean viitan...
Jos rakastat rakkautta ja omenoita, haluat ehkä lukea Katharina Hagenan kirjan Omenansiementen maku (Der Geschmack von Apfelkernen, Minerva 2009, suomennos Anne Mäkelä). Uskokaa tai älkää, omenalaadut ja mistä pitää, voivat ratkaista elämässä yllättävän paljon.
Omenansiementen maku on yhtä aikaa makea ja kirpeä, aivan kuin marsipaanin. Juuri tämä yhdistelmä tekee siitä ainutkertaisen. Ja samoin kuin pähkinänkuoreen myös omenansiemeneen saattaa mahtua kokonainen maailma.
- Die Zeit -
Ja onko suloisempaa tuoksua kuin omenankukkien...Nautitaan omenakuusta täysillä!
Leena Lumi
Näin unta perhosista. Makasin selälläni vihreässä heinikossa. Vettä oli satanut monta päivää. Olin kukkien saartama. Ite ja apa, äiti ja isä, istuivat vierelläni. Olin ihan pieni, ojentelin käsiäni ja yritin tavoitella perhosia. mutta en saanut kiinni niistä yhtäkään, ne vain lepattivat ylitseni tavoittamattomiin siivet auringossa kimallellen.
Kirjailija Tatu Kokon teos Minä, Ajuma (Icasos 2026) saapui pyytämättä, ilmoitusluontoisesti, kohteliaasti kuitenkin. Tuli mieleen yksi muisto...Nyt alkaa kolmas viikko päiväkotiflunssaa, mutta luin Ajuman melkein yössä yskien, sillä niin jännittävä se on. Kokon mielenavaukset ovat vahvoja ja yllättäviä. Hurmaannuin kirjaan, vaikka se onkin osa Afrikan yötä ja sotimista. Kirja ei ole faktaa vaan loistava kuvaus siitä, mitä Afrikka voisi olla, jos se olisi kuin Ajuman perhe. Tai itse Ajuma. Matka kohti Pohjolaa oli pitkä ja rasittava, mutta Ajuma kesti kaiken Ekewenkin puolesta. Unohdin hengittää...melkein. He olivat kaiken jälkeen saapuneet Suomeen. Ei ole aikaa milloin. Vastaanotto oli kalsea. Hienon kartanon rutiinia orjatyöläisille, jotka eivät saaneet kuin kolme lautasellista puuroa vuorokaudessa, mutta jos rikkoi sääntöjä, vääpelin keppi viuhui.Vain sunnuntaisin sai lihasoppaa, jos oli ollut täydellinen käytös koko viikon. Ekwe oli kadonnut matkan hässäkässä ja vastaanotossa. Ajuman oli nyt unohdettava kaikki muu, sillä piti opetella talon tavat ja kieli, joka oli aivan uusi. Eikä saanut kertaakaan katsoa ketään silmiin. Perheeseen kuului kuusivuotias Aino sekä nuori herra Väinö. Isäntä oli maaherra eli suuri päällikkö. Rouva hienostoa, jonka tärkein tehtävä oli pitää huikeita kutsuja upeilla kestityksillä.
Tatu Kokon kanssa on helppo tehdä työtä. Määräsi sairasvuoteelle, mutta taisi arvata, että en tottele. Olin kirjoittamassa "täydellinen kirja", mutta sehän on subjektiivinen mielipiteeni. Tosin mieheni yritti lukea flunssani varjolla kirjan ennen minua. Olen nuorena ollut sekä toimittajana että oikolukijana. Kirja, jossa ei ole yhtäkään virhettä! Ja kiitos kaiken, normaali fonttikoko ettei tarvinnut uusia laseja hankkia. Tarina on jaettu kuuteen osaan, joten kaivoin yöllä suklaata jääkaapista ja jatkoin. Luvut ovat selkeitä ja helpottavat tavoitettavuutta. Selkokielisyyttä, joten kynnet verissä ei tarvinnut roikkua etsimässä muistiinpanoista mitään.
Se miksi Keniasta, on kirjailijan asumiskokemus Keniasta. Afrikka lähestyy meitä ja onhan lapsenlapseni kummisetäkin suomalaisbrittiläinen, jolla vaimo ja lapsi Etiopiassa. Näen kummisedän kautta, että ei tule suuria vaelluksia Pohjolaan, sillä hänen mielestään Afrikka on suuri mahdollisuus. Pohjolan ylimielisen ja julmankin tavan kohdella palvelusväkeä tatuointeineen päivineen toi mieleen keskitysleirit. Tatu Kokko kertoo ne niin, että ellei aihe kiinnosta, se voi liitää ohi. Tai ei tule mieleenkään. Kokon teksti piilottaa terävän miekan ja tarjoilee sen sijasta ilkeää vääpeliä ja palkollisten rajua kohtelua ja kourimista. Teki vaikutuksen, mutta näin on Suomessa eletty meidänkin aikanamme lukuun ottamatta ruumiillista kuritusta. Ainoa varoitus lukijalle: Älä pelästy kirjan monia heimokielisiä sanoja, takana on auttava sanasto. Minä en lukenut niin, että olisin välillä sanoja katsellut, vaan annoin mennä. En avaa tähän kartanon ylenpalttisia syöminkejä ja politiikkaa, sillä pitäähän jäädä jotain lukijallekin. Toisaalta, minä itse koin, että tuon aikaiset tavat olisi hyvä saada nuorten tietoon ja ymmärrykseen myös. Tatu on tehnyt loistavan kirjan ja se on hänen omasta kustantamostaan!
Katsahdin Väinön suuntaan. Hän nyökkäsi minulle. Työnsin kieleni ulos ja kohotin kasvoni kohti taivasta, sinne tänne kimpoilevien lumihiutaleiden huima leikki tuntui niin pökerryttävältä, että pelkäsin kaatuvani. Ne lentelivät ylös ja alas ja joka suuntaan ja niitä oli todellakin aivan kaikkialla. Ne osuivat kasvoihini ja takertuivat silmäripsiini, laskeutuivat kielelleni ja maistuivat, toden totta, ihanan makeilta.
%20(2).JPG)
.JPG)
.jpg)
Wim's Red tänään sateiden jälkeen on entistä enemmän punastunut. Seuraan tätä ihastuttavaa pensasta joka päivä. Jotain maagista tässä on ja niin paljon, että istutimme tätä yhden lisää. Homman hoiti Casper, jota puutarhahommatkin kiinnostavat.
Takana on kartiovalkokuusi sekä helmiorapihlajia ja yksi tuurenpihlaja. Taustana toki jo ensimmäisessä kukassa ruskaan osin ehtinyt mongolianvaahtera.
Tässäkin taustalla jo mongolianvaahteran oksia ruskassa. Ja mikä parasta, muistattehan, että syyshortensia Hydrangea paniculata Wim's Red tulee vahvaan ruskaan! Tässä juttua 17.8.:
.jpg)
.pn.png)
Odota hetki
taivas on vielä täysi
tähtilampuista
hengitetään yhdessä
pilvipeitto yllemme
Syyshortensia Wim's Red on minusta hortensioista helpoin ja ehkä myös hauskin, sillä kun illalla kuvaat, se on täysin valkoinen kukiltaan, mutta jo seuraavina päivinä alkaa punertaa kuin kainon neidon poski. Kasvuedellytys hapan maa ja aurinko/puolivarjo.
Tämä on viikonlopun kuvista ja ensimmäinen noin tunti sitten. Jos valkoisia haluaa nähdä, niitä löytyy https://leenalumi.blogspot.com/2011/09/leena-lumis-flower-power.html
Erittäin upea, pystykasvuinen pensas, jota kutsutaan myös Japanin hortensiaksi. Kukat aukeavat heinäkuussa kermanvalkoisina ja siitä alkaa upea värileikki aina lokakuulle asti. Joillekin lokakuun ruska voikin olla rakkain. Korkeus 150-250 cm Vyöhyke I-IV ja jopa V. Me olemme nelosvyöhykettä ja hyvin on kasvanut.
%20PINKKI%202021.jpg)
Tässä kuva vuodelta 2021 suloisen puuteripinkkisenä. Jotenkin aika on hurahtanut niin lujaa, että on tullut yksi moka! Halusimme tätä syyshortensiaa lisää pohjoisrinteeseemme. Ja sinne se sitten menikin, mutta jotain härdelliä tapahtui kun emme löytäneet kuutamohortensialle sopivampaa paikka kuin pohjoispuolen rinne. Kovalla hopulla siirsimme matalaksi leikattua kuutamohortensiaa ja mitä tapahtuikaan: emme muistaneet Wim's Rediämme, vaikka se oli yhden suven jo kukkinutkin. Tuli liian liki suurta kuutamohortensiaa. Viime yönä heräsin ja muistin, että jossain on toinenkin Wim's Red. Satoi kuin saavista, joten jätimme jännityksen aamuun. Ei voi itseään kehua, sillä kaunottaremme oli täynnä pelkkiä oksia....Tarkoitus oli ollut, että Wim's reilusti eteen ja kuutamohortensia taaemmas. Onneksi hyvät oksat edes ja siirsimme pensaan kolmostason puutarhaan, jonne on tulossa jännittävä kokoelma eri hortensioita, myös Grandi Flora Paniculata ja valmiina kasvaa jo kastanja, Casperin Valkea kuulas ja päärynä- sekä luumupuu. Pari kartiovalkokuusta kasvaa siinä aika liki sekä Ristinummen ruusu eli villiruusumme, jolle jää paljon tilaa levitä. Kolme Wim's Rediä on sopiva näin isolle tontille. Myös Ruususen uni -atsaleat sijaitsevat samassa alapuutarhassa sekä herkulliset Hinnomäen keltaiset karviaiset. Nyt odottelemme saammeko juuret kasvattaneita mustaviinimarjan taimia vanhan pihan puutarhasta. Ne olisivat isoäitini perua. Nämä nykyiset mortit, vertit ja mitä kaikkia niitä onkaan ollut, eivät ole maistuneet. Voisiko kyseessä olla sama suurimarjainen, makea pensas, josta kysyin aina luvan, että 'saako syödä makeita mustia?'
Jatkan tästä hetkittäin uusilla kuvilla Wim's Redistä ja uskoon, että ensi kesään täydellisesti toipuu unohdettu kaunottaremme. Voihan Wim's Red!
Tässä kuva elokuulta 2025. Tuija vieläkin suojaverkossa ja vanhat mongolianvaahterat...Tämä on etupihan vasemmalta puolelta, joten täällä kasvavat helmiorapihlajatkin. Ja uutena yksi Tuurenpihlaja. Kaikissa kasveissa vahva ruska!
Näistä on tullut kirjoitettua ja kuvattua tosi paljon. Löytyy sieltä Leena Lumin puutarhasta, johon yllä linkki.
Leena Lumi
.jpg)
29. heinäkuuta kirjoitin blogiini jutun Kotisaareltamme löytyy nyt Unescon suojelukohde ja syystä!
Hyvin näyttävää ja paljon ulkomaisia arkkitehteja ja arkkitehtiopiskelijoita käy kesäisin katsomassa arkkitehti Alvar Aallon huvilaa/koetaloa. Matkalla kohteeseen on epämukaviakin näkymiä ellei katsele vaikka Päijännettä. Nyt sekään ei ole enää varma apu, sillä hiekkaisella uimarannallemme on ilmestynyt monet haverit kokenut vanha veneen romu ja se on siinä ollut jo vapusta asti. Omistaja on Esa Niemitalo, joka on tuonut paattinsa siihen remonttiin. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut ja asukkaat ovat pahoillaan, että pieni, mutta ihana hiekkaranta on pilattu. Olemme Jyväskylää, mutta kaupunki on kuin mitään ei voisi tehdä. Olen itsekin innokas uimari ja etenkin kellun ja sukellan pohjaa. Tässä pohja on täysin kunnossa ja sitä oikeaa lapsuuden rantahiekkaa eikä ole humusta. Tyttäremme Meri on oppinut tällä rannalla uimaan ja katsotaan, missä Casper, 4 vee, oppii, Lohjajärvessä vai Päijänteessä.
"Auringonlaskut tältä kesältä on viety," kokee uimapaikan lähistöllä asuva Jorma Pekkanen. Heidän perheensä lapset ovat oppineet uimaan tässä rannassa ja nyt olisi kiva jatkumo, että lapsenlapset saisivat saman. Me emme ole ainoita, sillä vaikka kaupunki purki laiturin ja pukuhuoneet, rantaa käytetään. Ja entäs sitten maassa pesivät linnut. Kaikki katoaa...muistot, linnut, uimisen ilo ja vain paha mieli kirveltää kun katsoo parhaat päivänsä nähneen paatin tukkivan rannan.
Yläkuvassa kuvakaappaus tämän päivän Helsingin Sanomista 13.8. Juttu on Riikka Maukosen. Lehtikuvassa riesavene ja sen alla asiaa hoitava Jorma Pekkanen. Vene tekee luvatta aluevaltausta, joten kyllä siihen keinot pitäisi löytyä. Kävelylenkkini kierrän jo niin, että en näe yhtä romupihaa, kun muut pihat ovat täysin hoidettuja, mutta arvatkaapa ajaako auto kansainväliset arkkitehdit juuri siitä ohi. Ja sen jälkeen seuraavaksi näkyykin jo 'taikakunnostusta' odottava paatin rämä. Kolme pitkää kärsimyksen kuukautta! Miten kauan vielä? Ja Suomen kesä on lyhyt.
Tämän kuvan halusin laittaa kuvaamaan Muuratsaloa. Isokoskeloperhe hyvin turvassa topakan naaraan kanssa. Muuratsalo on helmi, jonka haluamme säilyttää. Kiitos Jussi Jääsaari upeasta kuvasta. Ei pilata Suomen Tahitia, vaan tehdään kaikki sen parhaaksi♥♥
Leena Lumi
Kantarelleista, elokuun metsän kullasta, saa parhainta herkkua, mutta voi niitä syödä suoraan pannulla paistettunakin kera sipulihakkeluksen. Tarjoan nyt kuitenkin oman suosikkireseptimme, jota olemme ahnaasti nauttineet jo aika monta kertaa...
.jpg)
Tämä resepti meni meihin niin lujaa, että ostimme sille oman kasarinkin! Vasta kotona tajusimme, että sitä ei saanut laittaa uuniin, mutta ei ollut tarvettakaan.
1 litra kantarelleja
70 g babypinaattia
3 dl sipulinvarsia
4 valkosipulinkynttä
n. 400-500 g keitettyjä perunoita (7-8 perunaa)
6 kananmunaa
1,5-2 dl maitoa
1 dl tuoretta persiljaa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
juustoraastetta
voita paistamiseen
Hienonna sipulinvarret ja pilko valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi perunat. Kuumenna rasva pannulla. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää pilkotut kantarellit, perunat, pinaatti ja silputtu persilja. Paista käännellen muutama minuutti.
Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki.
Lisää maito ja mausteet munien joukkoon.
Kaada munaseos pannulle muun seoksen joukkoon ja anna sen hyytyä hetki varovasti sekoitellen.
Ripottele pinnalle juustoraastetta. Kun juusto on sulanut kauniisti pinnan peittäen on ruoka valmista. Herkkujen herkku, joka on osa elokuun ihanuutta.
