Keväät eivät siskoja keskenään... ja maailman parasta Britaa parhaan ystävän kanssa

Kesäkuussa 2017 magnoliamme eli se herkkä Leonard Messel kukki kiitos sateen kauniisti ja kuvat olivat yhtäaikaisia. Sen lisäksi lemmikit kukkivat täysillä taustalla.

Nyt on toukokuu ja tänään taitavat varista viimeiset kukinnot..., joita tosin oli kahdeksen eli se ei paha. Magnolian takana ikivanha pihasyreeni ja sen takana yksi vanhimmista kartiovalkokuusista.

Siis tällainen on näky: Yksi kukka kukkii, nuppuja tulollaan ja ympärillä ei tietoakaan lemmikeistä ja scillat ovat etupihalla jo kukkineet. Myös tämä valkoinen,

joka mulle kaunehin on. Lisään valkoisia syksyllä, sillä selvästi parin vuoden kokemuksella siniset dominoivat valkoista, kuten tapahtuu myös lehtosinilatvoissa etc.

Koska etupihamme on osa kukkaniittyprojektia, siinä on kukkia paljon! Nytkin esikkoja ollut jo kauan, helmililjoja valkoisia vähän, scilloja ziljoona ja kohta aloittavat puna-ailakit, lemmikit, lehtosinilatavat ja akileijat. Myöhemmin tulevat sitten sormustinkukat ja muut sydänsuven kukkijat.

Jos magnoliatarinat kiinnostavat lue juttu Magnolia - keisarien palatseista puutarhailijoiden unelmaksi. Meillä magnoliamaanisuus näkyy etenkin makkarissamme, jossa magnoliatapetti sekä omasta valokuvasta teetetty suuri magnoliataulu. Kuva on suuresta magnoliasta jossain päin Saksaa.

Moskovan kaunottaressakin on jo nuput, mutta eivät ihan näin suuret, joten puutarha toimii ajallaan, ei kysy lupaa, vaan on villi ja arvaamaton. Me olemme sentään virallisesti vyöhykettä IV, paitsi tämä saaremme taitaa olla III.

Eilen istutin kukkivia keijunmekkoa eli ei mitään idätysjuttuja tänä suvenakaan. Ja tänäänkin istutin keijunmekkoa, kun sain Bessulta ♥

Helmiorapihlajan lupaus on suuri, sillä kolme pikkupuuta ovat täynnään nuppuja. Toivotaan, toivotaan...

Tästä se alkoi ja kuvasta on tehty suurennokset perheen naisille. Seinillä on! Tässä pikkupuussa on jotain hurmaa...

Mikä vei särkyneet sydämet? Niidenhän kuuluisi tällä trooppisella saarella olla jo hyvinkin vauhdissa.

Kärhöt kohta aukeavat...

Omenankukkia, niitä minä aina odotan. Niiden tuoksu oli elämäni ensimmäinen talkki ja edelleen en taida tietää hienonpaa tuoksua ja näkyä kuin kukkivat omenapuut. Omenankukat, oi ihana toukokuu!

Ja siitähän vielä vaikenemme, mistä lähtivät jänisverkot vasta tänään...

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Minä Annen kanssa tänään kirsikankukissa...

ja sen jälkeen terassilla Brita-kakulla ja suklaakahvilla. Maailman parasta Britaa saa täältä

Paras ystävä♥

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Alussa oli Ira, Amerikka ja lapio. Iron Rinn alias Ira Ringold. Mies joka halusi vain saada oman perheen ja löytää rauhan. Se ei ollut helppoa hänen lapsuudenperheessään, joka juutalaisena asui italialaisten alueella, Jokainen päivä oli oma taistelunsa selvitä hengissä kouluun tai kotiin. Tällöin kuvaan astui lapio. Ja kauna sekä viha. Miten selvitä järjissään olosuhteissa, joissa ei ole mitään järkeä. Iran kuusi vuotta vanhempi veli Murray, pärjäsi ja valmistui lopulta opettajaksi. Ira sen sijaan sai joka hetki pidätellä itseään tappamasta ketään. Avukseen hän ei huutanut Jumalaa vaan kommunismia, josta tuli hänen pyrintönsä juuri Amerikan kommunismivainojen vuosina. Niinä vuosina jolloin kuka vain saattoi ilmiantaa perättömästi kenet tahansa kommunistisympatioista tai jopa vakoilusta Venäjän hyväksi. Ira ei ikinä osannut valita taisteluitaan ja niinpä hän ei kerro tätä tarinaa Nathan Zuckermanille vaan kertojana on isoveli Murray, joka oli ollut Nathanin opettaja kauan sitten. Nathan puolestaan oli nuori mies, jota Ira piti läheisimpänä kuulijanaan ja mahdollisesti jopa ns. työnsä jatkana. Ira oli itse itsensä pahin vihollinen eikä hän voinut ikinä käsittää, miksi hän ei onnistunut vaikka hän kaiken aikaa yritti niin paljon. Yli kaikkien voimiensa.

Philip Rothin teos Mieheni oli kommunisti (I Married a Communist, WSOY 1998 ja 2019, suomennos Kristiina Rikman) on osa Rothin Amerikka –trilogiaa, sen keskimmäinen osa ja aivan erilainen tunnelmaltaan kuin vaikka Amerikkalainen pastoraali tai viimeinen eli Ihmisen tahra. Mieheni on kommunisti on selkeästi poliittisin, kostonhimoisin ja tummin. Siltikin tummin vaikka Ihmisen tahrassa kohtaamme pimeyden kuilun, mutta siinä pimeys ei ole näin kattavaa, sillä kuka tahansa näkee miten jättimäinen Ira menee ja panee päänsä ansaan vaikka hänen veljensä kuinka yrittää häntä estää. Amerikkalaisen pastoraalin alussa veli haukkuu veljeään ja tässä tarinassa Murray tekee kaikkensa saadakseen taottua järkeä Iraan eli hän yrittää estää Iraa avioitumasta kuuluisan radionäyttelijä Eve Framen kanssa. Suotta sillä piimä on ns. jo maassa:

Ajatteletko sinä yleensä, Ira, ajatteletko sinä mitään? Sinä vain toimit, ja sillä selvä. Sinä huudat, sinä nussit, sinä toimit. Sinä panet puoli vuotta vaimosi tyttären parasta ystävää. Vaimosi korviketytärtä. Hänen suojattiaan. Ja nyt kun jotain tapahtuu, sinä olet ymmällä.

Sinä olet jäänyt nalkkiin ja vaimosi lupaa lisää seurauksia. Mitähän hän mahtaa tarkoittaa...

Lukija seuraa pelon sekaisena Iraa, joka on sen aikaisessa Amerikassa kuin norsu lasikaupassa. Ira jahtaa vaimoa ja haluaa lapsen samanaikaisesti kun agiteeraa ympäristöään kommunistiseksi vaarantaen jopa oman ja tuttujensa elämät. Eve Framelle Ira oli helppo nakki:

”Hän sanoo Iralle asioita joita kukaan ei ole aikaisemmin sanonut. Hän nimittää heidän suhdettaan ’meidän äärettömän, kipeää tekevän suloiseksi ja kummalliseksi jutuksemme.’ Hän sanoo Iralle: ’Sinä sulatat minut.’ Hän sanoo: ’Kesken kaiken keskustellessani jonkun kanssa olenkin jossain muualla.’ Hän kutsuu Iraa ’mon princeksi’. Hän siteeraa Emily Dickinsonia. Ira Ringoldille. Emily Dickinsonia. ’Sinun kanssasi autiomaassa/ Sinun kanssasi janoisena / Sinun kanssasi tamarindimetsässä/ leopardi hengähtää – viimeinkin!’

Eve on draaman mestari. Hän on sitä etenkin sen jälkeen, kun käy selväksi etteivät Ira ja Even aikuinen tytär Sylphid mahdu saman katon alle. Ira on valmis ostamaan tytärpuolelleen upean asunnon, mutta tämäpä ei sovikaan mamin pikkukullalle, joka haluaa despoottisesti hallita äitiään ja nukkua tämän kanssa samassa vuoteessa! Ira saa tarpeekseen. Ja myös Eve, joka nyt lähtee antamaan kommunismille Iran kasvot kirjoittamalla kirjan Mieheni oli kommunisti.  Raflaavassa kannessa on revitty Yhdysvaltain lippu ja kaiken keskellä Iran kuva. Myös tytär masinoidaan mukaan kostokirjaan:

”Mami, mami”, tuo urhea lapsukainen huutaa avuttomana äidilleen kirjan yhdessä huippukohdassa, ”ne miehet hänen työhuoneessaan puhuvat venäjää!”

Kuin viimeinen naula Iran kohtalon arkkuun, mutta peli ei ole vielä pelattu loppuun...

Iran tarinaa, kohtaloa, kertoo isoveli Murray entiselle oppilaalleen Nathan Zuckermanille eli Rothin alter egolle. Murray on jo yhdeksänkymppinen, mutta hän on hyvä kertoja ja pää leikkaa terävästi. Hän on eläytymisen mestari. Hän avaa auki kylmän sodan aikoja ja niissä vuosissa piilevää antisemitismiä. Hän kertoo sekä Irasta kaikenaikaisessa taistelussa kaikkea vastaan, kuin myös siitä, miten ehkä kaikki olisi voitu välttää. Se kaikki jossa lopulta olivat vain helvetilliset kivut, suuri kaatopaikka ja Ira. Ehkä kaikki olisi päättynyt toisin, jos vain Eve ei olisi valinnut aikuista tytärtään ennen rakkautta, jos vain Eve ei olisi kirjoittanut kostokirjaansa ja etenkin, jos vain Eve ei olisi evännyt Iralta omaa lasta.

Rothin Amerikka –trilogia on täydellinen juuri niillä kirjoilla, jotka hän kirjoitti. Jokaisessa on paljon erilaista, lukijan yllättävää. Nämä kirjat luetaan aina vain uudestaan. Ja mielellään ensimmäisen kerran ilmestymisjärjestyksessään. Myös Ihmisen tahrasta on saatavana nyt uusintapainos, joten vihdoinkin tilaisuus hankkia omaksi koko trilogia.

Ira ei kuitenkaan ollut varsinaisesti täydellinen surkimus, ei ollenkaan. Hän oli vain liian usein kuin raivo härkä. Hänen toinen puolensa oli ritarillisuus, joka veti naisia puoleensa. Hän oli jättiläinen, jonka tuoksu oli vaahterasiirapin. Ira joka oli sotinut Iranissa ja vastusti Korean sotaa kaikellaan, tuoksui mahlalta ja epätoivolta. Sellaiselta sekasorrolta, jossa on vaikea löytää omaa tähteään.

Sinihimmeä ilta, meren häipyvä....

Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

Toukoarvonta Leena Lumissa!

Avaan nyt toukoarvonnan, jossa on tarjolla paljon jännitystä ja vähän muutakin. Arvonta päättyy su 26.5. klo 12 ja joskus iltapäivästä Lumimies toimii onnettarena.

Osallistua voivat kaikki lukijakseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Voit tarkistaa kohdasta Lukijat, oletko mukana.

Palkintoja jaetaan kolme. Ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, toiseksi tullut sitten etc. Sähköpostilleni leenalumi@gmail.com voi jättää ykkös- ja kakkosvaihtoehdon sekä antaa postitusosoitteen.

Pyydän myös ilmoittamaan sähköpostin ellei käytössä ole aktiivisesti kirjautuvaa blogia, kiitos.

Mukana on nyt poikkeuksellisen paljon jännitystä, tragediaa ja vähän muutakin.

Ingrid Wall, Joachim Wall: Kun sanat loppuvat: Kim Wallin tarina

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Anne Svärd: Vera

Ray Connolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet

Jane Harper: Kuiva kausi

Eino Leino, Sinikka Hautamäki: Onnen kultaa

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Sonia Paloahde: Aavistus

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Ninni Schulman: Tyttö Lumisateessa

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Lina Bengtsdotter: Francesca

Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu

Herman Koch: Pormestari

Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti vallankumouksen pyörteissä

Raili Mikkanen, Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja

Anna Ekberg: Salattu nainen

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla

Anne Hakulinen, Laila Nevakivi: Lapsen oma ötökkäkirja

Michelle Obama: Minun tarinani

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Marjo Vilkko: Vilpitön sydän

Håkan Nesser: Café Intrigo

Iloista arvontaa♥

toukokuun viemänä
Leena Lumi

Reposaaressa unohdan kaikki lupaukseni!

Äiti Reposaaren Merimestassa katse merelle...

En kuvannut ruokia, mutta lupasin olla kokonaan kuvaamatta! Luin jostain, että monet ajattelevat, että hauskempaa jos kamera ei räpsi koko aikaa. Vain muutama kuva siis. Tässä hienon väriset tyrnidrinkit, joita

siskon kanssa nautittiin ja hyvää oli.

Niin paljon on tapahtunut, että siitä tulee väkisinkin jotain ulos. Silmissä meri ja suru, mutta jo kohta nauran ja höpötän toisena.

Merimesta kauniissa iltavalossa Sari Kalliomäen kuvaamana. Tämä ravintola on minun mielestäni maailman paras kalaravintola ja taivaallinen sijainti...

Tunnen toisinaan, että olen vähän myös räpsööläinen. Ihanat vanhat puutalot, tietynlainen yhteisöllisyys, jossa tuoksuvat meri ja kovat kylmät tuulet, lokit ja kalastajapaatit, hylkeitäkin nähty...Asunkohan joskus vaikka edes yhden vuoden tuolla saarella. Neljä vuodenaikaa. Kerran elämässä. Reposaaressa.

Eilen illlalla alkoivat äidin luumupuun kukat aueta. Se oli hurmaavaa ja sitten vielä hellä kevätsade. Sellainen sade joita ennen tuntui olevan keväisin enemmän...

Ollaan herkuteltu ja höpötetty. Tultiin tänään Ikean kautta ja nyt vasta aloitan seuraavaa kirjaa, oi apua! Muutamat magnolian kukat ovat auenneet ja esikoita sekä scillaa on kiitettävästi. Nyt lukemaan...

♥:lla Leena Lumi

Äitienpäiväviikonloppua kohti...

Hyvissä ajoin ilmoitan, että vietämme äidin kanssa piiiitkän viikonlopun. Äidin ja muun perheen kokoontuessa olen läsnä, en somessa. Perhe on parasta♥

Tunnelmallista äitienpäivää kaikille äideille ja heidän perheilleen♥

Leena Lumi

Kirjasuosituksia äitienpäivälle!

Niille, jotka haluavat muistaa äitiään ensi sunnuntaina kirjalla, tein tällaisen suosituspaketin. Veikkaan Johanna Venhon Ensimmäisen naisen olevan tämän vuoden hittikirja, jonka minäkin olen paketoinut omalle äidilleni. Krista Launosen Ofelian suru on taiteelliselle äidille, joka rakastaa myös Shakespearea ja historiaa. Anna Ekbergin Uskottu nainen on trilleri, mutta suorastaan ylittää genren rajat! Michelle Obaman Minun tarinani voi olla joltain vielä lukematta, mutta ihan uuttakin löytyy eli Johanna Laitilan Lilium Regale: Vaikuttava! Elisabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton on vahvaa ja koskettavaa tarinaa Bartonin perheestä. Jos kirja on jo luettu, siihen jo ilmestynyt jatko eli Kaikki on mahdollista. Suosittelen myös Philip Rothin Amerikkalaista pastoraalia, josta on viime vuonna otettu uusi painos. Kirja oli lukuvuoteni 2018 paras!

Dekkareista pitävälle en voi olla vielä suosittelematta loistavaa Håkan Nesserin Cafe Intrigoa, jossa ei mässäillä julmuuksilla jännityksen siitä yhtään kärsimättä.

Kannattaa myös vaivihkaa tiedustella, onko äiti jo lukenut koko Elena Ferranten Napoli -tetralogian. Viimeisin on Kadonneen lapsen tarina.

Jokainen tekee äitienpäivästä näköisensä ja oloisensa. Meillä kirjat ovat jo lapsuudestani asti kuuluneet äitienpäivään, isänpäivään, jouluun ja syntymäpäivälahjaksi. On onni tulla lukevasta perheestä! Kukin siis ihanasti omalla tavallaan♥

kirjaterveisin
Leena Lumi

Carol Shields: Larryn juhlat

Elleivät Stu ja Dot Weller olisi tarjonneet pojalleen Larrylle ja tämän vaimolle Dorrielle häälahjaksi matkaa heidän entiseen kotimaahansa Englantiin, olisi varmaan moni asia mennyt aivan toisin ja koskien monien kohtaloa, ei vain vastavihityn parin. Heidän kanadalaiset ystävänsä kauhistelivat lähtöä Englantiin maaliskuussa. Eiväthän he voineet tietää, että siellä jo lumikellot kukkivat ja etelämpänä myös narsissit, kun nuoripari maksetulla bussimatkallaan sinne vihdoin pitkän kierroksen jälkeen pääsi. Se mitä tapahtui Larrylle, joka oli ammatiltaan floristi, oli hänen suurin intohimonsa koko hänen elämänsä ja sitä kohti hän nyt kävi. Kukapa olisi voinut aavistaa, minkä vaikutuksen Larryyn tekivät brittiläiset pensasaidat ja puutarhasokkelot? Ja kukapa sekalaisessa seurueessa mukana oleva olisi edes saattanut unta nähdä, minkä tulevaisuuden sokkelot lopulta Larrylle tarjosivat!

Carol Shieldsin Larryn juhlat (Larry’s party, Otava 1998, suomennos Hanna Tarkka) ostin joskus pokkarina lentokentältä lukemiseksi Zürichiin pitkälle viikonlopulle ja niinpä kirja kantaa monia ulkohtaisiakin muistoja, mutta tärkeimpänä kaikista Shieldsin monipuolisuutta kirjailijana. Jotenkin Larry Wellerin elämän kuvaus poikkeaa niin kirjailijan muista kirjoistaan eikä se kaiketi vain johdu tarinan keskiössä olevasta miehestä. Yhdistävyyttä löytyy loistava kerronta sekä pilkahteleva ilkikurisuus ja myös suorasanaisuus. Kirja sai Orange –palkinnon 1998 ja syystä!

Larryn elämä on kirjassa jaettu aikajanallisiin lukuihin, jonka aloittaa Viisitoista minuuttia Larry Wellerin elämästä, 1977 ja päättää Larryn juhlat vuonna 1997. Väliin mahtuu mm. Larryn rakkaus, Larryn omaiset, Larryn siitin, Larryn poika etc. aina siihen hetkeen, kun Larryn juhlat kirjan lopussa alkavat. Larry ei ole harrastanut juhlia, niinpä hän ei varmaankaan olisi edes järjestänyt illallisjuhlia ilman silloisen kumppaninsa Charlotten yllytystä. Juhlista tulee vain pienimuotoinen, yhdeksän henkeä käsittävä tilaisuus, jossa laatu korvaa määrän. Ihan tavanomainen seurue ei ole koolla, mutta kirjan lukijalle hetki on mehukas. Larryn siskon ja muutaman muun lisäksi mukana ovat ex-vaimot Dorrie ja Beth, joista viime mainittu on lentänyt juhliin Britanniasta asti mielessään jotain...

Larrysta on tullut kuuluisa ja menestyvä mies, joskin hänen elämässään on ollut aika, jolloin

hän näki työssä ainoan lohdun ja syyn pysytellä hengissä.

Larry on mies, joka ajattelee ikäänsä, terveyttään ja tapahtuneita. Varmaan traagisinta ikinä on ollut hänen äitinsä masennus, joka taas liittyy siihen tapahtumaan, miksi hänen vanhempansa aikanaan muuttivat Englannista Kanadaan. Ja kaikki johtui leikkopavuista! Mikäpä ei Larryn elämässä olisi liittynyt kasveihin!

Hänellä oli äiti joka itkee nukkuessaan. Äiti jolta puuttuu kylmä, pelastava uteliaisuus, jota tarvitaan kun pitää selviytyä traagisesta kokemuksesta; äiti joka oli tartuttanut surunsa lapseen. Maidon, ihon ja sormenpäiden välityksellä.

Kiitos sokkelopuutarhojen, joita Larry näki ensimmäisen kerran Englannissa häämatkallaan, hän saa ikiaikaisen intohimon. Hän haluaa alkaa ’taivutella’ sypressiä, katajaa, lehmusta, orapihlajaa, onnenpensasta, likusteria, piikkipaatsamaa, marjakuusta, plataania jopa magnolioita läpipääsemättömiksi aidanteiksi ja rakentaa niistä sokkeloisia labyrintteja. Sokkelopuutarhat vievät häntä maailmalle niitä ihmettelemään ja jopa Suomesta hän löytää yli sata sokkelolatomusta eli jatulintarhaa. Sokkelopuutarhat ovat kuin rakkauksia, joista toiset unohdetaan ja toiset muistetaan ikuisesti.

   

Shields osaa asettua Larryn nahkoihin, tämän hieman kaunista alakuloa potevan nostalgisen miehen, joka on aina halunnut olla sovussa kaikkien kanssa ja keskittyä niin sokkeloihinsa kuin läheisiinsä sillä rakkaudella, mihin hän kykenee. Kirja Larrysta on noin neljäsataaviisikymmentäsivuinen, joten voitte olla varmoja yllätyksistä. Olen suuri Shields –fani, ja liitän tämän kirjan Carol Shields –kirjastooni ilolla. Botanistina sain herkullisia hetkiä seuratessani, miten sokkelot kehittyivät ja mitä niille myös saattoi tapahtua. Aviolittoromaanina luin tätä myös kiinnostuneena: Miten Larrysta oli ratkaisemaan ensimmäisen avioliittonsa finaali ja miten hänestä oli jäämään paitsi, kun...

Haluan pysähtyä siihen hetkeen kun Larry päättää kaikkien Chicagon vuosiensa jälkeen palata Torontoon: 

  

Hän on vihdoin keksinyt, mitä hän tarvitsee hyytävään elämäänsä, siihen hiljaiseen tihkusateeseen, mitä hänen elämänsä nykyään on. Hän tarvitsee verisiteiden lämpöä, jotakin sellaista jota hän ei ole koskaan ennen kaivannut. Ehkä näin käy kun...Hän haluaa, että joku vahtii häntä, soittaa kysyäkseen jotain ihan yhdentekevää...

...ja kutsui loppuelämäänsä luokseen, ottamaan hänet syliinsä.

*****

Carol Shields Leena Lumissa

Peili ei voi uskotella että...

Peili ei voi uskotella että vanhenen
kun olet samanikäinen kuin nuoruus,
vaan kun näen ajan uurteet sinussa,
aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.
Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi
on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,
se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.
Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?
Voi rakas, pidä huolta itsestäsi
niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,
ja kannan sydäntäsi, pitelen sitä niin varovasti
kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta. 
     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,
     lahjoitit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Tiedän että muistat häntä tänään...

Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
Merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä olitte vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle Tiirakariiin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen

Mitä luetaan Leena Lumissa suvipäivistä ensilumiin?

Varhaista kurkata suven ja loppuvuoden lukemisiin, mutta toisaalta katalogit ovat juuri ilmestyneet. Tässä yhteydessä voin myös kertoa, että koska suvesta 2016 on tapahtunut kaikenlaista, bloggaustahti ei ole kesällä tavanomainen, vaan ilmestyn silloin kun vähiten odotatte eli aion ns. pitää lomaa! Tällainen kirjalistaus on kyllä hyvä tehdä, että samanhenkiset lukijat löytävät juuri itselleen parhaiten sopivaa luettavaa. Mitenkään en voi estää puutarhaa näkymästä blogissani...Kirjalista alempana ei ole kiveen hakattu, sillä siihen tulee varmaan yllättäviä lisäyksiä, kuten on tapahtunut jo yli kymmenen vuotta. Ilmoitan nyt ne, jotka jo tiedän ja lisäilen tänne sitten.

Tammi

Riitta Jalonen: Tanssikaa!

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Kari Aihinen: Kapen parhaat

Minerva

Heinrich Fraenkel&Roger Manvell: Heinrich Himmler SS:n ja Gestapon päällikkö

Peter James: Kuolema vaanii verkossa

Harlan Coben: Veren perintö

Carin Gerhardson: Musta jää

Erkki Pulliainen&Lassi Rautiainen: Suomalainen susi

Otava

Heidi Köngäs: Mirjami

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

WSOY

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Olen tämän kirjan lukenut jo ennen blogiani, mutta koska luin Lumiin Amerikkalaisen pastoraalin ja Ihmisen tahran, haluan tarjota koko Rothin Amerikka-trilogian. Syystä on WSOY ottanut Rothin tuotannosta uusia painoksia!

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Gummerus

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei

Atena

Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen

Avain

Leena-Kaisa Laakso: Puutalotarinoita


Pienkustantantajat loistavat vielä poissaolollaan, paitsi Atena, josta taisin löytää jotain tosi vahvaa sekä Avain, josta löysin jotain kiehtovaa. Keskityn rauhassa ja saatan antaa aikaani myös omalle vanhalle kirjastolleni. Nytkin on menossa niin herkullinen teos omasta hyllystä, että luen oikein hidastellen.

Mitä itse tähän kaipaan, on yksi vahva elämäkerta, jonka jo taidan aavistaa, yksi tosivahva dekkari, jota en aavista ja sitten tietenkin se kaikkein ihanin kirja ensilumen sataessa eli joulukirja, josta jo näin unta♥

kirjatiedotuksin
Leena Lumi