Toukokuulta

Sinihimmeä ilta.

meren häipyvä kuvastin, -

häikäisten nousevat vaahterat

kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,

kuka mestari,

tämän elävän, kukkivan toukokuun,

nämä iltojen kultaiset terälehdet,

pian varisevat,

sinihimmeää taustaa vasten

katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto  -

Lasimaalaus (WSOY 1951)

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja isoisoäideille!

Toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille♥♥ Tällainen lause, mutta lause on kyynelin kostutettu. Yksityiskohtiin menemättä olemme koko perhe viettäneet rankkoja vuorokausia, kun äiti yllättäen joutui sairaalaan, Meidän äiti, lokakuussa jo 99 vee, sairaalassa, Ei paljon nukuttu, Ei voinut keskittyä mihinkään, joten aloitin puutarhaistukset takuulla liian aikaisin, sillä yöt ovat kylmät. Äiti on kuitenkin sitkeä sissi ja palasi kotiin. Oi äiti, jotenkin ei voi olla ellet sinäkin ole.

Pikkuinen Casper Julian ojentuu kohti suvun vanhinta muutama vuosi sitten. Neljän sukupolven yhteisö. Emme pääse äitienpäiväksi koko kööri, mutta Lohjalaiset ja me eli 'we five fab' lähdemme kohti Poria parin viikon päästä. Ensin Porissa yllätys ainakin Casperille, josta eivät tiedä edes hänen vanhempansa. Yövymme hotellissa, jonka ikkunasta näkyy entisen työhuoneeni ikkuna. Todellista Pori -nostalgiaa, jos vielä noudamme snäkäriltä ne oikeat porilaiset.  Tapani on ahmia Poria, koska meillä aina liian vähän aikaa. Tällä kertaa haluan 4,5 vuotiaan Casperin muistiin jäävän, mitä Porissa tapahtuikaan....Ja aamusta sitten lähdemme Luvialle. Isoisomummo jo odottaa ja vähän muutkin, kuten Merin kummmitäti, Casperin täti ja keitä kaikkia...♥♥

Kaunis, rakas äiti Porin Reposaaressa syömässä kuten joka vuosi teimme kerran tai kaksi. Äitienpäivät ainakin ja isänpäivät ja muut merkkitapahtumat. Paikka on Ravintola Merimesta ja se on paras kalaravintola ikinä! En ole vieläkään päässyt pääruokaan, mutta merellinen pitkä pöytä tulee nautittua hyvin. Pöytämme on aina sama ja olen siitä nähnyt miten hylkeiden iloiset pallopäät pomppivat laineilla.

Nauttikaa perheenne yhdessäolosta♥♥

Casper Julian ojentaa kukkansa isoisomummolleen muutamia päiviä myöhemmin. Nauttikaa meidänkin edestämme. Unissani juoksen Luvialla äitienpäiväaamuna Röyskään noutamaan äidille sinivuokkoja...

Toivotan teille kaikille ihanaa, omannäköistänne, rakkaudellista äitienpäivää ♥♥

toivottaa Leena Lumi

sinivuokkokuva Nea Sieman Photography

Peili ei voi uskotella että....

Peili ei voi uskotella että vanhenen

kun olet samanikäinen kuin nuoruus,
vaan kun näen ajan uurteet sinussa,
aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.
Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi
on vain vaate joka verhoaa sydäntäni, 
se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.
Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?
Voi rakas, pidä huolta itsestäsi
niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,
ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti
kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.
     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,
     lahjoitit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Silliaamiaisella Tiirakarissa

 

Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä elämä on vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen

Vappua!

Ajan virta kuohuu, mutta muistot jäävät. Tässä ylioppilaat äiti ja tytär. Äiti Porin Suomalaisesta Yhteislyseosta ja tytär Jyväskylän lyseosta. Toivotan kaikille iloista tulevaa vappua lakilla tai lakitta.

Jos olette katsoneet lintuja, niillä on nyt fiesta. Kohta pöntöissä suut auki ruokaa odottaen ja suloinen sirinä kevään musiikkina. Kylmä on ollut kuin Siperiassa, mutta piti eilen käydä puutarhaliikkeessä. Mukaan lähti lisää orvokkeja, kevätlannoitetta ja ihan tuntemattomia kukkien siemeniä, jotka saavat sitten yllättää. Itseni yllätin ostamalla kevätleningin, jolla taidan lähteä piakkoin kohti Poria ja Luviaa. We five fab' eli suvun nuorin lähtee tapaamaan suvun ikäladya ja ojentaa hänelle kukkakimpun. Sukupolvien silta Tehdään uusia muistoja, mutta eletään ne ensin!

Leena Lumi 

A.A.Milne&E.H. Shepard: Nalle Puh sekä Nalle Puh rakentaa talon / Lastenkirjojen kultaa!

Tapahtuipa niin, että yhtenä päivänä muistinkin, että en ollut tuonut Nalle Puhia ollenkaan blogiini. Maa olisi voinut aueta altani....Kaiken huipuksi sain illalla vävyltä viestin "osta sinä Nalle Puh rakentaa talon ja minä ostan tämän sinisen 100 -vuotisjuhlakirjan." 

Nalle Puh rakentaa talon on toinen Nalle Puh -kokoelma. Se sisältää kymmenen tarinaa. Näissä esimerkiksi rakennetaan Ihaalle talo, Tiikeri saapuu metsään ja Nasu tekee urotyön. Osa kirjan tarinoista hieman sivuaa Disneyn tunnetuksi tekemiä Nalle Puh-kohtauksia, mutta ne ovat suureksi osaksi omanlaisiaan.

Nalle Puhista on vaikea olla pitämättä. Sen hahmot ovat tavattoman vahvoja. Esimerkiksi Tiikerin valloittava persoona, Ihaan surumielisyys ja Nasun arkuus luovat niin vahvat mielikuvat, että ne jäävät pysyvästi mieleen.

Nalle Puhista on vaikea olla pitämättä. Sen hahmot ovat tavattoman vahvoja. Esimerkiksi Tiikerin valloittava persoona, Ihaan surumielisyys ja Nasun arkuus luovat niin vahvat mielikuvat, että ne jäävät pysyvästi mieleen.

Eikä kirja mene hukkaan aikuisellekaan lukijalle, päinvastoin. Sivuille on kätketty rivien väliin syvällisiä tunteita, jotka resonoivat aikuiselle aivan eri tavalla kuin lapselle. Kirja sisältää myös uskomattoman voimakkaan lopetuksen.

Yllä oleva teksti on ensimmäinen ja ainoa todellinen tekstikaappaus Kirjavinkeiltä. Osaan kirjoittaa itse ja olen sillä elättänyt itsenikin vuosia sitten, mutta nyt meillä menee menee niin kovaa kun ajelemme väliä Luvia-Jyväskylä ja Jyväskylä-Lohja, että edes runoja ei vuoda.

Kirjan kääntäjät ovat Kersti Juva ja Panu Pekkanen. Vinkkaaja oli Juha Salmi. Kiitos sinulle♥♥♥ Kustantaja on WSOY 2026. Kuvitus E.H.Shepard.

Kyseessä  on 100 -vuotisjuhlakirja♥♥♥

A.A.Milnen Nalle Puh, kuvitus E.H. Shepard ilmestyi ensimmäisen kerran 1926. Kirjan kustantaja on WSOY (1925) ja kääntäjät Kersti Juva ja Panu Pekkanen. Kyseessä on suosituin karhu ikinä ja hänen ystävänsä Risto Reipas, jotka seikkailevat yhdessä ja löytävät Tikrun, Ruun, Nasun...Toisaalta aikuisena lukijana keskityn henkilöiden syvällisiin viitteisiin ja pohdintoihin. En vielä tiedä, oliko A.A.Milne perheensä ainoa lapsi, mutta hyvin helposti ainokaisten mielikuvitus ylittää kaikki rajat ja heitä muistellaan vähintäin sadan vuoden ellei kahden sadan vuoden takaa.

Nalle Puh -kirjat on käännetty 72 kielelle.

Historiasta kiinnostuneena, minua alkoivat nyt kiehtoa Milne ja Shepard. Millaisia he olivat elämänsä aikana? Mitä kokivat? Millaiset sosiaaliset olot heillä oli? Olisipa hienoa tietää heistäkin enemmän. Elämäkerrat heistä?

He lähtivät yhdessä. Mutta minne he menevätkin ja mitä heille tapahtuneekin, tuossa lumotussa paikassa Metsän laella leikkivät aina pieni poika ja hänen karhunsa.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Enkelini on lääkäri A.

En tietenkään kerro itsestäni ja elämästäni kaikkea. Tosin aika paljon kyllä. Nyt tuli outo olo, että on kerrottava teille jotain joka järkyttää itseänikin.

Perheen perintönä on verenpaine. Tajusin sen vasta kun aamupäänsäryt olivat jotain muuta kuin migreeniä.Heti löytyi hyvä lääke ja porskutin lujaa monenlaista. Vuorokauden tunnit eivät riittäneet. Sitten tapahtui jotain kauheaa: Lääkkeeni valmistus loppui ja koko Euroopasta ei löytynyt apua. Jäljet päättyivät Japaniin. Alettiin sitten uuden lääkärini kanssa koetella muita merkkejä.  Kaikista tuli kammottavia sivuoireita  aina silmätulehduksesta pahoihin ihottumiin. Lääkärini on parhaasta päästä, mutta apua ei löytynyt. Olin hyvin ohuen elämänlangan varassa VUODEN. Mitä olisin voinut tehdä. Aloin sitten kaatuilla tajuamatta ennakkoon mitään.Alitajunta kai vei käteni aina kasvojen eteen, pään suojaksi. Tosin ehdin loukata polveni ja kämmenselät eivät näyttäneet siltä, että niitä olisi rasvattu huolellisesti joka ilta. Ehkä olisi ollut helpompaa ellen olisi juuri toipunut melanoomasta ja yhden oudon, hoitovirheen syöpälöydöksestä sytohoitoineen. Kaikki oli nyt minulle liikaa. Olin liikkeellä vain Reiman kanssa, sillä todella pelkäsin jotain sellaista, joka ei antanut mitään merkkiä itsestään.

Eräänä aamuna noin kello neljältä heräsin päänsärkyyn, joka oli kuin olisi ruuvia sinne puristettu. Otin Panadolia ja odotin helpotusta, jota ei tullut. En raaskinut herättää vielä nukkuvaa miestäni. Odotin kello seitsämään, sillä olo alkoi olla todella outo. Lähdettiin lähimpään hoitoyksikköön hyvin vilppaasti.  Ja siellä heti selälleen ja suntti käteen ja taisi olla muutakin. Lääkäriä ei näkynyt missään. Alkoivat puhua, että täytyy lähteä sairaalaan. Kieltäydyin välittömästi ja kehotin katsomaan hoitohistoriaani, joka oli päättynyt posttraumaattiseen stressiin kaikkia sairaaloita kohden. No, Turku, mutta olisin varmaan jo matkalla sinne kuollut. Sitten ovi aukeni ja lääkäri A. tuli luokseni. Ehdin tajuta, että hän oli tosissaan, kun sanoi, että minua ei enää ole, ellen nyt lähde ambulanssin kyytiin. En välittänyt yhtään. Olen horoskoopiltani härkä ja ajattelin, että sairaalaa on saatu tarpeeksi. Ei! Ei! A. katsoi minua vakavasti silmin, joista valui kyyneleitä. Sitten hän otti minua kädestä kiinni ja vaipui polvilleen kivilattialle. Joku järjen valo häivähti ja suostuin ambulanssiin, jonka A. oli jo tilannut minulle. Polvistuva, kaunis, kyynelehtivä lääkäri A., elämäni enkeli.

Sairaalassa sain kuulla, että olen toistaiseksi vain seurannassa ja mieheni pääsi mukaan sairaalakammoni takia. Siinä meni sitten jotain kolmisen tuntia, kun sairaalan kardiologi oli löytänyt aivan erilaisen lääkkeen, mitä ei oltu vielä kokeiltu. Toivo heräsi, mutta tällä vain rauhoitettiin tilanne. Siitä ei voinut tulla pysyvää lääkettä, koska aloin pahoinvoimaan siitä muutaman viikon päästä, vaikka paineet laskivatkin. Tämä tarina tuolta illalta ei päättynyt vielä tähän.

Menimme apteekkiin  noutamaan lääkkeet ja sattumalta laukussani oli koskettava kortti.  Kirjoitin siihen "Kiitos elämästä A.♥♥♥" Ajoimme tapahtumien lähtöpisteeseen. Kävelin sisään ja koputin hyvin hiljaa ovea, jonka takana tiesin A.:n olevan. Ovi aukeni, katsoimme toisiamme silmiin sanaakaan sanomatta ja sitten vaivuin polvilleni. Olimme aivan hiljaa. Nousin ylös ja ojensin kortin henkeni pelastajalle. Hetken katse ja käännyin lähtemään kotiin.

Enkeleitä, onko heitä? Aivan varmasti on! Kiitos elämästä A., olet valonkantajani♥♥♥

rakkaudella

Leena Lumi

PS. Huomenna tapaan oman sydäntohtorini, joka lopulta löysi minulle sopivan lääkkeen. Kiitos K.♥♥♥

Yön tumma hiljaisuus, pakahduttava onni hengittää...

Yön tumma hiljaisuus, pakahduttava 

onni hengittää varjojen katveessa

turvassa, paossa mielesi huuruilta.

Emme nähneet samaa unta meistä.

Emme olleet aamukasteen huokaus

tähtiniityllä.

Emme yökiitäjät elokuun illoissa

Emme merenmakuiset suudelmat.

Vain yksinäisen kuikan huuto

takaa vuosimiljoonain.

Rauhani rajat, koskemattomat.

- Leena Lumi -

kuva Runotalo

Riikka Jäntti: Pikku hiiri lentää

Kello oli viisi aamulla. Äiti herätti Hiirun. "Nousehan, Minä tilaan taksin ihan pian." 

Näin alkaa Riikka Jäntin uusin Hiiru -kirja Pikku hiiri lentää (Tammi 2026).

Hiiru ei heti tainnut muistaa, miten jännittävä päivä oli tulossa. Hän pääsisi ensimmäisen kerran lentokoneeseen mukaan äidin työmatkalle. Hiiru pesee hampaat ja äti soittaa taksin. Kadut olivat vielä aivan autiot pupuja lukuunottamatta.Hiiru kertoo, että häntä jännittää, kun nousivat lentokentän liukuportaita. Äiti ei ollut matkustanut aikoihin, joten kentän uudet muutokset hieman hämmensivät äitiä.

Tarkastusta Hiiru ihmetteli ja äiti jaksoi selittää miksi sellainen. Tarkastusvirkailija päästi heidät läpi. Ja kohta he jo katselivat kaupan ihmeitä. Hiiru karkkeja ja äiti hajuvesiä. Sovittiin, että ostokset tehdään paluumatkalla. Lopulta matkustajat pääsivät sisään koneeseen. Eikä äiti yhtään mainitse, minne ovat matkalla. Ehkä salaisuus...

Lentokoneessa äiti päästi Hiirun ikkunapaikalle. Pikku hiiri ihmetteli katoavaa maata ikkunastaan ja kahta enemmän kohta alapuolella olevia pilviä. Sitten kaiuttimista kuului:

 "Tässä puhuu koneen kapteeni, hyvää huomenta. Korkeutemme on kymmenen kilometriä. Arvioitu lentoaikamme on kolme ja puoli tuntia. Viihtyisää  matkaa."

Lentoemännät alkoivat jakaa ruokaa ja Hiiru huomasikin olevansa hyvin nälkäinen.

"Saako olla mustikkamehua?" lentoemäntä kysyi. "Kyllä kiitos," Hiiru sanoi.

Hiirulle tuli pisssahätä ja hän jäi vähän ihmettelemään vessaa samalla kun kapteeni kuulutti lennon laskeutumisesta.

Tähän kohtaan on hyvä kertoa, miten suosittuja nämä Pikku hiiri -kirjat ovatkaan. Lapset ja heidän äitinsä kyselevät minulta, 'koska ilmestyy seuraava Pikku hiiri -kirja? Sitten aletaan miettiä, mikä näistä on koskettavin ja mikä muuten vain hauska. Minä pidän eniten Pikku hiiri, tuuliviiri, koska yksi lukijoista on kuin äiti hiiri kun Hiiru  hermostuu. Ja se kun Hiiru odottaa kavereita polvillaan oven edessä. Ja se missä Hiiru ensin kiukuttelee, mutta alkaakin kiltiksi ja soittaa pianoa. Tämä kirja on jo 11. Pikku hiiri -kirja. Toivon ja uskon, että näitä ilmestyy lisää.

Kun laukut oli saatu hihnalta, he lähtivät ja Hiirulla riitti ihmettelemistä. Kaikki oli erilaista kuin kotona. 

"Eikö ole hienoa?" äiti sanoi. 

"On, totesi Hiiru.

*****

 Lastenkirjat Leena Lumissa

Kyllä miehet osaavat, muistavat ja tietävät kaiken!

 Vietimme pääsiäisen ajan nuortemme kanssa Lohjalla kuin ihanalla lomalla. Illat nukuimme sepelkyyhkyjen kujerrukseen ja aamuisin Casperin hiljaiseen hiipimiseen meidän viekkuumme. Kaivattu paussi ja onneksi emme lähteneet nelostietä, vaan kiersimme Hämeenlinnan kautta mennen tullen.Tästä tuli paljon turvallisempi reitti!

Kotiin saavuttuamme Lumimies, joka tietää kaikesta kaiken eikä IKINÄ UNOHDA MITÄÄN, alkoi etsiä tietokoneitamme ja lukulasejaan. Niitä ei löytynyt mistään. Olin hiljaa ja tiesin jo vastauksen, sillä tämä ei ollut eka kerta. Minua otti todella päähän, sillä olisin siltä istumalta tehnyt yhden kirjan, mutta millä olisin tehnyt. Katsoimme toisiamme ja ihmettelimme, että olemmeko todella addikteja. Juu, olemme! Saimme päiviä, joina odottelimme hyvin tehtyä pakettia ja saimme sen noin tunti sitten. Kiitos Meri ja Sami! 

Kauniiseen vaaleanpunaiseen satavuotiaasen taloon on tullut Casperin ja ystävien leikkimökki. Portaat vielä puuttuvat. Vain näitä kuvia katsomalla saan suhteellisuutta siihen tunteeseen, minkä koneiden jääminen 300 kilometrin päähän aiheutti. Sain otettua hauskoja kuvia muistoksi ja söimme vävyn valmistamia herkkuja. 

Minä en ole saanut olla koneiden halitsija, vaan itse Lumimies, koska hän osaa kaiken, muistaa kaiken, eikä ikinä unohda mitään. Vaikka olen kovasti hiljentänyt tahtia, on päässäni kalenteri, joka muistuttaa, mitä olen alkamassa kirjoittaa. Nyt toivutaan ja katson jaksanko tuoda hauskan kirjan vielä tänä iltana kuvineen vai meneekö huomiseen. Nautin nyt ison teen, joka piristää ja rauhoittaa. Sitten se nähdään, miten käy: tänään vai huomenna. Kauhea siitepöly väsyttää ja pitihän sitä lähteä pienelle lenkille, ja onneksi tavattiin yhdet tutut, jolloin syntyi jutut elämän arvaamattomuudesta...ja siitä mikä on tärkeää todella.

Leena Lumi

Loitsu

Läpi tyrmän portin
takaa Ohtan soiden,
umpeenkasvanutta polkua pitkin,
yli villiintyneen niityn,
läpi yön vartioketjun,
pääsiäiskellojen lupausta
                           seuraten,

kutsuttuna,
ylösnousseena, -
tule luokseni illalliselle.

-Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova: Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)

kuva Runotalo

Rauhaisaa pääsiäisen aikaa

 Toivotan jo nyt teille kaikille rauhaisaa pääsiäisen aikaa. Piiloittakaa puutarhaan pääsiäismunia ja sopikaa kuka on etsinnän johtaja. Itse jaan roolini 4 -vuotiaan Casperin kanssa. Mutta kaikki ei siihen päätykään, vaan hänkin vielä yllättyy mitä löytyykään...

Keltaiset vehkat ovat kauniita ja kestäviä. Suositus!

Puttipajan ikimuistoiset kynttilät vieläkin olemassa. Muistan kun Puttipaja oli vielä keskustassa ja kävin siellä usein. Kyllä kannatti. Pikkulinnun munia on jo pakattu ja vaatteita joka keliin. Päätimme laittaa munien kätkemisen puutarhaan vaikka rakeita sataisi.

Aiomme viettää rennon pääsiäisen ja pitää hauskaa. 

Oijoi, miten herkullinen kuva! Ensin kuiitenkin grillausta ja vähän toisenlaisten munien etsintää. 

Matti Lavin kuva kevään innoittamasta mustarastaspariskunnasta. Suosikkilintumme saavat huomenna vielä kunnon omenaviipaleita ja rusinoita, omaa herkkuaan. Ellei tule kovin kylmiä aikoja takaisin, tarkoitus on vieroittaa sisäruokinnasta. Näiden lintujen upeaan lauluun on suloista herätä kuin myös nukahtaa. Kirjosieppoja vielä odottelemme...

Tavatkaa ystäviänne, perhettänne ja luontoa, joka nyt kiiruhtaa kuin kiireinen ajan virta...

Kaikkea hyvää pääsiäisen viettoonne♥♥♥

Love

Leena Lumi

Huhtikuu on kuukausista julmin...

Huhtikuu on kuukausista julmin,

se työntää sireenejä maasta,

sekoittaa muiston ja pyyteen,

kiihottaa uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä,

kietomalla lumeen ja unohdukseen,

kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin...

- T.S.Eliot -

Autiomaan 434 riveistä muutama...

Sinä istut siinä ja...

Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.

Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan,
- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Pekka Mäkinen

Katselen karheutta kauempaa, kallion jylhää pintaa...

Katselen karheutta
kauempaa.

kallion jylhää pintaa.

joskus

ohikävellessäni

silitän sitä

ja ajattelen 

kuinka kauan 

ovat olleet 

kavereina nämä

kivi ja vesi

- Marja Kupari -

kuva Jaana Hankonen

Kevättä kohti kera kirjojen, herkkujen, routaisen maan yllätyksin

Juhlimme tapaamisemme merkkipäivää joka kevät heti kun hiihtolomaruuhkat ovat kadonneet. Ilman tapaamistahan ei olisi olllut avioliittoa, jonka rubiinihääpäivää vietimme jouluna kera Merin synttärien. Kerran poikkesimme ihan arki-iltapäivästä Kissanviiksiin ja tilasimme poron sisäfilettä. Olen lopettanut paljon lihan syömistä, mutta kerran tai kaksi vuodessa poron sisäfilettä. Katsokaa mitä saimme:

Tähän oli saatu mahtumaan suussa sulavan lihan lisäksi mm. röstiä, sieniä, marjoja, sinihomejuustoa yms. Reima sanoo usein, että teemme viikonloppuisin kotona parempaa. Nyt hän unohti sen asian. Voisin olla kasvissyöjä, mutta merikalaa en jättäisi ikinä. Jouluna meni  yli neljä kiloa merisiikaa Reiman loistavasti graavaamana ja myös lohta, joiden ruodoista ja päästä sain tehtyä kalalientä odottamaan seuraavaa kalasoppaa. Meitä oli kuusi henkilöä joulun vietosssa. Kalat meille toimittaa kalaliike Mäkinen. Samoja sukuja kuin perhe, jolta ostin Porin torilta kalaa.

Näin nyt herkuttelemme ja postaan kun on jotain uutta tarjottavaa. Perhekuvia on vaikea laittaa, sillä Casper Julian on melkein kaikissa kuvissa ja minä tai Meri kuvaa. Nyt on tarkoitus mennä hetkessä. Meillä on vielä lunta ja jäätä, maa roudassa, mutta oli ilo nähdä uuden kasvimme Spirea japonica 'Odensalan' säilyneen hyvin. Laitoimme sitä sinne sun tänne kun näimme naapurin pihassa sen kauniin kukinnan. 

Helppohoitoinen. Olen itse istuttanut suurten hortensioidan aluskukiksi, kun ikivanhat Grandi Florat ovat tyveltään jo ikänsä näköisiä. Pärjää vyöhykkeellä I-VII. Aurinko, puolivarjo. Lumityötkään eivät haittaa koska nousee nopeasti uusilla versoilla. Se mitä olen viimeaikoina on entiseen vähän, mutta jo 17. vuosi menossa, joten annan itselleni armon muihinkin tekemisiin. Toki olen lukenut ja kerron mitä:

Tämä tuli tilaamatta ja koska kyseessä on henkilökohtaisesti minulle tärkeä asia, luin ja postasin kirjan. Salla ja Olli Mäkelän terävä katse laskevan auringon alaan eli turkistarhaukseen (Into 2026) Vahva suositus!

Olen seurannut Saila Susiluotoa pidemmän aikaa ja niinpä tilasin hänen uusimman teoksensa, jonka nimi Summerhill ( Otava 2026) toi mieleeni paljonkin varhaisimmilta vuosilta. Ihastuttava kansi Tiina Palokoskelta. Kirja täynnä tajunnanvirtaista runoproosaa kesistä, lapsista, elämästä yleensä....Vahva suositus!

Ja tätä luen nyt iltaisin.. Juuri sitä, mitä kaipasin tähän dekkarijanooni. Koska olin lukenut Stacy Willinghamin Välähdys pimeässä (Tammi 2024, suomennos Einari Aaltonen) luotin, että toinen on ainakin ensimmäisen veroinen. Vieläkin parempi eli nyt on uusi kuuma dekkaristi jolta odottaa laatua. Vahva suositus!

Seuraavaksi aion lukea Petra Bühlerin Isän tyttö  (Otava 2026), jonka tilaan itselleni isän tyttönä. Kiehtova aihe, josta olen löytänyt lukemista aivan liian vähän. 

Kuva ei taida kertoa, miten pieni tämä te - te -narsku on. Reima oli lähdössä kaupoille ja pyysin tuomaan seitsämän narskua, isoa. Yhden olin jo ostanutkin. En mitenkään voinut uskoa, että mieheni tuo seitsämän isoa narsissia. Toi hän. Ne ovat suloisen pieniä ja sattui olemaan jemmassa kivat ruukut. Minä nyt jään istuttamaan lisää toista satsia narskuja, ihmettelen kevättä ja kuntoilen. Toivon tästä vuodesta parempaa monin tavoin, mitä oli viime vuosi.Myös vävylle lainattu kuntopyöräni palaa kotiin. Ja jokohan kerroin, että kun vuoden kiikuin kuin hämähäkin seitillä, nyt sopiva verenpainelääke on löydetty. Kiitos sinnikkään tohtorini! Mukavia kevätpäiviä ♥♥♥

kevätterveisin
Leena Lumi 

Hyvästi kaunis Karjala, hyvästi sydämeni lävitse, hyvästi iäksi!

 Kun Karjalan Kannaksen asukkaat saivat lähtökäskyn: Vihollinen oli lähentymässä, talvisota oli alkanut. Lähtijöiden joukossa oli äitini, silloin 12 –vuotias Eila ja hänen perheensä, jossa kolme muuta sisarta, joista nuorin vasta alle kaksivuotias. Mukaan sai ottaa sen, mitä jaksoi kantaa. Parhaat hevoset oli viety armeijalle, joten perhe lähti taittamaan matkaa perheen isän veljen hevosella.  Lunta oli todella paljon ja talvi oli tunnettu kovista pakkasistaan aina -40 asteeseen saakka. Äiti ja hänen siskonsa Sirkka hoitivat toiseksi nuorinta siskoa, sillä mammalla oli sylissään alle kaksivuotias Kaija. Yksitoista päivää matkattiin Parikkalan asemalle, jossa päästiin härkävaunuun eli junan kyytiin. Asemat olivat tungokseen asti täynnä sotilaiden ja evakkojen takia. Toiset olivat menossa, toiset tulossa. Parikkalasta sitten Humppilaan, jossa kokoonnuttiin työväentalolle. Sieltä talolliset kävivät noutamassa evakkoja koteihinsa. Karjalaiset olivat omaa kansaa, vihollista paossa, kotinsa pakon edessä jättämään joutuneet. He olivat suomalaisia ja heidät tuli asuttaa, oman maan kansalaiset. Pakkanen oli kova ja kuka ikinä olisi tätä uskonut. Matkalla syntyi lapsia, toiset olivat viimeisillään raskaana, oli vanhuksia ja muuten sairaita, mutta kaikilla oli vahva tahto ja usko parempaan. Eläimiä kävi pakkasessa sääli, mutta nyt saivat apuun tulla oman maan kansalaiset. Tästäkin selvittiin, vaikkakin kyyneleet silmissä ja sydän Karjalassa.

 Karjalassa ripiltä päässeessä ryhmässä, sillä kesäkuussa 1944 oli toinen lähtö edessä. Nyt hyvästeltiin Kuten historiasta tiedämme karjalaiset pääsivät jatkosodan ajaksi palaamaan takaisin. Toivo eli ja elämä jatkui. Helluntaina 1944 äitini, kotoisin Valkjärven Teppolan kylästä, pääsi ripiltä. Hän oli viimeisessä ripiltä päässeissä ja heitä oli paljon. Pakko oli jättää Karjalan laulumaat lopullisesti, mutta muistot jäivät.

Kaikesta huolimatta äitini on käynyt parikymmentä kertaa syntymäkodissaan ja kerran minäkin mukana. Se oli kokemus, joka jätti oudon kaihon. Uin äitini ja mammani rannalla, askeleeni yhyttivät Viipurissa mammani kulun, Valkjärven talon puutarhassa kypsyttivät hedelmiään mammani istuttamat omenapuut. Näin ikkunan, josta äitini siskonsa Sirkan kanssa oli illan pimeässä nähnyt Leningradin piirityksen palon.

Kuvassa äitini istumassa lapsuuden uimarantansa kivellä. Ikävä ei jätä, sillä missä muualla olisi samanlaiset kulleroniityt, missä muualla käköset niin kukkuisivat, missä muualla viljan tähkät niin painavat, missä muualla kaupunki kuin Viipuri niin liki. Viipuri oli kansainvälinen ja suvaitsevainen. Siellä kuului monia kieliä, käytiin kauppaa, pidettiin seuraa, oltiin vilkkaita, tytöt somia kuin villimansikat, miehet sanavalmiita ja komeita, hevosten kupeet hohtivat ja Valkjärven kieseillä ajettiin aina Pietariin asti. Jäyhyys oli täysin tuntematon sana. Karjalan maassa ja ilmassa oli sitä jotakin. Äitini kantaa sitä muistoissaan mukana sateenkaaren tuolle puolen ja Valkjärven vesi kuin unta ja unelmaa. Äiti rakas, mammani, sinä ja minä, Valkjärvessä uineet, lupaan kantaa kauniin Karjalan muistoa neljännelle sukupolvelle!

tyttäresi

Leena

Aseiden vaiettua kertovat karjalaiset evakkomatkoistaan ja miten kaunista kaikki oli Karjalassa. Tämä sodan loppumisen muistoksi ja rauhalle!

Lumiset kirsikkatarhat

Nainen sanoi: kun olin tyttö vaikka olin nainen. Mies otti kuvia,
tahtoi vangita henkäyksen, perhosen hämärää välkyttävän siiven?
Valotuin hänen sisäänsä, kirsikkahuulet huulten sisään,
alastomat mosaiikit joilla hän tapetoi ruumiinsa seinämät.
Monta imperfektiä sitten salama välähti kuin outo silmä.
Nyt kuville putoilee lunta, nyt tauluissa on alkanut sataa. Hän
sanoi: myös minussa sataa. Hän osoitti itseään, sitten huonetta.
Siellä täällä leijui hopeisia kiteitä. Ne putoilivat nahkasohvalle ja
katosivat. Hän sanoi: jääkuutioita iholla. Lumiset kirsikkatarhat.
Eikö se ole kuten halu? Joka peitetään lumen alle, herää.

- Saila Susiluoto -

Siivekkäät ja Hännäkkäät (Otava 2011)

Naisen kuva

Hänen on kyettävä miellyttämään.

Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvin käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)