torstai 14. marraskuuta 2019

Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu


Minun joulutunnelmani alkavat kasvunsa siitä hetkestä kun avaan Ilona Pietiläisen joulukirjan ja niitähän jouluja on takana jo monta. Paljon on muuttunut siitä hetkestä kun ensi kerran tapasimme hänen liikkessään ja sitten toisella kertaa hänen kotonaan. Olen aivan koukussa kaikkeen takorautaan, sellaiseen vanhaan ja kun menin huoneeseen, jossa keisaritkin saavat olla yksin, jäin sinne ovi lukossa ihastelemaan takorautajuttuja. Ystäväni jo huuteli oven takana ja ihmetteli. No, kun teimme vierasvessarempan sinne tuli tilaustyönä takorautainen pyyheteline sekä kumpaankin vessaan takorautaiset paperirullatelineet. Yhdessä jatkamme, vaikka suuria murroksia, niin ilon kuin surunkin, on kummallakin ollut. Molemmat olemme hyvästelleet omat punaturkkimme, on ollut itkua ja naurua, sitä elämän räsymattoa, jossa kirkkaat värit eivät erottuisi ilman tummia. Taidamme katsoa jälleen uutta tähteä, jota seurata, mutta voisimmeko ikinä olla hullaantumatta joulusta, herkuista, joulukoirsteluista, kukista, lumesta, perheestä ja siitä maagisesta ripauksesta, jonka saavuttaa matkalla jouluun, lumen, tähtien ja sydämen valaistessa kulkua.

Ilona Pietiläisen Olisipa aina joulu (Docendo 2019) on kokonaisuutena sekä paljon samaa kuin Ilonan aikaisemmat hurmaavat joulukirjat, mutta saamme myös uusia tuulia. Samaa on runsas määrä askartelua ja kukka-asetelmia, pikkuherkkuja ja visiittejä joulukoteihin. Uutta ovat karhumatka villiin luontoon Kuusamossa eli minulla alkoi heti sydän pamppailla, että 'tuon minäkin haluan kokea'. Uusvanhaa on vanhan myllyntuvan mökki, jossa minusta asuu metsän tonttu tai maahinen. Mökin katto on sammaleisuudessaan todella kaunis. Sammalkaton valmistus neuvotaan ja voi tuota soveltaa vaikka jos joutuu kaadattamaan jonkun lahovikaisen jättipuun. Miten somistaa sen kanto. Yksi tuttuni laittoi verenpunaista kaukasuksen maksaruohoa, mutta voi sen tehdä sammaleestakin.


Kontion jalanjäljillä on todella jännittävä kertomus etenkin, kun mukana on naaras pentunsa kanssa. Ilonan verkkokalvolle tosin jäi viimeiseksi takajaloillaan kävelypolun vieressä seisovan uroskarhun katse täältä ikuisuuteen. Kohdata villi luonto sen omilla ehdoilla, siinä on se juttu. Mitä tietää villistä ellei vaella susien, karhujen ja kettujen kanssa.


Uutta on Lappi, luminen, kaunis Lappi, jossa kuukkelit syövät kädestä ja valkoinen poro naavaa sarvissaan johdattaa seuraamaan taivaan kirkkainta tähteä.


Joulukodin kukkaideoita on todella paljon sekä pikkuherkkuja myös. Kaunista paljon, mutta koska en ole kova askartelija annan itseni ihastella toisten töitä. Tässä Ilona on luonut hyllylle pienoismetsän, jonka rakentaminen selvitetään perinpohjin. Saatte kaksi metsää, sillä en pystynyt päättämään kumpi ihanampi...paitsi, että metsäkauris taitaa olla ensimmäisessä. Bambin äiti...


Ilonan tyyliin vihannesleikkurista tulee maljakko, vanhasta tonttuovesta tuunataan tonttukaappi, keinuhyllystä tulee mainio yöpöytä ja pyykkilauta asettuu seinälle kaapiksi! Ja mitä näenkään seinällä: Vanhoja metallitarjottimia, joita ostin kerran yhden tosi kauniin Ilonalta, mutta sen jälkeen on myyty ’ei oota’. Siellä soma tarjotinkollaasi komistaa seinää ja on vielä jopa hyödyksi. Vakuutan, että kauniimpia kynttilän alustoja saa hakea, siksi lisä ei pahaa tekisi. Kalevantulen tai Puttipajan kynttilä siihen palamaan ja ah, se on onnea!


Uutta edustavat kirjassa Ilonan matkat, joiden kuvia emme nyt esittele, mutta paljastan, että paljon on Itävallasta ja sattumalta juuri siltä seudulta, johon olimme vähäksi aikaa siirtymässä jonnekin pikkukämppään vuokralle, mutta kohtalo päätti muuta. Huominen voi silti luvata jotain kivaa siellä, rakkaassa alppimaassani, vähän toisella tapaa vain. Upeita kuvia ehkä maailman kauniimmasta maasta, jossa mieleni vaeltaa päivittäin. "Sydän on yksi, sen kotipaikka kahtaalla/ kohtalona...", uskallanko sanoa muistin varalta teinikalenterissa kulkeneesta runosta, että se on Chang Chiu-lingiä? Saa korjata ja kertoa suomentajan? Ehkä Pertti Nieminen...

Lähdemme Ilonan joulukoteihin, joihin kaikkiin ei millään voida ehtiä, vaikka mieli tekisi. Ihan hirveän likellä kotipitäjääni on raumalainen hyggekoti, jossa Pia tykkää, että tavarat saavat olla esillä:


Kuin taulu eikö vain ja lisäksi vielä jouluglöginen, jonka ohjeen löydät kirjasta. Raumalaiskodissa tuoksuvat kuivatut appelsiini- ja omenasiiivut.


Olohuonetta koristaa kaunis piironki, vanha taulu ja upeat kynttiläjalat. Tämä viehättävästä kaupungista, jota suosittelen ihan vaikka jouluostoksille menoa varten. Niin me teimme Bessun kanssa yhtenä vuotena ja pakko sanoa, että sen tasoista Marimekkoa emme olleet ennen nähneet. Erikoisin valikoima, natisevat lattialaudat, muutakin kuin mekkoa tai tunikaa...Koko päivä hurahti ja sitten syömään. Siinä taivastelimme äänekkäästi, miten visa oli vinkunut, kun loossissa takaamme kuului kova naurunremakka. Käännyin katsomaan ja eikös siinä lähipankkien herrat olleet lounaalla ja kovasti kiittelivät, että korttimme olivat vinkuneet juuri Raumalla!


Tämä sali voisi kertoa monen monta tarinaa. Marjamäki on 1900-luvun alussa rakennettu mansardikattoinen talo, joka on hirsirunkoinen. Taloa ovat asuttaneet Sannan isovanhemmat ja vanhemmat. Joka ajalla on tapansa ja jotkut ja joskus ei osattu arvostaa alkuperäistä vaan peitettiin hirret näkyvistä, peitettiin komeat lankkulattiat muovimattojen alle. Marjamäelle muuttaneet Sanna ja Aki ovat palauttaneet talon kauniita pintoja ennalleen. Osa hirsistä on tietenkin otettu esille, talon kaunis sisäkatto sai jäädä, se sai vain uuden sävyn. Huonekalut ovat suurimmaksi osaksi kirpputoreilta. Arvostan! Minullakin äitini roskalavalta sekä huutokaupoista mööbelit. Jouluna Sanna koristelee kotia valkoisin kukin ja pikkuisen pihasaunan piipusta tupruaa savua. Takuulla sauna, jossa Nippe Nokinokka viihtyy.

Saavumme Humpuriin. Kuulenko joen? Ilmetynjoki siellä kuiskailee Humpurin punaisen kodin lumisessa maisemassa.


Humpuri vei Jaanaa ja hänen miestään Mikaa, sillä siitä piti vain tulla rentouttava kakkoskoti, mutta se veikin molempien sydämen sataa. Tapahtuma seuraa toistaan ja nyt punaista kotia asuttaa virolainen Rekku Rescuelta löydetty rakas Hilla -koira, Jaanalla on Patinaputiikki, jossa hän saa myydä rakastamiaan vanhoja tavaroita.

Joulumaniassa pariskunta oikein kisaa keskenään eikä Mika jää toiseksi, vaan valosarja toisensa perään ilmestyy pihapiirin esineisiin Hillan hyvällä avustuksella. Jaana käärii joulupaketteja sanomalehtipaperiin, puotipaperiin ja kankaaseen. Paketin pitää olla saajansa oloinen, eikä se saa olla mikä tahansa sivujuttu, vaan siihen panostetaan. Jouluna pöydässä on perinteisesti kinkkua, joulun laatikoita, mutta aina myös joku uusi yllätys. Kuulostaa ihan minulta eli vaikka tämä. Aattoaamuna on perinteisesti riisipuuro ja sen jälkeen hipsutellaan saunaan. Sähköttömässä saunassa ollaan kynttilöiden valossa, jota kannatan eli meilläkin sähköt pois ja kellukynttilöitä, joulunpunaisia. Sitten pariskunta pulahtaa vihdottuaan ja saunottuaan Ilmetynjokeen ja koskeen. Aijai, nyt tuntuu, sillä mikä voittaa virtaavan joen. Meilläkin nyt kohisten virtaa lehdon läpi, mutta se on vain ojanen, vaikka siihen joskus sorsat keväällä saapuvatkin. Joki on ihan oma lukunsa. Miten nyt sainkin etiäisen, että joskus vielä pulahdan Ilmetynjokeen...


Putiikinpitäjänä Jaana Veini tietää, että vanhoissa tavaroissakin on montaa erilaista tyyliä. Ja eri tyylejä voi myös yhdistää. Jaanan oma juttu ovat ruoste ja roso, mutta hän tajuaa, että toisille juttu on rappioromantiikka, toisille ostaa vanha esine ja pitää se sillään tai rohkeasti tarttua siveltimeen. Me olemme Lumimiehen kanssa tehneet kumpaakin. Suurin osa mööbeleistä on muuta kuin uutena ostettua. Jaanan mielestä kukin makunsa mukaan ja se on oikein, mikä itsestä tuntuu kotoisalta.


Mikä harmonia ja väritkin just kohdilleen. Vihreä muratti sytyttää sisustuksen kuin kynttilä tunnelman. Muratteja ja kynttilöitä ei ikinä voi olla liikaa! Ja miten ihanaa, että maailmassa on niin paljon kauniita tapetteja! Patinaputiikilla on sivut facebookissa, Instagramissa ja netissä. Jaanan kanssa takuulla aika hurahtaa, jos vaikka intohimoma on rappioromantiikka ja tosi vanhat esineet.


Tässä kirjan kuva, joka pysäytti. Kaikki on kohdillaan ja paljastaa salaisen kiintymykseni punavalkoisen liittoon, ledeihin, kynttilöihin, massiiviseen vanhaan, ruudukkoikkunoihin ja...Ollaan Leenan ja Arin joulukodissa, jossa rappioromantiikka on enemmän kuin vain sana, se on elämäntapa. Ikkunasta katse karkaa pihan perällä lumen sylissä lepäävään punaiseen huvimajaan. Ikkunoissa kuurankukkia...

Uudet tuulet Ilonan joulukirjassa kertovat hänen ammatistaan valokuvaajana eli mukana on paljon kuvia lapsista, eläimistä, luonnosta...Onneksi myös hänen omasta kodistaan, sillä hurmaannuin näihin verhoihin per heti.


Tässä verhot olkkarissa ja huomatkaa tuo ’Karen Blixen –pituus’. Ja nyt Ilona iloisesti yllättyy, sillä vihdoinkin askartelu, jota aivan rakastan:


Mitä tahansa Wrendalen kuppeihin askarrellaan, se on huippua, mutta jos niistä keksitään tehdä adventtikynttelikkö taidamme olla jo linnunradalla


Rrrrrrakastan Ilonan kirjoja, jotka ovat matkanneet kanssani jo kohta yksitoista vuotta, joten ei muuta kuin annamme sisustuskirjakuningattaren lausua loppusanat:

On tultu viimeiselle sivulle. Ensimmäisen kerran kirjoitin kirjaan Sateenkaaren taa kaksitoista vuotta sitten. Silloin punaturkkini oli aivan pieni, nosti sohvalla tassunsa syliini ja nukahti kylkeeni tyytyväisenä. Sen jälkeen Neilikka on ollut jokaisen kirjani sivulla, mukana kirjoittamassa viimeisen sanan, huokaamassa onnesta hiljaa. Tänään on aika kirjoittaa tähteni kanssa. Lumen peittäessä tassunjälkesi viimeisen kerran nostan katseeni taivaalle, sillä olethan aina kirkkain tähteni. Minun oli annettava sinun lentää – ja tänään kirjoitan kirjan loppusanat sinulle, rakas ystäväni. Toivotan niin hyvää matkaa.


Joskus on aika kirjoittaa viimeinen sana päättymättömään tarinaan. Minulle jokainen kirja on ollut äärettömän hieno matka, ja on ollut kunnia kirjoittaa 26 kirjaa. En suostu sanomaan hyvästi, mutta tänään sanon sinulle, lukijani, näkemiin. On aika seurata tähteä, mihin se ikinä sitten viekään.

*****


keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Plantagenissa on nyt jotain tosi, tosi suloista ja tietysti myös kukkia...


Käytiin maanantaina Plantagenissa ihan noutamassa vain seitsemän tunnin tuikkuja, jotka varmistavat että kun niitä muutamia kymmeniä palaa, ei tarvitse kesken syömisen ja seurustelun lähteä tuikkuja vaihtamaan. Käytän niitä myös pienissä ulkolyhdyissä. Kivituikuissa tuli näkyy muuten kauniisti läpi koska ne ovat kirkkaissa muovikupeissa. Muovi on hyvä monessa kohden, vain ihmiset, jotka eivät sitä osaa käyttää ja ovat huolimattomia, he ovat tehneet siitä ongelman. Mieheni alan tuntemus 47 vuoden ajalta! Katsokaa nyt yllä olevaa kuvaa. Aloin ihan näitä räpsiä ja saman tien lähetin tyttärelle, että 'tällaisia täällä'. Meidän perheessä ei ole joulupukkia ollenkaan vaan on Välikaton Feetu, joka asuu piipun juuressa ja sitten Saunatonttu Nippe Nokinokka. Henkilökohtainen suosikkini on Feetu ja lumiukko!


Tonttuja ensin kuvailin. Näillä partaukoilla on teleskooppijalat! Yhtään en välittänyt tasosta kuvatessa, sillä en aikonut näitä kuvia tänne tuoda. Tuli kuitenkin kaksi syytä näihin nyt tarttua ja ensimmäinen on se, että vuoden ehkä odotetuimman kirjan kuvat sain eilen niin myöhään...Luen sitä tänään koko päivän, hyvä jos mustarastaille käyn tarjoamassa niiden erikoismenun, että muutama askel edes. Eilen tuli muutakin häslinkiä, joten en aio hutiloida sitä loistavaa yhteistyötä, joka minulla on Ilona Pietiläisen kanssa ollut koko blogini ajan. Asemointi on minulle tärkeää, kuvat tekstin tempossa eli en tingi. Saatte sitten ihastella Ilonan kirjaa koko viikonlopun, sillä meillä talo täynnä.


Kuvailin näitä perinteisiä tonttuja, kun kuulin tutun ääneen ja Plantagenin myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana saapui morjestamaan. Meillä on takana yhteistä jo noin kolmenkymmenen puutarhavuoden ajalta. Hän avasi silmäni, mitä hyllyillä on, melkein samaan aikaan, kun tyttäreni jo laittoi viestiä jostain, jolla on vaaleanpunainen lakki.


Muistattehan Pirjon, kun kävin häneltä syyskesästä lisää leimukukkia ostamassa. Hän on luottopuutarhamyyjäni♥


Tätä pirteää tähkämaijaa löytyy nytkin kukkivana!


Mitäkö vaaleanpunaista? No katsokaa nyt noita oikeanpuoleisia lumiukkoja! Meri ja minä ihan tulessa, sillä lumiukot♥ Vaaleanpunaiseen vanhaan talokaunottareen lähtee tapanina muun mukana kukkien sijasta lumiukko, jolla on vaaleanpunainen hiippalakki! Onko vähän suloista...eikö vain!


Toki mukaan lähti myös valkoinen kerrottu amaryllis joulunpunaisessa ruukussa.


Pirjo neuvoi, että ei kannata kastella yhtään, niin kukka ei kasva hujopiksi, joka tarvitsee tukea. Kukan sipulissa on kaikki mitä se tarvitsee ilahduttaakseen meitä joulukauden ja ylikin.

Siis koko tämä viikko kauniille, kaikelle kauniille kukista sisustukseen!

lumiukkoterveisin
Leena Lumi

maanantai 11. marraskuuta 2019

Porin Pieni Kynttilä- ja Savipaja on visiitin väärti!


Oi, niin monenlaista ihanaa löytyy Porin Pienestä Kynttilä- ja Savipajasta! Viime kerralla ehdin käydä kaksi kertaa. Joulukuussa taas. Meillä ovat muumimukit siirtyneet Merille ja jätimme itsellemme vain kaksi Iltapurjehdusta sekä Taikatalven. Nyt nautimme suklaakahvimme ja teemme Wrendalen mukeista. On kettuja ja oravia, punarintakin, Välikaton Feetu kävi vähän kuiskimassa missä kaivataan vaivaishiirtä, hirveä ja rakastuneita pöllöjä!


Olin koko päivän liikenteessä, joten Seija Koivulan ja minun polut eivät tänään yhtyneet, mutta ehkä saamme vielä lisäkuviakin tuotteista. Putiikin osoite on Itäpuisto 5, 28100 Pori, puh. 02-5361200 Liike löytyy myös Instagramista ja facebookista sekä oikeasta palkistani.

Olen hurmaavan ylösotettu tämän viikon, mutta ehkä loppuviikosta saatte vuoden odotetuimman kirjan!

"...tahdon muistuttaa siitä/miksi taistelimme:/
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus."

- Mika Waltari -

Leena Lumi

lauantai 9. marraskuuta 2019

Rauhallista, tunnelmallista isänpäivää!


Rauhallista, tunnelmallista isänpäivää kaikille isille, vaareille, ukeille, papoille ja heidän perheilleen♥

Rauhoitumme herkutteluihin, keskusteluihin kynttilöiden valossa, pysähdymme hetkeen, olemme läsnä...

Isänpäivätervehdyksin 
Leena Lumi

PS. Sivupalkissani ylhäällä ehkä lohtua heille, joita isän ikävä ei jätä: Isä rakas, kaikki taivaan tähdet sinä!

perjantai 8. marraskuuta 2019

Nostalgiaa...muutosten pyörityksessä ja isääkin ikävä!


Mieletön nostalgia päällä. Tapahtuu niin paljon ympärillä, että ei meinaa perässä pysyä. Sain juuri isänpäivän lihapadan uunista ja kellariviileäksikin. Sai olla uunissa kolme tuntia melkein pullon punaviiniä nauttineena, Provencen mausteita, paprikoita, hillosipuleita, valkosipuleita ja kokonaisia herkkusieniä ahmittuaan. En voi enää soittaa isälle, en pitää kädestä, en halata...Miksi tämä ikävä ei ikinä jätä minua! Oih, tämä pieni, meidän Meri, aurinko, kuu ja tähdet sekä noutajamme Julia, tuovat mieleen eilistä, mutta kuopuksemme pitää vauhdillaan meidät kiinni tässä hetkessä eli perästä kuuluu. Metsäkauriit vierailivat aamupäivällä, mustarastaat saaneet erikoismuonansa eli monelaista: omenoita, auringonkukkia, talikiekosta siivuja...Mustarastaan nokka ei kestä jäätynyttä eli meillä syötetään nuo ihmeelliset linnut ihan biologin ohjeilla. Kello viiden teellä katsoimme This is us, mutta kaikkien aikojen paras tv-sarja The Affair on nyt sitten kiitos HBO:n nähty viimeistä eli viidettä kautta myöten. Loistava, loistava finaali! Sarjasta tänään juttua Hesarissa Susanna Karhapään jutussa 'The Affair -sarja näyttää, kuinka epäluotettavia muistomme ovat.' Bis bald♥

Leena Lumi

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta


Viiden jengi pysyi kasassa kunnes aika ja paikka heidät erottivat. Mikään ei ole tavallisempaa kuin nuorten ihmisten ryhmä, jonka jäsenet vanhetessaan lähtevät kukin omaan suuntaansa tekemään työtä ja rakastamaan, epäonnnistumaan ja onnistumaan, mutta Kurt Koffkaa lainatakseni ”kokonaisuus on muuta kuin osiensa summa”, mikä tarkoittaa että jengi on jotain muuta kuin sen muodostaneet viisi individualistia. Minun vanhan jengini saa kootuksi yhteen enää muistoissa, ja kun kuuntelen meitä kokonaisuutena, minut valtaa nostalgia, ei kaipuu menneisyyteen vaan tulevaisuuteen, tulevaisuuteen jonka me viisi, jotka olimme jotakin enemmän, tulisimme valloittamaan.

Norjalaisjuurisen amerikkalaiskirjailijan Siri Hustvedtin Muistoja tulevaisuudesta (Memories of the Future, Otava 2019, suomennos Kristiina Rikman) oli minulle omia nostalgioitani kasvattava teos, jonka myötä koin monenmoisia tunteita aina oman jengimme kaipaamisesta mieleni terapiahuoneeseen, joka Sirillä kesti vuosikymmenen oikeasti. Sen huoneen mielipahan seinät, jotka kuiskivat kaikesta siitä, mitä ei ollut saavutettu, ei siitä mitä oli saavutettu. Tänä aamuna juuri heräsin ajatukseen, miksi en ole lähtenyt lukemaan taidehistoriaa, miksi en siihen kykene nytkään? Sirillä taas:

Mielipaha siitä mitä ei koskaan tapahtunut, mielipaha siitä että tuli tuupatuksi, potkaistuksi, tyrkätyksi, tönäistyksi. Kauan sitten runoilija identifioi huoneessa olevan naisen: ”Nimeni on Olisin Saattanut Olla. Nimeni on  myös Ei Enää. Liian myöhään. Näkemiin.”

Kirjan kertoja on S.H. Hän on nuori nainen, joka saapuu New Yorkiin jättäen taakseen minnesotalaisen kotinsa turvan, löytääksen sekä oman elämänsä siivet, että ensimmäisen romaaninsa sankarin. Hän asuu pimeässä huoneessa, jossa on vain keittokomero, vielä pimeämpi makuuhuone ja pikkuruinen kylpyhuone maksaen siitä tuhottomasti. Tärkein oli kirjoituskone ja oma huone, ovi jonka voi sulkea perässään eikä kukaan määrittele vuorokausirytmiäsi. Kun rahat lopppuvat, hän tonkii ruokansa roskiksista, sillä ylpeys ei anna periksi pyytää rahaa kotoa. Nuori nainen haluaa tulla kirjailijaksi melkein hinnalla millä hyvänsä, mutta ei ’ihan millä hyvänsä’, sillä vaikka hän hakeutuu taiteilijapiireihin, hän on varuillaan kaikkien alkoholia kovempien huumeiden kanssa. Ainoa missä kodin suojissa varttunut nuori tyttö suuressa kaupungissa on heikoilla, ovat kaupungin todelliset vaarat: Miehet, joilla on valtaa. Katsoimme vastikään tv-sarjasta The Affair jakson, jossa perheen uhmakas tytär joutuu helvetin kiirastuleen vaikutusvaltaisen miehen kynsissä, vain koska nuori nainen halusi päästä pinnalle, tarvitsi tukea, opastusta, oikeita osoitteita, nimiä, että ovet gallerioihin olisivat avautuneet. S.H. löytää todella kiinnostavia ystäviä, niin miehiä kuin naisia ja ainakaan minä en vielä löytänyt heistä Paul Austeria, vaikka olisi nimi kuinka vaihdettu. Paul muutti hänen maailmansa täysin ja sen aika on vasta lopussa, mutta siirappia siitä ei tule. Romanttisemmin sen taitaa kertoa Paul itse Talvipäiväkirjassaan. Siri on älykkö, väitellyt kirjallisuustieteen tohtori ja taidekriitikko. Hän on Norjan vuonojen kylmää vettä, jonka vasta eräs punatukkainen herra saa kiehumaan. Kuka nyt voisi olla jäätä Paulin kanssa!

Suuren kaupungin julmuus kuitenkin kohtaa S.H.:n arvaamattomalla tavalla, kun hän on laskenut henkisen suojauksensa alas. Siitä hetkestä määrittyy kirjailijan suhde kohtaamiinsa miehiin, sillä voi tapahtua asioita, joita ei unohdeta ja älykkäät psykopaatit kulkevat joukossamme valtaa taskuissaan. Ikimuistoisimmat ystävät pitkäksi aikaa muodostuvat naisista, kunnes on aika rauhoittua ja löytää 'the one'. Naapurihuoneessa tapahtuu kummia ja sehän vasta kiinnostaa tulevaa kirjailijaa aina salakuunteluun asti. Tapahtumat johtavat toiseen ja kaikkialla S.H. tuntuu törmäävän ’miehiin jotka vihaavat naisia’.  Hän ei todellakaan kuvittele, sillä samaa kokevat hänen naisystävänsä.

Muistan professorin hämmästyneen naaman ja sitten inhon joka sille levisi. Miksi he aina yllättyvät ja ovat tyytymättömiä? Olen nähnyt tuon yllätyksen ja inhon kerran toisensa jälkeen, mutta enää en pyörry. Jos pystyy pysymään tolpillaan ja katsomaan: Kuka vitussa sinä luulet olevasi? Ja miehen tutiseva raivo, sen miehen joka edustaa kaikkia miehiä, pahenee jos nainen pysyy tyynenä. Nykyään minä olen tyyni. Olen yhtä tyyni kuin Patty oli. Olen tyyni, oppinut vanha rouva.

Hyvä rouva, teidän on noudatettava sääntöjä.

Ei, minä en tahdo.

Minun maailmassani Wittgenstein on edelleen veitsi. Itse asiassa minun kirjastoni on tupaten täynnä verbaalisia aseita. Mutta Wittgensteinista ei ole apua, ei vaikka siteeraat häntä oikein, jos mies heittää sinut vasten kirjahyllyä.

Muistoja tulevaisuudesta on sekä rankkaa luettavaa että selvitymistarinaa ja lopulta jonkinlaista rauhaa. Tyylilleen uskollisena Siri puhuttelee lukijaansa, ottaa tämän mukaan tarinaan. Kirjassa on piirroskuviakin ja niihin liittyy vertauskuvauksellisuutta sekä jotain toteutuvaa. Ennustuksia, maagista realismia, unia...elleivät ne ole Sirin, mitä usein ovat, ne ovat hänen lähimpien ystäviensä. Kirjan rauhaa ovat vaikka Sirin visiitit hoivakotiin tapaamaan äitiään, joka täyttää helmikuussa yhdeksänkymmentäviisi vuotta.  Äiti sanoo heti, että Siri kirjoittaa itsestään ja pohtii, että ymmärtääkö hän siitä mitään. Siri ajattelee ehkä, että oman äidin ei sopisi ihan kaikkea tästä lukeakaan kuitenkaan siitä mainitsematta. Voitte olla varmat, että S.H. kohtaa vertaisensa ja siinäpä pari, josta minä jaksan olla kiinnostunut! Luvassa on eräs herra Walter, jolla on vähän kaljamahaa, joka on harmaapäinen ja seitsemänkymmentä. Walter haluaa kävellä hitaasti, mutta miten ihmeellisen paratiisillista juuri heille, että kaikki minkä pitää toimia, toimii edelleenkin ja vaikka vanha rouva puhuu menneessä aikamuodossa suloisesta, melkein aina valmiista kullista, jotenkin vain sitä arvaa, että...Ainoa todellinen huoli on pelätä toisen kuolemaa, sillä vain räjähdys yhdessä pelaistaisi yhdeksi lihaksi muuttuneen pariskunnan samanaikaiseen näyttämöltä lähtöön.

Sallittehan? Sirin sanomana miehensä Paul Austerin teoksessaTalvipäiväkirja:

Kuiskin niin kuin linnut lukemassani tarinassa, toistoja huoneessa, johon minut veit.

Aion ottaa kuun, lainaan ja varkain ja jotta suuri muuttuisi pieneksi. Pikkuruisin kuu, ohut ja heikko talvisen pilven takana on valitsemani näkymä.

Paul Auster Talvipäiväkirja


Siri Hustvedtilta lukemani teokset löytyvät blogistani.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Isänpäivän kirjavinkkejä 2019 osat yksi, kaksi ja muutakin!


Huomaa, että kaamoksen juhlalakausi on alkanut: Viikonloppuna on jo isänpäivä. Kukin juhlii tavallaan, mutta jos isälle on tapana ostaa vaikka kirja, annan mieluusti vinkkejä. Kirjat ovat muutamaa lukuunottamatta testattu Lumimiehellä. Periaatteessa minusta ei ole eroa miesten ja naisten kirjoilla. Kysyin sitä R:ltä ja hän sanoi, että 'kaikki muu, mutta ei scifi, fantasia eikä siirappi'. Ihan sama kuin minulla, paitsi olen ihan hippusen joustanut fantasiassa...

Tietysti Ray Conollyn John Lennon, tietysti meille! Ehkä teillekin.

Mark Sullivanin Palavan taivaan alla R. lukee parhaillaan ja pitää kovasti. By the way: Arvasin!

Pierre Lemaitren Petoksen hinta oli todella yllättävä aiheen käsittelyllään. Tuskin ikinä on koettu vastaavaa henkilöstörekrytointia. En minä ainakaan noin tehnyt...

Suvi Vaarlan Westend saa vahvan suostituksen sekä R:lta että minulta. Mitä meidän lapsemme muistavat tai ymmärsivät tuosta ajasta? Olen kysellyt tyttäreltäni ja hänen ystäviltään ja ihan ovat silmät ymmyrkäisinä. Meille 90-luvun lama näytti, että jokainen ystävistämme, joka oli yksityisellä koki laman kovimman kautta samoin yrittäjäystävämme. Me itse tietysti mukana.

Philip Rothin Amerikkalainen pastoraali on kirjastomme kultaa. Jo monesti luettu.


Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina hänen vanhempiensa kirjoittamana on unohtumaton. Nyt tapahtui se joka jäi minuun. Siksi otin tunnarikseni Kimin muistolle hänen voitonmerkkinsä, ottakaa tekin, ei anneta Kimin valon sammua!


R. on tässä soihdussa täysillä mukana, mutta hän on hämäläinen...

Heidi Kerosuon Muista,unohda oli yllätys jo kanneltaan, joka on raikas, jotenkin uudenlainen. Sisältö vie tässä Niskavuorelaisten maassa, sillä pitää ehkä muistaa kysyä, mistä tulevat ylivahvat naiset, jotka ovatkin hauraita? Mistä juurista he ovat kasvaneet? Tämä on paitsi avioliittoromaani myös kertomus äidin ja tyttären suhteesta.

Tatu Kokon Kävelevien patsaiden kaupunki on ainoa, johon R. ei ole vielä ehtinyt. Kirjoittajassa on just sitä jotakin, mitä kaipaan suomalaisissa mieskirjailijoissa: Ripaus naista! Miten kirjoittaa uskottavasti naisista, heidän salatuista asioistaan, mielestään ja tekemisistään, ellei ole sanan kevyimmässä merkityksessä vähän androgyyni.

Anna Ekbergin Uskottu nainen on uskomaton! Miesten, jotka vihaavat naisia kannattaa lukea tämä teos. Voipi alkaa vaikka arvostaa naisia...Kaikki joille olen kirjan lainannut ovat pitäneet tätä vahvana esimerkkinä siitä, mihin nainen tarvittaessa kykenee. Kyseessä tietenkin trilleri, joten ei oteta liian vakavasti, mutta lukiessa kyllä tuntui. R:n kommentti kirjan jälkeen: 'Kyllä naiset ovat kauheita!'

Philip Rothin Mieheni oli kommunsti on kirjastomme Roth helmiä. Hänen Amerikka -trilogiansa keskimmäinen osa. Poliittisin, tummin ja kostonhimoisin trilogian kirjoista. Viimeinen olisi Ihmisen tahra ja miten kadunkaan, että olen jossain heikossa hetkessä antanut sen pois, mutta luinhan sen moneen kertaan, samoin R.


Päätimme vielä valita muutaman kirjan, joita emme hevin unohda. Ensimmäinen on tämän vuoden kultaa niin kanneltaan kuin sisällöltään. Ellei vanhempia löydy, Adlibris on mahdollisuus.


Johanna Venhon Ensimmäinen nainen antaa vihdoinkin Sylvi Kekkoselle äänen. Vuosikausien vaikeneminen vaati veronsa, mutta Sylvi selvisi roolistaan. Venho tuo upeasti Sylvin liki lukijaa ja saa ymmärtämään, mitä kaikkea ykkösnaisemme kesti.



Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät lienee yksi blogini parhaista kirjoista. Meidät se vei Wieniin ja voi tehdä sen toistekin. Erään lukijani tämä kirja vei Nizzaan. Kaikkien kokemuksista en ole kuullut, mutta tämä teos vaikuttaa.


Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa lienee huomisen eittämätön klassikko! Lue, lue, lue!


Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe on ollut, minusta tuntuu niin, kaikkien suosikki. Näin minä mm. kirjasta:

Anthony Doerrin läpimurtoteos Kaikki se valo jota emme näe (All the Light We Cannot see, WSOY 2015, suomennos Hanna Tarkka) on kuin meren tuhansia vuosia huuhtoma kivi: Aalto aallon jälkeen on hionut teräviä särmiä, kaivanut onkaloita, pyöristänyt kokonaisuutta, kaivanut luolan, kovertanut aukon, josta näkyy valo. Kaikellaan se on kuitenkin vaikuttava, uniikki ja lohduttava. Samanlainen kuin meren huuhtoma lohtukivi kirjastoni ikkunalaudalla. Missään ei ole toista samanlaista ja minulle se on kaunis kertoessaan valonhohtoista tarinaansa kautta vuosituhansien, kautta sotien, kautta myrskyjen, läpi pimeyden, johon on uskallettava hypätä nähdäkseen valon.



Innokas leipoja tietysti tuosta vain leipoo isänpäiväksi tämän Sari Kalliomäen toteuttaman luomuksen eli Harry Potter -kakun. Ohje löytyy täältä


Lumimiehen lähin leipuri taitaa olla hän itse, mutta kyllä minä lupasin valmistaa omenapiirakan ja vaniljakastiketta jälkkäriksi sekä gulassia pääruoaksi. Lapset muistavat jokaikiseen R:n pakettiin laittaan Fazerin Sinistä, joka on ns. napakymppi.


Mukavaa isänpäiväviikon jatkoa♥

Love
Leena Lumi



Pakko lisätä vielä tämä loistava dekkari! Mattias Edvardsson Aivan tavallinen perhe ja myy Adlibris ainakin ja sidottuna hintaan 9,90!!!

Näin minä mm.tästä: 

Aivan tavallinen perhe jättää lukijalle nälän: Tällaista lukisi enemmänkin. Ei mitään kikkailua, ei liian raakaa, mutta ei mitään kesyäkään. Korea, mutta tavallaan myös niin inhimillinen pinta. Moraalin pinta. Perhedynamiikka. Sitten halkeamat, jotka tuovat mieleeni Tolstoin Anna Kareninan, jossa ’Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” Mattias Edvardsson leikkii lukijansa kanssa kissaa ja hiirtä, sillä hän ei alleviivaa kumpaan ryhmään Stellan perhe kuuluu – aidosti. Minulla on epäilykseni...

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Valitse Vuoden 2019 Paras Kirjan Kansi Leena Lumissa ja Arvonta


Jälleen on se aika vuodesta, jolloin valitsemme parasta kirjan kantta Leena Lumissa. Ties kuinka mones vuosi jo, mutta nyt 'kauneus' vaihtui 'parhaaseen'. Tämä antaa minusta tilaa myös vähän erikoisemmille kansille. Lukuvuoteni ei toivottavasti pääty tähän eli kirjoja on vielä tulossa, mutta tämä aika on nyt juuri sopiva arvonnalle eli te siellä valitsette ja minä täällä luen. Menojakin on, joten muistakaa kommenttinne näkyvän vasta, kun olen paikalla niitä avaamassa. Älypuhelimella en näitä blogijuttuja tee, vaan keskityn muualla ollessa hetkeen ja ihmisiin keiden seurassa olen.

Entiseen tapaan osallistua saavat blogini kirjautuneet lukijat tai sellaiseksi kirjautuvat. Oman tilasi näet kohdasta Lukijat, josta voit kurkata oletko mukana siellä vai et. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy su 24.11 klo 12.00. Jätä kommenttikenttään suosikkikantesi alla olevasta kollaasista ja yhteystietosi, jotka voivat olla sähköpostiosoite tai aktiivisen blogin nimi. Palkintona jaetaan kolme siististi luettua kirjaa. Ensimmäiseksi tullut valitsee ensin, toiseksi tullut tokana etc. Joulu lähestyy ja mikä onkaan parempi lahja kuusen alle kuin kirja!


Klikkaamalla kuvaa, näet kannet paremmin.

Iloista arvontamieltä♥ Palkintokirjat alla:

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu  

Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

Suvi Vaarla: Westend

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta  

Heidi Kerosuo: Muista, unohda

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

Maike Wetzel: Tyttö joka löytyi

Ray Connolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980

Leena-Kaisa Laakso: Puutalotarinoita

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Riitta Jalonen: Tanssikaa!

Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Sonia Paloahde: Aavistus

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Nina Honkanen: Pohjakosketus

Lisa Jewel: Sitten hän oli poissa

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Carin Gerhardsen: Musta jää

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla

Jane Harper: Kuiva kausi

Louise Penny: Kylmän kosketus

Anna-Kaari Hakkarainen: Diodraama

Anne Svärd: Vera

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Anna Jansson: Sokea hetki

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

Camilla Grebe: Horros

Toimittaja Ulla Janhosta mukaellen:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat vaihtaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Koko elämä on tarinoiden aikaa. Onko millonkaan parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo elämän tarinan?"

Love
Leena Lumi

perjantai 1. marraskuuta 2019

Marraskuu on mahdollisuus moneen ja hyvää pyhäinpäivää!


Marraskuu on monta ja kohti pitkää viikonloppua kirjoitin 2017 marraskuun toisena päivänä. Sieltä löytyy marraskuuta moneen makuun, myös sitä marraskuuta, jota en ennen nähnyt, koska en tajunnut sen valoa.


Entinen inhokkikuukauteni marraskuu on hitaasti, mutta varmoin ottein valloittanut minut. Siitä on tullut salarakas, joka on tätä kaikkea mitä viime vuonna kerroin...,mutta tämä luolanainenkuukausi, jolloin on lupa kääriytyä kodin, kynttilöiden, perheen ja huopien lämpöön, on myös aikaa ajatella, pohtia syntyjä syviä. Syyskausi, jonka aikana olen kokenut mitä ihanimpia juttuja, tavannut mitä lämminhenkisempiä ihmisiä, on ollut myös kuukausi, jonka katveessa olen sivusta seurannut ja myös osin itse kokenut, huumorin varjolla heitettyä ilkeyttä, piikittelyä, vähättelyä, kateutta ja toisten alentamista. Tästä asiasta Tiia kirjoitti ansiokkaasti jutussaan Veetuilun jalot taidot, kun ihmissuhteissa kolisee! Luin kaikki kommentit läpi ja kävimme Tiian kanssa asiasta myös privaattikeskustelua. Jaksamme täältä sateenkaaren tuolle puolen ihmetellä, mikä ajaa jotkut naiset tilaan, jossa toisen ilo, onni ja/tai menestys on itseltä pois? Mistä kaikki katkeruus ja happamuus? Mikä saa naisen olemaan naiselle peto? Olen aina fanittanut naisten välistä ystävyyttä ja tuonut sitä kohta jo seitsemän vuotta esiin blogissani. Minusta 'kehu nainen päivässä' ei ole yhtään huono asia! Vielä parempi on olla aidosti välittävä, empaattinen ja toista kohottava vilpitön ystävä. Tällainen ystävä ei verhoudu omahyväisyyden ja kaikkitietävyyden viittaan. Hän ei piikittele vieraillessaan toisten blogeissa, hän ei alenna muita ylentääkseen itseään. Hän ei ole kaikkitietävä, pöyhkeä oraakkeli, joka julistaa omaa tietoaan asiasta kuin asiasta kuin pyhää sanaa. Hän ei lähesty ystäviään sarkasmissa velloen, hän ei puutu toisten ulkonäköön, ei huomauttele ja vähättele toisten tekstejä ja etenkään hän ei vedä tähtiviittaa ylleen silloin, kun ei ole sitä itse ansainnut! (2015)


Muutamia vuosia sitten oli aika todeta, että joskus on aika tehdä elämässä pientä siivousta. Kannattaa alkaa välittää itsestään niin paljon, että siivoaa elämästään ne niin sanotut ystävät, jotka ovat energiasyöppöjä, jotka eivät ymmärrä vastavuoroisuutta ja/tai he epäempaattisuudeltaan eivät ymmärrä muista kuin omista tarpeistaan. Minulle tuli seinä vastaan, on kuin olisin hakannut päätäni kiveen. Miksi ihmeessä annoin elämässäni roikkua heitä, jotka tunkivat kaikkeen, veivät kaiken energiani ja jotka eivät ymmärtäneet mitään siitä, miten paljon tarvitsen omaa tilaa. Aloin tehdä aikuisen naisen tervehdyttävää siivousta, jonka jälkeen jäljellä oli perhe, parhaat ystäväni vuosikymmenien ajalta ja sitten te, blogini lukijat, joissa on monta niin uskomattoman uskollista kanssakulkijaa niin ylä- kuin alamäkiin, että...oi totisesti! Kun sain hyvän työtarjouksen menestyvältä ystävältäni, jolloin blogini olisi siirtynyt arvostamaani lehteen, minulla oli kaksi syytä sanoa 'ei kiitos' rahalle ja kiinnostavalle työlle: Ensinnäkin en halua enää olla aikataulutettu: Haluan luolanainenaikani, milloin ikinä siltä tuntuu eli tahdon vihdoinkin olla uskollinen itselleni. Ja se toinen syy olitte te. Sanoin Anna-Liisalle, että 'eivät minun kaikki ihanat lukijani löydä polkua luokseni sinne lehteen'. No juu, ehkä olen sitten teistä läheisriippuvainen, hällä väliä, mutta minä välitän aina oikeasti heistä, jotka välittävät. Välittäminen toisista on tärkeintä ja se miten kohtelee kaikkia, joiden kanssa on tekemisissä. Netissä varsinkin, kun ei voi nähdä toisen kasvoja, on otettava tarkka vaari siitä mitä kirjoittaa, sillä vastaanottaja voi olla vaikka minkälaisessa elämäntilanteessa. Sitä ei vähätellä! Ketään ei mollata. Ja taas on uusi ihana marraskuu ja tilaisuus päättää lujasti pitää kiinni siitä oman blogin tunnetilasta, jota on halunnut vaalia alusta asti. Asiat voivat kiistellä, mutta toisia ja toisten sanomisia ei vähätellä. Minun blogissani en anna alentaa ketään. Olen blogini henki ja tunne, ja aion entistä tarkemmin seurata vitsin varjolla kirjoitettuja piikkejä, kateusnuolia ja toisia alentavaa kaikkitietävyyttä. Tunne ja välittäminen ja niiden kautta asioiden esiintuominen olkoot marraskuun sadetta, jonka jälkeen kaikki pahamieli pyyhkiytyy pois.(2015)


Joskus kauan sitten minusta marraskuu tuntui siltä, miltä Hannen Pilkku näyttää kuvassa: Halusi vain vetää jotain päähänsä ja kadota. Alakuloon törmäsi jo aamusta ja pitkinä, harmaina päivinä vielä ilman lumen valoa, tuli mieleen, että 'jos joskus on mahdollista, niin vietän kaikki marraskuuni jossain muualla kuin Suomessa.' Kerran lähdimme sitten lokakuun lopulla marraskuuta pakoon Salzburgiin omalla autolla. Kaikki oli niin täydellistä, sillä rakastanhan syksyä. Saavuimme sunnuntai-iltapäivänä Salzburgiin ja ihmettelimme, että miksi ihmiset riisuivat vaatteita yltään kadulla. No, me istuimme ilmastoidussa autossa, joten emme tienneet, että ulkoämpötila oli +34 astetta! Tehän taas tiedätte, mitä olen mieltä helteestä;) Onneksi sairastan Imelda Marcos -syndroomaa ja mukana oli about 18 kengät, vaikka R. kertoo kaikille, että niitä oli 28 paria: älkää uskoko.

Kaikki on nyt toisin, sillä olen löytänyt salarakkaani, marraskuun. Minä oikein piehtaroin siinä luolanainenajassa, jossa saan olla enemmän minä. Ennen söin marraskuussa Upiqinon Goldia, että jaksaisin, nyt syön sitä huhtikuussa, kuukausista julmimmassa.

Mitä marraskuussa voi tehdä sellaista, mikä tekee luolanainenkuukaudesta uniikin, eikä maa martona makaa:

1) Ei tarvitse esittää mitään eikä varsinkaan jo aamuviidestä ylipirteää ja rynnätä sinne tänne kuin päätön kana, vain koska on valon ylitarjontaa eli vrt. alkusuvi: Saa rauhassa olla oma intorvertti itsensä. Jos aihe kiinnostaa, lue tämä  Naapurin kuva Pirkko-Liisa Surojegin kirjasta Untu ja sydäntalven salaisuus (2013)


2) Saa kääriä ensimmäiset joululahjat, jos on huomannut ostaa kaunista lahjapaperia jemmaan, sillä Suomessahan sanotaan kaupoissa joulupaperin kysyjälle, että 'ei ennen isänpäivää'.(2013)

Kaikki on nyt toisin, sillä kaupat aivan pursuivat joulua ja luulinkin hetken, että olimme kuitenkin lähteneet Itävaltaan. Ostin lahjapapereita, lahjapusseja, yhden kirjan, jotain kaunista pehmeää ja linnuille ensimmäiset talit. Miten kiva, että on tajuttu ettei isänpäivä ole muuri matkalla jouluun, vaan suorastaan lähtömerkki. Haluan joulukuun olevan jo fiilistelyä, ei kaupoissa ravaamista muuta kuin pakolliset ruoka-asiat. Meille onkin tulossa outo joulu, sillä emme vieläkään tiedä, missä sen vietämme ja keiden kanssa! (2019)

3) Jos haluaa teettää joulukortit omasta valokuvasta, kannattaa viedä kortit tehtäviksi isänpäivän jälkeen, jolloin ne usein saa jo tarjoushintaan ja mitä enemmän kortteja tilaa, sen vähemmän maksaa.(2013)

Vaikka kuvaankin paljon, inspiraatio omista kuvista tehtyihin joulukortteihin katosi Olgan mukana. Toisaalta, jos saisi tälläisiä otoksia kuin lankoni Pekka Mäkinen heidän kotipihallaan Luvialla, voisi innostua uudelleen.


Näille voi syöttää vaikka riistaherkkua,mutta syövät myös omenoita ja lintujen siemenseoksia. Tämä ilmeisesti valkohäntäpeura. Meillä käyvät ne pienet metsäkauriit, joiden sorkat eivät saa jäisestä maasta irti ravintoa. Maagisen kaunis kuva...

4) Marraskuussa voi tehdä monta asiaa pois joulun alta, että saa sitten joulukuussa alkaa vain fiilistellä tunnelmia. Komerotkin voi siivota jo nyt ellei sitten aio viettää joulua komerossa (Marttaliiton viisaus!)

Ei mitään komeroiden siivousta, vaan sen sijaan koristellaan kotia ja puutarhaa sekä kaamosvaloilla että kaikella kivalla ja salaperäisellä. Meillä kohta avautuu Välikaton Feetun paketontipaja.(2019)

5) Jos valmistaa jouluksi vaikka kirsikkalikööriä voi alkaa pullotuspuuhiin etenkin jos on käynyt kuten minulle, että homma jäi tehtyä viime marraskuussa: Takuulla on nyt valmista nautittavaksi, mutta säästämme jouluun. (2015)


Ensimmäinen pullotus on tehty ja vähän maisteltiin äidin kanssa. Äiti sanoi, että 'parempaa kuin ikinä!' No, olin laittanut mukaan tavallisen sokerin lisäksi aitoa vaniljasokeria. (2013)

6) Marraskuussa voi pinnistellä sen verran, että ei tee minun vanhaa marraskuuvirhettäni eli sallin kaksi vuotta sitten itseni aloittaa joulusuklailun jo marraskuun alussa ja sitä satoa vieläkin kannan: Älkää salliko kaamoskiloja, vaan laittakaa itsellenne 'karkkipäivä'. Minä saan nyt joka sunnuntai-ilta nauttia Aino nougat samettista kun tulee Silta...mikä ihana sattuma, että se päivä on juuri tänään! Kun Silta loppuu karkkipäivä siirtyy tiistain Downton Abbeylle (2013)

Tänäänkin ostettiin suklaata, mutta sitten tulee paussi, sillä haluan jouluna nauttia niitä ihania belgialaisia 'kotiloita ja merihevosia'! Sarjoja on tullut kiitettävästi ja etenkin, koska on HBO, jolta voimme katsoa The Affairia! Tänään katsoimme iltapäiväteellä This is us. (2019)


7) Mietiskely on yhtä aliarvoitua kuin kiitollisuus: Marraskuussa voi harrastaa molempia. Kannattaa valita iso laiskanlinna ja miettiä kaikkia niitä asioita, joita kesällä ei ehdi. Sitä voi ilosta hämmästyä, mitä kaikkea hyvää elämässä onkaan. Positiivinen listaus on kuin marraskuun henkiset ledvalot.(2013)

Tärkeää, mutta haluan nyt enemmän toimintaa: Huomenna on leikattava toisesta isosta hortensiasta kukat, sillä siihen tulee kaunis ledvaloasetelma joka vuosi. Oikein hätkähdin kun huomasin, että naapurin Eeva oli ehtinyt ennen meitä! (2019)

8) Tietenkään emme tyydy vain henkisiin ledvaloihin, vaan ripustelemme ja tungemme juuri nyt kaamosaikaan ledejä sinne sun tänne. Meillä on valot jo ulkona kolmessa eri pensaassa ja sisällä olen rakentanut kaamosvalaisimia suunnilleen joka huoneeseen. (2015)

Pitää paikkansa, mutta ei tainnut olla vielä 2013 100 kappaletta valkoista lediä valkoisten ohuiden verhojen takana ja ostin myös ihan uuden valojutun, jota on vähän vaikea selittää:


Se on tuo juttu, joka roikkuu tuossa lampussa, jonka paikka on väärä. Niitä on olkkarissa muutama, mutta tuota käytetään tuskin koskaan eli se siinä vain sisustussyistä. Tuo ledroikotin valaisee yöllä kuin koko tilan ja näyttää potenssiin ziljoona paremmalta kuin mitä kuva antaa ulos. Huomatkaa mikä ledmania: Alakertaan johtavat raput on leditetty pysyvästi!


Ledien ja kynttilöiden valossa kuljemme kerroksemme, jossa varmaan edellisessä kuvassa huomasitte kirjahyllyn. Vain vessoissa, saunassa, kellarissa ja pyykkihuoneessa ei ole kirjahyllyjä.



9) Puutarha yllättää marraskuussa, sillä orvokit, joista ei ole nypitti kuolleita kukintoja pois, lykkäävät uutta kukkaa ja tietenkin lumiasterit ovat täydessä kukassa.(2013)

10) Marraskuussa jos ikinä on lupa sanoa kutsuihin 'ei kiitos', sillä pitää olla vuodessa edes yksi luolanainenkuukausi, jossa ei koko ajan tarvitse olla 'iskussa'. Pakko lisätä tähän vielä Katjan, toisen marraskuufanin upea lause: "Marraskuun melankoliassa on paljon lohtua." Niin tosi. (2013)


11)  Marraskuussa viimeistään on aika rakentaa erilaisia talvipöytiä


12)  Ja jouluhan ei voi koskaan tulla liian aikaisin♥


13) Ensimmäinen kookossiemenkakku on valmistettu oravien ja lintujen aamaispöydälle.


14)  Rantapoluilla...




16)  Kun marraskuulle vastaa 'kyllä', voi löytää ihan uusia seikkailuja.


17)  Talvipesämme on takkahuone. Siellä luetaan, katsotaan sarjoja tallenteilta, tai ollaan ihan hiljaa kuunnellen tulen tarinoita. Toisinaan keskustellaan yömyöhälle...kerran niinkin, että unohdimme saunoa. Kyseessä molempien lukema Lionel Shriverin kirja Kaksoisvirhe, josta R. väitti että...Tänne me alamme vetäytyä...talvipesäämme.

"Miten uskallan olla näin onnellinen / sumuisessa marrasmaisemassa / pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

- Kyllikki Villa -

"Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee."

Susan Fletcher Meriharakat

Lyhdyssä palaa kynttilä kohti pimeää yötä kauriiden suunnistaa omenoille ja niiden rakkaidemme muistolle, jotka eivät ole enää joukossamme.

Leena Lumi


PS. Miten minusta tuntuu, että nyt jotkut hakevat tätä maailman parhaan lohilaatikon ohjetta Meilläkin on tänään tätä!


PS 2. Ainolla on Suuri Tyttökirja-arvonta!

PS 3. Anonyymi kiitos Innistä♥