Yön tumma hiljaisuus, pakahduttava onni hengittää...

Yön tumma hiljaisuus, pakahduttava 

onni hengittää varjojen katveessa

turvassa, paossa mielesi huuruilta.

Emme nähneet samaa unta meistä.

Emme olleet aamukasteen huokaus

tähtiniityllä.

Emme yökiitäjät elokuun illoissa

Emme merenmakuiset ihot.

Vain yksinäisen kuikan huuto

takaa vuosimiljoonain.

Rauhani rajat, koskemattomat.

- Leena Lumi -

kuva Runotalo

Riikka Jäntti: Pikku hiiri lentää

Kello oli viisi aamulla. Äiti herätti Hiirun. "Nousehan, Minä tilaan taksin ihan pian." 

Näin alkaa Riikka Jäntin uusin Hiiru -kirja Pikku hiiri lentää (Tammi 2026).

Hiiru ei heti tainnut muistaa, miten jännittävä päivä oli tulossa. Hän pääsisi ensimmäisen kerran lentokoneeseen mukaan äidin työmatkalle. Hiiru pesee hampaat ja äti soittaa taksin. Kadut olivat vielä aivan autiot pupuja lukuunottamatta.Hiiru kertoo, että häntä jännittää, kun nousivat lentokentän liukuportaita. Äiti ei ollut matkustanut aikoihin, joten kentän uudet muutokset hieman hämmensivät äitiä.

Tarkastusta Hiiru ihmetteli ja äiti jaksoi selittää miksi sellainen. Tarkastusvirkailija päästi heidät läpi. Ja kohta he jo katselivat kaupan ihmeitä. Hiiru karkkeja ja äiti hajuvesiä. Sovittiin, että ostokset tehdään paluumatkalla. Lopulta matkustajat pääsivät sisään koneeseen. Eikä äiti yhtään mainitse, minne ovat matkalla. Ehkä salaisuus...

Lentokoneessa äiti päästi Hiirun ikkunapaikalle. Pikku hiiri ihmetteli katoavaa maata ikkunastaan ja kahta enemmän kohta alapuolella olevia pilviä. Sitten kaiuttimista kuului:

 "Tässä puhuu koneen kapteeni, hyvää huomenta. Korkeutemme on kymmenen kilometriä. Arvioitu lentoaikamme on kolme ja puoli tuntia. Viihtyisää  matkaa."

Lentoemännät alkoivat jakaa ruokaa ja Hiiru huomasikin olevansa hyvin nälkäinen.

"Saako olla mustikkamehua?" lentoemäntä kysyi. "Kyllä kiitos," Hiiru sanoi.

Hiirulle tuli pisssahätä ja hän jäi vähän ihmettelemään vessaa samalla kun kapteeni kuulutti lennon laskeutumisesta.

Tähän kohtaan on hyvä kertoa, miten suosittuja nämä Pikku hiiri -kirjat ovatkaan. Lapset ja heidän äitinsä kyselevät minulta, 'koska ilmestyy seuraava Pikku hiiri -kirja? Sitten aletaan miettiä, mikä näistä on koskettavin ja mikä muuten vain hauska. Minä pidän eniten Pikku hiiri, tuuliviiri, koska yksi lukijoista on kuin äiti hiiri kun Hiiru  hermostuu. Ja se kun Hiiru odottaa kavereita polvillaan oven edessä. Ja se missä Hiiru ensin kiukuttelee, mutta alkaakin kiltiksi ja soittaa pianoa. Tämä kirja on jo 11. Pikku hiiri -kirja. Toivon ja uskon, että näitä ilmestyy lisää.

Kun laukut oli saatu hihnalta, he lähtivät ja Hiirulla riitti ihmettelemistä. Kaikki oli erilaista kuin kotona. 

"Eikö ole hienoa?" äiti sanoi. 

"On, totesi Hiiru.

*****

 Lastenkirjat Leena Lumissa

Kyllä miehet osaavat, muistavat ja tietävät kaiken!

 Vietimme pääsiäisen ajan nuortemme kanssa Lohjalla kuin ihanalla lomalla. Illat nukuimme sepelkyyhkyjen kujerrukseen ja aamuisin Casperin hiljaiseen hiipimiseen meidän viekkuumme. Kaivattu paussi ja onneksi emme lähteneet nelostietä, vaan kiersimme Hämeenlinnan kautta mennen tullen.Tästä tuli paljon turvallisempi reitti!

Kotiin saavuttuamme Lumimies, joka tietää kaikesta kaiken eikä IKINÄ UNOHDA MITÄÄN, alkoi etsiä tietokoneitamme ja lukulasejaan. Niitä ei löytynyt mistään. Olin hiljaa ja tiesin jo vastauksen, sillä tämä ei ollut eka kerta. Minua otti todella päähän, sillä olisin siltä istumalta tehnyt yhden kirjan, mutta millä olisin tehnyt. Katsoimme toisiamme ja ihmettelimme, että olemmeko todella addikteja. Juu, olemme! Saimme päiviä, joina odottelimme hyvin tehtyä pakettia ja saimme sen noin tunti sitten. Kiitos Meri ja Sami! 

Kauniiseen vaaleanpunaiseen satavuotiaasen taloon on tullut Casperin ja ystävien leikkimökki. Portaat vielä puuttuvat. Vain näitä kuvia katsomalla saan suhteellisuutta siihen tunteeseen, minkä koneiden jääminen 300 kilometrin päähän aiheutti. Sain otettua hauskoja kuvia muistoksi ja söimme vävyn valmistamia herkkuja. 

Minä en ole saanut olla koneiden halitsija, vaan itse Lumimies, koska hän osaa kaiken, muistaa kaiken, eikä ikinä unohda mitään. Vaikka olen kovasti hiljentänyt tahtia, on päässäni kalenteri, joka muistuttaa, mitä olen alkamassa kirjoittaa. Nyt toivutaan ja katson jaksanko tuoda hauskan kirjan vielä tänä iltana kuvineen vai meneekö huomiseen. Nautin nyt ison teen, joka piristää ja rauhoittaa. Sitten se nähdään, miten käy: tänään vai huomenna. Kauhea siitepöly väsyttää ja pitihän sitä lähteä pienelle lenkille, ja onneksi tavattiin yhdet tutut, jolloin syntyi jutut elämän arvaamattomuudesta...ja siitä mikä on tärkeää todella.

Leena Lumi

Loitsu

Läpi tyrmän portin
takaa Ohtan soiden,
umpeenkasvanutta polkua pitkin,
yli villiintyneen niityn,
läpi yön vartioketjun,
pääsiäiskellojen lupausta
                           seuraten,

kutsuttuna,
ylösnousseena, -
tule luokseni illalliselle.

-Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova: Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)

kuva Runotalo

Rauhaisaa pääsiäisen aikaa

 Toivotan jo nyt teille kaikille rauhaisaa pääsiäisen aikaa. Piiloittakaa puutarhaan pääsiäismunia ja sopikaa kuka on etsinnän johtaja. Itse jaan roolini 4 -vuotiaan Casperin kanssa. Mutta kaikki ei siihen päätykään, vaan hänkin vielä yllättyy mitä löytyykään...

Keltaiset vehkat ovat kauniita ja kestäviä. Suositus!

Puttipajan ikimuistoiset kynttilät vieläkin olemassa. Muistan kun Puttipaja oli vielä keskustassa ja kävin siellä usein. Kyllä kannatti. Pikkulinnun munia on jo pakattu ja vaatteita joka keliin. Päätimme laittaa munien kätkemisen puutarhaan vaikka rakeita sataisi.

Aiomme viettää rennon pääsiäisen ja pitää hauskaa. 

Oijoi, miten herkullinen kuva! Ensin kuiitenkin grillausta ja vähän toisenlaisten munien etsintää. 

Matti Lavin kuva kevään innoittamasta mustarastaspariskunnasta. Suosikkilintumme saavat huomenna vielä kunnon omenaviipaleita ja rusinoita, omaa herkkuaan. Ellei tule kovin kylmiä aikoja takaisin, tarkoitus on vieroittaa sisäruokinnasta. Näiden lintujen upeaan lauluun on suloista herätä kuin myös nukahtaa. Kirjosieppoja vielä odottelemme...

Tavatkaa ystäviänne, perhettänne ja luontoa, joka nyt kiiruhtaa kuin kiireinen ajan virta...

Kaikkea hyvää pääsiäisen viettoonne♥♥♥

Love

Leena Lumi

Huhtikuu on kuukausista julmin...

Huhtikuu on kuukausista julmin,

se työntää sireenejä maasta,

sekoittaa muiston ja pyyteen,

kiihottaa uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä,

kietomalla lumeen ja unohdukseen,

kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin...

- T.S.Eliot -

Autiomaan 434 riveistä muutama...

Sinä istut siinä ja...

Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.

Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan,
- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Pekka Mäkinen

Katselen karheutta kauempaa, kallion jylhää pintaa...

Katselen karheutta
kauempaa.

kallion jylhää pintaa.

joskus

ohikävellessäni

silitän sitä

ja ajattelen 

kuinka kauan 

ovat olleet 

kavereina nämä

kivi ja vesi

- Marja Kupari -

kuva Jaana Hankonen

Kevättä kohti kera kirjojen, herkkujen, routaisen maan yllätyksin

Juhlimme tapaamisemme merkkipäivää joka kevät heti kun hiihtolomaruuhkat ovat kadonneet. Ilman tapaamistahan ei olisi olllut avioliittoa, jonka rubiinihääpäivää vietimme jouluna kera Merin synttärien. Kerran poikkesimme ihan arki-iltapäivästä Kissanviiksiin ja tilasimme poron sisäfilettä. Olen lopettanut paljon lihan syömistä, mutta kerran tai kaksi vuodessa poron sisäfilettä. Katsokaa mitä saimme:

Tähän oli saatu mahtumaan suussa sulavan lihan lisäksi mm. röstiä, sieniä, marjoja, sinihomejuustoa yms. Reima sanoo usein, että teemme viikonloppuisin kotona parempaa. Nyt hän unohti sen asian. Voisin olla kasvissyöjä, mutta merikalaa en jättäisi ikinä. Jouluna meni  yli neljä kiloa merisiikaa Reiman loistavasti graavaamana ja myös lohta, joiden ruodoista ja päästä sain tehtyä kalalientä odottamaan seuraavaa kalasoppaa. Meitä oli kuusi henkilöä joulun vietosssa. Kalat meille toimittaa kalaliike Mäkinen. Samoja sukuja kuin perhe, jolta ostin Porin torilta kalaa.

Näin nyt herkuttelemme ja postaan kun on jotain uutta tarjottavaa. Perhekuvia on vaikea laittaa, sillä Casper Julian on melkein kaikissa kuvissa ja minä tai Meri kuvaa. Nyt on tarkoitus mennä hetkessä. Meillä on vielä lunta ja jäätä, maa roudassa, mutta oli ilo nähdä uuden kasvimme Spirea japonica 'Odensalan' säilyneen hyvin. Laitoimme sitä sinne sun tänne kun näimme naapurin pihassa sen kauniin kukinnan. 

Helppohoitoinen. Olen itse istuttanut suurten hortensioidan aluskukiksi, kun ikivanhat Grandi Florat ovat tyveltään jo ikänsä näköisiä. Pärjää vyöhykkeellä I-VII. Aurinko, puolivarjo. Lumityötkään eivät haittaa koska nousee nopeasti uusilla versoilla. Se mitä olen viimeaikoina on entiseen vähän, mutta jo 17. vuosi menossa, joten annan itselleni armon muihinkin tekemisiin. Toki olen lukenut ja kerron mitä:

Tämä tuli tilaamatta ja koska kyseessä on henkilökohtaisesti minulle tärkeä asia, luin ja postasin kirjan. Salla ja Olli Mäkelän terävä katse laskevan auringon alaan eli turkistarhaukseen (Into 2026) Vahva suositus!

Olen seurannut Saila Susiluotoa pidemmän aikaa ja niinpä tilasin hänen uusimman teoksensa, jonka nimi Summerhill ( Otava 2026) toi mieleeni paljonkin varhaisimmilta vuosilta. Ihastuttava kansi Tiina Palokoskelta. Kirja täynnä tajunnanvirtaista runoproosaa kesistä, lapsista, elämästä yleensä....Vahva suositus!

Ja tätä luen nyt iltaisin.. Juuri sitä, mitä kaipasin tähän dekkarijanooni. Koska olin lukenut Stacy Willinghamin Välähdys pimeässä (Tammi 2024, suomennos Einari Aaltonen) luotin, että toinen on ainakin ensimmäisen veroinen. Vieläkin parempi eli nyt on uusi kuuma dekkaristi jolta odottaa laatua. Vahva suositus!

Seuraavaksi aion lukea Petra Bühlerin Isän tyttö  (Otava 2026), jonka tilaan itselleni isän tyttönä. Kiehtova aihe, josta olen löytänyt lukemista aivan liian vähän. 

Kuva ei taida kertoa, miten pieni tämä te - te -narsku on. Reima oli lähdössä kaupoille ja pyysin tuomaan seitsämän narskua, isoa. Yhden olin jo ostanutkin. En mitenkään voinut uskoa, että mieheni tuo seitsämän isoa narsissia. Toi hän. Ne ovat suloisen pieniä ja sattui olemaan jemmassa kivat ruukut. Minä nyt jään istuttamaan lisää toista satsia narskuja, ihmettelen kevättä ja kuntoilen. Toivon tästä vuodesta parempaa monin tavoin, mitä oli viime vuosi.Myös vävylle lainattu kuntopyöräni palaa kotiin. Ja jokohan kerroin, että kun vuoden kiikuin kuin hämähäkin seitillä, nyt sopiva verenpainelääke on löydetty. Kiitos sinnikkään tohtorini! Mukavia kevätpäiviä ♥♥♥

kevätterveisin
Leena Lumi 

Hyvästi kaunis Karjala, hyvästi sydämeni lävitse, hyvästi iäksi!

 Kun Karjalan Kannaksen asukkaat saivat lähtökäskyn: Vihollinen oli lähentymässä, talvisota oli alkanut. Lähtijöiden joukossa oli äitini, silloin 12 –vuotias Eila ja hänen perheensä, jossa kolme muuta sisarta, joista nuorin vasta alle kaksivuotias. Mukaan sai ottaa sen, mitä jaksoi kantaa. Parhaat hevoset oli viety armeijalle, joten perhe lähti taittamaan matkaa perheen isän veljen hevosella.  Lunta oli todella paljon ja talvi oli tunnettu kovista pakkasistaan aina -40 asteeseen saakka. Äiti ja hänen siskonsa Sirkka hoitivat toiseksi nuorinta siskoa, sillä mammalla oli sylissään alle kaksivuotias Kaija. Yksitoista päivää matkattiin Parikkalan asemalle, jossa päästiin härkävaunuun eli junan kyytiin. Asemat olivat tungokseen asti täynnä sotilaiden ja evakkojen takia. Toiset olivat menossa, toiset tulossa. Parikkalasta sitten Humppilaan, jossa kokoonnuttiin työväentalolle. Sieltä talolliset kävivät noutamassa evakkoja koteihinsa. Karjalaiset olivat omaa kansaa, vihollista paossa, kotinsa pakon edessä jättämään joutuneet. He olivat suomalaisia ja heidät tuli asuttaa, oman maan kansalaiset. Pakkanen oli kova ja kuka ikinä olisi tätä uskonut. Matkalla syntyi lapsia, toiset olivat viimeisillään raskaana, oli vanhuksia ja muuten sairaita, mutta kaikilla oli vahva tahto ja usko parempaan. Eläimiä kävi pakkasessa sääli, mutta nyt saivat apuun tulla oman maan kansalaiset. Tästäkin selvittiin, vaikkakin kyyneleet silmissä ja sydän Karjalassa.

 Karjalassa ripiltä päässeessä ryhmässä, sillä kesäkuussa 1944 oli toinen lähtö edessä. Nyt hyvästeltiin Kuten historiasta tiedämme karjalaiset pääsivät jatkosodan ajaksi palaamaan takaisin. Toivo eli ja elämä jatkui. Helluntaina 1944 äitini, kotoisin Valkjärven Teppolan kylästä, pääsi ripiltä. Hän oli viimeisessä ripiltä päässeissä ja heitä oli paljon. Pakko oli jättää Karjalan laulumaat lopullisesti, mutta muistot jäivät.

Kaikesta huolimatta äitini on käynyt parikymmentä kertaa syntymäkodissaan ja kerran minäkin mukana. Se oli kokemus, joka jätti oudon kaihon. Uin äitini ja mammani rannalla, askeleeni yhyttivät Viipurissa mammani kulun, Valkjärven talon puutarhassa kypsyttivät hedelmiään mammani istuttamat omenapuut. Näin ikkunan, josta äitini siskonsa Sirkan kanssa oli illan pimeässä nähnyt Leningradin piirityksen palon.

Kuvassa äitini istumassa lapsuuden uimarantansa kivellä. Ikävä ei jätä, sillä missä muualla olisi samanlaiset kulleroniityt, missä muualla käköset niin kukkuisivat, missä muualla viljan tähkät niin painavat, missä muualla kaupunki kuin Viipuri niin liki. Viipuri oli kansainvälinen ja suvaitsevainen. Siellä kuului monia kieliä, käytiin kauppaa, pidettiin seuraa, oltiin vilkkaita, tytöt somia kuin villimansikat, miehet sanavalmiita ja komeita, hevosten kupeet hohtivat ja Valkjärven kieseillä ajettiin aina Pietariin asti. Jäyhyys oli täysin tuntematon sana. Karjalan maassa ja ilmassa oli sitä jotakin. Äitini kantaa sitä muistoissaan mukana sateenkaaren tuolle puolen ja Valkjärven vesi kuin unta ja unelmaa. Äiti rakas, mammani, sinä ja minä, Valkjärvessä uineet, lupaan kantaa kauniin Karjalan muistoa neljännelle sukupolvelle!

tyttäresi

Leena

Aseiden vaiettua kertovat karjalaiset evakkomatkoistaan ja miten kaunista kaikki oli Karjalassa. Tämä sodan loppumisen muistoksi ja rauhalle!

Lumiset kirsikkatarhat

Nainen sanoi: kun olin tyttö vaikka olin nainen. Mies otti kuvia,
tahtoi vangita henkäyksen, perhosen hämärää välkyttävän siiven?
Valotuin hänen sisäänsä, kirsikkahuulet huulten sisään,
alastomat mosaiikit joilla hän tapetoi ruumiinsa seinämät.
Monta imperfektiä sitten salama välähti kuin outo silmä.
Nyt kuville putoilee lunta, nyt tauluissa on alkanut sataa. Hän
sanoi: myös minussa sataa. Hän osoitti itseään, sitten huonetta.
Siellä täällä leijui hopeisia kiteitä. Ne putoilivat nahkasohvalle ja
katosivat. Hän sanoi: jääkuutioita iholla. Lumiset kirsikkatarhat.
Eikö se ole kuten halu? Joka peitetään lumen alle, herää.

- Saila Susiluoto -

Siivekkäät ja Hännäkkäät (Otava 2011)

Naisen kuva

Hänen on kyettävä miellyttämään.

Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvin käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Salla ja Olli Mäkelä: Turkiseläinten vapauttamisen vuosikymmenet

Lapsena ei monikaan ole niin tietoinen eettisesti, että osaisi kärsiä kärsivien mukana, osaisi aloittaa taistelun niiden puolesta, jotka ovat eläviä, tuntevia. pienissä häkeissä asuvia minkkejä, supeja ja kettuja. Asuin länsirannikolla ja aina kun menimme uimaan ajoimme pyörillä turkistarhan ohi. Haju oli kammottava. Kun kasvun vuodet koittivat, halusin antaa äänen niille, joilta kukaan ei kysynyt mitään, joita kosketeltiin pihdein ja joiden elämän ainoa tarkoitus oli elanto, joka perustui eläinrääkkäykseen. Olen edelleen kettutyttö, mutta nyt auringonlaskun alasta on paljon tutkittua tietoa ja siitäkin johtunee, että läntinen Eurooppa on kieltänyt jo turkistarhauksen heti tai jatkoajalla. Kaiken huipuksi ihmisille, jotka ovat eläneet avuttomien eläinten tuskan hiestä ja kyynelistä, maksetaan siirtymäkorvaus kiduttajille!

Salla&Olli Mäkelä ovat kirjoittaneet huomattavan kirjan, antaneet kaltoinkohdelluille eläimille suuren äänen tietoteoksellaan Turkiseläinten vapauttamisen vuosikymmenet (Into 2026). Käsittämättömästi kirjoitamme edelleen Suomen turkistarhauksesta, vaikka vuoden 2012 Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloite keräsi noin 70 000 allekirjoitusta. Paremman eläinlain puolesta keräsi 139 000 allekirjoitusta. Olen ikäni kuulunut Suomen Eläinsuojeluyhdistykseen, mutta koska mitään ei tapahtunut, menin jäseneksi Animaliaan. Oli kuin olisi kotiin tullut. Animalian yksi keskeisimmistä asioista on lopettaa turkistarhaus. Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila toteaa, että olisi tärkeää saada selkeä kielto turkistarhaukselle myös Suomessa.

”Suurin osa EU-maista on päätynyt kieltämään turkistarhauksen. koska se aiheuttaa eläimille kärsimystä.”

”Myös joka kerta kun muotitalo, vaateliike ja jälleenmyyjä suostuu turkittomuuteen tai poliittinen puolue linjaa turkistarhauksen vastaisesti, on se voitto. Suuria voittoja ovat kaikki kansalliset turkistarhauskiellot ja turkisten myyntikiellot, joita vuosien varrella on tullut useita kymmeniä.”

Tässä aiheessa en voi olla mainitsematta tohtori Jenni Haukiota, joka on ollut eläinten puolesta ja äänenä. Meillä oli mm. Maata -jalkojen alla kampanja etc.

Henkilökohtaisesti levitän tietoa järkyttävästä toimialasta ja kerron kaikille, että jos tämä on teille tärkeää, etsikää vaaleissa kansanedustajaehdokas, joka haluaa sulkea tarhat. Älkää kertoko omaa mielipidettänne, vaan olkaa neutraaleja. Näin saatte oikean tiedon. Animaliakin auttaa kertomalla ketkä ehdokkaista oikeasti ovat tarhausta vastaan. Kerran minulle kävi niin, että soitin  yhdelle ehdokkaista ja kysyin hänen mielipidettään. Vastaus meni näin: ”Meidän puolue kannattaa kaikkea yritystoimintaa, joka on lainmukainen.” No, tällä perusteella voisi siis vaikka tehdä monenmoista ja kutsua sitä elinkeinoksi ja yrittäjyydeksi. Meidän itävaltalaiset ystävämme eivät olleet uskoa, että Suomessa vielä kidutetaan eläimiä pienissä rautahäkeissä. Häkit eivät mahdollista lajityypillistä toimintaa.

Eläinsuojelukeskus Tuulispää pyrkii auttamaan eläinyksilöitä, mutta myös laajemmin parantamaan eläinten yhteiskunnallista asemaa. Teinkin paikasta jutun Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä kaikki elämä on arvokasta.

 Pia Anttonen Tuulispäästä uskoo, että turkistarhaus tulee ennen pitkää tiensä päähän. ”Ala kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Monet turkistarhaajat itsekin harkitsevat lopettamista. Hienoa on, että suuret muotitalot ovat luopuneet turkiksista, se on selkeä viesti turkistuotannolle.”

Tuulispäässä on monia eläimiä ja henki on hyvä. On niin ihanaa katsella kun possut lähtevät yöunille touhukkaan päivän jälkeen. Kasvonaamiokin löytyy puhtaista oljista. Ja entiset tarhaketut ovat juuri kuin koirat. Heidän nimensä ovat Lumi, Halla, Sumu ja Viima. Kettu on toteemieläimeni kaikessa, joten kyllä heitä käyn katsomassa usein. Nyt ketut saavat viettää lajityypillistä elämää, sillä aidattu alue on suuri ja eläimet tulevat hyvin juttuun keskenään.

Suomi on Puolan ja Kreikan jälkeen Euroopan kolmanneksi suurin turkistuottaja. Kettujen tarhauksessa Suomi on Euroopan suurin turkistuottaja. Mikä häpeä!

Isä ja tytär, Salla ja Olli Mäkelä heiluttavat tällä todella ja tarkalla tietokirjallaan toivon lippua vielä häkeissään kyhjöttäville uhreille. Kiitän isosti ja ette pety, jos ostatte omaksi. Olen niin iloinen, että karkuriketut saavat elää muiden eläinten kanssa suurella alueella, eikä heidän elämänsä pääty elektrodeilla tehtyyn kuolemaan.

 Karkurit on loukutettu Pohjanmaalla. ”Tarhaajat pyrkivät sitten hakemaan niitä, etteivät ne päätyisi tällaisiin paikkoihin. Syntyy kilpajuoksu siitä, kuka ehtii hakea ketun ensin. Ongelmana on tietenkin se, että on rajallinen määrä, mitä voidaan ottaa Tuulispäähän.”

 Ketuilla on tarve tuntea tuttu haju. Niinpä kun iltahämärillä liikuskelin lehdossamme sain seuralaisen. Iltakävelystä tuli tapa ja kun kyykistyin polulla sain suukon! Ketuilla on 24 eri ääntä, joilla ne viestivät. Osaan yhden ja se tarkoittaa ”minä olen tulossa”. Sitä ei voi kirjoittaa. Se eletään. Tuulispää ei saa Valtion tukea, mutta eläinkummeja on monta. Avustavia hoitajia noin kymmenen. Kohta taas unitunnelmiin possujen kanssa eli käyn aika usein. Illan rauhoittuminen on mukavatunnelmaista. Pakahduttava ilo, että näillä eläimillä on hyvä. Viestikapulana lähtee viesti auringonlaskun alasta. Hyvä niin.

Uimaan polkeva tyttö asuu nyt Päijänteen saaressa, mutta juuret meren rannalla. Nyt hän on tiedostava aikuinen ja koska on kirjoittajanakin itsensä elättänyt, lopettelee nyt turkistarhoja hiljalleen monien muiden kanssa. Kuka nyt haluaa pukeutua tapetun eläimen nahkaan ja turkkiin. Kehtaako joku vielä? Eihän…. 

Rakkautta ensisilmäyksellä

He ovat molemmat vakuuttuneita
että heidät yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.

Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
joissa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
           -Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
           -Ei, he eivät muista.

He hämmästyisivät kuullessaan 
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen 
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen,
matkalaukut vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

- Wislawa Szymborska (Like 2003)
Sata Szymborskaa (Suomentaneet Markku Puukko ja Jarkko Laine)

(Onko siitä jo 42 vuotta.....ensikatseesta?)

Koittaa aika kun ilahtuen....

Koittaa aika, 

kun ilahtuen tervehdit itseäsi

omalla kynnykselläsi peilissä.

ja te molemmat hymyilette.

Käytte pöytään. Syötte.

Rakastat jälleen vierasta,

joka kerran olit.

Tarjoat viiniä. Leipää.

Palautat sydämesi

sille, joka on sinua rakastanut.

Koko elämäsi, jonka hylkäsit

toisen tähden, joka tuntee sisimpäsi.

Ota rakkauskirjeet kirjahyllystä,

valokuvat, lohduttomat sanat.

Hävitä kuvasi peilistä

Istu pöytään. Ahmi elämäsi.

- Derek Walcott -

Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä kaikkien elämä on arvokasta

Kävin virtuaalisti Somerolla sijaitsevalla eläinkeskuksessa, josta lopppuelämän kodin ovat saaneet eri tavoin ja eri syistä kunnon kotia tarvitsevat eläimet. Samettiturpahevosia ja tarhoilta karanneita minkkejä ja kaikkea siltä väliltä. Käyn melkein joka päivä kurkistamassa eläinten touhuja ja on ollut jännittävää nähdä mm. miten ryhmään tullut uusi tarhakettu on otettu vastaan muiden kettujen osalta. Varsin nopeasti heistä tuli ryhmä ja kun niillä on hyvä, ne ovat kuin koirat, yhtä leikkisiä. Lumi, Halla, Sumu ja Viima ovat nyt iloinen ketturyhmä.

Nämä kaksi Dublin ja Tarkki ovat niin bestikset. Joka päivä ne ottavat jonkun pikkurisun ja toinen yrittää ottaa sitä toiselta. Pieni risu olisi hetkessä risa elleivät hevoset pelkäisi leikin siihen loppuvan. Nämä kaksi lumisateessa ovat kuin heltymys. 

Pieni musta poni leikkii vaaleanpunaisella pallolla. Täällä onkin paljon leikkiä, joka tekee katselun ihanaksi. Vapaa piha ja maata jalkojen alla!

Lumin piti kuolla turkitarhalla vain puolen vuoden iässä, mutta onneksi hän sai Tuulispäästä uuden kodin ja rakastavan perheen. Halla, Sumu ja Viima ovat hänen hyviä ystäviään. Joku tarhalta karannutkin...

Tässä ankat ja sorsa tai kaksi, tuovat pihaan vapauden olla kaikkien kanssa kaverit. Tällaiseen törmäsimme Saksassa kun yövyimme eläinhotellissa. Siellä ne pysyivät pihalla ja isossa  aitauksessa aasi hoiti aamuherätykset, pässikin tuli paikalle... Ikiparasta olivat minipossut, joilla oli tehty hieno kylpemislammikko ja kotimökki. Niitä sai rapsutella ja taisimme tehdä vaikutuksen sillä aina kun kuulivat meidän äänemme alkoi hauska röhkinä. Emme ymmärtäneet tallentaa...

Uljas -vuohella taitaa olla herkkupäivä vai onko peräti synttärit. Täällä eläimet asuvat pysyvästi omassa kodissaan. Eläimiä on yhteensä noin sata ja tämä paikka on perustettu 2012. Guten Appetit!

Niin hyvä slogan: Eläinrakkaus on vahvuutta. Kuvassa Nunnu ja Tuulispään perustaja Piia. Vaihtelevia avustajia on noin kymmenen.

Emakkomummot Siiri ja Saara, siskokset nukkuvat aina toistensa kosketuksessa. Muuten ei uni tule.

Usein jonkun tekee mieli rapsutella possut hyvälle unelle.Siat ovat hyvin älykkäitä eläimiä, kun niille annetaan mahdollisuus niille ominaiseen elämään. Siirin kasvonaamiokin on osa näiden possujen elämää. Siiri tietää miten pysyä sievänä. Voi tuo kylllä olla unimaskikin....Löydät monet, monet eläimet jos käyt Tuulispäässä tai googlaat Eläinsuojelukeskus Tuulispää. Saat sieltä myös paikan tarkemman sijainnin, tiedot aukioloista yms. Siellä on myös kauppa, joka myy kaikkea eläinaiheista tavaraa.

Kiitos, että sain tavata teidät ja nyt annan muillekin vinkin mitä kivaa voi tehdä vaikka hiihtolomaviikolla. Dublinin ja Tarkin suukkonen.

Eläimet♥
Somero♥
Paikan perustaja♥
Kaikki avustavat työntekijät♥
Lahjoitukset♥
Ilo♥

Leena Lumi

(Olen pahoillani, että tämän postauksen asemointi ei ihan onnistunut. Ehkä  kuitenkin tärkeintä ovat näiden eläinten hyvät olot♥♥)

Nanson ikimuistoiset tunikat!

Tässä vuonna xx Nanson Yuyu -tunikassa -28 astetta. Näitä ostin kaksi ja vähän ajan kuluttua myös lyhyenä leninkinä. Kun saksalainen ystäväni näki, hän pyysi heti hänelle myös. Tämä tunikakin käy ihan hameesta suvella. Paljon käytetty eikä käytön jälki näy.Nanso ja muutama muu vaatettaa aikuisen naisen.

Arkimuotia pikkubootseilla lumessa ja nyt on ne kunnon bootsitkin. Viimeksi ei Nansolla ollut vielä minua kiinnostavaa. Casper Julianin takia käyn usein Lindexillä. Varokaa: Sieltä löytyy mitä vain! Ja kiitos KappAhlille farkuista, joita on vaikka missä mallissa ja väreissä ja se tärkein: Korkea Vyötärö

Viimeinen kysymys itselleni joka ilta: laitoinhan seerumia kaulaani ja decolteelle? Muistin!

Mukavaa ja lumista viikkoa kaikille!

Lumi on niin lempeää ja kaunista....

Leena Lumi