torstai 30. toukokuuta 2019

Vakiopaineessa me ensimmäistä kertaa: "Jo oli aikakin!", totesi tytär


Monta vuotta Meri houkutteli minua Vakiopaineeseen eli Vakkariin, mutta minä aina sinne Hemingwayhin eli Hemppariin. Ei huono paikka sekään eli lempparini, sillä sieltä niin paljon muistoja...Nuori mieskin, joka säesti kitaralla ja lauloi minulle, juuri minulle Sweet Sixteen, kun täytin vähän enemmän! Ja ne Hempparin soffat, mutta vaikka olisin eilen istunut muurahaispesässä ei ole tunnelmaa kuin koimme Vakkarissa!

Äänitys kirjailija Petri Turusen kanssa alussa kellarissa. Lumimies oli niin vaikuttunut Petrin ja minun Baudelaire -vuoroluvusta, että tänäkin aamuna kiitti siitä intiimin tilan näytöksestä, jonka koki vain neljä. R. totesi, että 'teissä oli taikaa'...Minä siihen, että tätähän olin alunperin hakenut elämältäni, mutta sitten kirjoittaminen ja itse elämä vei. Ja vakuutan, että vuonna koivu ja tähti teatterikouluun pääsyssä painotettiin rajusti laulua. Miksi en luottanut itseeni, sillä olihan Dannyn eli Ilkka Lipsasen tätikin määrittänyt ääneni eikä se ollut sopraano, vaan...Hän kehoitti laulutunneille. Ääni on vain harjoituksen takana, mutta mitään kadu mä en.

Jyväskylästä tuli vihdoinkin minulle Suomen Ateena. Olen niin valittanut, että kaupunki toimii vain urheilun ehdoilla ja yhtä lukuunottamatta paljon pettymystäkin. Varmaan Pori hemmotteli minut piloille, sillä siellä kävin katsomassa kaikki teatteriesitykset, monen monet taidenäyttelyt etc. Vikaa kyllä minussakin, sillä kotokentällä on helpompi löytää parhaat palat.

Vaikka eilen polvistuin Antti Nylénin jalkoihin, en saanut hänestä kunnon valokuvaa eli tietyt tunnelmavalot tms. taustalla haittasivat tulosta. Antti oli hurmaava. Olin tätä ennen vain puhunut hänen kanssaan puhelimessa ja tietysti Baudelairen Pahan kukista. Kerran soitin julkaisulupaa, kerran jotain muuta, en muista enää mitä. Nylén on helposti lähestyttävä ja hyvin charmantti♥

Eilen saimme kuulla hänen uusimpia tulkintojaan Baudelairelta, niitä kauan kiellettyjä. Kaiken huipuksi saimme kuulla pari myös ranskaksi. Muistattehan mitä olen sanonut, että 'vaikka en ole lukenut ranskaa, jokin ranskalaisessa kirjallisuudessa, musiikissa ja myös elokuvissa vetää isosti.' Meidän jokavuotinen jouluelokuvammekin on Eräs joulutarina (Un Conte De Noël).

Kiitos Petri, että sait minut lähtemään tähän♥ Kiitos Antti mahtavasta illasta♥ Kiitos äänittäjälle♥ Kiitos te kaikenikäinen väki, joiden kanssa saimme jakaa illan♥ Vakkari oli täpötäynnä eli penkkimme on vain kuvauksen ajan meille. Olin kotonani illan tunnelmissa ja arvatkaapa mitä: Niin oli Lumimieskin♥ Kiitos kuvanottajalle, jonka kanssa saimme muutenkin jakaa mielipiteitä♥ 

kulttuuriterveisin
Leena Lumi

PS. Kim Wallilla oli tapana kirjoittaa juttuja, joilla hän saattoi vaikuttaa asioihin, viedä niitä paremmiksi ja eteenpäin. Kun hän onnistui, hän näytti voitonmerkkiä. Haluan tehdä tuosta Kimin 'tunnarista' nyt viestikapulan, jolla emme fanittele omia menestyksiämme vaan teemme voitonmerkin Kim Wallin muistolle! 

tiistai 28. toukokuuta 2019

Vakiopaine, Jyväskylä, huomenna klo 20, Antti Nylén ja Baudelairen ennen suomentamattomia...


Runo on villilintu. Se on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se tulee silloin kun et sitä kutsu, mutta kun kutsut sitä, se ei tule. Se tekee pesänsä minne haluaa. Se ei tunnusta rotua, ei maiden rajoja, ei kansallisuutta, ei sukupuolta, ei sosiaaliluokkaa, ei uskontoa. Se kaihtaa pikkusielusia ja muita alentavia, mutta uskaltaa lähestyä siipirikkoja. Se on kotonaan niin linnoissa kreivien kuin mummon mökissä. Runo tulee iholle ja halutessaan jää luoksesi. Toisinaan runo vie menneisiin tuuliin ja saa kyynelehtimään. Yksinäisenä iltana se sytyttää sinut tuleen ja saa ulvomaan kuulle. Halun ajamina iltoina se heittää verkot silmiesi valtamereen. Se lähettää hätämerkkejä yönä, jolloin kirjoitat surullisimpia säkeitäsi, mutta yö vain laukkaa varjotammallaan lintujen nokkiessa aamutähtiä. Sylisi on täynnä meren tuoksua ja sateen riisuutuessa rakastelet nerudaksi...vaikka tämä olisi viimeinen kerta ja hyvästi.

*****

Huomenna 29.5. klo 20 Vakiopaineessa mm. Antti Nylén ja uudet Baudelaire -suomennokset! Minäkin luen jossain jotain, mutta onneksi on Lumimies ja Partamies turvana♥ Kamera käy...

rakkaudesta runoon
Leena Lumi

PS. Jo kauan, 11 vuotta,  olette saaneet seurata naista, joka ei osaa sanoa 'ei, kiitos ei' , naista, joka nousee kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka jäävät asemalle. Toivon, että olette viihtyneet♥

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Toukoarvonnan voittajat Leena Lumissa ovat...


Lumimies arpoi jälleen voittajat ja toukoarvonnan onnekkaat ovat:

Between, Hannele Ruusukummusta ja Anna!Anna, hohoi..., muille lähtivät kirjat tänään.

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille♥

Ottakaa yhteyttä leenalum@gmail.com ja ilmoittakaa, minkä kirjoista haluatte listalta sekä antakaa postitusosoitteenne. Toiseksi tulleet voivat ilmoittaa ykkös- ja kakkosvaihtoehtonsa, joten jos suosikki on mennyt, saa sitten toiseksi suosituimman ehdokkaansa. Heti kun valinta on tullut tietooni, merkitsen sanan 'varattu'.

Vanhan tavan mukaan ellei voittaja ilmoittaudu, nostamme uuden arvan. Kolmannen palkinnon saa Beate56! Onnea♥

*****

Mitä muuten? Puutarhan viemänä. Hassuinta oli, että kun vihdoin uskalsimme ottaa suojaverkot pois atsaleoiltakin, pihaamme ilmestyi keskellä päivää kaksi mitä suloisinta kaurista. Niiden sarvet olivat nukkapintaiset ja selvästi oli just ajettu emon suojista maailmalle. Ja minä näin, miten toinen alkoi napsia juuri atsaleoiden nuppuja. Tämä oli tasan ensimmäinen kerta, kun ajoin kauriit metsään, sillä siellähän pitäisi olla jo sapuskaa. Nyt Lumimies on verkottanut kaikki atsaleamme uudelleen:) Toivon nuppujen aukeavan pian, sillä kahta lukuunottamatta suloiset pikkupensaat ovat etupihalla.

Blogissa alkaa suven hidas tahti. Jos uusia kirjoja tulee, ne tietty teen, kuten Kim Wallin elämäkerran, mutta muuten haluan nyt nauttia puutarhapuuhastelusta ja nuoristamme, jotka tulevat je menevätä koirineen lähiaikoina monta kertaa. Puutarhaa tietty kuvailen...

Mukavaa sunnuntaita!

Yhteydenottojanne odotellen
Leena Lumi

torstai 23. toukokuuta 2019

Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina


Kuka meistä voisi ikinä unohtaa rikosuutista, jossa kerrottiin nuoren, lahjakkaan ruotsalaisen toimittajan, Kim Wallin,  murhasta ja ruumiin häpäisystä. Tuskin kukaan. Ahdistus nostaa päätään: Tämä ei voi olla todellista. Silti haluan tietää kaiken tapauksesta, sillä minua on aina kiinnostanut luomakunnan ainoa peto, ihminen, jolla ainoana on kyky tietoiseen pahaan ja miten usein hän siihen ryhtyy. Yritän myös vältellä ikäviä uutisia, mutta Kimin ohittaminen ei käynyt päinsä. Hän oli toimittaja ja toimittajan työ on listattu yhdeksi  vaarallisimmista nykymaailmassa. Heitä murhataan, siepataan, kidutetaan. Koska olen myös itse aikanaan saanut elantoni toimittajana sekä vakituisena että freenä, juttu osui suoraan sydämeen tikarina, joka vuotaa kauan. Kim oli oman tyttäreni ikäinen kuollessaan, joten asetun isosti myös vanhempien tuntoihin. Ihmettelin miehelleni juuri, että ’miten he jaksavat jatkaa?’, ’miten he löytävät syyn nousta aamuisin?’

Elokuun kauniina iltana 2017 Kim Wall astuu Kööpehaminan rannalla omatekoiseen sukellusveneeseen. Kim on jo jonkin aikaa koittanut saada haastattelua tanskalaiselta keksijältä Peter Madsenilta. Juuri nyt kun Kim ja hänen poikaystävänsä, tanskalainen Ole ovat valmistamassa ystävilleen jäähyväisjuhlia ennen muuttoaan Kiinaan, Madsen onkin halukas tapaaman Kimin. He pähkäilevät suuntaan ja toiseen, mutta lopulta Kimin kunnianhimo voittaa ja hän miettii, että sukellusveneessä menee vain pari tuntia. Me kaikki muistamme miten hän seisoi sukellusveneen kannella hymyillen ennen kuin alus sukelsi...

Ingrid&Joachim Wall Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina (Boken om Kim Wall – när ården tar slut, WSOY 2019, suomennos Ida Takala, artikkelit, sitaatit ja puheet alun perin englannin kielestä  ruotsin kieleen on kääntänyt Ingrid Wall) ovat päättäneet ettei Kimiä muisteta rikoksen uhrina vaan loistavana ja upeana naisena, josta oli esimerkiksi monelle. He ovat perustaneet säätiön Kim Wall Memorial Fundin, josta jaetaan avustuksia nuorille naistoimittajille tukemaan näiden työtä ja toimintaa. He kiertävät puhumassa ympäri maailmaa Kimistä ja siitä mitä suunnitelmia Kimillä oli maailman parantamiseksi. Kim ei ollut viihdetoimittaja, vaan hän halusi vaikuttaa pienten ihmisten elinoloihin sekä maailman ympäristön tilaan ympäri maapallon. Hän oli tehnyt jo monta reportaasia ja saanut ne myytyä. Hänellä oli ystäviä ympäri maailman ja häntä muistetaan kaiken aikaa jossakin. Kim ei unohdu!

Kimin perhe lienee ollut hänelle sysäys toimittajaksi, vaikka hän ensin aikoikin ihan muulle alalle. Äiti on toimittaja, isä on lehtikuvaaja samoin veli Tom. Jo hyvin varhain Kim ilmoitti meneväns IB-lukioon vaikka koulumatka pidentyi siitä huomattavasti. Myöhemmin kun Kim reissasi pitkiä matkoja juttujen perässä, hän piti aina yhteyttä kotiin. Kirjassa on myös kuvia ja eräs on erittäin koskettava. Perheellä oli tapana kerran vuodessa ottaa kotipihalla kuva heistä yhdessä ja perheen koira mukana. Nyt sattumalta kuva otettiin juuri vuorokautta ennen kuin Kim katosi jäljettömiin...Melkein nyt sanat loppuvat minultakin.

Kirja Kimistä on kirjoitettu niin, että siinä kerrotaan vuoroin hänen elämästään ja koulutuksestaan, urahaaveistaan sekä niistä, mitä hän oli ennättänyt jo saavuttaa. Vuoroin menossa olevasta rikostutkinnasta. Kim ei ollut yltiöuhkarohkea, mutta hän oli sinnikäs. Hän tunnisti vaaran olemassaolon ja oli saanut mm. lähitaistelukoulutusta. Minua, ehkä jotain muutakin, on jäänyt vaivaamaan se, miten Madsen avaruusrakettisuunnitelmineen oli niin kiinnostava? Mikä ihme Peter Madsenissa veti Kimin illasta ystäviensä kanssa sukellusveneelle etenkin kun edessä oli vuoden ero heihin? Olen jo kirjoittanut kunnianhimon ja sinnikkyyden, mutta koska olen hyvin kiinnostunut rikollisten profiloinneista, törmään Madsenissa aina johonkin käsittämättömään, jolle en löydä sanoja. Hänhän oli todella, todella outo ihminen, jollainen voi olla myös hyvin kiinnostava haaste etenkin nuorelle toimittajalle.  Madsen oli monen mielestä erikoinen persoona. Jos olisin itse ollut nousukiidossa oleva Kim, mitä olisin tehnyt? Olisiko intuitio tullut avuksi vai olisinko noussut tuntemattoman miehen sukellusveneen kyytiin mieluummin kuin jäänyt viettämään grilli-iltaa parhaiden ystävien kanssa? En spekuloi syyllistämisellä, vaan mietin nyansseja, jotka johtavat valitsemaan meistä itse kunkin yhden tien toisen sijasta.

Kim pyörittelee vaihtoehtoja Olen kanssa – haluaako Ole tulla mukaan? Vai jääkö Kim juhliin? Lopulta he päätyvät siihen, että Kim lähtee sukellusvenematkalle, Ole jää vieraiden luo – kysehän on vain parista tunnista.

Kim lähettää Olelle viestejä:

Olen yhä elossa. Rakastan sinua.

ja

Hän on jopa ottanut kahvia ja keksejä mukaan alukseen.

Sen jälkeen tulee hiljaisuus.

Myönnän itkeneeni kun seurasin ruumiskoirien työtä, myönnän itkeneeni tämän asian äärellä aina kun kuulin siitä, näin kuvia Kimistä tai hänen murhaajastaan. Millainen ihminen tekee tällaista? Tätä ei voi verrata pariin maailman kuuluisimpaan sarjamurhaajaan, ei. Kunnioituksesta Kimiä kohtaan, en halua heidän nimiään nyt tähän. Tämä on Kim Wallin tragedia. Kimin äiti haluaa kirjassa painottaa:

Kimin suhde Madseniin oli puhtaasti ammatillinen. He eivät olleet koskaan aiemmin tavannnet, sopimus haastattelusta tehtiin  sähköpostitse, ja tuo sähköpostikeskustelu on kokonaisuudessaan tallessa. Kim ei ollut naiivi. Hän treenasi nuorena karatea ja oli kouluttautunut kohtaamaan väkivallan uhkaa. Hän osasi ennakoida vaarallisia tilanteita.

Monet naispuoliset toimittajat ovat kertoneet kantanaan: ”Mekin olisimme menneet sukellusveneseen, me olisimme tehneet juuri niin kuin hän. Se olisin voinut olla minä!”

Löydätte kirjasta kaiken ihanan, mitä Kimillä oli perheensä kanssa. Jännittäviä matkoja jo toisella ikävuodella aina Meksikoon asti. Joka vuosi jotain erikoista, jolloin Kim tajusikin jossain vaiheessa, että hän ei aio asua loppuelämäänsä Ruotsissa, mutta pitää tietysti yhteyttä rakkaaseen perheeseensä, joka oli myös valmis matkustamaan häntä tapamaan kauemmaskin. Kimiä kiehtoi erityisesti Aasia. Kim oli myös iosäiti Lillyn Mumlan, joka rakasti tehdä peitoista pesiä ja käpertyä niihin kuin pikkulintunen tai joku hassu pesäolento. Myöhemmin Kimistä tuli reissaaja hyvinkin vaikuttaviin kohteisiin, mutta hän kantoi aina perheensä valokuvaa mukana. Se oli kuin talismani tai symboli, sille mikä oli tärkeintä.

Tämä kirja piti kirjoittaa nähdäksemme valon erottuvan synkimmästä pimeydestä.

Kimin nimi oli Kim Isabel, joten oli luonnollista, että Kim Wallin muistotilaisuudessa kuullaan Björn Afzeliuksen laulu Isabelle, jonka Björn kirjoitti omalle tyttärelleen ja jonka mukaan Kim sai toisen nimensä:

”Aurinko  hehkuu hiuksissasi, kukat nousevat maasta siellä missä kuljet...”

*****

tiistai 21. toukokuuta 2019

Keväät eivät siskoja keskenään... ja maailman parasta Britaa parhaan ystävän kanssa


Kesäkuussa 2017 magnoliamme eli se herkkä Leonard Messel kukki kiitos sateen kauniisti ja kuvat olivat yhtäaikaisia. Sen lisäksi lemmikit kukkivat täysillä taustalla.


Nyt on toukokuu ja tänään taitavat varista viimeiset kukinnot..., joita tosin oli kahdeksen eli se ei paha. Magnolian takana ikivanha pihasyreeni ja sen takana yksi vanhimmista kartiovalkokuusista.


Siis tällainen on näky: Yksi kukka kukkii, nuppuja tulollaan ja ympärillä ei tietoakaan lemmikeistä ja scillat ovat etupihalla jo kukkineet. Myös tämä valkoinen,


joka mulle kaunehin on. Lisään valkoisia syksyllä, sillä selvästi parin vuoden kokemuksella siniset dominoivat valkoista, kuten tapahtuu myös lehtosinilatvoissa etc.


Koska etupihamme on osa kukkaniittyprojektia, siinä on kukkia paljon! Nytkin esikkoja ollut jo kauan, helmililjoja valkoisia vähän, scilloja ziljoona ja kohta aloittavat puna-ailakit, lemmikit, lehtosinilatavat ja akileijat. Myöhemmin tulevat sitten sormustinkukat ja muut sydänsuven kukkijat.


Jos magnoliatarinat kiinnostavat lue juttu Magnolia - keisarien palatseista puutarhailijoiden unelmaksi. Meillä magnoliamaanisuus näkyy etenkin makkarissamme, jossa magnoliatapetti sekä omasta valokuvasta teetetty suuri magnoliataulu. Kuva on suuresta magnoliasta jossain päin Saksaa.


Moskovan kaunottaressakin on jo nuput, mutta eivät ihan näin suuret, joten puutarha toimii ajallaan, ei kysy lupaa, vaan on villi ja arvaamaton. Me olemme sentään virallisesti vyöhykettä IV, paitsi tämä saaremme taitaa olla III.


Eilen istutin kukkivia keijunmekkoa eli ei mitään idätysjuttuja tänä suvenakaan. Ja tänäänkin istutin keijunmekkoa, kun sain Bessulta ♥


Helmiorapihlajan lupaus on suuri, sillä kolme pikkupuuta ovat täynnään nuppuja. Toivotaan, toivotaan...


Tästä se alkoi ja kuvasta on tehty suurennokset perheen naisille. Seinillä on! Tässä pikkupuussa on jotain hurmaa...


Mikä vei särkyneet sydämet? Niidenhän kuuluisi tällä trooppisella saarella olla jo hyvinkin vauhdissa.


Kärhöt kohta aukeavat...


Omenankukkia, niitä minä aina odotan. Niiden tuoksu oli elämäni ensimmäinen talkki ja edelleen en taida tietää hienonpaa tuoksua ja näkyä kuin kukkivat omenapuut. Omenankukat, oi ihana toukokuu!

Ja siitähän vielä vaikenemme, mistä lähtivät jänisverkot vasta tänään...

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa


Minä Annen kanssa tänään kirsikankukissa...


ja sen jälkeen terassilla Brita-kakulla ja suklaakahvilla. Maailman parasta Britaa saa täältä

Paras ystävä♥

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti


Alussa oli Ira, Amerikka ja lapio. Iron Rinn alias Ira Ringold. Mies joka halusi vain saada oman perheen ja löytää rauhan. Se ei ollut helppoa hänen lapsuudenperheessään, joka juutalaisena asui italialaisten alueella, Jokainen päivä oli oma taistelunsa selvitä hengissä kouluun tai kotiin. Tällöin kuvaan astui lapio. Ja kauna sekä viha. Miten selvitä järjissään olosuhteissa, joissa ei ole mitään järkeä. Iran kuusi vuotta vanhempi veli Murray, pärjäsi ja valmistui lopulta opettajaksi. Ira sen sijaan sai joka hetki pidätellä itseään tappamasta ketään. Avukseen hän ei huutanut Jumalaa vaan kommunismia, josta tuli hänen pyrintönsä juuri Amerikan kommunismivainojen vuosina. Niinä vuosina jolloin kuka vain saattoi ilmiantaa perättömästi kenet tahansa kommunistisympatioista tai jopa vakoilusta Venäjän hyväksi. Ira ei ikinä osannut valita taisteluitaan ja niinpä hän ei kerro tätä tarinaa Nathan Zuckermanille vaan kertojana on isoveli Murray, joka oli ollut Nathanin opettaja kauan sitten. Nathan puolestaan oli nuori mies, jota Ira piti läheisimpänä kuulijanaan ja mahdollisesti jopa ns. työnsä jatkana. Ira oli itse itsensä pahin vihollinen eikä hän voinut ikinä käsittää, miksi hän ei onnistunut vaikka hän kaiken aikaa yritti niin paljon. Yli kaikkien voimiensa.

Philip Rothin teos Mieheni oli kommunisti (I Married a Communist, WSOY 1998 ja 2019, suomennos Kristiina Rikman) on osa Rothin Amerikka –trilogiaa, sen keskimmäinen osa ja aivan erilainen tunnelmaltaan kuin vaikka Amerikkalainen pastoraali tai viimeinen eli Ihmisen tahra. Mieheni on kommunisti on selkeästi poliittisin, kostonhimoisin ja tummin. Siltikin tummin vaikka Ihmisen tahrassa kohtaamme pimeyden kuilun, mutta siinä pimeys ei ole näin kattavaa, sillä kuka tahansa näkee miten jättimäinen Ira menee ja panee päänsä ansaan vaikka hänen veljensä kuinka yrittää häntä estää. Amerikkalaisen pastoraalin alussa veli haukkuu veljeään ja tässä tarinassa Murray tekee kaikkensa saadakseen taottua järkeä Iraan eli hän yrittää estää Iraa avioitumasta kuuluisan radionäyttelijä Eve Framen kanssa. Suotta sillä piimä on ns. jo maassa:

Ajatteletko sinä yleensä, Ira, ajatteletko sinä mitään? Sinä vain toimit, ja sillä selvä. Sinä huudat, sinä nussit, sinä toimit. Sinä panet puoli vuotta vaimosi tyttären parasta ystävää. Vaimosi korviketytärtä. Hänen suojattiaan. Ja nyt kun jotain tapahtuu, sinä olet ymmällä.

Sinä olet jäänyt nalkkiin ja vaimosi lupaa lisää seurauksia. Mitähän hän mahtaa tarkoittaa...

Lukija seuraa pelon sekaisena Iraa, joka on sen aikaisessa Amerikassa kuin norsu lasikaupassa. Ira jahtaa vaimoa ja haluaa lapsen samanaikaisesti kun agiteeraa ympäristöään kommunistiseksi vaarantaen jopa oman ja tuttujensa elämät. Eve Framelle Ira oli helppo nakki:

”Hän sanoo Iralle asioita joita kukaan ei ole aikaisemmin sanonut. Hän nimittää heidän suhdettaan ’meidän äärettömän, kipeää tekevän suloiseksi ja kummalliseksi jutuksemme.’ Hän sanoo Iralle: ’Sinä sulatat minut.’ Hän sanoo: ’Kesken kaiken keskustellessani jonkun kanssa olenkin jossain muualla.’ Hän kutsuu Iraa ’mon princeksi’. Hän siteeraa Emily Dickinsonia. Ira Ringoldille. Emily Dickinsonia. ’Sinun kanssasi autiomaassa/ Sinun kanssasi janoisena / Sinun kanssasi tamarindimetsässä/ leopardi hengähtää – viimeinkin!’

Eve on draaman mestari. Hän on sitä etenkin sen jälkeen, kun käy selväksi etteivät Ira ja Even aikuinen tytär Sylphid mahdu saman katon alle. Ira on valmis ostamaan tytärpuolelleen upean asunnon, mutta tämäpä ei sovikaan mamin pikkukullalle, joka haluaa despoottisesti hallita äitiään ja nukkua tämän kanssa samassa vuoteessa! Ira saa tarpeekseen. Ja myös Eve, joka nyt lähtee antamaan kommunismille Iran kasvot kirjoittamalla kirjan Mieheni oli kommunisti.  Raflaavassa kannessa on revitty Yhdysvaltain lippu ja kaiken keskellä Iran kuva. Myös tytär masinoidaan mukaan kostokirjaan:

”Mami, mami”, tuo urhea lapsukainen huutaa avuttomana äidilleen kirjan yhdessä huippukohdassa, ”ne miehet hänen työhuoneessaan puhuvat venäjää!”

Kuin viimeinen naula Iran kohtalon arkkuun, mutta peli ei ole vielä pelattu loppuun...

Iran tarinaa, kohtaloa, kertoo isoveli Murray entiselle oppilaalleen Nathan Zuckermanille eli Rothin alter egolle. Murray on jo yhdeksänkymppinen, mutta hän on hyvä kertoja ja pää leikkaa terävästi. Hän on eläytymisen mestari. Hän avaa auki kylmän sodan aikoja ja niissä vuosissa piilevää antisemitismiä. Hän kertoo sekä Irasta kaikenaikaisessa taistelussa kaikkea vastaan, kuin myös siitä, miten ehkä kaikki olisi voitu välttää. Se kaikki jossa lopulta olivat vain helvetilliset kivut, suuri kaatopaikka ja Ira. Ehkä kaikki olisi päättynyt toisin, jos vain Eve ei olisi valinnut aikuista tytärtään ennen rakkautta, jos vain Eve ei olisi kirjoittanut kostokirjaansa ja etenkin, jos vain Eve ei olisi evännyt Iralta omaa lasta.

Rothin Amerikka –trilogia on täydellinen juuri niillä kirjoilla, jotka hän kirjoitti. Jokaisessa on paljon erilaista, lukijan yllättävää. Nämä kirjat luetaan aina vain uudestaan. Ja mielellään ensimmäisen kerran ilmestymisjärjestyksessään. Myös Ihmisen tahrasta on saatavana nyt uusintapainos, joten vihdoinkin tilaisuus hankkia omaksi koko trilogia.

Ira ei kuitenkaan ollut varsinaisesti täydellinen surkimus, ei ollenkaan. Hän oli vain liian usein kuin raivo härkä. Hänen toinen puolensa oli ritarillisuus, joka veti naisia puoleensa. Hän oli jättiläinen, jonka tuoksu oli vaahterasiirapin. Ira joka oli sotinut Iranissa ja vastusti Korean sotaa kaikellaan, tuoksui mahlalta ja epätoivolta. Sellaiselta sekasorrolta, jossa on vaikea löytää omaa tähteään.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Sinihimmeä ilta, meren häipyvä....


Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Toukoarvonta Leena Lumissa!


Avaan nyt toukoarvonnan, jossa on tarjolla paljon jännitystä ja vähän muutakin. Arvonta päättyy su 26.5. klo 12 ja joskus iltapäivästä Lumimies toimii onnettarena.

Osallistua voivat kaikki lukijakseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Voit tarkistaa kohdasta Lukijat, oletko mukana.

Palkintoja jaetaan kolme. Ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, toiseksi tullut sitten etc. Sähköpostilleni leenalumi@gmail.com voi jättää ykkös- ja kakkosvaihtoehdon sekä antaa postitusosoitteen.

Pyydän myös ilmoittamaan sähköpostin ellei käytössä ole aktiivisesti kirjautuvaa blogia, kiitos.


Mukana on nyt poikkeuksellisen paljon jännitystä, tragediaa ja vähän muutakin.

Ingrid Wall&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Anne Svärd: Vera

Ray Connolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980


Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet  varattu!

Jane Harper: Kuiva kausi

Eino Leino, Sinikka Hautamäki: Onnen kultaa

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut  varattu!

Anna Ekberg: Uskottu nainen


Sonia Paloahde: Aavistus

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Ninni Schulman: Tyttö Lumisateessa

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Lina Bengtsdotter: Francesca


Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu

Herman Koch: Pormestari

Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti vallankumouksen pyörteissä

Raili Mikkanen, Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja

Anna Ekberg: Salattu nainen

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla

Anne Hakulinen, Laila Nevakivi: Lapsen oma ötökkäkirja


Michelle Obama: Minun tarinani  varattu!

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Marjo Vilkko: Vilpitön sydän


Håkan Nesser: Café Intrigo

Iloista arvontaa♥

toukokuun viemänä
Leena Lumi

maanantai 13. toukokuuta 2019

Reposaaressa unohdan kaikki lupaukseni!


Äiti Reposaaren Merimestassa katse merelle...



En kuvannut ruokia, mutta lupasin olla kokonaan kuvaamatta! Luin jostain, että monet ajattelevat, että hauskempaa jos kamera ei räpsi koko aikaa. Vain muutama kuva siis. Tässä hienon väriset tyrnidrinkit, joita



siskon kanssa nautittiin ja hyvää oli.



Niin paljon on tapahtunut, että siitä tulee väkisinkin jotain ulos. Silmissä meri ja suru, mutta jo kohta nauran ja höpötän toisena.



Merimesta kauniissa iltavalossa Sari Kalliomäen kuvaamana. Tämä ravintola on minun mielestäni maailman paras kalaravintola ja taivaallinen sijainti...



Tunnen toisinaan, että olen vähän myös räpsööläinen. Ihanat vanhat puutalot, tietynlainen yhteisöllisyys, jossa tuoksuvat meri ja kovat kylmät tuulet, lokit ja kalastajapaatit, hylkeitäkin nähty...Asunkohan joskus vaikka edes yhden vuoden tuolla saarella. Neljä vuodenaikaa. Kerran elämässä. Reposaaressa.



Eilen illlalla alkoivat äidin luumupuun kukat aueta. Se oli hurmaavaa ja sitten vielä hellä kevätsade. Sellainen sade joita ennen tuntui olevan keväisin enemmän...

Ollaan herkuteltu ja höpötetty. Tultiin tänään Ikean kautta ja nyt vasta aloitan seuraavaa kirjaa, oi apua! Muutamat magnolian kukat ovat auenneet ja esikoita sekä scillaa on kiitettävästi. Nyt lukemaan...

♥:lla Leena Lumi

torstai 9. toukokuuta 2019

Äitienpäiväviikonloppua kohti...


Hyvissä ajoin ilmoitan, että vietämme äidin kanssa piiiitkän viikonlopun. Äidin ja muun perheen kokoontuessa olen läsnä, en somessa. Perhe on parasta♥


Tunnelmallista äitienpäivää kaikille äideille ja heidän perheilleen♥

Leena Lumi

tiistai 7. toukokuuta 2019

Kirjasuosituksia äitienpäivälle!


Niille, jotka haluavat muistaa äitiään ensi sunnuntaina kirjalla, tein tällaisen suosituspaketin. Veikkaan Johanna Venhon Ensimmäisen naisen olevan tämän vuoden hittikirja, jonka minäkin olen paketoinut omalle äidilleni. Krista Launosen Ofelian suru on taiteelliselle äidille, joka rakastaa myös Shakespearea ja historiaa. Anna Ekbergin Uskottu nainen on trilleri, mutta suorastaan ylittää genren rajat! Michelle Obaman Minun tarinani voi olla joltain vielä lukematta, mutta ihan uuttakin löytyy eli Johanna Laitilan Lilium Regale: Vaikuttava! Elisabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton on vahvaa ja koskettavaa tarinaa Bartonin perheestä. Jos kirja on jo luettu, siihen jo ilmestynyt jatko eli Kaikki on mahdollista. Suosittelen myös Philip Rothin Amerikkalaista pastoraalia, josta on viime vuonna otettu uusi painos. Kirja oli lukuvuoteni 2018 paras!


Dekkareista pitävälle en voi olla vielä suosittelematta loistavaa Håkan Nesserin Cafe Intrigoa, jossa ei mässäillä julmuuksilla jännityksen siitä yhtään kärsimättä.


Kannattaa myös vaivihkaa tiedustella, onko äiti jo lukenut koko Elena Ferranten Napoli -tetralogian. Viimeisin on Kadonneen lapsen tarina.

Jokainen tekee äitienpäivästä näköisensä ja oloisensa. Meillä kirjat ovat jo lapsuudestani asti kuuluneet äitienpäivään, isänpäivään, jouluun ja syntymäpäivälahjaksi. On onni tulla lukevasta perheestä! Kukin siis ihanasti omalla tavallaan♥

kirjaterveisin
Leena Lumi

maanantai 6. toukokuuta 2019

Carol Shields: Larryn juhlat


Elleivät Stu ja Dot Weller olisi tarjonneet pojalleen Larrylle ja tämän vaimolle Dorrielle häälahjaksi matkaa heidän entiseen kotimaahansa Englantiin, olisi varmaan moni asia mennyt aivan toisin ja koskien monien kohtaloa, ei vain vastavihityn parin. Heidän kanadalaiset ystävänsä kauhistelivat lähtöä Englantiin maaliskuussa. Eiväthän he voineet tietää, että siellä jo lumikellot kukkivat ja etelämpänä myös narsissit, kun nuoripari maksetulla bussimatkallaan sinne vihdoin pitkän kierroksen jälkeen pääsi. Se mitä tapahtui Larrylle, joka oli ammatiltaan floristi, oli hänen suurin intohimonsa koko hänen elämänsä ja sitä kohti hän nyt kävi. Kukapa olisi voinut aavistaa, minkä vaikutuksen Larryyn tekivät brittiläiset pensasaidat ja puutarhasokkelot? Ja kukapa sekalaisessa seurueessa mukana oleva olisi edes saattanut unta nähdä, minkä tulevaisuuden sokkelot lopulta Larrylle tarjosivat!

Carol Shieldsin Larryn juhlat (Larry’s party, Otava 1998, suomennos Hanna Tarkka) ostin joskus pokkarina lentokentältä lukemiseksi Zürichiin pitkälle viikonlopulle ja niinpä kirja kantaa monia ulkohtaisiakin muistoja, mutta tärkeimpänä kaikista Shieldsin monipuolisuutta kirjailijana. Jotenkin Larry Wellerin elämän kuvaus poikkeaa niin kirjailijan muista kirjoistaan eikä se kaiketi vain johdu tarinan keskiössä olevasta miehestä. Yhdistävyyttä löytyy loistava kerronta sekä pilkahteleva ilkikurisuus ja myös suorasanaisuus. Kirja sai Orange –palkinnon 1998 ja syystä!

Larryn elämä on kirjassa jaettu aikajanallisiin lukuihin, jonka aloittaa Viisitoista minuuttia Larry Wellerin elämästä, 1977 ja päättää Larryn juhlat vuonna 1997. Väliin mahtuu mm. Larryn rakkaus, Larryn omaiset, Larryn siitin, Larryn poika etc. aina siihen hetkeen, kun Larryn juhlat kirjan lopussa alkavat. Larry ei ole harrastanut juhlia, niinpä hän ei varmaankaan olisi edes järjestänyt illallisjuhlia ilman silloisen kumppaninsa Charlotten yllytystä. Juhlista tulee vain pienimuotoinen, yhdeksän henkeä käsittävä tilaisuus, jossa laatu korvaa määrän. Ihan tavanomainen seurue ei ole koolla, mutta kirjan lukijalle hetki on mehukas. Larryn siskon ja muutaman muun lisäksi mukana ovat ex-vaimot Dorrie ja Beth, joista viime mainittu on lentänyt juhliin Britanniasta asti mielessään jotain...

Larrysta on tullut kuuluisa ja menestyvä mies, joskin hänen elämässään on ollut aika, jolloin
hän näki työssä ainoan lohdun ja syyn pysytellä hengissä.

Larry on mies, joka ajattelee ikäänsä, terveyttään ja tapahtuneita. Varmaan traagisinta ikinä on ollut hänen äitinsä masennus, joka taas liittyy siihen tapahtumaan, miksi hänen vanhempansa aikanaan muuttivat Englannista Kanadaan. Ja kaikki johtui leikkopavuista! Mikäpä ei Larryn elämässä olisi liittynyt kasveihin!

Hänellä oli äiti joka itkee nukkuessaan. Äiti jolta puuttuu kylmä, pelastava uteliaisuus, jota tarvitaan kun pitää selviytyä traagisesta kokemuksesta; äiti joka oli tartuttanut surunsa lapseen. Maidon, ihon ja sormenpäiden välityksellä.

Kiitos sokkelopuutarhojen, joita Larry näki ensimmäisen kerran Englannissa häämatkallaan, hän saa ikiaikaisen intohimon. Hän haluaa alkaa ’taivutella’ sypressiä, katajaa, lehmusta, orapihlajaa, onnenpensasta, likusteria, piikkipaatsamaa, marjakuusta, plataania jopa magnolioita läpipääsemättömiksi aidanteiksi ja rakentaa niistä sokkeloisia labyrintteja. Sokkelopuutarhat vievät häntä maailmalle niitä ihmettelemään ja jopa Suomesta hän löytää yli sata sokkelolatomusta eli jatulintarhaa. Sokkelopuutarhat ovat kuin rakkauksia, joista toiset unohdetaan ja toiset muistetaan ikuisesti.
   
Shields osaa asettua Larryn nahkoihin, tämän hieman kaunista alakuloa potevan nostalgisen miehen, joka on aina halunnut olla sovussa kaikkien kanssa ja keskittyä niin sokkeloihinsa kuin läheisiinsä sillä rakkaudella, mihin hän kykenee. Kirja Larrysta on noin neljäsataaviisikymmentäsivuinen, joten voitte olla varmoja yllätyksistä. Olen suuri Shields –fani, ja liitän tämän kirjan Carol Shields –kirjastooni ilolla. Botanistina sain herkullisia hetkiä seuratessani, miten sokkelot kehittyivät ja mitä niille myös saattoi tapahtua. Aviolittoromaanina luin tätä myös kiinnostuneena: Miten Larrysta oli ratkaisemaan ensimmäisen avioliittonsa finaali ja miten hänestä oli jäämään paitsi, kun...

Haluan pysähtyä siihen hetkeen kun Larry päättää kaikkien Chicagon vuosiensa jälkeen palata Torontoon: 
  
Hän on vihdoin keksinyt, mitä hän tarvitsee hyytävään elämäänsä, siihen hiljaiseen tihkusateeseen, mitä hänen elämänsä nykyään on. Hän tarvitsee verisiteiden lämpöä, jotakin sellaista jota hän ei ole koskaan ennen kaivannut. Ehkä näin käy kun...Hän haluaa, että joku vahtii häntä, soittaa kysyäkseen jotain ihan yhdentekevää...

...ja kutsui loppuelämäänsä luokseen, ottamaan hänet syliinsä.

*****

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Peili ei voi uskotella että...


Peili ei voi uskotella että vanhenen
kun olet samanikäinen kuin nuoruus,
vaan kun näen ajan uurteet sinussa,
aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.
Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi
on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,
se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.
Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?
Voi rakas, pidä huolta itsestäsi
niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,
ja kannan sydäntäsi, pitelen sitä niin varovasti
kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta. 
     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,
     lahjoitit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)