perjantai 9. helmikuuta 2018

Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku- eikä nousuvesi


Siri Hustvedt on sanonut, että 'parhaatkin kirjat unohtuvat, kun niiden kannet ovat sulkeutuneet.' Varmaan usein näin käykin, mutta itse uskon, että kirjat jäävät elämään elämäänsä sisällemme tavalla tai toisella. Minulla kirjoista parhaat elävät tarinoina, mutta myös niissä olevina sitaatteina. Eilen keräsin muistinvaralla joitakin otteita tähän Pekka Mäkisen Luvian Laitakarissa ottaman kuutamokuvan alle.

Kuiskin niin kuin linnut sinulle lukemassani tarinassa, toistoja huoneessa, johon minut veit.

Aion ottaa kuun, lainaan ja varkain ja jotta suuri muuttuisi pieneksi. Pikkuruisin kuu, ohut ja heikko talvisen pilven takana on valitsemani näkymä.

Paul Auster Talvipäiväkirja

Meidän on varottava pinnanalaisia virtoja. Ne voivat johtaa harhaan ja saada uskomaan, että ne olivat todellista elämää, ja niin voi jatkua, kunnes jonain aamuna löytää oman ruumiinsa rannalta.

Aksel Sandemose Kadonnut on vain unta

Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku- eikä nousuvesi.

Heidi Köngäs Dora, Dora

Toivo paremmasta tai sen mahdollisuudesta oli väistämättä palannut ja olin kauhuissani. Olin saanut jotain menetettävä.

Sami Hilvo Pyhä peto

Yön virta.
Iäisyyksiin loputon.
Ja minä sen silmä. Avoin

Joyce Carol Oates Blondi

Vuodet. Me joko katoamme niihin mitään käsittämättä tai me otamme ne vastaan kuin lahjan. Jotakin sellaista.

Antti Tuomainen Kaivos

Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan milloin tahansa Idahon loskakelin, jossa minä ja Kentshereve laskemme liejussa mäkiä litistetyn pahvilaatikon päällä. Tai syreenipensaiden hillittömän hekuman, talven yli selvinneet hyasintit. Polttelin siinä terassilla ja metallinen tuoli painoi reisiini kylmät viirut. Kaipasin rakkautta, kuiskuttelua kirkkaana talvi-iltana.

Lucia Berlin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Onko elämässä mitään tärkeämpää kuin inhimillisyys, se että kohtelemme muita ihmisiä ja eläimiä kuten haluamme meitä kohdeltavan.

Pirkko Soininen Ellen

olla jokainen eli sulkea sisäänsä kaikki muut jotta voisi olla täydellisemmin oma itsensä

Paul Auster Talvipäiväkirja

Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.

Carol Shields Ellei

Tästä se alkaa,pitkä prosessi, jonka kuluessa ihminen vähitellen muuttuu lapsensa lapseksi. Lopulta saa sitten kuulla, että isä kuule, nyt lakkaat itkemästä tai lähdetään kotiin.

Ian McEwan Lauantai

Meillä on muistokirjoituksen suhteen vain yksi toive, eli suuren T.E.Lawrencen sanoin me "otimme ihmisen kohtalon omiin käsiimme ja kirjoitimme tahtomme tähdin taivaankanteen."

Sarah Waters Yövartio

Olen sanonut tämän ennenkin; minua kiinnostaa se, miten kykenemme tuntemaan ylemmyyttä toista ihmistä kohtaan, toista ihmisryhmää kohtaan. Sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa. Minusta alhaisin piirre ihmisessä on tarve löytää joku jota nöyryyttää.

Elizabeth Strout Nimeni on Lucy Barton

Piirrä selkääni joki ja hukuta minut siihen. Olen sumusta syntyvä nainen, joka tuntee viehtymystä vahvaa kahvia ja englantilaista teatterimiestä kohtaan. Sisälläni metsä, joka rispaantuu sitä mukaa kuin valo, jokainen huokoseni ikkuna.

Pirkko Soininen Ellen

Suoraan sanottuna yhdessäkään hänen näkemässään ottelussa Eric ei ollut pannut itseään likoon yhtä äärimmäisellä tavalla kuin yrittäessään peitota oman vaimonsa heidän hääpäivänään.

Lionel Shriver Kaksoisvirhe


"Kyyhkyset kujersivat", Sara jatkoi. "Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai...ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena..."

Virginia Woolf Vuodet

Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu.

Aksel Sandemose Kadonnut on vain unta

Läheisemme ovat vaikeita vain niin kauan kuin he ovat luonamme. Kuolleiden kanssa tulemme loistavasti juttuun. Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla.

Pasi Ilmari Jääskeläinen Väärän kissan päivä

Florence oli tyytyväinen kun muisti punakantisen käsikirjan neuvon, että morsiamen oli täysin hyväksyttyä 'ohjata mies sisään'.

Ian McEwan Rannalla

...koska te kaksi olette aina jutelleet, se on teille jotenkin ominaista, ja kaikki nämä vuodet te olette eläneet pitkässä ja tauottomassa keskustelussa, joka alkoi kohtaamispäivänänne.

Paul Auster Talvipäiväkirja

pikkulinnut ja perhoset lentäisivät vapaina ja katselisivat täytettyjä julmia pikkupoikia ja perhostenkeräilijöitä lasilaatikoissa pitkien neulojen lävistäminä. Kaikki ylämäet olisivat täynnä kuolemanväsyneitä vetojuhtia, jotka istuisivat mukavasti kuskipukeilla ja palauttaisivat säälimättä jokaisen verisen piiskaniskun vanhoille tyranneilleen hevoskuskeille.

Bengt Jangfeldt Axel Munthe - tie Caprin huvilalle

Kaiken sairaan ympärille kuu kutoo verkkoaan, kunnes täysikuu tulee ja nostaa sen jonain kauniina päivänä.

Edith Södergran Kaikkiin neljään tuuleen

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalonen Kirkkaus

Maailma pyörii radallaan. Millään ei ole niin kamalasti väliä. Siis oikeasti väliä. Mutta joskus, ihan lyhyen hetken, saa kokea armon, saa uskoa että elämällä sittenkin on väliä, ja tosi paljon.

Lucia Berlin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Lumi poistaa yön pelon ja päivän kaipuun. Se pyyhkii yksityiskohdat, riisuu kasvot piirteistään viiva kerrallaan ja jättää jälkeensä vain valtimon joka sykkii:

HS.

Mila Teräs Jäljet

Lapsuusmuistot olivat simpukankuoria aikuisuuden syksyisellä merellä.

Pasi Ilmari Jääskeläinen Väärän kissan päivä

Olet valoa. Sinä vain olet. Olet aina ollut.

Sadie Jones Kotiinpaluu

Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajoja maahan sanattomaan palvontaan.

Edith Södergran Kaikkiin neljään tuuleen

Minne perhoset pakenevat sateella? Minne päätyvät vanhenevat hipit? He muuttuvat nuhjuisemmiksi, karkeammiksi, totisemmiksi, tai naurettavimmiksi niin kuin Savaget, he näyttävät entintä hupsuimmilta helyissään ja pitkissä kutreissan, he puhuvat epätoivoisen kunnioittavasti asiastaan, esiintyvät lähes kimeä-äänisen suvaitsevaisina ja oikeamielisinä...

Carol Shields Kivipäiväkirjat

Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.

Ann-Marie MacDonald Linnuntietä

Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus.

Bo Carpelan (suom. Caj Westerberg)

Iiris on silmän värikalvo. Iiris on kurjenmiekka. Minä olen ne molemmat.

Heidi Köngäs Vieras mies

Lähitalojen päälle satoi lunta, ja heti saivat talot ja niiden pienet aidatut pihat pehmeän, valkoisen karvapeitteen, jota siihen aikaan sanottiin myös lumisorbetiksi. Hän kahmaisi sitä kourallisen huoneensa ikkunalaudalta ja piti sitä otsallaan niin pitkään kuin sielu sieti. Se oli koe. Rohkeuskoe. Kuutamo oli kylmä ja kirkas.

Carol Shields Kivipäiväkirjat

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat

sitaattiviikonlopputerveisin
Leena Lumi

Straight for the Heart

12 kommenttia:

  1. Leena, Leena, Leena! En ole vielä kokeillut, voinko kopsata tuon, mutta voin tai en: Olet korvaamaton. Monet olivat tuttuja ja rakkaita, mutta oli montakin uutta ystävää. Ja niin monta tärkeistä tärkeimpää kirjailijaa. Jos joskus kirjamessuilla tapaamme, sovitaanhan etukäteen. Haluan tuoda sinulle hyvän samppanjan. Jooko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili,voihan siitä kopsata itselle iloksi. Kiitos<3 Näitä olisi ollut loputtomasti, mutta tässä mitä tuli ihan muistelemalla mieleen ja sitten vain etsin ko. tekstin. Samppanja sopii aina:)

      ”Juon samppanjaa, kun olen iloinen ja myös ollessani surullinen. Joskus juon sitä yksinäni. Kun minulla on seuraa, samppanja on välttämättömyys. Siemailen sitä, jos minulla ei ole nälkä ja nälkäisenä juon sitä. Muuten en koske juomaan – ellen ole janoinen."
      Madame Lily Bollinger

      Poista
  2. Olipa hieno ja mielenkiintoinen lista, en ole tainnut noista lukea yhtäkään, vaikka olen törmännyt kirjoihin, kaiketi sinun blogissasi. Mukavaa viikonloppua Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, olen listamaanikko, mutta tällaista listaa en olekaan ennen tehnyt:) Kiitos samoin sinulle, Jael<3

      Poista
  3. Juuri sanoin, että en viitsisi enää lukea tai katsoa kuin sellaista, joka saa ajattelemaan ja joka jää elämään minussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, niinhän se parhaimmillaan olisikin ja siihen pyrkikäämme<3

      Poista
  4. Ihananaa naposteltavaa kuoharin kera :) Mutta herätti todellisen ruokahalun. Aurinkoista viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Leena upeasta postauksesta. Olet valinnut hienoja sitaatteja hienoista kirjoista. Näistä muodostui upea kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos<3 Osa näistä on kulkenut matkassani jo kauan.

      Poista
  6. Taas tuli uutta luettavaa. Tunnistin joitakin, mutta Pasi Jääskeläistä en ole lukenut vaikka minulla on Väärä kissa kotona. Olen arkisen realismin ystävä ja vierastan hieman spefi/scifi -genreä. Mutta jos joku osaa ilmaista arkihavaintoja tällä tavalla, niin pääse kyllä lukulistalle: "Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla." Väärän kissan päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ben, kiva kuulla:) Sama täällä, sama täällä eli fantasia ja scifi ovat minulle vaikeinta ja vähiten kiinnostavaa. Pasin kohdalla poikkeus tuli siksi, että aloin Harjukaupungin salakäytävillä ja se oli romanttisen lempeä fantasiassaankin ja kaiken huipuksi koin samaan aikaan jotain samaa kuin kirjassa. Aloitin kirjan ulkonakorituolissa ensilumen sataessa ja koiruuteni vaelsi puutarhassamme: Kaikki unohtui maailma, olisin voinut saada keuhkokuumeen ja kuolla kirjan takia!

      Pasin 'Sielut' oli minulla vaikea, mutta tämä uusin vei monistakin syistä: mustisairas äiti, vaikea äiti-poika -suhde, joka tuli esiin kautta tarinan ja kantoi sekä vielä kaiken päälle erittäin onnistunut metroseksuaalin vaatekauppiaan kuvaus, suorastaan herkullinen.

      Toi sitaatti on loistoveto Pasilta ja minun luonteessani on paljon sellaista, joka alleviivaa tuonkin, vaikka onneksi saatan 80 prosenttisesti poistaa tuosta perheeni. Ja parhaat keskustelut olivat edesmenneen isäni kanssa, sitten R:n kanssa jatkamme ja tyttären kanssa aina tavatessa loistavia hetkiä. En ole sarkastinen, mutta joskus just tuon verran kyyninen, mitä tuo Pasin toteamuskin antaa ulos.

      Lue ihmeessä ja unohda se karnevaalihulina siinä, mikäli satut olemaan introvertti kuten minä:)

      ♥♥

      Poista