Emilia asuu huojuvassa hirsitalossa
joka on siirretty Pyynikin harjulle Terijoelta,
joka on siirretty Pyynikin harjulle Terijoelta,
Suomen Rivieran juoksuhiekkarannoilta
piilipuun myriadeista varjoista
juurilonkeroiden puristuksesta
Hän toi Tampereelle varpaanväleissä
höyryävän kuumaa moreenia ja
Viipurin evakkolapsen kolhitun elämän
Mansardikattoisen huvilan lasikuistin ikkunat helisevät
Kronstadtin pommituksista
ja unista joissa hän joka yö kahlaa
pitkin hiljaista maininkia kohti vastarantaa
sitä koskaan saavuttamatta
ja unista joissa
hän on valkoinen linnunpoikanen valkoisessa pesässä
ja taivaalta sataa mustia orvokkeja
jotka leijuvat kuin
kondorin sulat vaahtoavaan mereen
terälehdet ovat ahmineet kaikki sateenkaaren värit
kaiken normeista poikkeavan tavan olla
onnellinen, kokonainen
Leena Kellosalon Taivaalta sataa mustia orvokkeja (ntamo 2025) on hänen neljäs runoteoksensa. Nyt en näe tulikärpäsiä eikä Leonardo saa siipiä kantaakseen nerudan hengitystä
Seison Galwayn rantakivillä kuullakseni hyljenaisen nousevan merestä, mutta en kuule kotiloiden kalinaa hänen helmoissaan, ohitse kulkee nainen kantaen sanojensa verkkoa johon vangitsee halulliset. Huudan naiselle, mutta hän ei halua olla etäinen ja täynnä surua
Emilia kaipaa vain lapsuuden kesien rajantakaista ulappaa, dyynejä
pakenevia lintuparvia, märän hiekan pursuamista varpaiden välistä...
Pietarista ostettua vihreää uimapukua joka
huuhtoessa karkasi meren kitaan
kymmenmetrisen laiturin alle ja
takertui kannatinpaalujen tummanvihreään, niljaiseen levään...
Leena Kellosalo kasvaa omaksi kielekseen, jonka ymmärrys ja useammat lukukerrat nuohoavat avoimeksi, likeiseksi. Proosarunoissa kokonaiset elämät liitävät yöperhosina houkutellen lukijaa likemmäs. Kuunsirpalesilmillään hän katsoo taivaalta tippuvia mustia orvokkeja, nainen veressään karjalaisuuden kesyttömyyttä ja draamaa, mutta on montaa
freelancernäyttelijä, FM, kirjallisuuskriitikko, kirjoittajakouluttaja ja palkittu äänikirjalukija, jota on käännetty myös espanjaksi. Hän on uniikki, jota yökiitäjät seuraavat, taivaalta satavat mustat orvokit haluavat
Leenalta on ilmestynyt tätä ennen jo kolme runokokoelmaa; Leonardo sai siivet (2015), Hevosenpääsumussa (2018), ja Tulikärpäsiä Tammelan yllä (2021). Taivaalta sataa mustia orvokkeja on hänen neljäs runoteoksensa. Sitä luetaan kohta myös espanjaksi...
Emilia toi Pyynikin huvilaan
vuosien vaellukseltaan italiaa ja suomea puhuvan pojan
joka pureskeli kuusenkerkkiä
etsiskeli jättisimpukankuoria kallioiden poukamista,
mesiangervoja Jalkasaaresta ja nokkosia Joselininniemeltä
Äidillä ja pojalla oli oma koodikieli....
Leena Kellosalo on oma kielensä. Ei ole toista. Samoin on hänen kirjojensa kansien kuvittajan kanssa: Juha Tammenpäätä ei ole toista.
Pinjojen varjoissa hän käveli noviisi Antonion kanssa
he kuulivat kostean maan hengityksen
yölinnun mystisen balladin
joka tipahteli ruukun mustaan veteen
tämä kaikki tapahtui sarastuksen pehmeällä kämmenellä
jonka valosuoniin eivät yltäneet kokelaiden siveyslupaukset
eivät täydenkuun estrogeenimyrskyt
Leena Kellosalo saa minut hengittämään Baudelairea, Lauri Viitaa, kujertavia sepelkyyhkyjä, hänen runoissaan vaellan tähtien tomussa
Kynttiänpäivänä
ratamo kukkii nokista lunta
Nuori urkuri ostaa purkumiehiltä kirkon palossa vääntyneen kastemaljan
tupakka-askin hinnalla
liekeistä käpristynyt risti ja tapulin kellot
höyryävät jäisessä maassa
Yö aukeaa kuin simpukka...
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti