maanantai 19. heinäkuuta 2021

Jerry Hopkins: Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971


Kävelen kuin sirpaleilla kertoessani jotain Jim Morrisonista ja The Doorsista. Hän ei kuulu edes kympin kuumaan sarjaani paitsi muutamalla levyllään, mutta niitä muita kaikkia en ole ehkä edes kuunnellut. Eräälle ystävälleni Jim on niin kova sana, että ellei soi The Doors, hän ei voi imuroida. Siisteintä tulee tietenkin Light My Firen soidessa. Vaikka Morrison tavallaan lyhyen elämänsä aikana antoi yleisölle kuin kaikkensa, minulle jäi outo olo, että mitä ikinä hän kertoikaan, paljon jäi kertomatta. Rock -maailmaan mahtuu monenlaista eikä The Doors sieltä ikinä unohdu. Jim pani peliin kaikkensa väsyneenä ja huonossa kunnossakin. Hän käyttäytyi välillä erittäin rumasti etenkin auktoriteetteja kohtaan, mutta hänellä oli empatiakykyä köyhiä, ulkopuolisia ja onnettomia kohtaan. Hän ei ollut niin huumeriippuvainen kuin olen ennen lukenut, sillä hänellä oli intohimo, joka ei huumeissa toteutuisi: Hän halusi olla runoilija!

Jerry Hopkinsin Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971 (The Lizard King – The Essential Jim Morrison, Minerva 2021, suomennos Kirsi Kämäräinen) tuo rock-ikoni Jim Morrisonista esiin pääasiassa sen, mitä hänet hyvin tuntenut Jerry Hopkins meille kertoo. Jim ei tullut huonosta kodista ja häneltä armeijan palveluksessa oleva isä odotti hyvää koulutusta ja ammattia. Hänelle rocklaulaja ei ollut mikään kunnon ammatti, joten Jim ilmoittautui Kalifornian yliopistoon opiskelemaan elokuva-alaa. Sitä ennen hän oli opiskellut vuoden Floridan yliopistossa. Kun Hopkins tapasi Jimin 1968 hän kirjoittaa:

Jim vaikutti lavalla kypsymättömältä, epäammattimaiselta ja levottomalta. Hän lauloi välillä selkä yleisöön päin. Siitäkin huolimatta hänen esiintymisessään oli jotain erityistä energiaa, tummaa ja vastustamatonta voimaa, jota ei voinut ohittaa olankohautuksella. Kuulosti siltä, että jotkut yhtyeessä olivat lukeneet Nietzscheä, kuunnelleet Brechtiä ja Weilia sekä ottaneet reilusti LSD:ta.

Nuo neljä yhtyeen jäsentä näyttivät siisteiltä yliopisto-opiskelijoilta – niin kuin he vasta vähän aikaa sitten olivat olleetkin, vaikken minä tiennyt sitä vielä silloin. Huolimatta ulkoisesta olemuksestaan yhtyeen jäsenet ja erityisesti Jim olivat kuin jostain vanhasta saksalaisesta kauhuelokuvasta: seksikkäitä, salaperäisiä ja uhkaavia.

Tämä on varmaankin ihan totta, ainakin aluksi, sillä Jim yritti viettää mahdollisimman paljon aikaa yksityisyydessä kynän, paperin ja kirjoituskoneen kanssa. Hän kirjoitti sanoitukset ja tavallaan monet hänen runoistaan lopulta laulettiin sovituksen jälkeen.

Jim lavalla. Hänen kuolemastaan tuli 50 vuotta 3.7.2021


Entä sitten kaikki Morrisoniin ihastuneet naisfanit? Niitä oli ja riitti, mutta tärkeimmäksi jäi viimeiseen hetkeen asti Jimin 1966 Venicen rannalla tapaama Orange County High Schoolin rehtorin tytär Pamela Courson. Hän ei ollut yhtään jalkamatto eli kun Jim kävi vieraissa, Pam teki saman. Käytännössä heillä oli avoin liitto ja vain muutama Jimin naisista sai Pamelan säikähtämään. Hän oli kuitenkin Jimin kanssa myös tämän kuolinyönä, josta tulikin lopulta eri kertomuksia, mutta Pamin tarina oli uskottavin.

Vaikka Jim kuoli nuorena, hän ehti montaa. Hän myös eli aikakautta, jolloin soittivat Beatles, Bob Dylan, Mamas&Papas, Simon&Carfunkel ja monet muut tutut nimet. Aikakausi huusi tasa-arvoisuutta mustille, auktoriteetteja ja Vietnamin sotaa vihattiin usein huumeiden ja jopa väkivallan voimin. The Doors teki levyn The End ja onnettomuudeksi hänen äitinsä oli kerran katsomossa…Välit kotiin eivät muutenkaan olleet hyvät, mutta tämän jälkeen niitä ei enää ollut, sillä The End sisältää oidipaalisen kohtauksen, joka oli liikaa niin hänen perheelleen kuin yhteiskunnallekin. Kaksinaismoralistinen Yhdysvallat ei aikonut sietää moista, mutta Morrison oli vasta alussa. Jim ei aikonut alistua auktoriteettien edessä, joten hän keksi keinot, miten The End pääsi jopa televisioesitykseen. Morrison sattui tietämään, että lähetys on suora, joten…

Liskojen kuninkaana itseään pitävän mies antoi haastattelun juuri kun Jefferson Airplanen Somebody to love rikkoi ennätyksiä:

On ollut aikamoinen sattuma, että sovin niin hyvin siihen mitä nyt teen. On kuin nuolta olisi vedetty taaksepäin 22 vuotta ja sitten yhtäkkiä laskettu irti. Olen ensisijaisesti amerikkalainen, sitten kalifornialainen ja kolmanneksi losangelesilainen. Minua on aina kiehtonut kapinointi auktoriteetteja vastaan. Pidän rajojen rikkomisesta ja järjestyksen horjuttamisesta. Kaikenlainen kapinointi, epäjärjestys ja kaaos kiinnostavat minua, varsinkin sellainen toiminta, jolla ei näytä olevan mitään erityistä tarkoitusta.

Luomme maailman, joka on kuin uusi villi länsi, viettelevä paha maailma. Outo ja kiehtova…

Kirjassa on todella paljon kuvia ja vielä enemmän aikakautta, joka oli niin erilainen kuin nykyisyytemme. Lopussa on The Doorsin biisit sekä Jimistä tehtyjä haastatteluja vastauksineen. Lopulta Jim kokeili rajojaan niin pitkälle, että hänen oli pakko lähteä maanpakoon Ranskaan. Pam luonnollisesti seurasi häntä. He viihtyivät pariisilaisessa ilmapiirissä niin hyvin, että Jim kävi katsomassa itselleen jo hautapaikankin siltä hautausmaalta, jossa lepäävät mm. Edith Piaf, Oscar Wilde, Balzac, Bizet…Eräänä heinäkuun iltana Jimin ystävä Alain Ronay kutsui Jimin ja Pamin elokuviin. Mitä tapahtui elokuvan jälkeen on saanut niin monta selitystä, että oikeudelta meni aikaa parisen vuotta valita luetettavin selostus. Vaikka Jimin juttu olikin alkoholi, niistä ajoista oli jo vettä virrannut, mutta heroiinia hän vihasi, kun taas se oli Pamin juttu. Olipa sitten heinäkuun yö kun pariskunta palasi asunnolleen…

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

4 kommenttia:

  1. Leena, kiitos kirjan esittelystä. Vaikka Jim Morrison on jäänyt aikalaistensa kuten Beatlesien tai Dylanin varjoon, varasin kirjan.
    Jim Morrison on haudattu Pariisin Pere Lachaisen hautausmaalle. Pieni, vaatimaton hauta, jossa oli ihailijoiden jättämiä viestejä ja kukkia.
    Hautausmaalla on kaikkiaan 70 000 hautaa. Tunsin itseni hyvin pieneksi seistessäni tunnettujen filosofien kuten Beauvoirin tai Sartren haudalla, samoin Chopinin ja Piafin. Ikuisia muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, näin kävi! Ja ole hyvä♥

      Hyvä sinä! Kirjassa on muuten kuva haudasta ja monta, monta muuta kuvaa.

      Ihan tosi! Nyt tunnen, että jotain jätin kokematta vain koska en syttynyt Pariisille. Kaikki mainitsemasi nimet merkitsevät minulle paljon. Opin taas sinusta jotain uutta♥

      Poista
  2. Ajatella että Morrisonin kuolemasta jo 50 vuotta! Mielenkiintoinen elämänkerta varmaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eikö olekin uskomatonta ja elämä nopea. Ihan kuin istuisi jossain pendolinossa. Oli minulle ainakin paljon uutta.

      ♥♥

      Poista