sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Harriet Tyce: Veriappelsiini


Patrick kumartuu eteenpäin, työntää kätensä rajusti jalkojeni väliin ja kuiskaa korvaani:” Tuossa on vessa ihan vieressä. Tässä vaunussa ei ole ketään muuta.”

Tiedän, että minun pitäisi kieltäytyä, muistuttaa häntä siitä, että suhteemme on ohi. En kuitenkaan tee niin. Katson häneen hetken hänen kätensä lämpö vaativana ihollani. Kumoan lasini tyjäksi, nielaisen ja lähden hänen peräänsä...

Hän lukitsee vessan oven ja kääntyy minua kohti. Odotan henkeäni pidättäen, että hän suutelisi minua, vetäisi kasvoni omiinsa, ehkä hipaisisi poskeani hellästi, samalla tavalla kuin aiemmin päivällä...

Huokaisen. Hän työntää minut hellästi polvilleni ja avaa vetoketjunsa...

Harriet Tycen psykologinen esikoistrilleri Veriappelsiini (Blood Orange, Otava 2020, suomennos Oona Nyström) lunasti juuri kaiken sen, mitä kirjalta odotinkin: Hän täytti ikäväni Denise Minan Paddy Meehan dekkareihin! Mitään näin outoa en ole varmaan ikinä ennen kirjoittanut, mutta Harrietin asianajajahahmo Alison muistuttaa minua toimittaja Paddy Meehanista, joka raivaa itsensä työväenluokasta ulos ja ylös käyttäen väliin erikoisiakin keinoja. He molemmet tuovat luoksemme sen Britannian, jossa ’juna kaartaa kaupungin itäosien halki, ja teollisuushallit vaihtuvat identtisiin taloriveihin, joiden takapihat rajautuvat rautatiehen. Ratapenkereet ovat täynnä erilaista roskaa, tyhjiä tölkkjeä, vanhoja vaatteita, käytettyjä muovipusseja, jotka liehuvat puuntyngissä kuin noitien pikkuhousut...’ Alison ei kuitenkaan ole Paddy, sillä Alison on ollut asianajana jo viisitoista vuotta ja nyt hän on vihdoinkin saanut ajettavakseen murhajutun, jossa syytettynä on yläluokkainen Madeleine Smith. Alison ja hänen kollegansa Patrick käyvät junalla haastattelemassa maalla asuvaa Madeleinea, jolloin taas kerran paluumatkalla tilaisuus tekee houkutuksesta liian suuren. Alison on avioliitossa ja hänellä on tytär Matilda. Aviomies Carl on jäänyt hoitamaan lasta kotiin pitäen vain osa-aikaista terapiavastaanottoa, se ei kuitenkaan hidasta Alisonia, kun on kyse Patricista tai alkoholista. Alison on sievä, vähän tuhti nelikymppinen, joka lähtee aina työkaverien kanssa ottamaan vain yhden lasin viiniä ja lopulta juo pullon ja enemmänkin...Nöyryytykset ovat selviö, sillä usein hän ei edes muista kaikkea...Carlin suureksi raivoksi Alison pilaa heidän suhteensa ystäväpariskuntaan, kun vauhti nousee päälle ja Alison kokee olevansa kuin Adele...kukaan muu ei vain yhdy loputtomaan laulantaan. Onneksi Carl on saanut Matildan suojattua niin, että Alison on tälle edelleen rakas, ihana äiti. Sen sijaan Alison alkaa saada uhkaavia viestejä puhelimeensa:

Tiedän, mitä teet senkin vitun lutka. Tarkkailen sinua.

Pysyisit jo vittu kaukana hänestä.

Tiedän ettet ole lopettanut sitä...

Olen usein miettinyt miehiä, jotka vihaavat naisia. Heitä ihan oikeasti on. Etenkin ellet ole kynnysmattotyyppiä, heikkoitsetuntoinen uros hermostuu helposti eikä ikinä edes kuvittele tarvitsevansa vihanhallintakurssia tai muuta terapiaa. Hän ei näe itsessään mitään vikaa. Olen hämmästynyt miten hienosti Harriet Tyce tuo kirjassaan esille miehet jotka vihaavat naisia alleviivaamatta asiaa: Lukijan pitää se itse ymmärtää ja oivaltaa. Siihen Tyce luottaa!

Oranssi kuori, valkea höytyvä, reunoiltaan verenpunaiseksi tummuva hedelmäliha, auringonlaskun värit.

Veren kuohunta korvissani sinun päästessäsi hetki hetkeltä lähemmäs päämäärääsi, sitruksen suloinen purskahdus, joka vetää sinut sieltä takaisin tänne ennen kuin ylität rajan...Se toimii joka kerta. Tiedät, että olet turvassa, yksin.

Veriappelsiini on älykäs, psykologinen trilleri, joka onnistuu täydesti! Lukija innostuu kirjan erityisestä tavasta tulla liki, lukija hyväksyy epämukavia hajuja sekä nesteitä, hän kestää, mitä tuleman pitää,  paheksuu sekä rakastaa Alisonia, uppopaistetun ruoan haju tuntuu kaikkialla, punaviiniä läikkyy sinne sun tänne...Kauhea pelko on se, että Alison kadottaisi itsensä likaisen hotellihuoneen tuhruiseen sänkyyn voimatta nousta viitassaan todistamaan Harriet Tycen onnistuneen loistavasti eksyttämään lukijan totuuden jäljiltä! 

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirsi

*****

8 kommenttia:

  1. Olen ollut hieman epäröivä tämän dekkarin suhteen, sillä liiallinen alkoholin käyttö on minusta kammottavaa. Sinä tykkäsit selvästi tästä tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, voit nyt unohtaa kaikki ennakkoluulot, sillä tämä on just sulle. Enhän voi kertoa koko tarinaa tässä esittelyssä. Ja kaiken lisäksi tämä voi olla yksi vuoden parhaista dekkareista: Tällaista ei nimittäin ole kuulunut Denise Minan jälkeen. Tartu Veriappelsiiniin!

      Poista
    2. Tykkäsin tosi paljon Denise Minan dekkareista.

      Poista
    3. Mai, sama täällä ja onneksi olen pitänyt ne!

      ♥♥

      Poista
  2. Hei! Minäkin tykkäsin kovasti tästä kirjasta!
    Mukava kuulla, että sinäkin!
    Kiva koukku siinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu! Tämä vaan on niin hyvä♥ Alison on hyvä tyyppi, vaikka hänellä vähän ongelmia onkin.

      Nimenomaan se ja giljotiini putoaa, jos sen paljastaisimme, joten ei tule mieleemmekään:)

      Poista
  3. Oikeastaan en kokenut tätä drilleriksi tai dekkariksi. Asianajajan saama "kova" murhajuttukin oli vain taustakohinaa päähenkilön taistelussa ongelmiensa ja työn kanssa. Tosiaan päähenkilön taju ja muisti pimeni jatkuvasti ryypätessä.
    Kirjassa elämän nuhruisuus välittyy kirjasta suoraan aisteihin; varsinkin kun kyseessä oli asianajaja jonka olettaisi olevan julkisivultaan nuhreeton. Toisaalta olikin täyttä dekkaria pelätä vain miten päähenkilö hoitaa ongelmista huolimatta oikeusjuttunsa tai perhe-elon. Enkä tosiaan pystynyt aavistamaan loppuosan tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, ne menevät sen mukaan, mihin kategloriaan kustantaja on ne luokitellut. Minulla on usein käsissä romaani, joka on kuin trilleri...

      Jotenkin tämä vain poikkeaa valtavirrasta eli minä pidin, kun liian monet trilerit niin muistuttavat toisiaan. Tosiaankin, tämä voisi olla enemmänkin jännitysromaani ei dekkari. Finaali oli pakko salata, hämätä, ei yhtään vinkkiäkään siitä!

      ♥♥

      Poista