tiistai 3. elokuuta 2021

Lage Johansson: Yritä ymmärtää


 Kesä 1969.

Jos pimeys taas syksyllä palaa. Mitä me sitten teemme?

Luulen, että me molemmat ajattelimme juuri noin.

Ja pimeys tuli.

Se tuli vähän myöhemmin kuin kahtena edellisenä syksynä, mutta sitäkin vaikeampana. Alussa oli taas sama päänsärky. Sitä paitsi tuskatila, hirveä tuskatila, varsinkin aamupäivisin.

Kuolema hiipi taas lähelle. Ja me ryömimme aivan lähelle toisiamme pitääksemme sen loitolla.

Lage Johanssonin Yritä ymmärtää (Försök förstå, Gummerus 1975, suomennos Björn-Christer Lindgren) oli päättänyt aloittaa elokuun. Etsin vanhojen ja ohuiden runokirjojen hyllyltä teiniaikaisia runokirjojani, en niitä nahkakantisia Sarkiaa, Valaa yms. vaan muuta. Yllättäen ylähyllyltä putosi maahan Lage Johanssonin kirja Yritä ymmärtää. Tuskin edes mietin, kun aloin jo lukea faktaa erään naisen kuolemasta itsemurhan kautta hänen aviomiehensä kertomana. Se oli sinä vuonna kun 2000 ruotsalaista otti itseltään hengen. Aviomiestä voisi epäillä kertojana, mutta mukana on muitakin, jotka valottavat Annitan halua kuolla. Päästä rauhaan. Päästä pois.

Muistan kirjan hyvin siitä, että se on täynnä arjen pikkuasioita kaiken muun lomassa. Pari oli hyvin tiivis ja heidän väliinsä ei monikaan ystävä päässyt. Lage tienasi hyvin, mutta jostain syystä Annita koki heidät vähävaraisiksi, vaikka he siirtyvät depression jo alettua isompaan asuntoonkin. Annitan mielestä he pukeutuvatkin huonommin kuin muut. Ja sitten se, että syksy tulikin aikaisin, eikä hänellä ollut edes syystakkia. Muistan aina tuon syystakin.

Annita ei ollut oikein löytänyt paikkaansa elämässä ja hän oli ajautunut opiskelemaan alalle, jonka koki itselleen vääräksi. Lagen kehotuksesta ja avulla hän pääsi lukemaan yliopistoon sosiologiaa ja suoritti lukion saksan ja englannin myös. Sitten alkoivat järkyttävät tenttikauhut. Ne alkoivat jo viikkoa ennen ja Annita tunsi olonsa tosi, tosi huonoksi.

Kaikesta tuli ylivoimaista. Jopa ruoan valmistamisesta ja oli päiviä, jolloin Annita ei halunnut lähteä minnekään. Lopulta he kuitenkin päätyivät psykiatrin vastaanotolle, sitten toisen ja kolmannen. Lääkkeitä tuli, mutta ne eivät auttaneet. Kemia lääkäreiden kanssa ei toiminut ja kuin isku palleaan olivat erään psykiatrin suorat sanat, että Annitan on heti päästävä hoitoon sairaalaan kohonneen itsemurhariskin takia. Jos Lage olisi suostunut, se olisi tehty pakolla, mutta Lage tiesi, että se musertaisi hänen vaimonsa lopullisesti. Hänestä psykiatri hajotti kaiken, mitä hän oli Annitan eteen jo voinut tehdä. He lähtivät yhdessä kotiin.

Kun he marraskuussa pääsivät psykiatrisen klinikan ylilääkärin puheille, tämän mielestä ei ollut mitään syytä sairaalahoidolle! Hän varasi Annitalle uuden ajan ja myös ajan psykologille, joka kaivaisi syyn esiin. Myöhemmin, kaiken jälkeen, Lage otti uudelleen yhteyttä tähän lääkäriin. Ylilääkäri valitteli kovin ja ’ sanoi kyseessä ilmeisesti olleen ns. ’smiling depression’

Lage oli turtunut kolmen syksyn levottomuuteen ja kuoleman läheisyyteen. Kuitenkin hän ajatteli:

Tässä yhteydessä on syytä todeta, etten koskaan pitänyt Annitaa psyykkisesti sairaana sanan varsinaisessa merkityksessä. Ehkä kyse on siitä, miten käsitteet määrittelee. Annita ei kuitenkaan koskaan ollut pahasti hajallaan tai sekava. Hän oli selkeä, selväjärkinen ja yleensä aktiivinenkin.

Kirjassa lukija saa seurata Annitan mieltä, sillä hän alkaa kirjoittaa jäähyväiskirjeitä ja Lagelle tosi monta. Annita avautuu lukijalle ennen kuin Lagelle, voisi ajatella. Mitään selkeää yhtä syytä ei hyppää esiin, mutta monia pieniä, joista kasautuu uupumuksen ja alemmuudentunteen vuori, jonka yli Annita ei enää jaksa. Kirjeet ja päiväkirja ovat hyvin koskettavia. Hän päättää myös päivän, jolloin rauha saapuu. Lage ei tietenkään aavistanutkaan. Annita oli tehnyt oikein juhla-aterian. He joivat viiniä ja rakastelivat – viimeistä kertaa. Lage luuli päinvastoin, että kriisi oli ohi, sillä kaikki tuntui niin hyvältä. Seuraava päivä oli joulukuun 5. päivä 1969.

Miten surullista, miten surullista! Lage meni niin huonoon kuntoon, että ei pystynyt edes hautajaisiin. Hänen isänsä haki hänet luokseen. Lagen ristiretki oli vasta alussa ja sitä kesti neljä vuotta rankkana.

 Lage pohtii Annitaa:

Mitä oikein oli tapahtunut?

Mikä oli muuttanut iloisen, älykkään, kauniin ja kiihkeästi elävän ihmisen syvästi onnettomaksi yksilöksi, joka ei enää jaksanut elää. Joka valitsi kuoleman. Kahdenkymmenenyhdeksän vuoden iässä.

Lage pohtii depressiota:

Mutta kyllä minua joskus ihmetyttää, silloinkin kun olen tasapainoisessa ja onnellisessa tilassa, että me todella voimme pettää itseämme niin kuin petämme. Sillä siitä pidän kiinni, että järkevästi ajatellen depression kuva elämästä merkityksettömänä tilana on kaikkein totuudenmukaisin.

Annitan muistiinpanot ovat niin koskettavat, että….en tiedä, voinko…Aikaisemmat tätä aihetta käsitelleet kirjat blogissani ovat ainakin Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää sekä Delphine de Viganin kirja äidistään Yötä ei voi vastustaa.

Psykiatri Clarence Blomqvist kirjoittaa jälkisanat, joista tässä loppusitaatti:

Vasta sitten kun olemme ymmärtäneet, että kyvyillämme on rajansa, voimme täysin käsittää, millaisia suunnattomia mahdollisuuksia elämällä on tarjottavanaan. Kun olemme saavuttaneet tasapainon odotustemme ja suoritustemme kesken, kun emme enää lyö otsaamme verille muuriin, joka ei kuitenkaan kaadu, voimme päästä ahdistuksestamme ja oppia elämään ja rakastamaan elämää, tätä joskus niin kylmää ja julmaa, mutta kuitenkin ainutkertaista, rikasta, ihanaa elämäämme.

Lageman rakkaani!

Minä en kestä ajatusta, että olisin tällainen joka syksy vuodesta toiseen. Ja ajatus  siitä että minut ikuisiksi ajoiksi eristettäisiin sairaalaan inhottaa minua..

Välillä – ehkä sekunnin ajan kerrallaan – näen vielä valon. Mutta se on yhä heikompi valo, ja kohta, aivan kohta sekin sammuu.

Älä koskaan unohda, että tein tämän rakkaudesta sinuun.

6 kommenttia:

  1. Surullinen tarina, ja vielä surullisempaa että kirjan mukaan se olisi ehkä voitu estää jos lääkärit olisivat ehkä toimineet toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ehdottomasti. Osa oli hyvin epäempaattisia. Jopa Lage koki sen niin.

      ♥♥

      Poista
  2. Tosi surullinen tarina. Tuo viimeinen lause syyllistää, mutta sairaalla ihmisellä ajatusmaailma kärsii siinä missä mielikin kärsii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ehdottomasti. Kukaan ei voinut auttaa. Hän oli päättänyt. Se on jostain viimeisitä kirjeistä, mutta ei viimeisestä. Hän kirjoitti ystävilleen, äidilleen ja Lagelle kirjeet, jotka täysin sulkivat Lagen syyllisyyden pois. Annita tarkoitti tuolla sitä, että hän piti itseään taakkana Lagelle.Hän puhui kaiken Lagelle ei psykiatreille, joihin ei luottanut. Miten sairas hän sitten oli? Yhtenä syynä pidettiin kilpirauhasen vajaatoimintaa...

      ♥♥

      Poista
  3. Kiitos esittelystä, tämä oli minulle ihan tuntematon kirja. Tosi rankka aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, ole hyvä. Olisikohan vielä kirjastossa. Luin tämän samana iltana ja seuraavana aamuna postasin. Kuva tuli siitä, että kirjasta puuttui paperikansi. Sitten liljat yhdestä kimpusta. Tuli vahingossa kirjaan sopiva.

      ♥♥

      Poista